Koston sade

//Kuka tahansa voi vapaasti liittyä peliseuraan. (Toivottavasti omat taidot ei ole liian ruosteessa) //

Janos Apilamäki

Oli syksyinen ilta. Synkät pilvet täyttivät taivaan kaupungin yllä. Ihmiset kiirehtivät pois kaduilta päästäkseen turvaan pian alkavalta sateelta. Kuluneessa kaavussa liikkuva palkkionmetsästäjä ei kiinnittänyt huomiota ympärillä tapahtuvaan hälinään. Hän istahti kiviselle askelmalle ja alkoi laskea kolikoita, jotka hän oli saanut hetkeä aiemmin luovutettuaan jälleen yhden lainsuojattoman viranomaisille. Hän otti kolikoita yksitellen tukevan näköisestä kangaspussista ja asetti ne viereensä laskien samalla mielessään. Yksi ohikulkija pysähtyi katselemaan hänen puuhiaan, jolloin Janos nosti katseensa vihaisesti tuijottelijaa vastaan. Tuijotusta dramatisoi kaukaa kuuluva ukkosen jyrähdys. Tuijottaja pelästyi ja menetti tasapainonsa, kaatuen istualleen maahan. Hän pyristeli äkkiä takaisin pystyyn ja kipitti pois paikalta. Palkkionmetsästäjä puolestaan kääntyi takaisin toimensa pariin.

Saatuaan laskettua kolikot, Janos otti kaapunsa kätköistä toisen pussin, johon hän kaatoi suurimman osan lanteista. Loput hän pisti takaisin siihen pussiin, jossa ne olivat alun perin olleetkin. Hän pomputti kevyempää pussia vasemmassa kädessään ja pudisti päätään. Hän otti suuremmasta pussista vielä kourallisen kolikoita ja laittoi ne pienempään.
”Tuon pitäisi riittää pidemmäksi aikaa”, hän ajatteli ja sujautti suuremman takaisin kaapunsa uumeniin. Juuri silloin alkoi tihuttaa vettä.
”Hmm, täytynee odottaa aamuun ennen asioiden hoitamista”, Janos tuumi.  Yhtäkkiä häntä kohti lensi tikari, jota hän ehti hädin tuskin väistää, jonka vuoksi pienempi rahasäkki putosi maahan.
”Janos Apilamäki! Olen odottanut tätä hetkeä siitä saakka kun vangitsit minut! Teit pahan virheen palatessasi, palkkionmetsästäjä!” tikarin heittänyt lihaksikas mies huusi. Janos katsoi häntä kysyvästi.
”Olemmeko tavanneet?”
”Häh?!” mies hämmästyi Janoksen reaktiosta, mutta keksi äkkiä selityksen sille: ”Ahaa, et tunnista minua, sillä olen hankkinut nämä uljaat lihakset sitten viime näkemämme.  Totta kai sinä vanhan Barron muistat?”
”Minä en teidän laitapuolenkulkijoiden nimistä ole välittänyt, sillä loppujen lopuksi te olette kaikki samanlaisia”, Janos sanoi provosoivalla sävyllä. Oikeasti Janos muisti vallan hyvin jokaisen nappaamansa konnan, mutta esitti välinpitämätöntä ärsyttääkseen Barroa.
”Kuules nyt! Minähän en mikään tusinarikollinen ole!” Barro huusi vihaisena.
”Mutta rikollinen olet silti”, Janos huomautti nostaessaan tikarin maasta.
”Annan sinulle tämän mahdollisuuden poistua paikalta ilman turhaa verenvuodatusta. Käykö?” hän kysyi ja heitti tikarin ilmaan siten, että se laskeutui Barron jalkojen juureen.
”Ei! En tullut tänne asti vain kääntyäkseni takaisin!” Barro huusi ja nosti tikarin, jolla sitten osoitti palkkionmetsästäjää, ”Janos Apilamäki! Sinä pilasit elämäni! Ja nyt – Sinä maksat siitä hengelläsi!”
”En usko että pilasin jotain, joka oli jo rappeutunut aikapäiviä sitten”, Janos sanoi ja veti molemmat miekkansa esiin. Hän kalautti terät toisiinsa näyttääkseen ottavansa haasteen tosissaan. Kylmät vesipisarat valuivat Barron poskille.  Sade yltyi voimakkaammaksi ja alkoi tuulla. Pian molemmat olivatkin jo aivan läpimärkiä.

”JANOS!” Barro huusi raivoissaan. Salama välähti kauempana, herpaannuttaen Barron katseen palkkionmetsästäjästä. Janos lähti juoksemaan häntä kohti valmiina hyökkäämään, mutta Barro palasi takaisin vastustajaansa huomaten mitä oli tapahtumassa ja torjui hyökkäyksen tikareillaan. Janos tajusi pian aliarvioineensa vastustajansa voimat, sillä Barro pystyi pitämään suojaustaan yllä, vaikka Janos painosti häntä koko voimallaan. Molempien aseet olivat lukkiutuneena toisiinsa niihin kohdistuvien vastakkaisten voimien vuoksi, eikä mikään häiritsisi niiden tasapainoa, ellei toinen miehistä menettäisi keskittymistään edes hetkeksi tai uupuisi väsymyksestä.

