Pakomatkalainen

Tilanne alkoi luisua hiljalleen huonompana suuntaan. Friedlich avasi suunsa vastatakseen kun alempaa portaista kuului jysähdys, joka kirskui jonkin hangatessa kiveä vasten.
"Hittojen hitto," Friedlich ajatteli. Äskeinen magian leimahdus riitti herättämään puolen kaupungin huomion, joten Megedia oli löytänyt tänne helposti.

"Ei!" Friedlich huusi lohikäärmeen kivutessa ylöspäin. Hän heilautti käsiään terävillä liikkeillä, herättäen magian virran sisällään. Nyt loppui ystävällinen puhe ja kauniit sanat. Hän vangitsisi lohikäärmeen, tavalla tai toisella.
Lohikäärme syöksyi sivuun kahden jääammuksen singahtaessa sitä kohti, ja lähimmät kattopalkit jäätyivät loitsun osuessa niihin aiotun kohteen sijaan. Friedlich irvisti harmista ja alkoi punoa vahvempaa loitsua. Nyt portaista kuului huutoa ja saappaiden kopinaa. Friedlich ojensi kätensä ja valmistautui iskemään lohikäärmeen tajuttomaksi.

Hän ei ehtinyt.

Tuntui kuin tornin jokainen kivi olisi heilahtanut, ja ylhäällä roikkuvat pronssikellot alkoivat kumista tornin huojahtaessa. Friedlich paiskautui vapautunen mahdin voimasta lattialle ja kaikki voima tuntui pakenevan hänen jäsenistään. Hän yritti peittää korvansa, mutta ei kyennyt hiljentämään ilmassa soivaa jylinää. Silmänurkastaan hän näki hännänkärjen joka katosi ylös koneiston luukusta. Sen jälkeen Friedlich ei kyennyt tiedostamaan muuta kuin kehoaan ravistelevan äänen korvissaan.
Loitsun ääni katosi yhtä yllättäen kuin se oli alkanutkin. Friedlich retkotti yhä paikoillaan, yrittäen tapailla henkeä tahmean kurkkunsa kautta. Koskaan aiemmin hän ei ollut tuntenut yhtä musertavaa ja ylitsepääsemätöntä mahtia, ei edes todistaessaan tunnettujen haltiamaagien loitsintaa. Ei, tämä oli jotakin aivan muuta. Kuin Friedlich olisi seisonut valtaisan vuoren varjossa aikeinaan haastaa se.
Friedlich nousi vapisevin jaloin seisomaan ja hän katsoi ylös. Hitaasti hän tapasi tilanteen mielessään, ja joka kerralla hänen vatsaansa tuntui kiertyvän tiukempi solmu. Lohikäärme oli karannut. Lopullisesti. Friedlich ei tiennyt miksi mutta sisimmässään hän tunsi ettei löytäisi sitä enää. Hän oli ollut niin lähellä, ja nyt hänen tilaisuutensa olisi menetetty.  
Askeleet herättivät Friedlichin mietteistään. Megedia käveli varovaisesti sisään, ja hänen kasvoilleen oli jähmettynyt pelästynyt ilme. Huolimatta orastavasta epätoivosta Friedlich onnistui tuntemaan hivenen vahingoniloa.
"Se karkasi," Friedlich vastasi ennen Megedian kysymystä. Megedia katsoi tornin seinillä kiemurtelevia halkeamia, lattialle ropisseita jäänsiruja ja uudestaan Friedlichiä.
"Minne se meni?" hän kysyi.
"En tiedä," Friedlich vastasi rehellisesti. "Se voi olla missä vain."
Megedia laski katseensa, äskeisen jälkeen hän ei epäillyt Friedlichin sanoja. Heidän välilleen laskeutui yksimielinen hiljaisuus molempien unohtaessa hetkeksi keskinäiset vihamielisyytensä. Molempien mieltä painoi nyt ahdistava pelko. He olivat juuri saaneet lohikäärmeen käsiinsä, ja päästäneet sen sitten karkuun.
Kuinka he oikein selittäisivät tämän mestari Uthmirlille?

//Sopii, aika alkaakin jo painaa tältä puolen. Kiitokset pelistä, vielä pitää tapailla tuota aatelisen roolia jonkin verran. Olin jo viittä vaille varma (ja samoin Friedlich) että Poci saataisiin kiinni, mutta tilaisuus lipesi sormien läpi. Mahtavaa //

// Kiitos pelistä <3 ^^ //