Kevään Lilja

// Kevään juhla vuonna 674. Kaikki saavat liittyä mukaan. Luvallista on myös luoda jokin hahmo ihan vain tätä peliä varten, ja tulla sen kanssa mukaan. Erityisesti pahishahmoa kaivattaisiin. Ei tarvita mitään sen kummempia hahmokuvauksia, kunhan peliviestissä kuvailee hahmoaan sen verran kun kokee tarpeelliseksi. //

Kenraali Xian

Ajimean pääkatu oli tulvillaan väkeä. Korkeiden kerrostalojen ikkunoilla ja parvekkeilla, innokkaiden kasvojen välissä liehui satoja punaisia ja valkoisia viirejä. Koko kaupunki oli liikkellä ja ilman täytti loppumaton häly ja meteli. Katujen varret oli koristeltu loppumattomalla rivillä kukkaistututksia, joiden huumaava tuoksu leijui ilmassa. Parempaa näkökulmaa etsiskelevät lapset yrittävät tunkea keskelle katua, mutta vartioston jäsenet komensivat heidät topakasti takaisin reunalle.

Kenraali Xian käveli kahden valkoisen oriin vetämien kärryjen vieressä pälyillen tiukasti ympärilleen. Ajimean luostarin ylipapitar ja koko valtakunnan vaikutusvaltaisin nainen Adelle Tulisydän seisoi vanuissa kuin patsas, punaiset huulet liikkuen hitaasti rukouksen tahtiin. Hänen yllään liehuva papittarien punainen kaapu oli kirjailtu täyteen valkoisia liljankukkia, ja hänen viehkeästi ylöspäinkohotetuissa käsissään loisti rivi hopeisia sormuksia. Vaunujen lipuessa ohitse innokas ihmisjoukko huusi ja kurotti papitarta kohti, yrittäen saada edes hetkeksi ihailunsa kohteen huomion ja vartijoilla oli täysi työ pitää joukko aisoissa. Adelle ei faneistaan välittänyt, hänen katseensa oli naulittuna edessäpäin häämöttävään luostarin edessä Rauhan aukiolla sijaitsevaan uhrialttariin, jolle hän pian nousisi.

Xian oli omalta osaltaan vastuussa ylipapittaren hengestä. Vaunujen toisella puolella hänen kanssaan käveli toinenkin henkivartija, kaksimetrinen kentaurinainen Elisse, jonka jäätä tihkuva katse olisi lamaannuttanut paikalleen karhunkin. Kevään juhla oli vuoden ainoa tapahtuma, jolloin ylipapitar oli avoimesti ulkona esillä, ja Xianin tehtävänä oli hoitaa että kukaan ei pääsisi kahta metriä lähemmäksi vaunuja.

Pientä aihetta huoleen oli. Portinvartijat olivat saaneet toissapäivänä kiinni miehen, josta oltiin saatu puristettua ulos tietoa mahdollisesta vallankumousyrityksestä. Kaikenlaisia kaistapäitähän maailma oli pullollaan, mutta tässä tapauksessa kyseessä oli jotain suurempaa ja järjestäytyneempää. Kuninkaan suosiossa olevan ylipapittaren murhaaminen olisi suuri kolhu tämän arvovallalle, ja aiheuttaisi Ajimean sisälle suuria sisäisiä ristiriitoja. Koko kirkko olisi myllerryksessä kuukausia, ellei vuosia, ennenkuin Aysel valitsisi edelliselle papittarelle seuraajan. Kevään juhlaa ei kuitenkaan voitaisi perua, eikä papitarta lukita neljän seinän sisään. Kansan oli nähtävä kaiken tapahtuvan juuri niinkuin aina aikaisemminkin. Adellea oltiin juuri ennen vaunuihin nousemista varoitettu mahdollisesti häntä uhkaavasta vaarasta, johon nainen oli vastannut ymmärtävällä nyökkäyksellä. Hän ei pelännyt. Ayselin ylipapitarta vastaan ei tavallisen ihmisen voimat riittäisi, ja jos hän kohtaisi vihollisen, joka olisi Ayselin siunausta mahtavampi, olisi hänen kohtalonsa kuolla.

Xianilla ei Ayselin siunausta ollut. Hän luotti puhtaasti aisteihinsa ja kokemukseensa, ja tiesi, että suurin osa häirinnän yrittäjistä olisi tavallisia kirkon valtaan kilahtaneita palkkasotureita, jotka saisi taltutettua oikein suunnatulla oikealla koukulla. Demoneita vastaan luostarilla oli oma iskujoukkonsa.

Vaunut olivat saapuneet Rauhan aukiolle, ja hevosia taluttanut nainen pysäytti vaunut. Xian vaihtoi lyhyen katseen henkivartijaparinsa Elissen kanssa, kun Adelle valmistautui laskeutumaan kalkitulle kivetykselle. Vartijat käskivät väkijoukkoa siirtymään kauemmaksi, samalla kun henkivartijat siirtyivät lähemmäksi. He eivät jättäisi papitarta sekunniksikaan silmistään.

Kevään juhla. Vain yksi monista, joita tämän elämän varrella oli nähty. Odotukset eivät olleet korkealla, vaaleaverikkö ei kaivannut ihmisiä ympärilleen vaikka perinteitä kunnioittikin. Peilityynet kasvot eivät paljastaneet mitään. Tumma huivi peitti hartiat ja hiukset, otsalla killuva koru kimalsi auringon osuessa siihen. Nainen seisoi väkijoukon yllä, pienellä majatalon parvekkeella. Huoneen hän oli vuokrannut vain saadakseen katsella juhlaa rauhassa. Rahvaat olivat kovin iloisia tänään, pienet lapset kiljuivat ja työntyivät väkijoukon läpi nähdäkseen papittaren. Joku soitti iloista sävelmää huilulla.

Gaelin riisui huivinsa ja tarkasteli Rauhan aukiolle saapunutta saattuetta mietteliäästi. Tovin kuluttua nainen istuutui ja sulki silmänsä. Tuo näytti nukkuvan. Ajatukset harhailivat, mistään ei saanut mitään selkoa. Alla vellova väkijoukko sai ahdistuksenpoikasen nousemaan mielen pintaan, kädet olivat nihkeät, päässä jyskytti. Nainen ei pitänyt suurista väkijoukoista laisinkaan. Olentojen mielet olivat niin kovin ailahtelevaisia, ne olivat ensin yhtä ja sitten toista - mistään ei saanut mitään selvää, ja yksittäisiä mieliä oli niin kovin vaikea löytää tuosta suuresta massasta.

