Annhjunhnénn "Annju" Mihur

nimi Annhjunhnénn "Annju" Mihur
ikä 17
sukupuoli poika (ori)
laji kentauri
ammatti teoriassa jotakin orjan ja palvelijan välimaastosta, mutta käytännössä vain näyttää nätiltä
kielitaito kömpelö mutta kuitenkin pääasiassa ymmärrettävä barcia. ei puhu kentaurien kieltä. sivistyssanoissa kyllä löytyy, mutta niiden oikeaoppinen käyttö onkin aivan toinen asia.
magia valoelementti jonka käyttö rajoittuu puhtaasti vahingossa kovien tunnekuohujen yhteydessä sormenpäiden hohteluun tai muuhun aivan yhtä hyödyttömään.

ulkonäkö
[kuva viestin lopussa]
Annju korvaa vähäjärkisyytensä ja totaalisen kyvyttömyytensä yleishyödyllisiin askareisiin aimo annoksella kimmeltävän satuponin kauneutta. Korvien kärjestä mitattuna Annju on pituudeltaan hädin tuskin 177cm joka luonnollisesti tekee tämän kehon hevososasta varsin pikkusievän ja ponimaisen kentaurien normaalista kookkaasta ja vahvasta rakenteesta poiketen. Ei tarvitse olla kovinkaan tarkkasilmäinen huomatakseen että ruoka-aikoja ei ole turhan usein jätetty väliin vaan jokainen tarjottu suupala on hyötykäytetty kun taas urheilu on jäänyt lähinnä paikasta toiseen kopsuttelun ja koikkelehtimisen varaan, sillä nuori kentauri on koko varreltaan hieman pehmeän pyöreälinjainen.
Nuorukaisen kasvot ovat kauniit kuin karamelli pulleine vaaleanpunaisine huulineen ja sinisine silmineen, suurien vaaleiden korvien toimiessa varsin näkyvänä tunnetila-anturina. Yleisilme Annjulla tuppaa olemaan tyhjäpäinen hymynpoikanen tai lasittunut kaukaisuuteen tuijotus lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Vuodet ovat sentään opettaneet katselemaan kavioitaan ja vastaamaan ylempiarvoisen katseeseen vasta tultuaan puhutelluksi.
Hevososat ovat karvapeitteeltään hevosten palominonpapurikkoa vastaavat, eli vaalean kellertävät vaaleammin epäsäännöllisen muotoisin laikuin. Jalkojen pöyheät vuohistupsut ovat kintereistä alaspäin valkoiset jokaisessa jalassa. Villin kikkarainen hiuspehko ja samaan tapaan pörheä häntä ovat väriltään hopeaan taittavat, lähes valkoiset. Ihmisosiltaan Annju on iholtaan luonnostaan varsin ruskettunutta vastaava lukuunottamatta poskipäiden muutamia vaaleampia laikkuja.
Annjun päällä yleensä nähdyistä "vaatteista" on käytännöllisyys ja säänsuojaavuus kaukana, sillä ne tuppaavat koostumaan lähinnä ohkaisista kultasilatuista ketjuista ja jalokivistä. Kaviotkin ovat saaneet tästä ylilyövän pröystäilevästä kimallekäsittelystä osansa kavioiden pintaan upotettujen korukoristuksien muodossa. Muista päivän mukaan vaihtelevista helisevistä ja kilisevistä tilpehööreistä poiketen Annjun kaikki neljä hevosjalkaa toisiinsa kytkevät ja ihmiskäsivarret ensin toisiinsa ja sitten etujalkoihin löyhästi linkittävät ketjut ovat pysyvämpää ja jämerämpää tekoa, joskin nekin on naamioitu viattomamman näköisiksi korukivin ja kultaisin päällisilauksin.  Toki omistajan näin päättäessä Annju pukee päälleen juuri sitä mitä eteen laitetaan, mutta useimmiten eteen on tähän asti osunut vain kimmeltävää rihkamaa tukevia asustuksia.


