Yhteispeli: Uusi ylipapitar?

// Uusi yhteispeli alkaa! Kaikki ovat tervetulleita mukaan missä tahansa vaiheessa pelisä, niin monella hahmolla kuin haluaa. Tässä on lyhyt briiffi siitä, mitä pelin pääjuonessa on aikaisemmin tapahtunut :3 //

Ajimean luostarin pienessä salissa kävi kiihtynyt puheensorina, kun vahimmat papit ja papittaret olivat kokoontuneet neuvonpitoon. Aysel oli viimenkin, monen kuukauden jälkeen ilmoittanut näyssä seuraavan ylipapittaren, joka oli saanut ilon ja toivon hymyn palaavan luostarin vanhimpien kasvoille.

Hyvin nopeasti he kuitenkin tajusivat, kuinka suureen vaaraan he olivat tulevat ylipapittaren lähettäneet. "Karen Sinijoutsen on juuri saapunut Cranbianiin. Hän siellä hoitamassa kaupungissa levinnyttä ketunrokkoepidemiaa, eikä ole tulossa takaisin viikkoihin. Meidän on välittömästi lähetettävä soturipapeja saatamaan hänen turvallisesti takaisin Ajimeaan."

Kenenkään huoneessa olijan ei tarvinnut sanoa ääneen, sillä jokainen tiesi mikä oli heidän suurin ongelmansa nyt. Jokin kaupungissa liihottava spektraalidemoni saisi asian selville ja sen jälkeen jokainen Barcelin demoni olisi tietoinen Karenista ja suuntaisi välittömästi hänen suuntaansa. Tappamalla Karenin demonit saisivat kylvettyä yhä enemmän sekasortoa luostareihin. Pahimmillaan jokin demoni yrittäisi kaapata Karenin mielen ja ryhtyä itse ylipaittareksi...

"Cranbianiin on kahden päivän matka. Me emme voi viivytellä hetkeäkään. Soturipappien on lähdettävä matkaan välittömästi!" Huoneessa ollut soturipappien komentaja nyökkäsi vakavana ja ryntäsi ulos huoneesta, eikä kestänyt kauaakaan kuin soturin joukko ratsasti tuulen lailla luostarin porteista ulos.

Nill

Demoni paistatteli päivää vilkkaasti virtaavan joen rannalla. Lämmin kivi hänen selkäänsä vasten rentoutti hänen mieltään. Vain muutaman virstan päässä oli kokonainen kauppiassaattue tappanut toisensa väkivaltaisessa taistelussa. Ja demoni oli vain hieman käynyt näyttäyttämässä keltaisia silmiään yhdessä jos toisessa saattueen jäsenistä. Ihmiset hoitivat loput.

Nill makaili kivellä katsellen kultaisia koruja jotka oli löytänyt pienen uteliaan penkomisen jälkeen yhdestä vaunusta. Nill heitti jälleen yhden sinisellä kivellä koristellun sormuksen jokeen. Hänelle ei sopinut sininen. Eikä vihreä. Punainen korosti hänen kauniita piirteitään. Nill oli juuri aikeissa sovittaa pienillä rubiineilla koristeltua rannerengasta kun hänen korvansa täytti mielipuolinen nauru.
“Et ikinä arvaa mitä olen saanut selville!” Skaron ääni räkätti Nillin päässä ja demoni pyöräytti silmiään.
“Arvaan, että... Ei kiinnosta pätkääkään. Jätä minut rauhaan...” Nill tokaisi takaisinnaksauttaen rannerenkaan ranteeseensa ja keskittyen ihailemaan sen kauniita kiviä. Skaro ei ilmiselvästi kuunnellut tai ollut kiinnostunut Nillin mielipiteestä, koska tämä jatkoi: “Kuulin eräältä demonilta, joka kuuli toiselta spektraalilta, joka oli asuttanut erästä kyläläistä kun tämä uutinen paljastui... Et kyllä arvaa...” Skaro tirskui Nillin korvien välissä ja Nill teki parhaansa ollakseen kiinnittämättä ääneen mitään huomiota.

“uusi ylipapitar on valittu! Voitko uskoa!?! AHAHAHAHAHA!!” Skaro melkein tikahtui omaan hauskuuteensa ja räkätti Nillin korviin hyvän tovin ennen kuin sai kerättyä itsensä takaisin kasaan. “Sinä nostat nyt aivan liian vapaasti levänneen persauksesi ylös siitä kiveltä ja lähdet hoitamaan pientä tehtävää jonka sinulle annan...”
“En muuten lähde...” Nill totesi päätään pudistellen. Kikatus hiljeni hänen päässään... Mutta ei Skaro mihinkään kadonnut.
“Anteeksi mitä että? En ole varma kuulivatko nämä vanhat kartsaiset korvani oikein?” Skaro kikatteli mielipuolisesti omalle hauskuudelleen.
“Sanoin etten lähde. Olen kyllästynyt olemaan hyppyytettävänä, ja tullut siihen tulokseen, että pärjään oikein hyvin ilman sinuakin. Etsi joku toinen pompoteltavaksi.” Nill tokaisi tuhahtaen ja nosti kultaisen kaulaketjun sormiinsa.

