Syyllisen etsintä

Perek sudenmieli oli ihminen joka oli kasvatettu hyvin vahvalla oikean ja väärän näkökulmalla, ja tämän tapahtuman seuranta sai miehen melkein tärisemään raivosta, ensin hän oli kyllä hieman hätkähtänyt putoavaa miestä mutta tuon avatessa suunsa, alkoivat jäälleen nuoren verisuonet pullistella hänen otsassaan. Tietenkin hän oli vähän samaa mieltä että suuri kenraali alistui vähän liiankin nopeasti väkivaltaan mutta hän oli varma että mies oli sen ansainnut katsoessa tuon ilmeitä ja puhe tapaa. Mies meinasi jo heittää tuoppinsa miestä kohti mutta se uskomaton bardi hyppäsi entisen sotilaan näkökenttään ja Perek sai hetken miettiä keneen kimppuun läksisi kun bardi solvasikin tätä ärsyttävää miestä tällä kertaa, joka häntä ei tosiaankaan haitannut ja hän antoi miehen olla, vain pienesti tirskahtaen kun mies vietiin lavalta varsin nopsaan.

Herra Eloin festerin puhuessa tosin Perekin mitta oli täysi ja tämä heitti koko lopun tuopistaan tuon luihuisen miehen päälle ja tuijotti tätä hetken kun olisi murhaamassa ollut kunnes kääntyi itse Ardosiin. "Sinuahan eivät puollusta kuin omaa ahneuttaan ajattelevat lierot ja onko ihmekkään! Te aateliset possut jaksatte jauhaa kaikenlaista turhaa marinaa asioista jonka selvästi ansaitsitte, kun armeijan kenraalilla on teille asiaa, tehän tottellette ettekä rupea pilkkaamaan miehiä jotka puollustavat teidän nihkeitä nahkojanne! Haluatko vilpittömän näkökulman?! Tässä tulee, sinä vapiset maanpetturuuden laidalla, senkin käärme! Kohta -minä- tutisutan turvallisuuden tunnettasi, Chima sinut vieköön!" Perek huudahti eikä hän tosiaankaan välittännyt Ardosin jalustasta ja voimasta joka aatelisille suotiin sillä hänellä jos jollain ei ollut paljoa mitään menetettävää, aateliset kun eivät demonin metsästäjistä päättäneet, pahin mitä voisi käydä ei siis hänestä tuntunut niinkään pelottavalta. Suurin osa armeijan aloikkaista ei uskaltanut tukea Perekiä mutta pienempi osa myös rupesi mutisemaan kenraalinsa puolesta ja osa melkein heilautti nyrkkejään taivaalle kun eivät pitäneet tästä piilo puukottelusta jota Ardos levitteli.

//Sori, että on kestänyt, mode unessa. Ja pohdittii tapahtumajärjestystä Kalmiksen kanssa (pistän siis tässä viestissä viestinne järkevään tapahtumajärjestykseen). Päätimme myös että minun on järkevintä tähän väliin, ja Kalmiksen vuoro tulisi siihen väliin ja tarvittaessa minun tarvitsee vastata vielä Kalmiksen viestiinkin tarinan luontevuuden takia. Ja niin, vaikka teidän hahmonne vihaavatkin Ardosta, huomautettakoon, että kyseessä on karismaattinen aatelismies, joka vie normipulliaisen mennessään, joten lisäämpähän hänelle hieman kannatusta Kalmiksen sivukommentti asiaan oli, että voitte kokea hahmonne olevan vähemmistöasemassa...//

Ardos kuuli kun hänen vieressään oleva nainen mutisi epäluuloisena, mutta Ardos vähät välitti tästä ja patsasteli ylpeänä sanoistaan, mikä sai kapakan asiakkaat huutelemaan Xianin tuomitsemista. Yhtäkkiä kuitenkin huudot hiljensi äsken mumissut tyttö, joka laukoi villejä väitteitä suoraan aatelismiestä päin.

Ardos oli juuri vastaamassa tähän uudella puheella, kun hänen otsalleen lensi tuoppi. Ardos kirosi samalla, kun kuuli bardin huutelevan vuorostaan hänelle haukkuja. Parvella muusikoiden suojaksi määrätty vartija yritti saada haltijan kiinni, mutta tämä oli jo ehtinyt karata alakertaan. Bardi kailotti päästään ties mitä valheita ja olisi näemmä jatkanutkin lisää ellei hänen onnekseen häntä olisi heitetty keittiöön turvaan, sillä kaksi Ardoksen henkilökohtaista vartijaa oli ottamassa bardia kohteekseen. Mistä näitä oikein tulee, hän vaikutti sopivan hukkavastaiselta vielä hetki sitten Ardos kihisi raivoissaan. Mies kuitenkin kokosi itsensä vihaansa näyttämättä, pyyhkäisi pientä sirpaleen avaamaa haavaa otsallaan ja totesi näyttävän huvittuneesti "Tuopa oli odottamatonta...", mikä sai baarin väen hohottamaan tilanteen koomisuudelle.

