Nuppu puhkeaa kukkaan

Berith veti hieman henkeä kun johdatteli Liliumia läpi katujen ja nopeiden käänteiden, ei koskaan laskien irti toisesta sillä tuo tyttö tekisi vielä jotakin todella typerää tilassaan jossa oli, nämä lapset olivat niin kummallisia häneen itseensä verrattuina. "Sinä et ole heikko, et ole vain tottunut käyttämään fyysisestä kehoa, ja miten fyysinen ruumis kuluttaa energiaa. Vastustajamme olivat myös tappaneet demoneita aiemmin... Siunatut aseet ovat meille myrkkyä, yksikin isku voi pahassa lykyssä aiheuttaa haavoja jotka eivät koskaan parane." Demonien alkulima puheli rattoiseen ääneen ettei antaisi kuvaa että sääli toista tai koettaisi vähätellä Liliumia kun toinen oli niin herkässä tilassa, ihan kuin olisi kukkaa kämmenellä pitänyt.

"Kuten näet, he eivät ole vain ruokaa, vaan myös metsästäjiä joiden saaliit.. ovat me, demonit." Berith sanoi samalla kun kohensi vauhtiaan, alkaen nähdä valoa tunnelinpäässä, tai ainakin missä uloskäynti kaupungista aina ennen oli ollut. "Me lähdemme lentoon heti kun pääsemme ulos. Älä huoli, tämäkin paikka on saava tuta oman nöyryytyksensä ennemmin tai myöhemmin." Demoni lupaili samalla kun keräsi magiaansa ketä tahansa varten joka olisi tarpeeksi aivoton tulla heidän kimppuunsa nyt.. kun joku heistä oli jo aivoton.

Lilium kuunteli Setä B:n puheita huuli mutrussa. Tämä puhui korostetun tukevasti, ja vaikutti tosiaan siltä, että hän halusi vain vilpittömästi saada Liliumin jälleen uskomaan itseensä. Se oli kuitenkin nuorelle demonille hyvin vaikeaa. Ylpeys oli se asia, josta hänen pieni sielunsa rakentui, ja sen kolhaisu ei parantuisi heti. Kolaus samaan aikaan voimisti ja heikensi Liliumia, sen jälkeen jättämä tunne oli hyvin hämäävä.

"He ovat taitavia", Lilium sai sanottua. "Minulla taitaa olla vielä paljon opittavaa. Synnyttyäni aistini vain kertoivat kuolevaisten olevan ruokaa. Mutta tämä mitä nään.... Kirottu Aysel ja hänen olentonsa! Miksi kuolevaisten täytyy olla niin vahvoja?" Lilium tuskaili itsekseen. Hän rynnisti Setä B:n jäljessä, tuntien vähitellen väsymyksen valtaavan kehoaan. Hän antoi toisen demonin johdattaa häntä porttia kohti.

Ei kestänyt kauan kun hälytyskellot soivat ympäri Urbokgua ja ihmisten kuin kääpiöidenkin huutoa rupesi kuulumaan ruumiin löytyessä ja varmistuksesta että kaivoskaupungissa oli kuin olikin demoneja, eikä se kovin vaikeaa ollut sillä Liliumin aura oli helppo tuntea ja Berithinkin aura joka oli päässyt irti hetkeksi levisi hyvin pitkälle. Kaksikon juostessa alkoi takana näkyä hahmoja jotka olivat pukeutuneet luostarin asuihin ja nähdessään demonit vaan pinkaisivat nopeampaan juoksuun, silmät raivoa täynnä ja sillä hetkellä varsin ironisesti nuo miehet näyttivät paljon enemmän demoneilta kuin kumpikaan heistä.

"Oppiminen käy ajan kanssa, minulla on ollut aikaa oppia siitä asti kun tämä maailma muokattiin, sinäkin opit nopeasti tarvittavan. Minun opastuksellani tai itseksesi. Mitä tulee kuolevaisten vahvuuteen... Ehkä juuri siksi että he ovat kuolevaisia, jokainen hetki on heille tärkeä, joten he työskentelevät kaksin kerroin saavuttaakseen mitä haluavat." Berith puheli juostessaan, huomaten Liliumin väsyvän hetki hetkeltä ja katsahti heidän takaa ajajiinsa."Tietenkin... Kaikki kuolevaiset eivät omista vahvuutta, jotkut ovat heikkoja, jotkut keskiveroisia, heitä on niin montaa erilaista että niiden kertomisessa menisi satoja vuosia. En tiedä tuletko sinä näkemään heidät kuten minä, mutta minun silmissäni kuolevaiset ovat... mielenkiintoisia, vaikka Ayselia vihaankin." Berith tuumasi ääneen.