Yatai Myrskynsilmä

Yatai ei ollut ylpeä itsestään. Hän ei ollut ikinä elämässään joutunut penkomaan toisten taskuja ja oli uskomattoman pettynyt siitä, että hänen päällään jyskyttänyt aatelispenikka oli kirjaimellisesti juuri juonut rahapussinsa tyhjäksi ja kaikki, mitä Yatain sormet olivat kukkarosta esille kaivaneet oli kaksi typerää kuparilanttia. Aatelispoika jäi tästä aivan selvästi voitolle, kun Yatai astui kapealle ja likaiselle kujalle tuntien itsensä alhaiseksi katuhuoraksi. Kaikki kapteenin arvokkuus oli poissa ja nainen, joka oli aina puskenut puhtaalla tahdonvoimalla läpi kaikista elämänsä vaikeuksista oli nyt täysin hukassa.

Tänä aamuna laivan saavuttua Ajimean satamaan, Yatai ei ollut ehtinyt purkaa lastista puoliakaan, ennekuin salakuljetusringin miehet olivat saapuneet paikalle, heittäneet Yatain laidan yli, maksaneet hänen miehistölleen puhtaalla hopealla ja ottaneet koko lastin haltuunsa. Siihen mennessa kun Yatai oli uskaltautunut nousta takaisin pintaan oli täyteen lastattu hevoskärryjono jo kadonnut satamasta. Miehistöllä ei ollut asiaan paljoa sanottavaa - he saivat palkkansa eikä ketään huvittanut lainkaan sanoa vastaan ringin jäsenille, joten he katosivat vikkelästi omille teilleen.

Yatai oli nyt pahimmassa tapauksesa koko loppuelämänsä velkaa tälle salakuljetusringille. Kukaan ei voisi auttaa häntä niin pitkään kun kaikki muut saivat saatavansa. Joka ikinen kerta kun Merisiili laskisi ankkurin satamassa, nämä miehet olisivat jo vastassa ottamassa kaiken. Jos laiva olisi päivänkään myöhässä aikataulusta, Yatai ei edes haluaisi ajatella mitä sitten tapahtuisi.

Taivaalta putoilevat pisarat viitoittivat kapteenille tietä kun hän lähti taapertamaan kujaa eteenpäin. Mikään ei suojannut häntä sateelta; hän oli jättänyt hattunsa ihmisesti kapakkaan ja takkikin kaipaisi korjausta. Mutta ensimmäistä kertaa elämässään Yatailla ei ollut varaa edes räätäliin. Kaksi varastettua kuparikolikkoa olivat kaikki, mitä hän omisti. Salakuljettajat olivat vieneet kaiken vähänkin arvokkaan tavaran mukananaan mikä vain irti lähti.

Yatai kuuli meteliä edestäpäin ja tajusi pian, että kujan suulla kaksi miestä tappeli keskenään. Nopeasti Yatai painautui seinää vasten ja riisui leveäharteisen kapteenintakkinsa sateesta huolimatta antaen hänen sinertävä ihonsa imeä jokaisen sille laskeutuvan vesipisaran. Jos hänen olisi livahdettava tuon räyhäävän kaksikon ohi, ainakin hän tekisi kaikkensa, että ei herättäisi huomiota tai näyttäisi rikkaalta kapteenilta. Tai mikä pahinta - keneltäkään jolla olisi auktoriteettia panna pahantekijät aisoihin.

Janos Apilamäki

Ilma oli käynyt koleammaksi ja Janos huomasi, että hänen otteensa alkoi kirvota. Hän alkoi analysoida tilannetta, miten voisi päästä niskanpäälle vaarantamatta itseään liikaa. Pienikin virhe voisi koitua kohtaloksi. Pitäisikö yrittää hyökätä? Ei, Barron tikarit ovat liian nopeita hänen miekkoihinsa verrattuna. Mitä sitten oli tehtävissä? Silloin Janos sai ajatuksen. Hän päästi ilmoille haukotuksen.
”Mikä hätänä?” Barro kysyi irvaillen, ”Väs—”
Kesken Barron lauseen Janos veti käsiään itseään kohti ja liukui vinottain taaksepäin, jolloin Barro menetti tasapainonsa ja kaatui.
”Tuo oli törkeä temppu! Ja teit sen vielä kesken lausettani! Hyvin epäkohteliasta!” hän huusi vihaisesti noustessaan takaisin jaloilleen. Janos kohautti hartioitaan.
”Äh, antaa olla”, Barro sanoi, ”Mitäpä kaltaisesi raakalainen käytöstavoista tietäisi.”
”Anteeksi kuinka?” Janos kysyi vihaisesti ja levitti miekkansa sivuilleen, alkaen samalla kanavoimaan tuulta niihin. Pyörteet muodostuivat miekkojen terien ympärille. Janoksen kaavun helmat lepattivat. Sade ympärillä kaartui poispäin hänestä ja lätäköt hänen jaloissaan väreilivät lotisten.
”Elementtivoimia vai? Muistelinkin sinun omaavan sellaisia”, Barro sanoi ja pyöräytti tikareita käsissään. Ne alkoivat kipinöidä.
”Mahdotonta!” Janos huudahti kuin ei voisi uskoa silmiään, ”Et mitenkään ole voinut oppia elementin hallintaa näin lyhyessä ajassa!”
”Totta. En olekaan… ” Barro sanoi virnistäen, ”Nämä voimat ovatkin vain lainassa.”
”Lainassa?” Janos kohautti kulmiaan ja synkkä ilme valahti hänen kasvoilleen, ”Et kai vain tarkoita…?”