Olisipa voinut valita. Olisi valinnut mitä tahansa muuta kuin tällaisen surkean, ruhjotun olotilan. Nainen avasi silmänsä, pyyhkäisi käsiään huivinpielukseen nopeasti ja jäi seuraamaan show’ta. Kulkueessa tunnelma ei ollut yhtä odottava kuin ympärillä pyörivässä väkimassassa. Nainen tarkkaili nyt jo pysähtynyttä joukkiota. Jokin oli saanut vartijat varuilleen. Toki vaaratilanteita ja paikallisia hulluja oli aina liikkeellä isoissa juhlissa, mutta nyt tuntui olevan myös jotain muuta..

Kun ylipapitar Adelle Tulisydän olisi poissa pelistä, hänen seuraajakseensa valittaisiin Karen Haukankatse, se olisi varmaa. Nykyisen kuninkaan suhtautuminen Isirioniin oli aivan liian tiukka ja vihamielinen, mutta jos Karenista tulisi ylipapitar, saisi hän varmasti kuninkaan mielen muuttumaan karismallaan. Tästä syystä Adellen oli kuoltava. Tänään.

Rauhan aukion laidalla, kaiken hälyn yläpuolella seisoi Napakettu. Keskimittainen vaaleankeltaiseen huppuun ja koko kasvot peittävään naamioon sonnustautunut mieshaltia oli sijoittunut vähän paremman majatalorakennuksen katolle ja katseli tyynesti alaspäin. Vaaleista vaatteistaan huolimatta hän sulautui auringospaisteeseen ja kiviseiniin epäluonnollisen hyvin; hänen hahmoaan oli mahdotonta erottaa, ellei katsonut suoraan päin ja siristellyt silmiään. "Oivoi, näyttää siltä että se Aavikkorotan renttu on taidettu huomata", pihisi sihisevällä äänellä demoni hänen korvaansa. Demoni, joka leijui Napaketun hartioiden tasolla lentävän, suurihuulisen silakan muodossa, viittasi kadun päähän, jossa yhdellä parvekkeella näkyi hälinää. Napakettu, jolle demoni oli lahjoittanut maagisen tarkan näön, pystyi kortteleidenkin päästä erottamaan Aavikkorotan viitanliepeen loittonevan talojen väliin. "Pelkuri", mies tuhahti ja läimäsi kämmensyrjällään leijuvaa silakkaa, joka muuttui savuksi hänen kosketuksestaan. Muut eivät pystyisi kuulemaan hänen oman demoninsa sanoja, mutta Napaketulla oli muutakin ajateltavaa kuin kuunnella silakan puheita.

Xian siirtyi ylipapittaren sivulle tämän laskeutuessa vaunuista alas. Hänen katseensa kiersi väkijoukkoa ja parvekkeita yrittäen kalastella kaiken vähänkin epäilyttävän liikkeen. Hänen katseensa kohtasi yhden Ajimeasta kotoisin olevan ihmisvartijan kanssa, joka nyökkäsi hänelle väkijoukon edessä muurina seisomisen lomasta. Kaikki kunnossa.

Adelle nosti kätensä tervehtiäkseen väkijoukkoa, joka räjähti raikuviin aploodeihin ja hurrauksiin. Tämän jälkeen hän kääntyi uhrialttaria kohti. Alttari oli aukion keskellä ja rakennettu hohtavasta valkoisesta marmorista. Sen takana komeili kolmemetrinen Ayselia esittävä patsas, ja ympärillä oli kukkaistutuksia sekä kapea vesikouru paloturvallisuussyistä. Itse alttaripöytä oli monien polttouhrien jäljiltä hiiltynyt mustaksi. Alttarin takana seisoi myös luostarin punaisiin juhlakaapuihin sonnustautuneita pappia ja papittaria, jotka pitelivät käsissään tulisoihtua, uhrivälineitä ja vahvoja suitsukkeita. Adelle tervehti heitä syvällä kumarruksella ja rukousten ja tervehdysten litanialla, ennekuin kääntyi takaisin kansan puoleen aloittaakseen juhlapuheen. Xian seurasi tapahtumia silmä kovana.

Napakettu virnisti maskinsa alla, kun Adelle laskeutui pois vaunujen suojasta. Takaisin kalan muotoon inkarnoitunut demoni laajenteli kiduksiaan ja pyrähteli miehen ympärillä. Vielä pieni hetki, Napakettu ajatteli. Hän nosti kätensä ylös ja pienen sinisen sähkökipinän välähtäessä loikkasi sekunnissa viereisen talon katolle. Kun papitar nousisi alttarille, olisi hänen vuoronsa. Aysel saisi tänä vuonna todellakin arvoisensa uhrin...

//Toivottavasti ei ole vielä liian myöhäistä tuppautua peliin mukaan. Lähetän Peikkoseni sotkemaan pakkaa, jos sallitte //

