Sataman kadut

//Talvi tänne :3 //

Kenraali Xian

Donein vartijat olivat huomauttaneet hieman epäilyttävästä lastista, joka oli valitettavasti varotoimenpiteistä huolimatta päässyt livahtamaan kaupungin porteista ulos. Koska idästä tulevan salakuljetettavan tavaran yleisin reitti oli Donein kautta Ajimeaan, ja sieltä taas merelle, oli kaupungin vartijoilla syytä uskoa, että yksinäinen hevoskärry oli matkalla juuri tänne.

Kuten aina, oli kenraali Xian nytkin jalkautunut Ajimean sataman tuulisille kaduille täysin arvonsa vastaisesti. Kun muut kenraalit keksivät mukatärkeitä paperitöitä tai loikoilivat kartanoissaan takkatulen ääressä, kiersi Xian tapansa mukaan rakkaansa katuja. Tämä kaupunki oli miehelle kaikki kaikessa, eikä hänen elämäänsä mahtunut mitään muuta kuin sen vartiointi.

Laivoista Xian ei tietänyt mitään eikä mielellään astunut niiden kannelle. Hänenlaisensa metsän asukki ei kuulunut veden varaan. Satamakin näytti kaikin puolin tavalliselta; yhden tervakylkisen laivan luo oli juuri saapunut hevoskärry lasteineen, jota alettiin heti lastata. Xian ei tuntenut mitään tarvetta käydä tarkistamassa asiaa, sillä kaupungin porteilla tarkistettaisiin kyllä jokainen sisäänpyrkivä lasti. Salakuljetettava tavara jäisi kyllä jo siellä kiinni.

Xian huokaisi. Hänen oli vain luotettava siihen, että muut tekisivät työnsä.

// Jihii sorry kesto!

Aijimea. Kirous kenen tahansa sellaisen huulilla, joka ei voinut sietää suuren kaupungin hälinää missään määrin. Pitkä, kaikin puolin vakuuttavan näköinen nainen käveli ripein askelin kohti sataman laivoja, yhtä tiettyä laivaa, kantaen käsissään pientä nahkapussukkaa. Verenpunaisen sametista valmistetun mekon helmat liehuivat kaukana perässä osuen välillä katukivetykseen askelten tahdissa. Niin, satama oli todellakin aivan liian syvällä kaupungin ytimessä, eikä Routa jäisi laisinkaan kaipaamaan näitä tuulisia katuja jotka kätkivät sisäänsä jos jonkinmoista saastaväkeä ja toivat turvan ryöväreille ja ylipäätänsäkin niille jotka eivät olisi pärjänneet kaupungin porttien ulkopuolella hetkeäkään. Kerjäläisiä, kaupustelijoita, jokirottia. Ihmisiä jotka olivat valmiita myymään sielunsa muutamasta kultakolikosta.

”Hoi, rotta. Sinä. Puhun sinulle.”

Nainen oli pysähtynyt suuren aluksen viereen. Pieni poika kapusi alas laskusiltaa tullakseen kuulemaan puhuttelijaansa. Laiva oli nimetty Takojaksi, ja se oli jykevää tekoa - varmastikin kykenevä seilaamaan Isirionin ja Barcelin väliä, mutta ei toivottavasti koskaan Routa kyydissään, jos sen vain voisi välttää. Siksi asialle oli tälläkin kertaa laitettu joku muu - tumma haltiamies, joka oli jo entuudestaan tuttu näissä merkeissä.
”Käy hakemassa minulle Jonaiah Korpi. Sano hänelle, että lady odottaa.” Tuhahdus. Rotta kiipesi ylös, jättäen haltian odottamaan alas. Nainen ei ollut koskaan käsittänyt lempinimeä jonka tämä Korpi oli hänelle antanut - vai että vielä lady. Kun tuttu kasvo kulki alas laskusiltaa, käyskenteli Routakin hieman lähemmäs ja jäi odottamaan.
”Joniah.” Kylmä hymy kiipi naisen kasvoille.
”Lady. Minulla on kaikki tarvitsemanne mukana, täällä.” Mies taisi olla oppinut viimeisimmästä erehdyksestään, kun ei maininnut mitään maksusta. Maksu kyllä hoituisi, kunhan toinen ei sanoisi siitä sanallakaan mitään. Kullasta luopuminen ei koskaan ollut helppoa, edes vaihtokaupan merkeissä. Routa ei sanonut mitään, vaan otti vastaan pienen puisen rasian, jossa oli kauniita kaiverruksia. Isirionista, haltioiden tekemä, ja sisältö moninkertaisesti arvokkaampi kuin tämä vanha, kaunis lipas. Nahkapussi vaihtoi omistajaa, ja kevyen nyökkäyksen jälkeen kaksikko erkani vastakkaisiin ilmansuuntiin - toinen laivaan, toinen mahdollisimman kauas vedestä ja laivasta. Lipas ei auennut, eikä sisältöä tarkistettu ennen kuin oltiin jonkin matkan päässä satamasta. Korpi ei huijaisi. Mies kyllä tiesi mitä siitä saattaisi seurata, jos herättäisi lohikäärmeen.

