Petoksella on pitkät jäljet

// PoisonBubblea odotan tänne kera Syloksen. Peli sijoittuu talveen 673. //

Kalris Eldoughen


"Kaksimetrinen peto. Silmät kuin lautaset ja hampaat kuin villisudella." Berenneiden vuoriston juurella kulkeva kapea ja kuhmurainen tie oli kokenut tragedian. Vuorilta takaisin Elloseen palaamassa olleen kolmen vaunun ja viiden miehen karavaanin yksi jäsen makasi kituuttavan kasvillisuuden seassa naama vääristyneenä tukahdettuun tuskanhuutoon. Talven kylmä tuuli heitteli harvoja lumihiutaleita ruumiin ylitse samalla kun muu karavaani oli pysähtynyt selostamaan tilannetta paikalle saapuneelle demoninmetsästäjälle. Ruumiin viereen kumartunut Kalris saattoi aistia metrien päähän että miehen sielu oli demonin viemä. "Olen jäljittänyt tätä pirulaista jo toista viikkoa", Kalris vastasi yhä järkyttyneille karavaanareille noustessaan takaisin ylös. "Olen pahoillanne toverinne puolesta. Minun olisi pitänyt ehtiä ajoissa", hän valitteli aidon murtuneella äänellä.

Karavaanin nuorin tuijotti paikalle ilmestynyttä demoninmetsästäjää suurin silmin ja tärisi. Koska ilma ei pienestä, kuivasta lumikerroksesta huolimatta ollut kovin kylmä, täytyi pelon olla syynä hänen liikehdinnälleen. "M-miksi juuri Barin?" hän änkytti välttäen kääntämästä katsettaan ruumiiseen. "Mitä pahaa hän oli tehnyt? Miksei demoni tappanut meitä kaikkia?" Pojan äänen sortuessa Kalris yritti luoda tälle mahdollisimman rohkaisevan hymyn. "Demonit kelpuuttavat ravinnokseen vain jonkun tietyn asian. Toverillanne, Barinilla, kävi huono tuuri. Hän on ilmeisesti juuri sen tunteen vallassa, joka Sielunsyöjälle kelpaa ravinnoksi", Kalris selitti. Hän oli tutustunut Sielunsyöjään kaksi viikoa sitten pienessä kylässä, jossa se oli syönyt portinvartijan sielun. Uhrin omaiset olivat vaatineet kaupungissa majailevaa Eldoughenin suvun edustajaa auttamaan demonin löytämisessä ja tappamisessa, joten auttamisenhaluisena miehenä Kalris oli tietenkin tarttunut toimeen. Hänellä oli vain päätelmä siitä, että Sielusyöjä söi ravinnokseen petosta. Tämä kuolema kuitenkin saattoi sopia teoriaan, sillä epärehelliset kauppiaat olivat yleisiä. Sielunsyöjällä oli kuitenkin selvästi kohteenaan jotain suurempaa, sillä se ei pysähtynyt minnekään, vaan syötyään minimimäärän se jälleen jatkoi matkaansa. Varmasti jokaisessa kauppamiehessä on sen verran epärehellisyyttä ja petosta, että Sielusyöjä voisi käyttää heitä kaikkia ravintonaan, mutta jostain syystä se vain jatkoi matkaansa määrätietoisesti eteenpäin. Seuraava edessäoleva kaupunki olisi Vellan, ja nähtäväksi jäisi pysähtyisikö demoni sinnekään. Kalriksen oli saatava demoni kiinni ja tuhottua ennenkuin se aiheuttaisi suurempaa tuhoa.

Kalriksen ratsu Tiar aisti sekin demonin jäljen eikä suostunut tulemaan lähellekään surmapaikkaa. Kalris vihelsi tuuleen, mutta eläin vain pysähtyi ja jäi tuijottamaan isäntäänsä sieraimet suurina. "Teen parhaani demonin tuhoamiseksi", Kalris vakuutti lopuille karavaanin jäsenille. "Nyt tiedän että Sielunsyöjä ei ole kaukana. Minun on kiirehdittävä eteenpäin, jos aion saada sen kiinni." Karavaanin vanhin nyökkäsi Kalrikselle hyväksyvästi tämän kääntyessä jatkamaan matkaansa. "Raahaa se kirottu peto alimpaan tuleen!" hänen peräänsä huikattiin.

Kalris sai ratsunsa kiinni tieltä vähän matkan päästä ja nousi sen selkään. Vellan olisi edessäpäin, ja jos kaikki menisi hyvin, mies saisi demonin satimeen kylän kapeilla kaduilla. Kuin tunteakseen oloaan varmemmaksi hän tarkisti että hänen jousensa oli tukevasti hänen selässään ja miekka tupessaan. Hitaasti kulmat päättäväisyydestä rypyssä hän nosti kirkkaanoranssin hupun tiukemmin suojaksi tuulta vasten ja kannusti Tiarin täyteen laukkaan kohti edessä häämöttävää kylää.

Sylos Lachryma

Lumihiutaleet tanssahtelivat ilmassa kevyesti ja Sylos kohotti hupun peittämiä kasvojaan. Kuinka kaunista tälläisessäkin paikassa saattoi olla. Eihän tämä ollut mitään verrattuna hänen kotinsa talviin, mutta kauneutta on monenlaista. Sylos huokaisi hiljaa ja pieni höyrypilvi nousi kohti taivasta. Hän istuskeli hiljaa matalla kivimuurilla ja katseli takanaan olevaa pientä kylää. Hän oli matkustanut kuukauden päivät saapuakseen tähän jumalten hylkäämään kolkkaan tapaamaan luostarista erotettua pappia. Ja kun hän viimein pääsee perille, mikä on papittaren antama vastaus? Hän ei ota ketään vastaan nyt. Ilmeisesti joku oli pelotellut tuota ihmisraukkaa demoneilla, sillä papitar ei suostunut ottamaan ketään vastaan. Pysyi vain hiljaa pienessä talossaan, kuvitellen että ohuen kiviseinät suojelisivat tätä demonilta. Ihmiset ovat niin heikkoja. Kyläläiset katselivat muurilla istuvaa haltiaa kummeksuen ja Sylos veti huppua syvemmälle päähänsä. Tämä oli naurettavaa...