Silloin haltianeitokainen alkoi varmistelemaan bardin sanoja, mikä toi Ardosin mieleen konfliktin. Hänen olisi tehnyt mieli pilkata haltioita, mutta tässä tilanteessa hän ei kaivannut itselleen yhtään vihaajaa lisää. "Voi kultaseni, bardienhan työtä on luoda valheita pienistä vihjeistä, mitä on kuullut. Häneen ei tulisi luottaa. Itse en luottaisi kenenkään arvostelukykyyn, joka noin kärkkäästi kävisi sekä aatelisen, että suurilihaksisen kenraalin kimppuun! Toki, voin myöntää, että hänen valheensa kiirii huhuista, jotka kuiskii että vihaisin haltioita, mutta ei hätää, en vihaa haltioita! Kuten monet täällä tietää, Raytiaverin vanhempi sukupolvi julmasti murhattiin haltian toimesta, mikä voi tehdä minusta varovaisen, jopa suoranaisen töykeän, haltioita kohtaan. Mutta historiassamme on montaa suurta inspiroivaa legendaa, joissa murhaajan veli on itse suuri sankari, ja näiden opetusten mukaisesti ymmärrän, ettette tekään ole varmasti pahaksi kenellekään." Ardos selitti katsomatta koko ajan haltianeitokaiseen, vaan esiintyi myös muille kapakan asiakkaille, jotka rupesi hurraamaan Ardosta tämän sanoista.

Hurraahuutojen lomassa eräs mies tuli tarjoutumaan todistajaksi Xianin väkivaltaisuutta, mutta pian häntä puolestaan heitettiin tuopin sisällöllä. Juomansa heittänyt korpraali sai pian puheensa jälkeen taakseen ihmisvartijan, joka kourallaan puristi miehen hartijaa sanoen "Täällä ei lennä mikään tai lennätte baarista ulos. Sotilas tai ei, täällä olet samaa pohjasakkaa kuin kuka tahansa muukin". Tällä välin Ardos tarjosi pientä liinaa ja apuaan viinan pyyhkimiseen miehen kasvoilta. Eloin pian nöyränä osoitti avun riittäneen kasvot vielä aivan märkänä ja Ardos herkesi jälleen saarnaan. "Katsokaa näitäkin armiejan miehiä! Tekevät hienoa, urheata työtään, mutta elävät Xianin aivopesun vaikutuksessa. He ovat kuin mies, joka on liian lähellä nähdäkseen vaimonsa hyväksikäyttävää kataluutta tai vaimo, joka on liian lähellä ymmärtämään miehensä henkisen väkivallan käytön määrää. Samoin heitä on kasvatettu pienestä asti ihailemaan suuria kenraalejaan ja suuri Xian on ollutkin! Mutta nyt, herra kenraali, te olette lähestymässä eläkeikää eikä mielenne enää kestää tuota vastuun määrää vuodesta toiseen. Anna tämän urhean kansalaisen auttaa minua osoittamaan sinulle helpotusta ahdistavaan asemaasi!". Ardos päätti puheensa katsoen uhmakkaasti kenraalia asiakkaiden yltyessä suosionosoituksiin.

//Sori, tuli ihan hirveesti tuonne väliin tapahtumia, mihin ette oikein kerkiä ehkä reagoimaan edes haluttaessanne. Koittakaa pysyä mukana ^^' on muuten hemmetin hyvää treeniä pelin vetoon.//

Xianilla ei tavallisena päivänä ollut mitään vaikeuksia pysyä rauhallisena, mutta Ardoksen sanat iskivät häneen syvälle kuin niittoviikate siksi, että ne olivat aivan totta. Herttua oli aivan liian älykäs ja aivan liian taitava siinä mietä teki; hän tunsi kaupungin jokaisen tärkeän hahmon, myös Xianin niin hyvin, että osasi iskeä suoraan tämän arkaan paikkaan. Alkoi vähitellen olla kaikkien tiedossa, että Xian oli töppäillyt enemmän kuin kerran.

Xian ei ottanut kantaa aatelisen viskaamisen aiheuttamaan hälinään, vaan tuijotti aukkoa kaiteesa, puristi käsiään nyrkkiin ja rauhoitteli kiehuvaa mieltään. Ardos oli kuin takiainen turkissa: kaiken järjen mukaan pieni ja harmiton, mutta vaati uskomatonta taitoa saada se irrotettua. Tässä kaupungissa ei ollut muita kuin Xian, joka saisi Ardosin vastuuseen suunnitelmistaan.