Nill tunsi kovan tärskyn kasvoillaan. Niin kovan, että demoni singahti alas kiveltään ja heitti muutaman kuperkeikan iskun voimasta.Nill haukkoi henkeä ja sylki multaa suustaan.
“Sinä menet, kun minä käsken.” Nill tunsi kylmätväreet juoksemassa selkärankaansa pitkin. Skaro ei nauranut, ja se ääni sai demonin vatsan kääntymään ylösalaisin. “Minä omistan sinut. Minä annoin sinulle kaiken mitä sinulla on ja minä voin ottaa sen pois.”
Nill tunsi kylmien kourien tarttuvan raajoihinsa ja vetävän häntä maan lävitse. Hän näki silmissään maan ytimen, ja sen mustan häkin jonne chima oli aikoinaan suljettu. Häntä vedettiin sitä kohti...
“Lopeta! Minä menen!” Nill pyristeli irti kun kaikki hävisi hänen silmistään. Hän makasi edelleen sillä kivella, vain kaulakoru oli pudonnut maahan. Skaro käkätti hänen korviinsa.
“Sitähän minäkin! Älä unohda, että sinulla on hihna kaulasi ympärillä!” Skaron ääni hävisi kauemmas ja Nill hengitti raskaasti.

Demoni nielaisi, nousi seisomaan ja ponkaisi lentoon. Skaro oli näyttänyt Nillille mihin hänen tulisi lentää. Ja ilmoittanut että hänen pitäisi leikkiä kiltisti muiden lasten kanssa, mikä yleensä tarkoitti sitä ettei hän saanut toimia kuten itse parhaaksi näki.

Balat

Demonitar liikkui nopeasti kotkan muodossa kohti Cranbiania. Hän kertaili mielessään päivän tapahtumia. Matkaa olisi vielä pitkälti, joten hänellä oli aikaa miettiä.
Eräs hänen pieni käskyläisensä, spektraalidemoni, jonka nimeä hän ei juuri nyt muistanut, oli kuullut, että tuleva Ayselin juuri osoittama ylipapitar, olisi vähän aikaa vartioimattomana Cranbianissa.
Sattumoisin kyseinen demoni tiesi myös, että soturipapit olivat jo matkalla ja saattaisivat ylipapittaren takaisin Ajimeaan, Balatin ulottumattomiin.
Tietenkään Balat ei ollut voinut jättää kyseistä pikkudemonia henkiin, koska se tiesi jo liikaakin. Hän ei halunnut taistella muiden demonien kanssa ylipapittaresta.
Heti likaisen työnsä hoidettuaan hän oli lähtenyt ja yritti päästä soturipappien edelle.
Balatia ei erityisemmin kiehtonut taistelu demoneita vastaan, mutta vielä vähemmän soturipappeja vastaan.
Hän kuitenkin todella halusi päästä hallitsemaan tämän pikkuylipapittaren mieltä tai vähintäänkin tuhota tämän lopullisesti, eikä kaihtaisi keinoja tavoitteensa saavuttamiseksi.
Hänessä syttyneet vallanjano ja spekulaatiot mahdollisuuksista olivat loputton virransyöttäjä.
Kotka silmäili alas maahan yrittäen yhyttää soturipapit ja kiihdytti vauhtiaan demonittaren ottaessa kaiken irti itsestään.

Lilium

Lilium kuuli suuren uutisen kuolevaisilta itseltään. Luostarin lähetti, jonka ratsun ympärillä oli liikkunut niin paljon spektraalidemoneita, että Lilium oli kiinnostunut tästä, oli ollut helppo kohde. Lilium ei yleensä sekaantunut kuolevaisten asioihin, eikä kukana häntä nytkään ollut pyytänyt, mutta kaikkien muiden demonien aiheuttama kuhina oli herättänyt hänen mielenkiintonsa. Ei demoni ymmärtänyt miksi ihmeessä joku yksi kuolevainen papitar oli niin tärkeä, mutta ylpeä olento ei voinut koskaan jäädä pois jostain hauskasta ja tärkeästä, mistä kaikki puhuivat. Ei, hänen olisi pysyttävä aina ajan hermolla ja perillä maailman tapahtumista.

Crambianin kadut olivat alkavasta tihkusateesta huolimatta täynnä elämää ja vilskettä. Lilium istui suurta olkikattoista kaksikerroksista taloa vastapäisellä puolella katua ja suki hiuksiaan muka epäkiinnostunene näköisenä. Hän oli antanut sarviensa valahtaa maahan ja tänään hän oli valinnut ylleen rahvaalle soveltuvan värjäämättömän mekon soluttaukseen joukkoon. Hän tiesi, että olkikattoinen talo oli se paikka, jonne rokkoon sairastuneet lapset tuotiin ja hän tiesi joukon papittaria olevan sisällä vain siitä, että ei pystynyt aistimaan heitä. Rakennusta ympärivät loitsut kuitenkin estivät demonia marsimasta suoraa päätä sisään. Ei niin että mitään olisikaan vielä tapahtunut, Lilim oli ollut paikalla puolessa tunnissa tiedon leviämisestä ja tiesi, että varsinainen hauskuus alkaisi vasta myöhemmin.

"Tiedossa on myrskyä", kojun takana seisova siististi pukeutunut erittäin tyylikäs kauppias puhui. Liliumin ei tarvinnut edes kääntää katsettaan tähän tietääkseen, että tämäkin oli demoni ja juuri sellainen erittäin turhamainen tapaus. Jos teki itsestään liian täydellisen, ihmiset alkaisivat epäillä.

