Kalris Eldoughen

Nimi
Kalris Eldoughen

Ikä
Syntynyt 21.1.632 eli on 43-vuotias

Laji
Ihminen

Sukupuoli
Mies

Perhe
Lyelai - isosisko
Tantoro – pikkuveli

Ammatti
Demoninmetsästäjä

Ulkonäkö
Kalris on pitkä tummaihoinen mies. Hän on ruumiinrakenteeltaan jäntevä ja lihaksikas. Häntä tuskin kukaan voi sanoa erityisen komeaksi, eikä missään tapauksessa hellyttäväksi; hänen rujot kasvonpiirteensä ja auringossa paahtunut ihonsa kertovat karusta, askeettisesta elämäntavasta. Tummanruskeat haukansilmänsä hän usein korostaa mustalla, mutta väri tuskin erottuu miehen muutenkin likaisesta ja ahavoituneesta ihosta. Miehen leukaparta ja rastapehko ovat tummat kuin hiili, ja aina sekaisin, mutta mies ei välitä muiden sanomisista. Hänen tyylinsä perustuu käytännöllisyyteen ja laiskuuteen, eikä hänellä itsellään ole minkäänlaista ongelmaa sen kanssa.

Miehen ratsuna toimii arojen oloihin tottunut antilooppi Tiar, joka on kestävä ja nopea ratsu. Tiar on väriltään vaaleanharmaa, mutta omaa valkoisia ja tummanruskeita merkkejä jaloissaan ja päässään. Tiarilla on pitkät, hieman taaksepäin kaartuvat sarvet, joiden ensisijainen tarkoitus on toimia Kalriksen vesileilin kannattimina. Antilooppi on luonteeltaan laiska ja mukavuudenhaluinen; jos se saisi päättää elämästään, se ei muuta tekisi kuin märehtisi ja köpöttelisi hitaasti eteenpäin. Isännästään se kuitenkin tykkää kovasti, eikä jättäisi tätä koskaan pulaan. Kenties tämän takia Tiar saa aina uudestaan ja uudestaan löytää itsensä ryntäämästä inkarnoitumassa olevaa demoninriiviötä kohti Kalriksen viritellessään joustaan. Tiarilla menee kuitenkin aina jossain vaiheessa pupu pöksyyn, ja se pysähtyy kesken laukan jääden päätään viskoen tuijottamaan vihollistaan.

Sukunsa tapaan Kalris pukeutuu aina värikkäästi. Jokainen huivi, vyö ja vaatekappale hänen vaatteissaan tai satulassaan loistaa kirkkaissa sateenkaaren sävyissä, mikä saa koko miehen näyttämään liikkuvalta sirkusteltalta. Hän pukeutuu kerroksittain löysiin vaatteisiin, ja on sitonut kaikkialle silkkihuiveja, jotka liehuvat kevyessäkin tuulessa kuin pienet viirit. Vaikka moinen värikirjo saa aluksi kenet tahansa nauramaan, on siitä kuitenkin tullut hänen vihollisilleen pelottava tunnus. Monet demonit tunnistavat jo kaukaa tämän aavikkojen värikkään taistelijan, ja käyvät raivoissaan tämän kimppuun - tai lähtevät kauhuissaan karkuun.

Kalriksen suurin ja näyttävin tuntomerkki on suuri palovamma, jonka tuli taistelussa Nill-nimistä demonia vastaan. Palovamma jatkuu vasemmasta hartiasta käteen ja pitkälle selkään, ja se on hyvin näkyvissä myös hänen kaulassaan. Tämän lisäksi Kalriksella on kasvoissaan ja ympäri kehoaan pieniä roiskepaloarpia sepä pienempiä palovammoja.

Kalris käyttää tukevia pitkävartisia saappaita ja nahkaisia käsivarsisuojia. Useimmiten hän ei käytä muunlaisia suojia, mutta pukee kyllä itsensä ja antilooppinsa metallivahvikkeiseen nahkahaarniskaan jos on tarvetta. Yleisesti hän ei tätä harrasta, sillä kaikki ylimääräinen paino hidastaa Tiarin vauhtia roimasti. Tämän takia hän ei myöskään pidä paljoa tavaraa mukanaan; hän luottaa ihmisten hyväntahtoisuuteen arvokasta työtä tekevän rehellisen miehen auttamiseksi.

