Nuppu puhkeaa kukkaan

//Dretor tänne ^^ //

Ei, nuoren spektraalidemonin elämään ei kuulunut mitään muuta kuin syöminen. Jo runsaasti voimia kerännyt Lilium piileskeli Urbogun terävälinjaisten holviikaarien ympärillä kasvavan myrkkymuratin joukossa ja kasvatti siihen hitaasti toinen toistaan tummempia uusia lehtiä. Hän imi paksukalloisten kääpiöiden kaupungissa leijuvaa ylpeyttä ja nautti sen tuomasta energiasta. Jos joku ohikulkija olisikin huomannut kaupungintalon ovenpielen kasvin saavan uusia lehtiä liian nopeasti, kukaan ei kuitenkaan olisi osannut epäillä tekoa demonin aiheuttamaksi. Lilium oli oppinut piilottamaan auransa kuolevaisilta, ja hykerteli nyt ylpeänä saavutuksestaan.

Ei ollut kestänyt Liliumilta kovin kauaa oppia tutkimaan häntä heikompien demonien ajatuksia. Niiden avulla päiväkausia murattiin kiinnittyneenä ollut demoni oli tutkinut kaupungin asukkaita ja etsinyt itselleen sopivaa inkarnoitumiskohdetta. Fyysinen ruumis oli se, mitä Lilium halusi eniten, mutta hänellä ei kuitenkaan ollut mikään kiire. Hän oli demoniksi niin uskomattoman hyvä, että voisi otta kenet tahansa. Sopivaa uhria ei siis tarvinnut odottaa, mutta Lilium nimenomaan halusi ottaa rauhassa, jotta löytäisi parhaan mahdollisen ruumiin itselleen. Mitä enemmän ylpeyden pauloissa henkilö olisi, sen vahvempi uudesta, fyysisen muodon saavuttaneesta demonista tulisi.

Yksi kaupungintalossa asioivista aatelisista kiinnosti Liliumia muita enemmän. Kyseessä oleva haltianainen oli rikkaan suvun perijätär, joka oli pakahtua ylpeydestä saatuaan tietää, että suvun kartano ja koko kaupungin suurin adamantiumin vientiyritys oli jäämässä hänelle, kun hänen isänsä vetäytyisi eläkkeelle. Hänen vanhempi siskonsa ei ollut ollut huono vaihtoehto perijäksi hänkään, mutta ahkeruudellaan tämä haltia oli voittanut isänsä luottamuksen puolelleen ja suvun valta olisi aivan pian hänellä. Nainen tulisi olemaan isänsä jälkeen uusi jäsen Isirionin haltianeuvostossa, mikä tulisi olemaan suuri kunnia kenelle tahansa.

"Neiti Eloen Valkotuomi", kaupungintaloa kohti kävelevää aatelishaltiaa puhutteli joku jota Lilium ei aikaisimmilta kerroilta tunnistanut, - ihmekkös tuo, kyllä Eloenin tapaisilla bisnesnaisilla alaisia riitti. Naisen lipuessa hitaasti keskustellen Liliumin murattipuskan ohi, pieni demoni värisi innosta. Hänen teki niin kovasti mieli ahmaista naisen ruumis omakseen. Naisen valkoiset hiukset ja kirkkaansiniset silmät olisivat sitten Liliumin omia.... Naisen kantamia tulenjumala Alarin tunnuksia hän kuitenkin värähti, mutta se ei ollut ainoa syy, jotka estivät pientä demonia hyökkäämästä heti. Edes hän ei ollut niin tyhmä, että tekisi hyökkäyksensä avoimella paikalla keskellä päivää, ja sitäpaitsi Lilium oli tuntenut jonkun suuren demonin läsnäolon vilahtavan kaupungissa. Hän ei halunnut ottaa riskiä ja käydä toisen, mahtavamman olennon apajille, joten olisi parasta odottaa vielä hetki. Niin paljon kuin Liliumin ylpeys hänen voimiensa riittävyytä suurentelikin, hän halusi kuitenkin pysyä vielä piilossa. Kun hän olisi varma, että kukaan ei tulisi häiritsemään hänen hyökkäystään, olisi aika iskeä.

Kaivoskaupunki oli täynnä varjoja mitkä näyttivät sinä päivänä suurenevan, värähtelevän mutta sitä yleisesti luultiin vain valaistuksen tempuiksi tai viimeistään valo maagin temppuiluksi heidän kustannuksellaan mutta moni ei olisi tullut siihenkään ajatukseen. Berith oli asutttanut Urbokgurin kaupunkia jo pienen hetken sillä hän oli kuullut tästä perijästä ja kuinka moisen estäminen ja koko perheen tuhoaminen voisi saada Isirionin haltianeuvoston pieneen alamutkaan ja myös estää näitä kuolevaisia saamasta helposti adamantiumia jos hänen omat maailman sota juonensa koskaan nousisivat, sillä olihan sitä parasta ottaa jokaisesta mahdollisuudesta kiinni.

Demoni ei ollut vielä lähestynyt Eloenia suurimmaksi osaksi Alarin tunnuksien takia sillä vaikka hän uskoi että vain Ayselin siunaamat esineet olisivat tarpeeksi tuhoamaan hänet ja että hän voisi helpostikin repiä tunnukset naisen päältä, oli aina parempi odottaa parempaa tilannetta, hänellä ei ollut kiire minnekään. Berith oli paljastanut auransa vain kerran kaupungissa ja se oli ollut kun hän oli muuttanut muotoansa Jarvis Kulmakiveksi, joka oli ryhtynyt Eloenin palvelijaksi ja alaiseksi päästäkseen lähemmäksi naista, tehden selväksi että hänen etäisyytensä naiseen johtui kohteliaisuudesta toisten tasoa kohtaan.

Päivä oli sujunut varsin hyvin, hän oli puhutellut Eloenia juuri puhuakseen jostakin tai toisesta asiasta jonka tiesi neitiä viihdyttävän kun aatelisnainen ja tämän seuralaiset kävelivät kaupungintalolle päin. Sisään astuessaan Berith ei voinut olla muuta kuin katsoakseen taakseen, hän oli ollut varma että hän oli juuri ohittanut toisen demonin mutta hän ei osannut sanoa täysin varmaksi oliko se ollut joskus siellä ja hän vain haisteli vanhoja jälkiä tai toinen oli häneen nähden vielä niin pieni että hän ei juuri osannut kertoa niin pienestä, varmaan vielä ilman fyysistä kehoakin, mikä herätti hänen kiinnostuksensa.

Valkotuomen esittäessä että Jarvista ei tarvittu juuri sen hetkisiin puheisiin, Berith päätti käydä tarkistamassa oletuksensa ja pysähtyi ulko oven pieleen, katsellen miettivästi missä hänen lajitoverinsa mahtoi piileskellä, eikö olisikin hassua jos hänen etsimänsä olisi tuossa muraatissa... Demoni hetken raapi leukaansa miettivästi.

Lilium tuijotteli pitkään kaupungintaloon kadonneen saaliinsa perään ja lipoi huuliian. Oi kuinka ajatus täysivoimaisena demonin olemisesta kutkuttikaan häntä! Innostuksissaan Lilium kutoi omaa elinvoimaansa yhän enemmän kiinnittymispaikkamurattiinsa, ja sen lehdet kasvoivat jälleen kokoa.

Pian Lilium kuitenkin huomasi, että ei ollut yksin. Samainen henkilö, joka oli äsken puhunut Eloenin kanssa, oli nyt pysähtynyt ja katsoi suoraan häneen. Hetken Lilium ihmetteli, kuinka kuolevainen oli voinut huomata hänet, kunnes tajusi, että kyseessä ei voinut olla kukaan muu kuin toinen demoni. Lilum aisti tämän syvältä sykkivän voiman, ja pian ensisäikähdyksen jälkeen hänen mielensä pakahtui jälleen ylpeydestä. Noin mahtava demoni, jolla oli fyysinen muoto ja kaikki, oli kiinnostunut hänestä niin paljon, että oli pysähtynyt katsomaan! Niin niin, Lilium ei ollut mikään turha tapaus. Hän tulisi vielä olemaan koko Aysian mahtavin demoni. Parempi ruveta Liliumin liittolaiseksi nyt, sillä kun hänellä olisi fyysinen muoto, kaatuisivat kaikki hänen vastustajansa!

"Et kai ole minun saaliini perässä?" Lilium sanoi toiselle demonille. "Minä olen jo päättänyt, että tuosta haltiasta tulee minun uusi ruumiini. Eihän ylpeys ole edes sinun makuusi, eihän?" Lilium tiesi puhuvansa itseään paljan mahtavammalle olennolle, mutta mitenkäs pienen ylpeän olennon saisi puhumaan kohteliaasti? Puhuessaan Lilium kasvatti maata pitkin pieniä ruusunpiikkisiä lonkeroita kohti toista demonia, jotka puhkesivat kukkaan tämän jalkojen juuressa. Kasvit ovat Liliumin voima, jonka avulla se keräsi hiljaa tietoa toisen demonin aurasta, aikeista ja voimakkuudesta.