Sylos hypähti alas muurilta ja asteli takaisin kylään. Jos tämä nyt oli jostain pienestä demonin pahasesta kiinni, hän saattoi viettää hetken aikaa kylässä odottelemassa demonia. Jossakin vaiheessa papittaren oli tultava ulos asunnostaan. Tai sitten demoni ilmestyisi ennen sitä. Kun se epäpyhä irvikuva olisi hengiltä, papittaren olisi pakko ottaa hänet vastaan. Sylos tunsi pienen nykäyksen viitassaan ja kääntyi katsomaan olkansa ylitse. Ihmislapsi oli pienellä kädellään takertunut viitan ruskeaan kankaaseen.
" Oletko sinä oikeasti haltia?" Lapsi kysyi pienellä äänellään ja Sylos kohotti kulmiaan. Miksi se kyseli noin typeriä. Mutta samalla Sylos tunsi pienen hymyn nousevan kalpeille huulilleen. Lapsen mieli on viaton. Haltia laskeutui polvensa varaan ja katsoi lasta silmiin.
"Sinun pitäisi mennä pois. Vanhempasi eivät pitäisi siitä, että puhut kanssani." Sylos sanoin hymyillen, nousi ylös, ja jätti lapsen seisomaan tien viereen. Jos tuo nuori olento nähtäisiin hänen seurassaan, saisi se vähintäänkin selkäsaunan. Kuinka barbaarisia nuo ihmiset. Pieksevät jälkikasvuaan kuin sikoja. Miksi niiden pitää edes lisääntyä, jos he eivät voi rakastaa lapsiaa?

Tiar oli selvästi huomannut, että edessä kohoava kivimuurinkyhäelmä viestitti tallin lämmöstä ja heinistä, sillä tavallisesti niin laiskaan antilooppiin tuli hetkessä puhtia. Kalris jopa joutui hillitsemään sitä, ettei se olisi rynäännyt suoraan muutamaa muurin vierellä käyskentelevää asukasta ja yhtä nuokkuvaa vartijaa päin.

Kalris laskeutui maahan antiloopin tanssahdellessa puuskuttaen laukan jäljiltä. Muurin ylitse olisi pystynyt kiipeämään helposti, mutta koska Kalris halusi antaa itsestään aina avoimen ja rehellisen kuvan, hän hakeutui portille. Nuokkuva vartija ei ollut lainkaan kiinnostunut värikkäästi pukeutuneesta vieraasta miehestä, joten Kalris ei edes yrittänyt kysyä tältä majatalon sijaintia. Mikä paikka tämäkin on olevinaan, kun vieraitakaan ei pysäytetä.

Kylän kadut olivat epätasaisia ja kovin hiljaisia. Demonilla oli kenties tunnin tai parin etumatka, eikä Kalriksella ollut varmaa tietoa, oliko se edes pysähtynyt tänne. Kesties se odotti hämärän laskeutumista ja pistäisi sitten pystyyn kunnon verikekkerit.... sellainen oli usein nuorilla demoneilla tapana. Kalris kuiskasi Ayselin puoleen toivoen koko sydämestään, että sitä ei sentään sattuisi.

Kalris yritti pysäyttää kadulla kulkevan naisen, mutta tämä tuskin vilkaisikaan miestä. "Majatalo on suoraan edessä", hän tiuskaisi viittansa alta, eikä sanonut muuta. Onpas kovin outoa ja sulkeutunutta porukkaa, Kalris ajatteli, vaikka ei asian pitäisi olla hänelle mitenkään uusi. Pienissä kylissä vieraita ei usein katsottu hyvällä, ja talven köyhään aikaan kaikkien mieli oli maassa. Kadulla Tiaria ihmettelevä lapsijoukko oli ainoa, joka ei kiertänyt miestä kaukaa. "Mikä tuo on? Miksei sulla ole hevosta?", kyselivät lapset rohkeasti, ja Kalris hymyili heille mahdollisimman ystävällisesti etsiessään katsellaan majataloa.

Jos demoni hyökkäisi tähän kylään, uutiset saavuttaisivat heti ensimmäisenä majatalon. Siksi se oli parempi tiedonkeruupaikka kuin seistä kadulla ja yrittää saada asukkaista jotain irti. Hopeinen sirppi oli ulkopäin aivan tavallinen puinen majatalorakennus, joka ei Kalriksen harmiksi tosin edes tainnut omistaa tallia. Niinpä Kalris tyytyi jättämään Tiarin rakennuksen seinustalle lasten ihmeteltäväksi ennenkuin astui sisään.

Sylos Lachryma

Majatalo ei ollut mukavimmasta päästä, mutta ainakin se oli tähän aikaan vuodesta hiljainen. Vieraita ei ollut juurikaan, koska normaalit ihmiset eivät liikuskelleet normaalisti tähän vuodenaikaan. Haltioista puhumattakaan. Toisaalta normaalit haltiat eivät edes poistuneet yleensä kaupungeistaan, joten kaipa Syloskaan ei ollut täysin normaali. Tämä ajatus sai Sylosin hymähtämään itsekseen. Normaali hän nyt ei ainakaan ollut. Sylos nosti viinilasin huulilleen ja oli siemaisemassa keskinkertaista juomaansa kun viileä tuulenvire hiipi huoneeseen. Ulkoa oli astunut sisälle tummaihoinen, likaisen ja rujon näköinen mies. Sylos kohotti kulmiaan ja jäi hetkeksi tuijottamaan tuon miehen hiuksia... Tai sitä minkä olisi pitänyt olla hiukset. Miehen pää näytti enemmänkin olevan täynnä takkuja ja likaa. Mikä ihmisiä vaivaa. Kulkukoirakin pitää parempaa huolta turkistaan kuin tuo mies hiuksistaan. Sylos tunsi puistatuksen matkaavan pitkin selkärankaansa, veti hupun syvemmälle päähänsä ja siemaisi viiniä. Nyt ei ollut aika herättää huomiota. Ja siinä tuo sisään kävellyt mies auttoi suunnattomasti. Mieshän näytti matkustavalta sirkukselta jo yksinään. Niin kauan kuin tuo henkilö pyörisi maisemissa, kukaan ei tulisi kiinnittämään mitään huomiota hiljaiseen haltiaan. Mikä loistava yhteensattuma.

Sylos laski lasin puiselle pöydälle ja jäi tuijottelemaan ulos. tämä kaikki oli niin pitkästyttävää. Jollei demoni ilmestyisi pian, hän joutuisi viettämään enemmän aikaa tässä homeen hajuisessa kylässä, ja pahimmassa tapauksessa tuo mieskin oli tullut pidemmäksi aik-... Syloksen silmät laajenivat kun tämä näki ulkona seisovan eläimen. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Eläin oli ruskean ja valkoisen sävyinen, ja siltä kasvoi päästään kaksi valtavaa sarvea. Se ei näyttänyt demonilta, mutta mikä Chiman luomus tuollainen otus saattoi oikein olla.

Kalris oli tottunut siihen että hänen olemuksensa herättää pitkiä katseita ja hihittävää tirskumista, mutta hän oli täysin ylpeä itsestään. Mokomat typerät maajussit eivät tajua värien mahdollisuuksia. Elämä on aikamoisen tylsää jos pukeutuu vain harmaaseen.

