Akela Etelätuuli

Akela Etelätuuli


ikä/syntymäpäivä: 17, syntynyt kesäkuussa 362
laji: ihminen
sukupuoli: mies
kielitaito: barsia, oman klaaninsa murre ja hiukan haltiakieltä
ammatti: ei varsinaista ammattia, toimii metsästäjä aina rahantarpeessa, muuten samoilee päämäärättömästi ympäri maata.

ulkonäkö: Akelalla on paksut, venhänvaaleat hiukset, joihin ei kampa tehoa. Harjasi poika niitä miten paljon tahansa, ne pysyvät aina sotkuisina, ja nuorukainen saikin melko ilkeäntahtoisen lempinimen Heinäpää. Nuorukaisen hiukset yltävät lähes olkapäille asti, ja ne saa halutessaan sidottua poninhännälle.
Akela ei ole erityisen roteva, muttei mikään kanankoipikaan. Kova elämä on tehnyt Akelasta voimakkaan ja jäntevän samoojan, joka selviytyy erämään karuissa oloissa. Hänellä on käsissään varsin vaikuttavat käsilihakset, joita poika saattaa sille päälle sattuessaan esitellä varsin halukkaasti. Jalkalihaksiakin löytyy, mutta mitään vatsalihaksia on turha kuvitella näkevänsä, vaikka poika onkin aika atleetti. Akela ei ole taistelussa voimakas tai erityisen nopea, eivätkä tuon taistelutaidot muutenkaan ole kovin kummoiset. Poika mieluummin kuuntelee tarinoita taisteluista kuin osallistuu niihin. Akela luottaakin jouseensa ja pyrkii huomaamaan viholliset ennenkuin jää itse alakynteen.
Kovin upeaa vaatevarastoa poika ei omista, tuolla on muutama paita, yhdet ohuet ja yhdet paksummat housut, kengät ja kaksi erilaista viittaa; matkaviitta ja hienompi, hopealangasta tehty juhlaviitta, jossa laukkaa kultainen hevonen. Lienee sanomattakin selvää, että juhlaviittaa poika käyttää vain erityistapauksissa, se onkin vain lähinnä muisto kodista, äidin ompelema. Enempää vaatteita poika ei omista, hän saattaa ostaa tai myydä vaatteitaan tarpeen mukaan.
Akelalla on pieni, mutta sitäkin terävämpi tikari, jonka hän sai isältään. Lisäksi hänellä on useampia veitsiä. Metsästyksessä poika käyttää lähinnä ansoja, mutta on hänellä jousi ja nuolia, jotka ovat myös hänen ainoa turvansa vihollisia vastaan. Lisäksi tuolla on lämmin turkis, johon poika kääriytyy yöksi sekä tulentekovälineet, suolaa, lääketarpeita, matkayrttejä sun muuta tarpeellista tavaraa. Pojalla on myös kaulassaan hopeakoru, joka esittää laukkaavaa hevosta. Sen poika osti joltain kauppiaalta. Akela ei muista enää, miksi hän halusi korun tai miksi se on niin tärkeä, mutta nuorukainen ei koskaan ota sitä pois kaulastaan.


Luonne: Akela ei viihdy taloissa, vaan nukkuu mieluiten kansansa teltoissa tai luonnonhelmassa. Poika, joka on tottunut nukkumaan kallioluolissa tai kovalla maalla taivasalla, ei kaipaa hienouksia tai ylellisyyksiä elämäänsä. Poika kylpee useimmiten lähteissä ja kylmissä joissa, joten puhtaaksi häntä ei oikein voi sanoa. Kynsien alla on yleensä kerros multaa tai muuta likaa, enkä edes mainitse korvientaustoja. Mutta erämaassa ei ole tarvetta moiselle, poika peseytyy vain silloin kun on pakko tai siihen on mahdollisuus. Siksi aina kaupungeissa tai majataloissa käydessään poika peseytyy oikein olan takaa ja käyttää saippuaakin.

Akela ei ole millään lailla nirso, tuo voi syödä mitä vain aina ötököistä raatoihin, jos tarve vaatii. Mutta voi sitä syöpöttelyä, kun poika vihdoin pääsee kunnon ruokapöytään. Akela voi yksinään syödä kolmen miehen edestä, eikä silloinkaan ole täysin kylläinen.