Berith virnisti tuon demonin alkeen puhuessa hänelle, niin paljon että se rikkoi hänen ihmispukunsa kasvoja sillä virne levisi paljon leveämmäksi kuin normaalin ihmisen suu pystyi venymään. Oli hyvä tietää ilman aistimatta millä tasolla tämä kaunokainen oikein oleskeli ja se näytti olevan juuri ennen fyysisen kehon saamista oleva yksilö, ei sillä että Berith oli koskaan mennyt samaisen tapahtuman läpi sillä itse Chima oli hänet kasaan pistänyt, siitä hän oli kyllä ikuisesti ylpeä. "Voi olin kyllä, mutta mieluummin auttaisin kauniin pikku sisarukseni ihan oikeaan ruumiiseen kuin syöpötellä.. Ja ei, minun oma lempi makuni on viha, mikä totta puhuen on hyvin yleistä löytää, pikkuinen. Tosin tässä iässä sitä saattaa nauttia mistä vain, usko pois." Demoni miehen vaatteissa puhui kun hänen naamansa palasi peruslukemille.

Berith otti askeleen eteenpäin ja nosti sormensa, veden kerääntyen sen päähän pallon muotoon minkä hän sitten käytti muraatin ja hänen jalkojensa ympärille nousseiden kukkien kasteluun samalla kun hän puhui varsin hiljaa niin että kukaan lähelle tuleva ei ihan heti älyäisi mitään muuta kuin että hän omasi veden elementin ja kasteli kukkia, miten herttainen mies. Demonin aura oli synkkä ja muinainen kuin maailma itsekin, aikeista niin ailahtelevaiselta yksilöltä kuin Berith oli hankala aistia mutta hän ei tuntunut haluavan pahaa rotu sisarukselleen, ja hänen voimansa olisi ainakin Liliumin tasoiselle demonille melkein käsittämätön, hänen pelkän ikänsä nähden, olihan hän ollut täällä jo monia vuosisatoja.
"Tarjoaisin siis apuani sinulle, onko sinulla nimeä vielä, pikkuinen? Minua sinä voit kutsua Setä B:ksi."

Berith oli huvitttunut tämän pienoisen persoonallisuudesta jonka se varmaan oli vasta saanut ja miten paljon ylpeyttä noin pieni jo tunsi, häntä se ei haitannut ollenkaan sillä hän tiesi paikkansa Chiman rattaissa ja että tämä pieni rohkea demoni oli aikakausia jäljessä olla vielä hänen tasollaan, ja hän myönsi että tuo haltia olisi parempi fyysisenä muotona kuin pelkästään hänen syömänään, tätä mukaan Eloenin suku kärsisi pahoja epäluuloja jos heidän valittu perijänsä muuttuisi demoniksi. "Sinun voimasi ovat siis kasvit, miten kiintoisaa." Hän mainitsi melkein itsekseen, hän itse oli Pimeys, demonit hyvin usein muistuttivat tai vain sopivat voimiinsa, hän oli varma että tämä yksilö myös tulisi olemaan niin.

"En minä tarvitse sinun apuasi", Lilium hymähti. Hän yritti kovasti näyttää mahtavammalta kuin olikaan, muka piilotellen todellisia voimiaan. "Yhden kuolevaisen valtaaminen ei tule olemaan minulle mikään ongelma, katso vierestä ja ota oppia!", hän rehenteli.

Ei Liliumilla oikeasti tietenkään ollut niin minkäänlaista hajua, miten ihmeessä fyysinen muoto otettiin. Spektraalidemonilla ei yhä ollut minkäänlaista aavistusta, kuinka erilaista fyysisenä olentona oleminen saattoikaan olla. Fyysinen ruumis tuntisi väsymystä, kipua ja nautintoa tavoilla, jota pikkuinen henkiolento ei osannut edes kuvitella.

Lilum yllättyi, ja vetäisi nopeasti kukkalonkeroitaan kauemmas, kun toinen demoni alkoi kastella niitä. Tällähän oli sama elementti kuin hänellä, mielenkiintoista! Olisihan se pitänyt arvata, Liliumin elementit olivat parhaat kaikista, joten tottakai mahtavillakin demoneilla oli sama elementti! Lilium voisi nyt hyötyä toisesta vielä enemmän... Hän kasvatti kukkalonkerot jälleen pitkiksi, ja imi niiden kautta itseensä toisen demonin jättämää magian jälkeä.

Toisen esitellessä itsensä, Lilium jäi tutkastelemaan nimeä. Setä B ei ollut paljastanut itsestään vielä kovinkaan paljoa, mutta nimenkertomisele oli varmasti osoitus siitä, että tämä oli liikkellä hyvillä mielin. "Lilium", Lilium sanoi nimekseen ja viestitti mukaan kuvan kruunupäisestä, oranssista liljasta. Se oli hänen nimensä, ja voimakkain mahdollinen kukka hänen voimiensa lähteeksi.

"Miksi sinä olet minusta niin kiinnostunut", Lilium kysyi, vaikka piti huomionosoitusta suurena kunnianosoituksena. "Aiotko auttaa minua tulemaan maailman mahtavimmaksi demoniksi, ja syömään tuon säälittävän kuolevaisen?" Kaikesta huolimatta Liliumilla ei ollut pienintäkään käsitystä, kuinka fyysisen muodon varastaminen käytännössä tapahtuisi.

Berithin ilme leveni ja hänen silmänsä hetkeksi menettivät pupillinsa ja hänen hampaansa terävöityivät, tämä demoni lapsi oli hyvin huvittava sen pienillä sanoilla ja eleillä, noin suuri ylpeys oli melkein maukasta ruoka mielessä. "Mhm tottakai, en ole itse koskaan vallannut kuolevaisen ruumista, joten olisi varmasti hyödyllistä miten te nuorukaiset teette sen tänä päivänä." Demoni sanoi leikkien tämän pienoisen mukana kun hänen hahmonsa palasi normaaliin ihmiseen ainakin hetkeksi kun hän mietti tiesikö tämä pienoinen edes kuinka vallata kuolevainen, hän sentään tiesi koska oli elänyt niin kauan vaikkei ollut koskaan joutunut sitä itse tekemään, hänet oli luonut heidän kaikkien isä ja jumala, Chima.

Toisen vetäessään lonkerossa kauemmas aiheutti Berithin naurahtamaan pienesti kuinka varovainen tuo pienokainen oli ylpeydestään huolimatta. "Mhm sehän on kaunis ja vahva nimi, Lilium. Minusta tuntuu että sinusta vielä tulee jotakin hyvin... uutta." Berith sanoi lopettaessaan kastelun sillä vaikka demoni halusi tästä pienestä Liliumista täysi valtaisen demonin ja jakamalla voimaansa toiselle hän vain varmistaisi sen.. oli silti aina pistettävä raja kuinka antelias hän oli.

"Mhhm, niin. Miksiköhän... Sinä Lilium olet varsin kiintoisa olento miten käytät elementtiäsi ja olet selvästi fiksumpi ja vahvempi kuin monet sisaresi astraali tasolla, mutta varoitan sinua, liian suuri ylpeys tulee tekemään sinusta varomattoman ja moni muu on hävitetty sen takia." Berith sanoi pienellä virneellä, tietäen kaiken varovaisuudesta sillä oli satoja vuosia vain lusmuillut varjoissa kasvattaen mahtiaan ja nyt hän oli hyvin valmis menemään missä vain halusi. "Mutta minä luulin että et halunnut apuani, pieni Lilium? Sinun kannattaa pyytää kohteliaasti jos sitä tarvitset. Mitä tulee neiti Eloeniin, niin voisin varmaan auttaa sinua syömään hänet ja ottamaan fyysisen muodon hänen kauttaan, uskon että tuo sopisi sinulle." Berith sanoi hellästi melkein toiselle, pidättäen nauruaan kun Lilium sanoi tulevansa maailman mahtavimmaksi demoniksi silmän räpäyksessä vaikka ei edes vielä tiennyt mitä nälkä, nautinto tai edes väsymys oli, vaikka kivusta toinen voisi jo kuvitella.

"Jos haluat tuon naisen omaksesi, meidän pitää irroittaa hänen varjelevat sinettinsä, riistää häneltä hänen tulevaisuutensa ja upotettava hänet tunteidensa syövereihin jotta hän menettää tuon vahvan tahtonsa, sitten hänestä tulee sinulle ilmainen pieni naposteltava lounas..." Berith selitti pienellä virneellä vaikka naisen ylpeys olikin niin paisunut että mahdollisesti Liliumin voisi törkätä naisen iholle pelkän sinettien irroittamisen jälkeen ja tuo voisi syödä naisen sielun.

Liiallinen ylpeyskö muka vaaraksi. Pah. Lilium tuhahti itsekseen. Tämä Setä B ei selvästi näyttänyt tajuavan, että pieni ylpeyden demoni eli ja oli kyseistä tunnetta. Niin mahtava kuin tämä uusi demonituttavuus olikin olevinaan, ei hän sentään kaikkea tiennyt. Kyllä Lilium tiesi parhaiten mikä hänelle sopi!