Muiden parvella istuneiden aatelisten tuijottaessa Xiania pelonsekaisella kunnioituksella, hukka kääntyi kannoillaan ja lähti kapuamaan portaita alas. Hänen päästessään alas, oli Ardos jälleen äänessä yllyttäen majatalon väkeä häntä vastaan. Xian näki muutaman sotilashenkilön ja muita, jotka olivat osoittaneet mieltään hänen hyvyytensä puolesta, ja kaikki mitä Xian saattoi tehdä oli pudistella päätään heidän rohkeudelleen. Ardos oli vaarallinen vihollinen, jonka vastustajaksi ei kannattanut ryhtyä. Juuri tämän takia Xian olisi halunnut hoitaa pidättämisen kaikessa hiljaisuudessa, mutta ainoat hetket, jolloin Ardos poistui haukanpesästään olivat hänen satunnaiset vierailunsa tähän kapakkaan ja muihin kansoitettuihin paikkoihin. Ardos tiesi hyvin, että hänen voimansa piili hänen terävässä kielessään. Missä hän kulkikaan, kääntyi yleinen mielipide hänen puolelleen. Nämä tietämättömät, joka olivat avanneet suunsa Ardosia vastaan olivat pahassa pulassa, jonka saattoi jo nähdä Ardosin vartijakaverien tiukoista ilmeistä. Aysel heitä auttakoon.

Yleinen syyttävä katse oli kääntynyt Xianiin; hukka saattoi tuntea, kuinka hänen auktoriteettinsa valui heidän halveksuntansa mukana lattialle. Hänen korvansa painuivat luimuun ja hän paljasti hampaansa matalan murinan saattelemana. Hänellä ei ollut mitään vastaan sanottavaa Ardosin toteamuksiin, joten ainoa tapa, jolla hän enää pystyisi pelastamaan tilanteen, olisi kääriä tämä kauniiseen pakettiin ja kantaa kainalossaan pois paikalta. "Herttua Raytiaver, teidän pelinne on nyt pelattu. Tämä on viimeinen mahdollisuutenne lähteä mukaani kunniakkaasti omin jaloin kävellen."

Ardos oli itsekin hieman ällistynyt kenraalin epätoivoisuudesta. Suden depressio oli jopa Ardosin omia odotuksia syvempi ja hänen heikot kohdat vieläkin arempia. Tämä loi suuria mielihyvän tunteita Ardosissa, sillä Xian oli todella hyökkäämässä kohti tuomiotansa. Suden osoittaessa eläimellisyyttään taisteluvalmiudella kapakka hiljeni kokonaan. Lava olisi pian jälleen Ardosin hallussa.

"Kuunnelkaa rakkaat ystäväni, kuunnelkaa! Tämä vallitseva hiljaisuus osoittaa pelkoa itse kaupunkimme suojelijaa kohtaan minun mielestäni kaupungin sankaria kuuluu seurata kunnioituksella, hurraahuutojen saateltavana, itse kukin valmiina tarjoamaan auttavaa kättä tälle. Mutta ei! Täällä vallitsee vain pelko siitä, että jos sanoisi edes kultaisen sanan noiden kynsien ulottuvilla, kenraalin hallitsematon raivo surmaisi läheisennekin! Mutta, en voi itse päättää kumpi meistä tulisi tuomita, minusta kansan tulisi päättää! En mielelläni lähtisi viattomana kenraali Xianin mukaan, mutta jos te ystäväni olette sitä mieltä, että Aijimean oikeuden miekka on oikeassa, minä uskoudun teidän tahtoonne!" Ardos julisti. Viimeisen lauseensa mukana Ardos avasi asevyönsä ja pudotti miekkansa lattialle jalkoihinsa. Hän kääntyi suoraan Xiania kohti ja nosti kätensä suorina sivuille avaten puolustuksensa takia saarnaten vielä "Te olette tämän maan tulevaisuus ja toivo, ajatelkaa itse, mikä on oikein!".

Yleisö pysyi hetken hiljaisena kunnes joku rohkeni huutaa "Kenraali käy nyt mielestäni hätiköidysti Raytiaveria vastaan hampain ja kynsin! En luota häneen!". Muu asiakaskunta rupesi pian komppaamaan huutelijaa ja jälleen hurraamaan Ardoksen nimeä.

// Tällä kierroksella minä ja Kai-setä vaihdamme paikkoja, koska olemme ovelia. Mwah! //


Ilona ei voinut enään kuin seistä kankeana kalikkana kuunellen Ardosin horinoita, joista tosin isoin ero meni ohitse tytön kuullessa sydämen paukkaavan korvissaan ja yritti visioida jotain tapaa miten selviäisi tilanteesta joutumatta ongelmiin kenenkään kanssa. Tämä Ardos-heppu vaikutti siltä ettei sen huonolla puolella oleminen ollut sen parempaa kuin lainvalvojien huonolle puolelle päätyminen.

Ilona lähti hitaasti astelemaan poispäin Ardosista ja varovasti olkansa yli katsollen suuntaamaan kapakan ovelle päästäkseen juoksemaan minkä jaloistaan pääsee välittömästi kunhan vain pääsee ulos. Ei enään montaa metriä... kuitenkin kriittisellä hetkellä Ilona ei tajunnut katsoa lainkaan jalkoihinsa ja astui lattialla lojuneen juomakolpakon päälle - epäilemättä oman aikaisemmin pudottamansa - ja lähti rytinällä alas jo turhankin tutuksi käyneeseen tapaansa.