Akela tuntee yrtit ja kasvit, ja onkin varsin taitava parantaja. Poika tietää, mitkä yrtit auttavat jaksamaan ja mitä kasvia käyttää mihinkin vaivaan. Nuorukainen osaa myös erottaa myrkyllisen myrkyttömästä ja tulkita loistavasti luonnon merkkejä. Jäljitys on varsin helppoa ja poika löytääkin usein sen, mitä lähti jahtaamaan.

Akela on taitava metsästäjä ja hankkii toisinaan rahaa myymällä saaliitaan, kuten ketunnahkoja tai muita harvinaisuuksia. Turhaan ei Akela kuitenkaan tapa, vaan käyttää saaliistaan kaiken käyttökelpoisen aina lihasta suoliin ja luihin. Eikä Akela kovinkaan usein käytä rahaa, vain silloin kun on syystä tai toisesta vierailemassa kaupungeissa.

Mitä muihin ihmisiin ja senkaltaisiin tulee, Akela viihtyy ihmisten seurassa ja majataloissa, eikä millään tavalla pelkää tai karta toisten seuraa, ellei siihen ole syytä. Mutta tämä pätee vain kaupungeissa, erämaassa poika on varovaisempi ja välttelee polkuja, ihan vain oman turvallisuutensa vuoksi. Akela on liian monta kertaa joutunut ryöstetyksi tai uhatuksi matkoillaan, joten nyt nuorukainen osaa olla varovainen. Kokemuksistaan huolimatta nuorukainen on varsin sinisilmäinen ja naivii, jota on helppo huijata, ainakin muutaman oluen jälkeen. Akela myös pitää haasteista, joten korttipeliin osallistuminen saattaa olla kohtalokas virhe. Sattuipa kerran niinkin että poika päätyi pelaamaan hengestään peikkojen kanssa, ja se oli aikamoinen läheltä piti-tilanne.

Akela ei myöskään etsi hankaluuksia, ne vain tuntuvat löytävän pojan turhan helposti. Nuorukainen vain jotenkin aina onnistuu joutumaan pulaan, joista tuo on tähän mennessä selviytynyt varsin taidokkaasti. Mutta jonain päivänä onni kääntyy ja Akela saa kärsiä varomattomuudestaan. Millään tavalla uhkarohkea poika ei ole, mutta vaaran tullen on valmis taistelemaan ja pelastamaan ne, jotka apua tarvitsevat. Poika ei käännä selkäänsä sille, joka tarvitsisi apua eikä lyö lyötyä. Akela ei näe kunniaa niissä, jotka voivat apua pyytävän nähdessään jatkaa matkaansa.

Ja mitä kunniaan ja kunnioitukseen yleensä tulee, ne ovat pojalle tärkeitä asioista, ja jo pienestä pitäen Akelalle on opetettu, että kunniaansa ei saa menettää. Mieluummin henki kuin kunnia, eikä toista voi perusteetta loukata. Nuorukainen kunnioittaakin suuresti niitä, jotka osoittautuvat sen arvoisiksi, eikä mittaa ihmisiä sen mukaan, kuinka rikkaita tai vaikutusvaltaisia nuo ovat. Mutta suuttuessaan poika on todella teräväkielinen ja saattaa sanoa todella rumiakin asioita. Esimerkiksi Akela ei pelkää sanoa mielipidettään toisista ja osaa loukata ihmisiä aika mallikkaasti. Kerran sattui niinkin että poika joutui kaksintaisteluun varsin taidokkaan aatelismiehen kanssa, koska oli kommentoinut tuon tapaa kohdella rahvasta. Akela ei silti kadu niitä tilanteita, jolloin on sanonut jostakusta jotain, oli se sitten hyvää tai pahaa.

Akelasta ei ole soturiksi tai tappajaksi, hän on siihen aivan liian kiltti. Poika ei kykene vuodattamaan verta turhaan, hän ei pysty osoittamaan aseellaan aseentonta, ellei kyse ole itsepuolustuksesta.