Setä B:n huomautus Liliumin ristiriiaisista haluamisista sai pienen demonin vaikenemaan hetkeksi. Hänellä ei todellakaan osannut hoitaa hommaa yksin, mutta kuten aina, oli nytkin hänen ylpeytensä avunpyynnön tiellä. Kumpa isompi demoni itse tajuaisi auttaa pikkuista. "En tarvitse apuasi", Lilium sanoi. "Mutta otan toki sen vastaan. Sinulta homma hoituu varmasti niin kätevästi. Ja kaksi demonia ovat aina voimakkaampia yhdessä." Lilium pelkäsi vielä, että Setä B lähtisi ja jättäisi hänet yksin, joten hän yritti selittää asian parhain päin itsensä kannalta.

Lilium siirsi katsettaan kaupungintalon ovelle päin, mutta aivan vielä Eloenia ei näkynyt. Ei hänellä varmaan kauaa menisi, kun nainen ilmaantuisi, olisi Lilium valmiina seuraamaan tätä. Setä B puhui sinettien poistamisesta, joka kuulosti Liliumin korvaan pelottavan vaikealta. Jumalien voima oli pienelle spektraalidemonille jotain sanoinkuvaamattoman suurta, eikä hän ollut aikaisemmin päässyt lähellekkään sinettejä. "Hyvä työnjako voisi olla että sinä tuhoat sinetit ja minä houkuttelen naisen ansaan. Miltä kuulostaa?" Lilium kysyi näennäisen huolettomasti. Hän toivoi koko sydämestään, että Setä B tekisi kyseisen homman hänen puolestaan, sillä hän ei uskonut pystyvänsä siihen itse. Lilium oli ehtinyt kehitellä charmiaan jo hyvän aikaa, joten hän uskoi, että kun esteet olisivat pois tieltä, naisen houkutteleminen ansaan ei olisi temppu eikä mikään. Lilium tiesi täysin mihin ylpeät kuolevaiset olivat heikkona...

Setä B:n lopetettua Liliumin kukkien kastelemisen, demoni veti lonkeronsa hitaasti pois. Hän piti mielitasolla kokoajan yhteyttä kohteeseensa, ja huomasi naisen auran lähenevän takaisin kohti ovea. Eloeni oli tulossa takaisin ulos! Pieni demoni hyppäsi pois muratista, joka kuihtui hänen takanaan ja lehahti ilmaan pienenpienenä kultasiipisenä perhosena leijaillen Setä B:n olkapäälle. "Hän on tulossa", Lilium hihkui, vaikka tiesi, että toinen demoni aisti naisen aivan yhtä hyvin kuin hänkin.

Toki, "Setä B" kuten Berith oli tottunut itseään kutsumaan muiden demonien seurassa jonkin oudon perheellisen tuntemuksen takia, tiesi hyvin mitä Lilium siinä hetkessä oli mutta hän vuosiensa kokemuksella tiesi että demonit jotka keskittyivät täysin ja ainoastaan yhteen tunteeseen tai olemukseen kuolivat nuorina tai rupesivat liian koppaviksi jolloin Ayselin armoton terä repi heidät paloiksi muodossa tai toisessa joten Berith usein pisti ajatuksen demonien mieleen jo ihan alussa vaikka ne eivät sitä vielä ymmärtäisikään mutta muisto hänen opeistaan säilyisi ja voisivathan nuo todeta sen todeksi omillaankin, Berith ei suinkaan olettanut mitään minkään asian suhteen, eikä hänellä kyllä ollut liiaallisia suuruuden odotuksia itsestään, hänen taitonsa oli kasvaa, ei olla vahva perusteiltaan. Toki, hän oli ollut jo täysikasvuinen demoni ja siten paljon vahvempi kuin Lilium jo syntyessään Chiman kämmenellä, mutta hän silti osasi arvioida asioita realistisesti.

"Tottakai tarjoan apuani, vaikka et sitä tarvitsekkaan, pieni Lilium. On minun toiveeni että saan monta demonia luojani maailmaan. Varsinkin sellaiset toiveikkaat kuten sinut. Maailma muuttuu kun näin käy." Setä B naurahti pienesti ja katsahti sivulle kun aisti naisen tulevan heitä kohti ja antoi tuon perhosen laskeutua hänen olkapäälleen. Silmän räpäytystä nopeammin, tai ehkäpä juuri sen ajan kanssa hänen kasvonsa palautuivat täysin Jarviksen muotoihin ja tämän ryhti koheni samalla kun hän kuiskaisi perhoselle. "Työnjako sopii hyvin, odotan innolla nähdä mitä osaat." Berith kuiskasi hymy huulillaan vaikka mielessään totesi että pelkästään sinettien repiminen ei kenties riittäisi niin voimakas tahtoisen naisen kanssa mutta hän oli valmis näkemään kuinka pitkälle ylpeys riittäisi prosessin hoitamisessa.

"Neiti Eloen! Toivottavasti tapaamisenne kävi mutkittomasti!" Berith sanoi äänellä joka oli erilainen hänen omaansa, hänen valitsemansa Jarvis ääni joka kuului varsin hurmaavalle ja komealle ihmismiehelle vaikka haltiat olivatkin enemmän varmarsti Eloenin mieleen, hän tajusi että palvelijan rooli olisi paljon vaikeampi arvata demonin piileskelevän, toisin kuin satunnaisen poikamiehen hänen perässään. Oli hyvin otollista että Eloen oli saanut puheensa päätökseen, tai haltialla olisi jotakin asiaa hänelle itselleen, ehkä pitelemään vaatteitaan tai jotakin muuta, mutta olisi paljon helpompaa hoidella hänet ulkona. Jarviksen ihmissilmät heilahtelivat hänen pomonsa sineteillä, tarkistaen niiden kaikkien paikat ja miettien heti järjellistä tapaa irroittaa ne, sillä jos hän vain hyökkäisi kaupungintalon edessä ja riisuisi naisen sineteistään tai vaatteistaan, tulisi hänen kimppuunsa koko kaivos.

Eloenin astuessa ulos kaupungintalosta, Liliumin innostus kohosi pilviin. Pieni perhonen ihmismiehen olkapäällä toimi aivan liian epäperhosmaisesti hyppien ylös ja alas pienet siivet väpättäen. Ei varmasti ollut kaukana, etteikö Liliumin käytös olisi antanut häntä kokonaan ilmi. Fyysisessä muodossa Lilium saattoi nyt oikeasti nähdä uhrinsa, eikä pelkästään aistia sen auraa; tietäen, että tuo ihana haltiaruumis tulisi olemaan hänen aivan kohta, sai sen näyttämään uskomattoman kauniilta. Tähän asti Lilium ei ollut osannut arvostaa mitään muuta kuin kukkien kauneutta, mutta nyt tuo aivan tavallinen haltianainen suorastaan hurmasi hänet. "Minun, minun minun...." Lilum hykerteli itsekseen.

Liliumin spektraalitasolla kaukuva hihitys senkun koveni Setä B:n uppouduttua täysin rooliinsa. Hänhän näytteli ihmistä hyvin, Liliumilla ei olisi olltu aavistustakaan miten kuolevaisille puhuttiin. "Sitä tavallista", Eloen sanoi sipaisten nutturastaan karanneen hiuskiehkuran sivuun. "Kauppasopimus otetaan käsittelyyn vasta seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa, joten sitä ennen en voi tehdä muuta kuin odottaa. Oliko sinulla se tarvikelista? Ehdin hyvin käydä torin kautta tässä välissä", hän sanoi Jarvikselle melkein edes vilkaisematta tähän ja jatkoi kulkemistaan.

"Noniin, mitä sinä odotat!", pieni Lilium virnisteli. Sen pieni ruumis imi naisesta joka hetki valuvaa ylpeyttä. "Sinetit pois ja aterialle..." hän sanoi huokaisten syvään.

Liliumin innokkuus huvitti Berithin vanhaa sielua, hän oli ollut joskus samanlainen, täynnä intoa nähdä maailma joka kuului rakkaalle isä Chimalle, mutta kun hän oli vuosisadat elänyt ja kasvanut, maailma oli käynyt pienemmäksi, uusia paikkoja oli hankala löytää ja Ayselin luomat olennot jotka elivät siinä olivat suurimmalti osaksi surullisen ennalta arvattavissa vaikka hän aina välillä löysi jonkun joka yllätti. Mitä tuli Liliumin käytökseen perhosena, hän ei juuri siitä pitänyt mutta lapselle piti antaa hieman ilonaiheita eikä torua kaikesta, tämän hän oli myös oppinut tutkaillessaan maailmaa.

"Tietenkin, neiti Eloen, pidän sitä tunikassani. Olen pahoillani että joudutte vieläkin odottamaan, olettehan jo tehneet niin tarpeeksi." Berithin ihmishuulet kertoivat Eloenille valheita, mutta juuri niitä mitä odotettiin palvelijalta jonka ruskeat saapikkaat lähtivät liikkumaan haltianaisen perässä, sillä käveleminen haltian selustalla olisi ollut vääryys, kertomus siitä että he olisivat olleet samalla tasolla, mikä ei olisi naista varmastikkaan ilahduttanut.