Aukion laidalla pieni kokoinen hahmo katseli haltioituneena juhlahumua. Menninkäisen suuret ruohonvihreät silmät katselivat juhlijoita, vartijoita ja itse ylipapitarta ihaillen. Hän oli nähnyt tämän juhlan ja sen ainaiset rituaalit jo niin monia kertoja, ettei edes viitsinyt laskea niin pitkälle, mutta aina hän löysi itsestään saman innon juhlien alkaessa, sillä juhlat ne tiesivät aina yhtä asiaa. Nimittäin hauskuutta. Nyt Peikkonen oli istahtanut lepäämään erään patsaan korkealle jalustalle. Se oli hyvä paikka niin pieni kokoiselle katsella juhlaa.
Pipiksi itseään kutsuva menninkäinen oli juhlan kunniaksi pukeutunut uuteen mustaan takkiin ja aivan hurmaavaan uuteen hyppäävän kalan-muotoiseen hopea-amulettiin. Hän oli löytänyt sen tai ainakin luultavasti. Toki oli ollut se hassu pikku sekaannus, jossa se kapakan mies oli hukannut samantapaisen amuletin, mutta ei se tämä sama voinut olla.
Ihmisten todella pitäisi olla huolellisempia omaisuutensa suhteen. Kaikki olivat nykyään niin huolimattomia. Kuten tuo hassun yrmeä mies joka seisoi kauniin ja ylvään ylipapittaren vieressä. Hän oli kulkueen aikana pudottanut nenäliinansa. Onneksi Pip oli kohteliaana menninkäisenä poiminut nenäliinan talteen. Nyt hän vain odotti sopivaa hetkeä palauttaa tuolle herrasmiehelle hänen omaisuutensa. Herrasmieshän hänen oli oltava, koska hän sai olla ylipapittaren seurassa. Kun Pip itse oli kohteliaasti yrittänyt kerran tervehtiä kädestä pitäen ylipapitarta, oli hänet ajettu pois keihäiden kanssa hyvin epäkohteliaasti. Se ei kuitenkaan tainnut olla tämä ylipapitar vaan se toinen, se tukevampi. Se ylipapitar oli kirkunut epämiellyttävästi. Ylipapitarta ei siis kuitenkaan saanut kuka tahansa lähestyä suotta.
Pip alkoi kuitenkin pikku hiljaa kyllästyä odottamaan. Toki ylipapittarella oli kaunis ääni, mutta Pip oli aina ihmetellyt, että jos arvon Ayselilla oli kerran niin tärkeää asiaa miksei hän tullut kertomaan sitä itse ihmisjoukolle. Pip ei koskaan ollut nähnyt tätä kuuluisaa Ayselia itse, vaikka kaikki hänestä kovasti kohusivatkin. Toki oli nuo kaikki hienot patsaat, mutta eihän kivi muistuttanut mitään elävää, ainakaan kovin tarkasti.
No nyt sai riittää. Pipillä oli kyllä rutosti muutakin tekemistä kuin odotella, että hän voisi palauttaa nenäliinan tuolle huolimattomalle miehelle. Mies oli vielä noin vakavakin. Eikö tämä tiennyt, että juhlissa piti olla iloinen ja pitää hauskaa. Jotkut eivät sitten millään oppineet.
Peikkonen veti syvään henkeä, suki mustaa lyhyttä tukkaansa ja alkoi pujotella väkijoukon läpi viedäkseen nenäliinan omistajalleen. Hän töni tahattomasti muutamia henkilöitä ja joku yritti tartuakkin häneen, mutta Pip Peikkonen oli aivan liian vikkelä jaloistaan ja magialtaan jäädäkseen noin vain kiinni. Hän lähti kipittämään kohti ylipapitarta, vakavaa miestä ja isoa kentauria. ''Herra anteeksi. Tässä Pip. Pudotitte te nenäliinan.'' Hän hihkaisi kirkkaalla äänellä.

Verla Nolet

Nainen pujotteli hurraavassa ihmisjoukossa, ja melu sai hänen korvansa soimaan. Verla oli juhlan kunniaksi laittanut ylleen komean punaisen mekon ja sitonut sen vyötäisiltä leveällä, valkealla nauhalla. Vapaana liehuviin hiuksiinsa hän oli kiinnittänyt valkean liljankukan, jonka oli matkan varrella ostanut pieneltä kukkaistytöltä.
"Anteeksi. Pääsisinkö tästä? Herra, voisitteko siirtyä?" Tiiviissä ihmismassassa kulkeva Verla sai anteeksipyynnöistään huolimatta useita mulkoilevia katseita osakseen. Hän ei huomannut, että joku muukin (Pip) aiheutti hälinää juhlissa, tosin lähempänä aukion sydäntä ja papitarta.

"Siinähän sinä vihdoinkin!" Meridae loi vanhimpaan lapseensa syyttävän katseen. Verla ei voinut muuta kuin hengästyneenä kohauttaa anteeksipyytävästi käsiään, kun oli vihdoinkin löytänyt etsimänsä ihmisen.
"Hei vaan sinullekkin äiti", Verla tervehti ja halasi naista, joka oli pukeutunut puna-valkoiseen mekkoon. Rouva Nolet oli tyttärensä pituinen, mutta huomattavasti muhkeampi muodoiltaan, aivan kuten hänen ikäisensä rouvasihmisen kuuluikin olla. Meridae mittasi Verlan asua katseellaan.
"Tuon auringon haalentaman kauhtananko sinä valitsit? Olisit sanonut, että tarvitset uuden juhlamekon, niin olisin mukanani tuonut sellaisen."
Verla katsoi mekkoaan. Olihan se menettänyt hieman alkuperäistä hohtoaan, mutta kyllä Verla itse ainakin piti väriä syvän punaisena. Harmistuneena hän tokaisi äidilleen:
"Suotta sitä uutta mekkoa alkaa väsäämään, tämähän on aivan hyvä! Sitä paitsi, punainen kangas on kallista näinä päivinä. En minä aio tuhlata rahojani turhuuksiin - eikä pitäisi sinunkaan! - , kun on verotkin maksettavana."
"Hyvä on, hyvä on. Jätetään tämä nyt tähän." Meridae otti rauhoittavasti Verlaa käsikynkästä ja siirsi sitten katseensa kohti aukion keskustaa. Verlakin antoi tilanteen olla, äiti vain käyttäytyi niinkuin aina ennenkin, ja hänkin keskittyi juhlaan. Kaksikko tosin seisoi niin kaukana alttarista, etteivät he nähneet oikeastaan muuta kuin muiden ihmisten, hukkien ja kentaurien päälakia.

Balgabram

Yksinäinen demoni ihmishahmossa turkoosilla rengashaarniskalla nojasi talon seinään ihmismassan reunalla. Tapahtumien seuraamista varten ei ollut hyvä olla liian lähellä keskusta. Pakeneminen tarpeen tullen olisi myös helpompaa. Julkiset tapahtumat, joihin osallistui myös poliittisesti merkittäviä ihmisiä, ovat kautta aikojen parhaimpia mahdollisuuksia nostattaa kaaosta. Kaaoksen saa aina rauhoitettua rationaalisella puheella, johon voi ainaa piilottaa mielipiteen kaaoksen aiheuttajasta. Näin voi ohjata kansaa toimimaan haluamallaan tavalla. Näillä puheilla saadaan helposti oikeutettua sota. Toimii joka kerta.

Tällä kertaa poliittinen murha olisi luvassa. Ylipapitar kuolisi muutenkin pian, mutta mitä jos kyseessä ei olisikaan rituaali tai muu vastaava kansanviihdytys. Kuten ideologia tai oman aseman nostattaminen? Kyseessä oli nyt ihmisten maassa tapahtuva kansalaisten mielenkohotus. Ulkomaalaiset nostaisivat mielellään asemaansa ihmisten keskuudessa, jos se olisi mahdollista. Sellaiset kuin haltijat. Ylipapitar ei katsonut heitä hyvällä. Kukaan hänen henkivartijoistaan ei ollut haltija. Miksi siis heidänkään pitäisi olla mieltyneinä ylipapittaresta?

