Petoksella on pitkät jäljet

"Koita nyt, edes kerran", Kalris hihitti nähtyään Syloksen ilmeen. Majaton ilmapiiri oli muuttunut täysin, ja terävästi pälyilevät katseet olivat vaihtuneet iloisiin virheisiin. "Tuoppi demonintappajamuukalaisille!" kuului huuto, ja hurraahuudot täyttivät tupakansavuisen ilman.

Kalris itse ryysti tuopistaan aimo siemauksen. Tavallisten pikkupaikkojen olut ei ehkä ollut mistään parhaimmasta päästä, mutta raskaan työn jälkeen juoma maistui aina mitä taivaallisimmalta. Innokkaiden kyselyjen ja hihkausten lomasta Kalris sai tilattua itselleen syötävää, ja yllättävän nopeasti hänen eteensä annos höyryävää jänismuhennosta. "Talo tarjoaa."

Sylos Lachryma

Haltia tuijotti tuoppia ja sitä täyttävää kullanväristä litkua hapan ilme naamallaan. Ties vaikka tuohon kuolisi... Vastahalkoisesti Sylos kuitenkin nosti tuopin huulilleen ja uteliaat maajussit katselivat tarkasti haltian reaktiota. Litku maistui tismalleen siltä, miltä se näyttikin, epäilyttävältä. Puistatus kulki pitkinSylosin selkärankaa, mutta tämä kuitenkin nielaisi suullisensa. Sylos nosti kämmenselkänsä suunsa eteen ja pudisteli päätään... Tätäkö ne joivat, päivästä toiseen...
"en ymmärrä miten tätä voi juoda..." Sylos sai sanottua hetken kuluttua ja mulkoili tuoppia murhaavasti. Talon isäntä nosti lautasen muhennosta myös Sylosin eteen. Tunnelma todella oli eri kuin aikaisemmin. Sylosia oli mulkoiltu ensi hetkistä alkaen kuin epätoivottua tautia, mutta nyt... kaikki nauroivat ja änkesivät juttusille. Sylosin mielessä käväisi ajatus ihmisten alkukantaisuudesta ja sivistymättömyydestä, mutta hän pudisteli päätään itselleen. Maassa maan tavalla, tämä oli näiden ihmisten tapa osoittaa kiitollisuuttaan.

Sylos tarttui hajamielisesti oluttuoppiinsa ja kumosi aimo suullisen kurkustaan alas jääden sitten hieman yllättyneenä paikoilleen... Kenties tässä olikin se salaisuus. Sylos katsoi Kalrista joka joi oluensa niin nopeasti ettei sylos kerennyt nähdä miehen edes nielaisevan. Viini juotiin hitaasti, maistellen sen aromeja ja vivahteita, mutta olut... kenties se piti vain kumota alas sen suuremmin mitään miettimättä, koska niin se ei maistunut läheskään niin kammottavalta. Meno majatalossa alkoi olla railakasta, joku oli jopa kaivanut viulun esille ja soitti nyt iloista sävelmää.

Kalris tunki ruokaa naamaansa, ja oli iloinen siitä, että hänen tuoppinsa täytettiin heti sen tyhjennettyä. Tällainen meno oli todellakin hänen mieleensä, Kalris oli pohjimmiltaan erittäin sosiaalinen ihminen ja rakasti menoa ja meininkiä. Voitonjuhliminen ei ollut hänelle todellakaan uutta, mutta sukunsa nöyrän asenteen perineenä, hän ei ollut muutakuin aidon iloinen kyläläisten kanssa heidän pelastumisestaan. Turha ylpistely ja rehvastelu kuului joillekkin muille.

"Sylos, viitsisitkö hieman valottaa tuota kätesi tarinaa", Kalris kehtasi viimeinkin kysyä. "Sehän on koko täälläolemisesi syy?" kysymys oli melkoisen henkilökohtainen, mutta jos haltia ei halunnut vastata, Kalris kyllä ymmärtäisi.