Lilium napsautti sormiaan. "Silmänräpäystä tuskin voi kutsua myrkyksi. Haluaisin kyllä nähdä mitä itse Ayselilla on sanottavaa tähän. Miksi hän tehnyt näin ison virheen ja asettanut kasvattinsa vaaraan", hän hymähti.

Felia

Felia vilkaisi huolestuneena taivaalle, joka näytti synkän harmaalta. Vettä oli ilmassa. Pienet sadepisarat muuttuivat märiksi länteiksi hänen kaavullaan, kun hän jatkoi seisoskeluaan. Hän havahtui vasta tuntiessaan pienen töytäisyn, kun yksi monista kadun tallaajista käveli ohitse liian läheltä. Nuori nainen jatkoi kiireistä taivallustaan kohti pohjoista. Hän oli väsynyt päivän työstä, mutta samalla iloinen siitä, että oli tekemistä. Kuten niin monesti, oli hän jälleen kerran joutunut juoksemaan papitarten asioilla. Juuri hänet oli lähetetty tarkistamaan, oliko eräässä perheessä rokkoa vai ei. Yksi lapsista oli ollut hieman kuumeinen, mutta merkkejä ketunrokosta ei ollut. Yhtäkään punaista länttiä tai rakkulaa ei ollut löytynyt, joten ainakaan vielä ei ollut syytä huoleen. Kyse saattoi olla aivan tavallisesta flunssasta.

Nainen kiirehti askeleitaan. Edessä häämötti jo talo, jossa sairaita lapsia hoidettiin. Siellä odotti lisää tekemistä. Lapset olivat levottomia ja kitisivät, eivätkä olisi halunneet olla ilman vanhempiaan tai sisariaan. Se oli kuitenkin välttämätöntä. Sairaiden lasten oli parasta olla eristyksissä, jotta tauti ei leviäisi niin helposti. Ei leviämistä todella voinut estää, ellei ollut todella etevä maagi. Niin Felia ainakin uskoi.

Talolle saavuttuaan Felia pujahti saman tien ovesta sisään. Häntä ei huvittanut jäädä ulos kastelemaan vaatteitaan. Tihkusade oli sateen muodoista kaikkein inhottavin. Silloin tuntui aina siltä, että vesi tunkeutui joka paikkaan. Niin oli nytkin. Sisällä olisi lämpimämpää ja sitä paitsi, siellä odotti lämmin ruoka. Ja joukko lapsia, jotka kaipasivat apua syömisensä kanssa. Töitä riitti ja riittäisi vielä seuraavinakin päivinä. Rokkoa ei ollut niin helppo nujertaa, kun se kerran oli päässyt leviämään.

Nill

''Mene sinne, tee tätä, nouda, tapa, kurista... '' Nill murisi itsekseen askeltaen kaupungin likaisia, tihkusatesta kiiltäviä mukulakiviä. Hänen tunnetilansa oli muuttunut matkalla niin moneen otteeseen, että ainut mitä oli jäänyt jäljelle oli suuri viha loukatusta ylpeydestä. Kengänkannat kopisivat saastaisia katuja vasten Nillin marssiessa kohti kaikkein epäilyttävintä rakennusta minkä hän vain saattaisi löytää. Sellainen jossa ei vain yksinkertaisesti olisi mitään.

Nill tiukkasi mustaa poninhäntäänsä ja kiskoi hupun suojaamaan hiuksiaan. Nill nyrpisti nenäänsä ja sylkäisi, peittäen sitten nenänsä hihaansa. Koko kaupunki löyhkäsi. Se eritti niin kuvottavaa hajua demonin herkkään, että Nill suunnitteli jo leikkaavansa mokoman kapistuksen kasvoistaan irti kokonaan. Kuin jokainen kuolevainen hänen ympärillään erittäisi ihostaan mätäistä visvaa, pudotellen sitä kadulle jossa kävelivät. Eläinten jätteet vain kasattiin kärryihin kaupungin laitamille odottamaan kuljetusta maatiloille... Nill yökkäsi, ja jatkoi matkaansa.

Mitä hän etsi, oli rakennus joka ei tuntuisi miltään. Kuin siellä ei asuisi ketään, mutta vielä tyhjemmältä. musta aukko sinisellä taivallla. Se ei vain kuulunut sinne. Eikä sellaista ollut vaikea löytää. Nill tuijotteli lopulta olkikattoista, kahden kerroksen taloa ja pyöräytti silmiään. Hän tuni ympärillään niin monen demonin läsnäolon, että alkoi melkein ärsyttää vielä lisää. Miksi hänen piti raahata kaunis pakaraparinsa tänne, jos täällä oli jo vaikka kuinka monta demonia. Kyllä tällä määrällä olisi homma tullut hoidetuksi jopa ilman häntä.

Balat

Kotkanakin nainen havaitsi tumman aukon rakennusten joukossa - joukko ihmisiä, joita hän ei kyennyt aistimaan. Kotka laskeutui kaksikerroksisen talon taakse varjoihin, jossa kotkasta kuoritui mustaan pukeutunut kaunis nainen, joka kaikesta huolimatta vaikutti jotenkin.. Tavalliselta. Hän alkoi heti ulottaa lonkeroitaan mielitasolla läsnäolijoiden päihin harppoen esiin ja alkaen miettiä sisäänpääsyä taloon. Kaikki nämä demonit halusivat papittaren...

