Viiniä, viiniä

//Kalmista tänne \o/ //

Ara

Kevät sai maailman heräämään henkiin, pienet eläimet ryömivät ulos koloistaan ja puut alkoivat jälleen kasvattaa lehtiään. Ara oli tullut siihen tulokseen, että myös ihmisiin kevät vaikutti samalla tavalla. He tuntuivat saavan aivan uutta energiaa paistavasta auringosta ja lumettomasta maasta, aivan kuin hekin talven jälkeen ensikertaa raahautuisivat ulos taloistaan ja katsoisivat maailmaa ensikerran koko talven jälkeen. Aran oli kyllä myönnettävä itselleen että kyllä hänkin tunsi pientä lämpöä sisällään tuntiessaan auringon ihollaan, mutta tätä nuorukainen ei tulisi koskaan myöntämään kellekkään. Jos häneltä kysyttiin, vuodenajat olivat vuoden aikoja, eikä jumalia kiinnostanut heidän mielipiteensä kylmää kohtaan.

Kentauri ei voinut samaistua tähän ihmisten riemuun kevättä kohtaan, mutta kevään juhla oli niin suuri, ettei arakaan päässyt siltä karkuun. Nuorukainen oli saapunut rioveniin muutama päivä sitten, ja päättänyt jäädä muutamaksi päiväksi korjauttamaan varusteitaan. Hän ei vain ollut saapumispäivänään tajunnut että pian koiittaisi tämä suuri juhla, joka vetäisi hänet mukaansa tavalla tai toisella, halusi hän sitä tai ei.

Majatalon isäntä oli päättänyt järjestää suuret juhlat, ja sai lopulta arankin lupaamaan, että tämä tulisi ainakin käymään. ihmiset eivät pahemmin välittäneet siitä kuka piti juhlimisesta ja kuka ei, sillä heidän kulttuuriinsa kuului että kaikki pitivät juomisesta, kaikki pitivät juhlimisesta, vähintäänkin sen jälkeen kun muutaman tuopillisen oli saanut kurkustaan alas. Näiden sanojen myötä ara löysi itsensä nojailemasta baaritiskiin olut tuoppi käsissään. Nurkassa pelimannien joukko soitti iloista sävelmää, ja parit tanssahtelivat lattialla nauraen. Kentauri mietti päässään yhä uudestaan ja uudestaan miksi hän oli vauvautunut tulemaan paikalle Kännisten ihmisten itsesuojelu vaisto valui yleensä pohjalukemiin, minkä seurauksena Araa oli vedetty hännästä muutamaan otteeseen, niistä kaikista ääliöistä puhumattakaan jotka tulivat läimäyttämään häntä lautaselle. viidennen kohdalla ara ei enää jaksanut edes selittää että ei, se ei ollut sama asia kuin se, että ihmiset läimäyttivät toisiaan olalle. Se oli sama, kuin mies menisi läimäyttämään toista persauksille. Imartelevaa?

Ara suki leukapartaansa mietteliäänä ja kurtisti kulmiaan pienesti. Spektraali demonit pyörivät hänen ympärillään aiheuttaen pienen päänsäryn, mutta minkäs niille mahdat. Aina kun näin paljon ihmisiä kerääntyi samaan tilaan, myös spektraalit olivat paikalla, odottamassa tilaisuuttaan. Ja kun sitä tilaisuutta ei vielä näkynyt, ne kiusasivat metsästäjää. Ara antoi pienten keltaisten kipinöiden tanssahdella hetken rystisillää, yrittäen näin hätistää spektraaleja kauemmas. Kyllähän ne hekeksi öiikkuivatkin, mutta palasivat pian häiritsemään. Ara huokaisi raskaasti ja kallisti tuoppiaan. Tästä voisi tulla pitkä ja tylsä ilta.

// Paikalla ollaan! o7 //

Kalris Eldoughen

Siellä missä oli viiniä, oli myös Kalris. Majatalon ulkopuolelle oli nostettu suuret tunnyrit, joista jakelu sujui suoraan kadulle. Iloisen puheensorinan, musiikin ja jokaisen ikkunaan ja aidantolppaan ripustettujen lippujen lomasta Kalris oli kuin olikin löytänyt itselleen sopivan sopin.

Vielä tavallistakin räikeämmin pukeuntunut tummaihoinen mies löytyi pienestä äänekkäästä seurueesta, joka pelasi Ayselin kevättä. Homma toimi yksinkertaisesti: jokainen heitti omaa puista noppaansa rukoillen samalla: "Aysel anna siunaksesi satoni yli". Elämä on kuitenkin joskus oikukas, joten pienimmän noppaluvun saaneen ylle lankeaa Chiman kirous, joten hänen on juotava kuppinsa tyhjäksi ja tanssittava hyvä onni itselleen takaisin. Humalatason noustessa tanssi alkaa tietenkin käydä hieman horjuvaksi, mutta iloinen juhlajoukko nostaa aina ylös kaatuneen, ja niin meno saa jatkua.

"Uusi kierros kaikille!" huikkasi pelaavan joukon ohi kulkeva mies, ja pian Kalriksen kuppi oli jälleen täynnä. "Tänään on onnenpäivä! Nostakaamme majlja hyvälle tulevalle vuodelle!" Kalris kannusti, ja koko porukka ryysti kuin yhtenä miehenä.

Ara

Kentauri laski tyhjän tuoppinsa tiskille ja kääntyi kaviot kopisten poispäin tiskistä. Hän kurtisti hivenen kulmiaan ja punnitsi sitä vaihtoehtoa että lähtisi vain nukkumaan. Hän oli jo ottamassa askelta ovea kohden, kun pyylevä mies ryntäsi hänen eteensä tarjotin käsissään.
"Minne herra on menossa, juhlathan vasta alkavat!" Kuului puhe musiikin ylitse, röhisevä nauru vielä päälle. Ara huokaisi.
"Minä en ole... Aivan juhlija tyyppiä..." Ara sanoi tavoitellen neutraalisuutta ääneensä, mutta mies nauroi ain uudestaan ja työnsi viinipikarin hänen käteensä kaataen sen kannusta täyteen tummanpunaista viiniä.
"Kaikki me olemme juhlijoita, kunhan vain lasi pysyy aina täynnä!" Oli miehen vakuuttelut ennenkuin tämä säntäsi eteenpäin viemään viiniä muillekkin.