Yksinäinen yrittäjä ei riittäisi, kyseessä olisi vain joku kylähullu. Juonenkäänteessä pitäisi olla sekaantuneena useampi, jotta yritys voitaisiin yhdistää haltijoihin. Silloin ei olisi edes väliä, onnistuisivatko he vai eivät. Moukkien roolit oli jo jaettu ja kaikki näkyivät olevan paikalla. Kaksi hevosta oli myös asemissa, mutta toinen läheteistä oli juuri karannut. Valkoinen daami ei kaatuisi, jos ei tarpeeksi monta palasta olisi asialla.

"Anteeksi, mutta miksette ole suojelemassa ylipapitarta?" kysyi demonin luokse eksynyt ihmismies. Epäpätevä kandidaatti, Balgabram totesi. "En kuulu paikalliseen vartiostoon. Meillä on eriävät käsitykset oikeudesta" demoni virnisti. Omankädenoikeus oli sopiva ilmaisu selittääkseen hänen olemustaan yksinkertaiselle kansalle. Nyt tarvittaisiin kuitenkin nopeasti lähetin rooliin joku taitava, jotta valkoinen daami saataisiin pois päiviltä. Palaset olivat kuitenkin jo lähestymässä daamia. Konflikti oli tuleva.

// Talvi ei ilmeisesti pääse pelailemaan, vaikka ei olekaan vuoroaan postanut, joten skippaan hänet suosiolla. //

Adellen puhuessa Ayselin hyvistä teoista ja tulevasta keväästäja rauhasta, oli kaikki hetken aikaa täysin kunnossa. Luostarin papit kuuntelivat puhetta taaemmalla vilkuillen vaivihkaa ympärilleen. Xian tiesi, että heidän joukossaan oli luostarin omia henkivartijoita ja kaupungin arkkimaagi, joka oli keski-ikäinen jo hieman harmaapartainen mies. Hän hallitsi tulen elementin parhaiten koko valtakunnassa.

Katsojien rivistössä alkoi kuitenkin näkyä liikehdintää, ja vartioiden huutojen seasta erottui pienempi hahmo. "Xian!" kentaurihenkivartija Elisse karjaisi herättäen kenraalin huomion. Hukka hätkähti, ja huomatessaan itseään lähestyvän lyhyen ja nopean hahmon, hän paljasti hampaansa. Xianin ei tarvinnut kahdesti miettiä mitä tehdä, jos joku pääsisi livahtamaan vartijoiden ohi aukiolle. Hetkessä hän oli laskeutunut kaikille neljälle jalalleen ja ottanut pari valtavaa loikkaa tulokasta kohti. Hän ehti kuulla pienen haltiamaisen otuksen puhuvan jotain nenäliinasta, ennenkuin ponkaisi ilmaan tarkoituksenaan kaattaa juoksija ja painaa etutassuillaan tämä aloilleen.

Kentaurivartija Elisse muodosti heti miltei metrin mittaisen jäämiekan magiallaan ja siirtyi muutaman askeleen lähemmän ylipapitarta, joka piti hetken tauon nähdessään henkivartijoidensa reaktion.

Katon harjalla hetkeään odotteleva Napakettu virnisi koko hammasrivistönsä pituudelta maskinsa alla. Juuri tätä hän oli odottanut. Pieni menninkäinen oli ilmestynyt väkijoukosta juuri oikealla hetkellä. Sekunnissa ylipapitar Adellea kohti lensi kolmen eri rakennuksen katolta sähkö- ja tulinuolista muodostuva rintama.

Pip kipitti kohti vakavaa hukkamiestä minkä jaloistaan pääsi, saadakseen vastuulleen ottamansa velvollisuuden, nenäliinan palauttamisen, pois päiväjärjestyksestä. Samalla hän tietenkin voisi pitää hukkamiehelle puhuttelun siitä, että juhlissa ei sopinut murjottaa. Sehän rikkoi juhlien olemassaolon periaatetta. Nimittäin sitä, että juhlat olivat olemassa hauskan pidon takia. Peikkonen suhtautui kaikkeen hauskanpitoon erittäin vakavasti.

Pip huomasi hetken jona hukkamies huomasi hänet. Miehen lihakset jännittyivät ja tämä paljasti pitkät terävät hampaansa pelottavan ärtyneen näköisesti. Myös iso kentauri näytti siltä, ettei Pipin ilmestyminen ollutkaan aivan iloinen yllätys. Pipin huomion kuitenkin varasti se kuinka upean näköisen jäisen miekan kentauri sai aikaan kädenkäänteessä. Pip hidasti hieman askeliaan ja ihaili auringon hohtavaa leikkiä jäisen miekan pinnassa ja tapaa taitavaa tapaa, jolla kentauri miekkaa hallitsi.

Samassa aivan hetki huomionsa herpaantumisen jälkeen Peikkonen tunsi jonkin iskeytyvän kovaa rintaansa ja tunsi lähes täydellisenä jatkumona maanpinnan ja oman selkänsä epämiellyttävän kivuliaan kohtaamisen. Pipin kohottaessa katseensa hänen katseensa vastasi hukkamiehen tiivis tuijotus ja valkoiset esillä olevat hampaat. Yrittäessään selvittää hieman pyörällä olevaa päätään Pip totesi vähän haparoiden: ''Tuo epäkohteliasta hyvin oli. Nenäliinaa palauttanut ol...'' Pipin puhe katkesi hänen nähdessään kiehtovan valoilmiön taivaalla. Aivan kuin ilotulitus... tai nuolia. Matkalla heidän taakseen kohti ylipapitarta. Jollakin oli pahat mielessä. Se valkeni Pipille hetkessä.

Hän ojensi vaistomaisesti kätensä kohti ylipapitarta ja kentauria, lähettäen matkaan navakan tuulenpurskahduksen tarkoituksenaan poistaa asianomaiset nuolten ulottuvilta. Hän ei vain ollut varma ehtisikö hän tai toimisiko tuuli lainkaan kuten hän toivoi. Pienikin tönäisy riittäisi, mutta oliko tuuli tarpeeksi voimakas. Joku aikoi pilata hänen odottamansa juhlat. Niin mielenkiintoista kuin se olikin, niin se ei ollut lainkaan hauskaa.