Ennen kuin Berith ehti enempää syvällistää, hän huomasi portin ja kuinka neljä vartijaa koetti vetää sitä kiinni etteivät demonit pakenisi kaupungista, olivat varmaan kuulleet kellon kilinän. "Tule kyytiini, emme muuten pääse täältä." Setä B tokaisi koettaessaan ottaa Lilium käsivarsilleen pakosta samalla kun suuret mustat nahkasiivet purskahtivat ulos hänen selästään, heidän pitäisi kiirehtiä josko halusivat ulos kaupungista hengissä. Demoni ei epäillyt etteikö voisi tuhota porttia, mutta se hidastaisi heitä mikä antaisi luostarin papeille aikaa tulla vaikka Lilium pois päiviltä ottamaan, eikä hän sitä toivonut tapahtuvan.

Lilium ei ymmärtänyt mitä Setä B kuolevaisissa näki, ja tapa jolla hän heistä puhui sai hänet ymmälleen. Mielenkiintoisia? "Eikö tässä maailmassa riitä muita asioita ihmeteltäväksi.... Kukkia vaikka. Ne kiinnostavat minua tuhatkertaisesti enemmän kuin nämä saastaiset kuolevaiset. Ne ovat aina lähelläni ja tukemassa minua, kun taas nuo kuolevaiset paljastavat itsestään kokoajan uusia ikäviä puolia. Kuten sen, että heitä ei aina syödä tuosta vain", Lilium melkein hymähti.

Hän kuuli hyvin takaansa hälytyskellot ja kurkatessaan olkansa yli hän saattoi nähdä takaa-ajajien lähenevän joukon. Uuteen kehoonsa tottumattomana hän tunsi valtavaa väsymystä, ja huomasi askeleensa hidastuvan hetki hekeltä. "Kyytiisi? Ei tässä fyysiessä muodossa voi lentää, tämä sitoo minut paikoilleen. Spektraalimuodossa voisin liidellä missä haluan..." Lilium ihmetteli ennenkuin toisen demonin selästä putkahtivat tummat nahkasiivet. Aivan kuin lepakoilla. "Noillako meinaat pelastaa..." Lilium sanoi ennenkuin toinen demoni riuhtaisi hänet irti maankamarasta.

Lilium kyydissään tajusi Berith kuinka hennolta ja hauraalta tyttö demoni tuntui, ihan kuin kukkanen. Juostessaan nainen kourassaan ojensi demoni oikean kätensä eteenpäin samalla kun piteli naista vasemmalla käsivarrellaan. "Näilläpä hyvinkin!" Setä B karjaisi, mustien suomujen yllättäen leviten hänen kehonsa ympärille hänen kasvaessaan valtavaksi mustaksi lohikäärmeeksi, hänen siipiensä myös kasvaen ja muistuttaen varsin paljon lohikäärmeiden siipiä lepakon sijaan. Takaa ajajat hämmästyivät ja hieman pelkosivat mustaa hirviötä mutta se näytti kestävän ennen valmistumistaan joten he ehtivät ampua nuolia ja jokusen taiankin Berithinkin mustaan hahmoon, aiheuttaen uuden karjaisun kunnes jättimäinen musta varjo hypähti lentoon, iskien kyntensä juuri sulkeutuvan portin raon väliin ja repäisten sen auki yhdellä ainoalla suurella huitaisulla. Iskun voima ei ollut tarpeeksi repiäkseen suurta porttia irti, mutta paljon vahvempi kuin se voima jolla vartijat sitä vetivät ja iskun voimasta lensivät nuokin kuolevaiset vähän sinne sun tänne kun Berith ampaisi ulos portista, Lilium yhden mustan tassunsa hellässä kourassa.