Mellastuksen joukosta erottui nuori ihmisnainen. Tämä oli ikäisekseen hyvin kaunis, ja kävellessään kalriksen ja Syloksen luo, hän hymyili hennon vienosti suoraan silmiin katsoen. Hänen vaaleankeltaiset hiuksensa oli letitetty löysälle letille, ja hänen yllään oleva karvahupullinen viitta viestitti selvästä arvokkuudesta. Hukkaamatta ajatustakaan likaisenoloiselle tummaihoiselle miehelle hän parkkeerasi itsensä Syloksen viereen ja katsoi tätä suoraan silmiin. "Sinäkö olet se sankari, joka pelasti kylämme?" hänen äänensä oli puhdasta samettia. Kalris naurahti melkein ääneen ja piilotti sitten ilmeensä tuopin taakse.

Sylos Lachryma

Sylos tökki muhennosta lusikalla ja siirteli sitä lautasen reunalta toiselle. Puolen tuopillisen jälkeen hänen olonsa oli kummasti rentoutunut.
"Se on oikestaan aika pitkä tarina... Mutta minnekkäs tässä kiire." Sylos nappasi huikan tuopistaan.
" Ei varmaan ole mikään uusi uutinen, että kansani on hieman... miten sen sanoisi... lapsenmielinen. Haltiat eivät ajattele demoneita uhkana, sillä ei meidän kaupungeissamme asustele sellaisia. Yleensä. Haltiat ovat siihen liian puhdasmielisiä." Sylos naurahti tämän sanottuaan ja pudisteli päätään.

"Itse synnyin aatelisperheeseen... Joten olin jopa tavallista haltiaa tietämättömämpi maailman menosta ja siinä suhteessa totaalisen naiivi, ja halusin uskoa että kaikesta löytyisi jotain hyvää, joten.." Sylos piti pienen tauon ja hörppäsi tuopista... Tästä kohtaa tarinaa hän ei pitänyt itsekkään...
" Kerran sitten löysin demonin... omasta puutarhastamme... Se oli haavoittunut, enkä tiennyt mitä se siellä teki, mutta olin utelias. Minulle oli kerrottu, että te ihmiset ylireagoitte demoneihin. Että ne ovat vain väärinymmärrettyjä. Joten... Ömh... Minä hoidin sen haavoja." Sylos tunsi saavansa Kalrikselta pitkän ja tuiman katseen niskaansa ja heilautti kättään merkiksi rauhoittua.

" Kun olin hoitanut sen kuntoon, se iski kyntensä käsivarteeni ja sain tartunnan. Olin niin shokissa, etten nähnyt minne se livahti. Oman kansani parantajat eivät osanneet tehdä tälle mitään. He vain kertoivat kuinka virus söisi suonissani virtaavan magian ja lopulta kuolisin siihen kun se syö ruumiini. Ja kaiken tämän päälle, se kirottu virus houkuttelee demoneita. Harhailevalle demonille minä olen kävelevä magiavarasto joka odottaa syöjäänsä." Sylos tyhjensi tuoppinsa ja työnsi sen kauemmas itsestään, mutta joku kaatoi sen heti täyteen ja työnsi takaisin.
"Joten lähdin kotoa. En kaivannut vanhempieni sääliviä katseita, enkä todellakaan halunnut että tieto leviäisi perheeni ulkopuolelle. Päätin etsiä keinon parantua, ja tässä sitä ollaan." Sylos kohautti olkiaan ja huokaisi.
"siinä se tarina, olen hölmö, joka joutui ongelmiin oman lapsellisen maailmankuvansa takia. Mutta sanottakoon, että tämä reissu on avannut silmiäni jonkin verran."

Tytön istahtaessa tuolille aivan lähelle haltiaa, Sylos jäi vain tuijottamaan noihin suuriin sinisiin silmiin. Tyttöhän oli melkein yhtä kaunis kuin haltia-neito... Tytön sanat vetivät haltian sanattomaksi. Hän oli se jota pitkälti heiteltiin pitkin seiniä, joten mitäs tuohon nyt sanoisi.
"Oikeastaan... Kalris teki suurimman työn-..." Tyttö hivuttautui lähemmäs Sylosta ja haltia loi hätääntyneen katseen Kalrikseen.

