Kohti vuoria//Dretor

Mitä lähemmäs Bereneiden vuoriastoa tultiin sitä huonommiksi tiet kävivät ja ihmisasutus väheni. Väki oli täällä tavallistakin taikauskoisempaa, valmiina selvästi pakenemaan jos näkisivät sen tarpeelliseksi demoninsikiön nähdessään. Iltojen pimentyessä pikkukadut tyhjenivät kuin demonit olisivat vaivautuneet kiinnostumaan noista vaivaisista maalaisista joiden elämässä muukalaisen saapuminen oli vuoden kohokohta.
Miu oli ohittanut Ellosen jo päiväkausia sitten. Hän oli pysähtynyt kaupungissa pikaisesti täydentämässä muonavarastojaan, kuulostelemassa uutisia ja lepäämässä vaikkei maa tuntunutkaan niin kovalta maamaagin alla kuin se useasta muusta olisi tuntunut. Hän oli eilen kävellyt läheltä ihmisasutusta mutta tiesi, ettei tuo kylä ollut hänen huomiosa arvoinen, sokea maagi oli käynyt siellä kerran aikaisemmin joten kylä oli todettu mitättömäksi. Hänen ruoka- tai vesivaransa eivät olleet tuolloin olleet lähelläkään loppua joten nainen oli päättänyt jättää kylän huomiotta.

Päivä oli alkanut kääntyä iltaan jo tuntikausia sitten ja tähdet olivat nousseet taivaalle. Pilveröntä taivasta olisi voinut kuvailla viehättäväksi, kauniiksi, upeaksi jolleivat uhkaavat vuoret olisi pilanneet näkymää silhutillaan horisontissa. Miun tapauksessa tosin näistä kummallakaan ei ollut väliä sillä ei ei kyennyt näkemään tähtiä kuten ei myöskään uhkaavaa vuorijonoa.
Olisi voinut kuvitella, ettei kellonajalla ollut väliä sokealle mutta Miu pystyi aistimaan illan olevan tulossa laskevasta lämpötilasta, valon silmäluomissaan aikaansaaman kutinan vähenemisestä sekä päivän äänien muuttumisesta öisiksi ja päätti pitää itsekin lepotauon. Lämpötila pääsisi laskemaan yötä kohti niin alas että Miu näki parhaaksi sytyttää tulen vaikka tiesi sen houkuttelevan mahdollisia muita matkustavia. Hän ei kuitenkaan ollut tuntenut kenenkään askelia joten nainen uskoi, ettei lähellä ollut ketään muutamaa villieläintä lukuunottamatta.

Vaalea nainen ei ollut sinut tulen kanssa ja muisti vieläkin, miten oli onnistunut polttamaan kätensä pariin otteeseen yrittäessään laittaa ruokaa oikukkaissa liekeissä. Vahingosta viisastuneena Miu pysyi kaukana liekeistä, kuitenkin pystyen nauttimaan niiden lämmöstä. Hän oli kietonut viitan harteilleen ja keskittynyt vaatimattomaan illalliseensa mikä käsitti kuivattua suolalihaa ja vettä.
Näennäisestä rentoudestaan huolimatta maagi piti jalkansa tiukasti maassa, valmiina aistimaan ettei joutuisi yhdenkään yön pedon yllättämäksi.

Vuoristo oli tosiaan otollinen paikka demoneille sen taikauskoisuuden ja pienen ihmisasutuksen tähden ja moni fiksu demoni tuli tänne lepäämään kaikilta demonin metsästäjiltä tai Ayselinpalvojilta eikä satoja vuosia vanha Berith ollut mikään poikkeus, hän rakasti sitä kun ihmiset antoivat demoneille sen kunnioituksen jonka he ansaitsivat, joskin häntä saattoi häiritä että vihreän ja violetin päälle laittaminen kauhistutti ihmisiä eikä suinkaan saanut aikaan kohtausta jossa jopa tavallinen seppä koetti ronkkia silmäsi irti lusikalla, se sai demonin aina nauramaan. Tosin Ellosen tapainen pikku kaupunkikin kävi tovin jälkeen hieman tylsäksi kun hän oli ollut siellä jo kun tuo pahainen paikka rakennettiin joten saman katsominen sukupolvelta toiselle kävi hieman tyngäksi.

Demoni olikin lähtenyt korpin muodossa ja lentänyt vuoristoon kunnes huomasi tulen punaisissa korpin silmissään ja laskeutui vanhan kuolleen puun oksalle tarkaillakseen lähempää. Katsellessaan tätä matkaajaa Berith totesi tuon olevan varsin eriskummallinen muihin verrattuna. Suurin osa matkaajista piti kasvoillaan toiveikasta onnenonkimista tai koditonta surua, tämä taas näytti sokealta tarkasti katsoen ja ainakaan hänen kulmaltaan toisen kasvot eivät kuvastaneet kumpaakaan ääripäätä. Miksi tälläinen nainen matkaisi ollenkaan meni heti hänen ymmärryksensä yli, eikä hän kyllä voinut sanoa että olisi yli kuutena satana vuotena koskaan törmännyt sokeaan matkustavaan naiseen, ei ainakaan tälläiseen sokeaan naiseen.

Hetken mietittyään ja tuijotettuaan tuon naisen vartaloa ja olemusta, hieman haistellen myös naisen tuntemuksia päätti demoni sekaantua toisen elämään sen enempää välittämättä mitä tulisi tapahtumaan tai olisiko tämä este, aute tai kenties vain hidaste hänen suurille suunnitelmilleen. Pienen raakunnan jälkeen Berith lehahti siivilleen ja pisti hieman välimatkaa itseensä ja naiseen sillä ei halunnut antaa mitään ideoita puusta hyppäävästä miehestä, sillä vaikka ehkä sokea toinen olisikin, muut aistit olisivat oletettavasti paremmat ja toinen kuulisi hyvin.

Laskeudettuaan muutti Berith muotoaan korpista ihmismieheksi, ottaen itselleen lyhyet valkeat hiukset, punaiset pistävät silmät sekä vihreän ja valkoisen yhdistelmän vaatteita violetillä nauhalla ihan vain toisen sokeutta hyväksikäyttääkseen, kenen toisen seurassa hän voisi tehdä näin? Pienen hymähdyksen jälkeen mies rupesi rauhallisesti kävelemään kohti naisen tekemää tulta, hieman hymisten onnellisesti itsekseen lähestyessään ja heilauttaen kättään naista kohti osviitaksi. "Hei, hyvän tulen olette pistäneet! Haittaako jos jaan sen lämpöä hetken?" Mies huikkasi iloisesti hymyilevällä ilmeellä, voi tästä voisi tulla hyvinkin hauskaa naisen persoonallisuudesta riippuen...

Miu yllättyi huomatessaan, ettei ollut yksin. Askelten aiheuttaja ei ollut vielä ehtinyt hänen nuotiolleen mutta kuin tyhjästä alkoi maa tärähtelemaan henkilön jalkojen alla. Miu ei voinut olla kuuntelematta noita askelia, humanoidi se epäilemättä oli, painosta ja koosta päätellen todennäköisemmin mies mutta mahdollisesti myös painava nainen. Ilmeisesti tuo henkilö oli kulkenut kevyin askelin koska Miu ei ollut huomannut häntä tämän aikaisemmin, tai hän ei ollut ollut tarpeeksi tarkkana.
Nainen repäisi kuivalihaa hampaillaan ja kuunteli miehen askelia. Hän tuli lähemmäs, oli selvästi nähnyt nuotion joka epäilemättä näkyi näin illasaikaan paremmin kuin hyvin vaikkei ollut vielä houkutellut ketään muuta Miun seuraksi.