Laivojen edustalla käyskenteli kokoajan väkeä. Xian oli ammatissaan ehtinyt tehokkaasti oppia tunnistamaan epäilyttävä liikehdintä, mutta tänään hän ei ollut täysin tarkkaavaisimmalla päällään. Ehkä hänen tulisi sittenkin painua sisätiloihin kaikkien muiden seuraksi, eikä yrittää väkisin löytää epäilyn aiheitta laivojen ja laiturin välillä asioitaan toimittavista ihmisistä.

Xian oli kävellyt yhden kiiltäväkylkisen laivan laskusillan vieressä, ja huomannut vaikuttavan näköisen naisen pysähtyvän toimittamaan asioitaan laivan väen kanssa. Xianin silmät tarkkasivat naiselle ojennettua lipasta. Juuri tuollaisia pieniä esineitä oli helppo piilotella laivalla, ja näinollen livautta ne kaupunkiin ilman tullaamista. Vaikka kyseinen lipas näytti pieneltä, saattoi sen siältö olla arvokas, jolloin se tulisi kirjata ylös ja verot siitä maksaa.

Xian kiihdytti askeleitaan ja otti naisen ripeästi kiinni. "Anteeksi, Ajimean vartiostosta, pelkkiä muodollisuuksia", Xian aloitti. "Varmistelen vain ettei teillä ole sattumoisin ole hallussanne tavaraa, josta on jäänyt verot maksamatta. Mitä lippaassanne on?" Xian kysyi kohteliaasti, mutta hänen äänestään saattoi kuulla pienen tylsistyneen sävyn. Tällaiset pistotarkastukset olivat tavallista rutiinia, mutta niitä oli suoritettava, sillä aina silloin tällöin eteen tulee tavaraa, joka on jätetty pois lastiluettelosta. Kyseessä olisi tällöin salakuljetus, mikä on vakava rikos. Nainen kyllä tietäisi oliko hänen laivalta juuri hakemastaan tavarasta maksettu verot vai ei. Kapteeni kyllä perisi noin kymmenen hopean suuruisen summan takaisin ostajiltaan. Omasta pussista ei kukaan tullimaksuja maksellut.

Takaapäin saapuva hukka tuli huomatuksi ennen kuin sai saavutettua Roudan. Kuitenkin vasta puhuttelu sai naisen seisahtumaan ja kääntymään kohti ruokkoamattoman näköistä, huomattavan rotevaa hahmoa, jolla mitä ilmeisemmin oli jotain virallista ja tärkeää asiaa joka ei luonnollisesti voinut odottaa. Routa käytti silmiään hitaasti kiinni, puri hampaansa yhteen ja katsoi hukkaa.
”En kuullut nimeänne.” Äänensävy oli kohtuullisen viileä. Se ei tehnyt toisen arvoasemalla mitään, mutta nimestä se saattaisi hyötyä - Aijimean vartiosto oli kohtuullisen laaja käsite joka piti sisällään jos jonkinmoista puoskaria, vaikkakin harvinaisen hyvinkoulutettuja sellaisia noin suurimmaksi osaksi.