"Älä turhaan ole vaatimaton", tyttö sanoi. Hän nojautui yhä lähemmäs Sylosta. Kalris huomasi haltian hätääntyneen katseen, mutta ei tehnyt elettäkään auttakseen kaveriaan pois pinteestä, nyökkäsi vain ja iski silmää. Syloksen herttainen viattomuus sai Kalriksen melkein räjähtämään nauruun, ja tämä sai kääntyä poispäin saadakseen hihityksen tyrehdyttyä. Siinä se sitten oli! Mahtava ja kaikessa paras haltiamme! Punastelee kuin mikäkin pikkupoika, kun nainen tulee tyrkylle!

Vieras nainen mulkaisi Kalrikseen kun alimpaan katusaastaan. Häntä ei roskasakki kiinnostanut. "Minä kyllä näin kuinka sankarillinen olit", nainen sanoi ojentaen kätensä koskettakseen haltian hohtavia hiuksia. "Älä turhaan ole ujo, minä olen pitkään etsinyt sinun kaltaistasi miestä. Nämä juntit eivät tajua todellisesta elämästä mitään", hän sanoi ja huikkasi majatalonpitäjän tuomaan hänelle kaksi pikarillista talon parasta viiniä.

Sylos Lachryma

Sylos jäi vain tuijottamaan tyttöä uskomatta korviaan. Mikä näitä ihmisiä vaivasi? Ajatteliko tämä nuorinainen... Tyttö, laisinkaan sitä, että he kuuluivat täysin eri lajiin? Olihan se ilmiselvää, eikö se kiinnostanut tätä neitoa laisinkaan? Millaista jälkikasvua siitäkin synt-... Sylos läimäisi itseään henkisesti. Majatalon isäntä pelasti Syloksen omilta ajatuksiltaan kantaen kaksi hopeista pikaria tiskille. Sylos siemaisi omenilta tuksuvaa viiniä ja tunsi olonsa hieman kotoisammaksi.

Tytön kapeat sormet pyörittelivat haltian pitkiä vehnän värisiä hiuksia ja Sylos tunsi äkkiä hiuksiensa valahtavan kasvoillen. Hän pyyhkäisi hiukset sivuun kasvoiltaan ja näki tytön pyörittelevän sormissaan nahkalenkkiä jolla tämä oli sitonut hiuksensa. Tyttö hihitti hiljaa ja Sylos tunsi korviaan kuumottavan. Mitä tämä tarkoitti. Haltia neidot olivat vienoja, eivätkä koskaan lähestyneet miehiä näin. He saattoivat lähettää sointuva sanaisia kirjeitä tai pyytää vanhempiaan järjestämään yhteisen illallisen perheiden kesken tai... mitä tahansa muuta kuin tämä. Sylos ei tiennyt kuinka hänen tulisi toimia, ja kaikenlisäksi hänen katseensa viivästeli. Sylos loi murhaavan katseen Kalrikseen joka meinasi tukehtua tuoppiinsa.

Haltia pyyhkäisi hiuksiaan edelleen sivuun ja tunsi tytön kapeiden sormien tunnustelen teräväkärkistä korvaansa ja siinä roikkuvia koruja. Tytön kädet olivat pehmeät. Ne eivät olleet päivääkään tehneet raskasta työtä tai koskeneet mihinkään likaiseen.
"Mikä on nimesi?" Sylos sai lopulta avattua suunsa ja nojasi kevyesti tiskiin.

Naisen katse oli puhtaan flirttaileva. "Ella Kuunkajo. Vellanin vähäaatelista. Entä teidän nimenne, komistus?" nainen sanoi. Hän painautui yhä lähemmän punastelevaa haltiaa, ja katsoi tätä suoraan silmiin tietäen haltian olevan täysin pauloissaan.

"Haluaisitteko jatkaa iltaa minun luonani?" nainen sitten sanoi pehmeästi. Hänen kirkkaat silmänsä eivät jättäneet mitään arvailujen varaan.