Tuli- ja sähkönuolien yht'äkkinen ilmaantuminen aiheutti paniikkiaallon yleisössä. Eturivissä olevat ihmiset pyrkivät taaksepäin ja aiheuttivat kaaosmaisen ketjureaktion. Äiti ja tytär tarrautuivat toisiinsa kiinni, jotteivat olisi kaatuneet.
"Mitä tapahtui?" Verla parahti ja yritti pysyä pystyssä. Jos hän nyt kaatuisi kiveykselle ja ihmiset joutuisivat täyteen paniikkiin, hän talloutuisi muiden jalkoihin. Hänen äitinsä yritti pälyillä ihmismassa yli.
"En tiedä. Mutta ne nuolet! Ne ammuttii suoraan kohti alttaria! Eikai vaan papitar..." Rouva joutui peittämään suunsa kädellään, kun ajattelikin moista. Meridae oli aina kunnioittanut Adelle Tulisydäntä, eikä ymmärtänyt miksi joku tahtoisi hänet kuolleena. Verla takertui jännittyneenä tiukemmin äitiinsä ja tuijotti alttaria kohden, jos vaikka sattuisi näkemään pilkahduksen tapahtumasta.
'Inhottavaa elää epätietoisuudessa!' hän ajatteli.

Balgabram

Ei olisi voinut mennä paremmin. Vartijat olivat luulleet sivullista uhaksi, mikä vei heidän huomiota liikaa. Tämä vähensi heidän reagointiaikaa tulevasta nuolisateesta. Vartijat olivat liian hajalla suojatakseen valkoista daamia kokonaan nuolilta. Nuolisade oli toisaalta aina varsin epätarkka, eikä nuolien lävistysvoimastakaan voinut koskaan kehua. Niistä ei koskaan tulisi syviä haavoja. Tästä huolimatta kaksi nuolta onnistui löytämään tärkein kohteensa: Adellea osui vasempaan hauislihakseen ja alaselkään.

Nuolisateen todellinen teho oli moraalinen vaikutus. Tavallinen kansa - roskajoukko taistelussa - oli pakokauhun vallassa. Varijat eivät nuolten raapaisuista huolimatta näyttäneet mitään merkkiä perääntymisen aikeista. Tämä rauhoitti osaa kansasta, joka kuitenkin seisoi kauempana alttarista kuin aikaisemmin. Ylipapitarkin näytti olevan myös valmis jatkamaan.

Balgabramia tämä ei haitannut. Nytpä saataisiin vielä nähdä syyllisiä. Oletus oli, ettei daami kaatuisi moukkien iskuista. Niinpä väen keskeltä kaksi haltijaa otti kumpikin esiin jousen, jossa oli valmiiksi kaksi nuolta, ja ampuivat nuolet kaataen yhdet vartijat kuoleina maahan. Suoraan ammutut nuolet olivat aina tehokkaampia. Vartijoita oli määrä vähentää, jotta daami ei pystyisi piiloutumaan heidän taakse. Haltijat heittivät jousensa maahan ja ryntäsivät kohti alttaria ottaen kumpaankiin käteensä lyhyet miekat. Ratsut olivat liikkeessä. Vielä puuttui lähetit, jotka yhteisvoimin pitäisi saada daami pois pelistä.

Vartijoiden ohi livahtanut menninkäinen oli pelkkä syötti, harhauttaja. Suurimman ja vahvimman henkivartijan, Xianin, siirtyminen pois paikaltaan oli riittänyt kaaoksen aikaansaamiseen.

Susikuono hyppäsi jaloilleen havaitessaan tulisuihkun takaansa. Hetkessä koko paikka oli kaaoksessa. Poispäin pyrkivien katsojien kiljaisuiden raikuessa pari punapukuista luostarin edustajaa säntäsi haavoittuneen ylipapittaren tueksi, joka seisoi kumarassa, mutta järkähtämättömän aloillaan. He kenties yrittivät auttaa papitarta parannustaioilla, mutta Xian ei ehtinyt heitä huomata. Hän repäisi yhdellä liikkellä irti selässään remmissä roikkuvan suuren kahden käden piikkinuijan, ja jätti kaatamansa menninkäisen maahan täysin huomiotta. Kaksi väkijoukkoa rauhoittanutta vartijaa kaatui tarkasti tähdättyjen nuolien voimasta. Ruumiiden ylitse hypääsi haltiapari, mutta Xian katkaisi heidän ryntäyksensä alttaria ja papitarta kohti.

Vahvojen susikäsien heilauttama toista sataa kiloa painava aamutähti pysäytti heti toisen miekka kädessä hyökkäävän murhaajan menon. Hän ei haltianopeudestaan huolimatta ehtinyt väistää ratkaisevaa ensimmäistä iskua, vaan nuija iskeytyi häntä rintaan murskaten kevyen panssarin ja kylkiluut sekunnissa ja repien keuhkot piikeillään palasiksi. Xian ei teurastuksen jälkeen edes yrittänyt kohottaa massiivista asettaan uudelleen ilmaan, vaan antoi sen jäädä makaamaan uhrinsa verilammikkoon. Toinen haltijahyökkääjä oli päässyt lähemmäs alttaria, mutta hänen matkansa oli pysähtynyt Elisse-henkivartijakentaurin jäämiekkaan, joka iski kipinöitä osuessaan yhteen hyökkääjän terän kanssa.

Jättäen toisen haltian kentaurin huomaan Xian loi silmäyksen ympärilleen. Kirkumisen ja sekasorron välistä hän yritti paikantaa muita hyökkääjiä. Jos yksikään heistä haisisi edes vähän samalta kuin piikkinuijalle elämänsä menettänyt murhaajayrittäjä, Xianin kuono paikantaisi tämän kyllä. Hukka murisi hiljaa kulmahalmaat paljastettuna. Hän veti toisen aseensa, kyynärän mittaisen lyömämiekan esille ja nosti silmälapun pois demonisilmänsä päältä valmiina ryntäämään seuraavan yrittäjän kimppuun.

Maassa yhä makaava hyvin hämmentynyt ja nyt myös hyvin ärtynyt menninkäinen oli pahoillaan. Hän ei ollut saanut tuulitaiallaan työnnettyä arvon ylipapitarta pois nuolten tieltä ja nyt papitar parkaan sattui. Pip mietti olisiko Aysel nyt vihainen hänelle, kun hän antoi Ayselin papittaren loukkaantua. Tämä hengellisyyteen vivahtuva huoli häipyi Peikkosen mielestä tämän katsellessa hänet kaataneen hukkamiehen uskomatonta loikkaa kahden haltiajousimiehen kimppuun. Hukka sai kaadettua toisen haltioista ja toisen pysäytti se kentaurin upea miekka.