Tämä hukka oli Roudalle aivan kuten kuka tahansa vastaantulija, sillä nainen ei erityisen usein kiinnittänyt huomiota kaupungin tapahtumiin tai asioihin joissa olisi saattanut törmätä . Haltijana käyskentely oli niin kuluttavaa ja ankeaa, ettei lohikäärme sitä kovin usein harjoittanut, vaan lähinnä pakon edessä kuten tässäkin tapauksessa. Korpi ei olisi millään ehtinyt kulkea kaupungin laidalle kaikilta toinen toistaan erikoisemmilta kiireiltään, olihan toinen Takojan kapteenin oikea käsi jä hyvä ystävä, jonka osaksi lankesi toimittaa kapteenin pienempiä toimeksiantoja ja asioita. Kuten tätä. Koska asiat oli aiemminkin toimitettu samalla tavalla, alkoi Korpi olla hiljalleen jo jollain tasolla tuttu, eikä kapteeni ollut tässä sopimuksessa millään tavalla osallisena.

Leuka kohosi ylpeästi, kun hukan toimittaman asian yksityiskohdat tulivat esille. Tuollainen turha öykkäri kehtasi ruveta kyselemään niinkin yksinkertaista asiaa.
”Kaiken pitäisi olla kunnossa.” Äänestä paistoi läpi hienoinen ärtymys, silmät tutkiskelivat hukkaa kovin röyhkeän oloisesti. Karu tuuli kävi vasten, riepotteli vaatteita ja jatkoi matkaansa saamatta osakseen huomiota. Oliko kukaan koskaan kuullut lohikäärmeestä joka ei maksanut veroa?

Nainen tivasi heti ensimmäiseksi kysyjän omaa nimeä, mikä sai Xianin kurtistamaan kulmiaan. Hän oli näemmä joutunut asioimaan nirppanokkaisen aatelisen kanssa, joka tivasi nimiä ja esimiehen nimiä, vain jotta voisi tehdä valituksen, tai muuten vaan saavuttaa tasavertaisen aseman perusvartijoiden kanssa. Nainen ei selvästi ollut huomannut, tai sitten ei vain välittänyt, Xianin epoleteissa kiiltäviä arvomerkkejä, jotka selvästi viestittivät, että kyseessä oli kukapa muukaan kuin yksi kolmesta Ajimean kenraalista. Moni ihmetteli heti merkit nähdessään, että mitä hän nyt oli tehnyt, kun niinki korkea-arvoinen sotamies oli jalkaantunut puhuakseen juuri hänen kanssaan. Tämä nainen ei osoittanut minkäänlaisia hämmästyksen tai kunnioituksen merkkejä.

"Kenraali Xian", hukka vastasi monotonisesti. Itsensä esittely ei kuulunut rutiinihommiin, mutta koska kyseessä kaikesta päätellen oli joku paremman väen edustaja, ei mies varmuuden vuoksi halunnut tehdä pikkuasioista liian suurta numeroa. Nöyryyttään hän ei ollut täysin kokonaan unohtanut; milloinkaan hän ei voinut tietää, kenen kanssa sitä oli juuri tekemisissä. Entä jos kyseessä olisi haltiakuningas Hyrakoksen sisarentytär, ja hän menisi aiheuttamaan sodan liialla vaativuudellaan.

"Olen varma, että kaikki on kunnossa, mutta tämä on täysin rutiinitoimenpide, ymmärrättehän?", Xian jatkoi. "Aluksen kapteeni varmasti antoi sinulle pienen kuitin veroista. Ajimen sinetti ja allekirjoitus. Voitteko näyttää sen, niin voin olla varma että asiat on hoidettu niinkuin pitää."

/ Jatketaanko peliä, vai jätetäänkö kesken? Oli pakko saada kirjoittaa yksivastaus koska inspis. :---) /

Routa ei pitänyt tilanteen saamasta käänteestä. Tavallisesti asiansa sai toimittaa rauhassa ja tyylillä - vaikka itse kuningas olisi tullut pyytämään häneltä tätä pientä paperipalasta, olisi vastaanotto ollut aivan yhtä nihkeä. Siispä kenraali Xian sai samankaltaisen kohtelun kuin kuka tahansa muukin, ja lohikäärme huomasi jälleen kerran inhoavansa tätä välttämätöntä pientä muodonmuutosta joka mahdollisti hänen kulkemisensa kaupungin kujilla.

