Berek Fjundra

Nimi: Berek Fjundra

Ikä: 120

Laji/Sukupuoli: Haltia/Mies

Ulkonäkö: Berek on vaaleahiuksinen ja sinisilmäinen jäntevä mies. Hänen kasvonsa ovat kapeat ja ystävälliset. Yleisestä haltian ulkonäöstä poiketen, Berekin hiukset ovat lyhyet, eikä hän edes anna niiden kasvaa pitkiksi. Hänen vartalonsa on hoikka ja jäntevä, Berekiä ei ole tehty voimaa vaativiin suoristuksiin. Sen sijaan hän on nopea juoksija, sekä taitava kiipeilijä. Berek pukeutuu käytännöllisiin vaatteisiin, jotka eivät estä haltiaa juoksemasta ja kiipeilemästä. Hänen vaatteensa eivät saa tulla miehen tielle kriittisellä hetkellä, sillä lipeäminen tai harha-askel väärään aikaan saattaa johtaa putoamiseen ja loukkaantumiseen. Berekillä on pitkävartiset saappaat, joiden ohut pohja antaa hänelle hyvän tuntuman maasta jalkojen alla. Pienikin irtokivi pitää tuntea jalan alla jottei tapahtuisi lipeämisiä. Koska Berek ei ole kovin vahva, hän kantaa mukanaan kahta kapeaa tikaria, jotka ovat omiaan nopeissa hyökkäyksissä. Hän tietää itsekkin ettei voimissaan pärjäisi edes teini-ikäiselle ihmiselle, joten hän hyödyntää nopeuttaan näissä tilanteissa. Vastustaja voi olla kuinka vahva tahansa, kunhan iskut eivät ehdi perille asti.

Luonne: Berek on iloinen ja ystävällinen. Johtuen siitä, että Berek on kasvanut ihmisten ympäröimänä, hän ei ole ylimielinen tai narsistinen, vaan pitää jalkansa tukevasti maassa ja iloitsee jokaisesta päivästä. Berek on rehellinen, mutta ilkikurinen. Sarkasmi on hänen suuri ilonsa, vaikka tämä huumorin ilmenemismuoto saa välillä herkemmän kohteen raivostumaan. Mutta huumorintajuttomuus on Berekille kuin sairaus. Joskus on osattava nauraa itselleen. Vaikka Berek on yleensä iloinen ja hyväntuulinen, hänellä on kovin räjähdysherkkä tempperamentti. Hän osaa nauraa itselleen, mutta henkilökohtaiset loukkaukset hänen lajistaan tai syntyperästään saavat nuorikon vihaiseksi. Berek ei muista aikaansa haltioiden luona ja mieltää itsensä yleensä ihmiseksi.

Menneisyys: Berek syntyi aatelisperheen esikoiseksi, ja sai vanhemmiltaan nimen Faerdinel. Se oli sopiva nimi toivotulle lapselle, josta tulisi aatelisperheen pää kun aika vanhemmista jättäisi. Berekin oli tarkoitus periä vanhempiensa suuri omaisuus kunhan olisi tarpeeksi vanha. Kohtalolla vaan oli muut suunnitelmat tämän lapsen kohdalle. Berek oli vasta vauva, kun heidän kotiinsa murtauduttiin. Joukko ihmisiä tunkeutui heidän kotiinsa ja tappoivat palvelusväkeä tunkeutuessaan syvemmälle kartanoon. Tavoite ei niinkään ollut varastaa omaisuutta joka kartanossa oli, vaan katkaista sukulinja joka Berekin perheessä oli. Heidän sukunsa rikkaudet oli kerätty vuosisatojen saatossa kaupankäynnissä, joka ei aina ollut täysin rehellistä. Epärehellinen kaupankäynti riisti usein juurikin ihmisiä, ja tästä suivaantuneina, he päättivät lopettaa koko suvun. Rikkauksille löytyi aina joku muu vastaanottaja, mutta kun Berekin suku sammuisi, ei heidä epärehellistä riistoaan olisi kukaan enää jatkamassa.