"Kärsivällisyyttä, kukkanen." Oli ainoa demonin vastaus Liliumin innokkaille hihkaisuille kun hänen silmänsä kiiluivat liimattuina haltian selässä, odottaen oikeaa hetkeä ja kohtaa kaupungissa päästäkseen iskemään naiseen ja tämän sinetteihin käsiksi. Hän oli elänyt satoja vuosia ja se oli hänelle opettanut että avoimella paikalla tai avun etäisyydellä heidän pieni yrityksensä vois epäonnistua ja vaikka Berith pääsisi pakoon helposti, pieni Lilium saatettaisiin kellottaa tyhjyyteen sillä kun kuolevaiset itseasiassa tietäisivät demonin läsnäolosta, ne toisivat kaikki aseensa juuri niitä vastaan... "Oletteko te muuten kuulleet huhut, neiti? Siitä että arvokas isänne saattaisi olla muuttamassa päätöstään... teistä? Kuulemma, hän on pehmennyt siskollenne." Jarvis sanoi hieman kuiskaavalla äänellä kuin ei haluaisi kenenkään kuulevan vaikka nopein tie torille vei pienen mutkan ja matkan takaa, vaarallisen lähellä pimeämpiä kujia.

Yllättäen koko katu pimeni, verhomainen pimeys peittäen lähietäisyyden parin metrin säteellä Berithin ympärillä, peittäen jopa kaivoskaupungin tuliset lyhdyt ja soihdut verhollaan, pieni paikka jossa vain valon elementin taitajat näkivät tai olennot jotka turvautuivat muihin aisteihin voisivat kertoa suuntansa, omaksi onnekseen, Berith tiesi ettei Eloen pitänyt kumpaakaan näistä taidoistaan ominaan. Hyvin nopeasti muuttui Jarviksen käsi suureksi lonkeroksi miehen juosten suoraan kohti Eloenia täydessä pimeässä, lonkeron lentäen eteenpäin ja koettaen kietoutua haltian suun ympärille samalla kun hänen toisen kätensä sormet muuttuivat pimeiksi kynsiksi, ja koettivat repiä naisen tunnukset irti tämän kantamuksista samalla kun tuo koetti riuhtoa kuolevaisen kujien varjoon, vaikka tunsikin jo tunnuksien kuumotteen omassa kehossaan ja päästi murinaa kun hänen ihmisen muotonsa katosi hohkatessaan kuumuudessa ja paljastaen tuon varjomiehen mikä Berith alkuperijään oli, pitkä virne kasvoillaan.

Eloenin askel ei hidastunut hiukkakaan Jarviksen heittäessä ilmaan vihjauksen siitä, että hänen isänsä olisi muuttamassa mielensä. "Huhut ovat huhuja", nainen sanoi kovasti, vaikka tunsikin pienen pienen epäilyn pistoksen sydämessään. Hänen paikkansa perijänä ei ollut täysin varma, ennenkuin hänen isänsä jättäisi tämän maailman. "Ei kuulu sinulle pohtia tuollaisia. Minä tunnen oman isäni paremmin kuin kukaan muu. Lopeta tuollaisten typerien juttujen levittely", hän tuhahti. Ei, naisen ylpeys ei sallinut häntä myöntämään itselleen, että hnen siskonsa voisi sittenkin ylittää hänet.

Jarviksen kommentin esiin vetämä ylpeyden tunne sai Liliumin virnistämään yhä leveämmin. "Minä pystyn siihen", hän toisteli enemmänkin omaa itsetuntoaan kohottaakseen. Noin suureen ylpeyteen olisi helppo tarttua. Liliumin oli pakko. Toista mahdollisuutta hänelle ei suotaisi.

Setä B ei todellakaan hukannut aikaa. Tämän vetäessä Eloenin sivukujalle, Lilium hyppäsi pakoon tämän olkapäältä ja valui takaiisn spektraalimuotoon. Demonista yhtäkkiä valloille päässyt voima olisi varmasti polttanut pienen demonin olemattomiin, jos hän olisi pysynyt sen lähellä!

Maailman hämärtyä yhtäkkiä Eloenin ympäriltä, nainen tajusi heti, että se ei ollut kuolevaisen tekosia. Hetkessä demoninen aura oli nielaissut hänet sisäänsä ja äsken hänen vierellään kävellen palvelijan muoto oli kasvanut ja vääristynyt hirvittäväksi demoniksi. Ilkeä virnistrys ravisutti naisen ruumista, ja vaistomaisesti hän tarrasi Alarin tunnuksiin saadakseen suojaa. "Mitä sinä haluat!" hän huusi demonille ilman pelkoa. "Jumalat ovat voimaakkaampia kuin sinä, roskademoni! Minä en pelkää halpoja temppujasi!"

Eloenin sanat suorastaan naurattivat Berithiä tuon uskovaisista sanoista sekä tuosta suuresta ylpeydestä, tuo olisi todellakin sopiva kuori pienelle Liliumille, siitä ei enää ollut epäilystäkään. "Mitäkö minä haluan? Olen pahoillani mutta sen selittämiseen menisi koko päivä." Demoni sanoi pahoitellen naiselle jonka palvelijana hän oli käyttänyt pienen ajan mutta moiset ajat eivät juuri tälle pimeälle varjomiehelle merkanneet mitään samalla kun tuon muotoaan muuttaneet kädet haparoivat kohti tunnuksia aikeena riistää ne naiselta. Oli totta että tunnukset antoivat suojausta demoneilta mutta loppujen lopuksi nuo olivat jumalien siunaamia riimuja, eivät noiden omaa täyttä voimaa ja vuosisatoja elänyt demoni oli paisunut jo siihen kohtaan että tarvittaisiin hieman enemmän kuin pelkkä tunnus että hänet karkotettaisiin, vaikka tunnuksien suoja poltti ja valaisi varjomiehen pimeän virneen hänen nostattamassa pimeydessään.

Naisen loukkaus ei liikuttanut demonia vaikka tosin tuon huutelut tekivät tunnuksien anastamisen hyvin vaikeaksi ilman että hän repisi Eloenin kädet irti soketeistaan. "Kenties he ovat, mutta mitä sinä pitelet ei ole edes lähellä oikean jumalan mahtia, jos haluat suojella itseäsi, pidä Alarin itse olkasi päällä joka päivä." Demoni sihisi tunnuksien tuottamasta tuskasta samalla kun hänen kätensä iskivät yrittäessään repiä niitä naiselta. "Oi sinun ei tarvitse olla peloissasi Eloen, päinvastoin..."
Berith mutisi pimeästi itsekseen.

Muinaisena satoja vuosia eläneenä demonina, Berith oli tottunut suunnitelmiin ja tekoihin jotka saattoivat viedä vuosia ennen kuin mitään tapahtui, mutta Liliumin itse varmuus ja innoikkuus oli saanut hänet liikkeelle ja siksi hänen suuri suunnitelmansa Eloenin perinnön viennistä muuttuisi hieman. Alunperin hän oli suunnitellut naisen tappamista hiljaa yöllä ja sitten saada perintö itselleen hissuksiin naisen hahmossa, tosin nyt nainen kuuluisi hänen uudelle sisarelleen sen sijaan, hän oli varma että voisi vielä muokata suunnitelmaansa kun Liliumilla olisi ruumis. "Ja se se hassu juttu onkin Eloen, katsos... Sinä et ole jumala, vaikka pitäisitkin heidän riimujaan ja tunnuksiaan öisin ja kun peseydyt, minä olen vahvempi." Demonin pimeät sanat kohahtivat varjoissa yhä vääntäessään käsiään tunnuksien ympärille, hänen voimansa sihahdellen varjoissa kun hän yritti murskata naisen puollustuksen lähde.

Eloen oli elänyt sen sen verran, että tiesi, että suurin osa demoneista oli pelkkiä mahtailijoita. Hänen ympärillään tuntuva voima rummutti hänen kehoaan kuitenkin kokoajan niin aidosti, että se ei voinut olla mikään temppu. Läpipääsemätön pimeys oli syönyt kaiken toivon.

Demonin sanat saivat naisen tärisemään. Hän haparoi ympärilleen, mutta missään ei ollut mitään, mistä ottaa tukea. "Alarin siunaus kulkee mukanani", Eloen vastasi demonille. Viimein hänen äänestään oli kuitenkin kadonnut voima, ja hän lausui sanat uskomatta niitä itsekään. Olisiko demoni todella vahvempi kuin hänen sinettiensä siunaus? Jos demoni saisi ne irti, hänen kaikki toivonsa olisi menetetty.

Yhtäkkiä Eloen kuitenkin kuuli toisen äänen päässään. Lilium oli tarttunut toimeen ja lähestynyt naista pienen tytön äänellä. "Tarvitsetko apua?" Lilium kuiskasi naiselle, joka säpsähti ja perääntyi jälleen taaksepäin. Ääni kuulosti niin kirkkaalta ja puhtaalta uhkaavaan pimeään auraan verrattuna. "Sinä et halua kuolla, ethän?" Lilium hymähti. Hänen pehmeä ja ystävällinen äänensä kuulosti niin kutsuvalta, että Eloen tarttui siihen heti. "En! Kuka sinä olet? Auta minua!" hän huusi tuntemattomalle äänelle.