Akela pitää lapsista ja heidän kanssaan leikkimisestä, ja kotonaan Hevosklaanissa tuolla on pikkusisaruksia ja serkkuja, joita poika toisinaan ikävöi. Vaikka poika onkin lähes täysi-iän saavuttanut, hänelle ei tuota vaikeuksia leikkiä lasten kanssa tai kertoa heille tarinoita matkoiltaan. Akela rakastaa tarinoita ja lauluja, ja osaa niitä itsekin. Pojan laulutaidoissakaan ei ole haukkumista, vaikka eihän tuo bardeille vedä vertoja.


Menneisyys: Hän oli Akela, Turin poika, Hevosherrojen klaanista ja päälikön poika. Nimenomaan oli.

Akelan perheeseen kuului isä Tur Tuulenpoika, joka on pienen, mutta sisukkaan Hevosklaanin päällikkö. Akelan äiti oli varsinainen kaunotar, joka tunnettiin klaanissa upeista laulajantaidoistaan. Väitettiin, että Akelan äiti oli puolhaltia, lähinnä tuon kauneuden ja hiukan suippojen korvien vuoksi. Ehkä juuri siksi Akelalle haltiakieli on helppo ja onhan pojassa tiettyjä, haltiamaisia piirteitä. Pojalla on myös kaksi siskoa,  Ailiéh ja Aliláh, jotka jäivät kovasti kaipaamaan isoveljeään. Lisäksi Akelan sukuun kuului isoäiti ja muutamia serkkuja, joiden kanssa Akela poikasena leikki. Nuorukaiselle perhe oli kaikki kaikessa ja ikävä on kova, vaikkei Akela vaihtaisi nykyistä elämäntapaansa pois.

Hevosklaani ei pidä kovinkaan suurta melua itsestään, eikä Akela mainitse koskaan sieltä tulevansa, lähinnä suojellakseen kansaansa. Hevosklaani on rauhantahtoinen kansa, jotka keskittyivät maanviljelyyn, metsästykseen ja hevosten kasvattamiseen. Hevosklaanin hevoset ovatkin vertaansa vailla, oikeita hevosten aatelistoa, kuninkaiden arvoisia ratsuja. Harvoin noita uljaita olentoja kuitenkaan alennuttiin myymään, ja perheelle olikin suuri häpeä menettää hevosensa. Hevosklaanissa ei pärjää, jos ei omista hevosta ja klaanilaisen arvo määräytyi hevosten taitojen mukaan. Mitä parempi hevonen, sitä parempi asema. Päälliköllä luonnollisesti oli parhaimmat ratsut ja päällikön poikana Akela sai oman ratsunsa jo lapsena.

Klaanissa jokainen hoiti itse hevosensa, asemasta riippumatta. Oli suuri loukkaus, jos isäntä antoi hevosensa muille hoidettavaksi. Silloin saattoi menettää ratsunsa, kun ei kerran jaksanut siitä itse huolehtia. Klaanilaiset myös kilpailivat usein keskenään, kenellä oli parhain, nopein tai kaunein hevonen. Nuo kilpailut saattoivat aiheuttaa vakaviakin kiistoja ihmisten tai jopa sukujen välillä.

Mutta kuten sanottu, Hevosklaani ei tahtonut sotaa, vaan pikemminkin piilotteli. Hevosklaani on varsin vaeltava kansa, joka koostui useammasta suvusta ja heidän hevosistaan. He saattoivat tarpeen tullen pakata leirinsä ja vaihtaa asuinsijaa, joten he asuivat kevyissä teltoissa ja hevoset ulkona, joten hienostuneeksi kansaksi ei heitä voinut nimittää. Hevosklaani ei usko mihinkään erityiseen uskontoon, mutta Akela maatakiertäneenä uskoo itse hyvin samoihin jumaliin kuin haltiat.

Joka tapauksessa, Akela tajusi jo varhain ettei tahtonut päälliköksi. Poika ei halunnut viettää loppuikäänsä suljetussa yhteisössä, joka kiersi samoja tasankoja ja metsiä yhä uudestaan ja uudestaan. Niinpä, 15-vuotiaana nuorukainen jätti klaaninsa, vaikka perheen hyvästely teki kipeää. Isä ei luonnollisesti ollut kovin mielissään perillisen lähdöstä, muttei estänyt nuoren ja seikkailunhaluisen koltiaisen lähtöä, sillä hän uskoi Akelan palaavan, kun elämä ensin vähän löisi kasvoille. Mutta niin ei käynyt, päinvastoin Akela rakastaa samoiluntäytteistä elämäänsä eikä ole suunnitellut palaavansa. Juuri minkäänlaisia yhteydenpitokeinoja Akelalla ei perheeseensä ole, lukuunottamatta pieniä, salaisia viesteijä joita Akelan siskot salaa lähettävät lintujen tai samoojien mukana.

