Se niistä käytöstavoista sitten

Peli sijoittuu aikajanalla palttiarallaa vuoden 674 helmikuuhun, eli ennen peliä Syyllisen etsintä, mutta pelin Pääkaupungin kaduilla jälkeen.

Elikkäs Poisonbubble tänne ~

Nemirneth huokaisi niin syvään ja äänekkäästi kuin vain uskalsi huomatessaan tutun sulkahatun vilahtavan ikkunan takana. Täällä hän nyt taas oli. Hän oli jo ehtinyt toivoa rauhallista työskentelyä tilattujen riimujen parissa, varsinkin kun oli juuri kotiutunut matkaltaan, mutta ei. Alaian Vihreäsilmä oli hänen kiihkeä kosijansa, mutta myös harvinaisen ärsyttävä asiakas. Toisin kuin useimpia haltijoita, ei miestä ollut siunattu lainkaan magianlahjoilla, joten hän ramppasi jatkuvasti Isirionin riimunkaivertajien pakeilla. Jostain syystä hän kuvitteli Nemirnethin tahallaan antavan hänelle heikoilla loitsuilla varustettuja esineitä, mutta todellisuudessa kyse oli vain siitä, ettei Alaianin onnettomilla magianräpellyksillä edes kykenisi vapauttamaan voimakkaita loitsuja riimuista.

Mies avasi oven yhdellä sulavalla, tarkkaan harkitulla kädenliikkeellä, ja astui sisään kauppaan. Miehen kiiltävän mustat hiukset putoilivat matalalta poninhännältä siististi kalliille silkkipaidalle ja vielä sitäkin kalliimmassa hopeoidussa vyössä roikkuivat Alaianin monituiset, jopa kummalliset aseet. Hän oli varma itsestään ja uskalsi kulkea kaduilla esitellen avoimesti varallisuuttaan. Elegantisti tietenkin, ei koskaan rahvaanomaisesti tai liiallisen ylpeästi, Nemirneth totesi hieman harmistuneena tästä huomiosta. Alaian kumarsi ja riisui samalla naurettavan, värikkäillä sulilla koristellun lierihattunsa. Hän oli kauppiassuvun vesa, joka oli kasvatettu kuin prinssi. Hän havitteli kiivaasti aatelisen arvonimeä saadakseen edes jonkinlaisen perusteen kopealle käytökselleen. Siksi hän oli Nemiristä niin kiinnostunut.

"Hyvää huomenta, arvoisa neiti Tuulenkaato. Tulin katsomaan, oletteko jo saaneet valmiiksi sen tilaamani pikarin. Se on lahja sisarelleni." Alaian sanoi maireasti hymyillen. Nemirneth hymyili miehelle niin ystävällisesti kuin vain suinkin pystyi ja osoitti takanaan olevalla hyllyllä olevaa, vanhaa, mutta hyväkuntoista jalokivikoristeltua pikaria. Siihen oli kaiverrettu koukeroinen ja hyvin koristeellinen riimu, joka hohti haaleansinisenä. "Tuollahan se. Tein sen valmiiksi heti ensi töikseni palattuani.. hmm.. hankintareissultani.." hän sanoi ja pyöritteli vaaleanvihreää, sameaa kiveä sormissaan. Hän oli ollut entisöimässä vanhaa korurasiaa, mutta nyt hänet oli ikävästi keskeytetty.

"Suurenmoista, suurenmoista!" Alaian huudahti hillitysti ja antoi katseensa kiertää kaupassa. "Kuule, Nemirneth," hän sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen, "oletko varma, että sinun ikäisellesi ja arvoisellesi neidolle on ihan sopivaa vaeltaa pitkin maita ja mantuja? Olen kuullut, että käyt jopa Barcelissa! Mitä barbaarista väkeä siellä asuukaan!" Nemirneth huokaisi taas. Tästä tulisi pitkä päivä, sillä Alaian ei todennäköisesti poistuisi ennen päivän lounastaukoa ja vaatisi lopulta saada tarjota Nemirnethille "hienon aterian hänen arvolleen sopivassa paikassa". Kunpa liikkeeseen poikkeaisi asiakas, jonka palvelemiseen Nemirnethin olisi keskityttävä. Ehkäpä Alaian tajuaisi vihjeen ja poistuisi.