Balatin täytyi miettiä. Hän hajotti pari alempaa demonia samalla huomaamattomasti olemattomuuteen. Pari kilpailijaa vähemmän. Muilla surkeilla demoneilla ei ollut yhtä suuria tavoitteita kuin hänellä, itsensä Chiman luomalla valtiattarella. Hän tutkaili ajatuksia ja yritti ujuttautua papittarien ja demonien mieliin.. Ehkä hän saisi mahtavimmat niistä taivutettua tahtoonsa. Hän räjäytti taas pari spektraalidemonia olemattomuuteen näennäisesti tekemättä mitään ja asteli tummaan pukeutuneena esiin. Hajua hän ei juuri noteerannut, mutta hän aisti joitakin vahvempia demoneita.. Joitain, joiden tuhoaminen olisi astetta vaikeampaa. Soturipapeilla ei olisi hauskaa heidän saapuessaan. Hän huokaisi ja koetteli hieman talon suojauksia, jotka estivät häntä menemästä sisään, mutta hän havaitsi niiden olevan yllättävän vahvat, joten hänen täytyi kerryttää hetki magiaansa purkaakseen sen syöksynä vasten tuota kilpeä.. Onneksi lähellä oli useita olentoja, joiden mielistä ja ylpeydestä hän sai ravintoa ja voimaa magialleen.
Hän saisi suuojat kyllä murrettua ajan kanssa. Aysel oli tosiaankin houkka, kun lähetti tuoreen lähettiläänsä suoraan Balatin ulottuville.. Hän oli ohittanut soturipapit kevyesti ja hänellä oli nyt aikaa. Yksikään demoni ei toistaiseksi ollut mennyt sisään, mutta Balat menisi perässä, jos joku menisi ja sitten.. Mutta hänen tulisi olla varovainen. Vaikka hänen auransa olisi piilossa, taitava maagikko voisi havaita hänen läsnäolonsa.. Ja näin vanhan ja voimakkaan demonin läsnäolo valitettavasti aiheutti yleensä liikaa hämminkiä, Balat tuumaili.

Hän päätti tehdä aloitteen ja asteli kojun luo, jota piti selvä demoni ja jonka lähellä naamioitunut demoni värittömässä asussa. Balat tunnisti toisen lajitoveriksi ja päätti ensiksi varmistaa, että molemmat tietäisivät, että ylipapitar olisi hänen. Hän marssikin toisten luo suorasukaisesti.

// Tarkoittaen siis Liliumia ja lipevää kauppiasta.

"Meinasiko neiti kukkanen vain jäädä tarkkailijaksi, oletko saaliin vai haaskan perässä?" kauppias tiedusteli Liliumilta, joka kääntyi luomaan lyhyen katseen heidän vireensä lipuvan lajitoveriinsa. Tunnelma todella alkoi käydä painostavammaksi, sillä sekuntti sekuntilta Crambianin ilmatilaan lipui enemmän ja enemmän paholaisia.

"Pyyhi tuo komenteleva virne kasvoiltasi", Lilium viittasi korpinkynsillään mustahiuksista tulokasta kohti. "Vastaus kysymykseen on haaskalle pääsy. Oletteko tekin haaskalintuja? Suosittelisin teitä oleman hieman huomaamattomampi muodonmuutostenne kanssa, taino, kukaan tässä kaupungissa ei varmasti ole niin naiivi, ettei tietäisi mitä on tapahtumassa, joten väliäkös tuolla." Liliumin huulilla oli hänelle ominainen omahyväinen hymy ja hän oli varsin tyytyväinen siihen, että oli saanut näpäytrttyä tulijaa, ennenkuin tämä oli ehtinyt avata suunsa.

"Olethan jo kuullut", Lilium kääntyi takaisin kauppiaan puoleen. "Että muutamat rohkeat suunnittelevat kaaoksen aiheuttamista kaupungin torille. Papittaret eivät pysty suojelemaan tulevaa johtajaansa ja kylää samaan aikaan. Niin pitkään kuin soturipapit ovat vielä matkalla tänne, olemme voitolla. Muutama pikkudemoni pääsee varmasti hengestään, mutta minusta tämä suunnitelma kuulostaa parhaalta, mitä olen tähän mennessä kuullut.

Nill

''Ja silti se on huonoimpia ideoita mitä itse henkilökohtaisesti olen koskaan kuullut.'' Nill tuppautui keskusteliin laskien kätensä perhosensa olalle tämän seläntakaa. Hänen lemmikkinsä oli tietenkin paikalla. Nill oli tunnistanut tämän auran ja ylimielisen, hunajaa ja myrkkyä tihkuvan äänensä jo kaukaa. Ja tässä sitä oltiin, tekohymy tekopirteillä kasvoilla. Tämän lisäksi kaikkitietävä ilmekasvoillaan pasteeraava kauppiaantapainen muukalainen ja koukkumaista nokkaansa nyrpistelevä, turhan tärkeäksi itsensä kuvitteleva naikkonen. Tästähän tulisi kerrassaan hupaisaa!

Jos tänne kurjaan jätteiltä löyhkäävään kyläpahaseen oli näinkin paljon tungsta, miksi hänen oli pitänyt vaivautua tänne? Kyllä näin monen tavallisen demonin olisi luullut saavan homman hoidetuksi ilman häntäkin. Nill kiristeli hampaitaan mulkoillen muita demoneita ympärillään. Hän joko hoitaisi tämän homman yksin, tai ei osallistuisi siihen ollenkaan, sanoi Skaro mitä tahansa. Hän ei ollut tiimipelaaja, niin yksinkertaista se oli.