Ara katsoi hetken miehen perään, kääntyen sitten tuijottamaan viiniään. Syvä huokaus pääsi kentaurin huulilta, mutta tämä nosti pikarin huulilleen ja kaatoi makeaa juomaa suuhunsa. Se maistui rypäleiltä, kuten viini tavallisestikin, mutta nielaistuaan Ara pysähtyi. Hän tunsi puistatuksen juoksevan kehoaan pitkin ja hänen ihonsa nousi kananlihalle. Ara tuijotti epäuskoisena pikariaan. Tunteesta ei voinut erehtyä, aivan kuin demoni olisi tarttunut kourallaan hänen sisuskaluihinsa ja puristanut niitä kylmällä kourallaan. Kentauri kääntyi katsomaan juhlaväkeä. Kaikki näytti olevan vielä kunnossa, mutta ihmiset joivat tätä viiniä tuntematta mitään erikoista. Ara keskittyi tarkemmin demoneihin ympärillään, ja havaitsi vahvemman auran sykkivän jossakin tässä huoneessa. Saman demonisen auran ara havaitsi nyt myös sisällään, ja tunsi kuvotuksen kehossaan. Myrkkyä...

Kentauri kurotti pikarinsa avonaisesta ikkunasta ja kaatoi viinin kukkaruukkuun. Joku huusi hänen vieressään, että kamalaa tuhlausta, olisi edes antanut pikarinsa jollekkin toiselle jos ei itse pitänyt siitä. Kentauri ei kuitenkaan enää keskittynyt siihen, vaan antoi katseensa rauhallisesti kiertää ihmisiä. Täälä oli demoni, mutta missä...

Nielaistuaan ensimmäisen kulauksen Kalris tunsi kurkussaan jotain muutakin kun tavanomaisen alkoholin polttelun. Hän sylkäisi suunsa nopeasti tyhjäksi saaden säikähtäneitä katseita oskaseen. "Mikäs aavikon poikana meni? Eikö..." Kalris keskeytti puhujan nopealla kädenheilautuksella. "Kukaan teistä ei juo kulaustakaan!" hän huudahti. "Ehtikö joku maistaa?" hän sanoi pompaten jaloilleen. Kiiren vilkkaa hän nappaili kuppeja seuralaistensa käsistä ja läikytti niiden sisällön maahan. "Kyllä se hieman omituiselta tuntuu..." hänen vierestään sanottiin, ja Kalris kumartui puhujan puoleen. Hän liikutti kättään nopeasti tämän mahan päällä ja sai varmistuksen asiaan: viinistä todella loisti demonin aura, joka hohti nyt tämän miehen sisältä, aivan samoin kun hänen omassa mahassaan. Kylmän raastava kouraisu kirveli häntä varmasti eneemmän, sillä hän tunsi jokaisen pienenkin auran voimakkaammin kuin muut. Tässä tunteessa oli jotain tuttua, hän oli tuntenut sen kerran aiemminkin kun Nill-demoni oli yrittänyt tunkeutua hänen mieleensä... Kyllä, hän oli sisältäpäin suorassa kosketuksessa demoniin.

Kalris oli toiminnan mies. Varmistettuaan, että kenelläkään hänen seurueensa jäsenellä ei ollut myrkyllistä litkua enää kädessään, hän ravisteli päätään selväksi ja silmäili ympärille muistellen, minne viiniä kuljettanut ukko oli mennyt. Majatalon ovi oli aivan heidän vieressään, joten oli hyvin todennäköistä, että myrkkyviini oli matkannut seuraavaksi sinne.

Kalris räväytti oven auki ja ryntäsi sisään majataloon tönäisten samalla oven suussa norkoilevaa kentauria. Hän hyppäsi baaritiskille ja herätti metelöivän salin huomion käsiään taputtaen. "Jokainen kuppi pysähtyy nyt! Ei kulaustakaan! Täällä on tarjoiltu myrkytettyä viiniä!" Sali hiljeni ja jokainen silmäpari jäi tuijottamaan Kalrista hölmistyneenä.

Ara

Mies ryntäsi hänen ohitseen törmäten suuren hevsen takapäähän. Kentauri oli jo huutamassa tämän perään loukkauksia kun mies loikkasi baaritiskille ja alkoi huutelemaan myrkytetystä viinistä suu vaahdoten. Aran teki mieli läimäistä itseään. Tulikohan miehelle edes mieleen että jos demoni oli edelleen täällä, se saattaisi nyt karata eikä heillä olisi enää mitään mahdollisuuksia saada sitä kiinni.
" Loistavaa.. Jos täällä on takaovi, niin demoni on jo tiessään..." Kentauri jupisi lähinnä itsekseen kulmiaan kurtistaen.
Ara hieroi ohimoitaan ja vilkaisi sormiensa välistä ihmisiä jotka mumisivat hieman epäillen. Kieltämättä... Ara vilkaisi baaritiskille loikannutta miestä joka näytti siltä kuin olisi ryöstänyt sirkusteltan ja pukenut sen ylleen. Ei kentaurikaan välttämättä uskoisi sanaakaan tuon näköisen miehen suusta.

"Totta se on." Ara sanoi sitten kuuluvalla äänellä, kuitenkin raskaasti huokaisten. Kentauri laittoi lihaksikkaat kätensä puuskaan ja vilkaisi pikaisesti edelleen baaritiskillä pomppivaa miestä. Tämän oli pakko olla demoninmetsästäjä,aivan kuten arankin. Ei tämä muuten olisi tuntenut demonia samalla tavalla kuin hän. Heidän lähestymistapansa olivat kyllä kieltämättä kuin yö ja päivä.
"Nyt kun olette hetkeksi pysähtyneet kaikelta juhlimiseltanne, miettikää hieman oloanne viinin jälkeen. Se ei varmasti tunnu teistäkään normaalilta." Kentaurin vatsa tuntui niin hyytävältä ja pistävältä, että hän olisi voinut vannoa kenen tahansa tuntevan sen vatsassaan vaikkei tuntisikaan demoneita samalla tavalla kuin metsästäjät.