Demoninmetsästäjänä Kalriksella täytyy tietenkin olla laaja asevalikoima. Eniten hän suosii pitkää valkoiseksi maalattua joustaan, jonka kahva on vahvistettu bambupunoksilla ja punaisella silkkiliinalla. Satulaan kiinnitetyn nuoliviinen lisäksi hän kantaa toista selässään, jotta hänellä on aina mukanaan mahdollisimman suuri määrä norsunluukärkisiä, erikoistyöstettyjä nuoliaan. Nuolten varret on maalattu kirkkain värein, ja niiden pää muodostuu tummista strutsinsulista. Jokaiseen norsunluukärkeen on kirjoitettu riimuilla loitsu, joka tekee niistä erittäin vaarallisen henkiolennoille.

Satulaan on kiinnitetty pitkä miekka valmiina vedettäväksi esiin. Eniten Kalris kuitenkin käyttää kahta tuplatikariaan, joita pitää aina vyöllään. Usein hänellä on myös mukana pitkä keihäs ja bambukuituinen lasso, heittoveitsiä, tai milloin mitäkin paikalliselta sepältä löytämäänsä asetavaraa.


Kalris Tiarin kanssa hieman nuorempana.

Luonne
Neutraali - Hyvä

Kalriksen toiminnan motiivina toimii hyväntahtoisuus. Hän haluaa auttaa muita ja tehdä maailmasta hiukkasen paremman paikan elää. Hän myös tietää, että demonien tuhoaminen on välttämätöntä; ilman vastarintaa ne voisivat kasvaa vapaasti ja tuhota kaiken tieltään. Jonkun on siis otettava tämä tärkeä Ayselin tehtävä suoritettavakseen.

Kalris on yleisesti elämänmyönteinen ja iloinen heppu, tosin se saattaa usein jäädä elämääkokeneen pinnan alle piiloon. Hän rakastaa riehakasta menoa, tanssia ja juomista, ja hakeutuukin aavikon yksinäisestä hiljaisuudesta päästyään äänekkäimpään mahdolliseen seuraan. Miehelle nauretaan usein hänen värikästä ulkoasuaan ja omituisia tapojaan, mutta hetken aikaa juteltuaan Kalris osoittautuu hyväksi tyypiksi, joka otetaan mielellään mukaan.

Demoninmetsästänä on tärkeää olla hyvissä väleissä sen korkeimman demoneja vastustavan voiman kanssa; Kalris viettää paljon aikaa rukoillen Ayselia, eikä jätä yhtäkään tälle pyhitettyä juhlaa juhlimatta. Hän on lapsesta asti opiskellut uskontoa, ja tuntee suuren joukon alempiarvoisempia jumalia ja demonijumalia. Suuri unelmien täyttymys miehelle olisi päästä joskus seuramaan kevään juhlaa Ajimean pääluostariin.

Menneisyys
Kalriksen suku, joka kutsuu itseään Eldoughenin klaaniksi, on kotoisin lohikäärmetasankojakin idempää. Jo vuosisatoja suku on matkannut idän ja etelän kuivilla, köyhillä alueilla demoneita metsästäen. Sanotaan, että suvun kantaisä Eldoughen, oli kotoisin hyvin toimeentulevasta Omozen kylästä, joka joutui valtavan itsekkyyden demonin tuhoamaksi ja syömäksi. Eldoughen oli ainoa verilöylystä selvinnyt, ja katkeroituneena kotinsa raunioilla hän vannoi kostoa. Vuosia myöhemmin hän olikin kasvanut voimissaan niin mahtavaksi, että saikin kylänsä tuhoutumiseen syyllisen demonin tapettua. Voiton jälkeen Eldoughen antoi itselleen anteeksi nuoruutensa voimattomuuden, sai kiinni elämästään, ja vietti vuosikymmeniä pelättynä demonimetsästäjänä.

Eldoughenin klaani on aina viettänyt yksinkertaista ja askeetista elämää liikkuen alati paikasta toiseen. Heidän kirkkaanväriset telttansa ovat tunnettuja ja odotettuja koko lohikäärmetasankojen ympäristössä. Köyhät olosuhteet aiheuttavat ihmisissä paljon vihaa ja katkeruutta, joka taas sikiää demonia toisensa perään. Koska Barcelin kuninkaan valta ei ylety syrjäseuduille asti, on omatoimisten demoninmetsästäjien suku suuressa arvossa pidetty. Eldoughenit eivät yleisesti omista mitään pysyvää omaisuutta, vaan saavat elantonsa matkan varrella paljolti lahjoituksina kiitollisilta ihmisiltä. He ovat yleiseltä suhtautumiseltaan iloisia ja kiitollisia ja pitävät nöyryyttä suuressa arvossa. Ryöstöretkiä he eivät ikinä tekisi, vaan toimivat rehellisesti loppuun asti. Työtään he tekevät rakkaudesta maanmiehiään kohtaan, ja paras palkinto heille on kuolemalta pelastuneen kiitollinen hymy.