Jännitys purkautui kuitenkin nopeasti. Nuori mies, joka oli hoippumisestaan päätellyt nauttinut hieman liikaa nesteitä, tärmäsi Sylokseen täyttä häkää. "Ai sori vaan", tämä mongersi. "Sankari! Kippis!" tämä jatkoi ja vaappui nopeasti ulos majatalosta.

Sylos Lachryma

"Sylos Lachryma, Evegwarin hopeahaltia." Sylos esitteli itsensä eikä saanut katsettaa irti noista silmistä. Neitosen esittäessä ehdotuksensa hatia valahti kalpeaksi, mutta saikin tuiman herätyksen liian juopuneen miehen törmätessä häneen.
"Umm.. Pieni hetki..." Sylos sai takelleltua suustaan ja pujahti Kalriksen toiselle puolelle niin että mies oli hänen ja neitosen välissä. Sylos tarttui Kalrista paidasta pakotti tämän katsomaan itseään.
"Mitä minä teen?" Sylos kysyi hiljaisella äänellä jotta vain Kalris kuulisi hänet, hiukset kasvoilleen valuen. Haltia pyyhki niitä turhautuneena sivuun ja katsoi huvittnunutta miestä.
"Tämä ei ole hauskaa, se ei jätä minua rauhaan.."

Ella huokaisi muka turhautuneena, kun Sylos karkasi häneltä. "Tuonko saastaisen miehen kanssa sinä kaveeraat!", hän tuhahti topakasti ja tarttui haltiaa käsivarresta. "Oletko kokonaan unohtanut arvosi? Nämä ihmiset ovat pelkkää katuroskaa!" Naisen ääni oli jopa hieman liioitellun tuohtunut. "Ei väkisin, jos ei hyvä seura kelpaa", hän sanoi, riuhtaisi itsensä irti ja lähti marssimaan ovesta ulos.

Kalris seurasi naisen menoa, hieman hämmentyneenä, mutta yhä hymyillen leveästi. Pian hän kuitenkin vakavoitui, ja katsoi Sylosta hetken silmiin aivan kuin muistaen jotain. "Sylos, missä rahapussisi on?" hän kysyi naama vakavana.

Sylos Lachryma

Sylos kohotti kulmiaan ja vei kätensä vyölleen. Hänen oli vielä käännyttävä katsomaan... Mutta ei, se ei enää roikkunut hänen vyöllään.
"Käärme!" Sylos sihahti ja nousi salamana tuoliltaan, tuntien samalla huoneen pyörähtävän silmissään. Sylos tarttui tiskin reunaan ja jäi paikoilleen, tuijottaen samalla tyhjästi eteensä. olo muuttui äkkiä kovi huteraksi, ja sylos ei saanut tasapainoaan kerättyä... Sylos tarttui toisella kädellään Kalrista hihasta ja katsoi tätä kullmat kurtussa.
"Mitä tämä on?" Sylos kysyi, joutuen keskittymään jokaisen sanan lausumiseen jottai sai ne ulos suustaan. Hänen kielensä tuntui turralta.

"Varas!" Kalris huudahti heti, ja hänen sanansa kaikuiva juuri kiinni lämähtävälle ovelle. Huudahdus sai aikaan ovensuuntaista liikehdintää majatalon asiakkaissa, ja monet kokeilivat rahapussejaan. Kalris oli pompannut pystyyn, mutta Sylos ei ollutkaan mukana.

"Nooh, mikä on?" hän kysyi hoippuvalta haltialta. "Et kai sinä noi paljoa juonut?" Haltioilla kyllä oli tunnetusti huono viinapää. Kalris katsahti ovelle, jossa muutama oman massinsa turvallisuudesta huolehtiva liukenikin ulos. Kalris mietti kovasti, olisiko hänen pitänyt lähteä varkaiden perään, hänen oma rahapussinsa oli kuitenkin tallessa; ei niin että hänen viisi kuparikolikkoaan olisivatkaan olleet suuri menetys. Sen sijaan hän jäi tuijottamaan Sylosta kulmat kurtussa varmistaen, että tällä olisi kaikki kunnossa.