luonne
Jos Annjun luonteesta on jotakin hyvää sanottavaa keksittävä, olisi se varmaankin se tosiasia ettei tällaiseen linnunaivoiseen helistimeen mahdu mainittavaa ilkeyttä. Nuori kentauri on hädin tuskin yhtä älykäs kuin keskiverto pulu, joskin toki osittain tästä johtuen hömelön hyväntahtoinen. Kommunikointi käy helposti hieman ontuvaksi sillä kielitaito ei ole kummoinen, mutta sanojen loppuessa Annju paikkaa puutteita parhaansa mukaan elehtimisellä ja etäisesti sanoja muistuttavalla iloisella mongerruksella. Kentaurin synnynnäinen jalkanäppäryys pelastaa vaaleakutrisen nuorukaisen täydeltä kompuroinnilta, mutta käsistä tavarat pääsevät silti usein tipahtamaan. Tanssi kyllä luonnistuu, mutta sen vaativammat atleettiset taidonnäytteet tämä jättää suosiolla muille.
Annju suhtautuu orjuuteensa varsin valoisasti, palvellen omistajiaan näiden jokaisen mielihalun mukaisesti niin pitkälle kuin vain suinkin osaa ja kykenee. Niin ilkeää isäntää tai emäntää tämän tielle ei nuoren kentaurin onneksi ole osunut että usko ihmis- tai haltiakuntaan olisi kummemmin päässyt horjumaan, kun taas omaan lajiinsa tämä suhtautuu hippusen aremmin. Vaikka tämä sinisilmä viihtyykin asemassaan moitteetta, on lemmikkieläimen tai myyntiartikkelin virkaa toimittava kentauri aiheuttanut kohtaamissaan lajitovereissaan melkoisia vihanpurkauksia tämän omistajia kohtaan, jättäen Annjulle kuvan kentaureista lähinnä ikivihaisina mesoajina.
Koko elämänsä hienojen aatelisperheiden leluna viettäneelle kentaurille luonto on ihmeellinen ja ihana asia, samoin kuin kaikki ylellisiä puutarhoja erikoisempi kaupunkimaisemakin. Kaikkein suurin ilonaihe tämän elämässä ovat kuitenkin herkut leivoksista kuivattuihin hedelmiin ja ystävällisesti suhtautuvat isäntäperheet. Annju on jopa epäröimättä - joskin tietämättään - valmis häpäisemään lajinsa kunnian hetkeäkään harkitsematta mikäli omistajaperheen lapsi päättää haluta nelistää ja loikkia puutarhan ruusupuskien ylitse kentaurin selässä ratsastaen. Myös kauniista koruista ja koristeellisista lettikampauksista on vuosien mittaan kehittynyt tälle loputon ilonaihe, tuottaahan se aina kauniita sanoja ja ihailevia katseita.
Annju käy helposti hieman mustasukkaiseksi ja murheelliseksi mikäli ihmisten huomio kääntyy tästä muualle, ja mikäpä sen surullisempaa kuin tulla myydyksi pois, vaikka uusi "perhe" onkin aina nopea piristysruiske. Huomionkipeänä pienenä kavioeläimenä tämä on kuitenkin innokas tuppautumaan jokaisen sen sallivan seuraan lähes tilanteesta riippumatta. Varsinainen suuttuminen tuntuu olevan Annjulle lähes vieras asia, ja tuon tunneskaala tuntuukin kulkevan ilosta lievän mökötyksen kautta suoraan surkeuteen. Sureminen onkin sitten suorastaan ylimitoitettua kyynelvirtaa ja murheellista niiskutusta vaikka maailman tappiin saakka, tai ainakin siihen että jokin iloinen asia vie nuorukaisen huomion mennessään. Annju ei kummemmin häpeile mielialojensa esittelyä.
Kovin rajattua elämää elellyt nuori kentauri ei ole päässyt kokemaan minkäänlaisia seikkailuja saati sitten kohtaamaan pelottavia olentoja tai kokemaan oikeaa molemminpuolista kiihkeää rakkautta, vaikka pieniä lepattavia ihastuksenpoikasia onkin joskus isäntäperheiden lasten kanssa tullut koettua. Pelottavien asioiden ja pahojen olentojen olemassaolo onkin tälle melkoinen shokki, ja lainkaan kiiltokuvamaisten aatelisperheiden normeista poikkeavat henkilöt saavat helposti kaviot tutisemaan jos ovat piiruakaan uhkaavan näköisiä.
Todellista uskonnollista oppia tällaiseen hupitavaraan kuin Annju ei tietenkään ole tuhlattu, ja niinpä tämä onkin oppinut kaikessa hiljaisuudessa nyökytellen opettelemaan uuden isäntäperheensä uskonnon ulos näkyvät pääpiirteet ja tarvittaessa määrin sitten matkimaan niitä. Jumalaa käsitteenä tämä ei kertakaikkiaan käsitä, mutta innokas nyökyttely ja myötäily ovat tähän saakka tehneet tehtävänsä.