Lilium sai hädin tuskin peiteltyä mielihyväänsä. Juuri näin kaiken piti mennä. "Minä voin auttaa sinua. Sinun täytyy vain luottaa minuun", Lilium jatkoi hurmaavasti. Hän käytti kaikkia oppimiaan keinoja. "En halua sinulle pahaa. Sinä et pysty vastustamaan tuota demonia. Anna mennä. Päästä irti sineteistä. Ne eivät voi suojella sinua nyt. Minä voin. Päästä irti." Pimeyden keskeltä hohtavat sanat eivät Eloenin mielestä kuulostaneet luotettavilta, mutta mitä vaihtoehtoja hänellä oli? Hän ei jaksaisi vastustaa demonia omin voimin enää hetkäkään kauempaa, joten kaikki, mitä hän voi tehdä, oli totella vierasta ääntä. "Alar, suojele minua nyt", hän kuiskasi ennenkuin antoi kätensä valua pois sinetin päältä.

Lilium virnisti.

Alar ei itseasiassa ollut Berithille aivan tuntematon tapaus, sillä demoni oli ottanut osaansa demonien ja jumalien väliseen sotaan eikä ollut juuri kysettä etteikö Alar olisi voimakas. Ayselin itsensä valitsema maanpäällinen olento joka käytti samoja mahteja mistä ylijumalatar oli kuuluisa oli todellakin jotain mistä Berith oli aikoinaan halunnut pysyä kaukana, eikä siis mikään vitsi. Sinetti oli polttanut itsensä Berithin käteen jo jonkin verran mutta hänen pimeä auransa joka suorastaan nielaisi lähiympäristön itseensä oli alkaa voittaa pikkuhiljaa tuon pienen siunauksen, todellakin se ei ollut yhtä vahva kuin Alar itse ja siis pienempi riski ottaa vastaan.

Muodonmuuttaja demonin kasvot jälleen kasvoivat mahdottoman suuren virneeseen kun Lilium tuli mukaan juuri oikealla hetkellä sillä se oli viimeinen askel jonka hän tarvitsi. Berithin kaikki sormet muuttuivat mustiksi lonkeroiksi ja vyöryivät kohti naista tuon päästäessä irti ja sinettien suojelus katosi siksi hetkeksi kun demoni koetti ryöstää sinetit naiselta ja keskittää pahuutensa niihin, aikeena syövyttää tulen jumalan rihkamat ja tuhota. Toisaalta hän olisi voinut vain heittää ne pois, mutta hän halusi todistaa itselleen että hän voisi voittaa jumalia vastaan jo nyt, että nämä sadat vuodet piilossa eivät olleet menneet turhaan. Jos hän aikoi vapauttaa Chiman, tai tuhota tai muuttaa tämän Ayselin maailman, hänen olisi pystyttävä pitämään omansa noita ylimielisiä jumalia vastaan.

Setä B:n silmät tosin nuosivat hänen testistään haltianaiseen ja Liliumiin jonka tiesi olevan yhä lähettyvillä, hän halusi nähdä onnistuisiko Lilium itse ottamaan fyysisen kehonsa vai pitäisikö hänen vielä toista auttaa, tosin tuo pystyi hienosti suostuttelemaan kuolevaisia ja hän ainakin uskoi että tämä sisarus olisi jo voittanut. Hassua kyllä, kun Berith ajatteli Liliumia, hän näki pienen tytön joka halusi pitää hauskaa, kenties se oli hänen oma mielensä joka ajatteli joskus hieman inhimillisemmin joka niin teki, sillä hän tiesi varmasti parhaiten että demoneilla ei ollut syntymäperäistä sukupuolta elleivät nämä niin valinneet. Berith myös oli mies vain koska oli niin päättänyt ja hän tulisi kyllä vielä naisen muotoa käyttämään monestakin syystä, se olisi hyvä valepuku myös.

"Näytä minulle kaunis kukkaan puhkeava lilja." Berithin varjojen verhoama ääni tärisi kadolla demonin tuijottaessa spektaakkelia.

Sinettien murskaantuessa Setä B:n kourassa, Eloenia suojaava aura särkyi palasiksi. Aivan kuin raollaan oleva ovi olisi avattu sepposen selälleen, ja loistaisi nyt lämmintä, kutsuvaa valoa pimeyden keskeltä. Lilium ei nähnyt enää mitään muuta ympärillään kuin naisen mielen. Tätä hetkeä varten hän oli syntynyt! Esteet oli nyt raivattu pois, joten kaikki, mitä Liliumin oli nyt tehtävä oli poimia haltian ruumis itselleen kuin kypsä hedelmä.

Sinettien murskaaminen ei ollut pelastanut naista, päinvastoin. Nyt hän saattoi tuntea demonisen läsnäolon ympärillään yhä selvemmin, eikä kestänyt kauaakaan, että Lilium sai tästä otteen. Imien voimaa naisen ylpeydestä ja Setä B:n läsnäolosta, hän tunkeutui naisen tajuntaan. Eloenin näkemän pimeyden keskellä loisti nyt pieni perhonen, joka valaisi kaiken kalmankuulalla valollaan.

"Voit luottaa minuun", Lilium sanoi pelosta paikalleen liimaantuneelle Eloenille. "En ole vihollinen. Olen nähnyt sinun huolesi, ja voin auttaa sinua. Olet huolissasi perijättären paikastasi, eikö niin?" Lilium kysyi. Hänen äänensä oli huoleton kuin pikkutytön. Pieni kaunis perhonen liihotteli naisen silmien tasolle, näyttäen niin pieneltä ja sievältä ison demonin hrivittävän pimeyden jälkeen. "Olen", Eloen vastasi ääni väristen. Hän ei voinut irrottaa katsettaan hohtavasta olennosta. Lilium hihitti vienosti. "Minä voin auttaa sinua. Sinä todella olet parempi kuin siskosi. Ansaitset noustasi sukusi johtoon. Olen katsellut sinua pitkään, ja olen nähnyt kuinka etevä olet. Sinusta tulee vielä suuria", demoni leperteli. Jokainen hänen sanansa ruokki naisen ylpeyttä. "Tiedän", Eloen hymyili. "Mutta miten sinä..." Lilium keskeytti naisen sanat. "Ei ole tärkeää miten, vaan kuka. Sinä. Minä voin antaa sinulle voimani. Voin auttaa sinua tulemaan vielä mahtavammaksi. Yksi suku ja yksi kaupunki on vielä pientä sen rinnalla, mitä minä voin sinulle tarjota", demoni jatkoi. Naisen hymy antoi ilmi sen, että Liliumin charmikas tarjous kuulosti uskomattoman hyvältä. Lilium ei kuitenkaan ollut muuta kuin spektraalidemoni, joten ei kestänyt kauaakaan, että Eloen pudisti päätään. "Sinä olet demoni. Kaikki mitä puhut on valhetta."

Lilium päästi ilmoillen jälleen heleän pikkutytön naurunsa. "Kyllä, minä olen demoni", hän sanoi. "Mutta juuri siksi olenkin voimakkaampi kuin kukaan kuolevainen. Minun kanssani pystyt saavuttamaan suurempi, kuin mistä olet ikinä osannut uneksiakaan! Minä en valehtele. Kauppa on minunkin kannaltani suotuisa. Nousisimme yhdessä maailman valtiaiksi! Kaikki mitä sinun tarvitsee tehdä on vain myöntyä..." Lilium puhui. Pienen demonin puheet olivat hurmanneet haltianaisen täysin, mutta hän empi yhä. Hymyilevän kuoren alla Liliumin sisällä kiehui. Hän ei ollut tarpeeksi voimakas vallatakseen naisen mieltä, tämän estojen ollessa ylhäällä. Tämä olisi hänen tulikokeensa. Nainen oli saatava suostuteltua hänen puolelleen ja nopeasti.

"Älä epäröi!" Lilium sanoi. Se kasvatti siipiensä kokoa, ja ne alkoivat hohtaa kaikissa sateenkaaren väreissä. "Minä olen mahtava demoni", hän valehteli. "Kaikista tämän kaupungin mahtavista kuolevaisista olen valinnut juuri sinut! Olet paras ja taitavin..."

Liliumin lause jäi kesken, kun se tapahtui. Haltianaisen mieli oli täyttynyt tarpeeksi ylpeydestä, ja se avautui myötämieliseksi demonille. Lilium ei hukannut hetkeäkään. Silmänräpäyksessä se oli tunkeutunut naisen mieleen ja sujahtanut tämän ruumiiseen. Päästyään konkreettisesi käsiksi suunattomaan ylpeyden lähteeseen, se tapahtui. Naisen ruumis kouristi ja huusi, ja hetkessä haltia oli kadonnut jokapuolelta luikertelevien muratinlehtien alle. Liliumin koko olemus tärisi ja värisi uuden energian alla. Minä tein sen!, hän ajatteli.

