Sylos Lachryma

Pic By Kalmankukka! Kiitos <3


Note: Tämä hahmo on kuollut. Pelit ovat edelleen mahdollisia, mutta pitää mennä menneisyyteen pelaamaan.


Sylos Lachryma

Ikä: 209

Pituus: 187cm

Paino: 78kg

Laji: Haltia

Sukupuoli: Mies

Ulkonäkö: Sylosilla on pitkät vehnän väriset hiukset, jotka hän kiinnittää taakse nahkaremmillä. Molemmat korvansa Sylos on ottanut täyteen koruja, eikä kotoaan lähdettyään ottanut niitä pois. Kenties hän pitää niitä muistuttamassa siitä, että hän on aatelista syntyperää. Sylosin taivaansiniset silmät ovat aikanaan olleet hymyilevät, mutta siitä silmien hymystä on enää vain pieni kare jäljellä. Sylos pukeutuu matkoillaan kevyesti, pitäen huolen siitä, että vaatteissa on helppo liikkua. Viittansa suuren hupun alle hänen on helppo piilottaa kasvonsa tarpeen vaatiessa. Nahkaiset, pitkävartiset käsineet ovat omiaan jousella ampuvalle Sylosille, ja kevyet nahkasaappaat eivät hidasta juoksemista. Vyöllään Sylos kantaa yhdenkäden miekkaa, jonka tämä aikanaan sai lahjaksi isältään. Pientä tikaria hän pitää piilotettuna toisen saappaansa varressa hätätilanteita varten. Jousi ja nuoliviini kulkeat kevyesti selässä, antaen näin käsille kaiken tarvittavan liikuntatilan taistelutilanteessa.

Luonne: Sylos on vakava nuori mies, joka ei huumorin päälle perusta. Jouduttuaan Demonin pettämäksi Sylos ei ole luottanut yhteenkään tuntemattomaan olentoon, ennen kuin on täysin varmistunut tämän hyvistä aikeista. Ihmiset eivät suhtaudu myönteisesti Isirionin haltioihin, joten Sylos pitää varansa aina ihmisten lähettyvillä ollessaan. Hän ei myöskään arvosta ihmisiä laisinkaan. Tämä näkeekin ihmiset samanlaisina kuin muurahaiset. Ne niin ahkerasti rakentavat ja rakentavat, mutta lopputuloksena on kuitenkinn vain kasa neuasia. Suurten saavutusten lopputulos ei ole kaunista, ei taiteellista, eikä edes siihen pyrkivää, joten se on moukkamaista ja alkeellista. Sylos on äkkipikainen ja arvaamaton, kaikkea muuta mitä hän oli ennen sairastumistaan. Täysin rentoutuneeksi tämä kokeekin itsensä vasta omiensa luona. Naiivin kansan, joka ei osaa varoa tuntemattomia. Tämä haltioiden tietämättömyys ja naiivius onkin niitä harvoja asioita jotka saavat Sylosin huvittuneeksi. Olihan hän joskus itse samanlainen. Sylos ei kuitenkaan ole tunteeton. Tämä ei voi sietää heikompien lyömistä, eikä jätä hädässä olevaa pulaan, mutta joskus pelastettava saattaakin joutua Sylosin kuulustelemaksi.