Juuri silloin salama iski Barron takana, valaisten koko alueen sekunniksi. Tämän samaisen hetken aikana Janos olisi voinut vannoa näkevänsä suuren eteerisen hahmon leijuvan Barron yläpuolella, valtavat sormet levällään ikään kuin ohjaten häntä kuin marionettia. Tämä vahvisti Janoksen pelon todeksi: Barro oli mennyt myymään sielunsa jollekin demonille saadakseen kostonsa toteutettua.
”Olkoon Aysel sinulle armollinen”, Janos sanoi hiljaa ja iski toisen miekkansa maahan kiinni. Hän tarttui toiseen miekkaansa molemmilla käsillä, pidentäen tuulen avulla sen pituutta.
”Aloitko sääliä minua?” Barro kysyi, ”Älä viitsi!”
”En säälikään. Hetki sitten olisin tyytynyt antamaan sinulle opetuksen, mutta nyt kun tiedän mitä todella on meneillään, en voi muuta kuin päättää surullisen elämäsi tässä ja nyt”, Janos vastasi. Barro raivostui tästä kommentista ja syöksyi palkkionmetsästäjää kohti raivolla. Janos yritti torjua hyökkäyksen miekallaan, mutta Barro törmäsi häneen niin suurella voimalla, että hän lensi kaaressa läheiselle kujalle selälleen, molskahtaen suureen lätäkköön.

Sade ei näytännyt lainkaan hiljentävän kadulla riehuvien tunteita, joten Yatai painoi hartiansa kumaraan ja kiirehti askeliaan aivan kuin se tekisi hänestä yhtään näkymättömämmän. Häntä ei kiinnostanut laisinkaan joutua keskelle käsirysyä. Nainen ei kuitenkaan ollut ehtinyt vielä pitälle, ennenkuin riitapukareista toinen lensi takamukselleen kadun ainoaan paikkaan, johon vesi oli jo ehtinyt kerääntyä läiskäyttäen kadun liasta ruskean molskahduksen Yatain päälle. "Käyttäytyisitte julkisella paikalla!" Yatai tiuskaisi tutulla tavlla tajuamatta tuntea lainkaan varovaisuutta. Kapteeni ei ollut tottunut varomaan ketään, joten vaikka esille vedetyt miekat jättäisivät hänet hetkessä alakynteen, ei hän silti sittenkään tajunnut pysyä hiljaa.

Janos

Kuullessaan naispuolisen älähdyksen, Janos käänsi päätään ääntä kohti nähdäkseen kuka hänelle huusi. Oliko hän ystävä vai vihollinen? Jos kyseessä olisi Barron liittolainen, hän olisi varmasti jo hyökännyt. Joku sivullinen siis, Janos päätteli noustessaan pystyyn. Hän rutisti ylimääräiset vedet pois kaavustaan ja katsahti naista sivusilmällään.
”Neiti on hyvä, ja siirtyy muualle, jollei halua kastua vielä pahemmin”, Janos mutisi. Hän oli aikeissa valmistautua hyökkäämään taas Barron kimppuun, mutta saikin paremman tuuman. Hän kääntyi naisen puoleen ja sanoi:
”Vaihtoehtoisesti voit auttaa minua pysäyttämään tuon poloisen sielun. Jos osoittaudut hyödylliseksi, niin ehkä voin antaa sinulle muutaman lantin vaivanpalkaksi.”

Yatain silmissä välähti kiukun liekki ja hän suoristi selkänsä. Ei ollut kaukana, etteikö Yatai olisi kurottautunut läimäisemään puhujaa kasvoille palkaksi korkea-arvoisemmansa halventamisesta. Hammasta purren nainen kuitenkin hillitsi itsensä ja nosti nenänsä nyrpistellen taivaisiin. "Jos herra ei sattunut huomaamaan, en ole aseistautunut katukoirien tappeluita selvittääkseni. Suosittelisin teitä kumpaakin korjaamaan ryysynne pois tältä kujalta, ennenkuin joku vartiostosta sattuu paikalle." Sateesta, kurasta ja alentavista sanoista äksyyntynyt Yatai ei pystynyt pitämään ääneensävyään normaalina, vaan siinä oli selvästi hänelle tyypillinen komentava painotus.