Hetkessä nopeasti kasvanut muratti valahti jälleen maahan, ja sen kätköistä kadulle astui se, mikä vielä äsken oli ollut haltianainen. Haltian vaaleat hiukset olivat muuttuneet valkoisiksi kuin lumikellot ja hänen silmänsä sykkivät punaisena kuin ruusut. Hänen olkapäiltään valui köynnöksittäin täydessä kukassa hehkuvia päivänsinejä ja katukivetyksen läpi puski suurilehtisiä vuorenkilpiä.

"Minä elän", Lilium sanoi ensi kertaa kuolevaisen äänellä - fyysisellä, oikealla äänellä.

Demonin käsi sihisi pienesti sinetin muodossa hetken kunnes demoni sulki kämmenensä ja kipu rauhoittui tämän kääntyessä naiseen joka pian katosi lehtien sekaan ja paljasti mitä kauniimman demonittaren vaikkei sitä niin voinut sanoa todella. Toisaalta toisen ottama muoto hieman hätäännytti häntä sillä hänen suunnitelmansa Eloenia kohtaan ei onnistuisi täysin demonin näköisen Eloenin kanssa, eikä hän tiennyt osaisiko Lillium muuttaa muotoaan sillä jotkin demonit eivät osanneet sitä ollenkaan, kun taas hän itse osasi sen parhaiten kaikista luultavasti, paljon vapaampi ja monimutkaisempi kuin useat muut muodonmuuttajat.

Setä B ojensi kätensä uudelle sisarelleen ja virne levisi hänen pimeille kasvoilleen kun tämä katseli toisen kauneutta, se oli varsin vangitsevaa. "Tervetuloa maailmaan, sisareni. Miltä sinusta tuntuu, se on varmasti aika ihmeellistä kokea kaikki nämä tunteet ensimmäistä kertaa..." Berith sanoi lähes iloiseen sävyyn saadessaan auttaa varmasti vahva sisar tähän maailmaan kuten Chima olisi varmasti tahtonut. "Mitä sinä haluat tehdä nyt? Minä aion seurata sinua ensimmäiset viikot ja neuvoa sinua tässä maailmassa, en aio antaa vastasyntyneen tuhota itseään, olet juuri nyt hyvin vahva, mutta myös hyvin.. arassa paikassa. Jos menet liian villiksi, kuolevaiset helposti keskittävät sinuun yksin.. ja moni muu on siihen kaatunut."

Berith seposti ojentaessaan kättään Lilliumille, antaakseen kämmenen päälle pienen suukon, mutta myös ohjatakseen toista pois kadulta ennen kuin joku sattuisi paikalla, tai antaakseen tukea jos toisen uudet kokemukset olisivat liian vahvoja ja tuo kaatuisi. "Vastosi ovat loistavat, tiesit milloin syöksyä ja ottaa ruumiin omaksesi, olen yllättynyt, ja ylpeä." Setä B lisäsi pienellä virneellä, vaikka nämä sikiö demonit eivät olleetkaan yhtä suuria kuin hän itse, hän ajatteli noita pikkuveljinään ja siskoinaan, tai jotain samallaista, kaikki Chiman lapsia kumminkin. Hassua kyllä moinen ajattelu tapa oli usein mitä Ayselia uskovat sepostivat joskus.

Lilium ei voinut kuvailla olotilaansa muulla sanalla kuin hämmentynyt. Hän oli muuttanut asumaan oikeisiin, fyysisiin aivoihin, ja niihin hyökyaallon lailla syöksyvä aisti-informaatio sai pienen demnin sekaisin. Tuuli tuntui kujalla viileältä, maa oli karhea ja ilmasas tuoksui katupöly. Ja kaiken lisäksi haltianaisen nurkkaan työnnetty sielu välitti hänelle vielä tunteita - pelkoa vihaa ja pettymystä tavoilla, joista demoni ei ollut osannut edes uneksia. Lilium, joka ei ollut koskaan aiemmin tuntenut mitään muuta tunnetta kuin ylpeyttä ei voinut kuin seistä paikoillaan ja ihmetellä.

"Tämä on niin erilaista", Lilium sanoi. "Minä tunnen kaiken. En tiennyt että fyysinen maailma todella olisi näin... tuntuva. Olen ennen vain nähnyt hahmoja ja aistimuksia, mutta nyt minä todella elän", Lilium hämmästeli. Hänen ylpeytensä oli viimeinkin väistynyt ja ainaisen kaikkitietävyyden tilalla oli nyt hämmästynyt pieni demonilapsi. Liliumin punaiset silmät tapittivat Setä B:tä kuin kaksi hoidetun puutarhan keskelle eksynyttä villiorvokkia. Vanhempi demonikin näytti aivan erilaiselta fyysisten silmien läpi katseltuna. Auran aistimus oli vajonnut jonnekki taka-alalle, ja sen sijaan Lilium näki nyt hahmon värit ja muodot.

Lilium yritti ojentaa kätensä toisen dmeonin käteen, mutta uudet synapsit eivät oikein ottaneet totellakseen. Liliumin iloinen hymy kääntyi pian kiukuksi, kun hän ei saanutkaan uutta kehoa toimimaan aivan niinkuin oli ajatellut. "Kirotut kuolevaiset", hän tuhahti. "Onko se tämä haltian sielu, joka minua estää?", Lilium mutisi. Oli asia niin tai näin, Lilium ei yhdellä sielulla tehnyt mitään. Niinpä se keskitti kaikki voimansa, murtatui sieluun ja ahmaisi sen kokonaisena. Hänen fyysiseen kehoon sidottu magiansa purskahti ilmoille, ja viimeistään nyt jokainen kaupungissa oleskeleva magian jälkiä aistiva olento huomasi demonin läsnäolon.

"Mitä minä nyt aion", Lilium pohdiskeli itsekseen nauttien itseensä leviävästä uudesta voimasta. "Valloittaa maailman", hän naurahti. "Elleivät demoninmetsästäjät löydä minua ensin."

Ennen kuin Berith ehti Liliumia sivistämään tuo ahmaisi haltian sielun joka pisti mutrun tuon ainaiseen virneeseen ja hänkin toki aisti toisen magian purkautumisen ja kuinka useat... aurapilkut levahtelivat eloon hänen tajuntansa hämärissä hänen aistiessaan verenhimoa tai maageja. "Demonin metsästäjistä puheen ollen, ehdotan että lähdemme ainakin tästä kylästä näin toistaiseksi jotta voit tottua uuteen kehoosi, eihän meillä iättömillä mikään kiire ole. Haltian sielusi olisi voinut vielä olla hyödyllinen mutta se ei ole täällä eikä siellä enää, söithän sen. Mikään ei sinua niinkään estä kuin harmiton pieni tottumattomuus, olen auttanut muita ennen sinua joten tiedän sen verran teistä uutukaisista."
Berith selitti sulavasti puhutellessaan kävellessään Liliumin ympäri samalla kun mietti mitä suunnitelmalle nyt tapahtuisi sillä Eloenin tai kuka tuo haltia nyt oli ollutkaan sisar saattaisi olla oikeastaan pahempi valinta kaivosten omistajana.

Nopeasti Berith koetti napata Liliumia kädestä, muttei suinkaan uhmakkaasti kun tuo koetti vetää toista sivulle kujalle tuntiessaan vaaran lähenevän, jota hän kutsui kokemukseksi ennemmin kuin miksikään erilliseksi demonivoimaksi. "Sinulla on vielä paljon koettavaa ja opittavaa, pieni maailman valloittaja. Nämä tunteet jota sinä koet ovat vasta alkua, ja niiden täyttäminen sitä vieläkin hurmaavampaa." Demoni neuvoi taas virnistellen, miettien voisiko Liliumin opettaminen olla todella mielenkiintoista vai vaarallista. Demoni lapsen valittu tarkoitus oli hieman yleinen sillä kaikki demonit halusivat maailman valtiaiksi, ei niinkään erilainen jopa hänen omastaan joten hän antoi asian mennä villaisella tällä kertaa, ei se niin tylsä juttu ollut.

Tosiasiassa Berith halusi ulos Urbokgusta niin nopeasti kuin demonin jaloilla pääsi sillä nyt papittaria tai muita sellaisia saattaisi tulla juoksemaan uuden demonin syntymästä ja vaikka hän uskoikin että he olisivat molemmat vallan mahtavia, sadat vuodet opettivat että asiat tehtiin hissukseen, varsinkin vastasyntyneiden kanssa. Hän ei ollut varma edes siitä osaisiko Lilium vielä itse kävellä sillä kun hän oli noin kaksi sataa vuotta sitten auttanut tuuli demonia tulemaan tähän maailmaan, tuo oli mäksähtänyt naamalleen enemmän kuin pari kertaa, outo hommahan se.
"Tarjoan kokemustani käyttöösi Lilium että saisimme sinut aloitteille, olenhan ollut täällä jo tovin." Berith vielä huikkasi samalla kun valmisteli itsensä henkisesti siihen että joku vielä huomaisi heidät, tai saisi kiinni.