Jättäessään klaanin, Akela luopui Turinpoika-nimestään ja otti nimekseen Etelätuuli, joksi isoäiti oli häntä nimittänyt ratsastustaitojensa vuoksi. Oli liian vaarallista kertoa Hevosklaanista, joten Akela keksi uuden tarinan ja väitti syntyneensä erääseen talonpoikaisperheeseen, josta oli lähtenyt, kun ruokaa ei enää riittänyt. Tosin, nämäkin versiot vaihtelevat ja toisinaan Akela saattaa olla myös merenkävijän tai kauppiaan poika, riippuen kenelle hän itsensä esittelee. Akela ei kuitenkaan kovin usein viihdy samassa paikassa kahta kertaa, vaan kulkee päämäärättömästi eteenpäin. Ainoa pysyvä matkaseura hänellä on Atur-hevonen, joka on Akelalle kaikki kaikessa.

Akela on matkannut jo pitkään, eikä tuolla ole selkeitä tulevaisuudensuunnitelmia. Ei tyttöä, ei poikaa, ei ketään jonka kanssa jatkaa elämäänsä. Nuorukainen ei ole koskaan seurustellut, ellei niitä yhdenillan juttuja majataloissa lasketa. Tosin, vielä klaanissa asuessaan pojalla oli jonkintasoisia tunteita kaunista ja viehättävää Eveliétä kohtaan. Mutta tuokin tyttö on unohdettu eikä Akelalla ole juuri minkäänlaisia suhteita keheenkään. Toisinaan, maatessaan yksin erämaan äärettömyydessä unta odottaen poika kaipaa seurakseen jotakuta, jotakuta joka osaisi puhua ja keskustella. Jotkuta, jota kutsua ystäväksi tai perheeksi.
Ilotyttöihin poika ei kuitenkaan koske, vaan jutut pysyvät aina keskusteluina tai pienenä flirttinä, muttei koskaan mitään sen syvempää.

Akela on matkannut kaikenlaisten olentojen kanssa, aina haltioista hukkiin. Mutta nuokin matkaseurat ovat katoavaisia ja loppupeleissä Akela jääkin yksin matkaamaan. Mutta noista matkaseuroista on ollut hyötyäkin, poika tietää miten toimia millaistenkin henkilöiden kanssa ja osaa jonkin verran haltiakieltä.



A´htur

A´htur, tai Atur, kuten hevosta kutsutaan, on  jalojen villihevosten perua, joita Hevosklaanin kansa kasvatti. Se ei ole pörröinen, voimakas vuoristoponi tai aateliston jalo kilparatsu. Raskaaseen työntekoon maatiloille Atur ei sovi, sillä se on syntynyt tasangoille, jaloon erämaahan ja metsien jylhien kuusten alle. Aturia varmajalkaisempaa ja nopeampaa matkaratsua saa hakea, ja onhan se mitä luotettavin kumppani ja ystävä Akelalle. Atur oli lahja Akelan isältä. Se on jalo hevonen, joka tietää arvonsa ja osaa olla oikea keikari niin halutessaan. Ori rakastaa esiintymistä ja pitää itseään maailman komeimpana hevosena. Kilpailuviettikin tuolta heposelta löytyy eikä se suostu helpolla luovuttamaan.

Atur on ruunikko, eli sen karva on kiiltävän ruskeaa, mutta sen jalat ja turpa ovat oikein tummanruskeat, lähes mustat. Orin harja on korpinmustaa ja juuri sopivan pituista, että siitä saa tukevan otteen. Häntä on myös musta, joka laskeutuu kuin vesiputous alas kohti maata. Atur on lihaksikas hevonen, jolla ei ole yhtään ylimääräistä painoa. Ori on huippukunnossa, jotta se jaksaisi matkata isäntänsä kanssa. Atur on varsin siropiirteinen, joten se ei todellakaan sovi raskaaseen työhön.