Majatalon ilmapiiri oli heti astetta kireämpi ventovieraan astuessa sisään. Kalris oli kylmään kohteluun tottunut, joten hän jatkoi puuhiaan muista välittämättä. Majatalon omistaja varmasti osaisi vastata miehen ongelmaan antiloopin saattamisesta talliin. Hah, tuokin tiskillä istuskeleva mies tuijotti avautuneesta oviaukosta silmät pyöreinä ulkona lasten piirittämää ratsua..... Hetkessä Kalris aisti hupun alle piiloutuneesta miehestä paistavan demonisen auran. Se sykki heikkona ja piilotettuna, mutta sen olemassaolosta ei ollut epäilystäkään. "Demoni", Kalriksen huulilta pääsi, ja samassa majatalon hiljaiseen kansaan tuli eloa.

Kalriksen vetäessä tikarinsa esiin pomppasi viereisen pöydän maajussi ylös. "Terä piilloon!", tämä sihisi. Kaikkien katseet olivat naulaantuneet outoon vieraaseen ja huppuun piiloutuneeseen haltiamieheen, lähimmät nousivat ylös tuoleiltaan ja hamusivat omia puukkojaan.

Sylos Lachryma

Oudon eläimen tuijottelu sai jäädä. Sylos kuuli mustan miehen huulilta livahtaneen sanan, ja ihmiset olivat ympärillä nousseet tuoleiltaan. Varoen tekemästä äkkinäisiä liikkeitä, Sylos käänsi katseensa naurettavan näköiseen mieheen ja katseli tätä hiljaa. Loistavaa. Pitikin sattua, että juuri tuo pelle aistisi demoneja ja niiden jälkiä. Jumalten oli pakko olla todella tylsistyneitä, kun he jaksoivat vaivata häntä näin kovin.


"Latelet kovia syytöksiä tietämättä mistään mitään. Tee kuten ahkera maalainen käski, pistä se lelu pois." Sylos sanoin rauhallisella äänellä ja veti hupun päästään. Tämä ei kaikesta huolimatta saattaisi päättyä hyvin. Mies tuijotti häntä edelleen niin palavassa vihassaan, että tuskin kuuntelisi järkipuhetta. Juuri tämän takia ihmiset olivat niin typeriä. He menivät ensimmäisen reaktionsa mukana ajattelematta käytöksensä vaikutuksia.


"En ole demoni. Enkä halua hankaluuksia, mutta jos vielä osoittelet tuolla minua, joudumme jättämään tämän mukavan majatalon lämmön ja mennä keskustelemaan asiasta muualle. En tahdo aiheuttaa ystävälliselle isännällemme hankaluuksia." Sylos oli terävä kieleltään ja piti siniset silmänsä tiukasti tuossa mustassa miehessä. Maajusseista nyt tuskin pahemmin mitään hankaluuksia olisi. Ne tiesivät paikkansa maailmassa, eivätkä kävisi näin vähäisellä joukolla haltian kimppuun. Ehkä heikon haltia naisen kimppuun, koska olivat varmoja siitä että saattoivat kukistaa tämän, mutta Sylos oli pitkä, ja jäntevä nuori mies. Tuskin he kokeilisivat onneaan. Elleivät nämä maajussit olleet aivan yhtä typeriä kuin tuo.
"Nyt... Anna minun olla."

Hupun alta paljastui haltia, joka ei vaikuttanut yhtään hyökkäävältä tai hätääntyneeltä. Haltian rauhallisuus ja tämän kovat sanat jopa saivat Kalriksen hämättyä hetkeksi paikalleen. Kalris luotti kyllä aisteihinsa ja tiesi mitä tunsi, mutta haltian varmat sanat kertoivat selvästi päinvastaista. Sekunnissa miehen pään läpi oli ehtinyt käydä tuhat ajatusta. Oliko tämäkin samanlainen kovakasvoinen valehtelija, kuten haltiat yleensä?

Joku toinen olisi helposti suuttunut haltian sanoista, mutta Kalris vain hämääntyi kokonaan hetkeksi. Paikalliset majatalonkävijät olivat nyt vastavuoroisesti siirtäneet kysyvät ja tuimat katseensa Kalrikseen, joten miehen oli pakko avata suunsa estääkseen teräviä katseita leikkaamasta häntä kahtia. "Kyllä minä tiedän mitä tunnen", Kalriksen ääni oli kova. "Haltia on selvästi demonin riivaama." Suippokorvia ei pienessä maalaiskylässä katsottu hyvällä, ja jos syytöksen esittäjä olisi ollut joku muu kuin ventovieras sirkustelttaan pukeutunut tummaihoinen mies, haltia olisi heitetty välittömästi niskapersotteella ulos kaupungista. Kalriksen vieressä seisova mies kuitenkin asetti kätensä merkitsevästi juuri Kalriksen olkapäälle ja viittasi ovelle. "Teidän olisi parasta häipyä. Molempien." Kalriksen tikaria puristavien sormien ympärillä pomppi sinisiä kipinöitä, hänen puristaessaan sitä. Mokomat maajussit! Jos heidän joukossaan olisi yksikään magiaa taitavaa, hän havaitsisi välittömästi saman kuin Kalriskin. Haltiassa oli demonisia voimia, siitä ei ollut epäilystäkään. Mies mutisi hyväksyvästi, vaikka hänen tavallisesti rauhallisen kuorensa alla alkoi kiehua. Ei siksi että hänet oli juuri leimattu totaaliseksi narriksi, vaan siksi, että ihmiset eivät tajunneet omaa etuaan ja uskoneet häntä. Tämä demonin riivaama haltia ei ollut se Sielunsyöjä, mitä Kalris oli viikkotolkulla jahdannut, mutta hän oli varma, että tällä oli jotain tekemistä sen kanssa! Heti kun hän pääsisi oven ulkopuolelle hän nostaisi hennon haltian kauluksistaan ilmaan ja kaivaisi totuuden ulos.

Sylos Lachryma

Haltia huokaisi hiljaa ja valittelevaan sävyyn, nousi tuoliltaan ja pudotti tiskille kaksi hopearahaa.
"katso nyt mitä sait aikaan" Sylos sanoin täysin rauhallisella äänellä ennenkuin kiitti majatalon isäntää vieraanvaraisuudesta, kumarsi kevyesti ja asteli ulos. Saappaiden töminästä päätellen mustaihoinen riidanhaastaja otti myöskin neuvosta itselleen vaarin ja seurasi Sylosia ulos viileään ilmaan. Sylos kääntyi ympäri ja jäi katselemaan tuota sarvipäistä olentoa jonka ympärillä lapset paijjailivat sen turkkia ja nauroivat iloisesti. Tuo ei voinut olla pahan tahtoinen eläin. Sellaiselle eivät lapset nauraisi. Lapsen mieli on maailman puhtaimpia asioita, ja ne kokevat iloa vain yhtä ystävällisistä asioista.