Aivan kaikki klaanin jäsenet eivät kuitenkaan ole pitäneet kiertolaisen elämästä, vaan ovat jääneet paikalleen asumaan. Ne, jotka ovat kykyjensä ja niiden tuoman vallan myötä ylpistyneet, on armotta jätetty klaanin ulkopuolelle; Eldoughenin syvin tarkoitus on auttaa ihmisiä, ja jos joku ei tähän pysty, löytäköön hän oman tiensä elää.

Lapsesta asti jokainen klaanilainen oppii matkalla selviytymisen salat. Niin tyttöjä kuin poikiakin rohkaistaan löytämään sisäinen magian virtansa, ja valjastamaan tämä taisteluun pahuutta vastaan. Yleisimmin suvussa periytyvät elementit ovat tuli ja sähkö, joiden hallinnan mestareita Eldoughenin joukosta löytyy runsaasti. Magiakyvyt ovatkin suvun suuri vahvuus ja ylpeyden aihe.

Kalris itse syntyi äitinsä keskimmäiseksi lapseksi, ja kasvoi tiiviissä perheyhteisössä reissaten ympäri tasankoja. Hänen kykynsä sähkömagiaan oli hereillä lapsesta asti, ja Kalris sai aiheutettua monen monta tahatonta iskua ympäristöönsä, ennen kuin oppi hallitsemaan sitä. Hän ei koskaan arvostellut sukunsa elämäntapaa, vaan omi heidän kulttuurinsa ja huonon värisilmänsä pienestä pitäen.

Kalriksen ollessa viidentoista ikävuoden kieppeillä, oli hänen perheensä leiriytyneenä Keron kylään. Kaksi vahvaa aavikkodemonia oli jo pitkään suunnitellut kostoa perheelle, kun he viimein huomasivat heidät huolettomina ja juopuneina kevään juhlan menosta. Ayselille pyhitetyn juhlan humu yleensä piti kaikenlaiset demonit poissa, ja tähän turvaan luottavaisina suvun jäsenet eivät pitäneet minkäänlaista vahtia yllä. Tästä pienestä virheestä sai maksaa koko kylä. Eldoughenit, jotka olivat tottuneet hyökkäämään, eivätkä puolustamaan, olivat hetken täydessä kaaoksessa. Demonit kaatoivat Ayselin alttarin, polttivat puolet kyläläisistä ja muuttivat koko keskustan käryäväksi hiilikattilaksi, ennenkuin demoninmetsästäjät pääsivät vastaamaan hyökkäykseen. Kalris, hänen isosiskonsa Lyelai ja pikkuveljensä Tantoro eivät olleet koskaan nähneet yhdenkään ihmisen kuolevan, joten yhtäkkinen kaaos, huuto ja meteli jäivät lähtemättömästi heidän mieleensä. Sisarukset eivät voineet tehdä muuta kuin yrittää juosta pakoon, sillä heidän vielä kehittymättömästä magiastaan ei ollut minkäänlaista vastusta hyökkääjille.

Demonit saatiin lopulta tuhottua, mutta uhraus oli ollut suuri. Moni perheenjäsen oli roihahtanut ilmiliekkeihin sisarusten silmien edessä, ja heidän tuskanhuutonsa olivat liikaa Kalriksen pikkuveljelle Tantorolle. Hän vietti monta unetonta yötä kiroten omaa voimattomuuttaan ja sukunsa säälittävyyttä. Hän oli pitänyt perhettään maailman parhaimpina demoninmetsästäjinä, joten miten he olivat voineet antaa tälläisen hirmuteon tapahtua? Ei kestänyt kauaakaan, ennenkuin hän teki lopullisen päätöksensä jättää sukunsa taakseen; hän ei haluaisi nähdä enää yhtään demonia tai yhtään kuolemaa. Kalris ja Lyelai antoivat tämän mennä. Vuosien mittaan, herättyään öisten painajaisten jälkeen, he miettivät usein olisiko sittenkin ollut parempi liittyä tämän seuraan ja jättää kaikki mukahieno sankaruus taakseen. He tekivät työtään oman mielenterveytensä kustannuksella, eivätkä saisi koskaan pyyhittyä mielestään demonien hirmutöitä.

