Olemme kaikki erilaisia

// Kalmiankukka tänne~

Uusi päivä teki alkuaan. Ruskeahiuksinen kentauri palasi majatalosta, jossa oli nukkunut aiemman yön. Nainen lähti aivan aluksi kävelemään pitkin kaupungin katuja. Hänen nimensä oli Eime, joka piti vapaata töistä ja päätti tehdä vähän tutkimustyötä muiden vaatekauppojen suhteen.  Kentauri ei ole ottanut etukäteen selvää kaupoista, mutta onhan se mukavampaa ottaa itse ottaa selvää.

Hänellä oli yllään sininen pitkä mekko (katso esittelykuva) ja saman värinen isolippainen kesähattu, sillä oli kuuma kesäpäivä.
Eime päätti käydä ensin kuitenkin syömässä, joten hän suuntasi lähimpään ravintolaan, josta sai jotain lounasta. Syötyään halvan lounaan kentauri lähti lopulta kunnolla katselemaan maalaiskaupunkia. Hän päätyi kuitenkin sivistyksestä katselemaan kauniita peltoja, joista Rioven on tunnettu. Ruskeatukka meni istumaan isolle kivelle katsellessaan tuota rauhallista maisemaa hän antoi hiustensa ja jauhiensa lentää tuulessa.

// Yritin keskittyä samaan aikaan myös yhteen telkkariohjelmaan niin kökköä tekstiä.. ^^"

Kalris Eldoughen

Kalris oli seurannut joitakin tunteja Riovenin ulkopuolella notkunutta mustahaltiaporukkaa. Ränsistyneen majatalon kulmilla viihtyvät miehet olivat mitä todennäköisemmin joukko orjakauppiaita, jotka olivat pysähtyneet tutkimaan mahdollisuuksiaan lastin täydentämiseen ennenkuin jatkaisivat vuoriston yli itään. Vaikka Rioven oli tunnettu rähjäisyydestään ja lainvartijoiden puutteesta, sijaitsi se silti tarpeeksi lähellä Ajimeaa ja Barcelin sivistynyttä osaa, että satunnainen kuninkaan partio voisi osua paikalle. Tämän vuoksi matkaa jatkettaisiin hyvinkin nopeasti.

Kalris oli viimein rohkaissut mielensä ja lähestynyt joukkoa kysyen kuulumisia ja tietoa mahdollisista uhista. "Demoneita ei juuri nyt ole näkynyt, mutta jos sinulla on hetki, saat kuulla melkoisen tarinan", vastasi leveälierisen hatun alta virnistävä mustahaltia. Hän viittasi Kalriksen istumaan joukkonsa luo majatalon takaoven portaille. Hän oli kuullut demoninmetsästäjästä ja piti tästä siksi, että tiesi tämän olevan aivan yhtä inhottu kuin hänen omakin joukkonsa mukamas sivistynen kansanosan keskuudessa. "Evegwarin ylimyksisllä on ollut ilmeisesti taas jotain riitaa. Katsos kun Ferlician suvun ylimyksen ainoa poika on kadonnut. Savuna ilmaan. Kaikki olivat hetken aivan ymmällään kunnes lunnasvaatimus esitettiin. Homma ei mennyt kidnappaajien kannalta aivan putkeen, he pääsivät vain täpärästi karkuun, mutta jättivät peräänsä yhden johtolangan", mustahaltia veti esille jo hieman rispaantuneen kangasvyön. "Soljen takana näkyy Riovenin seppien killan vaakuna. Mitä todennäköisemmin kidnappaaja on ostanut vyönsä tästä kaupungista, joten tämä mysteeri saattaa aueta helpostikin, kunhan jaksaa vähän tonkia. Miten on vanha mustanaama, kiinnostaako pieni lisätienisti demonien jahtaamisen lisäksi?"