Vaikka Liliumin kehossa virtasivat nyt myös muut tunteet, räjähti ylpeys jälleen pintaan, kun hän oli huomaavinaan Setä B:n äänessä pientä kritiikkiä häntä kohtaan. "Enköhän minä itse tiedä, mikä on parasta", Lilium tuhahti hiljaa. Haltianaisen sielu oli hänelle täysin hyödytön, sillä nuorena demonina hänellä ei ollut avaistustakaan mitä tehdä sen kanssa. Setä B oli jälleen olevinaan niin vanha ja viisas. Eloen oli ollut hänen saaliinsa ensin, vanhemmalla demonilla ei ollut mitään oikeutta tulla varastamaan tätä ruokapalaa häneltä! "Politiikkaanko sinä olet sotkeutunut?" Lilium sanoi. "Kuulostaapa hienolta. Miksi sinua nämä kuolevaisten asiat kiinnostavat? He ovat vain ruokaa..."

Liliumkin saattoi tuntea kaukana tajunnassaan uhkaavia auroja, joita siellä ei vielä hetki sitten ollut. Ehkä heidän todella olisi parasta lähteä liikkelle. Tämä uusi keho tulisi varmasti tekemään hänestä mahtavamman kuin ennen, mutta juuri nyt Lilium tunsi olonsa vain eksyneeksi. Hänen sisällään virtasi ennennäkemätön voima, mutta demoniraukka ei tiennyt miten ihmeessä kanavoida sitä mihinkään. Demonitar tarttui Setä B:n käteen ja hitaasti, kuin veden alla, hän siirsi jalkansa ensimmäiseen askeleeseen. "Miten nuo kuolevaiset tämän tekevät!" hän puhisi yrittäen pitää tasapainoaan.

Kesti hetken ennenkuin Lilium sai otettua toisen askeleen. Hänen ruumiinsa ei tuntunut vielä omalta; hän tunsi olonsa aivan kuin hän olisi juuttunut koiranputken kovan varren sisään, ja yrittäisi ajatuksen voimalla saada kasvin liikkumaan. Tahdonvoimaa demonittarelta ei kuitenkaan puuttunut, sillä hän tiesi, että tämä oli juuri sitä, mitä hän oli tähän asti halunnut. Hän ei luovuttanut nyt, kun hän oli juuri saavuttanut haluamansa.

Pian Lilium sai kuitenkin ruumiinsa liikkelle ja alkoi taapertamaan Setä B:n vierellä pois kujalta. Hänen demoninen auransa leijui ilmassa, ja nyt kun Lilium ehti keskittyä henkimaailmaan hetkeksi, hän saattoi huomata muutaman auran erottuvan joukosta. "Olemmeko me vaarassa?" Lilium kysyi toiselta demonilta, joka oli aivan varmasti parempi ystävällismielisten ja vihollisten aurojen erottamisesta toisistaan.


// Tapellaanko? :3 //

Berith oli kiitollinen ettei hänen todellisessa muodossaan ollut minkäänlaisia iiriksiä sillä muuten hän olisi niitä pyörittänyt tytön itsepäisyydelle, ei tuo selviäisi jos kaiken avun kieltäisi mutta ainakin tuo tuli hänen mukaansa. "Sotkeutunut on väärä sana, minä manipuloin sitä omiin tarpeisiini. Ja mieti nyt kumminkin, jos kuolevaiset olisivat vain ruokaa, miksi ne ovat he jotka tätä maailmaa hallitsevat? Miksei rakas herramme Chima ole jo vapautettu aikoja sitten? Nämä kuolevaiset ovat todellinen uhka josta et olisi voinut kuin uneksia, Lilium. Henkimaailmassa et ole pystynyt tuntemaan sitä, mutta pian näet että he ovat paljon enemmän kuin ruokaa, vaikka sitäkin he ovat." Berith selitti kävellessään eteenpäin varsin jämerästi halutessaan pois paikalta niin nopeasti kuin kerkesi.

"Pieniä askelia, Lilium. Niistä se lähtee." Berith neuvoi järin ystävällisesti kun toinen raivosi kävelemisen vaikeudesta, eikä siinä mitään ihmeteltävää ollut. Hän oli itse ollut pimeys jo jonkin aikaa kun hänen pitikin yhtäkkiä vain osata kävelemään, ja vain henkenä elänyt ei varmastikaan osannut kuvitella mitä sillä tavalla liikkuminen oli, mutta toinen näytti oppivan nopeasti ja demoni nopeutti tahtiaan toisen kanssa.
"Aurasi tunnetaan demonisena voimana, läheinen kirkko lähettää papittarensa kimppuumme ja kylässä velloneet demonin metsästäjät tulevat peräämme. Nämä kaksi tahoa ovat suurimmat vaarat, ja juuri nyt tulossa lähemmäs." Berith sihahti tuntiessaan suuren verenhimon juuri seuraavan nurkan takana.

Yllättäen kaksi hahmoa hyppäsi demonien eteen, valkeita kaapuja käyttäen nuo nopeasti lähestyivät, peittäen kasvojaan hupulla ja maskilla puollustautuakseen monilta magioilta tai demonin tapaisilta kyvyiltä vaikka tuo saattoi nyt olla varotoimi vain. Berith päästi irti Liliumin kädestä tietäen että hän ei voisi pidellä toisen kädestä kiinni ja taistella ilman että hänen sisareensa sattuisi. Toinen hahmoista vetäisi esiin miekan jonka kasteli kirkkaalla vedellä pullosta kun taas toinen heivasi kaapunsa alta pitkän keihään. Molemmat hyökkäsivät demoneita kohti, Berithin iskiessä miekan käyttäjää vasten. "Muista miten kasvatit niitä kasvejasi, sen avulla sinun pitäisi selvitä tämä!" Berith sanoi ainoana apunaan Lilliumille sillä enempää hän ei juuri ehtinyt toista avustamaan taistelun tuoksinnan keskeltä, toisen miekan iskeytyen pitkään miekan tapaiseen luupikkiin jonka Berith muutti kädestään, kaksikon jääden toisiaan vasten puskemaan pienessä voiman mittelössä.

Lilium oli aina tiennyt, että kuolevaiset olivat jollain tasolla vaarallisia, mutta hän ei ollut koskaan pitänyt heitä kovin suurena uhkana. Spektraalidemoniin ei kukaan kiinnittänyt huomiota, mutta nyt, kun hänellä oli ruumis, hän saattoi heti aistia vihamielisyyttä.

Setä B:n selostus demonimetsästäjistä ja luostarista saivat Liliumin nielaisemaan epävarmana. Hän vilkaisi taakseen kujalle, ja horjahti heti menettäessään tasapainonsa. Kyllä hän spektraalimuodossa olisi pärjännyt kenelle tahansa, mutta nyt, tämän uuden kehon yhä vaikeuttaessa hänen liikkeitään, hän ei ollut lainkaan varma.

Lilium ei kuitenkaan ehtinyt pohtia enempää, sillä aivan tyhjästä, aurat olivat saavuttaneet heidät. Setä B näytti olevan heti tilanteen tasalla, ja toisen vastustajan hyökätessä tätä kohti, hän torjui iskun nopeasti. Toinen demoni huusi neuvoja, mutta yhtäkkisen tilanteen tullessa, Lilium ei osannut tehdä mitään. Hänen oli hyvin vaikeaa saada yhteyttä magian virtaansa, koska fyysisessä ruumiissa se ei leijunut alati hänen ympärillään.

Demoninmetsästäjän tullessa kohti keihäänsä kanssa, Lilium ei voinut muuta kuin yrittää paeta. Hänen ruumiinsa ei kuitenkaan totellut, ja yrittäessään astua taaksepäin, hän ei tuntenutkaan mitään jalkansa alla ja kompuroituaan askeleen, hän tömähti maahan. Keihään liikkuessa tappavalla nopeudella häntä kohti, demonitar ei voinut mitään muuta kuin tuijottaa lähestyvää terää silmät suurina.

Yhtäkkiä demonimetsästäjä kuitenkin pysähtyi kannoillaan jättäen keihäänsä ilmaan valmiusasentoon. Hän tuijotti maassa istuvaa demonia, mutta näki vihollisen sijasta vain herttaisen, säikähtäneen nuoren naisen. Lilium oli tehnyt sen täysin vaistonvaraisesti; spektraalidemonit olivat viettelyn mestareita, ja nytkin hän oli tunkeutunut hyökkääjään mieleen, aivan kuten Eloenin mieleen hetki aikaisemmin. Demoninmetsästäjien tahto oli vahva, mutta ei ollut kovin vaikeaa ujuttaa pienen pientä tunnetilaa tämän ajatuksiin.

Hetken hidastus oli tarpeeksi magian virtaa etsivälle Liliumille. Hetkessä hän oli kutsunut maasta esille ruusunvarsia, joihin puhkesi vaaleanpunaisia kukkia, samalla kun lonkerot kietoutuivat demoninmetsästäjän ympärille.