Sylos tunsi kuitenkin tempaisun ja löysikin itsensä itselleen aivan liian läheltä tuota epämiellyttävää ihistä, joka piti Sylosin vaatteiden rintamusta tiukasti käsissään.

Kalris ravisti maajussin käden hartialtaan ja asteli kulmat kurtussa ulos haltian perässä. Ulos päästyään mies sujautti tikarinsa tuppeen, mutta piti magian virtansa kokoajan ulottuvilla. Haltian ylimielinen ja täysin välinpitämätön asenne herätti miehessä pientä, pinnan alla kuplivaa ärsyyntymistä. Haltia tuijotteli Tiaria aivan kuin ei pitäisi Kalrista minkäänlaisena uhkana. Fyysisesssä voimassa haltiat harvemmin pärjäisivät ihmisille, joten miksi tämä nenäkäs otus ei osoittanut mitään merkkiä varautuneisuudesta? Luottiko tämä mahtavaan demonimagiaansa? Haltia oli väärässä, jos luuli olevansa ainoa, joka hallitsisi oman elementtinsä hyvin! Tai kenties haltia oli vain niin kana-aivoinen läjäpää, että suhtautuisi kaikkiin haltiaimaisella ärsyttävän ylimielisellä asnteellaan.

Heti varmistuttuaan, että lapset olivat antiloopin kimpussa, eivätkä kiinnittäisi huomiota mahdolliseen tappeluun, Kalris tarttui vahvasti haltiaa kauluksista ja rysäytti tämän vasten puista seinää. "Kuules posliiniposki! Teen tämän kylän parhaaksi. Minun on saatava tietää mikä ihmeen demoninkätilö sinä oikein olet. Haltiat eivät liiku täällä päin. Eivät varsinkaan sattumalta. Sinulla on jotain tekemistä Sielunsyöjän kanssa, tiedän sen!", Kalris kovisteli tiukentaen otettaan. Hän pystyi nyt selvästi aistimaan demonin lähteen; luedessaan lyhen vilkaisun haltian käteen, hän huomasi ihon olevan palaneen tumma.

Sylos Lachryma

Isku puiseen seinään vei hetkeksi Sylosilta ilmat keuhkoista. Kevyttä kehoa ei oltu luotu tällaista höykytystä varten. Sylos veti ilmaa keuhkoihinsa ja totesi viimein menettäneen malttinsa tämän jääräpäisen ihmisen kanssa. Sylos tarttui miehen käsiin omillaan muttei jaksanut vääntää niitä irti vaatteistaan.

"Irrota likaiset näppisi minusta! Kävikö pienessä ahtaassa mielessäsi hetkeksikään sellainen ajatus että jos todella olisin jonkin sortin demoni, antaisinko sinun paiskoa minua pitkin seiniä!?! Teidän ihmisten ongelmana on se nimenomainen seikka, ettette kuuntele mitä teille sanotaan!" Sylos lateli tuntemuksiaan tuolle miehelle ja yritti edelleen päästä irti noiden käsien otteesta. Karkuun tuollaista köntystä pääsisi koska vaan, mutta ensin pitäisi päästä irti. Eikä tässä nyt enää tiennyt lähtisikö karkuun vai mätkisikö tuota pataan.

"hyvä on senkin imbesilli! Katso!" Sylos irrotti kätensä tuon miehen käsistä huomattuaan tämän katselevan kättään. Hän riuhtaisi nahkaisen hanskan kädestään ja vei sen lähelle ihmisen kasvoja. Iho oli mustaa ja selvästi kuollutta, eikä näyttänyt miellyttävältä vaikka sitä kuinka katsoi.
"siinä! Minä olen sairas, sinä ääliö! En ole demoni, enkä sellaisen olennon riivaama, olen vain viheliäisen viruksen kantaja, ja olen tässä nimenomaisessa kyläpahasessa etsimässä parannuskeinoa itselleni, mutta sitten sinun täytyi tulla ja alkaa riehumaan! Nyt, irti!" Sylos heitti hanskansa maahan, ja vei paljaan kätensä saappaan varteen, josta veti esiin kiiltävän tikarin ja vei sen vain senttien päähän miehen silmienvälistä.

Haltian vedettyä hanskansa pois ja näytettyään koko kätensä komeus, Kalriksen kulmat painuivat jälleen ryppyyn. Hän ei ollut ennen kuulut demonin aiheuttamasta ihosairaudesta, mutta siitä selvästi oli kyse. Miksi haltia ei vain tappanut taudin aiheuttanutta demonia? Ja mistä ihmeestä tämä oli edes moisen taudin saanut? Hänen on täytynyt vehkeillä todella rankasti pahojen voimien kanssa... Haltian oleskelun syy pienessä kylässä oli silti tuntematon. Ei tavallisen kyläparantajat demonien aiheuttamiin vammoihin auttaisi.

Kalris olisi huomauttanut tiukan terävästi, että parannuskeinoa olisi parasta etsiä Ayselin luostareista, mutta haltia oli nopea. Suippokorvien vahvuus ihmisiin nähden oli aina ollut uskomaton liikeiden sulavuus, ja vaikka Kalris ei hitaimmasta päästä, oli hänen ihmiskehonsa silti suunnattoman kömpelö haltioihin verrattuna. Tuntiessaan kylmän terän ihoaan vasten miehen itsepuolustusvaistot heräsivät ja sekunnin murto-osassa oli magian virta täyttänyt koko hänen kehonsa. Kaukaista ukkosen jylinää muistuttavan jyrähdyksen saattelemana Kalris iski haltiaa sähköiskulla, jonka voima säteili hänen käsiensä kautta rähäjtävällä voimalla. Jysäyksen voimasta Kalris itsekin lensi taaksepäin ja päätyi polvilleen pari metriä taaemmas.