Kalris siemaisi kulauksen hänelle ojennetusta tuopista ja hymähti. "Te olette täällä huomisaamuun asti?" Kalris kysyi saaden vastaukseksi nyökkäyksen. "Ferlician suku maksaa teille varmasti maltaita, jos saatte kadonneen pojan saatettua turvallisesti kotiin. Vaikka tämän tyyppiset tehtävät eivät yleensä kuulukaan repertuaariini, en millään haluaisi kääntää selkääni avunpyytäjille", hän nyökkäsi. Hattupäinen mustahaltia virnisti Kalrikselle ja ojensi kangasvyön tälle. "Minulla ei ole aikaa juosta koko kaupunkia läpi yhden palkkion perässä, mutta maksan sinulle toki osasi jos saat jotain edistystä asiaan."

Kadonneiden aatelisten etsiminen oli samalla tavalla palkkionmetsästystä kuin demonienkin jahtaaminen, joten koska Kalris halusi aina vilpittömästi auttaa, hän sanoi hyväksyvänsä tarjouksen. Hän kulautti tuoppinsa tyhjäksi paiskasi kättä kaikkien kanssa ja jätti orjakauppiasjoukon seuran. Kadonneen aatelisen metästys kuulosti vaihteeksi mukavalta hommalta, mutta mistä aloittaa?

Pellot alkoivat hyvin pian Riovenin ulkopuolelta, joten Kalriksen luodessä lyhyen silmäyksen ympärilleen, hän ei nähnyt montaakaan sielua. Käveltyään hetken aikaa takaisin kaupunkiin päin, hän kuitenkin äkkäsi tienposkessa makoilevan nuoren kentaurinaisen ja ajatellen, että tämä oli varmaankin paikallisia, asteli tämän luokse.

"Päivää, arvon neiti", hän sanoi sipaisten rähjäisen hiuspehkonsa taakse yrittäen näyttää mahdollisimman siistiltä hienosti pukeutuneen naisen seurassa. "Ette sattuisi olemaan paikallisia? Tietäisittekö yhtään montako räätäliä ja vaatturia tästä kaupungista saattuisi löytymään?"

Eime oli painanut silmänsä kiinni ja kannatteli ylävartaloansa oikean puoleisen kätensä varassa hieman nojaten siihen, kun muu kun hänen vatsansa oli lämmintä kiveä vasten ja jalat koukussa lukuunottamatta vasenta etujalkaa joka oli hieman enemmän sivulle  päin. Hän tunsi tuulen kevyen tuiverruksen kasvoillaan ja lautasissaan. Kentauri oli lähes jo unohtanut mitä oli tullut tekemään. Eime oli hieman unenpöpperössä vieläkin, vaikka hän nukkui hyvin ja suhteellisen pitkään, mutta minkäs sille voi kun on niin hyvät unenlahjat, että voi tarpeeksi levollisessa tilassa nukahtaa melkein seisaalteen?

Jonkin ajan päästä hän kuitenkin havahtui miehen ääneen, joka kuului vähän matkan päästä. Eime avasi silmänsä ja kääntyi katsomaan äänen suuntaan. Hänen syvälliset, tummansiniset silmät tutkailivat pienen hetken rähjäisen näköistä nuorta miestä. Kysymyksen kuuluaan loppuun hänelle nousi luonnollinen hymy kasvoille.

"Päiviä. En valitettavasti ole täältä päin, niin en tiedä paikallisista vaatteiden tekijöistä mitään, mutta niiden etsiminen on tarkoitusperä matkaamiselleni..." Nuoren kentaurin katse siirtyi hetkeksi sivumpaan, mutta nousi äkkiä seisomaan ja katsoi Kalrisiin. "Odota..! Ennen kuin menet, niin tahdon sinun tietää että olen vaatturi ja voin auttaa jos apua tarvitset."

Ei paikallisia, mutta siitä huolimatta Kalriksella taisi juuri käydä aikamoinen tuuri. Hän risti kätensä ja virnisti. "Vaatturi?", hän hymähti. "Onni taisi juuri potkaista minua. En toki halua kuluttaa kallista aikaanne, mutta mietin, olisiko teillä pieni hetki aikaa?" Kalris näytti kädessään pitelemänsä kangasvyön. Vyö oli ommeltu kovasta, tummasta kankaasta ja sen aseita varten tarkoitetut lenkit oli punottu nahasta. Vyönsolki oli koruton ja yksinkertainen, eikä sisältänyt muita yksityiskohtia kuin Riovenin seppien killan vaakunan. "Pystyttekö auttamaan tämän vyön jäljittämisessä? Kuka tämän on kenties tehnyt?" hän kysyi.