Pip puisteli päätään ja sukaisi tukkaansa selviytyäkseen kaatumisen aiheuttamasta pöllähtäneestä olotilasta. Sitten pieni menninkäinen nousi jaloilleen ja tarkasteli tilannetta. Kaikki joko pakenivat tai tappelivat ja pahikset halusivat päättää ylipapittaren päivät. Tämän täytyi liittyä politiikkaan. Vain politiikka saattoi aiheuttaa näin paljon mölyä, hälinää ja mahanpuruja.

Mutta nyt hänen täytyi tehdä velvollisuutensa, eli suojella arvon papitarta pahiksia vastaan. Niinhän joka kunnon mies tekisi. Pip suoristi ryhtinsä ja etsi katseellaan hukkaa. Kyllä, hukka kaipasi apua ylipapittaren suojelussa ja senhän voisi Pip hoitaa niin maan mahtavasti. Eikä hukkamieskään häntä varmaan tahallaan kaatanut, kaikki vain varmasti meni sekaisin siinä hössäkässä ja hukkamies vahingossa kaatoi väärän henkilön. Tyytyväisenä ajatusketjuihinsa Pip lähti kipittämään kohti asemissa seisovaa hukkaa.

Hukka oli keskittynyt johonkin ja ei näyttänyt huomaavaan selkänsä taakse hiipivää ihmismiestä, jolla oli veitsi. ''veitsenheiluttaja takanasi on hukkamies. Vain varo pois.'' Pip hihkaisi päästyään tarpeeksi lähelle hukkaa ja veitsimiestä. Veitsimiehen katse singahti kohteesta kohti pientä menninkäistä.

Hurrikaanisoturi

Derick oli seurannut tilannetta ja rynnännyt tilanteen syttyessä lähimmälle syrjäkujalle näkymättömiin ja varustautunut vauhdilla tuulta hyväksikäyttäen pukemisessa.

Alttarin reunan yli hyppäsi jälleen kaksi miekoin varustautunutta miestä aikeissa keventää puolustuksen määrää. Reunan yli hypättyään toinen miehistä tunsi tuulenpuuskan iskevän hänen rintaansa kovan lyönnin voimalla ja hän putosi takaisin reunan yli. Toinen miehistä kääntyi katsomaan, mitä hänen kumppanilleen tapahtui jolloin hän sai keihään perästä iskun oikeaan kyynärpäähän, joka vääntyi väärään suuntaan, minkä jälkeen hänen hartiaa lyötiin keihään tylpällä puolella ja mies kaatui tajuttomana maahan.

Iskujen takana oli mustapunaiseen pukuun sonnustautunut viittasankari, joka röyhisti rintaansa ja huusi kuuluvalla äänellä "Miksi surra aurinkoisella säällä, kun Hurrikaanisoturi on täällä!".

Balgabram
Kaikki nappulat olivat taistelussa. Moni oli jo kaatunut, mutta viivytystaktiikka toimi oikein hyvin: kaikilla vartijoilla oli joku taisteltava.

Balgabram tuhahti vastauksena viittasankarin tunnushuutoon. Ei minkäänlaista uhkaa tuollaisesta, hän totesi. Samassa hän huomasi päänsä yläpuolelta olevalta katolta putoavan tiilen muruja. Lähetti oli siirtymässä kohteeseensa. Toinen ei oltu vielä löydetty. Demoni katsoi vastapuoleiselle katolle ja kuvitteli mielessään toisen haltijan reitin. Tämän tulisi juosta katon poikki, mahdollisesti hypätä alttaria ympäröiville pilareille ja - kappas vain - ... Demoni näki kyseisellä katolla olevan valmiiksi hyvin naamioitunut maskimies.

Sopiva tarkoitukseen. Katsotaan, kuinka hyvin tuo ottaa vastaan käskyjä ex tempore, Balgabram ajatteli ja nosti oikean kätensä ilmaan osoittaen etu- ja keskisormella kohti maskimiestä, piti asennon kaksi sekunttia ja käänsi nopeasti kätensä osoittamaan kohti ylipapitarta. Hänen yläpuolella oleva haltija lähti itse juoksuun aikeena toteuttaa Balgabramin suunnittelema toiminta. Kaksi taivaalta tulevaa haltijaa olisi viimeistelevä isku, joka menisi läpi puolustuksen ja veisi ylipapittaren hengen. Näin oli siis vuoro esityksen kliimaksille.

Yksin paraatipaikalle näkyville jäänyttä Hurrikaanisoturi Derickiä kohti sinkoutui välittömästi hänen takaansa heitetty veitsien parvi. Tuolla lailla esillä leijaileva suurisuu olisi kuollut alta aikayksikön.

Kattonsa reunalla Napakettu odotti yhä vuoroaan. Hänen silmänsä tarkkasivat vartijoita, joista jokainen oli nyt liian kiirellinen huomatakseen viimeistä iskua, joka tulisi putoamaan taivaalta minä hetkenä hyvänsä. Napakettu huomasi allaan kiiltävään haarniskaan sonnustautuneen miehen, ja tämän etenemiskäskyn. Haltiamurhaaja ei tuntenut häntä, mutta vartijostoon vieras mies ei kuulunut. Silakkademoni Napaketun niskan takana sihisi sen merkiksi, että havaitsi viittojassa jotain demonista. Se riitti tilaisuutta odottavalle haltialle luottamuksen merkiksi.

Napakettu kumartui, lähetti nopean, ennaltasovitun telepaattisen hyökkäyskäskyn aukion toisella laidalla odottavalle murhaajaparilleen ja imi demoninsa voimat. Hetkessä Napakettu oli ponkaissut katolta vauhtia ja ryntäsi ilmassa juosten alttarin pylväitä kohti. Hänen parinsa oli sovitulla paikallaan, ja heti aistiessaan tämän maagisen yhteyden, hän imi tämän tulienergian itselleen. Sinisten sähkökipinöiden lentäessä ympäriinsä Napakettu loi itselleen metrejä halkaisijaltaan olevan rätisevän ja sihisevän sähköpallon, joka iskeytyi maahan ylipapittaren päällä.

Aiheutunut räjähdys iski alttarille kuin tornado; se heitti papit, vartijat ja hyökkääjät kaikkiin ilmansuuntiin ja kaatoi maahan jokaisen aukiolla seisovan. Maata tärisyttävä räjähdys kuului koko kaupungin läpi ja repi kukkaistutukset juuriltaan. Äänen kaiun hiljetessä puhkesi viimeistäänkin loputon sekasorto, jossa kaikki tuhannet ja taas tuhannet juhlaa seuranneet katsojat lähtivät kirkuen juoksemaan pakoon.