Lyelai ja Kalris olivat aina olleet läheisiä. Lyelai oli aina ollut luonteeltaan käytännönläheinen ja toimelias, hänen vahva luonteensa löysi aina  ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan. Hän ei kuitenkaan koskaan täysin löytänyt maagisia kykyjään; hänessä oli sähkö- ja tulielementti sekoittunut niin, että hän ei omannut taitoja oikein kumpaankaan. Kovasti yrittäessään Lyelai sai aikaan kipinöitä ja pieniä sähköiskuja, mutta ei kuitenkaan mitään niin voimakasta, että siitä olisi ollut hyötyä pimeyden olentoja vastaan. Tämä takia Lyelai on aina potenut jonkinlaista alemmuskompleksia muita klaaninsa jäseniä kohtaan; hän ei koskaan voisi olla yhtä mahtava demoninmetsästäjä kuin he.

Sisarukset tapasivat toisensa kymmenen vuotta sen jälkeen kun olivat eronneet. Tantoro majaili samassa kylässä, minne Kalris ja Lyelai pysähtyvät. Tantoro oli muuttunut kovasti. Hän oli taistelijana huipputasoa, ja hän oli jättänyt klaaninsa värikkään pukeutumisen taakseen. Lyelai aisti hänen ympärillään heti pieniä demoneita, eikä osannut olla muutakuin huolissaan pikkuveljensä valitsemasta elämänsuunnasta. Tämä oli luonteeltaan hiljainen ja kärsimätön, ja nauroi isosisarustensa vakaumukselle taistella hyvän puolesta ilman omia toiveita tai tavoitteita. ”Ja luuletteko että kukaan todella ottaa teitä vakavasti noissa narriväreissä?” hän oli lisännyt virnistäen.

Magiataidot
Kalriksen elementti on sähkö. Perheensä opetuksessa hän on saavuttanut maagikon tason, vaikka ei virallista arvonimeä omistakaan. Hän osaa terästää aseensa sähkövirralla, joka saa aikaan polttavan ja lamauttavan sähköiskun minne ikinä aseen terä koskeekaan. Hän kykenee myös ampumaan jousellaan kokonaan sähköstä muodostuvia sinisiä nuolia, joiden teho ei ole kovinkaan vahva, mutta sopii hyvin pienten spektraalien päästämiseen päiviltä.

Ukonilmalla Kalriksen maagiset kyvyt vahvistuvat, sillä hän voi absorboida sähkön suoraan pilvistä, eikä hänen tarvitse käyttää energiaa sen kaivamiseen muualta. Salaman iskeminen suoraan mieheen ei siis tappaisi häntä, vaan toisi tälle valtavan energialatauksen, jonka hän voisi käyttää massiiviseen taikaan. Tavallisessa taistelutilanteessa Kalris kerää tarvittavan energian staattisesta sähköstä.

Kalris myös aistii ukonilman lähestymiset ja muut sähköiset ilmiöt. Hänen taikansa ovat heikkoja maaelementtiä vastaan, sillä maa ei johda sähköä. Hänen siskonsa Lyelai on paras hänen tuntemansa demonien, aurojen ja magiajälkien aistimisessa, eikä Kalriskaan tule kaukana perässä. Hän aistii magiasta heti sen elementin ja vahvuuden ja tuntee demonin auran jo kaukaa. Hän pystyy aistimaan spektraalidemonit ja siskonsa lailla häiriintyy kovasti, jos niitä on paikalla liian monta kerralla.

Ammatti/nykyisyys
Kalris on demoninmetsästäjä, ja liikkuu lohikäärmetasankojen alueella sukunsa tai siskonsa kanssa. Joskus hän myös liikuskelee yksin.

Pelatut pelit
- Rauhan loppu
- Vauhtia ja vaarallisia tilanteita
- Viiniä, viiniä valmis
- Ojasta allikkoon
- Petoksella on pitkät jäljet valmis
- Mitä, miksi, kuka ja missä?
- Kuumia tunteita valmis
- Epämääräistä seuraa valmis
- Tämänhetkinen tila: avoin peleille