Berek

Berek ei pitänyt haltia kaupungeista. Yhdestäkään niistä. Vaikka hän pääsääntöisesti sulautui näissä suurissa koristeellisissa kaupungeissa joukkoon, hän tunsi saavansa niskaansa oudoksuvia katseita pelkästään sen takia että hän oli haltija ilman pitkää hulmuavaa tukkaa. Berekin oli vain niin vaikea ymmärtää miksi miehetkin antoivat hiuksensa kasvaa niin pitkiksi että ne hipoivat alaselkää. Kenties se oli vain näitä haltija juttuja joita ihmisten kasvattaman haltijan oli vaikea ymmärtää.

"Pahoitteluni..." Berek mumisi töytäistyään jälleen yhtä nokkapystyssä kävelevää liehulettiä yrittäessään survoutua väenpaljouden läpi. Töytäisty osapuoli heilautti pitkän takkinsa helmaa ja jatkoi matkaansa kuin loukattu pyhimys. Berek huokaisi hiljaa ja jatkoi matkaansa päättäväisesti. Hän oli tullut tänne katselemaan kasitöitä ja muita riimujen kaivertajia. Hän ei ollut niin itseriittoinen että olisi luullut olevansa maailman paras työssään, joten koskaan ei ollut pahitteeksi käydä katsomassa muiden töitä ja kenties oppia hieman lisää.

Hieman kauempana kävelykadusta saattoi jo hengittää vapautuneemmin, ja pieni ympärille katselu auttoi Berekiä löytämään ensimmäisen katseltavan arvoisen liikkeen. Hiuksiaan nopeasti sukaisten Berek asteli sisään.
"Päivää." Berek tervehti sisään astuessaan ja hymyili ystävällisesti tiskin takana seisoskelevalle naiselle.

Nemirneth huokaisi mielessään helpotuksesta, kun oven heleä kello ilmoitti asiakkaan saapumisesta. Sisään saapasteli haltiamies, jolla oli huomiota herättävän lyhyet hiukset. He olivat Alaianin kanssa vähän kuin vastakohtia, ja hän saattoi katsomattakin kertoa, millainen ilme miehen kasvoille nousi tämän huomatessa tulijan. Alaian oli epäluuloinen ja pitäisi tätä miestä erikoisena, kenties rahvaanomaisena ja tyylittömänä. Nemir hymyili miehelle tiskin takaa, kiersi sen eteen ja tarttui Alainia käsipuolesta. "Olen pahoillani, herra Alaian, mutta minulla on nyt asiakas. Luulenpa, että teidän on nyt lähdettävä! Miten harmillista!" hän voivotteli ja talutti miehen uloskäynnille, ohjaten tämän sitten ulos ovesta. Mies jäi seisomaan oven taakse sen painuessa kevyesti kiinni. Nemirneth käännähti ympäri, sipaisi karanneen hiussuortuvan takaisin lettikampaukseensa ja oli tervehtimässä pelastajaansa virkistyneesti, mutta Alaian pilasi senkin. Hän aukaisi oven varovasti ja kurkisti sisään. "Laita sitten siihen tällä kertaa joku hyödyllinen loitsu. Jotain sellaista, jolla voi räjäyttää jotakin." mies sanoi melkein lapselliseen äänensävyyn, kumarsi hyvästiksi ja sulki oven jäljessään. Nemirneth tuijotti hänen peräänsä hämmentyneenä. Jotain sellaista, jolla voi räjäyttää jotakin? Miksi ihmeessä Alaian halusi räjäyttää jotakin, ja miksi hän pyysi vesimaagia tekemään räjäytysloitsuja? Hän huokaisi ja kääntyi asiakkaansa puoleen.

"Anteeksi tuosta. Hän on hankala asiakas, mutta myös perhetuttu.", Nemirneth sanoi pahoittelevasti ja asteli miehen vierelle. "No, mitä teille saisi olla?"

Berek

Berekille oli sanomattakin selvää naisen käytöksen perusteella, että mies ei ollut liikkeeseen haluttu asiakas, ja neitonen käytti Berekin saapumista toivottuna keskeytyksenä. Noh, olihan sitä mukava olla avuksi. Berek kumarsi naiselle kevyesti, pieni hymy huulillaan kareillen. Neiti oli kaunis, eikä siis ollut ihmekkään että tämän ympärilläpyöri erilaisia kosiskelijoita. Berekillä ei kyllä ollut samankaltaista vaivaa. Mikä tavallaan ehkä harmittikin häntä.