Berith nousi taivaalle siivillään, pidellen Liliumia nyt avonaisella kämmenellään samalla kun piti lohikäärmeen muotonsa, tuli punaiset silmät sekä kaksi sarvea, pitkä piikkipäinen häntä sekä neljä raajaa kahdella mahtavalla, joskin hieman aavemaisen repaleisella siivellä. "Kuten olin juuri sanomassa, meillä on kullakin omat mielenkiintomme kohteet, sinulla kukat ja kasvit, minulla kuolevaiset ja jumalat... Ei sillä että en välittäisi luonnosta tai sen kauneudesta. Ehei, minulla on ollut jo tuhansia vuosia nauttia sen kauneudesta, jos elät pitkään sinunkin aatoksesi avartuvat, mutta se tulee itsekseen... Mitä sinun pitää nähdä seuraavaksi on elämisen rajat ja ilot.. sekä surut ja mahdollisuudet." Lentävä peto puhui jylisevällä äänellä, katsoen alas kuolevaisiin jotka olivat pysähtyneet alas porteille, tuijottaen heidän peräänsä taivaalle. "Mutta ensin vaihdetaanpa maisemaa..." Berith mumisi ja rupesi lentämään sattumalta valitsemaansa suuntaan.

Lilium ei voinut muuta kuin pysytellä kyydissä hänen seuralaisensa hoitaessa kaksikon pois paikalta uskomattoman nopeasti. Nuoren demonin leuka oli loksahtanut auki ja enemmän kuin mitään, hän tunsi pelkoa ja kunnioitusta demoniseuralaistaan kohtaan. Hänellä ei ollut aavistustakaan tämän pystyvän muuttamaan muotoaan näin radikaalisti, ja portti, Setä B repi sen pois aivan kuin se olisi ollut vain rikkaruoho! Oliko tämä demonien todellinen voima? Pystyisikö Lilumkin jokin päivä tähän?

Kaupungin pienentyessä kauas heidän alleen Lilium tarrautui tiukemmin lohikäärmeen kouraan. Jälleen kerran tämän päivän aikana hän löysi itsensä ihmettelemästä maailmaa. Ihmettely oli ylpeyden demonille uusi tunne, joka hitaasti kalvoi hänen mieltään. Maankalamaran ja kasvien jäädessä taakse Lilium tunsi itsensä suojattomammaksi kuin koskaan.

Lilium kuunteli toisen demonin sanoja hiljaa. Kyllä, elämä ei todellakaan ollut vielä avautunut hänelle, jos hänellä oli näin paljon ihmeteltävää. Lilium ei millään olisi halunnut myöntää tietämättömyttään, mutta kirotun Ayselin tähden, hänellä ei ollut pienintäkään aavistusta siitä, mitä kaikkea elämä saattoikaan pitää sisällään!


// Onko sulla vielä jotain mielessä, vai...? :3 //

"Vaan älä huoli, pieni, kaunis demonin nuppu. Tänään sinä olet puhjennut kukkaan, ja minä... Berith, Setä B, vannon pitäväni huolen että sinusta kukoistaa koko maailman säihkyvin kukka. Sinä opit elämään, ja minä voin sinua auttaa jos sitä haluat. Opit hallitsemaan aurasi ja voimasi... ja sitten kuten minä ennen sinua, tuomitse tämä maailma. Haluan nähdä mihin päätökseen sinä tulet." Musta jättimäinen lohikäärme puhui jyrisevällä äänellään samalla kun tämän mustat siivet veivät heitä kauas ja Urbokgun jäi pian taakse, hänen olisi opetettava Liliumille ainakin auransa piilotus kunnes päästäisi tytön omilleen, mutta sitten hänellä olisi mahdollinen liittolainen tulevaisuudessa, tyttö oli hänelle henkensä velkaa ja toisen ylpeys estäisi tuota olemasta täysin itsekäs asian kanssa kunhan oppisi ymmärtämään mitä ylpeys tosiaan on. Hänellä oli vielä paljon tehtävää itsensä hyväksi, mutta ainakin nyt hetkeksi hän oli vain iloinen että sai ihailla uuden kukan kukkimista.

((Ei niin erikoisesti ainakaan juuri nyt että jos haluat tämän tähän päättyvän niin khyyyllä se käy ))

// Okei, jees. Kiitos pelistä ^^