Jotenkin kompuroinnin ja säheltämisen voima sai kolpakon sinkoamaan ilman halki, Ardosin olan yli ja suoraan Xianin kuonoon. Koko taverna tuntui jäätyvän, kunnes...

"Aivan oikein! Höykytetään tuo nukkatalja!" karjaisi joku kapakan väestä ja pian yhä useammatl iittyivät huutoihin, joka lähetti varsinaisen kansanvyöryn arvon kapteenia kohti, samalla kun väestö ylisti Ardosia käydessään hukkaa kohti.

"Ei! Ei, ei, ei! En minä tuota tarkoittanut!" Ilona rääkäisi hypätessään pystyyn kapakan lattialta, jäätyen kuitenkin niille sijoilleen tajuamatta mitä tässä kohtaa voisi enään tehdä pelastaakseen nahkansa. Positiivisesti ajatellen, kukaan tosin ei ollut vielä kai pistänyt huomiota tytön silmiin ja hiuksiin, tosin se ajatus ei Ilonaa kamalasti piristänyt tässä keittämässäään sopassa.

//Repäisen! Ollaan niin pirun ovelia, muahaha. Kapakkatappelua ei voi estää! Oletan muuten, että Ardos on Xianin suhteellisessa läheisyydessä. Tämä muutenkin taitaa tanssia hittaamisen rajalla, ilmoittakaa toki jos jokin ei käy – en vain malttanut olla revittelemättä!//

Ailen huohotti otsa ja molemmat kämmenet painettuna suljettua takaovea vasten kujalla Hopeisen Kukon ulkopuolella. Hän ei ollut huomannutkaan, miten kiivas puhe ja kiihtymys olivat saaneet hänen poskensa palamaan punaisina ja ihon hikoamaan. Kammottava tokkura oli säikähtänyt jonnekin, ja nyt hän tunsi, kuinka kylmältä viileä ilma tuntui keuhkoissa elämän kuumuutta leiskuvaa kehoa vasten. Kuuma ulkokuori ja tyhjä sisus. Hän irvisti ajatukselle, sylkäisi ja kääntyi lähtemään. Kulkiessaan keittiön avoimen ikkunan ohitse hän ei voinut olla vilkaisematta sisään, näkemättä miten palvelusväki oli pakkautunut tarkkailemaan tilannetta ovenraosta, josta kantautui huutojen, vihan, lynkkaysmielialaan kiihtyvän väkijoukon syke, joka huusi väärää nimeä.

”Ei perkeleessä!”, bardi kirosi ja juoksi kujalta isommalle kadulle, kiepahti kulman ympäri Hopeisen Kukon edustalle, syöksähti notkeasti oven eteen pakkautuneiden vartijoiden lomitse, muussasi jonkun pallit polvellaan kun hän yritti pysäyttää hänen matkansa. Jokin oli laukaussut liki syttymispisteeseen kiihtyneen väkijoukon murhanhimon, todennäköisesti jokin mitätön, typerä syy, kuten yleensä kun väkijoukko riistäytyi kiihottajansa hallinnasta. Haltianvihaajamulkku oli luullut liikaa kyvyistään, luullut, että sulokieli hallitsisi humalaista, enimmäkseen aatelitonta joukkoa yhtä hellävaraisesti kuin sipsuttelevia ylimyksiä!

Ailen sai välittömästi iskun tuolista selkäänsä tunkeutuessaan kohti vihaisten ruumiiden ja väkivallan keskusta. Hän toivoi synkästi, että hukkakenraalin lisäksi myös aatelisnilkki olisi joutunut tukalaan tilanteeseen. Joutuessaan puremaan itsensä irti jonkun karvaisten käsien kuristusotteesta Ailenin sekavassa mielessä pyörähti kirkas ajatus – mitä hän täällä teki? Hukkakenraali varmasti pärjäsi, iso mies ja kokenut sotilas! Ja hän inhosi häntä, inhosi niitä kaikkia pirunpanemia typeryksiä, jotka luulivat pitävänsä yllä jotakin pyhää järjestystä silloin, kun pitivät yllä vain jakoa onnellisiin ja onnettomiin!