Kentaurinainen näytti rikkaalta ja hyväosaiselta, joten Kalrisksen aikomuksena oli vain kysyä tältä nopeasti apua, jotta ei sotkisi tätä sen enempää hänen tehtäväänsä. Rioven ja tämän roskasakki ei ollut tervettä seuraa kenellekään, vielä vähiten rikkaille naisille. Kalris ei oman henkensä puolesta pelännyt, mutta ei halunnut sotkea muita epäilyttäviin asioihin mukaan.

Kyllähän ajan voi näinkin käyttää. Eime oli suunnitellut loman olevan parin viikon pituinen, ja hän voisi pidentääkin sitä tarpeen tullen, onhan hän itse paikan pitäjä. Kentauri hypähti sulavasti lohkareelta, pudisteli hieman kylkeänsä ja mekon helmaa astellen lähemmäs Kalrista, joka piteli kangasvyötä kädessään. Eime katsoi aluksi hieman silmäillen vyötä ja kohotti katseensa mieheen ja nyökkäsi.

"Voin auttaa oikein mielelläni. Aikaa on riittäviin, voin kuitenkin päättää itse koska pidän liikettäni avoinna ja koska työskentelen," hän hymyili ja lopun kevyesti sanoessaan, kun katseli vyötä ja otti sen lähempään tarkkailuun käsiinsä, tunnustellen päämateriaalia ja katsoen sen pintaa varjoa ja aurinkoa vasten.

"Nopeasti katsottuna se näyttää ihan tavalliselta ja yksinkertaiselta vyöltä, jonka jokainen osaisi tehdä, mutta tämä on vaatinut kuitenkin taitoa. En tiedä vielä Riovenin seppien ja ompelijoiden taidoista mitään, mutta jos käy, kävisimme läpi kaupunkia. Jos löydämme kirjaston, sieltä voisi etsiä myös jotain tietoa, riippuen onko valikoimat kuinka laajat," Eime kertoi ja kohotti katseensa Kalrikseen.

"Minulla tosiaan taisi käydä tuuri, että törmäsin juuri teihin", Kalris hymähti kentaurin tukaillessa vyötä. Sen alkuperän selvittäminen sujuisi nyt nopeasti. "Olette oikeassa. Kirjastosta löytyy luottelot kaikista Riobvenin käsityöläisten kiltaan kuuluvista tekijöistä. Mikä olisikaan parempi paikka."

Kalris mietti hetken, tulisiko hänen painua kirjastolle vain yksin, sillä ei halunnut todellakaan vetää ketään ulkopuolista mukana asiaan. Jos hänen etsintänsä todella tuottaisi tulosta, ja hänen etsimänsä kohde todella olisi tässä kaupungissa, Kalris palaisi mustahaltioiden luokse ja pyytäisi heiltä apua. Palkkionmetsästäjien tavat käsitellä rikollisia eivät olleet kaikkein helläkätisimpiä, joten parasta olisi että hän ei vahingossa sotkisia kentauria mukaan. Hän osasi kyllä pitää huolta itsestään, mutta hienohelmaisesta ylhäisönaisesta hän ei ollut lainkaan varma.

"Olenpa ollut epäkkohtelias", Kalris sanoi. "Anna minun esittäytyä. Olen Kalris Eldoughen, metsästäjä ja eränkävijä. Kenties oletkin kuullut suvustani?"

Eime katseli vielä hetken vyötä ja ojensi sen sitten Kalrikselle takaisin. Hän nyökkäsi miehen toteamukselle. Samalla kentauri saisi häntä itseäkin hyödyttäviä tietoja, tätä vartenhan hän Riovenissa tuli käymään.

