Alamaailman kansalle

// Kalris ja Kalmis //

Vaikka Filoria viettikin suurimman osan aikaansa Isirionissa, tuli nainen välillä myös Barcelin puolelle. Ja silloinkin vain syrjäkylille ja pieniin kaupunkeihin. Sellaisiin missä oli paljon pimeitä ja hämäräperäisiä paikkoja. Sillä, vaikka Filoria tiesikin tekevänsä väärin, rikolliset ostivat häneltä eniten aseita. Ja raha naiselle kelpasikin, oli se sitten rikolliselta tai tavalliselta kansalaiselta. Lisäksi syrjäisistä paikoista hänen isänsä etsi vähemmän, sillä Herios ei uskoisi tyttärensä olevan rikollisten keskellä. Niin huonosti hän Filorian tunsi. Oikeastaan Filoria piti kunnon kapakkatappelusta silloin tällöin. Nytkin, kun hän asteli kaupungin porteista, Filoria mietti missä kapakassa saisi parasta olutta.
Filoria kiskoi perässään vankkureita täynnä aseita. Vaikka ulospäin ei siisteissä riveissä olevia miekkoja, veitsiä, jousia, linkoja ja keihäitä nähnytkään. Filoria osasi käsitellä jokaista asetta joten hänen kimppuunsa hyökkäävä maantierosvo olisi pahassa pulassa. Filoria alkoi olla väsynyt kärryjen painosta ja päätti ostaa tästä kaupungista hevosen. Sen kanssa hän saisi asekärryt helposti paikasta toiseen.
Filoria veti vaaleansinisen hupun paremmin päähänsä kun pari sotilasta kulki ohi. Jos he nyt kuitenkin vielä etsivät häntä niin ei olisi hyvä näyttää naamaa. Filoria huokasi syvään jossain huppunsa kätköissä ja potkaisi ärsyyntyneenä kiveä mustalla saappaallaan. Joskus naaman piilottelu oli haitaksi bisneksille kun joku liian epäluuloinen luuli häntä poliisiksi tai palkkionmetsästäjäksi. Kun taas naama näkyi, ei kukaan ostanut aseita kauniilta naiselta. Nyt Filorialle olisi maistunut olut, mutta rahat olivat lopussa. Niinpä Filoria suunnisti syvemmälle kaupunkiin etsimään kauppapaikkaa.

Pian Filoria löysi hyvän paikan. Paikallisen torin kulman. Tavalliset tallaajat välttelivät sitä, joten siinä kävisi paljon hämäriä tyyppejä. Filoria levitti kärrynsä auki ja otti lokerosta jakkaran. Hän asettui istumaan sille kärryjen viereen. Filoria istui jalat auki kädet polvilla jotta häntä luultaisiin mieheksi. Pitkät, vaaleat hiukset oli tungettu selkäpuolelle. Kun eräs melko epätoivoiselta näyttävä tyyppi kiiruhti kohti, nousi Filoria seisomaan. Mies tuli kuin tulikin kärrylle.
"Hei, anna terävä miekka. Paras joka on"
mies mutisi vilkuillen ympärilleen. Sitä varmaan varjostettiin. Filoria nyökkäsi puhumatta ja ojensi epäröimättä parhaan miekkansa, sellaisen jossa oli parasta terästä oleva, kapea terä. Se oli paras pistomiekka. Mies ei edes kokeillut miekkaa, heitti vain Filorialle kaksi kultakolikkoa ja häipyi. Filoria huomasi kuinka pari miestä torin toisella puolella lähtivät perään. Filoria sulloi kolikot pussiinsa ja sulki kärrynsä. Kaksi kultaa oli enemmän kuin riittävästi olueen. Filoria kuitenkin jäi seisomaan torin kulmalle jos joku vielä olisi kiinnostunut. Filoria päätti repäistä ja tarjota oluen seuraavalle joka tulisi kärrylle. Sitä edistääkseen hän otti hupun pois päästä, paljastaen poikkeuksellisen kauniit kasvot ja pitkät, hieman kiharat kutrit. Filoria istui jakkaralle, risti kätensä ja jalkansa ja jäi odottamaan. Jotenkin Filoria toivoi että seuraavan tulijan, jos joku tulisi, asia koskisi aseita eikä vain kaunista naisseuraa. Filoria ei kestänyt sellaisia tyyppejä jotka ostivat aseita vaan saadakseen hänet seurakseen.

Kalris Eldoughen

Torin reunalla maa järisi ja matalan jyrinän lisäksi hämäräkujien suunnalta kuului kovaäänistä kiroamista ja huutamista. Hetkeä myöhemmin muutamat kojujen ja kärryjen luona kuljeskelevat ihmiset saivat hypätä sivuun katua pitkin kiitävän maanvyörymän tieltä. Vyörymä olisi yltänyt torille saakka hajottamaan kojuja ja vankkureita, ellei vyörymää pakoon juossut mies olisi kääntynyt ja hajottanut maanvyörymän kärkeä tuhansiksi multakokkareiksi rätisevällä sähkövirrallaan. Läsnäolevat viattomat ohikulkijat heittelivät kirouksia rellestäjien päälle pyyhkien kuraa vaatteistaan.