Sellaisina hetkinä ei kuitenkaan tarkasteltu ja ajateltu omia syitä ja syntyjä, vaan toimittiin. Nähdessään jonkun nilkin lähestyvän rikottu pullo puukkonaan hukkakenraalia takaapäin, kulmasta jonka hukan oli mahdoton nähdä, keskellä verenhimoa ja joka suunnasta tulvivia hyökkääjiä, Ailen päästi vihlovan korkean ja kovan, suorastaan luonnottoman kirkaisun. Se oli nuotti, joka lähetti matkaan hänen jo aikaa sitten valmiiksi kutomansa kilven. Väkijoukon läpi pyyhkäisi hukkakenraalista alkava tuulenpuuska, ja yhtäkkiä kukaan ei kyennyt tulemaan häntä puolta metriä lähemmäs. Timantinkova ilmaseinämä pitäisi heidät poissa. Typerien lynkkaajien epätoivo ja hämmennys saivat Ailenin virnistämään voitonriemuisesti, mutta samalla hetkellä hän sai iskun omaan selustaansa. Bardin alaselkä kirkui tuskaa hänen tajuntaansa, ja kokeillessaan vatsansivuaan hän saattoi tuntea tikarin kärjen. Hyökkääjä nykäisi karkeasti aseensa ulos eikä Ailen yrittänytkään nähdä, kuka oli kyseessä. Hän puristi verta pulputtavaa aukkoa kyljessään ja hammasta purren töni tietään ulos tiiviimmästä väkimassasta vain törmätäkseen johonkin karkaamista yrittävään, hienosti pukeutuneeseen aateliseen. Hän ei kyennyt tarkentamaan katsettaan eikä tulkitsemaan, kuka oli kyseessä, mutta bardi tarttui silti kiinni hienosta brokadista ja sylkäisi pakoonyrittäjän kengille.
”Teidät kaikki tullaan kaatamaan...” hän henkäisi, eikä kyennyt vastustelemaan, kun joku vartija tönäisi hänet irti. Tarkalleen ottaen hän ei kyennyt edes pysymään pystyssä, vaan kaatui taaksepäin vain toivoen päänsä sisällä ivallisella äänellä, ettei kukaan ruma talloisi häntä kuoliaaksi.

//Ailen sekoilee yksinään osa #235465.//

Harfold oli seurannut, kuinka molemmat hetki sitten hänen kanssaan istuneet olivat vastustamassa ylpeää aatelista. He taitavat olla lähellä totuutta. Harmi, että miehen nappaaminen ei onnistunut hiljaisuudessa, vaan siihen pitää vetää mukaan koko taverna, hän tuumi. "Teidän kannattaisi poistua täältä ennen kuin tilanne pahenee tästä enempää", sanoi tarjoilija Harfoldille tämän pyyhitessä viimein syödyn pasteijansa muruja parrastansa. Kääpiö oli huomannut myös tilanteen muuttuvan herkästi tappeluksi. Paikalla oli aivan liikaa ihmisiä, jotka varmasti puolustaisivat tuota aatelista henkeen ja vereen, etenkin tämän vedottua kansalaisiin puhuessaan Xiania vastaan. Tappelun syttyessä Xianin puolustajat olisivat ainakin vielä alakynnessä. Tämän todettuaan Harfold lähestyi yhtä vielä kokemattoman näköistä sotilasta ja kuiskasi tälle: "Heti jos alkaa tappelu, lähde hakemaan apua kasarmiltasi ja kerro Xianin olevan vaarassa".

Harfold ehti vain astua pari askelta takaisin tiskille, kun Xianin kuonoon lensi kolpakko, jonka ispiroimana alkoi muukin tavernan väki haluta iskeä kenraaliin kiinni. Harfold kääntyi heti takaisin kohti nuorta sotilasta, joka ymmärsi heti juosta pois tavernasta apua hakemaan. Kääpiö suuntasi kohti haltijaneitoa, tämän olisi parempi poistua nopeasti paikalta. Matkalla häneen törmäsi pari ihmistä, jotka ensin näyttivät haluavansa lyödä pois heidän esteensä, mutta päättivät vain kiertää vahvan näköinen kääpiö. Enhän minä vielä ole tehnyt mitään, millä he saisivat alkaa yrittää minuakin, kääpiö hymyili itsekseen. Mekkalaa vahvisti yhtäkkiä kuulunut kova ja luonnoton kirkaisu. Harfold näki edessään edelleen haltijaneidon, joten hän se ei voinut olla. Huuto kuulosti niin luonnottomalta, että sen olisi pitänyt kuulua ennemminkin teurastomolta kuin kapakassa.

Saavuttuaan haltijaneidon luokse Harfold tarttui tätä käsivarresta ja veti hänet kauemmas, lähelle tiskiä. "Sinun olisi parempi siiryä pois täältä, ennen kuin jotkut heistä kääntyy sinua kohti", kääpiö sanoi. Haltija varmasti osaisi pitää itsestään huolta, mutta joskus ylpeys käy järjen tielle. Tämä päti myös näihin ihmisiin, jotka jostain syystä halusivat maistaa Xianin kynsiä ja hampaita.