Sylos Lachryma

Sylos tunsi sydämensä jättävän lyönnin välistä kun sähkövirta kulki tämän kehon lävitse. Aluksi se ei tuntunut kipuna, se ei tuntunut miltään. Tällin mentyä ohitse Sylos painoi molemmat kätensä rinnalleen ja lyyhistyi polvilleen. Rinta tuntui olevan tulessa, mutta henki pihisi. Miehen loitsu oli siis ollut vain vaistonvarainen tälli, ja samalla se oli virhe. Sylos tiesi nyt mihin tuo mies kykeni, ja osasi olla varuillaan. Sylos kohotti katseensa ja näki miehen lentäneen kauemmas itsestään. Sylos tynsi nopesti tikarin takaisin saappaan varteen ja tarttui miekkansa kahvaan, vetäen valkean terän pois huotrasta. Tuo rakki ei enää puhetta kuuntelisi, ja varmasti lähtisi perään jos hän päättäisi paeta. Ongelmana oli vain se, että Sylos ei voinut lähtä tästä kylästä. Ei vielä. Hänen oli pakko päästä puhumaan täällä majailevalle papittarelle.
"Kuule, minun, tai tämän kylän asiat eivät kuulu sinulle... Lähde pois, ja anna asioiden olla." Sylos pakotti äänensä rauhallisesti, mutta itselleen hän saattoi myöntää, että tuon miehen läsnäolo sai hänet hermostuneeksi. Hän ei itse voinut käyttää magiaa nyt, ei sillä että tuulenpuuskat tässä olisivat salamoita vastaan auttaneetkaan.

Kalris yskäisi kahdesti ja keräili tasapainoaan hetken. Sähköisku ei ollut tehnyt haltialle minkäännäköistä vahinkoa, ja vaikutti siltä että Kalris oli satuttanut itseään harkitsemattomasti luodulla iskulla enemmän kuin kärhämöintikaveriaan. Haltian vetäessä miekkansa esiin Kalris ehti juuri ja juuri päästä jaloilleen.

"En voi lähteä. Ihmishenkiä on vaarassa", Kalris vastasi huohottaen haltian sanoille. Haltian kehotus lähtemisestä ja tämän suojeleva asenne itseään kohtaan vaikuttivat Kalriksesta hieman epäilyttäviltä. Salamaniskun aiheuttama ääni oli pysäyttänyt kadulla kulkijat ja majatalon ovesta alkoi putkahdella ulos kiinnostuneita katsojia.

Kalris huomasi nopeasti olevansa alakynnessä ja tuijottavansa paljastetun miekan kovaa terää. Hänen oma miekkansa roikkui Tiarin satulalaukussa kuten aina, eikä hänen jäykästä, pitkästä jousestaan ollut mitään hyötyä näillä etäisyyksillä. Sitäpaitsi haltia ehtisi viiltää hänet palasiksi ennenkuin mies ehtisi edes harkita jousensa jännittämistä.

Niinpä ainoaksi keinoksi jäi puhuminen. "Kuules nyt suippokorva. En voi antaa sinun pienen jääräpäisyytesi aiheuttaa harmia!", Kalris melkein huusi. "Olen varma että tätä kaupunkia uhkaa demoni, ja olen täällä tuhotakseni sen. Jos sinä saastainen pirunsikiö et halua toimia yhteistyössä, niin sama minulle! Tapan kyllä sinut, jos minun täytyy. Teen kaikkeni tämän kylän suojelemiseksi!"

Sylos Lachryma

Sylos astui lähemmäs tuota miestä ja vei miekkansa lähelle tämän kaulaa.
"sinuna en haukkuisi sitä jolla on etulyöntiasema tässä niin sanotussa keskustelussa." Sylos sihisi vihaisesti, mutta mietti tuon miehen sanoja. Hän oli varma että tätä kylää uhkasi demoni, ja papitar ei suostunut tulemaan ulos asunnoistaan kioska oli kuullut, että demoni on hänen perässään... Vaikea väittää sattumaksi. Ehkä heillä oli kuitenkin yhteinen päämäärä. Ja demonia vastaan tuo ihmisten typeryys ja etenkin tämän miehen brutaali, täysin järjetön voimankäyttö saattoi olla jopa hyödyksi. Ja pahimmassa tapauksessa Sylos voisi jättää tämän vaikka syötiksi.

Ihmiset tuijottivat heitä sekaisin tuntein. Osa järkyttyneinä, ja osa vihaisina. Sylos katseli hetken ympärilleen ja kääntyi sitten takaisin rastapään puoleen.
"Minulla ei ole mitään tätä kylää vastaan, ja, ikävä kyllä, näyttäisi siltä että meillä on sattumalta sama tavoite." Sylos laski hieman miekkaansa ja katseli edelleen epäilevästi miestä joka tuntui luottavan häneen aivan yhtä vähän.
"En ole nyt sellaisella tuulella että haluaisin järkyttää näiden maalaisten lapsia vuodattamalla vertasi heidän kaduilleen, joten jos lupaat käyttäytyä, voimme vetäytyä syrjemmälle keskustelemaan kuten sivistyneet olennot." Sanoessaan sanan "sivistynyt" Sylos ei katsonut miestä laisinkaan, osoittaen näin mielipiteensä miehen barbaariudesta mielestään täysin selvästi.

Etulyöntiasemako muka.... Kalris oli varma, että jos saisi keskityttyä pienen hetken, hän saisi täräytettyä tuota suurisuista porsasta niin kovin, että tämän tuhkat saataisiin lakaista pois lumen mukana. Jos haltia olisi sanonut vielä yhdenkin provosoivan sanan, Kalris oli varma, että hän olisi toteuttanut ajatuksensa. Hänen sisällään kiehui, josta merkkinä pienet kipinät pomppivat hänen rystysiään pitkin.

Ensimmäistä kertaa haltian suusta kuului järkeviä sanoja. Tämä siis selvästi tiesi jotain tästä demonista, joten Kalris oli kuin olikin iskenyt silmänsä oikeaan mieheen. Miten ihmeessä he tosin mihinkään järkevään keskusteluun pystyisivät, haltiahan suhtautui Kalrikseen vieläkin kuin katusaastaan. Kalriksen olisi tehnyt mieli antaa tuolle pojankasvoiselle otukselle pitkin korvia. Oppisihan edes vähän kunnioitusta.

Tällainen show kadulla ei ollut lainkaan yleensä hyväntuulisen ja maltillisen Kalriksen tapaista, mutta tämä haltia oli kyllä harvinaisen töykeä ja ärsyttävä. Kalris suoristi itsensä pois taisteluvalmiudesta ja antoi kipinöiden valua olemattomiin. Häneltä meni monta hengenvetoa, ennenkuin hän sai itsensä rauhoiteltua niin että kykeni vastaamaan. "Sopii minulle", hän yritti rauhoittaa äänensä. Voi että hänen tekikään mieli näyttää haltialle kaapin paikka. "Majataloon meitä ei enää kelpuuteta, joten katsotaan jos muualla olisi rauhallinen istumapaikka." Kalris lähti kävelemään tietä pitkin poispäin tuijottavista silmäpareista. Hän ei erityisemmin pitänyt tämänlaisesta huomiosta, joten paikalta liukeneminen oli parasta mitä hän nopeasti keksi. Mies ei välittänyt jäädä katsomaan tuliko haltia perässä, sillä hän yritti palauttaa viimeiset ylpeytensä rippeet.