Imiset olivat hiljaa ja tuijottivat kahta puhujaa. Heidän kasvoiltaan pastoi laaja kirjo erilaisia tunteita aina epäuskosta pelkoon. Kukaan heistä ei tiennyt miten nyt pitäisi toimia. Aran sydän tuntui hidastuneen kentaurin odottaessa ihmisten alkavan kirkumaan ja säntäilemään ympäriinsä paniikissa. Ihmiset olivat kovin hätäisiä päätelmissään, eivätkä ehkä ymmärtäneet että heidän piti nyt istua paikoillaan kunnes demoni olisi löydetty. Olettaen että se oli vielä täällä. Ara kyllä tuni voimakkaan auran, jota selvästi yritettiin piilotella. ainakin toistaiseksi, demoni oli edelleen paikalla.

Kalris suorastaan hämääntyi kun iso, lihaksikas kentauri puuttui puheeseen. Vaikka hän oli kirjaimellisesti tönäissyt tätä rynnätessään sitään, oli tämän olemassaolo jäänyt kuitenkin kokonaan häneltä rekisteröimättä. Kentauri puhui aivan kuin itsekin olisi aistinut mistä oli kyse. Oliko tämäkin jonkinlainen demonitietäjä? Ihan mahdollista, kyllä maailmaan kaikenlaisia tallaajia mahtui. Noilla lihaksilla tuskin harrastettiin puutarhanhoitoa.

Kentaurin puheet eivät kuitenkaan olleet kaikein fiksuimpia. Kannattiko ihmisten luulotautisuutta lisätä tuollaisilla puheilla? No ei tietenkään kenenkään olo tunnu normaalilta, kun on kitannut miestä väkevämpää eilisillasta asti! Puolet myrkkyä saaneista eivät varmasti olisi edes tarpeeksi herkkiä aistimaan sisällään mitään normaalista poikkeavaa, joten kysely oli turhaa. "Jokainen, joka otti äsken tästä kulkeneesta viinikannusta, kaatakaa juomanne pois. Ei ole mitään syytä huoleen. Tilanteen vakavuus selvitetään pian. Tärkeintä on nyt, että kukaan mahdollisesti myrkkyä saanut ei lähde vaeltelemaan kovin kauas", Kalris ohjeisti. Hän horjahti yhtäkkiä baaritiskillä, ja laskeutui nopeasti istumaan. Tasapainon menettämisen syy ei ollu hänen nauttimansa alkoholi, vaan jälleen, yhä kovempi vihlaisu hänen sisällään.

"Joku pirulainen on keksinyt oivan juonen", Kalris mutisi hampaittensa välistä kuuloetäisyydellä olevalle kentaurille. "Mikä onkaan parempi tapa vallata ihminen, kuin suoraan sisältäpäin."

Yhtäkkiä salin täytti hätääntänyt hälinä. Kalris nosti katseena, ja näki jonkun lysähtäneen tuolistaan lattialle. "Rauhoittukkaa!" hän yritti huutaa. "Ei ole mitään syytä paniikkiin", hän jatkoi, vaikka hänen oli myönnettävä itselleen, että hänellä ei ollut vielä aavistustakaan, mitä tästä seuraisi.

Ara

"No se nyt ei ole mikään saavutus. Ihmiset ovat haavoittuvaisia." Ara vastasi vieden käden vatsalleen kovan vihlaisun tuntien. Ihmiset hälisivät eikä miehen ääni tuntunut kantavan tarpeeksi pitkälle.
"Niin... Jos tämän olisi vain hoitanut hiljaa, yksi kaatunut olisi mennyt vain humaltuneesta hölmöstä, mutta nyt..." Ara ei edelleenkään ymmärtänyt miksi miehen piti mennä huutelemaan. Jos kaikki olisivat juoneet viiniä rauhassa, ja he olisivat löytäneet demonin kenenkään huomaamatta ja viinin vaikutus olisi hävinnyt ilman paniikkia.

Ihmiset nousivat tuoleiltaan ja paniikki tuntui leviävän kuin kulkutauti.
"Kaikki seis!!" Ara jylähti saaden salin hiljenemään. ihmiset tuijottivat suurta kentauria paikoillaan. Ara rykäisi pienesti. Hänellä ei ollut tapana korottaa ääntään, mutta panikoivien ihmisten joukossa oleva demoni saattaisi livahtaa heidän ohitseen.
"Jokainen istuu nyt alas, kukaan ei poistu. Älkää vaikeuttako tätä yhtään enempää."

Ihmiset istuivat takaisin tuoleihinsa ja hiljainen mumina täytti salin. Ara katseli touhua hetken aikaa ja kääntyi sitten miehen puoleen.
"Jos täällä on takaovi, demoni on jo tiessään. Sinun olisi pitänyt ymmärtää se. Minä todella toivon, että tämä ovi on ainoa." Ara viittasi takanaan olevaan oveen kulmiaan kurtistaen.

Kentauri sai väen jonkin verran rauhoittumaan. Niinpä niin, tämä poju näytti olevan sitä tyyppiä, joka halusi aina törkätä nokkansa joka asiaan, sillä hän hoiti kaiken niin paljon paremmin kuin muut.

Toisen mumina takaovesta loi hämmästyneen ihmeen Kalriksen kasvoille. "Takaovi? No totta kai näissä paikoissa on takaovi. Mistä henkilökunta kulkee? Entä mistä väki poistuisi tulipalon sattuessa. Ja mitä väliä tapaovella on, demoni voi liikkua spektraalimuodossa ihan mistä vaan. Ihmisten varoittaminen on tärkeysjärjestyksessä ensimmäisenä. On pikkuseikka, jos demoni itse pääsee karkuun. Sen jättämää jälkeä voi kyllä lähteä seuramaan aavikolle, mutta menetettyjä ihmishenkiä ei saa takaisin." Kalris piti pienne tauon. "Ajattelin sinua ensin demoninmetsästäjäksi, mutta et taidakaan olla sellainen. Jos kuitenkin osaat aistia ne pirulaiset, niin sinusta voi toki olla apua. Ilman tarkempaa analyysiä kyseisen demonin voimista ja tarkoitusperistä on hankala tehdä mitään, joten on parempi varautua pahimpaan. Mikään täysin untuvikko se ei ole, kun kerran on saanut kehiteltyä näinkin monimutkaisen suunnitelman", Kalris tuumi pudistaen päätään. "Tämän piti olla vapaapäivä.... Pääsempähän taas hommiin."