Aatelismies kiersi hänen kysymyksensä ovelasti, mutta ei onnistunut vakuuttamaan Nemiriä. Hän rypisti otsaansa huolestuneena ja mietti mitä pitäisi tehdä, mutta siinä samassa yleinen lynkkaysmieliala otti vallan. Suurin osa kapakan väestöstä alkoi tappelun niin toisiaan kuin hukkakenraaliakin kohti. Ilmeisesti häntä tässä oltiin nyt sitten tappamassa, vaikka hän olisi kyllä kannattanut sen äärimmäisen epämiellyttävän aatelisherran rökittämistä. Nemirneth vilkaisi maassa pötköttävää nuorta naista, joka oli äsken huomannut tehneensä kohtalokkaan virheen. "Myöhäistä. Eivät he enää kuuntele. No, toivottavasti joku lyö sitä ihastuttavaa herrasmiestä oluttuopilla päähän." hän tokaisi herttaisesti ja hymyili tytölle hitusen ivallisesti. "Pääset varmaan itsekin ylös, nuori kun olet." Nemirneth sanoi ja kääntyi lähteäkseen, kun ilmaa halkoi korvia riipivä meteli. Äkillinen tuulenpuuska pyyhkäisi väkijoukon kauemmaksi kenraalista, eikä yksikään heistä enää kyennyt lähestymään häntä. Magiaa, haltianeito ajatteli ja kohdisti katseensa mansikanpunaiseen päähän hukan lähellä. Bardi oli palannut ja hän oli mitä ilmeisimmin melko voimakas ilmamaagi. Mielenkiintoista.

Yhtäkkiä hän tunsi jonkun tarttuvan käteensä ja vetävän hänet tiskin ääreen. Kääpiö, jonka viereen hän oli tiskille istahtanut, oli tullut hänen luokseen. Tämä ehdotti pikaista poistumista, mikä oli Nemirnethistä melko hyvä ajatus, vaikka haltian ylpeyttä kirvelikin. Hän olisi halunnut tehdä asioille jotain, ehkä liittyä bardin rinnalle tämän vähän liioitelluista metodeista huolimatta, mutta se saattaisi aiheuttaa pienoisen kohun. "Olet oikeassa, minun on parasta poistua." Nemirneth sanoi ja hymyili kääpiölle. Hän pani merkille silmänurkastaan, että bardi oli poissa. Ei, eipäs ollutkaan. Mies makasi lattialla pitkin pituuttaan. "Hmm, luulen, että se viehättäviä rakkauslauluja laulellut bardi saattaa kaivata hieman apua. Viitsisitkö auttaa, jos pelastan hänen typerän nahkansa?" Nemirneth kysyi kohteliaasti ja vinkkasi päällään kohti maassa makaavaa bardia.

// Dretoria ei ole näkynyt, eikä hän tiedusteluista huolimatta ole ilmaantunut, joten surukseni joudun ilmoittamaan, että skippaan hänet pelin etenemisen nimissä. //


Tuopin iskiessä Xianin kuonon lyttyyn, hukka hätkähti iskun voimasta askeleen taaksemmas ja pyyhkimään kirsultaan ensimmäiset veripisarat. Väkijoukko, joka ei ollut uskaltanut käydä käsiksi kuitenkaan isointakaan ihmismiestä harteikkaamman suden kimppuun kävi nyt päälle. Xian otti ensimmäisestä nyrkistä uudelleen kuonoonsa ja pysäytti seuraavan kesken liikkeen valtavalla kourallaan vääntäen sen hyökkääjän selän taakse ja kääntäen tämän eteensä ihmiskilveksi. Alhainen temppu, mutta veren surina hänen päässään ei antanut aikaa ajatella. "Hyvä Aysel", hän tuskasteli mielessään yrittäen peruuttaa taaksepäin häntä päin ryntäävän väkijoukon tieltä. Heidän yhteen puristetut nyrkkinsä ja pöydänkulmiin rikotut pullonsa kertoivat, että he halusivat verta. Mitä Xian saattoi tehdä? Tilanteet tulisi ennaltaehkäistä, ja niihin tulisi astua parin rotevan vartijakollegan kanssa, mutta nekin kaksi vartijankloppia, jotka olivat tulleet hänen mukanaan, olivat miehen katseen ulottumattomissa. Hänen selässään roikkuva aamutähti oli painava kuin veronkerääjän poni, mutta ei hän voisi vetää sitä esille. Ei sen jälkeen, mitä viime kerralla mellakkaa selvittäessä oli tapahtunut.

Kimeä kiljaisu Xianin vierestä viilsi hukan sudenkorvia ja mies painui ulvahtaen kumaraan. Parempi kuulo teki hänen kansastaan voittamattoman taistelukentällä, mutta suljetussa tilassa kova ääni jääti häntä kehoaan aina korvankärjistä hännänpäähän asti. Koko sali pysähtyi hetkeksi, mutta metelini tottuneet ihmiset olivat hukkaa nopeammin jälleen taistelukykyisiä, ja iskivät äänen aiheuttajan hyvin nopeasti hiljaiseksi. Xianin ote ihmiskilvestään lipesi ja korviensa soimisen lisäksi hän sai tuntea lasipullon rikkoutuvan niskaansa. Iskun aiheuttamaa pökerrystilaa seurasi toinen hyvin tähdätty isku kuonoon, jonka jälkeen Xian löysi itsensä nieleskelemästä verta ja nojaamasta viereiseen pöytään. Kirotut kaksijalkaiset tiesivat täydellisen hyvin hänen kansansa heikon kohdan, hän tuskasteli.