"Nimeni on Berek Fjundra, ja olen riimunkaivertaja Barcelista. En normaalisti vaeltele näin kauas, mutta olen aina utealias oppimaan lisää, ja toivoisin nähdä töitänne. Toin teille lahjaksi oman työni, ja kenties voimme jakaa tietouttamme toisillemme." Berek ojensi naiselle koristeellisen tikarin johon hän oli upottanut suojelusloitsun. Se ei ollut mikään pelottava riimu, mutta kenties sisään ei kannattanut marssia vahvoja sotariimuja heilutellen. Suojeluriimu oli paljon... Noh, voiko sanoa ystävällisempi riimu. Tätä Berek jäi hetkeksi miettimään mielessään...


((Sori, tosi lyhyt, mutta töihin on ehdittävä 8(()))

//Anteeksi, kun kesti. Olen ollut hirveän kiireinen koulun kanssa.

Mies esittäytyi riimunkaivertajaksi Barcelista ja ojensi hänelle taidokkaasti koristellun tikarin, johon oli kaiverrettu suojelusta tarkoittava riimu. Nemirneth otti sen vastaan ja teki pienen, niiausta muistuttavan eleen. Hän käänteli kiiltävää tikaria käsissään, jolloin riimu alkoi hohtaa hentoista punaista valoa. Nemirneth hymyili. Mies oli siis tulimaagi. Saisipa nähdä, olisivatko he henkilöinäkin yhtä vastakkaisia kuin elementeiltään. "Olette siis kollegani! Vai pitäisikö sanoa, että kilpailijani, nyt kun olette tulleet tänne? Te varmasti osaisitte tehdä arvoisalle asiakkaalleni parempia räjäytysloitsuja." Nemirneth sanoi hieman kiusoittelevasti. Hän asetti tikarin vyössään riippuvaan tyhjään tuppeen ja kääntyi sitten taas miehen puoleen. "Kiitän lahjastanne. Laatutyötä on aina ilo katsella ja pidellä kädessään. Katselkaa vapaasti ympärillänne liikkeessä. Jos löydätte jotain teitä miellyttävää, lupaan kaivertaa esineeseen oman taidonnäytteeni." hän totesi kohteliaasti ja viittasi kädellään taakseen, joilla notkuivat useat, mutta siistit hyllyt täynnä niin uusia kuin vanhojakin esineitä.

"Minun nimeni on muuten Nemirneth Tuulenkaato." hän sanoi ja katsahti ulos ikkunasta. "Maistuisiko teille juotava?"

Berek

"Kenties, sotariimut ovat oikeastaan minun elementilleni sopivampia riimuja, mutta en mielelläni tee niitä. Ei ole lohduttavaa ajatella että työ mihin laitan sydämeni ja taitoni koituisi jonkun epäonnekkaan kohtaloksi. Vaan käsityöläisen on tehtävä mitä tilataan pysyäkseen leivansyrjässä." Berek vastasi hymyillen, ja tiesikin että hänestä todennäköisesti oliskin tekemään suuria sotariimuja jotka räjäyttelisivät asioita ympärillään. Oikeastaan, hän oli tehnyt muutaman sellaisen aikasemminkin.
"Mutta älkää minua kilpailijaksenne ajatelko neii hyvä. En ole tullut tänne tekemään töitä, olen tullut oppimaan uutta ja harjoittamaan olemassaolevia taitojani. En aijo viedä asiakkaitanne." Berek sipaisi pitkän ohimollaan roikkuvan suortuvan korvansa taakse ja hymyili ystävällisesti. Haltija neito oli kaunis. Tämän pitkät hiukset tosiaan näyttivät siltä kuin niiden väri olisi varastettu suoraan auringolta. Kauneuspillku tämän kulmakarvan alapuolella teki neidosta omalla tavallaan kauniin ja persoonallisen. Tähän mennessä Berek oli nähnyt vain täysin virheettömäksi itsensä meikanneita haltija neitoja jotka katselivat häntä kuin... Noh, käsityöläistä.

"Hauska tutustua. Juoma maistuisi, jos siitä ei vain ole ylimääräistä vaivaa." Berek nyökkäsi ja katseli hyllyillä olevia esineitä.
"Sinä siis kaiverrat näihin esineisiin riimun minkä asiakas toivoo siihen kaiverrutettavan? Kuullostaa hauskalta. Minä kannan hyvin vähän valmiita esineitä mukanani, sillä asiakkaat yleens tuovat itse esineensä kaiverrutettavaksi. Yleensä jonkin sellaisen jolla on heille suurta tunnearvoa. Toimitaanko täällä koskaan niin?" Berek kysyi katsellen hyllyillä olevia esineitä uteliaana.