Balat

Kauppias naurahti naispuolisen pikkudemonin vastauksille, mikä sai Balatin kiehahtamaan. Tästä puuttuikin nuori ja riidanhaluinen pikku ylpeyden demoni, joka hohkasi ravintoa. Tämä tori oli niin täynnä mieliä ja ylpeyttä..
Nainen hymyili aurinkoisesti naisdemonin vastaukselle ja totesi: "Kieltämättä minun on aiheellista olla hivenen tarkempi muutokseni kanssa." Samalla naisen asu muuttui tummemaksi ja siihen ilmestyi ylhäinen kaulus: ja naisen kaulaan ilmestyi koru, jossa oli ametisti. Naisen tummat hiukset kerääntyivät palmikolle ja silmät vääntyivät violeteiksi." Kun miespuolinen demoni saapui paikalle höpöttämään, kauppias naurahti ja totesi Balatille hivenen ivalliseen sävyyn: "Noinko sinä kuvittelet peittävän demoniset muotosi, noitaneiti?"

Balat puristi kätensä nyrkkiin, sukeltaen syvemmälle toisen mieleen.
Nainen kohotti mustia kulmiaan ja alkoi vastailla puhetulvaan:
"Pikkuneiti, suunnitelma on oikein hyvä, jos minä toteutan sen. Näiden "rohkeimpien" pikkupaholaisten käsissä se on katastrofi. Vaikka kaltaisesi pienet haaskalinnut ovat hupaisia, minä olen täyden saaliin perässä. Mitä tulee sinun ivaasi, Daniel.." nainen totesi kaivaen nimen kauppiasdemonin mielestä, ja jatkoi: "Valitettavasti sinun elämäsi päättyy tähän." Samassa lipevä kauppias näytti lennähtävän suoraan keskelle aluetta komeassa kaaressa, kiinnittäen kaikkien huomion. Todellisuudessa tämä oli pelkkä Balatin aiheuttama harha, eräänlainen heijastus mielitasolta ja kauppiasdemoni seisoi yhä omalla paikallaan, joskin hivenen hämmentyneenä nähtyään itsensä lentävän keskelle aluetta. Samaan aikaan Balat murskasi kauppiaan henkiset suojaukset voimakkaalla maagisella iskulla ja kävi toisen mielen kimppuun, ottaen toisen täysin kontrolliinsa. Sitten hän alkoi murskata toisen mieltä pieniksi palasiksi repien sitä mahdollisimman nopeasti, jolloin häntä heikompi demoni alkoi kirkua. Kaikkien silmissä näytti siltä, kuin hän olisi kirkunut keskellä aluetta ilman näennäistä syytä. Balat keräsi samalla ympäriltään jatkuvasti maagista energiaa ja keskitti sitä sitten edestään hyvin pitkälti kahden muun demonin vierestä suoraan kauppiaaseen lyhyenä ja erittäin ohuena, nauhamaisena violettina hehkuna vaivautumutta edes loitsimaan sen enempiä  - kauppiasparalla ei ollut mitään mahdollisuuksia, ja pian hän olikin pelkkää tuhkaa, jonka ylpeyden ja mielen rippeillä Balat oli vasta hetki sitten mässäillyt. Erittäin kuluttavan purkauksen jälkeen hänen täytyi ammentaa lisää voimia mielitasolta.. Ja onneksi monet paikalla olevat demonit olivat erittäin ylpeitä itsestään.

"No niin, se hänestä.. Ja mitä siihen hämmingin aiheuttamiseen tulee, mikäli tuo ei sitä aiheuttanut, niin ei mikään. Toivottavasti te olette 'vain haaskalla', kuten edesmennyt kauppiasystävämme asian ilmaisisi", Balat totesi tyynesti. Hän keskittyi oman magiajälkensä pyyhkimiseen siltä varalta, että joku papittarista osaisi lukea sitä. Mielikuva haipui ja kauppiaan tuhkat katosivat keskeltä toria  - todellisuudessa ne olivat kauppiaan paikalla, mutta eihän kukaan muu kuin kauppiaan vieressä seisseet demonit osanneet sieltä etsiä. Pian alue joutuikin hienoisen paniikin valtaan papittarien saapuessa tutkimaan tapahtunutta. Heille selvisi melko nopeasti, että kyseessä oli maaginen purkaus ja he pakenivat takaisin taloon  - Balat ei tästä piitannut. Pikkupaholaiset ajaisivat rotat kolostaan ennen pitkää.

// Otetaanko jonkinlainen aikaraja käyttöön ettei peli veny, esim viikko per pelaaja? :3 //

// sopii mainiosti mulle, yhellä vuorollahan on nyt Kalmis, Poisonbubble, Sibby ja allekirjoittanut. Min mielestä vieläkin saa joku ryysiä sisään jos ehtii..? Hyvä idea!