Lopulta mies saapui paikalle ja vahvisti Miun epäilyt sukupuolestaan puhumalla ääneen. Hän ei kätensä liikkeestä päätellen ollut huomannut naisen sokeutta mutta se ei ollut vaalealle naiselle yllätyksenä, harva pani sitä samantien merkille.
Nainen hymähti miehen sanoille ja käänsi päänsä hänen suuntaansa vaikkei miestä voinutkaan nähdä.
"Etkö osaa omaa tulta tehdä?" hän kysyi. Varmasti osasi, muuten mies ei olisi selvinnyt näillä vuorilla, Miu ei uskonut hänen olevan demoninkammoinen kyläläinen, ennemmin kenties metsästämässä täällä demoneita. "Tulesta riittää molemmille joten siitä vaan."

Nainen nappasi vesileilinsä ja joi. Hän ei aikonut jakamaan vähäisiä muonavarojaan miehen kanssa mutta eipä toinen ollut antanut ymmärtää haluavansa muuta kuin hieman lämmitellä hänen tulensa ääressä.

Berith hymähti huvittuneena päästessään paikalle ja istuutuen kohteliaan välimatkan päähän naisesta ja nostaen kätensä ottaakseen lämpöä liekeistä. "Osaanhan minä, mutta seura on se joka tulen tekee. Minä olen Jarvis Korpinkynsi, olen tullut tänne demoneita metsästämään. Saisinko udella kenen vahvatahtoisen neidon kanssa minulla on kunnia jutella?"
Jarvikseksi esittäytynyt demoni uteli hymyilevällä äänellä samalla kun laski pienen knapsäkin vierelleen antaakseen kuvan olevansa matkalainen ja sen paino myös elehteli samaa kuin normaali knapsäkki vaikka se ei ollut "oikea" sen enempää kuin hänen vaatteensakkaan, vain muodonmuutos magiaa hänen olemuksestaan.

Nojaten käteensä ja istuen jalat ristissä katseli mies naista kun tuo joi, toinen oli sokeaksi naiseksi erittäin itsevarma ja luja, sekä hän oli tuntenut kuin jotain maan värähdyksiä, olisiko tämä nainen vaikkapa maa maagi? Kaikenlisäksi ironisesti nainen oli hyvin kaunis naisellisilla muodoilla, mutta sokea näkeäkseen sitä. Toinen oli tosiaan ironisesti ja muutenkin huvittava vaikka hän ei sitä keskustelussa toisi ilmikään, kuka tietäisi miten tarkka nainen olisi muuten ilman silmiään, tänne asti pääseminen sokeana kyllä tiedosti Berithin pitkälle kokemukselle että naisella oli kyky hahmottaa ympäristönsä ja osaisi pitää huolen itsestään, ehkä taistella jos siihen tarve tulisi, muuten tuo olisi vain hölmöläinen tullessaan tänne.

Nälkä Berithillä kävi harvoin sillä hän söi kuolevaisten tunteita ympäriltään ja hän voisi selvitä pitkään ilman fyysistä ruokaa, mutta se oli jos hänen olisi pakko sillä oikea ruoka, tai jopa ihmisliha oli hyvinkin maukasta ja hän mieluummin söi kuin vain nyhväisi ilman. "Törkeäähän tämä taitaa olla kun annoitte minulle luvan olla -teidän- tulenne alla mutta olen kyllä kiinnostunut mitä teette täällä itseksenne vuorien kupeessa, saanko kysyä siitä?" Berith päätti kysyä tovin jälkeen istuttuaan ellei nainen ollut sitä jo kertonut mahdollisesti esittäytyessään, hän mietti olisiko hauskaa seurata tämän naisen elämää, kenties tehdä siihen mutkia ja jännittävämmän, ihmisdraamat olivat tosi hauskoja.. tai sitten vain syödä nainen.

Miu nyökkäsi miehen sanoille. Kuten hän oli arvannutkin, mies oli tullut tänne metsästämään demoneita. Se oli ainoa järkevä selitys, miksi mies olisi täällä - tosin olihan Miulla oma syynsä tulla tänne eikä se liittynyt demoneihin mitenkään.
"En uskonutkaan sinun olevan maalaisjuntti", nainen totesi. Hän oli ehkä kiertänyt maailmaa mutta oli silti syntyperältään kaupunkilainen. Hän arvosti maalaiselämää, heidän yhteyttään maahan ja tapaansa elää auringon mukaan mutta olivat he silti hieman takapajuisia mutta tämäkin ajatus oli enemmän lempeä kuin ivallinen tai kylmä.
Nainen pystyi tuntemaan maan tärähtelystä kuinka toinen laski tavaransa maahan, kapsäkki tuntui painavalta mutta oliko hänen asiansa, mitä demoneita metsästämään tullut mies kantoi mukanaa? Eipä oikeastaan.

"Dalina." Mies tuskin tekisi mitään hänen sukunimellään eikä Miu sitä yleensä kuuluttanutkaan vaikka Korpinkynsi olikin kertonut hänelle rehellisesti koko nimensä. Ei sillä, että Miu olisi koskaan kuullut miehestä mutta demoninmetsästäjiä oli paljon ja saattoihan tämä olla miehen ensimmäinen kerta demonijahdissa. Usea ensikertalainen jäikin sille tielle.
Painon perusteella miehellä oli demoninmetsästäjäksi soveltuva ruumiinrakenne ja hän kuulosti voimakkaalta vaikka olikin sanoissaan hyvin kohtelias. Johtuiko se siitä, että Miu oli nainen vai oliko mies kauempaa kotoisin - isommasta kaupungista ehkä.

"Turha minua on teititellä", Miu totesi. "Tai kierrellä, kysy vaan suoraan jos on kysyttävää." Nainen hymähti pienesti, siitä oli aikaa kun hän oikeastaan oli keskustellut kenenkään kanssa mistään muusta kuin ruuan tai tavaroiden hinnoista - maalaiset pitivät häntä omituisena ja pelottavana. Ei joka päivä nähnyt yksin kulkevaa naista, etenkään sokeaa sellaista.
Nainen repi jälleen hampaillaan kuivalihaa ja hiljeni hetkeksi kuin miettimään miehen kysymystä.
"Etsin erästä maamaagia", nainen totesi lopulta. "Olen hieman poikennut reitiltäni mutta hän löytyy varmasti täältä läheltä - tuskin olet sattunut kohtaamaan? Vanha mies, kuulemma hieman höperö."

Berith nyökytteli Dalinan sanoille, mietiskellen saamiaan vastauksia ja kuin nauttien jokaisesta eleestä tai sanasta jota kaksi vaihtoivat, hänelle ihmistuntemus ja ihmisoppi olivat kuin pieniä paheita joista hän kovin piti, ehkäpä jopa paha tapa, sillä eihän ruualla saanut leikkiä, tai vihollisen kanssa. "Heh, en tosiaan juntti. Ei sillä että minulta maalaisjärkeä puuttuisi." Hän sanoi hymyillen ja nojasi hieman taaksepäin katsellessaan tuota naista samalla kun mietiskeli jälleen kuulemaansa, Dalinalla näytti olevan muurit ympärillään kertoessaan vain puolet nimestään ei sillä että hän olisi muuttanut mieltään naisesta sen tietämällä vai ei, se oli vain hassu asia jota ihmiset yksin tekivät.

"Mukava tavata sinut, Dalina." Jarvis sanoi ystävällisesti pistäessään kätensä yhteen ja pyörittäen sormiaan yhteen sillä hänestä tuntui vähän tyhjältä olla tekemättä mitään kun toinen söi, joten hän avasi kapsäkkinsä ja otti sieltä noin omenanmuotoisen esineen ja alkoi syömään sitä, ei sillä että pallo olisi ollut mitään muuta kuin hänen omaa lihaansa jos mentiin ihan täysiin semantteihin kuinka muodonmuutos toimi, mutta ainakin hänkin voisi antaa kuvan että tekisi jotain. Jarvis Korpinkynsi oli nimi jota Berith käytti yleisemmin ihmiseksi muututtuaan, eikä hän koskaan noussut tarpeeksi kuuluisaksi nimen kanssa jotta uudet tuttavat hänestä olisivat kuulleet, hän teki hölmömpiä nimiä tahallaan niille hahmoille jotka saivat jotain huhuja.