"Älä nyt tavallisten kilttien ihmisten vankkureita kaada", värikkäällä pukeutumisellaan ympäröivästä roskajoukosta erottuva Kalris virnisti. Hänen kasvonsa ilmensivät syvää huvittuneisuutta, vaikka hänen asennostaan ja rystystensä ympärillä pomppivista kipinöistään saattoi huomata, että hän oli yhä taisteluvalmiudessa. Taistelussa saadut vammat kuitenkin saivat miehen asennon kumaraan. "Koitas nyt rauhoittua, toveri hyvä. Yksi palkkio sinne tai tänne."

Maanvyörymän lähettänyt mies astui esille syrjäiseltä kujalta silminnähden raivoissaan. "Vuosien työ on poissa! Sinuna pitäisin nokkani pois muiden asioista!" Puhuja oli pukeutunut käytännöllisesti mutta raskaasti ja hänen selässään ja vyöllään roikkuva aseistus kertoi heti, että kyseessä oli palkkionmetsästäjä. Kalris oli suuttuttanut hänet ja joukon muita demoninmetsästäjiä ilmestyessään Riovenin edustalle ja päästäessään päiviltä kookkan demonin, jonka päästä oltiin asetettu palkko. Kalris ei ollut tiennyt palkkiosta mitään, eikä demonin tapettuaan ollut halunnut ottaa sitä vastaan, sillä hän toimi vain viattomien kyläläisten parhaaksi. Täysin vieraan, oudosti pukeutuneen Kalriksen tehtyä muiden palkkiohaaveet tyhjäksi, hän oli luonnollisesti saanut kaikkien vihat päälleen. Riovenin kaduilla Kalris oli törmännyt mitä kiukkuisimpaan palkkionmetsästäjään Roithartiin, joka oli valmis repimään miehen sentin palasiksi ja syöttämään koirille vain kultapussillisen takia.

Kalriksen sanat eivät kiukkuun auttaneet, joten sivustakatsojien alkaessa hurraamaan raivoisasti riitapukareille, Roithart keräsi uudestaan magiaa itselleen ja iski kätensä hiekkamaahan. Maa jyrähti ja muuttui aivan kuin löysäksi ja nestemäiseksi sinkoutuen aallon lailla kohti Kalrista. Mies ei tälläkertaa ehtinyt puolustautua loitsua vastaan, joten hän katsoi sivulleen, näki siinä kultahiuksisen naisen vartioimat vankkurit ja loikkasi niiden taakse loitsun tieltä toivoen, että maa-aalto ei pyyhkäisisi niitäkin mukanaan.

Filoria loikkasi pystyyn kun tapahtumat alkoivat torilla muuttua tiukiksi. Näköjään joku tummaihoinen jätkä oli hermostuttanut joukon muita ties minkä syyn vuoksi. Filoria heitti jakkaran vankkureihinsa mutta jäi seuraamaan showta. Sakinhivutus ei ollut kivaa mutta mitä Filoria olisi voinut tehdä. Tyypit olivat selvästi maageja ja Filoria ei osannut edes käyttää omaa vesielementtiään. Ja noilla elementtejä löytyi näköjään sähköstä maahan. Filoria perääntyi vankkureitaan kohti kun yksi miehistä, ilmeisesti maamaahi, iski kätensä maahan aiheuttaen jonkinmoisen maanvyörymän. Se tumma mies johon temppu oli tähdätty vilkaisi Filoriaa, tai oikeastaan kärryjä, ja ryntäsi niiden taakse suojaan. Filoria katsoi maanvyörymää ja loikkasi itsekin kärryjen taakse miehen viereen.
"Hei, mitäs hemmettiä täällä tapahtuu?! Minä en aio menettää asevarastojani vain koska sinä ärsytit noita tyyppejä!"
Filoria ärähti miehelle mutta melkein heti maanvyörymä iski vankkureihin. Ne oli tehty raakapuusta ja metallista joten ne eivät rikkoutuneet. Mutta isompaa iskua ne eivät kestäisi.

"Minä tein nämä kärryt omin käsin! Älkää rikkoko niitä! Ja sinä! Sinun olisi parasta rökittää nuo tyypit!"
Filoria karjui, ensimmäiset sanat miehille ja viimeiset tummikselle. Filoria hyppäsi vankkureiden takaa, napaten niistä kuitenkin ensin jousen ja toisiksi parhaan miekkkansa. Hän katsoi tummaa miestä jos tämä oli tullut jo esiin.
"Kerro miten minä voin potkia noita persuksiin! Sinähän tiedät vai mitä?"
Filoria kysyi sillä hän halusi opettaa mitä tapahtui jos joku yritti rikkoa hänen vankkurinsa ja aseensa. Filoria koetti ampua jousellaan nuolen maamaagin päähän mutta tuo torjui sen helposti nostattamalla maata.
"Tuollaiset epätoivoiset temput eivät tepsi!"
maagi huusi. Filoria kirosi ja toivoi tumman miehen tietävän mitä tehdä. Vähiten hän halusi tulla haudatuksi elävältä.

Kalris loi ensimmäisen kunnon silmäyksen naiseen vasta kun tämä avasi suunsa. Olipas siinä kipakka tapaus. "Ihan rauhassa vain, rouva hyvä", Kalris ehti sanoa juuri ennenkuin maanjäristys jylähti heidän ja vankkureiden ohi. "Asia on hoidossa", Kalris hymyili nyökäten naiselle ja nousi sitten ylös kurkatakseen tielle. Hän kurkki vankkureiden suojasta vielä silloinkin, kun nainen otti selvästi kierroksia hänen omaisuuttaan kohtaan kohdistuneesta hyökkäyksestä ja huuteli takaisin hyökkääjälle.