//Mullekin sopii. Mun vuoro kaiketi on nyt sitten tässä välissä? Tai sitten jo toistamiseen sekoilen vuoroissani xD//

Felia olisi ollut paljon mieluummin kotona Ajimeassa, ei taudin riivaamassa Cranbianissa. Poiskaan hän ei kuitenkaan voinut lähteä, ennen kuin rokko saataisiin kuriin. Ei auttanut marista tai valittaa. Itse hän oli tähän leikkiin ryhtynyt. Ja halusi hän oikeastaan auttaa, ainakin lapsia. Häntä harmitti pienten potilaiden puolesta. Eivät nuo olleet tehneet mitään ansaitakseen niin ikävän taudin kuin ketunrokko. Mikseivät taudit voineet iskeä mieluummin demoneihin ja rikollisiin? Miksi viattomiin lapsiin? Se oli niin väärin. Lasten piti saada nauttia elämästään ja leikkiä vailla huolen häivää. Se olisi ollut oikein. Mutta maailmassa jokin oli vääristynyt, eivätkä asiat olleet niin kuin olisi pitänyt.

Sisällä talossa Felia ryhtyi oitis työhön. Hän auttoi lapsia ruokailussa ja yritti parhaansa mukaan helpottaa pikkuisten oloa. Hän itse oli sairastanut saman rokon joskus pienenä ja selvinnyt siitä ehjin nahoin. Valitettavasti kaikki eivät olleet yhtä onnekkaita. Rokko saattoi viedä hengen, jos lapsi ei ollut tarpeeksi vahva. Ja jos parantajat eivät osanneet asiaansa. Nyt paikalla onneksi oli papittaria, jotka osasivat tehdä työnsä. Felialta itseltään parantajan tehtävät eivät kuitenkaan sujuneet kehuttavasti. Ei hän täysin hyödytönkään ollut, osasihan hän hoitaa lapsia ja auttaa papittaria. Ei Karen olisi yksin selvinnyt, sairastuneita kun oli liian monta. Mitä useampi parantaja oli paikalla, sitä nopeammin tauti voitaisiin saada nujerrettua.

Felia oli juuri nostanut erään pienen pojan syliinsä. Reppana ei osannut edes kävellä, niin pieni hän oli. Poika oli kuumeinen ja laikukas. Jostain syystä kyseinen vauva oli herättänyt Feliassa syvempiä tunteita kuin kukaan muu lapsi. Hän halusi tehdä kaikkensa, jotta poika paranisi. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä paljoakaan, sillä ulkoa oli kuulunut jotain kummallista. Siellä tapahtui jotakin, joka sai levottomuutta aikaan. Felia yritti kuunnella lasten äänten ylitse, mutta turhaa se oli. Hänen uteliaisuutensa vei voiton ja hän hiipi lapsen kanssa ovea kohti. Hän halusi vain kurkistaa, oliko kaikki hyvin. Ovella kuitenkin oli jo muita, eikä hän päässyt niin vain katsomaan kadulle.

Nill

Nill kohotti kulmiaan ja vilkuili aukiolle. Ihmiset olivat epäluuloisen näköisiä, ja kaikkien, suurten ja pienten demonien, aurat olivat muuttuneet lepattaviksi. Nill ei ollut ainut demoni jota tuon nokka pystyssä astelevan harakan prameileva ja huomiota herättävä käytös ärsytti suunnattomasti.
"Sinä olet joko... anteeksi, eihän tässä ole edes mitään vaihtoehtoa.." Nill veti virneen kasvoiltaan ja väläytti keltaisia silmiään rumalle olennolle joka oli vaarassa pilata kaiken tästä ainutlaatuisesta tilaisuudesta demonien olemassa oloon. "Sinä olet erittäin tyhmä."

Nill puristi perhosen olkapäätä kädellään puhuessaan.
"Mitähän sinäkin kuvittelet tekeväsi?" Nill kysyi kulmiaan kohottaen. Hän kiehui raivosta. Kuinka joku noin tyhjäpäinen saattoi olla vielä hengissä?
"Haluatko pilata tämän mahdollisuuden kaikilta? Vai haluatko sinä tosiaan pyyhkiä meidät kaikki, oman kuvottavan pärstäsi mukaan lukien, pois kuvioista pysyvästi?" Nill vilkuili aukiolle sivusilmällään. Kaikki ihmiset olivat alkaneet hivuttautumaan pois paikalta. Vahinko oli ilmiselvästi ehtinyt tapahtua... Kuinka suuri vahinko, se selviäisi myöhemmin.
"Onkohan pieneen päähäsi koskaan, edes hetkeksi, tullut eräänlaista ajatusta siitä, kummat voittaisivat lopulta, ihmiset vai demonit? hm?" Nill kallisti päätään ja sähähti.

"Eikö? No minäpä kerron arvoisalle rouva 'luulen olevani äiti jumalatar'... Ihmiset voittaisivat. Minun on varmasti selitettävä sinulle miksi, koska eihän tuohon sinun omaan napaansa tuijottavaan ymmärrykseesi voisi tätä tietoa mahtua muuten. Koska heitä on ENEMMÄN!" Nill ärjäisi viimeisen sanan rumalle demonittarelle pupillit olemattomaksi viivaksi kutistuneena.
"Ja sinä idiootti tuolla äskeisellä tempullasi paljastit meidät kaikki. Demonin metsästäjät ovat jo matkalla, ja minä voin vannoa, että heitä on enemmän kuin meitä. Sinä saatoit syöstä juuri meidät kaikki chiman häkkiin."