Mitään merkkejä orilla ei ole, ei mitään erikoista mikä erottaisi sen muista hevosista. Ulkonäöllisesti se onkin kuin mikä tahansa hevonen, sen todelliset kyvyt ja erikoisuus tuleekin ilmi vasta matkatessa. Atur jaksaa matkata päiväkausia vähällä vedellä ja ruoalla, se on varmajalkainen kivikkoisellakin alustalla eikä pelkää vettä tai ukkosta.

Aturilla on yksinkertaiset, mutta näyttävät nahkasuitset, jotka ovat muisto kodista. Satulaa Akela ei hevosellaan käytä, vain eräänlaista huopaa. Matkatavarat poika pyrkii pitämään niin kevyinä että voi joko itse kantaa ne tai laskea hevosensa selkään.

Akela kutsuu toisinaan Aturia Pikkuveljeksi, koska hän kasvoi yhdessä hevosensa kanssa, huolehtien siitä ja kasvattaen sen varsasta asti. Atur on Akelaa yli kymmenen vuotta nuorempi.  Atur oli, ja on yhä, Akelan paras ystävä. Pojan ja hevosen välillä oleva side on ainutlaatuinen jopa Hevosklaanin keskuudessa, he ovat tosiaan kuin veljekset ja tekevät kaiken toistensa puolesta. On monia tilanteita, joissa Akela olisi kuollut ilman Aturia ja toisinpäin. Jos Aturille ei ole ruokaa, silloin ei Akelakaan syö ja poika huolehtii, että hevosella on kaikki hyvin ennenkuin rentoutuu itse. Esimerkiksi kaupunkiin mentäessä poika etsii hevoselleen yöpaikan ja varmistaa että sillä on ruokaa ja suojaa, ennenkuin etsii itselleen majatalon. Akela myös hoitaa ja huolehtii hevosestaan aina itse, eikä uskalla antaa tuota jalokiveä toisten käsiin.

Moi, ja tervetuloa mukaan! :3

Hahmossasi ei yleisesti ole mitään suuremmin pielessä. Olet ottanut täysin Aragorn-arkkityypin, korkeaa sukua olevan omasta tahdostaan samoojaksi laskeutuneen hahmon. Akelalla ei ole mitään heikkouksia, hän on täydellinen ja taitava kaikessa ja hänen hevosensakin on paras ja mahtavin maan päällä.

Mietin lähtisikö todella klaaninsa perillinen noin vain pois. Voisi kuvitella että tuollaisessa tiiviissä perheyhteisössä olisi tiukat tavat ja kulttuuri, jota Akela olisi tottunut noudattamaan ilman mutinoita. Mikä on tehnyt hänestä niin kapinallisen, että hän hylkää oman kansansa itsekkään vapaudentavoittelun takia? Jos hän asettaa itsensä klaaninsa edelle, pitävätkö muut häntä yhä hyvänä johtajaehdokkaana? Entä miksi siskoille lähetettyjen viestien tulee olla salaisia, eihän Akela ole karkuri tai rikollinen.

Yleisesti olisi hyvä jos miettisit vähän enemmän hahmosi suhdetta omaan klaaniinsa ja sitä, miksi hän lähti. Olisi myös hyvä jos keksisit hahmollesi muutaman heikkouden, sillä yleisesti olen huomannut että mitä monivärisempi ja syvempi hahmo on, sitä enemmän pelaaja luomukseensa rakastuu ja sitä kauemin sillä myös jaksaa pelata.

Hahmo on kuitenkin hyväksytty, tervetuloa mukaan! :3 (Rekisteröidy, ja lisää tämä hahmo sitten hahmokuvaukset-osioon uudelleen :3)

Voipi olla että hahmosta tuli turhan Aragornmainen, vaikka jotenkin alitajuntaisesti yritin sitä välttää :/
Ehkä ajattelin että hahmon heikkoudet tulisivat paremmin ilmi pelissä ja hahmo kehittyisi pelin mukaan, mutta nyt kun sanoit niin onhan tuossa aika paljon Mary Suen ominaisuuksia.
Otan neuvosta vaarin ja korjailen vähän tietoja :3