Sammunut liekki

//Tää on sit prologi Grognarille ja Aekille, joten elkäähän yrittäkö tunkeutua näiden kääpiöiden taloon. Murtautujat ottaa auto-hittiä Grognarin pyssyn pistimestä tai pahempaa: Raskhan kaulimesta.//

Grognar istuskeli mukavassa lepotuolissaan sikari suussaan. Hänen silmät olivat kiinni ja hän puhalteli savupilviä suunpielestään.

Pian hänen ajatuksensa keskeytti kolkutus hänen talonsa oveen. Grognar oikaisi itsensä jaloilleen murahtaen ja lähti kohti ovea. Oven takana seisoi vähemmän tanakka kääpiölähetti, joka ojensi kätensä. "Tämmöin kirje tuli teitille." hän tokaisi pitäen koristeellisella kääpiönkasvosinetillä suljettua kirjettä ojennetussa kädessään. Grognar otti kirjeen ja nyökkäsi lähetille kunnioittavan nyökkäyksen kiitokseksi.

Ovea sulkiessaan Grognar mumisi itsekseen "Tämä sinettihän on Barcelin puolelta...". Hän käveli jälleen oleskeluhuoneeseen tuoliinsa, otti paperiveitsen ja avasi kirjeen kärsivällisellä hitaudella. Grognarin silmät suurenivat järkytyksestä lukiessaan kirjettä kun Raskha astui huoneeseen. "Mitä siinä lukee?" hän kysyi astellessaan kohti miestään. "Hevnir on siirtyny esi-isien seuraan. Kai muistat hyvän ystäväni, joka läks 33 vuotta sitte matkailee ympäri maailmaa? Tän mukaan kuoli taistelus demonii vastaa Barcelin puolel. Ja sinne se haudattiinki." Grognar vastasi ja sulki silmänsä. Viiden minuutin mietiskelyn jälkeen Grognar nosti katseensa vaimoonsa, joka seisoi yhä hänen edessään, ja sanoi tälle "Menepä pistämään Dobin kuntoo. On aika lähtee käymää Hevnirin haudalla.".

Vaaleanpunaisten hiuksien leimahdus ja kevään ensimmäisten niittykukkien tuoksu purjehti asuntoon, kun Aeki avasi oven ja astui pieneen eteiseen. Tyttö oli huomannut vieraan lähtevän talosta, joten hän oli kiirehtinyt isänsä pajan katolta ottamaan selvää mystisestä kääpiöstä. Aekin lukema kirja oli muutenkin jo käymässä tylsäksi, eikä hän muutenkaan halunnut pysyä ulkona kauaa, sillä taivaanrannan raskaat pilvet enteilivät tihkua.

"Äiti", Aeki huikkasi nähdessään vanhempiensa tuumailevan oleskeluhuoneessa kahdestaan. "Kuka se oli?" Tyttö jätti Isirionin haltiasodat muiden niteiden sekaan pienen kirjapinon päälle ja käveli keittiöön. Hän ehti kaataa itselleen kuppiin maitoa, ennenkuin kuuli vastauksen sijasta äitinsä kolistelevan kirjapinoa. "Kuinka monta kertaa minun pitää sulle sanoa, että älä jätä tavaroita lojumaan ympäriinsä!" Raskha tuhahti keittiön suuntaan. Aeki mutisi kuppiinsa ja ilmestyi oleskeluhuoneen ovelle välittämättä sen enempää äitinsä sanoista. "Se oli lähetti, eiks ollutkin?" hän tivasi äidiltään, joka viittasi vastaukseksi tuolissa löhöilevään Grognariin. "Isi?", Aeki jatkoi. "Oliko?"

"Kyl se lähetti oli. Anto kirjeen, jossa Barcelin puolel asuvat kääpiöserkkumme kertoi ystäväni kuolleen. Et tunne Hevniriä ku se läks maita tutkimaa enne ku sua ees oltii ees synnytetty. Meinas ottaa isäski mukaan." Grognar selosti ja jäi muistelemaan viimeisen lauseen kohdalla huokaisten syvään. "Mää lähden sen haudalle. Osottaa kunnioitusta hyvälle ystävälle. Enköhä mää vuoden sisäl palaa kotii." Grognar jatkoi ja nousi tuoliltaan lähteäkseen pakkaamaan tavaroitaan.

Aekin maitomuki pysähtyi aloilleen Grognarin sanojen vaikutuksesta. Aekia ei paljoa liikuttanut jonkun hänelle täysin tuntemattoman kuolema, mutta hänen isänsä sanat sen jälkeen sen sijaan liikuttivat. Hänen isänsä tapoihin ei kuulunut hätiköinti, joten jos hän oli lähdössä, Hevnirin oli todella pitänyt olla hänelle tärkeä. "Vuoden sisällä?" Aeki toisti ihmeissään.