"Luonnollisesti." Vastaus kumpusi kurkusta hyvin kireänä, ja kuka tahansa olisi huomannut naisen haluttomuuden lähteä kaivelemaan rasiaa, jossa kuitti oli sisällä. Tämä kenraali ei välttämättä pitäisi siitä, että Roudalla oli hallussaan juurikin tämä kyseinen, mittaamattoman arvokas koru, joka kylläkin oltiin hankittu kaikella kunnialla ja rehellisesti. Haltioiden aarteita, niitä harvoja, joista mitään tiedettiin. Ilmeisesti pois tästä ahdistavasta tilanteesta pääsi kuitenkin vasta, kun kuitti oli näytetty ja lipas auki. Kylmä hymy kohosi lohikäärmenaisen huulille tämän vilkaistessa nopeasti ympärilleen. Kultaisten silmien ilmettä oli vaikea kuvailla - kuka lohikäärme olisikaan tahtonut jakaa aarteitansa vieraan hukan kanssa?

"Lienee parempi, jos siirrymme hieman sivummalle avaamaan lippaan. Taidatte tuntea kaupungin paremmin, joten saatte näyttää tietä paikkaan, jonne pitkäkyntiset eivät näe." Ja varokin kajoamasta siihen. Viimeinen lause jäi sanomatta, mutta se oli hyvin pitkälti luettavissa kasvoilta. Sanat eivät olleet kysymys eivätkä pyyntö. Ne lausuttiin varmalla äänensävyllä, ylemmyydentunnolla ja arvokkuudella, jota vain harvoilta löytyi, ja niihin oli piilotettu erittäin selkeä viesti: vastaväitteitä olisi turha esittää. Kuitti jäisi esittämättä mikäli hukka heittäytyisi yhteistyökyvyttömäksi. Lohikäärme puhutteli kenraalia tarkoituksella kuin alempaansa - joskus oli parempi, että keskustelukumppani sai edes jossain määrin vaikutusvaltaisen kuvan. Kohta hukan mieleen todennäköisesti heräisi kysymys siitä, kuka kuljetti tällaista esinettä mukanaan yksin, ilman vartiointia, varsinkaan naispuoleinen henkilö. Lohikäärme ei ollut vielä päättänyt mitä vastaisi kysymykseen mikäli se tulisi vastaan.

Kylmä ei ollut hävinnyt kasvoilta minnekään, nainen hiveli käsissään olevaa lipasta ja kuljetti sormiaan pitkin sen kauniita kaiverruksia. Niilläkin oli oma tarinansa, kaunis ja hiljainen - laulua ei oltu kuultu aikoihin Aijimeassa, mutta Naleialin kirjaston uumenissa aikaansa viettänyt saattaisi tunnistaa sen ja osata haltiakielellä lausutut sanat. Luultavasti se kuultaisiin seuraavan kerran yksinäisen lohikäärmeen pesällä, jonne niin monet muutkin salaisuudet olivat kadonneet aikojen saatossa.

// Tokihan :33

Xian ei varsinaisesti välittänyt siitä, että näin yksinkertaisesta rutiiniasiasta piti tehdä näin iso haloo. Pistotarkastuksia satamaan tulleiden tavaroihin tuli suorittaa säännöllisesti. Jostain syystä tämä rouva Aatelinen ei halunnut ymmärtää, että edes hän ei ollut virkavallan yläpuolella, ja Xian teki vain työtään. Oli satamaan saapunut henkilö kuinka rikas tai vaikutusvaltainen tahansa, ei se tehnyt hänestä automaattisesti luottamuksen arvoista. Niin köyhä kuin rikaskin saattoi rikkoa lakia. Kumpa nainen olisi vain tajunnut, että homma olisi sitä nopeammin ohi, mitä paremmin hän suostui yhteistyöhön, niin Xian olisi sästänyt paljon aikaa.

"Se sopii", Xian sanoi antamatta pokeri-ilmeensä värähtääkään. Häntä ärsytti naisen asenne ja tivaaminen, mutta hän sai olla aikamoisessa pinteessä, ennenkuin antaisi yhdenkään tunteen näkyä kasvoiltaan. "Satamatoimisto on vain kivenheiton päässä. Voimme siirtyä sinne asioimaan", hän sanoi viitaten kädellään sivummalla näkyvään parikerroksiseen rakennukseen.