Kalris suorastaan hätkähti naisen vaatimuksesta. "Mitä? Rouva hyvä, en minä osaa autta teitä taistelussa. Parasta olisi, jos pysyisitte poissa tästä kokonaan. En ollut haastanut riitaa kenenkään kanssa, mutta tämä on kuitenkin minun ja noiden kuumäpäiden välinen asia, johon tuskin haluatte sekaantua..." Kalriksen lause jäi kesken naisen ampuessa maanjäristyksiä aiheuttanutta miestä kohti. Hän puhalsi hitaasti keuhkonsa tyhjäksi. Jahas, se taisi olla liian myöhäistä nyt.

Kalris astui pois piilosta vankkureiden takaa vain huomatakseen, että palkkionmetsästäjä tunsi jousinaisen ilmaantumisen jälkeen olonsa turvattomaksi kaukoetäisyydeltä, ja ryntäsi nyt vankkureita ja kaksikkoa kohti. Niin katsojat kuin hänen demoninmetsästäjätoverinsakin kannustivat tätä riehakkaasti. Nopeasti uusi maaloitsu järisytti jälleen kaikkea hyökkääjän luodessa tälläkertaa pieniä pylväitä, joiden tarkoituksena oli nostaa ilmaan niin Kalris, nainen kuin tämän vankkuritkin. "Chiman kiroamat saastat!" toimi Roithartin tehokkaana loitsuja mullan lennellessä ympäriinsä.

Kalris tiesi, että ei saisi joutua maan ympäröimäksi, joten mullan nostaessa häntä kylmällä kosketuksellaan ilmaan, hän joutui keskittämään kaiken energiansa pieniin sähköpurkauksiin, jotka pilkkoivat maata hänen allaan. Tämä palkkionmetsästäjä halusi todella hänet hengiltä.

Filoria puuskahti ärsyyntyneenä tumman miehen rouvittelulle. Ei nainen edes ollut niin vanha. Filoria todisti sen loikkaamalla ketterästi sivuun kun pylväitä alkoi nousta maasta. Filoria katsoi hämmästyneenä kuinka tumma mies pilkkoi maapylvästä ilmeisesti sähköllä. Kauaksi aikaa nainen ei jäänyt ihmettelemään sillä monta ohutta maapylvästä oli juuri nostamassa hänen kärryjään ja aseitaan ilmaan.
"Hei, minulla meni kauan niin kärryjen kuin aseidenkin tekemiseen!"
Filoria huusi närkästyneenä syöksyen kohti kärryjä. Hän väisti vielä yhden pylväshyökkäyksen ja viilsi kärryä nostavat pylväät kahtia. Ne eivät olleet kauhean paksuja. Filoria kiitti mielessään veden jumalatarta siitä että hän oli sattunut ottamaan viiltomiekan.

Kun maamaagi ei kerran enää vaivautunut kiusaamaan Filorian kärryjä otti nainen tähtäimekseen miehen kurkun. Filoria katsoi tummaa miestä, syöksyi tämän luo ja varmuuden vuoksi katkaisi tätä kiusaavan pylvään.
"Liiku niin ne eivät saa sinua"
Filoria neuvoi ja lähti juoksemaan kohti hyökkääjää uhkarohkeasti suoraan edestä. Väistellen kiviryöppyjä Filoria pääsi muutaman metrin päähän maamaagista. Mutta juuri silloin hän rentoutui liikaa ja maapylväs sai hänen viitastaan otteen. Filoria alkoi nousta ilmaan samalla kun viitta pikkuhiljaa alkoi kuristaa häntä. Filoria ehti tähdätä jousellaan vielä kerran mutta nuoli lensi hyökkääjän jalkojen juureen.
"Voi paska"
Filoria mutisi ja alkoi hitaasti avata viittansa kiinnitystä.

Kirottu maa Kalriksen jalkojen alla muuttui jälleen pehmeäksi. Niin paljon kun Kalris olisikin halunnut ylläpitää huolettoman hilpeää asennettaan, hän tiesi olevansa pulassa. Ei vaatisi hänen viholliseltaan paljoa napata hänestä kokonaan kiiinni ja vetää hänet maan alle syvyyksiin. "Eikö hiekka olekaan ystäväsi, aavikkopoju?" palkkionmetsästäjä ilkkui ja Kalris sai kuulla tappelun katsojien rähisevän naurun tämän takaa.

Hänen vastustajansa oli hyvä. Tällä riitti voimia kiusata samaan aikaan sekä kärrynaista että häntä, ja vieläpä näinkin kovalla voimalla. Kalriksen tapellessa mudan kanssa, hänen rentoutensa alkoi vähitellen vaihtumaan vihaksi. Nämä ihmiset olivat maailman pohjasakkia, turhaa väkeä, jotka eivät välittäneet sivullisten hengestä vähääkään. Tärkeintä oli, että he saisivat kostosa. Eipähän kukaan satunnainen demoninmetsästäjänniljake tulisi enää viemään heidän palkkioitaan.