Kääpiötyttö näki tässä mahdollisuutensa. Hän ei ollut koskaan astunut jalallaan vuoriston ulkopuolelle, ja nyt Grognar oli menossa Barceliin asti!

"Isi, kai minä pääsen mukaan?", Aeki pamautti vilpittömästi. Hän loi lyhyen anovan katseen myös äitiinsä.

Tyttärensä kysymyksen kuullessaan Grognar pysähtyi ja kohautti kulmaansa kysyvän tuimasti tätä kohti. "Jaa että mun pikkutyttö läksis pitkäl matkal isäpappansa kans? Kaikkee kanssa. Reissu on aivan liian pitkä ja vaarallinenki. Ei tommoset hennot tyttöset kuulu maailmaan. Vastaus on siis ei." Grognar murahti ja kääntyi jatkamaan matkaa kohti työhuonettaan.

Isänsä odotetun kiellon kuulessaan Aeki puri huultaan ja puristi kätensä nyrkkiin. Nyt oli otettava kovat keinot käyttöön. Hän kääntyi äitinsä puoleen. "Ei isä voi jättää minua tänne kokonaiseksi vuodeksi! En ole ikinä ollut matkoilla, ja nyt olisi niin hyvä tilaisuus. Etkö sinäkin ole aina sanonut että pitää nähdä ja kokea mahdollisimman paljon!" Raskhan katse ei hellittänyt. Hän pudisti päätään tyttärensä purkautumiselle.

Aeki huomasi olevansa alakynnessä Grognarin selän loitonnessa työhuoneeseen päin. Hetken tyttö puri huultaan kasvot turhautumisesta punaisina. "Selvä sitten", hän tiuskaisi. "Jos en pääse isin mukaan, menen sitten yksin!" hän huudahti äidilleen. "Olen jo aikuinen kääpiö, eikä minun tarvitse kuunnella teidän mielipiteitänne. Ehkä onkin jo aika, että nousen omille jaloilleni", hän puuskahti, laski mukinsa pöydälle, niin että maito läikkyi, ja lähti nenä pystyssä marssimaan kohti omaa huonettaan.

Grognar purskahti kovaääniseen nauruun "Luuleks tyttö mun todella uskovan tuon, että hän todella karkais kotoo? Ei taida meikäläisen mieli järkkyä kyllä mihinkää suuntaan.". Tähän Raskha totesi huolestuneena "Entä jos hän kuitenki lähtee omil tielleen? En mää voi sitä tyttöö joka hetki seurailla. Sun seurassas se ois sentää varmast turvas.". Grognar kääntyi vaimonsa puoleen silmin nähden hämmästyneenä ja sanoi "Uskoksä todella ton tytönpalluraisen juttuihin? Se vaa yrittää keksiä tekosyit mil pääsis mun messiin. Suurempi vaara se ois varmast, jos se mun mukaa tulee ku et jos se tänne jäis.". Raskha otti muutaman askeleen miestänsä kohti uhkaavasti ja manasi "Munhan tytön kaa ei riskei oteta! Sää otat sen tytön mukaan ja näytät sille pikkasen maailmaa. Ehkä se pelästyy sit tarpeeks ettei ikinä uusiks haluu meiä turvallisest kyläst häippästä. Ei se suuri vaiva oo.". Tähän Grognar vaan murahti myöntymykseksi.

"Aeki! Pääset sittenki mukaa, pakkaa kamas vauhdilla!" Grognar ärjäisi tyttärelleen ja lähti jatkamaan askareitaan.

Aeki hymähti hyvillään, sillä hän oli tiennyt, että äitiin vetoaminen auttaisi. Tyttö oli jo kauan sitten oppinut vanhempien taivuttelemisen salat. Riemuissaan hän ryntäsi huoneeseensa, missä hänen lemmikkiliskonsa Ketu torkkui tyytyväisenä terraarionsa lämpimien kivien päällä. "Herätys unikeko", Aeki silitti sen päätä. "Me pääseme seikkailemaan!" Uninen lisko nosti hieman päätään, ja käpertyi sitten takaisin kerälle. Sitä ei voinut vähempää kiinnostaa tytön innostus.

"Äiti", Aeki huikkasi takaisin ovensa karmeilta. "Onko meillä vielä se Lasuf-enon matkarinkka? Ja saanko ottaa sen eilisen kuivalihan rippeet Ketulle evääksi?" Tyttö oli jo penkomassa eteisen komeroja. Raskha kaivoi tikapuita kiivetäkseen ullakolle, samalla kun vastasi: "liskoa et ota mukaan. Ja muista sitten ottaa tarpeeksi lämmintä päälle öiden varalta, ja se vihreä sadeviitta myös. Ja kuuntelet sitten isääsi, ja pidät huolta Dobinista..." Sanojen loppu hukkui pois Aekin mielestä. Hän kolisteli innoissaan omia tavaroitaan. Häntä odotti seikkailu!

