Tien päällä

// Kaikki mukaan! Peliseuraa ei ole vielä sovittu, eli juuri sinä voit tullaa mukaan pelastamaan tai kiusamaan pientä Pocia. Ei pelaajien ylämäärää, kaikki messiin vaan! Sijoittuu hieman kevään juhlan jälkeen vuonna 674. Peli on jatkoa tästä. //


Poci

Pieni lohikäärmeenpoikanen oli suunnattoman peloissaan ja hämillään. Juuri kun vastakuoriutunut Poci oli tottunut siihen, että laivan kansi ja ruumatilat olivat koko maailma, ja kaikki oli hyvin, oli hänet sullottu suureen puulaatikkoon ja raahattu korviavihlovan hälinän läpi päiväkausia. Ympärillä oli alati leijunut vahtikoirien haju ja ympärillä pyörinyt lukemattomien vieraiden hämmentyneiden silmäparien lauma. Poci ymmärsi haltiakielestä vain sanan sieltä ja toisen täältä, mikä ei lainkaan helpottanut hänen epävarmuuttaan. Nuori poikanen ei voinut tehdä muuta kuin painautua laatikkonsa nurkkaan ja toivoa, että joku sulkisi kannen niin että hän saisi olla rauhassa.

"Poikanen on mitä ilmeisemmin varastettu Ajimean luostarista. Mitään ei ole ilmoitettu kadonneeksi, mutta eiväthän pyöreäkorvaiset ystävämme tietenkään paljastaisi näin suurta virhettä."
"Jos kyseessäon todella luostarissa ollut yksilö, saamme hyvin nopeasti parhaat soturipapit peräämme. Lohikäärme on kultaakin arvokkaampi!"
"Haltianeuvosto ja kuningas varmasti haluavat poikasen itselleen. Itse en edes uskalla pitää sitä täällä hetkeäkään kauammin kun on tarvis! Sen koko laivan miehistö tietää poikasesta, on vain ajan kysymys ennenkuin sana leviää."
"Me emme voi jäädä odottamaan hänen korkeutensa Bellothir Hyrakoksen vastausta aiheesta. Poikanen lähtee Evegwariin välittömästi."

Poci ei saanut kaipaamaansa rauhaa ja hiljaisuutta, vaan pian hän sai huomata olevansa tien päällä, hevosen vetämissä kärryissä ympärillään kokonainen tusina kiiltävähaarniskaisia vartijoita. Yksikään heistä ei ollut Pocin äiti - tämän auran hän oli kadottanut heti poistuttuaan laivasta, eikä pieni lohikäärme kaivannut mitään muuta niin paljon kuin tämän turvallista läsnäoloa.

Seurue oli siirtynyt tien päältä vielä meluisampaan paikkaan, majataloon merenrantaan lähelle Evegwaria. Haltiat juhlivat erittäin hillitysti verrattuna pyörekorvaisiin serkkuihinsa, mutta pienelle Pocille sekin oli liikaa. Puulaatikko nökötti majatalosalin kulmalla sijaitsevassa kabinetissa lämmittävän takkatulen ääressä. Poci oli jälleen nälkäinen ja tökki laatikkonsa reunoja hermostuneesti sarvenaluillaan aiheuttaen tasaisen kopinan.

//Miu comes to rescue\\

Miu oli lähtenyt kotikaupungistaan rytäkällä, ilman sen kummempaa suunnitelmaa, kauhistuneena niistä suunnitelmista mitä oli kuullut hänen osalleen langenneen. Laivamatka oli saanut kuitenkin erilaisen käänteen kun jatkuvasta merisairaudesta kärsivä nainen oli onnistunut herättämään munankuoren suojissa nukkuneen lohikäärmeen yksinkertaisesti olemalla paikalla väärään aikaan. Pikkuinen oli kasvanut parissa viikossa moninkertaiseksi ja jäänyt kiinni sataman tullissa Miun itsensä huomaamatta. Paljoa maamaagi ei muutenkaan olisi pystynyt tekemään tuolla laivalla, jonka keinumisen aiheuttama merisairaus oli ainoastaan vähän lientynyt tottumuksen myötä.

Nainen oli saanut kuulla Merisiilin kapteenilta tapahtuneesta vääryydestä vasta jälkikäteen ja oli joutunut vakuuttamaan itselleen, ettei ollut vastuussa häneen linnunpoikasen lailla leimautuneesta kooltaan vähemmän pienestä pikkuliskosta.
Kiitettyään kapteenia matkasta Miu oli mennyt menojaan, sokea tiesi että hänen oli parasta suunnata sisämaahan.

