Now I'm even more lost

// Poisonbubble tänne kiitos~ //

Naleialin hiekkaisella tiellä kulki muuan lyhythiuksinen sirokasvoinen haltia, jonka ulkonäkö saattoi hämätä tavallisia kaupunkilaisia hyvin pahastikin. Bryth oli hänen nimensä, eikä hän suinkaan ollut haltia, vaan lohikäärme.
Hän oli ottanut haltian muodon muodonmuutosmagian avulla, minkä mies oli todennut erittäin hyödylliseksi taidoksi.
Nämä haltiat eivät olisi kovinkaan riemastuneita, jos Bryth olisi tepastellut paikalle lohikäärmeenä.
Jos niin olisi käynyt, siitä ei seuraisi mitään hyvää. Hän saisi varmastikin jousipyssystä ja miekasta..
Joten parempi olisi pysytellä haltiamuodossa, jottei minkäänlaisia haavereita sattuisi. Se vasta kamalaa olisi.

Ai että se elämä osasi olla toisinaan niin vaikeaa. Tavallisten kaksijalkaisten elämä kiinnosti hyvin paljon vaaleahiuksista hujoppia ja hän toivoikin pääsevänsä vielä joskus asumaan aloilleen täällä.
Mutta sitähän vanhemmat eivät hyväksyisi ikipäivänä, eivät todellakaan. No, se oli kyllä ihan ymmärrettävää, kun he molemmat halusivat suojella vielä poikaansa kaikenlaisista vaaroista. Haltiat olivat.. perin eriskummallista väkeä.
Ainakaan häntä ei nyt katsottu nenänvartta pitkin, kun Brythilla oli suipot haltiankorvat tavallisten ihmiskorvien tilalla. Se tuntui äärettömän oudolta, lyhythiuksinen ei tuntenut oloaan jotenkin kotoisaksi tässä olomuodossa.
Taivas oli autuaan sininen ja ihanan pilvetön, ainuttakaan pilvenriekaletta ei tosiaan siellä näkynyt.

Brythin puolesta olisi saanut vaikka paistaa aurinko, sillä hänellä oli kylmä viileän tuulen takia. Vaatetuksestahan sekin varmastikin vain johtui, vaikka hänen yllään olikin sama vanha turvallinen mutta tylsä hiekanvärinen pusero, samanvärinen lyhythihainen takki, joka ylettyy suunnilleen polveen asti sekä tummanahkaiset housut.
Ainoastaan karhunturkista tehdyt bootsit lämmittivät, mutta nekin vain jalkoja. Nekin olisivat kohta rakoilla.
Minneköhän lohikäärme nyt lähtisi kulkemaan? Eihän hän voinut tähänkään jäädä tuppisuuna seisoskelemaan!

Berek

Berek kuumensi käsissään hopeista nuolenkärkeä. Se kuului ilmeisesti jonkinlaiseen seremonia-asuun, sillä berek ei voinut kuvitella minkälainen tyhjäpää ampuisi vihollistaan hopeasta taotulla nuolenkärjellä. Sehän vääntyisi jo pelkästä ilmavirrasta. Kärki hehkui hänen käsissään, tässä täytyi olla tarkkana…
’’Sinä! Käsityöläinen!” Kuului yllättäen huuto puisen pöydän luota jossa berek otti tilaukset vastaan. Berek säikähti huutoa, ja nuolenkärjestä roihahti suuri liekki, polttaen reiän kankaiseen katokseen.
’’Sehän roihahti…’’ Berek mumisi laskien kärventyneen nuolenkärjen käsistään vesiastiaan. Kiinnittämättä huomiota äskeiseen yllättäjään, berek nosti jaloistaan likaisen rätin, millä pyyhkäisi nopeasti hikistä otsaansa. Haltia pohti itsekseen kuinka kauan tällä kertaa kestäisi että hänen kulmakarvansa olisivat kasvaneet takaisin. Huokaisten berek nousi jakkaraltaan ja asteli kohtaamaan tämän aasin.
’’Mitä saisi olla?’’ Berek kysyi hymyillen mahdollisimman tekopirteästi. Hän oli hyvin lähellä polttamassa päreitään.
’’Tarvitsen suojelusriimun. Tyttärelleni, joten haluan riimun olevan korussa. Jossakin mitä nainen voi kuljettaa mukanaan kaikkialla.’’ Ylimielisen näköinen haltia ilmoitti tuijottaen berekiä nenänvarttaan pitkin. Ilmeisesti aatelinen haltia piteli kankaista nenäliinaa nenänsä edessä puhuessaan berekille.