Jarvis kohautti olkiaan Dalinan sanoille lopettaa teitittely, olipa toinen lahjomaton. "Selvä, se on pieni tapa vain naisten kanssa, kasvatettu siihen suuntaan." Mies selitti ja puraisi "omenaa" samalla kuin hymyili ironiselle kuvalle, sillä kuka tahansa kuka näkisi oikeasti, erottaisi vihreän ja violetin kirotut muodostelmat, valkeat hiukset, punaiset silmät ja tuon oudon "omenankin", joka tekisi ilmiselvää mikä hän oli, se antoi pienen tunteen vapaudesta. "Hnn.. Enhän minä suoraan niin kierrellyt, halusin vain olla kohtelias." Korpinkynsi puollusti itseään pienesti ja kuunteli vastausta, taikoen pienen miettivän ilmeen kasvoilleen.

Oli aika järkevää ajatella että Dalina oli oikeastaan maamaagi, sen magian taidot antaisivat kyvyn tai kaksi jolla jopa sokea voisi kävellä pelkäämättä ja yleensä elementin taitajat olivat myös kovia luonteeltaan. Pieni raaputus Jarviksen miehisellä leualla kävi kun hän jatkoi miettimistään, oli hän tavannut monta maamaagia satojen vuosien aikana, jotkin olivat höperöitä mutta yksikään ei ollut vanha, ei ainakaan Berithin silmissä. Mitä haltioiden tai muiden olentojen elinkaarista puhuttiin, Berith oli silti kaikkia noita vanhempi. "Ahh, aivan. Maamaagia... Surullisesti se ei ole minun elementtini mutta olen saattanut kuulla hänen asuvan lähialueella viime kylässä, tosin vanhoja höperöitä nyt on joka paikassa... Miksi sinä haluat vanhan höperön tavata?"
Jarvis tuumaili kunnes kysyi, laskien päätään toiselle sivulle kertoakseen ihmetyksestään toiselle kun ei sitä ilmein voinut kertoa. Oli Berith ihan oikeastikin utelias Dalinan päämääristä, mutta osasi hän myös näytellä kiinnostunutta.

Miu hymähti. Tietenkin, mitäpä mies ei tekisi naisen seurassa - vai? Joskus he ryhtyivät liiankin ystävällisiksi ja holhoaviksi jos häneltä kysyttiin. Tosin moni nainen halusi mieluusti olla kukkanen miehen kämmenellä, hentoinen keijukainen joka ei kyennyt muuta kuin taipumaan voimakkaamman miehen tahtoon. Miu itse ei voinut sietää tuollaista teennäistä hentoutta ja haurautta.
"En ole mikään hieno neiti kuten varmasti näkyy", nainen totesi ja levitti kätensä. Hänen sanansa eivät tietenkään olleet täysin totta sillä syntyperältään juuri hieno neitihän tuo kartanon muurien suojassa kasvanut blondi oli. Hän ei tulisi kuitenkaan myöntämään sitä helpolla, etenkään sellaiselle miehelle, jonka oli vast'ikään tavattu. Eikä oikeastaan monelle pitempiaikaiselle tutulleenkaan.

Miu pystyi kuulemaan tulen rätinän yli miehen raapivan leukaansa. Hän ilmeisesti näki vaivaa miettiessään naisen kysymykseen vastausta - tai näin ainakin Miu ajatteli sillä hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, millaisen olennon kanssa oli juuri tekemisissä. Nainen ei voinut olla panematta merkille miehen toteavan, ettei maa ollut hänen elementtinsä, demoninmetsästäjälle magia saattoi olla hyvä työväline joten miksi hänen pitäisi olla yllättynyt. Mies luultavasti oli sähkö - tai tulimaagi, yksi niistä machoilijoista jotka kuvittelivat pystyvänsä mihin tahansa ah -- taistelumagiallaan. Ensimmäinen mielikuva ei kuitenkaan tuonut Korpinkynnestä machoilijan mielikuvaa.

Nainen laittoi loput eväänsä takaisin laukuunsa.
"Olen kuullut hänen osaavan kiinnostavaa magiaa", maamaagi totesi ja ojensi käsiään arasti kohti liekkejä, uskaltamatta selvästikään mennä kovinkaan lähelle niitä. "Lisäisin mieluusti hänen erikoisloitsunsa kokoelmiini." Nainen nosti päänsä ja käänsi sokeiden silmiensä katseen mieheen päin kuin haastaen hänet argumentoimaan kanssaan. Voisiko sokea nainen varastaa itseään huomattavasti vanhemman maagin loitsuja? Joskus Miu oli egonsa kanssa liiankin impulsiivinen ja riitoihin itsensä saattava.
"Onko sinulla loitsuja apunasi demoneita jahdatessa?"

Demoni miehen ruumiissa kohautti olkiaan naisen kommentille neiti statuksestaan, eikä Berith ollut oikein varma uskoakko Dalinan sanoja. Pelkästä ja ulkomuodosta päätellen toinen voisi olla vaikka karkuteillä juoksenteleva kruunun prinsessa, vaikka tuo nyt saattoi olla vain Berithin omia höperryksiä päässään. "Onko tuolla sitten väliä oletko hieno neiti vai et. Minusta voimakastahtoiset naiset jotka osaavat pitää huolta itsestään ovat paljon enemmän hyvän käytöksen arvoisia kuin hennot pikku tytöt jotka odottavat miehien tekevän kaiken puolestaan." Jarvis sanoi puhuessaan äänen perusteella kokemuksesta ja vaikka hän valehteli ihmisille erittäin paljon, tämä ainakin oli totta.

Ei kestänyt kauaa kun demonin omena oli syöty ja mies hennosti nojasi taaksepäin samalla kun katseli naista, käyden omassa päässään argumenttia mitä tuolle pitäisi tehdä, jos mitään. Demonina se oli hänen perus aistinsa että kuolevaiset olivat ruokaa, vaikka hän tiesi satojen vuosien perusteella ettei tuo ollut totta. "Kiinnostavaa magiaa? Nyt minäkin olen kiinnostunut tästä vanhuksesta." Jarvis hymähti ja tosiaan pieni uteliaisuuden liekki leihahti demonin sisällä, magia oli jotain joka aina osasi yllättää jopa hänetkin vuosien koitteessa ja tämä vanhus olisi voinut jopa kehittää jotain uuttakin.

Berithin ilme ei muuttunut kertaakaan kun Dalina kertoi haluavansa oppia vanhuksen taiat itselleen, se ei yllättänyt häntä eikä hän ajatellut että tuo olisi ollut höperö siitä. Vuosien saatossa hän oli oppinut että naiset ja sokeat olennot voisivat olla ihan yhtä vahvoja kuin raavaat miehet ja niin edelleen, hän ei koskaan väheksynyt ketään niin paljon että se koituisi hänen kohtalokseen. "Mitä sitten jos vanhus ei halua opettaa sinua tosin, Dalina? Yleensä höperöt ukkelit vetäytyvät vuoristoon etteivät joutuisi opettamaan." Jarvis kysäisi pienellä hymyllä mutta pilkkaa siinä ei ollut, se oli vain uteliaisuutta.