Kalris ojensi kättään kentaurille. "Kalris Eldoughen. Miten on, autatko minua tämän demonin metsästämisessä?"

Ara

Ara tuijotti miestä kulmat kurtussa ja tunsi otsasuonensa tykyttävän ohimollaan. Kyllä ara Eldoughenin suvun tiesi, mutta että osasi olla ärsyttävä mies. Tuntui juurikin sellaiselta joka ajatteli, että ainoa oikea keino tehdä asioita oli hänen omansa. Mutta aran ymmärryksen mukaan vanhenevat ihmiset olivat juuri sellaisia, eivät osanneet ajatella asioita laajemmin.
"Ara Egiccar, Demoninmetsästäjä. Äläkä kuvittele ettenkö tietäisi tämän demonin kokeneeksi. Ei tällaista kieroa ideaa keksisi mikä tahansa pieni demoni. " Kentauri esitteli itsensä, mutta ei kätellyt miestä.Tältä ihmiseltä tuntui puuttuvan kunnioitus kokonaan. Hän myös punnitsi mielessään vaihtoehtojaan. Olisiko hänen pakko tehdä tämän miehen kanssa yhteistyötä? Ei välttämättä, mutta kaikesta huolimatta... Aran oli myönnettävä miehelle kuuluva kokemus demoneista. Tämä varmasti tiesi niiden tempuista enemmän, ja aistikin ne paremmin kuin hän.

"Voin auttaa sinua. Minusta tuntuu ettei minulla ole paljon muita vaihtoehtoja." Ara tunsi vihlaisun vatsassaan ja puistatus kulki jälleen hänen kehoaan pitkin. yrittikö demoni syödä heitä sisältäpäin, vai saada kehon toimintakyvyttömäksi? Ara ei halunnut ottaa selvää.
"Mutta meidän kannattaisi jo jäljittää sitä. Aika loppuu kesken." Kentauri sanoi kun salista kuului toinen tömähdys ja ihminen kaatui jälleen lattialle.

Araksi itsensä esitellyt kentauri ei tarttunut Kalriksen käteen. Mikäs siinä, kentauri taisi todellakin olla aivan yhtä ylimielinen kuin aluksi vaikutti. Mitäs pikkuseikoista, Kalris halusikin lainata tämän lihaksia, ei luoda uutta sydänystävyyssuhdetta.

"Aivan ensiksi tarvitsen..." Kalris sanoi pyörien itsekseen. Hänellä ei tietenkään ollut aseitaan mukana juhliessaan, ja yhä hieman alkoholin vaikutuksen alainen mies joutui miettimään hetken, minne olikaan jättänyt tavaransa. Ne taisivatkin olla juuri tämän majatalon hoivissa. "Aseeni löytyvät huoneestani", Kalris tuumi.

"Parasta olisi saada demoni johdatettua hieman syrjemmälle. Tuollaiset otukset voivat pistää pystyyn aikamoiset verikekkerit, ja sitähän me emme halua. Yritetään pitää sivulliset mahdollisimman hyvin poissa."

Ara

Harvemmin tällaisten isojen demonien kanssa sivullisilta uhreilta vältyttiin, mutta ainahan sitä saattoi yrittää pitää uhriluvut minimissään. Ara vilkaisi majatalon isäntään.
"Ovatko varusteeni tallessa?" Ara kysyi pakotetun rauhallisella äänellä, ja isäntä nyökkäsi muutaman kerran lähtien noutamaan kentaurin jousta ja miekkaa. Ara keskittyi huoneen ilmapiiriin ja havaitsi huoneessa leijuvan jäljen demonista. Hänelle ongelma oli se, että demonin jälki, oli jokaisessa ihmisessä, hän ei pystynyt erottamaan sitä kenestäkään erityisen voimakkaana. Osassa vahvempana, riippuen siitä kuinka paljon kukin oli viiniä ehtinyt juomaan.

"Hae aseesi. Kyllä me yhden demonin saamme hätyytettyä. Voisin jopa veikata, että tämä myrkky reagoi voimakkaasti kun lähestymme sen isäntää."Kentauri piti lyhyen tauon ennenkuin jatkoi. Hänen oli hankala myöntää, että Kalriksesta saattaisi olla suuri apu.
" En erota kunnolla demonin lähdettä tästä huoneesta. Se sekoittuu näihin ihmisiin, itseenikin." Ara suki hiuksiaan ja huiskautti tuuheaa häntäänsä isännän kiikuttaessa suurta miekkaa ja jousta takahuoneen syvereistä.
"Kiitän." Ara nyökkäsi isännälle heilauttaen jousen olalleen.

Kalrikselta ei kestänyt kovin kauaa hakea aseitaan. Hän piti ne aina kunnossa ja valmiina käyttöön; tässä ammatissa ei voinut koskaan tietää, milloin joku demoni tunnistaisi hänet ja päättäisi käydä kimppuun. Olisi suorastaan tyhmää jäädä liian kauas aseista, Kalris tiesi hyvin kokemuksesta, että huolimattomuus oli vienyt yhden jos toisenkin demoninmetsästäjän hengen. Niistä pirulaisista ei päässyt koskaan eroon. Sana liikkui demonien piireissä aivan kuten juorut torilla, ja tapettuaan yhdenkin hieman mahtavamman paholaisen, saisi metsästäjä pelätä kostotoimia loppuelämänsä. Kalriksen suvun ansioluettelossa oli satoja, ellei tuhansia mestattuja olentoja, joten yksikään heistä ei tulisi saamaan rauhaa niin kauan kuin tämä maailma pyöri.

Kalris ripusti vyölleen täyden nuoliviinin, kiinnitti tikarit sen viereen ja viritti jousensa jänteen. Portaita alas loikkiessaan hän kiristi vasempaan käteensä punaisen, nahkaisen käsisuojan ja sipaisi rastapehkonsa ponnarille. "Oletko jostain isommastakin demoninmetsästäjäsuvusta, vai ovatko motiivisi henkilökohtaiset?" Kalris kysyi Aralta yrittäen saada tietää tästä lisää. Kalriksen olemus oli selvästi muuttunut vakavammaksi, ja räikeistä väreistään huolimatta hän näytti inan verran vakavastiotettavammalta. Mies oli repäissyt juhlavan paitansa pois paljastaen käsivartensa, jotka kertoivat, että mieheltä löytyi kyllä lihasta massiivisen valkoisen jousensa jännittämiseen.