Sylos Lachryma

Sylos seurasi miestä pienen hetken mietittyään, ja laittoi miekkansa tapaisin huotraan. Jos tässä ongelmia tulisi, kyllä hän sen siitä takaisin saisi äkkiä. pikaisesti hän poimi hanskansa maasta ja veti sen käteensä. Hän ei kuitenkaan voinut olla varma, mitä tuolla ihmismiehellä oli mielessään. Sylos seurasi miestä kylän muurille asti, ja koska mies näytti pysähtyvän, Sylos punnersi itsensä istumaan muurin päälle ja katseli sieltä käsin hiljaa miestä, joka vaikutti nyt paljon järkevämmältä kuin aikaisemmin.
"Nimeni on Sylos Lachryma." Sylos esitteli itsensä ja katseli miestä uteliaana. Vaikka hän olikin matkustellut jo jonkin aikaa, vielä kertaakaan hän ei ollut törmännyt ihmiseen jolla oli noin tumma iho.

"Ja koska tiedän että luottamuksesi minuun on retuperällä, vaikkakin omasta syystäsi, niin selitän miksi olen täällä, ja miksi sinun tulee hillitä itsesi jos todella haluat näiden ihmispolojen parasta" Sylos jatkoi rauhallisella äänellä.
"tässä kylässä asuu eräs papitar, joka karkoitettiin luostarista aikoinaan. Olen kuullut, että tällä nimen omaisella papittarella voisi olla parannus sairauteeni. Siksi olen täällä. Ongelmana on kuitenkin se, että papitar ei suostu tulemaan ulos talostaan. Ja tässä tulee kuvaan se sinun metsästämäsi demoni." Sylos sipaisi vaalean hiussuortuvan kasvoiltaan ja jatkoi: " Ilmeisesti papitar on kuullut jostakin, että häntä vainoaa demoni, ja on siksi linnoittautunut pieneen taloonsa. Jos haluan päästä puhumaan sille typerälle naiselle, minun on päästävä eroon siitä demonista. Joten meillä on sama päämäärä." Sylos kääntyi katsomaan miestä ja odotti tämän reaktiota sanoihinsa.

Saadessaan hetken kävellä ja selvittää ajatuksiaan, Kalris rauhoittui pian omaksi tutuksi itsekseen. Mies olisi mieluiten jutellut sisätiloissa, mutta hän oli melko varma, ettei kylässä olisi toista majataloa. Hän ei muutenkaan perustanut uteliaista katseista ympärillään juuri nyt.

Haltian loikattua matalalle muurille istumaan sulavasti kuin kärppä, Kalris ehti luoda tähän ensimmäisen kunnon silmäyksen. Haltiat eivät asuneet täälläpäin ja kaikesta päätellen tämäkin suippokorva oli nimenomaan vain ohikulkumatkalla. "Kalris Eldoughen. Demoninmetsästäjä ja eränkävijä", Kalris esittäytyi vastauksena toiselle. Hän siirtyi nojaamaan muuriin kädet puuskassa. Enää hän ei pitänyt haltiaa uhkana, joten Syloksen jatkuva piikittely ei enää aiheuttanut miehessä minkäänlaista reaktiota. Haltia oli selvästi päästään vajaa, Kalriksen oli vain hyväksyttävä se.

Mies kuunteli Syloksen sanoja silmät ummessa. "Olin siis oikeassa, demoni oli matkalla nimenomaan tähän kylään. Olen seurannut sitä melkein kaksi viikkoa, ja oppinut siitä jotain. Kyseessä ei ole mikään harmiton tapaus, vaan vahva ja voimakas otus, joka haukkaa uhriensa sielut aina kokonaisina. Tasangolla sitä on jo pitkään kutsuttu Sielunsyöjäksi", Kalris kertasi värittömllä äänellä. Tuuli pyöri pahaenteisesti muurin ympärillä pöllyttäen lunta, joten mies joutui nostamaan huppua kasvojensa suojaksi. "Olen melko varma että Sielunsyöjä ruokailee petoksella tai eperehellisyydellä, ja toivonkin kyläläisten itsensä vuoksi, että he ovat rehellistä porukkaa. Ajattele millaiset voimat demoni keräisi löytäessään täynnä petosta olevan kylän? Sen voimat kasvavat jokaisen syödyn sielun ja imetyn tunteen myötä. Viimeisin havainto siitä on pari tuntia sitten, ja silloin sen fyysinen hahmo oli valtavan kokoinen peto."

Sylos Lachryma

"Täytyy siis toivoa, että tässä kylässä on rehellistä porukkaa.. Vaikka ei se siltä ainakaan vaikuta sen perusteella mitä olen näitä ihmisiä katsellut..." Sylos myötäili Karlriksen sanoja ja vaikeni hetkeksi omiin mietteisiinsä. Jos Karliksen sanat pitivät paikkansa, ja demoni oli nyt jo kasvanut tuollaisiin mittoihin, oli vain Syloksen onni ettei demoni ollut jo näyttäytynyt. Siinä olisi voinut käydä huonosti. Toisaalta taas ihmisten yksi paheista oli heidän tapansa liioitella asioita.

"sinä siis aistit demonisia voimia? Ja ilmeisesti hyvin koska minuakin syyttelit heti ensikättelyssä... Etkö siis pysty aistimaan onko demoni jo kylässä?" Sylos kohotti kulmiaan ja nojaili rennosti taaksepäin katsellen katsellen taivasta. Harmaat pilvet leijuivat kylän yllä, ja pikkuruiset lumihiutaleet leijailivat alas harmaaseen maahan. Osa hiutaleista tarttui Syloksen hiuksiin jääden niihin kiinni kuin pienet valkoiset helmet.
"Vaikutat jokseenkin päteväksi ollaksesi ihminen, joten tässä on ehdotukseni: Autamme toisiamme tässä asiassa, ja saamme molemmat haluamamme. Sinä pelastat tämän arvottoman kylän, ja minä tapaan papittaren. Jos me molemmat säntäämme demonin kimppuun yksin, lopputulos voi olla paljon rumempi" Tämän lähemmäs kohteliaisuutta Sylos ei antanut itsensä vajota.

Mitä köyhempi kylä, sitä useammin siellä piilotteli roskasakkia. Kalris ei ollut lainkaan varma olivatko kylän asukkaat tarpeeksi puhtoisia selvitäkseen.

"Aistin kyllä", Kalris vastasi. "Mutta tämä meidän kaverimme piilottelee spektraalimuodossa, enkä tunne ketään, joka pystyisi aistimaan spektraalidemonit kauempaa kuin parin metrin päästä. Edes siskoni ei pysty siihen, vaikka onkin taitavin lukija jonka tunnen." Kalris pudisti päätään hitaasti. Mitä taitavampi demoni, sitä paremmin se myös osasi itsensä piilottaa. Kalriksen olisi vain lohduttauduttava sillä, että heti, kun demoni inkarnoituisi ja iskisi kyntensä johonkin avuttomaan kyläläiseen, tunsisi mies synkän auran ja ryntäisi nirhaamaan otuksen.