Naisen kysymys yllätti hänet pienesti, hän ei ollut odottanut Dalinan kysyvän häneltä mitään mutta yllätys oli enemmänkin hyvä kuin paha asia tässä tilanteessa. "Olen vesi maagi, olen oppinut pari loitsua... Heh, tiedän ettei se ole kovin vaikuttavaa mutta olen selvinnyt sen avulla." Mies sanoi hymyillen naiselle ja hän katseli hetken ympärilleen. "Haittaisiko sinua jos tulisin mukaasi etsimään tuota vanhusta? Minuakin kiinnostaisi nähdä tämä kiinnostava taika." Mies sanoi nyökäten positiiviseen sävyyn, naisen kanssa matkustaminen voisi olla hyvin mukavaa tai ainakin hyvä ihmistutkimus kokemus jos siitä ei enempää hänelle irtoaisi.

(( Anteeksi kesto, yritin vastata itseasiassa jo tiistaina mutta vastaus katosi kun työ kone kirjasi minut ulos foorumilta, ja se sitten iski inspikseen. Palailen nopeampaan vastaamiseen! o/ ))

Miu räpäytti yllättyneenä silmiään. Hänen omanarvontuntonsa ja hienoinen itserakkautensa nosti päätään. Tietenkin hän ansaitsi nuo kehut, tietenkin hän oli kohteliasuuksien arvoinen ja oli hyvä huomata, että mies huomasi sen. Jarvisin sanat saivatkin hienoisen hymyn naisen huulille.
Nainen päätti kuitenkin ryhdistäytyä, hän ei ollut mikään punasteleva teinityttö.
"Kiitos, mutta ehkä sinun olisi parempi keskittyä niihin hentoisiin pikku tyttöihisi", Miu totesi sarkastisesti.

Nainen naurahti miehen kysymykselle.
"Minä olen hyvä suostuttelemaan", Miu totesi hienoinen hymy huulillaan. Hänen suostuttelussaan ei kuitenkaan ollut mitään naisekasta, hän oli aivan liian väkivaltainen ja ylpeä minkäänlaiseen viettelyyn. Ja jossain tapauksissa Miu pystyi varastamaan loitsun jo sen muutaman kerran kuultuaan. Hän oli tehnyt tätä pitkään, opetellut aavistamaan toisten tavat luoda loitsujaan ja kopioimaan ne saaden aikaan lähes täysin samanlaisen loitsun.

Vesimaagi siis? No, jokaisen demoninmetsästäjän kannatti harkita uudestaan valintaansa jos ei halinnut minkäänlaisia taikavoimia joten Miu ei ollut odottanut toisen olevankaan muuta kuin maagi.
"Uskon sen, täällä on vaarallista liikkua ilman taikavoimia", nainen totesi selvästi kokeneeseen sävyyn. Oli hänelläkin ollut omat vastoinkäymisensä mutta hän ei tiennyt keskustelukumppaninsa olivan kenties noista vaikeuksista kaikkein suurin. Hän ei edes kerennyt miettimään asiaa kun mies uteli haittaisiko naista, jos hän tulisi mukaan etsimään tuota vanhusta. Sokea kohautti olkiaan. Tuskin hän miestä voisi estääkään ja kahdestaan olisi turvallisempaa kuin yksin - tosin hän tiesi ettei aina ollut hurmaavinta seuraa. Mies kuitenkin oli varmasti huomannut sen jo.
"En aio estää", nainen sanoi. "Toivottavasti se on näin suuren yleisön arvoinen taika ettemme joudu pettymään."

Dalina ei ollut ainoa joka oli demonin sanoista mielissään sillä Berith tunsi toisen omanarvon ja itserakkauden ja imi sitä itseensä salakavalasti, eihän toinen edes osaisi huomata sitä ellei olisi harjoittunut sitä kohden eikä tuo nyt toiselle loppujen lopuksi mitään tehnyt, hän vain jakoi toisen oloa hieman. Demoni sai pidettyä itsensä paikoillaan vaikka hieman varpaitaan koukisti, hän ei juuri halunnut näyttää elekielellään että hän oli juuri syönyt toisen tunteita, tai ainakaan hän ei halunnut näyttää oudolta tuon hymyilevän naisen edessä, toisen reaktio oli ollut varsin miellyttävä hänelle.

Jarvis naurahti pienesti ja hymyili itsekin. "Ehkä, mutta jos minä aion keskittyä johonkin, senhän päätän itse.. ja eivätpä nuo pikku tytöt sen arvoisia ole." Mies totesi varsin rennosti, yrittäen saada itsensä näyttämään neutraalilta eikä suinkaan päällekäyvältä, tässä melkein luuli että hän olisi yrittänyt sanoa naiselle enemmän kuin hän olikaan, naiset saivat aina miehen kummaksumaan tai ihmettymään tavalla tai toisella. Dalinan toteamus olevansa hymy suostuttelemaan sai miehen hymyilemään ja tämä nojasi taakse jälleen. "Sitä en taatusti epäile, toivotaan ettei ukkoon kovin pahasti satu." Mies sanoi ehkä jopa hieman leikkisästi, ymmärtäen suunnilleen miten kovaa toisen suostutteleminen saattoi olla.

Välillä Berithiä mietitytti milloin hän valehteli tai näytteli ja milloin hän vain oli itsensä jutellessaan ihmisten kanssa, kuten tämä Dalina jonka kanssa hän uskotteli tulevansa varsin hyvin juttuun moneen demoniin verrattuna, se teki tosiasiasta että hän oli demoni ja tuo vain pahainen kuolevainen hieman surullisen, varsinkin kun mietittiin että naisen syöminen olisi varmaan vieläkin maukkaampaa juuri siksi. Mies nojasi kämmeneensä pohtivaisesti samalla kun katseli toisen ihmiskuorta miettivästi. "Olette varsin hyvä tietoinen, neiti Dalina, kaikki eivät tuota tiedä, mutta se on totta että vaaratonta täällä ei ole." Mies nyökkäsi toiselle tulen ääressä selvästi.

"En usko että minä ainakaan petyn, ja tehän voitte vain todeta että olette tulleet pitkän matkan jos olette jo vanhan miehen taikojen yläpuolella. Tuskinhan kukaan niin vanha enää noviisi olisi." Jarvis ehdotti ja hymyili kenties kiitollisena että nainen antoi hänelle luvan tulla mukaan vaikkei olisikaan voinut estää Berithiä tämän todella sitä halutessaan, mutta se ei ollut hauskaa. Hän oli ihmisten ja kuolevaisten vihan kokenut tuhat ja sata kertaa, hän halusi kokeilla miltä se näytti olla ystävällinen noille ja löytyisikö tuosta ateria lautasesta muuta kuin sokeaa uskoa.. ja kenties sokea oli juuri oikea kuolevainen koetukselle.

Miu naurahti miehen sanoille. Nyt hän oli varma, että Jarvis yritti häntä vaikka mies yritti pitää äänensä neutraalina ja onnistuikin vaikuttamaan vain herrasmieheltä eikä päällekäyvältä hyypiöltä. Mies myös tuntui tajuavan millaisia Miun tapa suostutella tuota toista maamaagia tulisi olemaan mikä sai naisen nyökkäämään hyväksyvästi. Hän olisi upottanut miehen maahan jos hän olisi kuvitellut hänen suostuttelunsa pitävän sisällä minkäänlaista viettelyä tai lirkuttelua kuten useilla muilla naisilla.
Ehkä hän olisi samanlainen jos olisi tyytynyt olemaan isän ja äidin pikku prinsessa joka ei osannut tehdä mitään itse.
"Yrität iskeä minut", nainen totesi lopulta.