"Minunkin on hieman hankala tuntea demonia, mutta tiedän kyllä mikä auttaa", hän viittasi Aralle, ja seurasi aistejaan tiskin taakse, kohti takahuonetta. Hetken tunnustelun jälkeen Kalris löysikin tynnyrin, josta myrkyllinen viini oli peräisin. "Mitä isompi aura on, sitä tarkemmin sen vivahteet voi analyseoida", Kalris sanoi puoliksi itsekseen nostaen kätensä tynnyriä vasten. Hän antoi muiden ajatusten poistua mielestään ja keskittyi täysin myrkkyviinistä loistavaan auraan. "Demonin oman magian luonne on havaittavissa aurasta. Tämä on avain sen löytämiseen. Ihmisten sisällä demonin aura sekoittuu heidän omaan magiajälkeensä, eli meidän on etsittävä sitä kohdetta, jonka magiajälki on samanlainen kun tässä viinissä", Kalris nyökkäsi Aralle varmistaen että tämä tajusi mistä hän puhui. Kun kerran tämä oli demoninmetsästäjä, tiesi hän varmasti auroista paljon. "Tämän magiajäljen esiinpistävin atribuutti on voima. Loitsu on tehty siis jollain kolmesta voiman elementistä - maan, tulen tai sähkön avulla."

Ara

Vaikka kuinka Kalris oli laittanut varusteensa valmiiksi, Ara ei voinut katsoa tämän olemusta tuntematta pientä huvittuneisuutta sisällään. Eikö tällä miehellä ollut lainkaan käsitystä siitä, miltä hän todellisuudessa näytti? Tai ehkäpä mies ei kyennyt näkemään värejä? Eihän kukaan voinut pukeutua noin aivan vakavissaan, eihän?
"Jos aivan tarkkoja ollaan, olen sotilaiden suvusta kuudetta sukupolvea. Demoneihin keskittyminen oli henkilökohtainen valintani." Ara ei ymmärtänyt tämän kaltaista pientä jutustelua laisinkaan. Miksi mies oli kiinnostunut hänen asioistaan, eikö heidän pitäisi keskittyä demonin jäljittämiseen ja saada tämä farssi loppumaan ennen kuin heidänkin aikansa loppuisi tyystin.

Kentauri seurasi miestä takahuoneeseen ja katseli kun tämä nosti kätensä viinitynnyriä vasten. Ara kuunteli ilmeettömästi kuinka Kalris selitti demoneiden auroista ja asioista jotka jo aloittelevan metsästäjän tulisi tietää. Pitiköhän Kalris araa aivan aloittelevana metsästäjänä.
"Tiedän kyllä... Sinun ei tarvitse puhua minulle kuin en tietäisi mitään." Ara vastasi pienesti huokaisten.
Ara aisti kyllä demonisen auran joka huokui viinistä kuin löyhkä tunkiolta. Salissa sitä vain oli niin paljon, että hän ei millään pystynyt paikallistamaan sitä, mutta nyt... Viinistä tuntuva aura oli voimakkaampi, ja Ara kääntyi vaistomaisesti katselemaan työntekijöiden tiloihin vievaa ovea. Jälki tuntui johtavan sinne päin, ulos majatalosta kuten hän oli aikaisemmin aavistellutkin. Kenties tämä olikin ihan hyvä idea.

"Se taisi kuin taisikin livahtaa ulos." Ara sanoi ottaen kopisevia askeleita ovea kohden, pysähtyen hetkeksi oven suuhun. Ei siksi että hän olisi heti menettänyt jäljen, mutta hänen vatsassaan tuntui kylmä kouraisu joka lihakset värähtämään. Ara tunsi kylmansa nytkähtävän ärtymyksestä, mutta sanaakaan sanomatta asteli ovesta. Keittiö tuntui kovin hiljaiselta ja autiolta, mutta takakujalle johtava ovi oli sepposen selällään. Demonille oli tullut kiire.
"Mennään... Tämä tunne tappaa minut ennen kuin myrkky ehtii vaikuttaa."

Ara oli sotilassuvusta, mikä ei ollut lainkaan yllätys ottaen huomioon tämän lajin. Kalris ei ollut tuntenut elämänsä aikana montaakaan kentauria, joka ei olisi edes harrastanut aseita jossain muodossa.

Kalris ei välittänyt Aran nokkavasta kommentista siitä, kuinka hän tiesi jo kaiken. Mikäs siinä, hyvä vain. Kalris ei ollut aivan vakuuttunut kentaurin ammattitaidosta. Tämän ikä ja suhtautuminen asioihin, ei antanut hänestä kovin asiantuntevaa kuvaa.

Aran rientäessä ulko-ovelle jäljen perässä Kalris viivytteli hetkisen. Kentaurin motiivit näyttivät olevat täysin päinvastaiset: tämä näytti haluavan olla ensimmäinen, joka nappaisi kyseisen olennon, kun taas Kalris tiesi, että tässä oli ihmishenkiä vaarassa. "Hetki!" hän huusi Aralle samlla kun tarttui kiinni suuresta myrkkytynnyristä. Yhdellä työnnöllä hän oli räsäyttänyt sen alas pöydältä lattialle. Tömähdys rikkoi puusäleikön ja viiniä alkoi pulputa lattialle kasvavalla tahdilla. Kalris yritti kääntää tynnyriä niin, että viinivirta suuntautuisi huoneen nurkkaa kohti. "Tärkeintä on minimoida uhrimäärä", Kalris sanoi. "En halua yhdnkään enää maistavan tätä viiniä. Demoni kyllä saa odottaa", Kalris ehti sanoa, ennenkuin sama jääkylmä kouraisu pysäytti hänet paikalleen. Tämä demoni oli ollut todella ovela. Kuolevaisten kimppuun oli muuten niin hankala päästä, joten mikä olikaan nerokkaampaa kuin livahtaa suoraan sisään! Kalris saattoi vain kuvitella demonin voitonriemua, kun tämä tajuaisi päässeensä demoninmetsästäjän sisään...

"Eiköhän mennä", Kalris sanoi huojuen ulospäin. "Jokainen sekuntti on liian kallis hukattavaksi, siltä näyttää."

