Kuumia tunteita

Vaikka Kalriksen tavoite oli kokoajan ollut selvä, hän oli ihmeissään demonin ponnahtaessa irti hänen tajunnastaa. Kehon lamauttanut sitova tunne oli poissa ja hän näki maailman jälleen. Kalris jäi haukkomaan henkeään. Oliko hän todella onnistunut? Oliko demoni päästänyt irti?

Mies nousi hitaasti jaloilleen ja kääntyi nähdäkseen demonin todellakin kauempana. Valtava voimaa-antava helpotuksen tunne pyyhkäisi hänen ylitseen. Ensimmäinen erä oli voitettu, nyt tuo saastainen olento olisi pyyhittävä pois maailmankartalta.

Kalris hymähti demonin sanoille. "Minä olen tarpeeksi kokenut ollakseni uskomatta demonisia juonitteluja. Minä en tarvitse apua. Olen vapaa mies, ja sellaisena pysyn", Kalris sanoi. Hän mittaili demonia katseellaan ja nosti miekkansa valmiusasentoon. Demoni oli hänenkokoisensa, mutta valtavat siivet voisivat olla ongelma. Demoni voisi nousta ilmaan, vaikkakaan ahtaalla kadulla se ei pääsisi montaa metriä ylös ennenkuin sen siivet takertuisivat rännin reunoihin tai pyykkinaruihin. Demoninmetsästäjällä ei myöskään vielä ollut tietoa vastustajansa maagisista voimista, joten nyt oli edettävä hissukseen.

Ennenkuin vastustaja ehtisi valmistautua, Kalris keräsi sähkömagiaa sormenpäihinsä. Hän päästi ukkosenjyrähdyksen siivittämänä ilmoille sähköiskun, jonka tarkoituksena oli täräyttää vastustaja tunnottomaksi. Jos demoni vastaisi magialla, Kalris pystyisi heti tietämään tämän käyttämän elementin ja varautumaan paremmin mahdolliseen vastahyökkäykseen.

Nill

Nill ei sähköiskua säikähtänyt, arvioi vain nopeasti tarvittavan jännitteen ja keräsi sähkövarauksen käteensä, ohjaten sitten salaman pois päin itsestään. Heidän toinen elementtinsä oli siis sama, mutta se ei tehnyt asioista sen ongelmallisempia. Nill tiesi olevansa edelleen niskan päällä. Hän pystyi käyttämään useampaa elementtiä kuin ihmiset, ja hän oli paljon nopeampi. Ilman täytti terävä rätinä Nillin kerätessä magiaa käsiinsä. Siniset sähköpurkaukset pomppivat hänen käsistään vain hetkeä ennen kuin demoni lähetti kaksi voimasta sähköpurkausta hyökkääjäänsä kohden. Mutta äkkipikaisena ja kärsimättömänä olentona, hän ei voinut jäädä sivuun katsomaan osuisiko hänen hyökkäyksensä vai ei.

Nill tunsi soran antavan hieman periksi jalkojensa alla demonin ottaessa vauhtia ja syöksyessä hyökkääjäänsä kohden.
"Sinä palaat polvillesi mitätön!" Nill sähähti jännittäen kätensä lihaksia. Hän ei ollut enää kiinnostunut Kalriken valtaamisesta, hän halusi upottaa kyntensä tämän pehmeään lihaan ja tuntea punaisen veren virtaavan sorsormiaan pitkin. Nill halusi repiä tuon heikon kehon kappaleiksi ja heitellä osat tämän kylän kaduille jotta kukaan ei enää koskaan uskaltaisi jalallaan astua ulos.

Demoni torjui niin tehokkaasti Kalriksen lähettämän sähköiskun, että sen oli pakko hallita samaa elementtiä. Asiat voisivat käydä hankaliksi, jos demoni hallitsisi elementtinsä paremmin kuin Kalris.

Demonin vastahyökkäyksen tullessa Kalris seisoi jämäkästi paikoillaan ja imi energian itseensä. Hänellä oli yli kolmen vuosikymmenen kokemus salamoiden käsittelystä, mikä oli ihmisten mittapuulla paljon. Demonilla kokemusta sen sijaan saattoi olla vuosisatoja, joten nyt oli noudatettava äärimmäistä varovaisuutta.

Demonin seuraava hyökkäyks kuitenkin laski Kalriksen arviota tämän iästä. Suora, äkkipikainen hyökkäys ei ollut koneneen taistelijan tuntomerkki. Suoraan päin rynnätessä taistelija jättää itsensä avoimeksi monille vastahyökkäyksille.