Seuraavana päivänä, varhain aamulla Grognar oli viimeisiä tavaroitaan ja tytärtään vailla valmis lähtemään matkalleen. Käppäillessään hakemaan asettaan ja vyölaukkuaan Grognar karjahti "Aeki, alapa tulla jo!". Himskatin tytöntyllerö, aina hidastelemas, ku matkaan pitäs päästä. Raskha odotti ulkona mahdollisuutta hyvästelyyn ja hääräsi Dobinin ja tässä roikkuvan kärryn kimpussa ja sulloi mukaan vielä juuri tekemiänsä leipomuksia ja ruokaa. Dobin ei paljoa välittänyt rouvan puuhastelusta vaan tylsistyneen näköisenä mussutti matkaansa varten annettua ruohoa hitaasti nautiskellen.

Matkarinkka ei millään meinannut pysyä kiinni, ja sen kanssa tapellessaan Aeki onnistui kaatamaan huoneensa pienen vaatenaulakon. "Joo joo", Aeki huudahti takaisin isälleen välittämättä jälkeensä jättämästä sotkusta. Hän nosti rinkan harteilleen ja kumartui nostamaan pienen liskonsa syliinsä. Ei hän tahallaan hidastellut, rinkkapirulainen se ei vain suostunut pysymään kiinni!

Ulos astuttuaan Raskha vyörytti matkaviitan tyttärensä harteille. Väistääkseen ylimääräisen painon Aeki yritti luikerrella sen painon alta pois. "Minulla on kaikki, kiitos vain", hän melkein tiuskaisi ja yritti päästä pakoon äidiltään lähtemällä kävelemään pihan poikki maanitellen Dobinia peräänsä.

Aekin rymistellessä kohti ulko-ovea Grognar kuuli tytön rymistelevän jotain jättäen suurella todennäköisyydellä kömpelyydellään suurta sotkua peräänsä. Kääpiömies kirosi tyttärensä epäkääpiömäistä arvokkuuden puutetta ja antoi tämän rynnätä Dobinin luokse äitiään karkuun.

"Raskha, pidä talo pystys." Grognar sanoi niin lämpimästi kuin karski kääpiömies kykenee. Raskha tuli halaamaan miestään ja Grognar kiersi toisen kätensä tämän selän taakse vastaakseen hellyydenosoitukseen. "Elä anna tuolle likalle käydä kuinkaan, eläkä ittelleskää hanki harmeja." Raskha sanoi miehelleen silmät jo hieman kosteina. "Hah! Saattaa olla et tyttö jääki ekaan sudenkuoppaan mihi kömpelyyttään putoo." Grognar naurahti. "Elä huoli, kyl mä siit huolen pidän. Ja ittestäni ei ainakaa oo pelkoo, ei mikää täst mun paksust nahast läpi pääs!" Grognar hymyili vaimolleen.

Hyvästit jätettyään Grognar siirsi jo ajatukset esi-isien ja sankarien luo päässeeseen ystäväänsä. Raskha käveli kohti tytärtään aikomuksissaan rutistaa tämän hengiltä, joten Grognarin tulisi vielä odottaa hetken aikaaa lähtöä. Hän käveli Dobinin luo, taputti tätä hellästi, otti sikarin ja sytytti sen. Grognar hengitti syvään, puhalsi savua suunpielestä ja jäi odottamaan tytärtään.

//Pappa Murdinrin lähtee Aekin tultua matkaan ja poistuu pelistä kohti rankkaa matkaa, toivomme, että kaikki tekevät parhaansa tuottaakseen harmia kääpiöperheen matkalle //

Lemmikkilisko ei tykännyt Aekista tänään yhtään ja yritti kokoajan loikata pois tytön sylistä. Laiskanpulska Dobin tuijotti Ketua aivan kuin tuhahtaen itsekseen, kylläpä ne nuoret jaksavat.

Dobin ei tietenkään jaksanut ottaa kovinkaan montaa askelta, joten Raskha ehti tyttärensä luo tämän yhä maanitellessa elukkaa liikkumaan. Lähtöinnokuudesta hihkuva Aeki ei laikaan tykännyt äitinsä syvästä syleilystä, mutta koska kääpiönaisen vahvoista käsistä ei ollut irtirimpuilemista, päätyi tyttö halaamaan äitiään hänkin. "Heihei sitten, Aeki-pikkuinen", Raskha toiseli. "Katsot sitten ettei tuo isäs juo liikaa ja pysyy aisoissa."

Grognarin lähtiessä liikkelle Dobinin kanssa, pääsi Aekikin viimeinkin äidistään irti. Yhä Ketu käsissään rimpuillen hän kääntyi lähteäkseen. "Hei sitten!", hän huusi. Dobinin tasaisten kavioiden kopinan kaikuessa hänen vierellään alkoi kotitalo ja äidin esiliina jäädä taakse.

// Ja matkaan käy Aeki-chan~! //