Kevään Lilja

// Se on kuollu ny se papitar. Että ei enää vitkuteta peliä eteenpäin :3 //


Salanmurhaajan terän upotessa ylipapittaren lihaan, koko aukion halki kävi kohahdus. Maassa pitkin poikin lojuvat vielä elossa olevat punakaavut tiesivät, että he olivat hävinneet. Heidän ylipapittarelleen vannomansa uskollisuudenvala raukesi, ja hennon taian tuntu sai heidän kompastelemaan hitaasti poispäin. Ayselin alttari oli tahrattu vereen, ja sen ympärillä parveili suuri joukko mitä hävettävintä roskasakkia.

Yhtäkkiä alttarilta lähti uusi paineaalto, joka tönäisi kaikki läsnäolijat, niin elävät kuin kuolleetkin kauemmaksi. Tämä paine ei kuitenkaan ollut räjähdyksen tapainen kova ja väkivaltainen, vaan sen kosketus siirsi läsnäolijat taaksepäin keväisen tuulahduksen voimalla. Koko valkoinen alttari hohti nyt vaaleaa valoa ja sen ympärillä pyöri vieno tuulenpyörre.

Kauempana suoristautunut Xian siirsi katseensa hämmästyneenä hohtavaan alttariin. Hän tunsi pakottavaa tarvetta pysyä kauempana, ja hänen demonisilmäänsä pakotti. Koko aukio oli hetkessä hiljentynyt ja rauhoitunut, tuo outo, hohtava valo ja hento tuuli pitelivät kaikkia aloillaan.

Katselijoiden suureksi ihmetykseksi, alkoi ylipapittaren eloton ruumis nousta hitaasti ilmaan. Paikalla vielä olevien katselijoiden joukossa kävi hämmästynyt kohaus. Ylipapittaren kasvot hohtivat vaaleaa, ja tämän kaapu kiemurteli tämän ympärillä kuin villiintynyt tulenlieska. Jokainen veripisara oli kuivunut hänen iholtaan, ja jokainen ryhje parantunut jättäen jälkeensä van puhtaan ja kauniin olemuksen. Hetken loistettuaan ilmassa, papittaren ruumis alkoi laskeutua alttarin päälle. Ennenkuin se ehti edes koskettaa tuhkaista marmoripintaa, kuului jostain kaukaa kohahdus ja koko ruumis syttyi ilmiliekkeihin. Vain pienen hetken ajan katsojat saattoivat havaita tulessa lintujen siipien hahmoja, ennenkuin lieskat katosivat jättäen jälkeensä vain tumman alttarin ja kevyen savun hajun. Valo himmentyi ja hetken aukiolla oli täysin hiljaista.

Nopeasti toimimaan tottunut Xian oli ensimmäisten joukossa takaisin oma itsensä. Hän räpytteli kirveleviä silmiään, ja tarrasi kovempaa miekkaansa. Hän ei tiennyt äsken tapahtuneelle mitään muuta selityistä, kuin sen, että itse Aysel oli käynyt hakemassa ylipapittarensa kotiin. Xianin tehtävä ei kuitenkaan ollut huolehtia tällaisista asioista, ylipapittaren murhaan syylliset olivat suoraan hänen edessään ja vielä hetken häkeltyneitä. Xianin olisi toimittava välittömästi heidän pidättämisekseen.

Alttarin yläpuolella leijunut hullunkurinen naamiomies oli selättänyt murhaajan. Xianin toimenkuvaan ei kuulunut siviilien kehuminen, eikä hänellä siihen juuri nyt ollutkaan mahdollisuutta. Maassa ihmettelevä mustahaltia oli Xianin ulottuvilla. Vaikka suurin soa murhaajista oli livistänyt pakoon, tätä Xian ei päästäisi. Ayselin ilmestymisen jälkeen aukio oli rauhottunut niin, että hukalla oli lähes esteetön pääsy mustahaltian luo. Yhdellä liikkellä hukka oli loikannut murhaajan päälle, ja vanginnut tämän pitävään otteeseen.

Peikkonen yritti juuri keksiä parasta tapaa sitoa ylipapittaren haavat, kun hän tunsi kohti tulevasta jalasta lähtöisin olevan ilmavirran. Hän ei ehtinyt väistää. Potku osui pieneen menninkäiseen täysillä ja lennätti hänet kauas papittaresta. Vain Pipin itsensä kutsuma ilmavirta ja Peikkosen luontainen sitkeys estivät häntä murtamasta luitaan, hänen tömähtäessä lujaa kiviä vasten. Hän ehti kohottaa katseensa juuri salamurhaajan viimeistellessään työnsä tikarilla. Pip huokaisi, nyt hänen sidoksistaan ei olisi enää mitään hyötyä. Ylipapitar parka.

Kirkas valo kiinnitti taas Pipin huomion. Hän katseli hämmentyneen ihailevana. Hän tiesi sisimmässään tarkkailevansa jumalattaren ihmettä. Ilmeisesti Ayselin palvelemisesta oli sitten jokin hyöty. Tässä olisi kerrottavaa pitkäksi aikaa, Pip pohti kumartaessaan alttaria kohti. Hän mietti, että jos Peikkonen itse ryhtyisi Ayselin papiksi, haettaisiinko hänet samalla tavalla, sitten kun oli hänen vuoronsa mennä pois.

//älkää ihmetelkö et tungen tähän, Kalmis vetää loput poisonbubblen vuoroista //

Hurrikaanisoturi työnsi kaikin voimin raadon pois päältään yhdellä kädellä. Vasen käsi ei tahtonut liikkua kovin paljoa. Sankari nosti itsensä hitaasti pystyyn ja huomasi adrenaliinin ja endorfiinin kadonneen ruumiistaan, kun jokainen ruhje ja haava alkoi särkeä vietävästi.

Hurrikaanisoturi katsoi ympärillään vallitsevaa hiljaisuutta. Papitar oli kadonnut, selvinneet murhaajat juoksivat jo kaukana ja ihmiset alkoivat ilmestyä piiloistaan. Sentään itse tappavan iskun tehnyt oli jäänyt hukan kiinniottamaksi. Hurrikaanisoturi nosti keihäänsä kävelykepiksi ja huikkasi peikolle "Sinä osaat parantaa, voisitko antaa minulle pikaensiavun ennen kuin lähden?".

//Siltä varalta jos joku (vieläkin) odottaa päästä pakenemaan tai muuta, saa jatkaa. Balgabram on poistunut kentältä, joten en kirjoita siitä enempää. Jos taas ei kukaan ole jatkamassa, ehdotan lukkoa.//

// Tjoo, koska kukaan ei ole tätä loppuun vetänyt, niin eiköhän peli katsota päättyneeksi. En ole aikaisemmin ole lukotellut siltä varalta, että joku vielä innostuisi, mutta eiköhän se ole avaimen kääntämisen aika. //