Kalris käänsi miekkansa valmiusasentoon ja otti muutaman ripeän askeleen vastustajaansa kohti. Hän ei saisi antaa demonin sähköenergiaa rätisevien käsien koskettaa häntä enää toista kertaa. Hän suuntasi miekallaan kohti hyökkääjäänsä tarkoituksenaan imeä tämän energia. Kalris pääsisi tekemään uskomattoman vahvan vastahyökkäyksen sekoittamalla omaansa ja demonilta imemäänsä magiaa.

Nill

Nill kurtisti kulmiaan salamoiden vain kadotessa Kalriksen kehoon aiheuttamatta mitään vahinkoa. Tämä ei mennyt nyt ollenkaan niinkuin olisi pitänyt. Ihmisen tulisi olla kauhusta kankea ja heikko hänen kaltaisensa demonin edessä. Mutta tietysti demoninmetsästäjät olivat nähneet niin kammottavan näköisiä ja suuria demoneita että lähes ihmisen näköinen Nill ei aiheuttanut enää rektiota pelkoon. Toisaalta, Nill oli niin rakastunut omaan ulkonäköönsä, ettei hän edes halunnut olla suuri ja ruma. Hänen ulkonäkönsä sai voitettua monet puolelleen, ja se toimi yleensä paremmin kuin pelotteleminen.

Nill ei halunnut tulla seivästetyksi, joten hän painoi aivan miekan kärjen edessä jalkansa tiukasti maahan ja kiepsahtikin sivuun terän tieltä, samalla kiertävällä liikkeellä suunnaten kätensä Kalriksen hartiaa kohden pitkät mustat kynnet valmiina uppoamaan pehmeään lihakseen. Nill oli edelleen täynnä itsevarmuutta siitä että oli toinen kuinka vahva tahansa, hän voisi ylittää tämän nopeudellaan ja magiallaan. Hän ei ollut paljastanut toista elementtiään, joten hänellä oli yllätysetu puolellaan.

Lähitaistelu ei ollut Kalriksen vahvimpia puolia, mutta hän oli silti tarpeeksi kokenut ollakseen jättämättä aukkoja puolustukseensa. Demoni oli uskomattoman nopea, mutta pelkkä suunnittelematon säntäily ei johtaisi mihinkään. Oli hänen vastustajansa demoni tai ei, silläkin tulisi fyysiset rajoitteet joskus vastaan.

Kalris ei hämääntynyt demonin väistöliikkeestä, vaan kierähti maahan väistäen tämän sohaisun. Kyykysssä hän olisi hetkellisesti vastustajansa alapuolella, ja näinollen saisi iskeyttyä täysin varoittamatta kulmasta, mitä demoni ei ehkä olisi heti ensimmäiseksi osannut odottaa. Kalris vapautti aikaisemmin imemänsä sähkövirran yhtenä jyräyksen saattelemana iskuna.

Nill

Nill hämääntyi miehen väistöliikkeestä, ja menetti näin sen sekunnin verran kallisarvoista aikaa itseltään. Hän tunsi söhkövirran juoksevan pitkin kehoaan lamauttaen lihakset ja aistit. Kipu tuntui joka puolella hänen kehoaan, eikä Nill voinut edes huutaa. Ja kun se oli ohi, hänen kehoaan poltteli kauttaaltaan. Kuin pienenpienet liekit olisivat pesiytyneet hänwn ympärilleen kiduttaen hitaasti.

Nill kompuroi muutaman askeleen kunnes tunsi selkänsä tömähtävän seinään. Kipu ei ottanut hellittääkseen, Nill tunsi vihan kasvavan sisällään tehden hänet hulluksi. Kuinka mokoma ihmisen rääpäle saattoi vain tulla päin, iskeä häneen miettimättä seurauksia.
"Maanmatonen... Kurja ihminen.." Nill manasi itsekseen päätään pidellen. Ajatukset tuntuivat juoksevan kehää ilman minkäänlaista päämäärää, ja jokainen lihas vapisi kuin horkassa. Mutta hän oli hengissä. Hänen piti saada kroppansa toimimaan listiäkseen tuon julkean ihmisen joka pisti kampoihin jatkuvasti.

Nill levitteli siipiään hitaasti, vain varmistaakseen että ne liikkuivat vielä. Sitten sormet, varpaat, muutama haparoiva askel...

Kalris sai demonin yllätettyä, mitä hän ihmetteli hieman. Tämän nopeus ei ollutkaan loppumatonta, joten hänellä oli kuin olikin jokin mahdollisuus voittaa. Demoni otti muutaman askeleen taaksepäin, mutta Kalris ei voinut olla varma, oliko se oikeasti loukkaantunut vai näyttelikö vain. Demonit eivät olleet kuolevaisia, eivätkä niitä sitoneet kuolevaisten säännöt. Ihmiselle tappava isku saattoi olla demonille hyttysenpistosta pienempi.