Maa oli viimein saanut Kalriksesta otteen, eikä hänen sähkönsä ollut kovin vahvaa multaa vastaan. Multakourien painaessa hänen jalkojaan mustelmille Kalrikssen sisällä roihahti vihan liekki. Nämä rakkikoirat olivat menneet liian pitkälle vetäessään kärrynaisenkin mukaan hommaan, joten jonkun oli laitettava heidän tekemisilleen loppu!

Kalris ketäisi tikarinsa vyöltään ja keskittyi. Hän pinnisti aistinsa äärimmilleen, tutki ympäristöään ja imi sisäänsä kaiken sen staattisen sähkön, jota hiekkahiukkasten yhteen hankautuminen hänen allaan aiheutti. Hiekkakiteiden välinen kitka katosi kokonaan, ja Kalrista pidellyt maa-aines valahti takaisin paikalleen. "Ohho, se aikoo taistella takaisin", hörisivät katsojat Kalriksen suotistautuessa mullan keskeltä.

Kuten arvata saattoi, sähkö ei toiminut maata vasten. Sen kaveria, vettä, ei kuitenkaan ollut saatavilla rutikuivassa erämaakaupungissa, joten ainoa paikka, josta sitä löysi, oli mies itse. Hän viilsi tikarillaan koko vasemman ranteensa auki, ja veren pulputtua tikarin terälle hän heitti sen kohti vastustajaansa. Tämä torjui tikarin maapylväälään, mutta veressä oleva vesimäärä riitti Kalrikselle tarttumapinnaksi, joten silmänräpäyksen päästä ilman täytti ikkunoita helsyttävä ukkosenjyräys kun Kalris kanavoi kaiken keräämänsä sähköenergian vihollistaan päin yhtenä järisyttävänä salamaniskuna.


// Mun viidessadas viesti tällä foorumilla <3 //

// On kunnia olla siinä pelissä missä sen pelaat! (Saiko tosta tolkkua?) //

Filorialla ei ollut aikaa seurata mitä maassa tapahtui. Hänellä oli liian kova kiire estää oma kuristumisensa. Filoria hapuili viittansa kiinnityssolmua, mutta yhtäkkiä hänen sormensa tuntuivat olevan nakkien paksuiset. Vaikka oikeasti ne olivat aika kapoiset. Vihdoin Filoria löysi ja avasi solmun. Hän tarttui äkkiä maapylvääseen ja haukkoi henkeä siitä roikkuen. Nyt kun Filorialla ei ollut viittaansa hän tunsi viileän ilman ihollaan. Se tuntui yllättävän mukavalta. Filoria liukui alas maahan hiljaa juuri kun kova salamanisku järisytti maata. Filoria katsoi maamaagia ja huomasi, että salama oli heikentänyt muttei voittanut häntä. Filoria mietti kovasti miten maamaagin taian voisi lamauttaa. Vähäisistä elementtiopinnoistaan hän muisti vain että maan pystyi voittamaan vain vesi. Ja kenellä täällä olikaan elementtinä vesi!

Filoria ponkaisi seisomaan ja juoksi tumman miehen luo. Nainen tarttui miehen käsivarteen ja veti tätä maalle, ennen kuin hyökkääjä tokenisi. Maagi oli hieman tokkuraisen näköinen mutta pian hän siitä toipuisi. Filoria sai tumman miehen kovalle maalle (sori autohittaus) ja siinä samassa nainen alkoi kaivaa laukkuaan, löytäen vesileilinsä.
"Hei, minun elementtini on vesi. Sillähän voittaa maan? Miten minun pitää käyttää sitä?"
Filoria kysyi tummalta mieheltä koska nainen itse oli täysin kokematon. Mutta jos hän käyttäisi tarpeeksi voimaa niin silloin...
"Äkkiä nyt, muuten tuo maaginpaskiainen saa voimansa takaisin!"

// Juuh ^^ No prolem //


Tappelua seuraavia katsojia ei kiinnostanu kuka lopulta voittaisi, he halusivat vain vähdä mahdollisimman paljon verta ja toimintaa. Jyräyksen kaikuessa moni oli peittänyt korvansa, mutta ihmetteli nyt jo kovaan ääneen asetelmien vaihtumista. Palkkionmetsästäjä ei olltu liiemmin mahingoittunut, mutta oli kuitenkin hetkellisesti koko kehoa ravisuttaneen iskun lamauttama. "Noniin, ylös siitä! Viimeistele tuo narri!" kannustivat katsojat häntä.

Kuten aina, nytkin Kalriksen kämmenien iho oli palanut kirkuvan punaiseksi salaman jäljiltä ja kudosnesteet tihkuivat hitaasti ulos sen huokosista. Hän ei ollut tottunut näin suoriin iskuihin, joten energian kanavoiminen omien käsien kautta aseen sijasta sai aikaan pahaa jälkeä. Kalris ei ehtinyt asetella mitään omaa kättään parempaa vuotavan haavansa päälle, ennenkuin nainen veti hänet syrjemmälle.