Se yö oli verinen. Lähes jokainen palvelusväkeen kuuluva sai surmansa, ja berekin isä haavoittui vakavasti yrittäessään suojella perhettään. Ihmiset kuitenkin pääsivät lasten huoneeseen, josta he ryöstivät itkevän vauvan kehdostaan ja katosivat yöhön. Nämä ihmiset olivat kuitenkin kaikki miehiä. He eivät kyenneet hoitamaan parkuvaa lasta, joka huusi tauotta heidän matkatessaan kohti barcelia. Ryöstäjien tarkoituksena oli myydä lapsi orjaksi, mutta pian he tajusivat että lapsi tuskin selviäisi edes hengissä barceliin asti. Tämän lisäksi miesten mukana oleva rääkyvä vauva herätti paljon huomiota, joten he hylkäsivät ryöstösaaliinsa erään majatalon talliin hevosille tarkoitetun heinän sekaan. Täältä Noriel Fjundra löysi heikon lapsen. Hän oli kauppias miehensä Porthesin kanssa palaamassa barceliin kotiinsa. Noriel vei hevosia talliin sillä aikaa kun Porthes varasi heille huonetta majatalosta, ja sattumalta näki vaaleanvihreän kankaan pilkottavan heinien joukosta. Norie kaivoi lapsen heinistä ja hämmentyneenä kantoi sen sisälle majataloon. Majatalon isäntä, eikä kukaan asiakkaista osannut sanoa kenelle lapsi oikein kuului, joten Noriel otti pienokaisen hoiviinsa. Hänen tarkoituksensa oli pitää lapsesta huolta siihen asti että he pääsivät Barceliin, ja siellä viedä lapsi orpokotiin.

Noriel hoiti pienokaista kuin omaansa, ja huomaamattaan kiintyi lapseen niin kovin, että antoi tälle nimenkin. Koska kukaan ei tiennyt mikä haltiapienokaisen nimi oli, alkoi Noriel kutsumaan tätä Berekiksi Porthesin isän mukaan. Porthes itse ei aluksi ymmärtänyt miksi heidän piti kuljettaa lasta mukanaan, eihän lapsi edes ollut heidän rotuaan, mutta viimeistään sen jälkeen kun Noriel alkoi kutsua tätä Berekiksi, myös Porthes alkoi salaa kiintymään lapseen. Hän ei ollut koskaan edes ajatellut lapsen hankkimista, koska hän oli kiireinen mies eikä Noriel voisi jäädä yksin kotiin hoitamaan lasta. Tämä pienokainen tuntui kuitenkin olevan kovin rauhallinen Norielin käsivarsilla. Berek myös tuntui hymyilevän joka kerta kun Porthes katsoi tätä kohden, joten myös tämän karskin miehen sydän pehmeni hieman.

Kaiken kaikkiaan matka Ajimeaan kesti heiltä useamman kuukauden, mutta perille päästyään Noriel tunsi itsensä surulliseksi. Hän oli kovin kiintynyt tähän pieneen poikalapseen, mutta ei uskaltanut ehdottaa miehelleen, että ehkä he voisivat pitää huolta lapsesta. Heillä kuitenkin oli kahdelle ihmiselle hieman turhan suuri asunto, eikä varoistakaan ollut pulaa. Orpokodin porteilla Porthes huokaisi raskaasti nähdessään vaimonsa surun murtaman ilmeen, ja sanoi sitten ärtymystä ääneensä tavoitellen, että jos lapsesta luopuminen teki noin pahaa, niin kyllä he voisivat tämän kattonsa alle ottaa. Kunhan lapsi osaisi käyttäytyä kuten kunnon ihmiset. Haltiat kun olivat kovin epäilyttävää sakkia. Näiden tapahtumien myötä Berek päätyi Porthesille ja Norielille, joiden luona hän sitten kasvoi. Koska Berek ei muistanut ajastaan haltioiden kanssa mitään, eihän hän ollut ehtinyt sitä elämää elää edes vuoden päiviä, kasvoi hän kuten tavalliset ihmiset. Hän auttoi Porthesia maatöissä kuten kuka tahansa isänsä poika, ja kutsuikin näitä kahta ihmistä isäkseen ja äidikseen. Tietenkin tämä perhe herätti kysymyksiä heidän naapurustossaan, mutta Noriel vain selitti adoptoineensa yksinäisen lapsen joka tarvitsi äidin rakkautta ja isän opastusta.

Porthes ja Noriel eivät koskaan väittäneet Berekille olevansa tämän oikeat vanhemmat, vaan kertoivat haltioista ja heidän elämästään avoimesti uteliaalle lapselle, joka tunsi olevansa kovin erilainen muihin lapsiin verrattuna. Hänen korvansa olivat erilaiset, piirteensä sirommat ja hiuksensa aivan erilaiset kuin muiden naapuruston lapsien. Porthes käski Berekin olla ylpeä omista piirteistään ja tehdä aina parhaansa, sillä silloin muut eivät koskaan voisi sanoa hänen olevan huonompi kuin muut. Berekin osoittaessa lahjoja magiaan, vanhemmat joutuivat miettimään mitä heidän tulisi tehdä. Kumpikaan heistä ei osannut käyttää magiaa, joten he eivät voineet opettaa Berekiä lahjansa kanssa, mutta he eivät myöskään halunneet lähettää poikaansa kouluun kauas vanhemmistaan. Etenkin Norielia ajatus Berekin pois lähettämisestä ahdisti suuresti. Hän ei koskaan päässyt ylitse siitä kun oli löytänyt pienokaisen heinien seasta aivan yksin, eikä hän nyt sen vuoksi halunnut lähettää rakasta lastaan yksin pois. Berek oli nyt neljä vuotta kulkenut heidän mukanaan kauppareissuilla, eikä Noriel ollut koskaan edes harkinnut jättävänsä poikaa hoitoon tai jäävänsä tämän kanssa kaksistaan kotiin. Porthes tarvitsi heitä avukseen, vaikka nuori lapsi ei mitään suurta voinutkaan tehdä.