Miu tunsi jälleen omahyväisyyden nostavan päätään. Jarvis oli löytänyt oikean narun, mistä vetää sillä jos jokin Miun perisynti oli, niin se oli omahyväisyys. Hän kuitenkin kohautti olkiaan miehen sanoja vähätellen tietämättä toisen tuntevan hänen omahyväisyytensä hyvin ja jopa ottavan siitä hieman itselleen. Mitenpä kuolevainen olisi voinut tuollaisen asian aistia kun se tehtiin vaihvihkaan ja pienissä määrissä.
"Minä olen jo hänen taikojensa yläpuolella", sokea totesi yrittäen turhaan kätkeä omahyväisyytensä mutta jatkoi hieman nöyrempään sävyyn: "Mutta ei se tarkoita, etteikö hän voisi opettaa minua."
Miu tiesi olevansa erilainen kuin suuri osa maageista - hän käytti taikuutta päivittäin, oikeastaan lähes joka hetki jos hänen jokaisella askeleellaan maahan langettamaansa loitsua laskettiin, ilman sitä hän olisi ollut sokea. Miksi hänen siis pitäisi käyttäytyä kuin hän olisi nuori tyttö jolla oli ollut onnea onnistuessaan kukistamaan paljon voimakkaampia maageja?

Tämä nainen oli sokeudestaan huolimatta hyvin tarkka ja se nosti Berithin kiinnostusta toisessa, kallistaen päätään hymyillen naisen todeten helposti hieman epäselvän asian tai syvempiäkin, se ei ollut yleistä. Yleiset kuolevaiset tapasivat kallistaa päätään ja mumista kun eivät ymmärtäneet häntä, joskus kyselisivät mitä hän milloinkin tarkoitti. "En sano ettenkö olisi kiinnostunut teistä omalla tavallani mutta mikä saa teidät tuntemaan että yritän iskeä teidät? Vaikka en sitä kielläkään, olettehan hyvin viehättävä, olisi hullua kieltää." Jarvis kysäisi naurahtaen, hän oli todella kiinnostunut tästä naisesta vaikka ihminen olikin, ei sillä että hän oli tietoisesti toista ihan iskenyt.. toisaalta miksei, toinen oli kyllä kaunis.

Demoni oli elänyt tämän maailman alusta alkaen, miettinyt tähän kolmanteen aikaan asti miksi hänet oli luotu, miksi hänen piti tappaa kuolevaisia ja miksi kuolevaisten piti vihata häntä. Suurin osa hänen tovereistaan ajatteli että se oli luonnollista ja Chiman tahto, mutta eikö herraansa palvellut palvelisi paremmin jos kyseenalaistaisi tuota? Berith oli hetken hiljaa katsoessaan naista, jos oli Chiman ja Ayselin tahto että he tappaisivat toisiaan.. niin eikö hän kumminkin istunut ja jutellut naurussa suin tämän naisen kanssa? Hän tunsi tuon omahyväisyyden ja imi siitä oman osuutensa, pistäen hänen kasvonsa pieneen hymyyn, tämä nainen oli niin huvittava.

"Olette aivan oikeassa. Se että olet vahvempi.. ei tarkoita ettet voisi oppia heikoimmilta. Se on viisaus jonka hyvin harva myöntää tai uskoo, minusta tämä itsessään kertoo että oletta oikeasti taitava, Dalina." Berith sanoi pistäessään kätensä yhteen, tarkoittaen tietenkin sanoman itselleen enemmänkin. Demonit olivat kasvaneet ylimielisiksi möykyiksi jotka kuolivat kun luulivat itsestään liikoja ja turvautuivat syntymä voimiinsa. Vuosisatojen vaihteessa Berith oli oppinut kuolevaisilta useita asioita kuten nöyryyttä, rohkeutta ja jopa aliarvioimisen jättämistä, hän voisi melkein olla kiitollinen noille kuolevaisille kaikesta jonka hän oli kokenut.
"Maltan tuskin odottaa nähdä magianne... Olen varma että se on varsin kaunista." Hän sanoi lähes itsekseen toista katsellen, nojaten käteensä.

Miu oletti tuntevansa miehet. Tai ehkei miehiä mutta uskoi osaavansa sanoa suunnilleen, mitä he ajattelivat. Tosin varmasti moni muukin nainen ajatteli samoin mutta silti kommunikoinnissa oli aukkoja.
"Sanoinhan jo, en ole naiivi tyttö joka olettaa kaikkien olevan mukavia", nainen sanoi, hänen sanoistaan kuuli kuinka paljon hän epäili miehen pyyteettömyyttä. Mies halusi jotain - kuten oikeastaan kuka tahansa tällaisessa tilanteessa. Nainen oli muodostanut Jarvisista voimakkaan mielikuvan, hän ei kaivannut lämpöä tai suojaa vaikka antoi ymmärtää vesimagiansa olevan verrattain heikkoa.
Nainen kuitenkin jätti asian tähän, jollei mies jatkanut vakuutteluitaan. Sama se hänelle kai oli, yrittikö mies vai ei. Miu ei lähtisi samantien sulavasanaisen miehen matkaan sellaisen kohdatessaan.

Jälleen kerran mies sai Miu hymyilemään ylistävillä sanoillaan. Hänen itserakkautensa tarjosi jälleen ruokaa miehelle. Nainen kuitenkin kurtisti kulmiaan miehen kutsuessa hänen magiaansa kauniiksi, hänelle itselleen magia oli itsestäänselvyys, sama kuin joku olisi kuvannut hengittämistä kauniiksi. Ehkä magia oli toisille ihmisille kaunista, ehkä hän olisi pitänyt muiden magiaa kauniina jos olisi jäänyt hetkeksi miettimään asiaa.
Blondi tyytyi kohauttamaan olkiaan.
"Voit kertoa minulle, mihin tulokseen tulit."

Nainen kaatui selälleen makaamaan. Mies osasi saada hänet hyvälle tuulelle mutta itsestään puhuminen tuntui työläältä joten hän voisi käyttää hetken kuunteluun.
"Nyt riittää minusta puhuminen", Miu totesi. "Kerros, mystinen Jarvis, mistä olet itse tulossa."

Berith kohautti kulmiaan Dalinan toteamukselle, hänestä oli hyvin huvittavaa että nainen oli varuillaan vaikkei edes tiennyt että hän oli demoni ja että juuri sillä hetkellä nainen ei voisi olla turvallisemmassa seurassa. "En sitä ole kyllä yrittänytkään ehdottaa, se olenko mukava jää teidän päätettäväksenne, Dalina. Annan sanojeni ja tekojeni kertoa sen, teidän ei tarvitse uskoa minua jos ette halua." Jarvis puhui kohteliaaseen sävyyn, hymyillen hellästi naiselle ja päästäen pienen ystävällisen naurahduksen toisen uskomattomuudelle, kerrankin kun hän ei yrittänyt lietsoa sotaa, häntä epäiltiin. Ei sillä että demoni toista moitti mielessään, hän piti toista hyvin viisaana, ehkä liiankin.

Mies oli hyvin kiitollinen saamalleen ruoka määrälle ja vaikka useat demonit uskoivat että ihmisen tappaminen aiheutti paljon voimakkaampia tunteita, hänestä tässä oli loputon ruuan lähde. Demoni antoi pienen pään kallistuksen naisen kulmien kurtistukselle, sillä aisti mitä tunnetta tuo tunsi ja näki Dalinan ilmeet joten hänen oli helppo aina arvata tai tietää mitä toisen pään sisällä saattaisi kylviä. "Mhm, kerron sitten mitä ajattelin asiasta." Jarvis tuumasi nyökäten, höristellen korviaan, ihan kuin hän olisi kuullut jotakin juuri sillä hetkellä mutta hänen asemassaan moisista huolehtiminen olisi turhaa.