Ara

Kentauri kuuli terävän käskyn selkänsä takaa ja seisahtui niille sijoilleen, huiskauttaen kuitenkin paksua häntäänsä tyytymättömänä. Viinistäkin menisi teho, kunhan demoni tapettaisiin. Miksi piti nähdä vaivaa ja kaadella sitä ympäriinsä. Joku umpijuoppo kävisi kuitenkin imeskelemässä lattiaa. Kyllä, Ara oli nähnyt ihmisen näin tekevän. Kalriksen huojuessa hänen ohitseen ulos, ara kertasi päässään miksi kuunteli tuota ihmistä... ... Koska Kalrista oli kokeneempi, ja vanhempi. Jos ara olisi ollut vaikka ihminen, tällainen asenne ei olisi jäänyt seisoskelemaan oven suuhun, vaan painellut ulos ja jättänyt kalriksen touhuilemaan yksinään. Kentaurille kuitenkin vanhempien ja kokeneimpien sotilaiden kuunteleminen oli melkeinpä selkäytimestä kumpuava refleksi.

Kuja löyhkäsi vahvasti mätänevältä ruoalta ja kaikelta mitä ihmiset takakujilleen viskoivat. Kentauri ei olisi hämmästynyt vaikka roskien joukosta olisi paljastunut ruumis. Ara tunsi demonin auran paljon selvemmin ja tunsi väristyksen juoksevan selkärankaansa myöten. Demoni ei ollut kaukana, ja viini hänen vatsassaan muistutti olemassaolostaan jälleen. Kaipa sekin litku reagoi isäntänsä läsnäoloon suotuisasti. Ara kääntyi vaistomaisesti katsomaan siihen suuntaan josta tunsi auran kumpuavan, ja huomasi Kalriksen kääntäneen päätään samaan aikaan. Jostakin kujan perukoilta kuului ryminää, aikan kuin joku olisi kaadellut tynnyreitä ja laatikoita kujala kulkiessaan.

Katukivet tuntuivat liukkailta kentaurin kavioiden alla, ja aran ottaessa ensimmäistä askeltaan auran suuntaan, hän tunsi takajalkansa lipeävän liukkaalla kivellä. Kentauri horjahti kevyesti ja murahti. Kaviot eivät olleet paras mahdollinen vaihtoehto tällaisille kiville. Ara otti euraavan askeleen aavistuksen verran varovaisemmin, ja mustia hiuksiaan sukien otti ripeitä askeleita auran suuntaan. Pehmeistä askeleista ara kuuli kalriksen astelevan jäljesään, kavioiden kopistessa terävästi kiviä vasten.
"Olisikohan meidän pitänyt hajaantua..." Ara miestiskeli hiljaa ääneen ja hieroi leukapartaansa mietteliäänä. Hänen askelluksensa kaikui pitkin kujia, kun taas Kalri olisi helposti pystynyt kiertämään ääneti toistakin kautta. Aikaa vastaukseen ei kuitenkaan jäänyt, kun nopeat askeleet ja jälleen kaatua tynnyrin ääni kuuluivat jo paljon lähempää. Ara tunsi kuinka demoni yritti epätoivoisesti pitää auraansa piilossa.

Kuja kääntyi, muuttuen samalla aavistuksen verran leveämmäksi. Kujalla kompuroivasta hahmosta oli hankala erehtyä. Se sama pyylevä mie joka oli juhlissa tarjoillut viiniä.
"Sinä, pysähdy!" Ara korotti äänensä, ja mies kääntyi häneen päin, ottaen muutaman juoksuaskeleen. Kentauri keskitti magiaa käsiinsä, joihin roihahti punainen liekki. Se paloi ahneesti kentaurin singotessa sen demonin edelle. Ara nostatti liekistä tulisen seinän estämään demonin etenemisen, ja mies kompuroikin muutaman askeleen taaksepäin tulisen muurin nähdessään. Aura sykki voimakkaana, tukkien korvat ja nostaen ihon kananlihalle.

Tulipatsaan syttyessä pienen miehen eteen tämä hyppäsi säikähdyksissään ilmaan ainakin puoli metriä ja kompuroi säikähdyksissään taaksepäin. "Hyvä Aysel!" tämä huudahti hikikarpaloiden pullahtaessa tämän otsalle. Pidellen sydänalaansa tämä kääntyi taaksepäin nähden demoninmetsästäjäkaksikon takanaan.

"Ayselin ja Alarin ja kaikkien jumalien kautta, mitä kummaa sinä oikein teet?" hän melkein huusi Aralle. "Säikytellä nyt viattomia! Kuka katupossu sinulle on käytöstapoja opettanut? Ei rottia metsästetä tulipatsailla! Keskellä Ayselin siunaama ajuhlaa vielä..." tämä päivitteli suojaten itseään liekkien valolta. Niin säikähtänyt ja poissa tolaltaan mies oli, että pystyi tuskin jaloillaan.

Miehen järkytys oli aitoa - samalla sekunnilla, kun Aran tulipatsas oli halkonut ilmaa, oli demonin aura kadonnut kuin tuhka tuuleen. Kalris avasi aistinsa äärimmilleen, mutta totta se oli, demonintiiviöstä ei kuulunut pihaustakaan. Aivan kuin sen olemassaolo olisi täysin vain lakannut.

" Mitä Chiman temppuja..." Ara kurtisti kulmiaan huomatessaan demonin auran kaikoneen. Kentauri katseli miestä pitkään aivan vaiti, sulkien sitten avoimen kämmenensä hitaasti nyrkkiin, tukahduttaen roihuavat liekit edellään. Pienet kipinät kuitenkin pomppivat kentaurin rystysten ympärillä kielien tiukentuneesta kärsivällisyydestä ja hämmennyksestä.
"Viatonta täällä on vain taivas itse.." Ara murisi itsekseen heilauttaen häntäänsä tyytymättömänä. Demoni ei voinut kadota ilmaan, siitä hän oli varma. Eikä tämäkään demoni varmasti ollut lähtenyt kauas, se vain jostain syystä sai itsensä jälleen piilotettua.