Syloksen suunnitelma kuulosti järkevältä, joten Kalris nyökkäsi tälle. Hän ei mielellään tekisi yhteistyötä haltian kanssa, mutta se oli tässä tapauksessa kaikkien kannalta paras vaihtoehto.

Syloksen mainitsema papitar aiheutti kysymyksiä, mutta Kalris ajatteli että hänellä olisi aikaa ihmetellä myöhemmin. Papittarella täytyyi olla todella painava syy siihen että hän piilotteli tällaisessa paikassa.

"Mieleni tekee laskea yksi plus yksi. Jos Sielunsyöjä on papittaren perässä ja Sielunsyöjä on pettämisen demoni, voimme siis olettaa, että papitar on petturi. Meidän pitäisi kai mennä partioimaan hänen luokseen, jos hän kerran on Sielunsyöjän kohde."

Sylos Lachryma

Petturipa hyvinkin... Sylos oli pitkään hiljaa ja katseli tyhjyyteen kooten ajatuksiaan. Kalriksen ajatus tuntui oikein järkevältä, jos oletti että demoni suuntaisi suoraan papittaren talolle, eikä päättäisi syödä ympäröiviä sieluja ennen sitä... Ja sitten oli vielä se yksi juttu... Mutta siitä voisi kai mainita myöhemminkin. Jos se nyt oli edes merkityksellistä.
"kaipa se on järkevin vaihtoehto tässä tilanteessa... Mutta mieleni tekee kysyä; eikö sinulla tosiaan ole suurempaa terää mukanasi kuin tuo tikari?" Sylos katseli miestä nyt tiiviisti, eikä todella nähnyt mitään miekan tapaistakaan tällä.

"En tiedä sinusta muuta kuin nimesi, joten en voi arvostella taistelutaitojasi noin lyhyen käsikärhämän perusteella, mutta uskallan väittää, että tarvitset jotakin hammastikkua suurempaa asetta." Sylos nojasi päänsä kämmeneensä ja huokaisi hiljaa.
"sinä et myöskään tiedä missä papitar asuu, joten en voi mennä sinne edeltä, joten pärjäätkö mukanasi olevilla varusteilla, ja menemme nyt papittaren luokse? Olisi ikävää jos menisin sinne yksin ja sattuisitkin eksymään. Myöhästyminen tällaisessa tilanteessa saattaa olla kohtalokasta sivullisille. Puhumattakaan siitä, että pian on jo pimeää." Sylos kohotti katseensa jälleen taivaalle ja katseli pimenevää iltaa. Näin pienessä kylässä öisin ei ollut katuvaloja, mikä edes auttoi harhaan kulkemista.

Kalris ei tiennyt huomauttiko Sylos hänen miekastaan koska halusi osoittaa paremmuutta, vai oliko tämä vain aidon vilpitön huomautus. Mitään vilpitöntä Kalris ei haltiasta tosin uskonut.

"On minulla", Kalris vastasi irrottautuen muurista. "Tiarin satulassa. Mutta olen yleisesti tottuneempi käyttämään tätä", hän sanoi taputtaen jännittämätöntä jousta selässään. Hän otti muurinharjasta kiinni ja ponkaisi kevyesti sen päälle kuin näyttäen, että osasivat ihmisetkin loikkia. Hän vihelsi kaksi kertaa lyhyesti ja kovaa ja kuunteli hetken. Kun mitään ei näkynyt, hän pudottautui takaisin maahan. "Tiar ei varmaan kuuntele. Leikkii varmaan vieläkin niitten kakaroiden kanssa. Se laiskimus rakastaan huomiota", hän tuhahti.

"Noh, näytätkö tietä?" hän sanoi lähtien jo liikkelle. Hän kokeilisi viheltää antiloopille uudestaan vielä talojen välissä. Hän ei koskaan sitonut eläintään kiinni, vaan antoi sen viilettää mielensä mukaan.

Sylos Lachryma

Sylos koahutti olkiaan ja hypähti kevyesti alas muurilta ja lähti astelemaan rauhassa talojen välissä.
" Olet siis tottuneempi taistelemaan suurella välimatkalla?" Sylos kysyi kuin yrittäen luoda keskustelua, vaikka perimmäinen tarkoitus olikin kartoittaa sitä, oliko tämä yhteistyö sittenkään järkevä ajatus. Ilta näytti pimenevän nopeasti, sillä pian oli jo todella hämärää.

Sylos pujotteli tottuneesti pienten talojen lomassa, kunnes pysähtyi erään kapen talojen välissä olevan kujan suulle.
"se on tuo" Sylos sanoi ja osoitti kujan päässä sijaitsevaa pientä taloa jonka ikkunat oli laudattu umpeen.
"Se typerä nainen kuvittelee että tuo auttaa suojelemaan häntä demonilta. Jopa minä pääsisin tuohon taloon sisään." Sylos pyöräytti silmiään tämän ihmisen typeryydelle ja astui kujalle kävelläkseen lähemmäs taloa. Nyt voisi tietysti olla hyvä aika mainita siitä pienestä seikasta joka saattoi vaikuttaa tähän tmaisteluun...
"Kuule, sinun pitäisi ehkä tietää vielä että-..." Sylosin lause keskeytyi kun jostakin päin kuuluu naisen kiljaisu. Se ei kuulunut talolta, mutta jostakin päin kylää kumminkin.
"Mitä...?"

Kalris naurahti. "Tietenkin haluan pitää välimatkaa vihollisiini! Kukaan täysjärkinen ei mene lähellekkään demoneita. Niiden joukossa on melko yleistä, että niiden kontrolli ihmiseen on suurempi jos ne pääsevät fyysiseen kontaktiin." Kalris pysytteli Syloksen perässä aistit avoinna. Pienen pieni yksityiskohta häntä häiritsi. Talojen välissä ei kurkkinut tavalliseen tapaan pieniä spektraalidemoneja, jotka ovat tavallisia jokaiselle kylälle, vaan kaikkialla oli täysin hiljaista. Tämä kieli siitä, että jokin isompi otus oli ottanut tilan haltuunsa, joten pienemmät demonit olivat auliisti jättäneet tilan tälle ja siirtyneet sivummalle odottamaan haaskanjakoa.