Naisen kaatuessa selälleen, demonin silmät liikahtivat hieman ailahtelevasti katsoakseen naisen vartaloa ihan kuin hän ei olisi mukamas kiinnostunut, koettaen takoa sitä hieman itselleenkin päähän. Pieni kulma nousi kun Dalina itseasiassa osoitti kiinnostusta häneen, vaikka naisen hetken tuntien hän jo osasi sanoa että toinen ei sitä noin sanoittaisi. "Mystinen? Nojaa. Itse olen kotoisin Riovenista ja sieltä minä tänne olen tullutkin kiertäessäni Barcelia demoneja metsästäen ja tulin tänne metsästämään yhtä tietynlaista demonia, sitä kutsutaan Skeithiksi."
Jarvis kertoi, napaten pienen oksan käsiinsä ja heilautellen sitä tulen ääressä kuin kertomustaan värittäen, jokainen sana tuli luonnollisella äänen sävyllä, sillä hän ei kyllä kovastikaan valehdellut, hän halusi tavata sen nimisen demonin ja hän oli kuluttanut osan elämästään Riovenia kiusaten, vaikka olikin syntynyt kauan ennen koko kaupungin rakennusta.

Miu nyökkäsi miehen sanoille. Hän ei suoraan sanottuna välittänyt paljoakaan demoneista tai niiden metsästyksestä mutta monelle muulle matkalaiselle ne tuntuivat olevan lähes pakkomielle. Jos hän olikin tuosta demonista aikaisemmin kuullut, hän ei sitä enää pystynyt muistamaan ja rehellisesti sanottuna Miu epäili, ettei ollut jaksanut aiheeseen keskittyä jos joku oli joskus ottanut sen puheeksi.
Ehkä kuitenkin jonkinlaiset kohteliaisuussäännöt - tai se, että mies miellytti häntä, olivat hänen sanansa valhetta tai eivät - Miu kuitenkin vei keskustelua hieman eteenpäin tapojensa vastaisesti. Hän antaisi miehen puhua, kuka sanoi, että hänen olisi muutenkaan pakko kuunnella? Jarvisilla oli ainakin miellyttävä ääni, ulkoisista piirteistä nainen ei osannut sanoa, miehen kasvojen painaminen kiveä vasten olisi tietenkin ratkaissut tämän ongelman.
"Skeith - millainen demoni se on?"
Riovenista hän ei vaivautunut puhumaan, se olisi saattanut saada aikaan kyselyä siitä, mistä hän oli kotoisin, mihin nainen puolestaan ei olisi halunnut vastata. Hän piti menneisyytensä mieluummin omassa tiedossaan aina asuinpaikkaansa myöten. Mitä hän olisikaan kotikaupungistaan osannut kertoa, paljon rakennuksia ja paljon kiveä joten se oli maamagian harjoittajalle hyvä paikka kasvaa.

Berith tunsi itsensä hieman petkuttajaksi sillä pystyi aistimaan ja näkemään naiseen tunteet, joten hän kyllä tajusi aika nopeaan että vaikka nainen kysyi tuosta demonista, ei hänellä siihen paljon kiinnostusta ollut, mikä oli hänestä perin mielenkiintoista myös. Lähes sata prosenttisesti aikaa, ihmiset vihasivat demoneita sydämmiensä pohjalta, olivathan nuo Ayselin puhdasta maailmaa vastaan, pelkkä ajatus tuosta ajattelutavasta sai Berithin melkein oksentamaan suuhunsa mutta pidätteli, miettien miten yksikään ihminen pystyi olemaan näin välinpitämätön hänen rotuaan kohtaan, ei kiinnostusta tai palvontaa, muttei ainakaan heti silmiin pistävää vihaa ja käsien ristiin painamista, tämä kummastutti ja kiinnostutti häntä kovin.
"Skeith omistaa tuulen ja sähkön elementin, sillä on tunnetusti kaksi viikate kättä jolla se viiltää punaisen tien minne vaan kulkeekin. Uskoakseni se ei muistuta mitään ihmistä vaan enemmänkin jonkinlaista näädän tapaista. Joskus se matkustaa Rioveniin ja aiheuttaa ongelmia, en voi antaa sille anteeksi ja minut on kutsuttu se lopettamaan."
Jarvis kertoili tietämästään pienoisesti, lopulta hymyillen naiselle ja kallistaen päätään miettiessään mikä naisen mielipide hänestä oli, ja muuttuisiko se millä tavoilla sen paljastuessa mikä hän oli, vaikkei hän halunnutkkaan kokeilla sitä ihan vielä.

Berith oli rakentanut Jarviksen ruumiin monista eri lähteistä, hän oli tehnyt tästä miellyttävän naisten silmissä kuuntelemalla ja oppimalla mistä nämä yleisesti pitivät ja antaen hänelle hyvän miehellisen äänen, tosin hänen kasvonsa myös olivat muokatut joidenkin miesten perään jotka hän oli tavannut ja tuntenut kauan sitten, suurin osa vihollisia tietenkin. Mies katseli toista aika selvästi hetken aikaa, purren huultansa pienesti samalla kun hieman päätään kallisti toistamiseen. "Kummastuttaisiko se teitä jos kysyisin uskostanne, Dalina? Ei sillä muuten mutta harvempi kaunis nainen on minulta demoneista ennen kysellyt, varsinkaan -millaisia- ne ovat. Yleensä he vain säikkyvät tai ovat vihoissaan yhdestä sun toisesta asiasta." Jarvis heitti asiaa ympäri pitääkseen keskustelun sokean kaunottaren kanssa, hieman empien mielssään olisiko tämän mainitseminen toisen epäilyksen nostattamista, mutta toisaalta ei toinen voisi pelkästään tuosta tietää, ja kuka tiesi piittaisiko. Hän tunsi että tämän hetkinen keskustelu oli kuolemaisillaan, ehkä olisi paras jatkaa matkaa ja katsoa jos liike saisi kiinnostuksen tai puheen jälleen syttymään naisessa, hänellä kun tätä vapaa aikaa oli pistää tälläisiin tutkimuksiin, vaikka hän totta vain naiselle olikin puhunut, vaikkakin hieman epäsuorasti.

Nainen ei tosiaan tuntenut demoneita tai juurikaan demoninmetsästäjiä mutta eikö joku muu olisi ollut tähän tehtävään parempi ehdokas kuin Jarvis. Kumpikaan äsken mainituista elementeistä ei ollut erityisen heikko vettä vastaan, joka oli kuitenkin yleensä taistelussa enemmän tukea antava elementti. Voisi kuvitella vesimaagin olevan muutenkin heikko sähkölle veden sähkönjohtokyvyn vuoksi.
"Erikseen kutsuttu? Olet sitten epäilemättä vahvempi, kuin annat ymmärtää", Miu sanoi. Vähättely oli harvinaista miehille, hänen kokemuksiensa mukaan he ennemmin yrittivät nostaa itsensä korkeammalle jalustalle, kuin olisivat todellisuudessa ansainneet. Jos Jarvisin tarina oli totta, hänen edessään istui nyt eriskummallinen mies.
Jos se ei ollut, hänen edessään istui harvinaisen hyvä valehtelija.

Mies käänsi puheenaiheen takaisin häneen. Miu oli melko varma, että jossain miesten keskeisissä naisten iskuohjeissa oli juuri tuo vinkki. Pidä keskustelu naisessa, sillä kuka nyt ei rakastaisi itsestään puhumista? Naiselta jäi ainakin vielä täysin huomaamatta se, että miehessä oli jotain epäilyttävää sillä hän laittoi erikoisen kysymyksen puheenaiheen etsimisen piikkiin. Hän ei miettinyt, ettei kuka tahansa iskuaikeissa oleva mies kysyisi tuollaista kysymystä, enemmänkin jotain turhanpäiväistä mihin vastaaminen olisi tätä kysymystä helpompaa.
"Olen suorittanut velvollisuuteni luostarissa", Miu totesi. Hänen uskonsa ei ollut kovinkaan harrasta vaikka hän rakasti sydämessään Ayselia kuten kuka tahansa kunnon kansalainen. Hänet oli lapsuudesta asti opetettu tähän uskoon eikä hän ollut koskaan nähnyt syytä epäillä sitä. Harvinaista häneltä, joka piti tapojen uhmaamisesta ja rajojen rikkomisesta. "Ja rakastan vuoria - tuskin sitä voi pitää ristiriitaisena koska maamaagina kivi on minulle luontainen elementti."
Nainen kurtisti kulmiaan. Hän ei pitänyt siitä, että Jarvis edes vihjaili, että hänen olisi pitänyt reagoida kuin heikko tyttö. Eikö hän ollut jo tehnyt asian aikaisemmin selväksi.
"Ja olen jo sanonut, etten ole mikään kiljuva ja pyörtyilevä pikkutyttö. Minulla on tarpeeksi äylä päässä muodostaakseni omat mielipiteeni."

