Harmaa askel hiekalla

Nill

"En ota selvää niiden ylimysten nimistä jotka varastoivat kultaa arkkuihinsa ja kammioihinsa. Minä pystyn liikkumaan hiljaa ja huomaamattomasti, pystytkö sinä?" Nill kysyi toista kulmaansa kohauttaen, antoi ruumiillisen olemuksensa väreillä spektraali muotoon, ja liikkui metrin verran lähemmäs lohikäärmettä ennenkuin toi itsensä takaisin fyysiseen olomuotoonsa.
"Jos sinä kultaa haluat, minä voin tuoda sitä sinulle. Sinä et kysele minulta miten, minä vain tuon sitä sinulle, jonka jälkeen annat minun olla ja minä unohdan tämän koko tapaamisen. Kävisikö näin?" Nill nojasi leukansa käteensä josta oli alkanut nousta valkoista höyryä ihon alkaessa parantua. Jaloilla ja hartioilla menisi kauemmin aikaa korjata itsensä, mutta käsien palovammat olivat paljon lievempää sorttia. Pelkkä istuminen ja rauhoittuminen pienen hetken antoi niille mahdollisuuden alkaa parantua.

Lohikäärme väreili edelleen tietynlaista vihaa ja murhanhimoa mitkä kiinnostivat demonia suuresti. Hän sai siitä elämänvoimansa, elämän ilonsakin jos näin voisi sanoa, mutta nämä tunteet oli nyt syrjäyttänyt ahneus. Se ei kiinnostanut Nilliä läheskään niin paljon, joten hän katsoi parhaaksi vain antaa tämän asian nyt mennä omalla painollaan, ja loppua pian.

Abrodemus murahti, paljastaen mahtavat alahampaansa. Toinen oli ehkä hiljainen kuin hiiri, ja pienikin samassa suhteessa. Toisen taiteillessa itsensä läpinäkyväksi, ja siitä taas näkyväksi, lohikäärme huiskaisi vain ärtyneenä häntäänsä. Se oli nähnyt nämä kikat jo ennenkin, eivät ne voittaneet raakaa voimaa, joka hänen sisällään kyti. Lämmin tunne hänen vatsassaan oli hetki sitten alkanut taas kuplia, mutta tällä kertaa se oli vain voimakasta poksahtelua, joka viestitti, että tulen tuloa tulisi vielä odotella. Huokaisten syvään, Abrodemus raapi taas silmäkulmassaan olevaa pattia, vaikka käpälä tärisikin holtittomasti aikaisemman voimienmittelon tuloksena. Kalisuttaen taas leukapiikkejään hiukan tavallistakin kiivaampaan tahtiin, kurtisti peto kulmiaan, ja aukaisi taas suunsa
”Valitettavasti näkymättömyys ei kuulu minun alaani. Hiiviskely ei kiinnosta…”
Hiukan ylimielisesti hän kohotti raskaita kulmiaan, ja tunsi kuinka hetkellinen aurinko pilkahti nopeasti liikkuvien pilvimassojen välistä.
”Kulta kelpaa aina.”
Kysymyksia ei enää tarvittu, tehkööt miten tehkööt. Kunhan Abrodemus vain saisi omansa, ja Nill pysyisi sopimuksessa. Hän nyt pitäytyisi täysin tässä suunnitelmassa, hän saisi kultansa, rikkautensa ja demoni tulisi häipymään. Tämän kerran. Sen jälkeen, tulisi kyseinen demoni menettämään täysin etuoikeutensa, ja Abrodemus tulisi jonain päivänä palaamaan, ja tappamaan demoninkuvatuksen. Levitellessään hiukan siipiään, saadakseen ne hiukan vetristymään, hän vieläkin katsahteli lähemmäksi liikkunutta demonia hiukan epäilevästi. Siitä nouseva höyry todisti, että toinen alkaisi parannella itseään kovalla tahdilla. Tästä hiukan ärsyyntyneenä lohikäärmeemme valtaisa vartalo nytkähti, sen huitaistessa häntäänsä sivulta sivulle, niin että valkoinen häntäpiikki iskeytyi maahan, tehden siihen montun.