Kalris nousi ripeästi mutta varovaisesti ylös valmiina kaikkeen. Demonia ei selvästi ollut vielä lannistettu, se availi siipiään aivan kuin valmistelisi hyökkäystä.

Demoninmetsästäjällä ei kuitenkaan ollut aikaa jäädä odottamaan että demoni keräisi itsensä jälleen. Hän tähtäsi uuden sähköiskun kohti demonin kasvoja harhautukseksi ja ryntäsi miekka ojossa kohti olennon kylkeä.

Nill

Sähköiskusta edelleen toipuva Nill havaitsi salaman tulevan kohti kasvojaan, joten tämä reagoi niin nopeasti kuin kohmeisella kropallaan pystyi. Hän keräsi sähkövirtaa käsiinsä ja käänsi salamn poispäin itsestään, tajutessaan samalla hetkellä, että Kalris oli vain askeleen päässä hänestä, kylmä terä valmiina lävistämään hänen kylkensä. Nill astui pikaisesti sivuun, mutta vain silmänräpäytyksen kestävän hetken liian myöhään välttyäkseen kaikelta vahingolta. Terä viilsi haavan Nillin kylkeen, muttei aiheuttanut muuta kuin lihashaavan. Nill piteli kylkeään josta paksua mustaa verta valui hänen punaista ihoaan pitkin. Hän näytti jäävän alakynteen, eikä se käynyt nuoren demonin ylpeydelle lainkaan.

Nill Murahti vihaisesti ja sytytti suuren liekin käsiensä väliin. Se suureni uskomattoman nopeasti ja Nill muovasi siitä käsiensä väliin kirkkaan tulipallon, kuin pieni aurinko, ja sinkosi sen sitten hyökkääjäänsä kohden.
"Häviä silmistäni!" Nill huusi raivoissaan. Hänen pupillinsa olivat muuttuneet vain kapeiksi viiruiksi ja hengitys raskaaksi. Nill tiesi jo menettäneensä malttinsa lopullisesti, muttei enää tehnyt elettäkään itsensä rauhoittamiseksi. Hän halus vain pyyhkiä tuon ihmisen olemassaolon toiselle puolelle, ja potkia tämän tuhkat kujan nurkkaan mistä joku joskus ne lakaisisi pois, ellei sade veisi tuhkaa ennen sitä.

Kalris tunsi miekkansa uppoavan demonin lihaan. Hän kierähti kauemmas samalla kaarevalla liikkellä ja otti muutaman askeleen etäisyyttä jälleen nähdäkseen miten demoni reagoisi. Ihminen olisi jo pudonnut pois pelistä, mutta tämä demoni oli liiankin sitkeä tapaus. Pahimmassa tapauksessa se parantaisi itseään tai voimistuisi vihansa ansiosta entisestään. Kalriksen otsa oli päättäväisesti rypyssä kun hän pohti nopeasti vaihtoehtoja.

Heti kun demoni otti yhteyttä toiseen elementtiinsä, Kalris aisti magian auran värin muuttuneen. Tuli! Olisihan se pitänyt arvata että tämä olento hallitsi enemmänkin kuin yhtää elementtiä. Sähköllä ei ollut mitään mahdollisuuksia tulta vastaan, joten demoninmetsästäjä olisi mennyttä, ellei pian keksisi jotain.

Tulipallon singotessa ilmoille näytti hetken siltä, että se olisi niellyt Kalriksen kokonaisena. Pian kuitenkin ilman täytti sihisevä rätinä. Kalris oli täräyttänyt yhden talojen seinustalla patsastelivista sadevesitynnyreistä palasiksi, ja seisoi nyt vesilammikossa. Hän kutoi vesipisaroista magiansa avulla tiheää verkkoa ympärilleen, joka sihisi höyrystyessään kuumuudessa. Kiehuvien roiskeiden aikaansaamat palovammat täplittivät vähitellen miehen kasvoja ja käsiä, ja tuliryöpyn loputtua hän henkäisi syvään. Demonin temppu oli ollut uskomattoman tehokas, eikä Kalris ollut ollenkaan varma pystyisikö hän torjumaan toisen samanlaisen hyökkäyksen.

Yrittäen jättää huomiotta kirvelevän ihonsa Kalris kumartui märkää maata kohti. Vesi oli sähkön paras kaveri, ja voimisti ja kuljetti tätä nopeasti paikasta toiseen. Kalris lähetti jälleen nopeasti märässä maassa liikkuvan sähköiskun kohti vastustajaansa. Tämä tappelu olisi saatava loppumaan pian.