"Harjoitus on aina hyväksi. Kenties voimme oppia toisiltamme jotain ihan uutta." Nemirneth totesi ystävällisesti ja väläytti miehelle hieman flirttailevan hymyn. Se ei ollut hänen tapaistaan, mutta Berek oli harvinaisen miellyttävä miekkonen.
"Voi ei, ei siitä ole vaivaa. Minulla on täällä muutamia pulloja Naleialin omaa viiniä.", hän totesi tyytyväisenä siitä, että saisi viimein korkata yhden niistä. Nemir ei asunut kaupparakennuksessa, eikä halunnut nauttia punaviiniä yksin, joten yleensä pullot saivat homehtua tammipuisessa kaapissa tiskin takana. Kaikeksi onneksi viini vain parani vanhetessaan. Hän kaivoi vyötäröllään olevasta pussista avaimen, sovitti sen lukkoon ja avasi kaapin. Siellä oli sitä sun tätä roinaa, mutta myös arvokkaita papereita ja työkaluja, joten lukko oli tarpeen. Hän nappasi sieltä yhden pullon hedelmäistä, makeaa viiniä ja otti sen viereltä muutaman, hitusen pölyisen lasin. "Olen pahoillani, mutta joudut juomaan hieman pölyisestä lasista. Noloa, mutta en yleensä siivoa tuota kaappia.." Nemirneth totesi pahoittelevaan sävyyn ja laski lasit tiskille.

"Aivan. Minussa on myös vähän antiikkikauppiaan vikaa, josta saan luultavasti syyttää isääni.", neito vastasi kysymykseen ja kaatoi laseihin viiniä. Nemirneth antoi omankin katseensa kiertää siisteillä hyllyrivistöillä ja totesi olevansa tyytyväinen omaan tarjontaansa. "Kyllä vain, esimerkiksi tuo äskeinen herrasmies toi oman esineensä kaiverrutettavaksi." hän totesi ja ojensi miehelle koristeellista, siroa jalkalasia. "No, millaista on harjoittaa ammattia Barcelin puolella?"

Berek

Mies hymyili Nemirnethille ja asteli lähemmäs tiskiä. Hän ei ollut koskaan ollut mikään viinien ystävä, olihan hän kasvanut ihmisten ympäröimänä, ja isänsä mukana oppinut arvostamaan hyviä oluita, mutta viinit... Kyllähän hän niitä joi. Ne olivat yleensä todella hedelmäisiä ja makeita, ja huonosti käyneet viinit tuppasivat aiheuttamaan päänsärkyä. Neito sanoi tämän viinin olevan haltioiden itsensä tekemää, joten se todennäköisesti oli kaiken taiteen ja tieteen mukaan oikein tehtyä viiniä, jossa ei ollut edes alkoholia nimeksikään. Tai tällainen kuva hänellä oli haltioiden viineistä.
"Barcelissa olutlasit kiilloitetaan siten että baarimikko sylkäisee lasiin. En ehkä kuole pölyyn." Berek naurahti hymyillen ystävällisesti. Tämä letkautus oli vain puoliksi vitsi, Berek oli todella nähnyt jonkin kulman kuppilan pitäjän tekevän näin, eikä se tuntunut sen paikan asiakkaita pahemmin haittaavan.

"Antiikkikauppiaana oleminen on myös armasti mielenkiintoista. Sellaisia hyvin harvoin näkee barcelissa. Toisaalta, antiikkia eivät ihmiset osaa arvostaa samalla tavalla kuin haltiat." Berek luki itsensä tähän samaan kastiin. Hän ei ymmärtänyt antiikkia, ja kannusti edistystä koko sydämeltään. Aina oli kuitenkin parempi ja tehokkaampi tehdä kaikkea.
"En usko että tämä ammatti nyt eroaa niin paljon harjoitti sitä sitten Barcelissa tai täällä. Ihmiset haluavat niin suojelusriimuja kuin sotariimujakin. He kaipaavat perheilleen parantavia ja suojelevia riimuja, ja omaksi suojakseen taisteluriimuja. Kaiken pohjalla on kuitenkin halu selviytyä joka päiväisestä elämästä."