Sylos Lachryma

"En minä tiedä... Anna sen ämmän olla ja kerro miten tämä pyöriminen lakkaa... Oikeasti! En ole niin typerä että pitäisin kaikki rahani samassa paikassa joten vieköön sen mitä siellä oli jäljellä omaksi ilokseen." Sylos piti silmiään kiinni ja puristi tiskin reunaa rystyset valkoisina. Sylos kirosi sen hetken kun oli koskenutkaan siihen oluttuoppiin. Siitä tämän oli pakko johtua... Viinistä hän ei ollut koskaan saanut tällaista oloa itselleen, vaikka toisaalta, ei viiniä noissa määrin edes juotu...

Sylos istahti tuolille ja hautasi kasvonsa käsiinsä antaen hiustensa valua verhoamaan kalpeita kasvoja. Jos tämä oli ihmisten käsitys hauskuudesta, haltialla oli siihen kyllä muutama sana sanottavana. Toisaalta oli hänellä ihmisistä tällä hetkellä muutama muukin sana mielessään, mutta tällä hetkellä hän keskittyi omaan oloonsa.

Kalris huokaisi. Hetken hän oli jo luullut haltialle käyneen jotain pahempaa, mutta kyseessä taisikin olla vain huonoon viinapäähän kilahtanut liian nopeasti kurkusta kulautettu olut. "Saisinko lasin vettä", Kalris viittoili majatalonpitäjälle osoittaen päätään pitelevää haltiaan. Tämä naurahti. "Oi pientä suippokorvaa."

"Ei siihen mikään auta", Kalris lohdutti. "Kyllä se siitä kohta laskee. Ensikerralla tajuat olla varovaisempi." Kalris itse vilkaisi omaa tuoppiaan, joka oli täyttynyt ja tyhjentynyt vähintään yhtä monta kertaa kun Syloksella. "Sinun voisi olla parempi päästä lepäämään, kun et muutenkaan ole kunnossa", Kalris tuumaili. "Onko teillä vapaita huoneita? Sankarimme taitaisi kaivata lepoa."

Sylos Lachryma

Sylos joi rauhallisen kulauksen viileää vettä, eikä kuunnellut enää sanaakaan siitä mitä hänen ympärillään tapahtui. Hetken päästä haltia tunsi käden olallaan ja katsoikin Kalriksen virnuilevia kasvoja. Jotakin lepäämisestä.
"Chima periköön sen joka koskaan keksi oluen valmistuksen" Sylos manasi oman kansansa kielellä, mutta nousi kuuliaisesti Kalriksen tartuttua häntä kainalon alta. Mies talutti haltian yhteen majatalon huoneista ja Sylos rojahti sängylle jopa kiitollisena.

Haltia naksautti viittaansa piteleän soljen auki ja antoi painavan kankaan valua sängyn viereen lattialle.
" Et kenties olekkaan niin kamala barbaarinen ihmisen kuvatus kun aluksi ajattelin... Paljastuitkin järkeväksi ja hyväntahtoiseksi... Et ole kuin muut lajisi edustajat.." Sylos mumisi kännipäissään ja tuijotteli tyhjällä katseellaan kattoon. edes makuulle meneminen ei auttanut, joka puolella pyöri edelleen.

Kalris nosti Syloksen viitan ja taitteli sen jotenkin säädyllisesti sängyn viereen tuolille. "Sinulla on aika mielenkiintoinen kuva ihmisistä. No olihan minä ehkä hieman liian hyökkäävä aluksi, mutta olin todella huolissani kylästä. Useimmat ihmiset ovat kuitenkin hyväntahtoista ja maanläheistä sakkia. Olueenkin tottuu, pidemmän päälle", hän virnisti.

"Jos oksettaa niin mieluiten lattialle sitten. En halua että sinut löydetään täältä aamulla tukehtuneena", Kalris tuumaili. "Onko sitten hyvä? Haluatko vielä että peittelen ja annan hyvänyönsuukon?"

