Kuoleman huijausta

//Pelaillaan Kalmiksen kanssa viimein Murdinrinin perheen tarinaa alulle kahdestaan... Voisin väittää, että tämä on menneisyydessä, ei kauaa sen jälkeen kun kääpiöt lähtivät kotoa.//

Kääpiökaksikko ja muuli tallusti verkkaisesti pitkin Isirionin teitä. Grognar pälyili ympärilleen tyhjille tasangoille ja metsiin. Tasangoilla ei näkynyt ketään ja metsissä kulki vain pieniä eläimiä. Hänen suussaan oli yksi hänen rakkaista sikareistaan.

Yhtäkkiä Dobin alkoi hermostua ja Grogar pysähtyi rauhoittelemaan muulia. Muuliparka oli kuin haamun nähnyt ja oli peruuttamaisillaan. Grognar alkoi enemmän ja enemmän antamaan huomioita ympäristöönsä. Hän tajusi, ettei yksikään lintu enää laulanut ja metsissä ei liikkunut mitään. "Aeki, pysy lähelläni..." Gragnar murahti tyttärelleen ja otti pistoolinsa kotelosta.

Aeki Murdinrin


Aekin pienet sormet olivat näpränneet pienen piilukkopistoolinsa kahvaa koko matkan ajan edellisestä metsästä ulos tulon jälkeen. Kyllä, tyttö oli tylsistynyt, eikä kävellessä oikein pystynyt punomaankaan mitään, eikä hänen jäyhästä isästään ollut juttukaveriksi. Maailma oli kotoa lähdön jälkeen ollut jännittävä, mutta loppujen lopuksi hyvin yksitoikkoinen. Satunnaisten muiden tielläkulkijoiden lisäksi mitään sen suurempaa ei ollut tapahtunut.

Aekin huomasin Dobin hermostumisen, ja pian sen jälkeen hänen laukkuunsa piiloon katoavan lemmikkiliskonsa Ketun. "Mitä nyt?" hän sanoi pysäyttäen hypähtelemällä eteenpäin liikkuvat pehmeät saappaansa. Tytön hameenhelman pitsissä oli vähän kuraa, mutta muuten hänen ulkonäkönsä sievästi letitettyä vaalenpunaista tukkaa myöten oli tyttömäisen huoliteltu. Maantierosvojen tai muiden pelottavien asioiden sijasta Aeki oli enemmän huolissaan siitä, heittäisivätkö Dobin vauhkoontuneet kaviot lisää kuraa hänen päälleen.

Nähdessään isänsä pistoolin, Aeki vakavoitui hieman ja kallisti päätään. "Eihän täällä ole ketään...", hän sanoi. Oli Dobin pelästymisen syy mikä tahansa, Aeki ei ollut huolissaan. Hänen isänsä kyllä pitäisi heistä huolta.