Nainen alkoi heti touhuta omaa vesileilään esille selittäen suunnitelmiaan. Kalris katsoi häntä pää kallelaan. Kuka Ayselin kautta tämä nainen oikein oli ja miksi ihmeessä hän oli yhä täällä? Tämä ei ollut lainkaan hänen tappelunsa. Turha touhuaminen ei ainakaan tekisi asioita paremmaksi. "Heiheihei, rauhoitus nyt vähän", Kalris puuskaisi yrittäen tyrehdyttää verenvuotonsa. "Ei tämä ole mikään taistelu elämästä ja kuolemasta. Eiköhän tuo Chiman kiroama tunkioporsas ole jo saanut opetuksensa, että ei ryhdy haastamaan riitaa. Nyt on vallan mainio hetki käyttää sitä tekniikkaa jota Ayselin ylimmät soturipapitkin harrastavat tiukan paikan tullen - eli ottaa jalat alleen ja lähteä livohkaan ennenkuin maankäyttäjäystävämme tajuaa mistään mitään. Vesi on ihan yhtä voimakas kuin mikä muukin, sitä täytyy vain osata käyttää oikein... Parempi olisi kadota paikalta, kuin tehdä asioista monimutkaisempia."

Filoria närkästyi miehen komentelusta mutta kuitenkin nainen tajusi järjen tuon sanoissa. Tuo maamaagi ei varmaan olisi toivuttuaan niin innoissaan tappelemassa. Ei tuon tällin jälkeen. Mutta Filoria vain inhosi asioiden jättämistä kesken. Mutta silti hän alistui miehen suunnitelmaan. Nyt myös Filoria huomasi tumman miehen haavat ja katui hosuvaa kiskomistaan. Filoria tunki vesileilinsä takaisin laukkuun ja nousi seisomaan.
"Selvä, taidat olla oikeassa. Mennään sitten, sillä tuo maankäyttäjä taitaa jo virota"
Filoria sanoi ja katsahti hyökkääjää kohti. Tuo oli nousemassa pystyyn eikä näyttänyt iloiselta. Filoria päätti jättää kärrynsä ja viittansa tänne toistaiseksi. Miekasta ja jousesta saattoi tosin vielä olla hyötyä joten Filoria päätti ottaa ne mukaan.

"Nouse sitten ylös ja ala juosta. Nuo haavat voit hoitaa myöhemminkin"
Filoria hoputti ja lähti itse juoksemaan varsin nopeasti kohti yhtä torin kulmaa jossa oli niin vähän ihmisiä että heidän sekaansa pääsi tunkeutumaan mutta niin paljon että he peittäisivät sekä tumman miehen että Filorian. Olettaen tämänhetkisen kohtalotoverinsa seuraavan Filoria käytti kyynärpäitään ja tunkeutui ihmismassan läpi. Edessä oli juuri sopivasti kuja ja Filoria juoksi sille. Katsomatta taakseen Filoria kääntyi vasemmalle ja jäi nojaamaan likaiseen tiiliseinään. Nopea pyrähdys oli saanut naisen puuskuttamaan. Jos tumma mies oli seurannut perässä, Filoria vilkaisi häntä.
"Haluatko vähän vettäni jotta saat puhdistettua nuo haavat?"
Filoria kysyi häneltä katsoen ikävän näköisiä käsiä jotka tuolla miehellä olivat.

Nainen saattoi olla hieman äkkipikainen, mutta tyhmä tämä ei sentään ollut. Kalris oli jo hetken luullut että tämä rupeisi väittämään vastaan ja haluaisi välttämättä näyttää pahiksille kuka oli kuka. Paikalta poistuminen sopi Kalrikselle paremmin kuin hyvin.

Koska nainen ei vaikuttanut sen kummemmin vihamieliseltä, Kalris lähti seuraamaan tätä kauemmas mekkalasta. Katsojien aiheuttama paine saisi ehkä palkkionmetsästäjän lähtemään uudelleen hänen peräänsä, ja vaikka näin ei kävisi, saisi Kalris olla varma, että jos hän törmäisi mieheen toistamiseen, tämä ei tulisi jättämään häntä rauhaan. Palkkion viemisen lisäksi Kalris oli nyt tehnyt hänestä julkisesti heikon ja pelkurin, ja palkkionmetsästäjien kaltaisten puolihullujen joukossa se oli teoista pahimpia. Kaiken maailman palkkionmetsästäjät saisi Kalriksen mielestä pyyhkiä täysin pois maailmankartalta; he olivat pelkkiä itsekkäitä idiootteja, jotka tekisivät mitä vain saavuttaakseneen omat häikäilemättömät päämääränsä. Kalriksen tapaiset demoninmetsästäjät, jotka yrittivät pitää maailman siedettävän paikkana elää ja kirotut Chiman oliot kurissa, saivat joutua kokemaan paljon harmia öykkäreiden taholta. Kun eli ilman kotia kierrellen joutui olemaan paljon tekemisissä roskasakin kanssa, se oli selvä.

Naisen johdatettua kaksikon kauemmas syrjäiselle kujalle ja tarjottuaan apua Kalris pudisti päätään. "Kiitos avusta. Päärjään kuitenkin vallan hyvin itsekin", hän virnisti, vaikka hänen sanojensa tehoa vei se, että vaipui nojaamaan seinää vasten. "Olen kokenut pahempaakin", hän sanoi kohauttaen hartiaansa, jonka puolella paidan kaula-aukosta pilkisti tumman paloarven jälki. "Kyllä tämä tästä", mies sanoi. Hän ei ollut vieläkään ihan varma mistä kaikkialta hänen kehoaan kolotti, mutta tiesi, että hänen itse viiltämänsä vasemman ranteen valtimohaava oli saatava umpeen.