Huppu kasvojensa peittona nainen oli istunut majataloon. Hän ei ymmärtänyt paljoakaan ympärillään kulkevista sanoista, kieli oli hänelle muutamia sanoja lukuunottamatta tuntematonta. Hän kuitenkin onnistui noukkimaan informaatiota jostain, mitä säilytettiin majatalon kulmalla olevassa kabinetissa, mikä sai naisen kiinnostuksen heräämään. Nyt hän ei ollut avuton merellä vaan he olivat tasaisella maan pinnalla, missä hän saisi maan nielemään koko rakennuksen, jos hän sitä toivoisi.

Nainen nousi ylös ja käveli kömpelösti puisella lattialla, joka ei tarjonnut samanlaista kaikupohjaa hänen magialleen kuin kivestä tehty. Kukaan ei kuitenkaan kuulostanut seuraavan häntä, kun hän kiersi ulkokautta kabinetille etsien seinästä kohdan, joka olisi puun sijasta kiveä. Hän naputti seinää kevyesti ja astui siitä läpi.

// Yay! Hmm, millä nimellä Poci tuntee Miun? //

Poci tajusi hyvin pian, että kukaan ei reagoinut hänen kopistuksiinsa. Useimmiten jos Poci van inahtikin laatikossaan, ilmestui häne yläpuolelleen heti hätääntynyt silmäpari, joka tarkisti, että poikanen ei ollut kuolemassa nälkään, janoon tai mystiseen sairauteen, jonka hän olisi napannut itselleen likaisilta ihmisiltä, joita haltiajoukon oli täytynyt satunnaisesti tiellä ohittaa. Poci tökkäsi laatikon kannen auki kuonollaan ja salista kuuluvasta metelistä huolimatta kurkkasi ulos pienet siivet ilmaa piiskaten. Lähin haltiavartia näytti olevan kauempana ovensuussa, seurassaan tarjotin, jonka antimet olisivat maistuneet pienelle lohikäärmeellekin.

Pocin ruokaa koskevat mietinnät keskeytyivät kun aivan yllättäen hänen taakansa tutui hento magian jälki. Poci käänsi päätään, huomasi yhtäkkiä paikalle ilmestyneen hahmon ja säpsähti silminnähden. Tunnistaessaan tulijan hänen silmänsä laajenivat hämmästyksestä ja epäuskosta. Voisiko todella olla...! Äiti!

Poci kompuroi ulos laatikostaan, sähisi ja puhisi saamatta sanoja suustaan. "Sinä! Tulit! Tulit viemään minut turvaan!" hän sai kakistettua ulos samalla kun ryntäsi kietomaan siipensä naisen ympärille siihen mihin ylisi, lantion kohdalle.

Miu ei pystynyt tuntemaan yhdenkään haltian askelten värähtelyä lähellä joten hän uskaltautui astumaan kokonaan seinän läpi, joutumatta pelkäämään jäävänsä kiinni suljetussa tilassa. Miu kuuli lohikäärmeen rapistelevan kauempana, se onnistuisi vielä kompuroinnillaan herättämään jonkun huomion, mutta Miu ei ehtinyt kehottaa Pocia hillitsemään itseään ennen kuin pieni lohikäärme oli jo kietonut siipensä turvaa hakien hänen ympärilleen.

Nainen kumartui silittämään lohikäärmeen päätä hellästi. Hän ei ollut vieläkään tottunut siihen, että oli jonkun äiti - ei, vaikka nyt puhuttiinkin lapsesta, jota hän ei ollut itse kantanut kohdussaan.
"Olen etsinyt sinua kaikkialta", nainen sanoi tiukkaan sävyyn, ääntään madaltaen. "Vien sinut pois täältä."
Mutta minne hän veisi lohikäärmeen poikasen paikassa, jossa hän ei edes tuntenut ketään? Ei hän voisi lähteä etsimään Yataita ja anella merihaltiaa auttamaan häntä, eikä hän voinut olla varma, voisiko luottaa Merisiilin kapteeniin. Nainen oli ollut mukava, mutta voisi yrittää palauttaa maineensa ilmiantamalla hänet. Miu oli tottunut tulemaan toimeen omillaan, mutta nyt ei ollut ainoastaan kyse hänestä. Hän ei ollut tottunut saamaan matkakumppania, joka kaipasi huolenpitoa.

Miun naputti uudestaan sormilla kivistä seinää. Nyt ei ollut aika pysähtyä miettimään. Vasta, kun he olisivat kaukana majatalosta hän voisi jäädä pohtimaan, mitä ihmettä tekisi lohikäärmeenpoikasen kanssa.
"Seuraa minua", nainen kehotti ja veti Pocia mukanaan seinään tekemäänsä reikään.

//Miu tai ihan pelkkä äiti käy hyvin, Miu tuskin vaatii Pocia kutsumaan häntä Dalinaksi.\\

Pois täältä. Poci tärisi innosta kuullessaan nuo sanat. Hänen ympärillään alati pyörinyt epävarmuus ja pelko siitä, mitä seuraavaksi oli tulossa oli poissa ja hän tunsi itsensä rohkeammaksi kuin koskaan. Häviävä maamagian jälki suorastaan ruokki häntä ja enemmän kuin koskaan tunsi Poci olevansa elossa.