// Kyllä, autohittasin teidän kaikkien hahmoja. Buwahahaa. Jos joku vielä haluaa Adellen pelastaa, niin saa toki yrittää :3 //

Peikkosen mielenkiinto hukkaa kohden laantui jälleen hetkessä, kun hänen magia-aistinsa heräsivät. Joku muukin käytti tuulitaikuutta ja vieläpä hyvin. Peikkonen unohti hukan saman tien ja alkoi uteliaisuuttaan tähytä tuntemiensa tuulitaikojen lähdettä. Hänen katseensa osui upeasti pukeutuneeseen mieheen, joka rehvastellen päihitti pari haltiaa. Pipin silmät levisivät ihailusta. Tuon miehen täytyi olla hieno ja uskomattoman taitava soturi.

Pitempää Peikkonen ei ehtinyt ihailla tai muotoilla mielipidettä kerskailevasta soturista, kun maailma räjähti palasiksi. Ne ihmiset, jotka eivät olleet vielä paenneet, alkoivat nyt kirkuen juosta pois päin alttarista. ''Tiesin minä jo tämän. Mielenkiintoinen juhla tästä tuli.'' Pip mutisi hiljaa. Peikkonen ponnahti toimintaan.

Hän lähti vikkelillä jaloillaan kohti räjähdyspaikkaa ja ylipapitarta. Papitar makasi maassa räjähdyksen iskettyä hänet tajuttomaksi. Vertakin näytti olevan paljon. Papitar hengitti enää vaivoin. Peikkonen alkoi ripeästi kaivaa sidetarpeita esiin. Hän jätti huomiotta, että oli päässyt ylipapittaren luo aivan liian helposti. Ja jos hän oli päässyt papittaren luo noin helposti joku muukin voisi päästä. Peikkonen oli täysin keskittynyt haavojen sitomiseen jättäen ympärillä olevan kaaoksen huomiotta.

Paineilma löi Verlasta ilmat pihalle ja passitti naisen tekemään lähempää tuttavuutta maanpinnan kanssa. Hän oli ottanut kämmenillään vastaan kaatumisensa ja saanut komeat nirhaumat niihin. Korvat soiden räjähdyksesta, tukka sekaisin ja silmillä Verla yritti selvittää tilanteen, muttei saanut siihen mahdollisuutta. Ihmiset pyrkivät takaisin jaloilleen ja Verla sai henkensä kaupalla väistellä ihmisten, haltioiden ja kentaurien jalkoja. Heti kun siihen sai tilaisuuden, Verla ponnisti pystyyn, etsi äitinsä ja veti hänet mukaansa ja pyrki eroon sekopäisestä ihmislaumasta. Tönimisen ja tuuppimisen sekä useiden tallottujen varpaiden jälkeen hän näki torin laidalla olevien talojen seinustat. Melkein niihin päistikkää törmäten Verla painautui selkä seinää vasten taloihin kiinni, samoin hänen äitinsä. Useiden eri rotujen edustajat juoksivat aivan heidän neniensä edestä, mutta tässä oli turvallisempaa kuin tuossa kaaoksessa.

Hurrikaanimiehen selkää kohti lensi kaiken maailman heittoaseita. Hurrikaanisoturi kääntyi demoninsa varoittamana ympäri, käänsi kaikki muut terät pois paitsi yhden, joka oli matkalla kohti hänen päätään. Terän millin verran jo kääntyneen Hurrikaanisoturin otsalla, kun suuri puhuri heitti veitsen ja miehen kauemmaksi alttarista. Veitsi teki pois lentäessään ikävän naarmun ihoon ja halkeaman maskiin.

Hurrikaanisoturi otti kontrollin ympärillä kulkevista ilmavirtauksista kesken ilmalennon ja pysäytti itsensä viiden metrin päähän alkuperäisestä olinpaikastaan. Tuulen laannuttua hän katseli nopeasti ympärilleen ja huomasi tajuttoman papittaren ja pienen miehen matkalla auttamaan tätä. Menninkäisen oikealta puolelta nousi puuskasta pöllämystynyt murhaaja, joka nousi jousi jännitettynä viimeistelemään työn. Hurrikaanisoturi heitti keihäänsä miestä kohti ja voimisti nopeutta tuulitaialla. Keihää terä lävisti miehen rinnan ennen kuin tämä sai kunnollista tähtäystä ja nuoli singahti papittaren ohi.

Hurrikaanisoturi riensi kovaa vauhtia papittaren luo ja huusi "Ei tarvitse puhuria pelätä, kun ei demonitkaan Hurrikaanisoturia selätä!". Hän otti keihäänsä takaisin ja valmistautui seuraaviin iskuihin.

Balgabram oli positiivisesti yllättynyt tuhon määrästä, mutta hillitsi ilonsa, jottei paljastaisi omista intresseistään muille. Väkijoukon paetessa hän totesi, ettei hänen tarvinnut olla paikalla tätä kauempaa. Hän nousi ja lipui hitaasti väkijoukon mukana katse kohti alttaria. Daamin kaatumisesta kuulee varmasti kaikki, hän totesi, sitä ei tarvitse olla todistamassa niin, että kaikki näkevät.

Alttari alkoi olla täynnä makaavia taistelijoita. Eloonjääneitä hyökkääjiä nousi ylös ja hyökkäsivät lähimpien eloonjääneiden vartijoiden kimppuun. Napaketun pari päätti hyökätä toisen haltijan kanssa papitarta suojelevan tuulispään kimppuun. Syöksyessään toinen heistä teki voltin ja valmistautui iskemään miekallaan, kun toinen heistä syöksyi toisesta suunnasta miekka ojossa.

Xian oli huolissaan ja sitä myötä raivoissaan. Täysiin magiaan kouluttautumattomana hänen tehtävänsä ei ollut pitää magiahyökkäyksiä poissa. Joku muu oli siis sössinyt ja pahasti.

Hukka nousi sekasorron keskeltä hitaasti ylös ja poimi miekkansa haltiaruumiiden keskeltä. Liian lähellä räjähdystä oleillut kentaurihenkivartija oli haavoittunut pahasti, mutta Xianin päätehtävä oli ylipapitar, ei kumppaneiden auttaminen.