Kalris veti syvään henkeä ja vihelsi kovaa kujalle päin. Ääni kantoi varmasti monen korttelin päähän, ja aivan hetken kuluttua kulman takaa esiin ilmestyikin kaareva sarvipari. "Tiar", Kalris esitteli. "Ei ihan hevosen veroinen, mutta oiva ratsu silti", hän sanoi houkutellen eläimen luokseen. Tottunein liikkein hän etsi Tiarin satulalaukusta pienen leilin, ja kaatoi irvistellen sen siltäöä ranteensa päälle. "Tässä ei ihan vesi riitä", hän virnisti leveästi. Tämän jälkeen hän otti leilistä pitkän huikan ja ojensi sitä myös naiselle. "Maistuisiko teillekin, rouva...?"

Filoria katsoi luonnostaan huolestuneena kuinka tumma mies valui seinää vasten. Filoria teki samoin ja istuutui hieman alle metrin päähän.
"Minäkin olen kokenut pahempaa mutta tuo kirpaisee silti"
Filoria tokaisi ja vei kätensä automaattisesti kylkeensä. Siihen kohtaan mihin hänen isänsä oli tehnyt hänelle kivan syvän viiltohaavan. Filoriaa värisytti vieläkin ja hän kiitti joka päivä Ayselia siitä että oli tajunnut paeta siitä helvetinloukosta. Filoriasta olisi varmaan tullut kävelevä lapsitehdas ellei hän olisi paennut.

Filoria ihmetteli aluksi miksi mies vihelsi mutta kun kulman takaa ilmestyi kaarevasarvinen härkä(?) tajusi Filoria vihellyksen olleen kutsu. Filoria oli luonnostaan eläintenrakastaja ja siksi hän ojensi kätensä ja hiukan sipaisi eläimen turpaa. Enempää hän ei uskaltanut tehdä, sillä koskaan ei tiennyt jos härkä olisikin agressiivinen. Noista sarvista Filoria ei ainakaan halunnut ottaa osumaa. Filoria katseli kuinka tumma mies kaivoi satulalaukkua ja otti esiin jotakin ainetta. Filoriakin irvisti kun sitä kaatui miehen ranteelle. Se ei näyttänyt olevan kovinkaan kivutonta.

Filoria otti rouvittelun takia kulmiaan rypistäen leilin vastaan, nuuhkaisi ja otti vähän suuhunsa. Koska maku ei ollut paha, joi nainen lisään.
"Filoria. Filoria Ulter. Mutta sano Filo jos haluat"
Filoria vastasi ja pyyhkäisi suupielensä paljaaseen käsivarteensa. Filoria käännähti yhtäkkiä mieheen päin ja osoitti tuota sormellaan.
"Ja rouvittelu saa luvan loppua! Minä en ole niin vanha että minua pitäisi kutsua kuin jotain viisikymppistä haahkaa! Se on nyt sinulle joko Filoria tai Filo. Valitse niistä"
Filoria tokaisi, otti kulauksen leilistä ja ojensi sen takaisin. Hän venytteli käsivartensa ja laittoi jalkansa ristiin.
"Kerro sinäkin nimesi, herra Hankaluus. Minä menetin kapakkaillan sinun takiasi. Mutta saanpahan kiittää sinua kunnon tappelusta!"
Filoria sanoi ja väläytti päälle koko hammasrivistön paljastavan hymyn. Kunnon tappelu teki aina terää, sisälsi se elementtejä tai ei.

Kalrisksen naama leveni virveeseen. "En rouvittele en", hän hymähti. "Kalris Eldoughen, demoninmetsästäjä ja eränkävijä", Kalris esitteli nyökäten. "Mukava tutstua, Filoria."

Puhuessaan mies oli kaivanut ratsunsa satulalaukkuja enemmän ja vetänyt esille joitain sidetarpeita. Hänen kätensä tärisivät väsymyksestä ja kivusta, mutta hänen kepeästä äänensävystään se ei kuulunut. Maaelementalisti oli ikävästi saanut rusikoitua hänen kumpaakin jalkaansa, eikä olisi ollut kaukana, että sääriluut olisivat napsahtaneet poikki tämän multaisen puristuksen alla. Peli olisi ollut sen jälkeen täysin menetetty.

Ei ollut ensimmäinen kerta kun Kalris oli joutunut taistelemaan henkensä puolesta, mutta yleensä ne tilanteet olivat erilaisia. Kuten hänen paloarpensa todisti, Nill-demoni oli yrittänyt polttaa hänet hengiltä, mutta siti se tilanne ei ollut tuntunut yhtä hätkähdyttävältä kuin tämänpäiväinen. Mies tiesi olevansa edeleenkin liian naiivi, hän ei voinut uskoa, että ihmiset halusivat tuhlata resurssejaan toistensa tappamiseen, kun demoneiden uhka oli alati läsnä. Nyt kun vielä oli liikkeellä ne huhut uudesta demonivelhosta, joka olisi tarpeeksi vahva aloittamaan kolmannen demonisodan... Kalris tiukensi kiristyssiteen ranteensa ympärille ilme vakavoituneena. Hänen uusi tekniikkaansa, veden käyttö sähkön vahvistajana, olisi vasta alkutekijöissään. Jos demonit todella yrittäisivät Chiman vapauttamista jälleen kerran, Kalris olisi varmasti yksi niistä, jotka seisoisivat eturintamassa heitä vastaan.