Ardos jälleen hätkähti rahvaan impulsiivisuudesta, kun yhtäkkiä hänen syyttäjänsä sai kuonolleen tuopin ja pian hänen kimpussaan oli koko alakapakka. Taistelu oli erittäin sekava pienen magian määränkin sekoittuessa kahakkaan. Ardosia houkutti käyttää jälleen karismaansa pysäyttääkseen koko taistelun selittäen, kuinka väkivalta on väärin ja tilanteen voi varmasti hoitaa herrasmiesmäisin ottein. Hän olisi voinut osoittaa olevansa armelias ja tällaisen yläpuolella.

Ajatuksissaan Ardos kuitenkin näki kuinka joku juoksi ovesta ulos sotilasunivormussa luultavasti hakemaan lisävoimia. Ardos ei voisi enää jäädä kapakkaan pidemmäksi aikaa, hänen olisi pakko poistua juuri tällä sekunnilla. Hän nyökkäsi uskollisimman vartiansa suuntaan, joka nöykkäsi ja pälyili ympärilleen. Väkijoukosta ilmestyi muutama Ardosin rahvaaksi pukeutunut kätyri sanoen "Herrani, teidän ei ole turvallista olla täällä, nyt on rahvaan aika puolustaa teitä ja saattaa teidät turvaan". Ardos nyökkäsi hymyillen, kun muutama ulkopuolinen tallaaja liittyi johtamaan aatelista pois vaaran tieltä. Suurin osa kapakkaan tulleista sotilaista oli kiireisiä irroittaessaan kansaa hukasta, mutta kaksi oli jäänyt ovelle pysäyttämään ulospääsyn tarvittaessa. Portaiden lähellä seissyt vartija käveli heidän luokseen sanoen "Teitä ei tarvita tässä, puolustakaa kenraalianne." livauttaen pari kultakolikkoa miesten käsiin. Sotilaat nyökkäsivät hymyään peitellen ja liittyivät kahakkaan.

Baarikansan ympäröimä Ardos lähti kävelemään ripeästi mutta arvokkaasti kohti kapakan ovea muutama vartija lähettyvillään. Hän puheli teatraalisesti ympärillään olijoille kuinka hänen sydäntään raastaa joutua hylkäämään hänen nimessään taistelevia kansalaisia. Oven lähestyessä hän katsahti vielä voitonriemuaan peittäen pinteessä olevaa hukkaa ja kääntyi jatkamaan matkaansa.

//Voisin ilmoittaa tähän väliin, että minut saa skipata tällä vuorolla. Ailen makaa tajuttomana ja täysin hervottomana, se vuotaa verta kuin pistetty sika ja on täräyttänyt päänsä pahanlaatuisesti. Ninnith ja kaikki muut saavat retuuttaa ja talloa sitä miten tahtovat!//

// Eiköhän skipata Hanzze, seuraava pelaaja, ole hyvä. //

Harfold katsoi haltijaneidon vinkkaamaan suuntaan ja huokaisi. "Kai tuon voi päästää pälkähästä. Minä kannan hänet, jää sinä syrjemmäksi" hän sanoi neidolle ja suuntasi bardia kohti työntäen kevyesti ihmisiä pois tieltä. Ne jotka tämän huomasivat, antoivat asian olla. Päästyään bardin luo kääpiö nosti tajuttoman ja nähtävästi myös haavoittuneen miehen olalleen. Nyt muutama mies halusivat estää Harfoldia viemästä bardia mukanaansa. "Luulisi teidän haluavan ilmaista mielipiteenne hänelle, kun hän taas tajuaa jostain mitään. Tajuttomien miesten hakkaaminen kostoksi on ainakin minusta tylsää" Harfold sanoi heille edelleen rauhalliseen sävyyn. Suurin osa heistä siirtyi syrjään, mutta yksi heistä iski nyrkillä bardia selkään. Bardin reagoimattomuus sai tämänkin miehen siirtymään syrjään.

Päästyään väkijoukon ulkopuolelle Harfold tajusi, ettei nähnyt sitä aatelismiestä enää missään. Mies oli varmaan katsonut parhaakseen paeta paikalta. Kiinniotto näyttäisi näin ollen epäonnistuneen. Xian näytti edelleen olevan vaikeuksissa kahakoitsikoiden kanssa, vaikka useampi sotilas oli tullut tätä auttamaan. Harfold tiesi nopeimman tavan saada väkeä pois Xianin luota: hyökkäämällä heidän kimppuun asein. Tätä hän ei halunnut kuitenkaan tehdä monestakaan syystä. Apujoukkojen pitäisi toivon mukaan saapua hetkenä minä hyvänsä. Heidän läsnäolo saisi kahakan loppumaan paremmin kuin oma väliintulo. Harfold toi bardin haltijaneidon luo ja sanoi: "Tarvitsetko enää mitään täältä vai voimmeko lähteä? Olen nähnyt ennenkin, mitä nämä ovat valmiita tekemään hurmoksessaan".