Kalris olisi huomauttanut asiasta haltiaseuravaiselleen, mutta tämä pysähtyi juuri merkiksi oikean talon löytämisestä. Talo ei kyllä ollut kovin hääppöinen, sen huomasi kuka tahansa. Kalris oli kuitenkin aistivinaan jotain, mikä haltialta oli saattanut jäädä huomaamatta. "Talon ympärillä on heikko magian jälki. Se on voitu suojata taioilla. Ei niinn että pienet loitsut meidän demoniamme pysäyttäisivätkään", mies mutisi itsekseen rapsuttaen mustaa hiuskuontaloaan mietteliäänä.

Kiljaisu herätti miehen ajatuksistaan ja hänen aistinsa terästäytyivät. "Sen on pakko olla etsimämme..." hän mietti ja salaman nopeasti otti jousensa esille ja kaivoi jänteen esille vyöltään. Taitavin sormin hän alkoi sovitella sitä paikalleen. "Onko suunnitelmaa, suippokorva?", hän kysyi. "Vai rynnätäänkö suoraan päin? Meillä tuskin on vastassamme mitään kovin kesyä."

Sylos Lachryma

"Luuletko että pelkään?" Sylos vastasi ottaen jousensa selästään. Pelkkä kiljaisu ei vielä tarkoittanut mitään, mutta Sylos tunsi olonsa epämukavaksi. Selittely sai nyt jäädä, ei tässä ollut aikaa jäädä miettimään. Sylos veti syvään henkeä ja puhalsi sen hitaasti suustaan.
"parempi kai rynnätä päin... Sitä se tuskisn odottaa, jos on kerran kasvanut valtavaksi." Sylos mutisi hetken päästä, ja pienen pyrähdyksen jälkeen tarttui talon katon reunaan ja loikkasi katolle kuin kissa. Sylos suoristautui katon harjalla ja katseli ympärilleen. Mitään ei kuulunut, eikä missään näkynyt mitään uutta... Mutta sitten kuului toinen kiljaisu.
"Kaakkoon." Sylos lausahti puoli ääneen ja loikkasi alas katolta, rynnäten samantien jouksuun ääntä kohden. Juostessaan Sylos pohti millainen otus heitä oikein olisi vastassa. Jos se todella oli vain syönyt ja syönyt, siitä olisi voinut kasvaa ties minkälainen jätti.

Mutkasta kääntyessään Sylos pysähtyi äkisti ja jäi tuijottamaan edessä olevaa ilmestystä. Sen hampaat olivat kuin jättimäisellä sudella ja silmät suuret ja punaiset. Pituutta sillä oli yli kaksi metriä, ja liskomainen häntä viuhtoi puolelta toiselle uhkaavasti. Sylos vilkaisi taakseen, ja yllätyksekseen ei nähnyt ketään. Karlis oli poissa. Oliko tämä jäänyt talolle, vai ei vain pysynyt Sylosin tahdissa, ei hän tiennyt. Peto kääntyi kuitenkin hitaasti Sylosia kohden ja tämä jännitti jousensa. Tuolle ei kyllä pärjäisi millään.

Jousen jännitys paikoilleen vaati Kalrikselta lyhyen pinnistyksen. "Varo ettet päästä sitä koskemaan sinuun! Demonien kanssa täytyy aina olla varovainen, koska niiden kykyjä ei voi ikinä tietää", Kalris huikkasi katolle kipuavan kumppaninsa perään. "Ja muista että demoneilla voi olla kaksi elementtiä! Älä luule että olet nähnyt kaiken ensimmäisen hyökkäyksen jälkeen." Kalris ei yrittänyt päteä, vaan pitää Syloksen hengissä. Tämä ei selvästi tiennyt demoneista kaikkea, mitä ammatikseen Chiman olentoja lahtaava Kalris tiesi. Jotain kokemusta Syloksella kyllä demoneista oli; Kalris kysyisi haltialta tämän kädestä heti kun tämä sotku oli hoidettu.

Sylos pinkaisi juoksuun ja jousensa kanssa sähläävä Kalris jäi heti jälkeen. Mitäs tuosta, ehkä oliki parempi että Kalris tulisi rauhallisemmin perässä, jousi valmiina hyökkäykseen. Haltia ei selvästi tainut tajuta, että ihmiset eivät ylitä katuja silmänräpäyksessä eivätkä singahtele korttelilta toiselle aivan yhtä nopeasti kuin he.

Juostessaan Kalris vihelsi jälleen. Hän ei edes odottanut antilooppinsa tulevan, sillä tämä oli varmasti aistinut demonin ja pysytteli siitä visusti kaukana. Joskus Kalris itsekin mietti miksi hänellä oli ratsuna moinen arkajalka.

Nyt demoninmetsästäjä saattoi jo tuntea demonin painavan auran, joten hän olisi osannut unissaankin sen luo. Demonin aistiminen oli hänelle samalla tärkeä lahja ja taakka; Sielunsyöjän pahuus painoi häntä kuin raskas kantamus, ja hänen oli pakko hidastaa vauhtiaan. Kyseessä oli varmasti sama demoni, joka oli tappanut karavaanarin tiellä, näin vahvaa jälkeä ei voisi sekottaa mihinkään muuhun.

Kalris ajatteli kiertää muutaman matalamman asuintalon päästäkseen hyökkäämään demonin kimppuun eri suunnasta kuin Sylos. Näin ainakin toisella heistä olisi mahdollisuus ratkaisevaan iskuun. Sujahtaessaan tyhjien pyykkinarujen lomasta asuintalojen toiselle puolelle, hän kirosi mielessään sitä, että ei ollut ehtinyt opastaa Sylosta enempää. Demonit, joiden voimat olivat tuntemamia, olivat kaikkein vaarallisimpia. Niillä voi olla taito tunkeutua varomattomien mieleen tai hyökätä muilla henkisillä keinoilla. Kalris sattoi vain toivoa, että Sylos osaisi vastustaa demonin charmia, eikä antaisi periksi missään tapauksessa.

Siellä se oli. Kalris kurkkasi kulman takaa korttelin päästä olentoa, juuri kun tämä oli kiinnittänyt huomionsa haltiaan. Demoni oli hukan kokoinen, suuri ja mahtava peto. Mahtoikohan Sylos edes tietää että tavallisilla nuolilla ei demonia tapettaisi? Nyt tarvittaisiin magiaa. Nopeasti Kalris otti yhteyden magian virtaansa ja pian hänen jännittyneessä jousessaan komeili sininen, kipinöitä sinkoileva magianuoli. Mies tähtäsi keskelle pedon selkää, mutta epäröi kuitenkin hetken. Olisivatko hänen magianuolensa tarpeeksi vahvoja pedon selättämiseen? Kumpa Tiar ei olisi niin arkajalka! Hänen vahvimmat, riimuin kullästetyt nuolensa rokkuivat tietenkin antiloopin satulalaukussa.