Sylos Lachryma

"minun kuvani ihmisistä tulee suoraan siitä miten he kohtelevat minua. ja toisiaan. Mutta voin kyllä puolestannekin sanoa, että ihailen teidän intohimoanne asioihin. Kuten sinä, olit heti valmis tappeluun kun uskoit minun olevan demoni. Se oli vaiston varaista, eikä minun kansani kykene sellaiseen." Sylos ei itsekkään tiennyt miksi jaaritteli näinkin pitkään. Ei ollut hänen tapaistaan. Hän oli hyvin suorasanainen, eikä puhunut turhia.

Sylos kääntyi kyljelleen ja katsoi Kalrista pitkään. Katse ei ollut terävä, ei huvittunut, ei laiska. Se oli humaltuneen tyhjä. Sylos tuskin tiesi itsekkään minne katsoi.
"Saat sinä suukon jos haluat, mutta kehtaatko sitten katsoa silmiin kun seuraavan kerran tavataan?" Sylos kysyi ja virnisti.

Kalris naurahti. "Se riippuisi siitä, muistaisitko sinä sen, ja olisit sitten ilkkumassa siitä", Kalris sanoi. "Ehkä minun on kuitenkin parempi mennä, ja jättää suukot toiseen kertaan." Hän astui sängyn vireen ja nappasi yhden silkkisen hiussuortuvan sormiensa väliin. "Ihmeen tuntuista. Olette te haltiat sitten hauskoja otuksia", hän hymyili. Sitten hän kääntyi kannoillaan ja käveli ovea kohti. "Hyvää yötä, posliiniposki. Koita selvitä aamuun mennessä", hän sanoi, astui käytävään ja sulki oven perässään. Eldougheneilla ei ollut koskaan tapana hyvästellä, sillä se merkitsi huonoa onnea, joten sen kummempia vitkastelematta hän palasi majatalon alakerran saliin.

"Käykö joku katsomassa Sylosta vielä?" hän kysyi majatalonpitäjältä, ja sai vastaukseksi nyökkäyksen. Oli vasta alkuilta, joten sali oli täynnä demoninkaadosta kuullutta väkeä. Kalris sai kokea monet selkääntaputukset ja kädenpuristukset ennenkuin raivasi tiensä ulos pikkupakkaseen. Lyhyt vihellys paljasti antiloopin pakoilleen lapsilaumaa majatalon nurkan takana. Kalris rapsutti sitä korvan takaa. "Saisit joskus edes yrittää rohkaistua", hän mutisi sille. Tiar pärskähti hänen kättään vasten aivan kuin se vähät välittäisi isäntänsä sanoista.

Yhden satulalaukun sisältö oli levinnyt tielle, mutta Kalris ei välittänyt lähteä etsimään kadonneita pikkutavaroita. Hän vapautti jousensa jänteen, asetteli nuoliviinin kiinni satulaan ja nousi Tiarin selkään. Pienten lumihiutaleiden leijaillessa hitaasti maahan värikäs, hupun kasvojensa suojaksi nostanut mies oli kadonnut kaupungin portista ulos.


// Kiitos pelistä //

Sylos Lachryma

Haltia jäi kyljelleen makaamaan ja katseli kun Kalris kokeili yhtä pehmeää hiussuortuvaa. Sylos hymähti Kalriksen kummentille ja painoi päänsä tyynyyn sulkien silmänsä, ja sillä samaisella sekunnilla pimeys pyyhkäisi haltian ylitse.

Sylos heräsi aamulla majatalon isännän ravisteluun ja sai kokea elämänsä kamalimman päänsäryn. Isäntä vain nauroi ja kantoi haltialle teetä helpottamaan tämän oloa. Sylos vietti puolikkaan päivän vielä huoneessaan, ennen kuin oli valmis jatkamaan matkaansa. Minne seuraavaksi, ei hän tiennyt, mutta paikoillaan mitään ei löytyisi kuitenkaan...

//Jep, kiva peli oli X3 //