Kiittää tappelusta? Kalris tuumasi. Minkälainen tämä Filoria oikein oli? Kalris ei oikein ollut varma mitä ajatella tästä yksin bisneksiä tekevästä hämärästä naisesta. Hän ei ollut maininnut asiasta, mutta hän oli hyvin kuullut Filorian maininneen kärrynsä sisältäneen aseita. Kuka uskalsi kaupitella yksin laittomia tavaroita tällaisessa paikassa?

"Kapakkaillan?" Kalris väänsi hymyn jälleen kasvoilleen. "Aika rauhassa te siinä näytitte istuvan. Teitte rohkean ratkaisun hylätessänne kärrynne. Luuletteko että niiden sisällöstä on enää mitään jäljellä? Tuollainen roskajoukko varmasti repii mukaansa kaiken minkä voi tuntematta lainkaan huonoa omaatuntoa."

"Selvä. Hyvä tutustua Kalris. Sinä et taida olla mikään tylsä tuttavuus"
Filoria tokaisi. Mutta, vaikka Kalris puhui ja hymyili iloisesti, huomasi Filoria kuinka tuon kädet tärisivät ja hiki karpaloitui. Mahtoi sattua useampaan kohtaan kehossa. Se ei ollut ihme ilmaan nousemisen, maan puristuksen ja salaman nostattamisen jälkeen. Lisäksi Filoria oli jo aikaisemmin nähnyt miehen varovan jalkojaan. Olikohan luita poikki? Filorian naisenvaisto iski ja hänelle tuli mieli avata Kalriksen paita jotta hän näkisi olisiko tuolla pahempia vammoja. Mutta Filoria antoi olla sillä miehinen ylpeys oli asia mitä ei pitänyt kolhia.

Filoria virnisti ja heilautti kättään ilmassa sen merkiksi ettei mukamas välittänyt aseista, vaikka hän oikeasti välitti paljonkin.
"Minä olin päättänyt tarjota seuraavalle asiakkaalle paukun mutta sitten sinä pöllähdit paikalle. Minä jopa jouduin jättämään viittani. Nyt minut saatetaan tunnistaa"
Filoria sanoi ja hänen ilmeensä muuttui huolestuneeksi. Filoria todella tarvitsi uuden viitan, jotta hän voisi piilottaa kasvonsa. Muuten hänen isänsä sotilaat tunnistaisivat hänet. Filoria antoi asian toistaiseksi olla ja keskittyi Kalrikseen.
"Ja niistä aseista ei kannata välittää. Kärry on lukittu. Ja jos ne saavat sen kuitenkin auki niin minä vaan pestaudun johonkin sepänpajaan ja taon uusia. Lisäksi, minulla on säästöjä. Elän niillä ainakin puoli vuotta jos kitsastelen"
Filoria jatkoi mukamas huolettomana mutta hän puri hampaitaan yhteen. Hän muisti kasvot ja Filoria aikoi listiä ainakin yhden niistä nilkeistä jos he koskisivat hänen kärryynsä.

Uutta sähköloitsua oli vielä kehiteltävä, Kalris tuumi itsekseen sitoessaan siteiden päät. Hän kuunteli naisen puheita puolikorvalla kiinnittäen eniten huomiota vain kirvelevää kipua sykkivään haavaansa. "En ihan taida olla asiakas", Kalris sanoi. "Näitä nuolia minulla on riittämiin, ja niitä voi tehdäkin vain asiansa osaava riimukaivertaja. Mikään tavallinen ase ei tee mitään vahinkoa demoneihin."

Kalris loi pitkän silmäyksen naiseen tämän mainitessa viittansa. Miksi tämän tarvitsi piilotella? Olihan hänellä selvästi mukanaan valonarkaa tavaraa, mutta päätellen siitä, kuinka innokkaasti hän liittyi mukaan kärhämään, hän ei pelännyt ihmisiä yleensä, vaan ainoasta jotakuta tiettyä. Tässä naisessa oli enemmän salaisuuksia kun ensinäkemältä olisi voinut arvata. Tämän asiat eivät kuitenkaan kuuluneet Kalrikselle, joten mies tyytyi olemaan hiljaa.

"Yksi lukko ei niitä miehiä pidättele. Hyvän miekan hinta voi syrjäkaduilla olla kolmesti enemmän kuin millä sinä niitä myyt - näinä aikoina joka toisessa kapakassa suunniteltiin kapinaliikkeitä joko kuninkaan puolesta tai sitä vastaan. Paikalleen jumittunut sotatila saa ihmiset aika hämilleen ja kehittelemään juoniaan myös veljiään kohtaan. Mutta sinähän et ihmishengistä välitä, ethän", Kalris sanoi ehkä hieman pistävä sävy äänessään. Hän oli käyttäytynyt täysin neutraalisti tähän mennessä, mutta niin kohtelais kun hän yrittikin olla, hän tiesi asekauppiaiden olevan pelkkiä sodanlietsojia. Pelkillä puukepeillä ei paljon tapeltaisi.