Nemirneth hymähti huvittuneesti Berekin heitolle Barcelin baarimikoista. Hän tiesi sen olevan osin tottakin, sillä hän oli pari kertaa erehtynyt menemään muutamiin hieman hämärän näköisin kapakoihin.. Nemir oli oppinut kantapään kautta, että sellaisia paikkoja kannatti välttää, ellei halunnut pelätä henkiparkansa puolesta. Uhkana eivät olleet pelkästään muut asiakkaat vaan myös baarien kammottava hygienia.. Nemirnethiä värisytti. Hän halusi viininsä viininä, ei syljellä terästettynä. "Jospa ei puhuta siitä.. Minulle tulee epämiellyttäviä muistoja mieleen.", Nemirneth totesi huvittuneesti.

Nemirnethin silmiin kohosi innostunut pilke, kun puhe tuli antiikkikauppiuuden kiinnostavuudesta. "Oi, on se! Minä kerään paljolti vanhoja magiaan liittyviä taikaesineitä, mutta löytää täältä muutakin. Asiakkaani ovat pääosin haltioita, mutta saan kyllä toisinaan tiedusteluja myös rikkailta ihmisiltä, jotka haluavat sisustaa kartanoaan vanhoilla ja koreilla esineillä.", neito totesi ja siemaisi viiniään sirosti. Nemirneth kuunteli Berekin selitystä heidän ammattinsa perusluonteesta ja nyökkäsi. "Toisinaan kuitenkin tänne tulee niitä idiootteja, jotka haluavat tehdä pahaa minun kyvyilläni tai odottavat ihmeitä. En voi tehdä riimua, joka tekee aseesta särkymättömän. Se ei ole mahdollista, sillä aina on jotain, joka on riimutaikuuttani vahvempaa.", hän totesi hieman happamesti, mutta piristyi sitten. "Oletko sinä etevä maagi, vai rajoittuvatko taitosi riimuihin?", hän kysyi ja kohotti lasiaan.

Berek

Berekiä hymyilytti. Nemirnethin silmiin oli syttynyt veikeä kiilto tämän alkaessa puhua antiikki esineistään ja kaupankäynnistään, mutta se sammui pian puheen vaihtuessa riimuihin.
"Olet oikeassa. Me emme pysty ihmeisiin. Vaikka annamme osan magiaamme riimuihin, se ei vastaa voimakasta loitsua, saatikka sitten muutta itse esineen tarkoitusta. Ei ole mahdollista tehdä tee-kupista mahtavaa asetta." Berek hymyili pienesti omalle heitolleen vaikka tiesikin sen hieman laimeaksi. Hän ei siemaillut viiniä mitenkään sirosti, eikä osannut pitää viinilasia sen kannasta. Hänen kapeat sormensa olivat kiertyneen kuppiosan ympärille tiukasti, peukalo hieman muita sormia alemmas. Aivan kuin hän pitelisi olut tuoppia kädessään. Hän itse ei edes tiedostanut asiaa, sillä se oli jotain miä tuli häneltä aivan luonnostaan. Kenties se oli niitä muutamia asioita jotka kielivät hänen kasvaneen ihmisten kulttuuriin, ei tähän.

"Minusta piti tulla jonkin sortin maagi. Vanhempani maksoivat pitkän pennin suurelle maagille jonka piti opettaa minua... Mutta..." Berek piti pienen tauon ja hymyili pyöritellen viiniä lasissa. " Olin hieman kärsimätön lapsi. Tai... Todella kärsimätön lapsi. Jos opin loitsun, en jaksanut alkaa hiomaan sen ulkonäköä. Minulle riitti että osasin sen, ja on sanomattakin selvää että otin opettajani kanssa yhteen moneen kertaan, kunnes ukko eräänä päivänä totesi ettei minun kaltaistani tyhmää neroa voisi opettaa enää enempää. Koska en halunnut oppia." Berek naurahti kevyesti ja laski viinilasin pöydällä, sytyttäen kämmenelleen pienen lepattavan liekin.

Haltia antoi sen hetken aikaa lepattaa kädellään, vieden sitten toisen kätensä sen lähelle, ja kulmiaan pienesti kurtistaen muodosti ketjun kulkemaan sormiensa lomasta. Liekki lepatti iloisesti pujotellessaan nauhana sormien lomassa, kunnes berek sulki kätensä nyrkkiin ja liekki sammui.
"osaan muutaman tempun." Haltija naurahti ja nyki suippoa korvaansa tuntien pienen punan nousevan kasvoilleen. Mikä ihme häneen meni? Piti alkaa vielä rehvastelemaankin...