Xianin kanssa jo aikaisemmin tuttavuutta tehnyt menninkäisotus oli ehtinyt ylipapittaren lukse ensimmäisenä. Muut papit maksivat pitkin pituuttaan loukkaantuneina, eikä heistä ollut paljoa apua.

Hyökkäys ei ollut vielä ohi. Aukion tyhjetessä tavallisesta kansasta, salamurhaajia alkoi jälleen ilmestyä. Pahasti kuononsa kivetykseen kolauttanut ja karvansa käräyttänyt Xian juoksi nopeasti alttarille. Ylipapitar ei ollut hyvässä kunnossa, Xian ei tiennyt oliko hän elossa vai ei. Mutta koska menninkäinen selvästi kaiveli laukustaan sidetarpeita, oli kai tämä sitten nähnyt hänessä jotain elonmerkkiä.

Peikkonen rypisteli otsaansa suki hiuksiaan vähän väliä tutkiessaan ylipapittaren vammojen laajuutta ja keriessään siderullia auki. Häntä ei oltu koulutettu tähän, mutta ketäpä muita täällä nyt oli. Miekan kanssa heiluvia hulluja haltioita. Niin mielenkiintoisia kuin he varmasti olivatkin Pipin ei lainkaan tehnyt mieli tehdä lähempää tuttavuutta heidän kanssaan.

Papitar oli kuolemaisillaan se oli varmaa. Papitar täytyisi saada pois täältä jonnekkin rauhalliseen paikkaan, jossa tätä voitaisiin hoitaa, mutta Pip ei ollut varma kestäisikö papittaren kovia kokenut keho lainkaan liikuttelua. Itsekseen mutisten Peikkonen alkoi kiertää sidettä kaulan ja olkavarren välissä olevaan vammaan, joka vuosi runsaasti punaista kallisarvoista verta alttarin kiville.

Peikkonen huokaisi surullisesti. Vain ihme voisi enää pelastaa ylipapittaren hengen. Mutta antaisiko arvon Aysel papittarensa kuolla näin vain. Pip kohautti olkiaan jumalille ja demoneille ja yritti tyrehdyttää verenvuotoa. Jos papitar eläisi hän tarvitsisi vertaan.

//Buhah, änkeen mukaan >)))//

Anei Haci

Kaaos oli omiaan huppuun ja pitkään viittaan verhoutuneelle mustahaltialle, joka pujotteli ketterästi sotilaiden ja loukkaantuneiden lomassa. Ihmiset juoksentelivat kauhuissaan kuka minnekkin, ja vain sotilaat olivat valmiita jäämään taistelukentälle puolustamaan loukkaantunutta papitarta. Anei ei tiennyt kenen järjestämä tämä kaaos oikein oli, mutta se palveli hänen tarkoitusperiään aivan täydellisesti. Kukaan ei kiinnittänyt häneen huomiota tässä sekasorrossa. Sotilaat olivat liian kiinnostuneita taistelusta ja ihmiset pakenemisesta. Anei ei voinut kuin naurahtaa haltia sukulaisilleen jotka kokivat karun kohtalon sotilaiden käsissä. Kuka käski rynnätä päin, voi noita tyhmiä...

Mustahaltia kiersi sotilaiden takaa lavan sivulle ja otti loikan lavalle, kääntyen katsomaan tuota pientä peikkosta papittaren vieressä. Punaiset silmät hupun alla näyttivät huvittuneilta. Kuinka jokin noin pieni ja mitätön saattoi huolehtia muista, kun tämän henki saattoi itsessään olla vaarassa. Anei ei tämän henkeä itse tavoitellut, mutta papitar... Siitä hengestä tämä salamurhaaja tienaisi omaisuuden. Kapeat soret puristuivat viitan alla pitkän tikarin kahvalle ja Anei syöksähti virnistäen papitarta ja peikkosta kohden vetäen tikarinsa viitan alta. Anei heilautti tikariaan kaaressa valmiina syöksemään sen papittaren vain puoliksi lyövään sydämeen. Anei näki tapahtuman kuin hidastettuna...

Hurrikaanisoturia oikealta lähestyneen hyökkääjän pysäytti maahan selälleen lentänyt sotilas, joka viimeisillä voimillaan nosti keihäänsä taistelun hurmaan syöksyneen hyökkääjän tielle.

Hurrikaanisoturi ehti käännähtää tapahtumaa kohti, mutta tajutessaan vaaran olevan jo ohitse hän käänsi katseensa seuraavaan hyökkääjään ja osoitti keihäänsä puolustukseksi hyökkääjää kohti. Keihään terä läpäisi hyökkääjän rinnan, mutta hyökkääjän pisto meni suoraan Hurrikaanisoturin vasemmasta olkapäästä sisään. Vasen käsi irtosi kivun takia keihäästä, jolloin ase lähti liukumaan Hurrikaanisoturin otteessa ja kuollut hyökkääjä pääsi kaatumaan hänen päällensä niin, että molemmat kaatuivat maahan.

Maan lähestyessä Hurrikaanisoturi kauhukseen huomasi murhaajan lähestyvän papitarta tikari ojossa ja oikaisi vielä terveen kätensä lähettääkseen voimakkaan puuskan tönäisemään murhaajan pois. Puuska ei millään ehtisi pelastaa papittaren henkeä, mutta saattaisi saada murhaajan lentämään ikävästi selälleen, mikä jättäisi myös murhaajan aseettomaksi, jolloin hänet olisi helppo vielä pidättää...

Balgabramin ihmeeksi joukosta oli irtautunut yksi haltija lisää. Tätä demoni ei ollut laskenut mukaan. Haltija oli viisaasti odottanut sopivaa hetkeä irtautua joukosta eikä rynnännyt lihamuurin seassa aikaisemmin. Ei väliä, kuka hänet palkkasi, mutta minun puolestani saa viimeistellä homman. Syylliset ovat jo kaikkien tiedossa, demoni totesi.

Keihäällä kaadettu haltija mursi nenänsä törmätessään maahan. Hetken päästä hän nousi polvilleen ja pyyhkäisi veren suupieliltään ja sylkäisi hänet kaataneen sotilaan kasvoille. Hän huomasi papittaren vieressä kyhjöttävän pikkuotuksen, joka ilmeisesti koitti parantaa papitarta. Tämä ei käynyt päinsä. Otus tuskin osaisi puolustaa itseään, joten mitään erikoista ei tarvittu. Haltija nousi, asteli menninkäisen taakse ja nosti jalkansa potkaistakseen menninkäisen päähän.

//ilmoitan vaan, että vedän Verlan pois pelistä.//