Lilium olisi valahtanut kalmaakin kapeammaksi, ja jos Nillin käsi ei olisi levännyt hänen olkapäillään, hän olisi pinkaissut pakoon niin nopeasti kuin pienillä perhosensiivillään olisi vain päässyt. Tämä mahtaileva korppikotkan typerys oli saanut koko kylän alkavaan kaaokseen, ja Lilum saattoi kuulla satojen demonien kiljuvan varoituksiaan koko aavikon matkalta. Joka ikinen demonmetsästäjä koko Lohikäärmetasankojen alueella oli jättänyt senhetkisen puuhansa ja kääntänyt katseensa kylää kohti. Lilumin ei tarvinnut katsoa Nilliä tietääkseen tämän olevan raivoissaan; hän ei ollut aivan varma oliko hänen suhteensa Nilliin ystävällinen vai vihamielinen, ylempi vai alempi, muta hän tunsi tämän tarpeeksi hyvin tietääkseen että Nill ei halveksinut mitään muuta enemmän kuin äkkipikaisia typeryksiä.

"En tiedä tarkoittivatko mutu demonit kaaoksen aiheuttamisella juuri tätä", Lilium puhui puoliääneen ja värisi. "Mitä enemmän demoninmetsästäjiä ja maageja on paikalla, sitä hankalampi on päästä käsiksi ylipapittareen..."

- -

Karen Sinijoutsen laski kätensä Felian olkapäälle. "Sisar, olisiko sinulla hetki aikaa?" hän sanoi viitaten hieman sivummalle. "Tarvitsisin hieman apua ja sinä näytit siltä, että voisit lainata hetkeksi käsiäsi", ja magiaasi, Karen ajatteli. Hänen kasvoillaan oli tiukka hymy. "Huomasit varmasti aivan hyvin että kyseessä oli demoninen magiapurkaus. Meidän on hoidettava tämä sotku nopeasti, ennenkuin se ehtii levitä kaaokseksi asti." Karenin äänestä ei voinut kuulla kuin aitoa huolta, mutta naisne pinnan alla kuohui. Hän ei ollut kerännyt liljankukkia punaiseen kaapuunsa vain sen takia, että antaisi hänen suunnitelmiensa kaatua yhteen sooloilijaan! Hänen olisi selvitettävä tämä sotku ennenkuin kukaan ehtisi aiheuttaa enempää tuohoa tai aiheuttaa enempää kaaosta vetämällä huomion aivan vääriin asioihin. Hän tarvitsi jonkun tulemaan ulos hänen kanssaan, sillä hän ei ollut vielä aivan varma omien voimiensa riittävyydestä siihen, mitä aikoi tehdä. Tämän yksittäisen demonin touhut eivät olleet kuuluneet hänen suunnitelmiinsa.

// Pelivuorot menevät nyt Kalmankukka, Cantele, Sibby, PoisonPubble

Kaksi papitarta oli erehtynyt täysin talon suojauksien ulkopuolelle Balatin räjäytyksen houkuttelemina ja kun ravintoa ja magiaa oli mahdottomasti, Balat sai heidät melko helposti valtaansa. Demoninmetsästäjät olivat ehkä havahtuneet, mutta he olivat vielä (toistaiseksi) kaukana. Soturipapit olivat ennemmin hänen huolenaiheensa ja he olivat nopeasti lähettyvä limiitti. Kauppiaan tuska oli ruokkinut paikallisia demoneita, myös Balatia, joka oli keskittynyt paraikaa entistä vaativampaan maagiseen operaatioon.. Nimittäin erinnäisiin muistintyhjennyksiin ja parin papittaren mieleen.

"Älkää suotta pahoitelko, herra hyvä. Minä tiedän, että kumpi voittaisi, sillä olen nähnyt jo ihmisten, haltioiden ja lohikäärmeiden voittavan. Mutta tämä kaupustelijan murha on osa suunnitelmaani. Suunnitelmaa, joka vaatii riskejä, uhreja ja mahdollisesti taistelua, tosin siltä vältytään hyvällä onnella. Tuloksena on demonien vallassa oleva ylipapitar, ja myöhemmin Chiman herätys jotka ovat mielestäni niiden arvoisia", Balat totesi keskustelevaan sävyyn Nillille. Balatin silmiin oli syttynyt pieni hullun katse, sillä suurin osa Chiman luomuksista oli hivenen hulluja kun puhuttiin kyseisestä ylijumalasta. Tähän tosin vaikutti se, että Balat oli seikkaillut tänään "mielitasolla" pidemmän aikaa kuin vuosiin.  

Balat kuitenkin jatkoi rauhallisesti:
"Tilaisuus on minun.. Kuten totesin, kenen tahansa muun käsissä tämä 'kaaos' epäonnistuisi. En tiedä, että oletteko tietoisia, mutta ennen kuin ihmiset ehtivät kerätä rivinsä, soturipapit ovat täällä. Heillä ei kestä enää kauan saapua tänne. Muovaan paraikaa ihmisten mieliä ja jokainen aukiolta poistuva kuolevainen menettää muistikuvansa tapahtuneesta, minkä pitäisi hidastaa kaikkia kimppuumme pyrkiviä. Tämän hyöty oli se, että kun pari (//NPC) papitarta erehtyi suojausten ulkopuolelle, sain heidät valtaani", Balat totesi silmät puolittain ummessa. Papitarten mielien vallassa pitäminen oli vaikeaa, samalla kun piti pitää huolta, että mahdollisimman moni kuolevainen unohtaisi näkemänsä. Oikeastaan tämä kaikki jakoi Balatia tekemään kolmea, neljää asiaa yhtä aikaa, mikä oli vaativaa ja piti hänet kiireisenä ja heikensi häntä suunnattomasti, sillä kun teki niin monta asiaa yhtä aikaa, oli jo vaikeaa kerätä ympäristöstään ravintoa ja magiaa.