Mies antoi pienen olankohautuksen naisen sanoille ja pyöritti päätään hetken. "Kyläläiset luottavat minuun joka syntyi alueella, ei siitä että olisin eriskummallisen taitava. Koetan keksiä jotain tapaa millä voisin demonin päihittää, pelkällä voimalla se ei minun tapauksessani taida onnistua." Jarvis hymyili hieman epävarmasti, tietenkin jos pelkistä elementeistä katsottiin oli Skeithillä aika suuri etu häneen nähden, ja niin oli myös suurimmalla osalla muita demoneja. Oli ironista että varmaankin kaikista pitkä ikäisin demoni koko maailmassa omisti yhden passiivimmista elementeistä, ei sillä ettei hän ollut tehnyt satoja tappavia käyttöjä sillekin... sähköllä hän tosin olisi paljon vaikuttavampi.

Demoni kallisti päätään naisen lyhykäiselle vastaamiselle, tuo ei kertonut hänelle mitään toisen mielipiteestä demoneita kohtaan tai mitä toinen oikeastaan ajatteli Ayselista, mikä kismitti häntä sillä vaikka hän tiesi mitä toinen tunsi lähes jokainen hetki, ei hän voinut lukea ajatuksia tai tietää toisen sydäntä, ei hänellä mitään Chiman mielielementtiä ollut. "Suurempi osa meistä on, no jos muuta sinulla ei ole sanottavaa asiasta, niin hyvä on." Jarvis sanoi ja risti kätensä muuten vain katsellessaan naista, joka oli ympäristöstä mielenkiintoisin, koettaen keksiä jotain muuta mahtavaa sanottavaa. "Mhm, vuoret ovat tosiaan mahtavia luonnon ihmeitä, hieman kuten tekin." Hän leperteli pienesti vielä ja kurtisti kulmiaan naisen viimeisille puheille, päästäen pienen henkäyksen mutta hymyillen kumminkin.
"Dalina, en sitä tarkoittanut. Kunnioitan sinua ihmisenä ja naisena, en tarkoituksella vertaisi sinua sellaisiin ajanhukkiin. Pahoittelen että annoin sellaisen vaikutuksen, olin vain hieman yllättynyt kiinnostuksestasi sillä kukaan muu ei ollut aikaisemmin näyttänyt kiinnostusta." Berith sanoi ja nousi seisomaan, hieman venytellen. Hän ei ollut halunnut valehdella Dalinalle sillä tunsi naisessa jotain erikoista, mutta hän oli tavannut muitakin hänen kaltaisiaan ihmisiä, tosin hyvin harvoin ja Jarvis Korpinkynnen elämä ei olisi ikinä riittänyt kaikkiin niihin tapaamisiin, joten hän ei voinut sitä ihan sanoa... tuhannet vuodet olivat pitkä aika elää.

Miu punastui mielihyvästä miehen verratessa häntä vuoriin. Jos hän johonkin halusi tulla verratuksi niin vuoret olivat hyvä - vahvoja, voittamattomia - jos ei laskettu mukaan että ne olivat demonien asuttamat. Hän kuitenkin jätti huomauttamasta asiasta ja tyytyi vain hymyilemään.
Hän kokoajan väitti, ettei ollut typerä tyttö joka kaipasi kehuja mutta todellisuudessa hän oli niistä aivan yhtä hyvillään kuin kuka tahansa muukin olisi ollut tässä tilanteessa.
Miu oli yllättynyt miehen sanoista.
"Minä en ehkä ole mitenkään erikoisen kiinnostunut demoneista", nainen totesi rehellisesti. "Enemmänkin olen kiinnostunut sinusta. Kuvailemasi demoni kuulostaa vahvalta - ja toivon tosiaan, että sinusta on vastusta sille." Tietenkään Jarvis ei ollut hänelle mitenkään tärkeä mutta mies oli hyvää seuraa, omalla tavallaan kiinnostava, toisaalta taas mies onnistui jatkuvasti kehumaan häntä juuri oikealla tavalla.
"Jos se tulee vastaan, kun olet seurassani, saatan auttaa sinua", nainen jatkoi. Tietenkin hän auttaisi, hän ei voisi jättää miestä oman onnensa nojaan, etenkään nyt kun hän oli puhunut Jarvisin kanssa.

Berith ei ollut uskonut että saisi tätä naista koskaan punastumaan tai että toinen edes sitä teki mistään, mutta sen ilmestyminen pakotti pienen voiton virneen hänen kasvoilleen, se oli varsin kaunis näky sekä myös kiintoisa, harvempi nainen piti siitä kun häntä vuoriin verrattiin. Fakta että demonit pitivät vuorista myös jäi täysin Berithin huomioimatta eikä hän sitä edes ajatellut naista tarkkaillessaan. "Olen otettu että olisitte kiinnostunut minusta jossain määrin, Dalina. Ja kiitos, toivon sitä itsekin." Mies sanoi rauhallisesti ja olettamatta naisen sanojen olevan mitään sen enempää kuin mitä ne olivat, kyllä parin tuhannen vuoden jälkeen oppi ymmärtämään sanojen tarkoitus perää, varsinkin kun osasi aistia tunteita. Mies hymyili ja käveli nuotion ympärillä, venytellen hieman ja katsoen ympärilleen jälleen kerran, kuulostellen lähiympäristöä. 

"Olisin hyvin kiitollinen jos saisin apunne, edes semmoinen demoni ei mahtaisi meidän yhteistyöllemme mitään, olen aika varma siitä." Jarvis sanoi hymyillen naiselle ja mietti hetken samalla kun raapi käsivarttaan hieman eksyneen oloisesti. "Aiotko vielä jatkaa matkaasi tänään vai aiotko pysähtyä johonkin? Ihan näin mielenkiinnosta jos matkaamme yhdessä." Mies kysäisi ystävällisesti ja rennosti, hänellä ei kyllä kiire ollut mihinkään, mutta ihmisillä aina näytti olevan. Lopulta mies koetti istuutua melkein naisen viereen, tosin jättäen vielä kunnioitettavan etäisyyden toiseen, mutta näin olisi niin sanotusti helpompaa jutella, tai syödä toisen tunteista, tai vain katsella Dalinaa lähemmin.

Miu nauroi miehen sanoille yllättävän hyväntuulisesti. Oli yllättävää, kuinka mies sai hänen tavanomaisen huonotuulisuutensa katoamaan miellyttävyydellään - tietenkään nainen ei olisi ajatellut samoin jos olisi tiennyt, minkä kanssa oli tekemisissä. Eiköhän ollut selvää, että mies kiinnosti tai suoraan sanottuna, viehätti - häntä edes jossain määrin.
"Juuri niin, älä huoli sillä minä suojelen sinua jos satut sitä tarvitsemaan", nainen sanoi huolettomasti, nauttien siitä, että tunsi itsensä miestä voimakkaammaksi. Jälleen kerran hänen oletuksensa oli väärä, Jarvikseksi itseään kutsuva mies ei ollut läheskään niin heikko kuin mitä hän antoi naisen ymmärtää.
Miehen epävarmuus oli suloista. Miu piti siitä, että Jarvis antoi hänen päättää sen sijaan että olisi itse lähtenyt sanomaan, mitä he tekivät.
"Alkaa tulla ilta, eikös?" nainen totesi, melko varmana omasta väittämästään. Nyt ei kuulostanut aamulta, vaikka välillä näin lähellä vuoria siitä olikin vaikea olla varma. "Joten pysähdymme tähän yöksi. Vai näetkö parempaa yöpymispaikkaa, kuin tämä?"
Nainen kohotti vaaleita kulmiaan odottavasti. Oli myönnettävä, että joskus näkevästä matkakumppanista oli hyötyä. Miu ei pystynyt valitsemaan paikkaa, mistä häntä ei nähtäisi.