"Minulla on ollut niin yksinäistä, olen vain tökkinyt laatikon reunoja. Tiesitkö että jokaisesta laudasta kuuluu eri ääni? Ja haltiatkin ovat kauhean äänekkäitä, ja kerran tuli vastaan kauhean äänekkäitä jotain ja me pysähdyimme. Minä painaiduin ihan piiloon sitten taas liikuimme. Tämä on kai se seikkailu, mutta tiedätkö, äiti, on seikkailut ovat aika tylsiä", poikanen jatkoi katsoen Miun naputtavan seinää. Tämän magia oli kuin koti Pocille ja aina tuntiessaan sen hän tunsi itsekin vahvistuvansa. Hän astui Miun jäljessä ulos ja veti kehukoihinsa mereltä päin puhaltavan tuulen mukanaan tuomaa tuoksua. "Minne me menemme, äiti?" Poci kysyi.



// Katsotaan miten tää lapsenomaisella hahmolla ropettaminen onnistuu niihin kaikkiin vanhoihin ja viisaisiin hahmoihin verrattuna, mihin oon tottunu :D //

Miu hymyili hienoisesti kuunnellessaan pikkuisen juttuja. Kyllä, hän tiesi että jokaisesta laudasta kuului erilainen ääni, hän oli elämänsä aikana tutustunut ääniin puuttuvan näkönsä vuoksi.
"Niin seikkailut usein ovat, Poci. Sen takia ei kannata lähteä kotoa", blondi totesi ja johdatti lohikäärmettä mukanaan. Hän halusi saada lohikäärmeen turvaan, mutta miten ihmeessä hän saisi Pocin meren yli, luostariin, missä siitä osattaisiin huolehtia paremmin?

Miu puri huultaan miettien vaihtoehtojaan. Hän oli juuri varastanut haltioilta lohikäärmeen, jonka arvo oli mittaamaton. Hänen vaihtoehtonsa alkoivat näyttää vähäisiltä.
"Me lähdemme takaisin kotiin", nainen sanoi vakavana. "Älä huoli, minä keksin tavan jolla pääsemme sinne. Kuinka nopeasti jaksat liikkua, Poci? Meidän pitää ehtiä kaupunkiin ennen haltioita."

//Hahah, ymmärrän :'D Omat lapsihahmoni ovat aina luonnottoman varhaiskypsiä\\

"On minulla neljä jalkaa ja kyllä minä juosta osaan. Mutta äiti, en ole ikinä päässyt juoksemaan näin pitkään", Poci vastasi silmät pyöreinä tuijottaen tavernan takaa aukeavaa maisemaa. Tallirakennusten, heinäkasojen ja varastojen takaa aukesi loppumaton heinikon peittämä lakeus, joka päättyi vasta metsän siimekseen.

Poci ei ollut aivan varma, missä koti oli, ja nyt kun hän katseli ympärilleen, pieni pelko syttyi loistamaan hänen sisälleen. "Minä luulen että haltiat eivät ole iloissaan. Laatikko on tyhjä, kun he tulevat katsomaan. Suuttuvatko he äiti? He aivan puhuivat tiellä vastaan tulevista pahoista miehistä, jotka halusivat veidä minut pois. Sinähän viet minut pois? Mutat sinä et ole paha. Mistä he tietävät että sinä et ole paha, sinä olet äiti?" Poci tuumasi luoden katseensa Miuhun.

Miu hymyili hienoisesti. Sokea kuunteli yhä maata jaloillaan mutta ei vieläkään tuntenut kenenkään seuraavan heitä.
"Nyt pääset juoksemaan sydämesi kyllyydestä, Poci", vaalea nainen totesi. Hän ei tiennyt kaikkea maastosta, joka heillä oli edessään, mutta tunsi sen olevan otollista maaperää hänen magialleen. Miun ei edes tarvitsisi juosta, jos hän ei haluaisi.

"Kyllä, he ovat erittäin vihaisia, mutta he eivät tule saamaan meitä kiinni joten kukaan ei saa tietää, että vein sinut", nainen totesi vakavana. "Mutta minä pidän sinusta huolen. Äläkä unohda, että äiti on vahva, en aio hävitä yhdellekään pahalle miehelle tai haltialle."
Se oli totta. Miu olisi vahva niin pitkään, kun heillä oli maata jalkojensa alla. Merellä hän olisi puolustuskyvytön ja sinne heidän tiensä veisi lopulta.

Maa lähti liikkumaan Miun jalkojen alta naisen magian avulla.
"Tule, Poci. Kohti satamaa."