Ara otti kopisevia askeleita tärisevää pientä miestä kohden vilkuillen ympärilleen, pitäen aistinsa avoinna ja magiansa valmiina koko ajan.
"Sinä tarjoilit viinin. Mistä se on kotoisin?" Ara tenttasi miehelta tiukalla äänellä kumartuen alemmas nähdäkseen tämän silmät. Mies oli peloissaan ja hämmentynyt, aidosti. Ara kuitenkin tiesi aistineensa miehessä paljon muutakin kuin tämän tavallisen hämmentyneisyyden.
"Kuinka niin? Se on meidän omilta viinitiloiltamme, hienompaa viiniä saa hakea..." Mies sopersi pyöritellen sormiaan hermostuneena.
"Älä valehtele." Ara sihahti kärsimättömästi. Heillä ei nyt ollut aikaa tähän. Ara tunsi sisuksiaan korventavan, aivan kuin hän olisi niellyt kourallisen hehkuvia hiiliä.

Kalris laski kätensä kiukkuisen kentaurin käsivarrelle toppuutellakseen tätä. "Älä nyt säikyttele miesparkaa, ei se auta meitä yhtään eteenpäin tässä asiassa.", hän sanoi. Aran kovistelema mies katsahti paljon ystävällismemän näköiseen etelän mieheen kiun pelastaavn enkeliin. "Minä en yhtään tiedä mistä sinä puhut", mies sopersi katsellen Araa pelokkaana. "Minun tavarani on parasta."

Kalriksen sisuksissa kouraisi taas. "Jotain siinä kuitenkin oli..." hän yskäisi horjahtaen Aran viereltä pois. Nytkään, miehen ollessa lähempänä, demoninmetsästäjä ei tuntenut yhtään mitään. Hänen pitäisi olla aurojen mestari, joten miten oli mahdollista, että jossain oli vielä häntäkin parempi demoni? Noin nerokas demoni ei kuolisi Aran tulipatsaaseen, ja vaikka kuolisikin, niin sen aura ei vaan katoaisi - se vajoaisi paikoilleen ja jäisi leijumaan, ennenkuin muut demonit imisivät sen katoavan elinvoiman. Tämä pirulainen oli selvästi erittäin taitava auransa piilottamisessa... Olisipa Lyelai täällä, hän oli Kalriksen tuntemista demonituntijoista paras.

Kalris asteli lähemmäs Aran polttamaa maata ja irvisti muistaessaan edellisen kontaktinsa tulimagiaa käyttävän olennon kanssa. Se oli polttanut häneltä puoli selkää, mistä muistutuksena Kalris tulisi ikuisesti kantamaan paidan kaula-aukosta esiin pilkistävää puolet hänen kehostaan peittävää paloarpea. Tuon kentaurin kanssa hän ei halunnut alkaa tukkanuottasille.

Kalris kumartui ja asetti kätensä maahan. Hän lähetti hennon sähkövirran käsistään tutkiakseen ympäistöää. Ensin hän tunsi vain maata ja kiveä, mutta päästyä pikkuisen matkaa maan sisään, hänen sähkövirtansa nopeus mututui. "Vesisuoni", hän sanoi ääneen Aralle.

Ara mulkaisi miestä murhaavasti, jättäen miehen kuitenkin muuten rauhaan. Edes kosketusetäisyydeltä ara ei tuntenut miehessä mitään erikoista, joten mies saattoi hyvinkin olla syytön. Ehkä. Ara kohotti kulmiaan kevyesti kuullessaan Kalriksen huomion ja asteli pienen miehen ohitse.
"Vettä?" Kentauri hieroi leukaansa kevyesti. Nopea poistuminen saattaisi selittää demonin auran yllättävän katoamisen. Ongelmaksi tässä tapauksessa muodostuisi demonin nopeus. Maan alla oli satoja ja taas satoja pieniä puroja jotka virtasivat mikä minnekkin. Demoni voisi näitä puroja pitkin taittaa suuriakin välimatkoja hyvin nopeati.

"Tämä muuttui juuri astetta ärsyttävämmäksi..." Ara sukaisi hiuksiaan turhautuneena, mutta ainakin hänen palavat tunteensa olivat sammuneet hetkeksi.
"Pystyit löytämään vesisuonen... Pystytkö seuraamaan sitä? Tai edes päättelemään minne päin se on mennyt." Aran keinot noin nopeasti liikkuvan demonin jäljittämiseen olivat rajoitetut. Jos demoni tosiaan liikkui vettä pitkin, hänen vaihtoehtonsa rajoittuivat veden kuivattamiseen, ja sitä kautta demonin pakokeinon estämiseen... Mutta nyt puhuttiin vesisuoni verkostosta, tiheästi asutun kaupungin alla. Hän ei saisi sitä kuivaksi muuten kuin polttamalla koko kaupungin maantasalle. Sitä tuskin arvostettaisiin suuresti.

Kalris antoi sähkösäikeittensä kiemurrella maan alla. Hän tuijotti eteensä kulmat kurtussa ja pohti. Osuttuaan vesisuoheen, hän oli kuin olikin löytänyt demonin auran jälleen, jonka elementin hän tunnisti sähköksi. Demoni oli kuitenkin luikahtanut vettä pitkin pakoon niin taitavasti, että Kalris epäili, että vesi saattoi olla tämän toinen elementti. Sehän oli hyvinkin mahdollista, ja sopisi hyvin yhteen sen keksimän viinitempun kanssa. Entä jos demoni todella oli jättänyt osan itsestään viiniin? Sen olisi todella helppoa luikahtaa uhriensa sisään... Kalris nielaisi.

"Vaikka elementtini on sama", Kalris vastasi Aralle. "En kuitenkaan ole magiataituri. Magian voimalla en sitä voi jahdata, mutta jos pyrkisin seuraamaan sen auraa..." mies mutisi itsekseen. Hän keskittyi jälleen vesisuoneen allaan, ja yritti paikantaa pakoon luikertelevaa auraa. Hetken hän jo ehti luulla kadottaneensa deminin, ennenkuin sen aura yhtäkkiä ilmestyi näkyville. Se ympäröi hänet kuin suuri peitto ja kouraisi hänen sisälmyksiään kuin niittoviikate. Hän nosti katseensa maasta ja näki heidän ylleen kerääntyneet pilvet. Hetkessä hänen ihoaan poltti ensimmäinen syövyttävän jäätävä vesipisara. "Suojaan!", hän huusi Aralle ja miehelle rynnäten lähimmän räystään alle.