"Kiitän teitä kovasti, sillä minusta tuntuu että saatan tarvita sitä." Mies sanoi hymyillen pehmeästi, hänen sanansa kuvastaen hänen hymyään miekkosen katsellessaan sokeaa naista läheltä. Tuollainen heleä nauru tai pienikin hymy oli demonille varsin eriskummallinen sillä yksikään demoni jonka hän oli tavannut ei osannut pistää tuollaista ilmettä kasvoilleen, se oli hullun naurua tai pitkiä virneitä tai ehkäpä hän vain piti sitä sanoinkuvallisena vertauksena, kuolevaisissa oli jonkinlainen hohto joka sokaisi häntä. Hohto ei tosiaankaan levännyt kaikissa kuolevaisissa sillä suuri osa heistä oli roskaa, mutta Dalinassa hän tunsi sen olevan, pistäen pimeyden demonin katsomaan maata ensin miettivästi. "Olet aivan oikeassa, on alkanut jo hämärtyä." Berith sanoi myöntävästi demonin katsoessa hämärtyvälle taivaalle, se oli hänen elementtinsä, hänen minuutensa. Hän oli pimeys, osa sitä jolle oli annettu oma mieli ja tahto, oli aina yhtä hämmästyttävää elää erossa siitä ja joutua sen armoille vaikka hän oli se joka heitä hämärsi. Tietenkin Berith pystyi hämärtämään taivaan tai jonkun alueen myös mutta hän ei voinut tehdä yötä kuten tapasi pystyä kun oli pelkkää pimeyttä, mutta oli kyseenalaistettavaa oliko hänellä mitään tiedostusta silloin. "Noh tässä on aika avointa ja meidät olisi aika helppo yllättää mistä vain jos demoni näkisi meidät. Ehdotan että kävelemme pienen matkan, tänne tullessani näin pienen luolan ja siellä pitäisi olla turvallista, ehkä voimme jopa sulkea sen jotenkin yöksi niin minkään ei pitäisi meitä häiritä." Jarvis ehdotti demonin tietämyksellään, hänhän nimittäin tunsi nämä vuoristot kuin omat taskunsa, oli ne sata kertaa läpi kulkenut eikä hän mahtavuudestaan huolimatta halunnut jäädä avoimelle maalle. "Tietenkin tämä on sinun matkasi, Dalina ja sinä päätät mitä teemme." Hän sanoi hymyillen viehättävästi vaikkei sokea nainen siitä paljoa hyötyisikään, Jarvis siis pysyi istumassa Dalinan vieressä sillä ei halunnut vaikuttaa päättävänsä naisen puolesta mitä heidän pitäisi tehdä, ehdotti vain sillä hän tiesi jo naisen kanssa että se toimisi paremmin kuin yrittää kertoa mikä oli parhaaksi ja vain lähteä, ei ollenkaan hyvä idea. Berith oli onnekas kun pystyi aistimaan tunteita, sillä pääsi yllättävän pitkälle.

Miu ei tiennyt heidän olevan niin avoimella maastolla. Hän tietenkin tunsi kun joku yritti lähestyä, ainakin jos tuo joku tulisi muuten kuin lentäen, mutta siitä huolimatta miehen ehdotus oli oikein järkevä. Heidän olisi paras etsiä paikka, jossa he voisivat olla rauhassa. Paikka, jossa Berith, jonka nainen oletti tuntevansa olonsa epävarmaksi näin avoimessa maastossa koska pelkäsi demoneita, voisi tuntie olonsa mukavaksi.
"Etsitään meille luola", nainen sanoi lopulta, minkä demoni hänen tietämättään oli epäilemättä jo osannut arvata. Berith oli kuitenkin niin taitava näyttelijä, ettei Miulla ollut minkäänlaisia epäilyksiä hänen suhteensa. Jos hän olisi ollut hieman heikompi, hän olisi miettinyt hetken ennen kuin olisi lukinnut itsensä tuntemattoman miehen kanssa luolaan. Sokea oli kuitenkin niin varma itsestään, ettei uskonut miehen pystyvän tekemään mitään vaikka olisi yrittänytkin.
Yksin matkuvastalla naisella oli paljon vaaroja kohdattavana.

Blondi nousi ylös ja venytteli raajojaan. Hän tallasi maata useampaan otteeseen, tunnustellen mistä löytyisi luola. Hän oli tuntevinaan onttoutta maassa vain puolen kilometrin päässä pohjoisessa.
"Sammuta nuotio niin mennään", nainen kehotti miestä. "Tässä ihan lähellä on luola, voimme yöpyä siellä."
Odotettuaan miestä hetken nainen lähti harppomaan pohjoiseen, maa vietti hieman ylöspäin mutta se ei tuottanut sokealle ongelmia. Miu harppoi itsevarmasti kohti luolaa.
"Minä tukin suuaukon kunhan olemme varmistaneet, ettei sisällä ei ole mitään muuta lisäksemme."

Mies ei sanonut aluksi mitään luolan etsimiselle, itseasiassa nainen oli ehdotannut sanan tarkkaan mitä hän oli itse halunnut ja hän nosti sormensa, veden kerääntyen ilmapiiristä noin potkupallon kokoiseksi ympyräksi minkä mies tipautti nuotioon, veden pian sammuttaen tulen ja jättäen jälkeensä vain mustia palaneita puun jämiä. Berith rupesi kävelemään blondin perässä, hänen demonin katseensa kohdistuen naisen takamukseen ja virne nousi miehen kasvoille. "Taitavasti huomattu, Dalina. En olisi saattanut huomata tätä paikkaa vaikka olisin etsinyt silmilläni. Olet oikea aarre." Mies sanoi virne kasvoillaan luolan tullessa näkyviin, mutta hänen äänensävynsä kuulosti todellisesti yllättyneeltä ja arvostavalta naiselle, hän piti huolen ettei tekisi hassuja pikku vahinkoja.

"Selvä, tosin mietin vain että miten itse näen mitään kun suuaukko menee kiinni..." Jarvis sanoi miettivästi katsoessaan suuaukkoa ennen kuin talsi sisään rohkeasti mutta varovasti samaan aikaan, ainakaan ensi katsaukselta luolassa ei näyttänyt olevan ketään muuta heidän lisäkseen, joten mies käänsi päätään Dalinaa kohti. "Dalina, tunnetko sinä mitään täällä?" Jarvis kysyi, varsin varma että nainen pitäisi siitä kun pääsisi pätemään, demonia huvitti suunnattomasti kuinka kaikki meni niin kuin hän halusi vaikka se ei yllättävää ollutkaan, hän voisi huijata ketä tahansa, jopa niitä ketkä osasivat aistia demoneita. Ainoa asia mikä häntä mietitytti oli mitä hän tekisi nyt kun oli päässyt parhaaseen mahdolliseen tilanteeseen, nainen olisi hänen armoillaan heti kun luolan suu sulkeutuisi ja kaikki olisi pimeää... mutta toisen syöminen olisi varsin anti klimaattista, ainakin hänellä olisi hyvä tekosyy hieman kouraista naista jos hän halusi aiheuttaa toisen olon hieman tukalaksi. Näitä miettiessään mies oli hetkeksi pysähtynyt keskelle luolaa.