Pitkän keskustelun jälkeen Noriel ja Porthes tulivat siihen tulokseen, että heidän oli jätettävä matkustelu hetkeksi ja palkattava pojalleen yksityisopettaja. Tällöin pojan ei olisi pakko liittyä armeijaan, eikä häntä tarvitsisi lähettää pois. Berekin opettajaksi löydettiin Korran, entinen soturimaagi. Korran oli vahvatahtoinen vanha mies, joka piti nopeaa edistymistä suuressa arvossa. Epäonnistumiset johtivat rangaistuksiin. Berek ei ymmärtänyt Korranin halua saada loitsuja näyttämään hienolta, tai muodostaa liekeistä erilaisia kuvioita ilmaan. Poika oli isältään oppinut arvostamaan käytännöllisyyttä, eikä siis perustanut "hienostelusta". Tämä johti usein riitoihin oppilaan ja opettajan välillä, kun Berek oli varma että osasi loitsunsa varsin hyvin, kun taas Korranin mielestä pojan loitsut näyttivät alkeellisilta ja barbaarimaisilta. Opetus jatkui monia vuosia heidän erimielisyyksistään huolimatta, ja kun Berek täytti 17, Korran poistui heidän talostaan todeten että poika ei ollut halukas oppimaan lisää. Kun hänen vanhempansa kysyivät asiasta, Berek vain kohautti olkiaan ja sanoi osaavansa jo aivan tarpeeksi. se mikä jäi vanhukselta oppimatta, hän oppisi varmasti itsekkin.

Berek oli onnellinen vanhempiensa kanssa, ja mitä vanhemmaksi hän ite kasvoi, sitä enemmän perheen kaupankäynti jäi hänen kontolleen. Berek oppi rehelliseksi liikemieheksi ja eteväksi neuvottelijaksi Porthesin esimerkkiä seuraten, mutta mitä pidemälle vuodet vierivät, sitä paremmin hän alkoi ymmärtää oman erilaisuutensa. Hänen vanhempansa alkoivat olla vanhuudestaan väsyneitä ja heikkoja, samoin berekin omat ikätoverit, kun hän itse pysyi edelleen parikymppisen näköisenä ja oloisena. Berek joutui saattamaan hautaan ensin vanhempansa, ja sen jälkeen monet ystävänsä, kun ajan pyörä näytti täysin unohtaneen berekin. Hän tiesi ettei hänen lajinsa ollut yhtä sidottu ajan kulumiseen kuin ihmiset, mutta kun perhe ja ystävät jäivät ajan pyörien alle toinen toistensa jälkeen, Berek alkoi katkeroitua ja menettää innostustaan elämään. Miksei hänelle voitu suoda kuolemaa yhtä pian kuin hänen vanhemmilleen. Vanhempiensa kuollinikään tullessaan Berek seisoi peilin edessä ja tuijotti kasvojaan jotka olisivat voineet kuului 60-vuotta nuoremmalle olennolle.

Berek uskoi pian jäävänsä aivan yksin muiden kuollessa hänen ympäriltään. Liikemiehen elämä lakkasi kiinnostamasta miestä, ja hän vietti päivänsä katsellen kaupungin elämää parvekkeeltaa kapeaa valkoista piippuaan poltellen. Aikaisemmin hän oli meiltänyt piipun vanhoille miehille Porthesin poltellessa piippuaan iltaisin, mutta myöhemmin kun hän oli ehtinyt melkein 90-vuotiaaksi, totesi hän olevansa aivan tarpeeksi vanha mihin tahansa. Sataan vuoteen ei ollut enää kauaa, eikä hänen perheestään tai ystävistään ollut enää ketään hengissä. Kaupunkiin saapunut matkailija muutti Berekin elämän ilon takaisin nousukiitoon. Haltia oli kuljeskelemassa kadulla vain aikaa tappaakseen, kun hän sattumalta kuuli vanhan miehen puhuvan kojussaan. Mies oli riimunkaivertaja, ja tämä kertoi hänen töitään katsomaan tulleille riimujen valmistuksesta, siihen vaadittavasta keskittymiskyvystä ja halusta nähdä vaivaa. Hyvin tehty riimu voisi pelastaa käyttäjänsä hengen useammin kuin kerran. Berek kuunteli miehen puhetta kiinnostuneena ja tunsi uteliaisuutensa kasvavan aivan uusiin mittoihin. Vaikka riimut eivät koskaan tulisi pelastamaan ketään ajan hampailta, jos hän kykenisi riimujen kaivertamiseen, hänen työnsä voisi pelastaa jonkun hengen, ja työ jatkaisi elämäänsä vielä senkin jälkeen kun sen kaivertajaa ei enää olisi. Riimuesineet kulkivat usein suvussa sukupolvelta toiselle, joten hänen tekemänsä riimu voisi suojella jotakin tiettyä perhettä monien sukupolvien ajan.