"Aion vallata tulevan ylipapittaren mielen ja myöhemmin myös ruumiin, mutta tämä esimerkki varoittaa muita demoneita lähestymästä minua liiaksi ja tuhoamasta suunnitelmaani. Noiden papittarien avulla pääsen sisään tuohon hökkeliin, ja loppu on nyt selvitetty. Emme kykene vielä tänään taistelemaan demoninmetsästäjiä vastaan, sillä he ovat liian taidokkaita ja heitä on liikaa, vaikka täällä onkin joitakin vahvempia demoneita ja yksi Alkuperäinen", Balat jatkoi selontekoaan toisille. Demonien vihoittaminen ei ollut hänen suunnitelmansa kannalta hyödyllistä.

"Kun saan ylipapittaren valtaani ja vakiinnutan asemani, alan etsiä Ayselin luostareista tietoa, että miten demonit voivat herättää Chiman. Jos löydän keinon, seuraan Skel'torun suunnitelmaa demonisodan leimauttamisesta, jolloin kaikki demonit ryhtyvät luomaan lisää demoneita, mutta se on sen ajan suunnitelma se. Te voitte auttaa minua tai olla auttamatta, päätös on täysin teidän, mutta jos haluatte aivan varmasti säästyä demoninmetsästäjiltä ja soturipapeilta, suosittelen juoksemaan. Vaikka saisin ylipapittaren haltuuni, en valitettavasti kykene suojelemaan jokaista täällä olevaa demonia ja itseäni samalla."

Sitten voimien käyttäminen kulutti jo demonitarta siinä määrin, että hänen oli luovuttava toisen papittaren hallinnasta ja lopetettava muistien pyyhkiminen. Ihmiset ravistelivat päätään ja kaikki olivat hieman hämmillään, kun toiset väittivät toista ja toiset toista.

Balat tiedosti, että kuinka tärkeitä demonit olivat Chiman nousun kannalta, eikä hän todellakaan halunnut harventaa kantaa tässä määrin. Lausahdettuaan sanansa toisille, hän sulki silmänsä. Tähän mennessä osa torilla olevista ja kaikki torilta poistuneet ihmiset olivat menettäneet muistikuvansa tapahtumasta, kun taas Balatin valtaama papittar, kääntyi talon nurkalle auttamaan hieman päästään pyörällä olevaa toveriaan. Sitten hän asteli rakennukseen sivuille norkoilemaan. Balat vetäytyi varjoihin voipuneena keräten voimiaan, jotta pystyisi murtamaan suojaukset.

Felian katseluyritykset keskeytyivät. Se oli oikeastaan neidille pienoinen pettymys, sillä totta kai hän olisi halunnut tyydyttää uteliaisuutensa ja päästä perille pihan tapahtumista. Jotakin siellä oli meneillään ja hän arveli, ettei se ollut mitään hyvää. Magiaa oli ilmassa, niin hän epäili, vaikka hänen kykynsä kyseisen ilmiön tunnistamisessa ei ollut parhaimmasta päästä. Jotakin hän kuitenkin magiasta tiesi, olihan hän kokelasaikanaan saanut sitä opiskella. Ei kaikki oppi hukkaan ollut mennyt, vaikka joskus siltä vaikuttikin.

"Totta kai, Karen" Felia vastasi erään papittaren esittämään kysymykseen. Jos hänellä oli aikaa norkoilla ovella, niin toki hänellä oli aikaa vaihtaa muutama sana Karenin kanssa. Heti ensimmäisenä hänen mieleensä nousi ajatus siitä, että hän oli taas tehnyt jotakin väärin. Onneksi niin ei kuitenkaan ollut. Sen sijaan Karen otti puheeksi äskeisen tapahtuman.
"Demonien magiapurkaus, tajusinhan minä sen," Felia sanoi, vaikka olikin tajunnut vain puolet asian oikeasta laidasta. Hänen tosiaan pitäisi vielä harjoitella ja keskittyä opetukseen enemmän. Olisihan hänen nyt se pitänyt tajuta, että kyse oli demoneista.

Ajatus demoneista ei nuorta naista miellyttänyt. Hän pelkäsi kyseisiä olentoja. Hän ei halunnut kohdata niitä, ei ainakaan yksin. Hän ei ollut niin viisas, että olisi demonien kanssa pärjännyt.
"Voin kyllä auttaa teitä parhaani mukaan tämän sotkun selvittämisessä," Felia tokaisi. Toki hän tekisi mitä vain voi, jos sitä häneltä pyydettiin. Ei kai hän oikeastaan edes voinut kieltäytyä, jos papittareksi joskus aikoi. Avunannosta kieltäytymistä tuskin katsottaisiin hyvällä.
"Mitä tahdotte minun tekevän?" hän kysyi, toivoen kyseessä olevan jotakin helppoa ja yksinkertaista. Niin kuin vaikka lapsille lukeminen sillä välin, kun muut ajaisivat demonit tiehensä.