menneisyys
Annju on yksi äärimmäisen harvinaisia "vankeudessa kasvatettuja" kentaureja. Tämän äiti oli ollut pieniin päin ja vaikean raskautensa heikentämä jo löyhämoraalisten ihmisten vangiksi jäädessään, joten tämän kultakavion elämä on ollut ensiaskeleista lähtien varsin normaalista poikkeavaa. Kun jo äidin antama nimi oli ihmisille kielen solmiva suullinen tehtiin alusta alkaen selväksi ettei Annjulle opetettaisi lainkaan lajinsa kieltä, tai sen kummemmin oikeastaan muutakaan hyödyllistä. Liekö syynä myöskin tämä epätavallinen kasvuympäristö siihen ettei nuorukainen koskaan kasvanut lähellekään äitinsä mittoja vaan jäi varsin pieneksi ja vaatimattomaksi fysiikaltaan.
Nuorukaisen elämän suunnan määrittikin puhtaasti tuon sievä ulkomuoto joka teki tuosta varsin mielenkiintoisen myyntituotteen. Niinpä Annju ei koskaan oppinut lukemaan, kokkaamaan tai siivoamaan, taistelemisesta tai strategisista taidoista puhumattakaan. Tutuksi tulivat vain paikallaan seisominen uusia koruja soviteltaessa, ohjeiden mukaan tanssahtelu ja turhanpäiväiset pikkuaskareet siellä sun täällä. Äitiään tämä ei ole tavannut tultuaan ensimmäistä kertaa myydyksi uudelle isännälle, ja isänsä olemassaolosta on tuskin koskaan keksinyt kummemmin kysellä. Vaikka hyväuskoinen kentauripoika onkin matkansa varrella osunut leikkikaluksi kierommillekin tapauksille, on tuo kuitenkin jatkanut kiertoaan kodista toiseen jokseenkin positiivisin mielin, sillä tarkoittihan uusi omistaja aina sitä että uusi ihminen piti häntä omistamisen arvoisena. Karkaaminen ei ole juuri käynyt pienessä mielessäkään, onhan tämä opetettu lapsuudestaan saakka uskomaan elintyylinsä oikeaksi ja normaaliksi. Miksi mennä muualle kun täällä sain ruokaa ja kehuja kauneudestaan silloiselta emännältä tai isännältä? Koteja on ollut jo kymmenkunta millon missäkin, mutta Annju ei ole koskaan kummemmin viettänyt aikaa omistajaperheidensä puutarhojen ulkopuolella joten maailman tuntemus on värikkäästä asuinhistoriasta huolimatta täysin olematonta.
Annjun edellisen isännän kuoltua jokseenkin hämärissä olosuhteissa nuori kentauri päätyi sukulaisten perintöselvittelyjen päätteeksi yhdelle Barcelin kauppatoreista eksoottisia lemmikkejä myyvän miehen kojun reunaan kahlituksi uutta omistajaa odottamaan. Korkeasta hinnasta johtuen tämä ei kuitenkaan ole vielä mennyt kaupaksi, mutta on sen sijaan saanut luvan kuljeskella osan ajastaan vapaana kojun läheisyydessä noutamassa vettä kaivosta ja ruokkimalla muita myytäviä lemmikkejä isäntänsä apuna tämän todettua ettei kentauri selvästikään hautonut pakosuunnitelmia. Mikäpä siinä siis uutta omistajaa odotellessa.


vähän enemmän kuvamainen ja vähän vähemmän kälyinen puolihumalainen tuherrus seuraa toivottavasti perässä, mutta josko tuosta jotain näkisi...

Jees, kaikki kunnossa, oikein mukava hahmo :3 Tervetuloa mukaan! :3