kun mies oli saanut kertomuksensa loppumaan, ja asiakkaat olivat kaikki lähteneet kukin omille teilleen, Berek asteli miehen luokse ja pyysi tätä opettamaan häntä. Mies vaikutti epäileväiseltä, mutta Berekin kertoessa ajatuksistaan ja siitä kuinka hän oli saattanut hautaan useamman ystävänsä kuin kenenkään olisi terveellistä, mies pyysi Berekin istumaan ja keskustelemaan kanssaan. Riimunkaivertajan ammatti ei ollut helpoimmasta päästä, eikä koulutus mitenkään nopeaa, joten mies halusi tietää perimmäisen syyn siihen miksi tämä haltia halusi oppia riimujen kaiverruksen salat. Berek kertoi ajatuksestaan kuinnka riimut kulkivat esineissä aina isältä pojalle monien ja taas monien sukupolvien ajan suojellen aina uutta elämää. Joten kun aika viimein päästäisi irti hänen elämästään, hänestä voisi jäädä jäljelle jotain hyödyllistä, ei vain tyhjilleen jäävä talo ja kirstullinen hänen vanhempiensa rahoja. Berek kertoi haluavansa saavuttaa jotain elämässään jotain parempaa.
Mies suostui opettamaan Berekiä, mutta se vaati, että Berek lähtisi miehen mukaan kiertelemään. Kaupankäynnin oli jatkuttava, vaikka Berek olikin mukana oppimassa. Hän suostui tähän, ja viikon päästä he lähtivät kaupungista. Berek joutui lukemaan paljon opuksia erilaisista riimuista, opiskelemaan niitä ulkoa ja harjoittelemaan niiden piirtämistä ensin vain paperille, sitten nahalle, hakkaamaan niitä kiviin ja lopulta kaivertamaan teräkseen. Työ oli raskasta, se vaati suurta keskittymistä ja oman magian jatkuvaa virtaa riimuun, jotta se tulisi toimimaan mahdollisimman hyvin. Berek epäonnistui usein kuvion mennessä väärin, tai magian virran katketessa kesken kaivertamisen, mutta aina kun hän onnistui, antoi hänen opettajansa hänelle jonkin vaikeamman riimun tehtäväksi. Lopulta Berek oppi kaivertamisen niin hyvin, että hänen töitään oli mahdollista myydä eteenpäin, ja poika tunsi viimein saavuttaneensa elämässään jotain hieman tärkeämpää. Lopulta Berek joutui todistamaan opettajansa hautajaisia, mutta ei tuntenut enää samaa tyhjyyttä sisällään kuin aikaisemmin. Hänellä oli nyt jotain, mitä hän halusi palavasti tehdä lopun elämäänsä, mikä oli vielä kovin pitkä aika edessäpäin. Opettajansa tapoja jatkaen, Berek lähti kiertämään kaupungista toiseen riimuja kaivertaen niitä kaipaaville. Matkaaminen ei aina ole ollut turvallista, sillä niin ryövärit kuin demonitkin saattoivat vaania aina seuraavan mutkan takana. Berek on kuitenkin halukas ottamaan tämänkin riskin, sillä eteen tulevat vastustajat ja esteet olivat aina hänelle mahdollisuus kokeilla uusia ja vahvempia riimuja.

Nykyisyys: Berek toimii täyspäiväisenä riimunkaivertajana, ja matkustelee ympäri aysiaa myymään töitään.

Magia: Berekin elementti on tuli. Loitsuissaan hän tavoittelee ennen kaikkea käytännöllisyyttä, eikä sitä näyttääkö valmis loitsu tyylikkäältä. Berekin loitsut ovat tarkoutettu ennen kaikkea jokapäiväiseen elämään, kyten lyhtyjen ja kynttilöiden sytyttämiseen, nuotioihin ja kaminoihin.