Menneisyys: Sylos syntyi esikoiseksi hopea-haltioiden perheeseen Evegwarissa. Poika rodulleen uskollisena kaunis kuin äitinsä. Hiukset olivat pojalla vaaleat kuin vehnäpelto, ja iho kuulas kuin kesäinen kuutamo. Silmänsä tämä lapsi kuitenkin peri isältään. Kylmät, taivaansiniset silmät katsoivat vanhempiaan ensihetkistä alkaen täynnä hiljaisuutta. Isä oli tavattoman ylpeä pojastaan, joka sukunsa perinteitä jatkaen harjoitti erilaisia taiteita kuten musiikkia ja maalausta. Isä suunnittelikin opinnoissaan edistyvälle pojalleen paikkaa haltioiden neuvostoon. Äiti rakasti esikoistaan kovin, ja rohkaisi ujoa lastaan avautumaan kuorestaan ja ottamaan kauniin maailman vastaan. Kaunis maailma tekisi sen asujistakin kauniita.
Sylos kasvoi ulos ujoudestaan ja opiskeli ahkerasti kuten hyvän pojan kuuluikin. Opintoihin kuului kirjallisuutta, matematiikkaa, filosofiaa ja psykologiaa. Taiteita ei sovi unohtaa, mutta pienenä poikkeuksena Sylos sai oppeja myös sodankäynnistä. Armeijjaan häntä ei koskaan haluttu, mutta isä katsoi, että nuorelle miehelle oli parempi keksiä jotain ruumiillistakin tehtävää, jottei tämä vallan pitkästyisi. Sylosista kasvoikin vallan lahjakas nuori mies, joka vietti ystäviensä kanssa aikaa kuten kuka tahansa aatelisnuorukainen.
Kaikki kääntyi kuitenkin päälaelleen Sylosin ollessa 198 vuotias. Sylos oli tavalliseen tapaansa lukemassa kirjojaan perheen suuressa puutarhassa, nojaten pihapuuhun ja nauttien hiljaisesta kesätuulesta. Ääni kuitenkin keskeyttii tämän niin tavallisen päivän puutarhassa. Koriseva ääni, kuin jokin olisi yrittänyt hengittää veden lävitse, kuului jostakin puutarhan perukoilta. Sylos nousi paikoiltaan, laski kirjansa maahan ja suuntasi kohti ääntä. Äänihän saattoi kuulua vaikka jollekkin loukkaantuneelle eläimelle.
Olento, jonka Sylos tuona päivänä puutarhastaan löysi, paljastui demoniksi. Loukkaantuneelle sellaiselle. Haltiana Sylos ei kuitenkaan osannut tuntea vihaa tuota olentoa kohtaan, sillä hänelle oli aina kerrottu kuinka ihmiset ylireagoivat demonien kanssa. Jokaisessa elävässä olennossa oli sisällään jotakin hyvää, se täytyi vain saada esille. Näin sylos päätyi hoitamaan loukkaantunutta demonia. Vanhemmilleen hän ei kuitenkaan kertonut asiasta mitään, demonin pyynnöstä. Viikot kuluivat, ja Sylos ahkerasti hoiti demonin vammoja, kunnes tuli siihen tulokseen, että demoni oli tarpeeksi terve pärjätäkseen omillaan, mutta demonin ollessa lähdössä, se kääntyikin ympäri ja iski kyntensä Sylosin vasempaan käsivarteen.
Sylos jäi puutarhaan pidellen loukkaantunutta käsivarttaan ja hämmentyneenä tuijotti varjoihin joihin demoni oli kadonnut. Hän ei pystynyt käsittämään mitä oli juuri tapahtunut. Viikkojen ajan hän oli hoivannut tuota olentoa yhtä arvokkaana kuin mikä tahansa muukin elossa oleva, ja se hyökkäsi hänen kimppuunsa. Sylos tunsi itsensä petetyksi monella tasolla, eikä puhunut asiasta kenellekkään. Hän hiipi huoneeseensa sitomaan verta vuotavan käsivartensa, eikä hiiskunut asiasta kenellekkään.
Mutta kaikki ei ollut kohdallaan... Demonin jättämä haava ei ottanut parantuakseen. Verta se ei enää vuotanut, eikä se tuntunut kipeältäkään, mutta iho ei näyttänyt voivan yhtään sen paremmin. oikestaan se muuttui koko ajan tummemmaksi ja jälki tuntui leviävän. Iho alkoi näyttää siltä, kuin se mätänisi hänen yllään. Lopulta Sylos ei pystynyt enää pitämään kättään salassa, vaan näytti sen vanhemmilleen jotka kutsuivat parantajan katsomaan niin rakkaan poikansa kättä. Parantaja tutki Sylosin käsivarren tarkasti, ja julisti pian diagnoosinsa. Käsi ei tulisi paranemaan. Demoni oli tartuttanut Sylosiin viruksen, joka söi tämän suonissa virtaavaa magiaa. Jälki leviäisi joka kerta kun Sylos käyttäisi magiaa, siksi se oli päässyt nykyiseen kokoonsakin. Virus tulisi keräämään Sylosin magiaa itseensä, ja kun lopulta aika jättäisi nuoren haltian, Demoni palaisi keräämään viruksen keräämän magian, ja imisi sen itselleen. Lisää ongelmia tuottaisi se, että muut demonit aistivat Sylosin kädessä pesivän, magiaa varastoivan viruksen, ja tulisivat vainoamaan Sylosia saadakseen magian itselleen.
Koska parantajalla ei ollut keinoa parantaa virusta, hän saattoi vain antaa neuvon. Sylosin tulisi lopettaa magian käyttö, jos halusi säilyä hengissä. Virus ei koskaan lakkaisi leviämästä, mutta sen eteneminen hidastuisi huomattavasti. Sylos lukittautui huoneeseensa ja vietti tuntikausia vain tuijottaen tuota rumaa ilmentymää omassa kehossaan. Hän tunsi itsensä entistä petetymmäksi. Jos vain... Jos vain hän olisi tiennyt, ettei demoni puhumalla muutu hyväksi. Jos hän olisi tiennyt, että niistä olennoista tulisi pysyä kaukana. Jos vain jolku olisi kertonut.. Niin.
Sylos tunsi häpeää kätensä vuoksi. Se näytti kamalalta, mutta sen lisäksi, hän oli saanut sen mitä typerimmällä tavalla. Hän oli parantanut olennon, jonka ainoa tehtävä on syöstä muita epätoivoon. Hän oli hoitanut olentoa, joka myöhemmin tuli pettämään hänet silmäänsä räpäyttämättä. Haltioiden ei ollut soveliasta vihata eläviä olentoja, mutta Sylos tunsi vihan demoneja kohtaan kasvavan sisällään. Katkeruus, häpeä, viha... Sellasia tunteita kaikki joita hänen kaltaisensa ylvään olennon ei tulisi tuntea. Sylos karkasi uuden kuun aikaan, hupulliseen viittaan verhoutuneena. Hän oli päättänyt, ettei haluaisi tulla nähdyksi ennen kuin hän olisi löytänyt parannuskeinon itselleen, ja matkallaan pyyhkinyt mahdollisimman monta demonia pois maailmasta. Kenties hän voisi löytää sisäisen rauhansa uudelleen, jos vain joku voisi parantaa hänet. Tähän maailmaan ei kuulunut haltioita, jotka eivät voisi käyttää magiaa. Tähän maailmaan ei kuulunut rumia haltioita. Eikä Sylos aikonut olla heistä ensimmäinen.

Nykyisyys: Sylos matkustelee yleensä yksin, kiertäen luostareita ja tavaten parantajia, koettaen epätoivoisesti löytää parannuksen sairauteensa. Sivutoimenaan Sylos toimii demoninmetsästäjänä, purkaen näin vihaansa näitä epäpyhiä olentoja kohtaan.

Magia: Syloksen elementti on ilma. Hän oli magiassaan keskinkertainen, saattoi tuulensa avulla tuoda esineitä luokseen ja salakuunnella ihmisten keskusteluja. Hän myös oppi pakenemaan tuulta hyödyntäen, mutta sairautensa takia Sylos ei enää käytä magiaansa muussa kuin äärimmäisessä hätätilanteessa.