Filoria seurasi vierestä kun Kalris sitoi siteensä päät. Tottuneista otteista näki ettei homma todellakaan ollut vierasta tuolle miehelle. Kuinkahan usein hän vahingoittui tuollaisten paskiaisten toimista? Filoria pystyi arvaamaan että usein. Kalris sanoi, ettei ollut asiakas, ja tottakai Filoria nyt sen tajusi.
"No, en minä odottanutkaan sinun ostavan minulta miekkaa kun sinä pomppasit minun kärryni taakse suojaan jotain yliluonnollista maanvyörymää"
Filoria vastasi Kalrikselle ja elehti samalla käsillään. Filoria olisi voinut vannoa että hänen hiuksensa olivat sojottaneet pystyssä torilla kun se maannostattaja oli iskenyt kätensä maahan. Niin outoa ja karmivaa se oli ollut. Sellaista harvoin näki julkisilla paikoilla.

Filoria huomasi Kalriksen kummastelevan katseen kun hän oli maininnut viittansa. Nainen päätti pitää pienempää suuta. Filoria ei uskonut että Kalris myisi hänet Filorian isälle jos nainen kertoisi tilanteestaan, mutta koskaan ei voinut olla liian varovainen. Kalris sanoi että tavallinen lukko ei pitelisi niitä äskeisiä nilviäisiä, ja silloin Filoria kiitti onneaan ja veden jumalatarta että hän oli tehnyt diilin sen sähkömaagin kanssa edellisessä kaupungissa.
"Minun lukkoni ovat raakaterästä ja eräs sähkömaagi langetti niihin suojauksen kun pysähdyin edellisessä kaupungissa. Jos joku käyttää elementtiä lukkoihin, hän saa aika kivan sähköiskun. Nyt minä kyllä toivon että se tyyppi ei huijannut minua"
Filoria sanoi mutisten lauseen loppuosan ennemminkin itsekseen.

Filoria kuunteli Kalriksen puheita kapinoista ja sodista. Totta puhuen, Filoria ei hirveästi välittänyt politiikasta. Kunhan vaan nainen sai seuraavan asian niin hän oli tyytyväinen. Vaikka toki mahdollinen tuleva demonisota huoletti häntä siinä missä ketä tahansa muutakin. Mutta kun Kalris sanoi että Filoria ei välittäisi ihmishengistä, kääntyi nainen katsomaan miestä kasvoihin.
"Minä en pitänyt sinun äänensävystäsi juuri äsken. Minä välitän ihmishengistä siinä missä sinäkin. Tarkoittaako minun ammattini sitä etten välittäisi? Älä yleistä! Minä myyn aseita vain koska muuhunkaan minusta ei ole. Joten älä ala saarnaamaan, Kalris!"
Filoria oli tämän sanaryöpyn aikana työntänyt kasvonsa lähemmäs, ja veti nyt ne taas kauemmas ja käänsi katseensa katsomaan jonnekkin kaukaisuuteen. Aseet kiinnostivat Filoriaa ja sekin oli syy miksi hän myi niitä.
"Totta puhuen, minä tiedän että rikollisille myyminen on väärin. Mutta kunnialliset ihmiset eivät osta aseitaan naiselta, eivätkä varsinkaan sellaiselta joka näyttää katuhuoralta"
Filoria vielä lisäsi ja jälleen kerran häpesi kauniita kasvojaan. Niistä oli aina ollut vain murhetta, ne eivät olleet hyödyttäneet Filoriaa milloinkaan hänen elämänsä aikana. Hän oli ollut isälleenkin vain työkalu jonka kauneus oli ollut vain eduksi.

Kuten ärsyyntyminen yleensäkin, naisen reaktio kieli Kalrikselle siitä, että tämä ei ehkä kuitenkaan ollut aivan sinut ammattinsa kanssa. Kalris hymyili toispuoleisesti. Niin tehokkaasti kuin tämä tarttuikin toimeen, hän taisi olla vielä kovin epävarma itsestään. Joskus tämänkin naisen tulisi selvittää itselleen mitä hän halusi omalta elämältään ja millaisen jäljen hän halusi jättää jälkeensä.

"Asia ei tietenkään ole niin mustavalkoinen, että aseiden tekemisen lopettaminen kadottaisi sodat maailmasta - ehei. Mutta se vähentää huomattavasti paikallista väkivaltaa. Katurakit tappelevat aina, mutta kaksiteräinen pistomiekka kädessään he tekevät toisilleen huomattavasti enemmän vahinkoa kuin nyrkeillään. En tietenkään halua syyttää ketään, mutta ne, jotka käyttävät aseita tovereidensa tappamiseen ostavat aseensa juuri kierteleviltä myyjiltä. Kunnon seppä, joka tunnetaan paremmin hevosenkengistä ja viikatteistaan myy ne pari takomaansa miekkaa kunnon kansalaisille. Ammatinvalintakin on kannanotto. Joku tulee aina tekemään aseita, siihen emme voi vaikuttaa, mutta siihen voimme, minkälaisen jäljen omat kätemme jättävät tähän maailmaan", Kalris katsoi hymyillen Filoriaan. Tiar oli puskenut päänsä hänen syliinsä herkkuja etsien, joten miehen kädet olivat siirtyneet rapsuttamaan eläintä tään korvan takaa. "Minä haluan rauhaa, ja teen kaikkeni sen ylläpitämiseksi. En voi lopettaa koko Barcelin ja Isirionin välistä sotaa saatikasitten tuhota kaikkia demoneita maailmasta, mutta yritän tehdä maailmasta omalta osaltani mahdollisimman hyvän paikan elää. Yksikin pelastettu henki on oman elämän uhraamisen arvoinen. Se on elämäni tarkoitus."