’’Onnistuuhan tuo. Olen tehnyt ennenkin riimuja koruihin.’’ Berek nyökytteli edelleen hymyillen.
’’Niin… Kyselin hiukan ylemmissä piireissä ja sinun nimesi nousi esille useasti. Joten luotan tämän sinun käsiisi. Haltia nyökkäsi ja heitti paperinpalan pöydälle. Berek nosti lapun hymyillen ja kuvitteli tuon ylimielisen koukkunokan naama edellä lantakärryihin. Se tuntui auttavan hänen hermoihinsa ja hymy tuntui vähän vähemmän väkinäiseltä.Berek taitteli lapun auki ja katsoi haluttua riimua. Samalla hänen hymynsä pakeni pakaroiden väliin.
’’Tiedättekö te mikä tämä riimu on?’’ Berek kysyi näyttäen lappua asiakkaalleen.
’’Tiedän… Sen vahvempaa suojelusriimua ei löytynyt mistään kirjasta. Minä maksan hyvin.’’ Aasi vastasi ja berek tunsi verisuonen sykkivän ohimollaan.
’’Tämän valmistamiseen tarvitaan lohikäärmeen suomu!’’ Berek sanoi närkästyneenä ja heitti paperin pöydälle.
’’Minä sanoin, että maksan hyvin.’’ Haltia toisti ja erek oli jo sylkemässä pahimmat kirouksensa tämän kasvoille kun nahkapussukka putosi pöydälle. Muutama kultakolikko vierähti ulos pussukasta riimunkuvan päälle. Berek nielaisi kirouksensa.
’’Tarvitsen.. äää… Muutaman päivän tarvikkeiden hankintaan…’’ Berek takelteli ja nyökkäili samalla. Haltia katsoi häntä tyytyväisenä ja nyökkäsi.
’’ Olen hyvällä tuulella. Saat viikon. Johonkin kauniiseen koruun.’’ Haltia heilautti kättään ja lähti marssimaan poispäin, jättäen berekin pohdiskelemaan mihin oli juuri lupautunut…

Jos Bryth ei olisi ollut laisinkaan huolettomampi mitä yleensä, hän tietäisi aivan takuuvarmasti jonkin olevan pahasti vialla. Takaraivossa kutitteleva ajatus huolestutti hivenen nuorukaista, mutta eipä poikakulta tiennyt, mikä lohikäärmettä oikein odotti. Kulkiessaan erään puodin ohi, Bryth vilkaisi ihan silkasta mielenkiinnosta sen sisälle, jossa kaksi haltiasta juttelivat (tai no, toinen noista vaahtosi) jostain asiasta. Toinen haltioista marssi suoraa tietä pois putiikista, mutta sen sijaan että Bryth olisi jättänyt kauppiaan oman onnensa nojaan, hän päätti astella riimukaupan sisälle, ihan silkasta uteliaisuudesta. Kaikki tällainen roina kiinnosti niinkin tuntematonta lohikäärmettä todella paljon.

"Päivää", haltiamiehen muodon ottanut Bryth sanoi tervehtien Berekiä nostamalla kättään hieman ylemmäs.
"En halua kuulostaa liian tungettelevalta, mutta saanko kysyä miksi noin hapan ilme?" pellavatukkainen kysyi mahdollisimman kohteliaasti, lähestyessään ihan noin vain Berekiä. Hän vain halusi yksinkertaisesti tietää.


//Vähän lyhyttä~ //

Berek

Berek hieroi ohimoitaan kulmat ärtyneesti kurtussa uudemman asiakkaan ilmaantuessa paikalle. Hän huokaisi raskaasti ja rullasi valkoisen pellavapaitansa hihat alas kyynertaipeista.
"Eihän tässä mitään. Hankala asiakas ja saatoin lupautua hieman suurempaan keikkaan kuin tarkoitukseni oli." Berek saneli ärtyneesti, muituttaen itseään kuitenkin siitä, että äskeinen tapahtumaketju ei ollut tämän uuden asiakkaan vika, ja oli parempi olla hätyyttämästä tätä tiehensä.

"Vaan se on minun tulevaisuuteni ongelma, mitäs teille saisi olla?'' Berek kääntyi uuden asiakkaansa puoleen ja joutui kohottamaan toista kulmaansa. Hänen edessään seisova haltia ei oikein käynyt yksiin tämän kaupungin ylhäisten ja nokkavien haltioiden kanssa. Varmaankin jostakin muualta kotoisin. Kuten hänkin. Berek sipaisi pitkän suortuvansa sivuun kasvoiltaan ja hymyili hiukan.
"Olen riimujen kaivertaja ja yhtään itseäni kehumatta aika etevä sellainen. Etsitkö jotain tiettyä?"

//Lyhyttä täälläkin, mutta pelko pois, kyllä se tästä kun saadaan juttu käyntiin o/ //

Bryth kuunteli tarkkaavaisena riimunkaivertajan sanoja, mikä herätti aikuisen lohikäärmeen mielenkiinnon ja uteliaisuuden. Kaksijalkaiset olivat sitten perin erikoisia otuksia. Millainen keikka toisella oikein oli tiedossa?
Sitä pellavatukka ei uskaltanut kysyä, koska raukkaparka saisi kuitenkin elinikäiset traumat moisesta, jos saisi tietää.

"Ääh, en ole ostamassa, ei ole rahaa" mies selitti varsin nopeasti Berekille, mukamas 'hyvän' hätävalheen turvin.
Eihän lohikäärmeet nyt rahoja tarvinneet, vaatteetkin ja komean ulkomuodonkin sai näppärästi
Ja jos nälkä yllätti, hän voisi vain kävellä muina miehinä kylän ulkopuolelle ja muuntautua siellä sitten takaisin lohikäärmeeksi. Hän antoi kanelinruskeiden silmiensä lepäillä ihan rauhassa hienoissa riimuissa.

"Olet siis tehnyt nämä kaikki itse?" kikkarapää kysäisi vielä kertaalleen hänen tuijotellessaan kaiverrettuja riimuja silmä kovana ja hymysuin. "Olen vain kuullut tällaisista, mutta näen nyt ensimmäistä kertaa" ruskeasilmäinen kertoi ajan ratoksi. Lohikäärmeyhteisössä hän oli kuullut kaikenlaisista asioista ja tiesi niistä useimmiten enemmän kuin esimerkiksi tavallinen ihminen. Bryth ei ollut tietämätön, vaan piti aina korvat auki ja silmät valppaana.