((Anteeksi, olen jätättänyt tätä peliä ihan täysin liian kauan. >_>. En voi syyttää tätä edes työn piikkiin. Olen pahoillani, kalmis! ))

Berith kirosi koko tilannetta väistäessään metsästäjän miekan heilautuksen, hän ei haluaisi että nämä kaksi metsästäjää tappaisvat Liliumia, hänellä itsellään kun ei niin paljon vaaraa ollut. Demonin vihollinen oli taitava ja tiesi käyttää pyhiä esineitä kuten riimuja kehollaan joten fyysiset demonin hyökkäykset sattuisivat Berithiä ainakin jonkin verran. Demoni sihisi ja hyppäsi taaksepäin, heittäen kätensä ilmaan ja viittoen ympäriinsä pienen hetken. "Oi, Veden Elementti. Hyydä sydämmesi, murskaa viholliseni. Mergon kuusi jääkeihästä." Demoni lausui ja osoitti kätensä kohti demonin metsästäjää, kuuden suuren jäisen keihään muodostuen tyhjästä leijumaan ilmaan Berithin sivuille, toisella viittauksella ne syöksyivät ilman halki ja räjähtivät maahan osuessaan, jäädyttäen koko kohdan jossa mies oli oleksinut. Koko katu heidän edessään oli jäässä, sen hiipien myös molemmin puolisten talojen seinille. Useat jäiset piikit nousivat ylös iskukohdista johon keihäät olivat iskeytyneet, mutta tuota toista metsästäjää ei enää näkynyt.

Keihäsmies oli hetkeksi lamaantunut, mutta kun lonkerot ilmestyivät, havahtuivat vahvatahtoinen mies ja koetti noukkia vyöllään olevan tikarin jotta voisi leikata köynnökset irti, päästäen irti keihäästä toisella kädellään. Miehen reaktio oli tosin yllättynyt ja vähän kömpelö, magia maailmassa harvemmin törmäsi kasveja hallitseviin asioihin sillä niitä pystyi kunnolla käyttämään vain jos omasi veden ja maan elementit. Metsästäjä kumminkin piti hermonsa kurissa ettei lipsuisi otteissaan, toivoen ettei tuo naisdemoni ehtisi alkaa vielä muuta tekemään.

// Thahaa. Ihan niinku minäkään olisin yhtään sen parempi : //

Lilium nousi nopeasti ylös yrittäen samaan aikaan pitää yllä illuusiota herttaisesta ulkomuodostaan ja pidellä köynnöksiä otteessaan. Ei vaikuttanut siltä että demoninmetsästäjä enää menisi lankaan hänen ulkonäköpetokseensa, mutta ei Lilium muutakaan osannut. Hän piti molempia käsiään koholla ohjaten kasvilonkeroitaan niiden avulla. Demoninmetsästäjä rimpuili vahvasti vastaan, ja Liliumin oli tehtävä kaikkensa, että sai luomuksensa pysymään pystyssä. Vaikka hän oli vastasyntynekesi demoniksi vahva ja elinvoimainen, ei hänellä kuitenkaan ollut ollut aikaa harjoittaa magiaansa kovinkaan kauaa. Hänellä oli nyt kontrolli miehestä. Mitä Chiman nimene hänen olisi tehtävä seuraavaksi? Pelkkä viettely ei saisi miestä päiviltä.

Lilium vilkaisi apuapyytävästi vanhempaan demoniin vierellään. Tämä näytti selvinneen kiitettävästi omasta vastustajastaan. Lilium joutui kuitenkin kääntämään katseensa takaisin kohteeseensa, sillä tämä sai leikattua poikki yhden lonkeroista, joka valahti maahan elottomana. Lilium saattoi tuntea köynnöksestä kiljuvan vastenmielisen magian jäljen. Tuosta tikarista demoni ei saisi ottaa osumaa. Yhden lonkeron irrotessa Lilium menetti otettaan, ja joutui astumaan taaksepäin pysyäkseen tarpeeksi kaukana. Hänen magiataitonsa eivät olleet tarpeeksi edistyneet, jotta hän olisi voinut tehdä mitään kovin suurta juuri nyt, joten hän teki asian, jonka tiesi ainakin hidastavansa vihollistaan. "Ruusu", hän kuiskasi, ja demoninmetsästäjän ympärillä kiemurtelevista lonkeroista kasvoi salamannopeasti satoja teräviä piikkejä.

Berith koetti tunnustella vastustajaansa sillä hänellä ei ollut tapana vain kohauttaa olkiaan kun ruumista ei löytynyt, tosin tämä ajatus pysähtyi kun hän huomasi että Lilium ei ollut ainakaan vielä löytänyt kovin hyökkääviä loitsuja tai liikkeitä itsestään joten toisenkin demonin metsästäjän hoitelu taisi tipahtaa vanhuksen piikkiin, sen siitä sai kun eli kolme aikakautta putkeen. Pieni kulma nousi ja rytistyi varjo demonin kasvoilla kun se huomasi minkäläisen jälken tuo tikari jätti jälkeensä, se oli varmaankin siunattu Ayselin voimalla tai jonkun muun jumalan että se reagoisi noin Liliumin taikuuteen, nämähän ihmispirut olivat paremmin valmistautuneita kuin hän oli olettanut. Samassa mies parahti ja tiputti tikarinsa satojen terävien piikkien painautuessa ihmisen lihaan, antaen Berithille aikaa nostaa kätensä ja osoittaa sormellaan demoninmetsästäjää. "Oi, Veden Elementti. Kokoa itsesi eteeni ja läpäise kaikki esteeni. Paine nuoli." Berith hymähteli samalla kuin ilma kuivahtui demonin kerätessä sitä pieneksi palloksi joka tosin alkoi poreilemaan paineen kasvaessa kunnes tuo pieni pallo lensi kovalla paineella nuolen tapaan suoraan miehen päähän ja suoraan läpi kuin pysäyttämätön nuoli tai kuula, lähes räjäyttäen tuon harmaan tavaran ulos aukosta jonka kova paineinen vesi oli tehnyt, eikä ammus siihen pysähtynyt vaan se läpäisi kivisen talon seinän miehen pään takana ja jatkoi matkaansa kunnes ammus menetti paineensa ja vain läsähti maahan.

Demoni laski sormensa ja kääntyi Liliumiin päin, katsoen tuota pupillittomilla valkeilla silmillään hetken kunnes koetti kopata tyttösen käsirvarsilleen ja ruveta hölkkäämään suuntaan jonka tiesi olevan turvallisempi kuin useammat muut jotka hän tunsi. "Meillä alkaa olemaan aika lopussa... Jos emme kiirehdi niin joudumme saarretuiksi ja sitten näille ei ole loppua... sekä paljon vahvempia on tulossa." Berith kertoili kasvidemonille opettavaiseen sävyyn, hän voisi tietenkin vain tappaa kaikki tai niin hän uskotteli, mutta siinä vaiheessa hän ei pystyisi suojelemaan Liliumia sekä itseään, milloin ainakin toinen heistä kuolisi, ehkä kumpikin eikä hän sitä halunnut ollenkaan.

Lilium oli suorastaan hämmästynyt siitä, kuinka pienen loitsun asettaminen verotti hänen voimiaan. Kun hän kulki luonnon ympäröimänä, kukkia ilmestyi maan pintaan aivan itsestään, mutta nyt kun hänen todella tarvitsi keskittää niiden voima tiettyyn asiaan ja samaan aikaan vielä pitää toista aloillaan, oli asia täysin eri. Ylpeyden demonin pieni mieli sai kokea kovan kolauksen, kun joutui huomaamaan, että Setä B:n nuoli räjähti hänen uhrinsa pään läpi, ja pieni demoni oli siitä vain kiitollinen. Hän ei olisi pystynyt viimeistelemään tätä. Pari ruusunpiikkiä ei noin vahvaa kuolevaista olisi tappanut... Hidastanut ehkä, jotta Lilium olisi päässyt pakoon. Entä sitten? Ilman vanhemman demonin apua Lilium olisi ollut mennyttä.

Kasvidemoni nosti kätensä päänsä ympärille ja mutisi hiljaa raivoissaan. Hänen ylpeytensä kolauksen aiheuttama kiukku melkein näkyi fyysisinä aaltoina hänen ympärillään. Miten hän saattoi olla näin heikko? Hänhän oli mahtava kasvidemoni, joka oli juuri saanut fyysisen muodon! Hänen piti olla vahva! Nämä olivat vain säälittäviä kuolevaisia, pelkkää ruokaa! Hän ei voinut hävitä kuolevaisten aseille!

Lilium raahautui Setä B:n perään silmät täynnä raivoa. Kun katsoi tarkasti, näytti aivan kuin siltä, että hänen viehettävä haltiamuotonsa tilalla välkehti jotain aivan muuta. Demonittaren ylpeyden saama kolaus oli niin suuri, että hänen tunteensa eivät pysyneet vain hänen mielensä sisällä.

Setä B:n huomautus pakoon lähtemisestä ei miellyttänyt Liliumia yhtään enempää. Hän olisi halunnut jäädä näyttämään, että hänestä oli johonkin! "Miksi", Lilium sopersi vanhemman demonin perässä. "Miksi minä olen niin heikko?" Hän saattoi tuntea kaukana leijuvat aurat, jotka olivat selvästi vihamielisiä heitä kohtaan. Lilium olisi tahtonut vain tappaa kaikki, jotka olivat tämän ylpeyden kolauksen hänelle aiheuttaneet. Kirotut kuolevaiset!