// Skippaan Ninnithin, kun en ole saanut vastausta. //

Joukkohurmos oli virkavallan vihollisista pahin, ja kun ihmiskansa sai jotain päähänsä, he eivät luopuneet siitä hetkeksikään. "Painu sinne mistä tulitkin, sinun oikeuttasi ei tarvita!", verta nieleskelevälle Xianille huudettiin, ja tämä joutui yhä peruuttamaan tavernan takaseinää kohti. Xian ehti nopeasti nähdä, kuinka joku korjasi haavoittunene bardin lattialta parempaan turvaan.

Kaaoksen rauhoitti viimeinkin oven suunnalta kuullut huuto. Metelöivä kapakkaväki hajaantui kahden puolen, kun ovelta kuului lainvartijoiden tiukat käskyt. Apujoukot olivat viimeinkin saapuneet ratkaisemaan tilanteen.

// Sori, minulla ei ole viime aikoina ollut ihan maailman paras fiilis eikä oikein aikaakaan, joten en ole saanut raahattua itseäni tänne. Olin myös unohtanut salasanani. Vastaan vaikka tähän väliin, jottei mene ihan pelkäksi skippailuksi.

Nemirneth siirtyi osoittamaansa suuntaan odottamaan kääpiötä, joka näytti pienuudestaan huolimatta herättävän kanssaolijoissa tarpeeksi kunnioitusta päästäkseen väkijoukon läpi noutamaan bardia. Mies heilautti tajuttomana retkottavan kultakurkun olalleen. Muutamia miehiä kerääntyi kääpiön ympärille, ja haltia nytkähti jo eteenpäin valmiina syöksymään avuksi, jos tilanne sitä vaatisi. Kaikeksi onneksi miehet väistyivät suurempaa vastarintaa tekemättä. Hän huokaisi helpotuksesta.

Hän hymyili kääpiölle, joka toi tajuttoman bardin hänen luokseen. "Kiitän teitä ystävällisyydestänne, herra. Toivon, että hänkin", Nemirneth sanoi ja osoitti laulajaa, "osaa arvostaa apuanne." Hän teki kunnioittavan, haltioille hyvin tyypillisen eleen kääpiön suuntaan ja kuunteli tarkkaan tämän kysymystä. "Jos teidän mielestänne on viisainta olla sekaantumatta, en pistä vastaan. Minä en ymmärrä ihmisten tapoja, enkä tätä kummallista tilannetta.", hän tokaisi ja mulkaisi terävästi väkivaltaisuuksiin sortunutta väkijoukkoa.

Samassa kamppaileva väkijoukko hajosi. Ilmaa halkoivat lainvartijoiden tiukan asialliset käskyt, jotka rauhoittivat tilanteen hetkessä. Hukka oli näemmä saanut apujoukkoja, mutta valitettavasti liian myöhään, sillä ylimielinen limaletti oli jo häipynyt paikalta. Nemirneth tunsi veren kiehuvan suonissaan. Siinä vasta oli vastenmielinen mies.

"Millä nimellä voin kutsua teitä?", hän kysyi ja kääntyi vieressään seisovan kääpiön puoleen.

Ardos asteli ulos baarista vailla vastarintaa ja nautti raittiin ilman hyväilystä hämyisen kapakan kostean ilmaston jälkeen. Pian kuitenkin hänen vartijansa ohjasivat hänet nopeasti poistumaan, sillä apujoukkoja voi tulla minä hetkenä hyvänsä. Ardos käännähti ympäri, kumarsi syvään hyvästellen teatraalisesti hänen tukijansa ja poistui paikalta. Muutaman sadan metrin kävelyn jälkeen Ardos kuuli ryminän, jolla pieni kaarti apujoukkoja iski baariin huomaamatta kauakana kulkevaa aatelisen selkää. Ardos käänsi jälleen kasvonsa eteenpäin ja hymähti armeijan taidottomuudelle ja lepsuudelle. Jos hän hallitsisi, aatelisillakaan ei olisi oikeutta sanoa vastaan armeijalle, jokainen pullikoija - niin rikas kuin raavaskin - otettaisiin lukkojen taakse virkavallan työn häirinnästä. Ardos naurahti ajatukselle kuninkuudesta, Voi Ardos, kuinka hävyttömiä ajatteletkaan. Eipä pidetä sitä tavoiteltavana asiana ainakaan vielä. Hän ryhtyi oitis miettimään kuinka käyttäisi tilanteen hyödykseen alentaen Xianin arvovaltaa tässä maassa.