Ara

Kentauri Tunsi auran painavan jälleen ympärillään vain hetkeä ennen kuin Kalris huusi hänen vieressään. Muutama polttava pisara jätti jälkensä vaalealle iholle aran syöksähtäessä suojaan sateelta. Kentauri kurtisti kulmiaan sipaisten palojälkeä hartiassaan. Sade valui maahan kuin tavallinen vesi, näyttämättä lainkaan epäilyttävältä. Ara poimi kupeellaan roikkuvasta laukusta nahkasuikaleen, ja heitti sen sateeseen. Nahka suli veteen kuin sokeri.
"Ovela pirulainen... Tämä alkaa käydä naurettavaksi" Ara mumisi lähinnä itsekseen heilauttaen jousensa selästään.

Kentauri poimi nuolen viinestään, asetti sen jänteelle ja tähtäsi matalalla leijuvaa repaleista pilveä kohden. Ara ei perustanut vedestä, olihan vesi tulen ehdoton vastakohta, joten vaihtoehdot jäivät kovin suppeiksi. Mitä enemmän vettä, sen suurempi ja kuumempi liekki, ettei vesi nielaise sitä. Ara keskitti magiaansa jänteellä lepäävään nuoleen, saaden sen roihahtamaan punaisiin liekkeihin. Kentauri vapautti nuolen joka lensi korkealle pilveä kohden. Ara ei edes kuvitellut että nuoli todellisuudessa yltäisi aivan pilveen saakka, mutta melkein oli aivan tarpeeksi. Ara odotti kunnes nuoli oi varmasti tarpeeksi korkealla kattojen yläpuolella, ennen kuin mumisi loitsunsa. Nuolen liekki roihahti roihahti suureksi tulimereksi taivaalla, kuin taivas olisi syttynyt palamaan. Tuskinpa itse demoni pilvessä piileksi, mutta kuumuus sai pilven hajoamaan, ja sade lakkasi. Liekit hiipuivat tasaisesti, ja taivaalta kuului julma rääkäisy. Kuin tuhannet kituvat eläimet olisivat yhteen ääneen huutaneet viimeisen kerran.

Demoni oli antanut ensimmäisen merkin itsestään, sen ilmoja repivä rääkäisy soi kujilla ja helisytti seiniä. Sen kaiku muuttui pian heliseväksi nauruksi, joka ilmoitti demonimetsästäjille, että demoni ei ollut loukkaantunut, se vain pröystäili voimillaan. Tyhjästä ilmestyneet sadepilvet hajaantuivat hitaasti, ja sade lakkasi.

Kalris uskaltautui kurottautumaan räystään alta pois katsoen taivaalle. Hän oli napannut yhden strutsinsulkaisen nuolen ja virittänyt sen löysästi jänteelle. Hänen jokainen lihaksensa oli jännittyneenä ja valmiina toimintaan, kun demoni päättääisi hyökätä. Mutta ei - aura oli jälleen kadonnut. Ayselin kautta, tämä pirulainen oli taitava...

Mies metsästäjien vieressä oli painautunut kiinni seinään ja puuskutti silmät suurina. "Mikä kirottu se oli?" hän kysyi ääni väristen. "Sama ääni kuin eilen viinikellarissa.... Onko se demoni? Demoni! Minkä Ayselin hylkäämän olennon te olette tänne kutsuneet..."

Kalris hymyili tälle jämäkästi yrittäen rauhoittaa miestä. "Tämä on minulle täysin uutta", hän sanoi Aralle pitäen joustaan valmiina. "Koskaan ennen en ole ollut tekemisissä tällaisen auranpiilottelijan kanssa. Tämä tekee minusta täysin sokean. Pysy varuillasi, hevospoika, koskaan ei voi olla varma mistä..."

Kalriksen lause jäi kesken, sillä ilman täytti jälleen uusi rääkäisy. Kalris ehti hädin tuskin kumartua, kun aura ilmestyi heidän taakseen ja sähköisen rätinän saattelemana heitä kohden syöksyi demoni suuren linnun muodossa. Sen sulat valuttivat samaa happoa Kalriksen ylle tämän väistäessä täpärästi linnun nokan, jonka jälkeen demoni kääntyi suoraan kohti Araa.

Kumpi on nopeampi, demoni vai Ara. Ara pariton, Demoni parillinen

Käyttäjä 'PoisonBubble' on tehnyt toimenpiteen: Nopanheitto

'Perusnoppa' : 1

Ara

Rääkäisy sai Aran kiskaisemaan punasulkaisen nuolen jousen jänteelle, ja käännähtämään nopeasti ääntä kohden. Demonin lintuhahmo oli kaikkea muuta kuin ylväs taivaidenhalkoja, ja muistutti lähinnä kuolleista noussutta ruumista harottavine sulkineen ja mustine silmineen. Demoni syöksyi ensin Kalrista kohden, pudotelen tämän päälle syövyttäviä pisaroita sulkistaan. Kun ihminen onnistuikin väistämään kohti syöksyneen demonin, tämä kääntyi kentaurin puoleen. Ara ei kuitenkaan ollut kovin kiinnostunut ottamaan läheisempää kontaktia tuohon rumaan olentoon joka rääkäisi uudestaan syöksyen päin haukkamaisten jalkojen kynnet valmiina uppoamaan lämpimään lihaan.

Ara jännitti jousensa ja nopeasti siirsi nuoleen magiaansa saaden sen roihahtamaan jälleen punaisiin liekkeihin. Nopea tähtäys, ja nuoli singahti jänteeltä demonia kohden. Liekit rätisivät täyttäen ympärillä olevien korvat terävällä paukkeella. Ara Antoi liekin roihahtaa kunnolla vasta aivan demonin edessä, jolloin kirkkaat liekit ja huumaava kuumuus saivat demonin ottamaan enemmän korkeutta. Kentauri joutui kummartumaan hivenen, mutta demonin kynnet eivät edes hipaisseet kentaurin tummia hiuksia. Rääkäisy sai aran nostamaan käden toiselle korvalleen ja katsomaan demonin perään.

"Meidän on saatava se maahan. Ilmasta sillä on aivan liian suuri ylivoima." Ara totesi päätään pudistellen. Demoni voisi aina karata korkeuksiin, jos he eivät saisi sitä pidettyä maantasolla.