"Mukava tutustua. Olen kuullut Eldougheneista, mutta en sinällään tiedä paljoa mitään kyseisestä suvusta, olen vain ompelija ja pidän kauppayritystä Aijimeassa..." kentauri kohotti olkapäitään. "Minun nimeni on Eime Chanti ja kuten sanoin, olen vaatyuri ja vaatekaupan nimi on Auturè. En taas tiedä omasta oikeasta suvustani mitään, sillä minut adoptoi ihmiset."

Eime kääntyi viimeisen lauseen kohdalla jo katsomaan tielle. Hänelle tuli mieleen hänen adoptioperheen vanhemmat, jotka kuolivat vasta vähän aika sitten. Nyt hän viimeistään halusi muistaa sen. Naisella oli tuossa lyhyessä hiljaisessa hetkessä naama aivan pokkana, ehkä hieman vakavanakin, kunnes hän känsi katseensa takaisin mieheen. Hänelle levisi hymy kasvoille ja hän osoitti kädellä niin sanotusti tietä.

"Mutta lähtekäämme kohti Riovenin kirjastoa?"

"Oikein mukava tutustua neiti Chanti", Kalris sanoi nyökäten. Vai oli tämä kentauri kasvanut ihmisten parissa. Se selitti hyvin, miksi tämän ammatti oli niin ihmisille tyypillinen ja miksi tämä suhtautui kaksijalkaisiin niin lämpimästi. "Mukavaa, että olette silti nähtävästi löytäneet paikkanne maailmassa. Itse koko elämäni ilman kotia matkanneena, voin sanoa, että juurettomuus voi joskus olla todella ahdistavaa", Kalris pohti. "Eiköhän lähdetä", hän lisäsi.

Hyvin pian majatalon ohi kohti Riovenia kulkevalta tieltä heidän takaansa kuului vauhdikasta hevosten kavioiden kopsetta. Kalris hypähti tieltä sivuun, jotta ei olisi jyräytynyt ratsastavan joukkion jalkoihin. Ratsastajien reisussa rähjääntyneet panssarit olivat uskomattoman kevyitä ja kertoivat Kalrikselle heti, että tulijat eivät olleet Barcelista. "Isirionin haltioita", Kalris tuumi Eimelle. "Viimeaikaisten haltiavastaisten levottomuuksien vuoksi heitä ei ole Barcelin puolella juuri näkynyt." Ratsastajat huomasivat tienposkessa kulkevan kaksikon ja pysäyttivät vauhtinsa.

Eime nyökkäsi varovasti Kalriksen toteamukselle haltioista. Hän oli aivan ulapalla maan mahdollisten sotien suhteen, joten jos tältä kentaurilta jotain kysytään, ei selvää vastausta voi saada.

"Oletteko nähnyt tämän näköistä miestä?" möreä-ääninen haltia murahti. Tämä näytti epäselvähköä kuvaa pitkästä, viitallisesta miehestä. Eime katsoi kuvaan, pudistellen päätään sitten.

"Minä en ainakaan ole nähnyt. Entä sinä?" Hän kääntyi Kalriksen puoleen.

"Valitan, ei ole näkynyt", Kalris sanoi päätään pudistellen. Häntä hevosen selästä katsellut haltia nyrpisti nenäänsä ja mittaili Kalrista päästä jalkoihin kuin mitäkin kummajaista. "Olet selvästi rahan tarpeessa. Jos mitään ilmee, maksamme kyllä pienistäkin tiedoista", ratsumies lisäsi pistävästi, ennenkuin kääntyi hevosellaan muiden tovereidensa kanssa kohti kaupunkia.

Kalris raapi päätään ja kääntyi takaisin kentaurin puoleen. "En oikein usko sattumiin, enkä oikein osaa keksiä mitään luonnollista selitystä haltiapalkkasotureiden ilmaantumiseen Rioveniin juuri nyt", hän tuumasi. Hänen mielessään kävi jälleen ajatus siitä, että hänen olisi parasta sanoa hyvästit Eimelle ja jatkaa etsintäänsä yksin.

"Jatketaanko?", hän hymähti.