Nill

Nill oli hämillään siitä että Kalris oli onnistunut torjumaan hänen hyökkäyksensä, eikä ehtinyt reagoimaan uuteen uhklaan. Jo toinen sähköisku ravisteli demonin kehoa saaden haavankin suurenemaan. Se levisi pituudessaan ja mustaa verta ryöpsähti maahan sihisten. Nill hoippui paikoillaan, hetken, nojaten sitten kädet polviinsa ja oksensi verta jalkojensa juureen. Häntä heikotti, ja koko kroppa vapisi. Kuinka kauan tätä voisi vielä jatkaa...

Nill hengitti vavisten ja nosti katseensa Kalrikseen jonka iho oli palanut kuumasta vedestä. Miksi se tuli aina vain päälle... Miksei Nill saanut yhtään kunnon osumaa perille. tämä repisi hänen kehonsa osiin ennenkuin kunnon tuhoa tulisi aikaan.

Nill kohottautui hitaasti, yski ja vapisi, purren hampaitaan yhteen. Tämä ei voinut olla totta. Nill vaihtoi jalkojensa asentoa ja jäi tarkkailemaan metsästäjäänsä, pitäen viimeiset voimansa nyt tässä. Viimeinen tilaisuus. Seuraavan kerran hänen kehonsa ei voisi enää liikkua normaalisti, joten kaikki riippui nyt tästä. Nill piti magian hyvin lähellä käsiään. Yksi kosketus, edes vaatteeseen, ja hän sytyttäisi demoninmetsästäjän ilmiliekkeihin...

Pariton Nillin hyväksi, parillinen Kalriksen:

Käyttäjä 'Kalmankukka' on tehnyt toimenpiteen: Nopanheitto

'Perusnoppa' : 1

Jassoo

Kalris hengitti raskaasti hampaittensa läpi. Jatkuva magian käyttö tuntui hänen käsissään ja koko kehossaan. Salamanisku oli jälleen osunut, mutta kirottu demoni ei näyttänyt vieläkään lannistuneen. Musta veri pulppusi kadulle loppumattomana ryöppynä, mutta silti demoni ei ottanut lannistuakseen.

Kalris sen sijaan oli vähitellen voimiensa rajoilla ja polttava tunne raastoi hänen ihoaan. Miehellä ei kuitenkaan ollut enää aikaa jäädä tuskastelemaan oloaan, sillä hänen vastustajansa kävi jälleen uuteen raivoisaan hyökkäykseen. Demonin kynnet raapaisivat Kalriksen miekkaa vasten, ja pyörähtivät sitten sivuille. Seuraavassa vastustajan nopeassa liikkessä mies ei pysynyt enää mukana, vaan demonin jäätävä koura sai hänestä jälleen otteen.

Sekunnissa Kalris oli roihahtanut ilmiliekkeihin. Mies päästi tuskaisan huudon ja vaipui polvilleen. Sanoinkuvailematon tuska sumensi ajatukset ja pakotti liikkeelle. Liekit oli saatava sammumaan... Ehtimättä miettiä mikä olisi järkevintä Kalris heittäytyi maahan ja yritti kierimällä saada liekit taltutettua. Märkä muta tarttui kaikkialle ja sammutti palavimman roihun. Kipu sai Kalriksen täyteen raivoa ja vihaa, jota hän ei tavallisesti koskaan näyttänyt. Mies nappasi jäljelläolevan tikarinsa vyöltään ja sinkosi sen murhanhimoisena demonia kohti. Vaikka Kalriksella ei ollut voimia terästää iskuaan magialla, tekisi terään kaiverrettu riimu kuitenkin pahojaan.

Nill

Nill tunsi voitonriemua itsessään saadessaan iskunsa perille. Vielä enemmän Demoni tunsi riemua itsensä puolesta nähdessään ihmisen viimein osoittavan lajilleen ominaisia tunteita. ärtymystä, vihaa, halveksuntaa, pelkkää raivoa ja murhanhimoa. Nill hymyili Kalrikselle pyyhkäisten hiuksia silmiltään.Hän avasi suunsa myötäilläkseen noita tunteita ja rohkaistakseen vihollistaan ruokkimaan noita tunteita, kun isku töytäisi hänen kehoaan taaksepäin. Tätä seurasi viiltävä kipu, ja Nill jäi tuijottamaan kylkiluiden väliin uponnutta tikaria.

Nill tarttui kahvaan ja kiskaisi tikarin kyljestään kädet vapiset. musta veri kirjaili jo hänen ylävartaloaan ja suupieliään, saaden nyt lisää väritystä aikaan.
"Minä en tajua..." Nill sanoi hiljaa päätään pudistellen ja antoi tikarin tipahtaa käsistään mutaiseen maahan. "Kuinka sinä tulet koko ajan päälle... Sinä olet vain ihminen..." Demoni vajosi polvilleen oksentaen verta jo valmiiksi liejuiseen maahan. Hänestä ei ollut enää taistelemaan, se oli selvä. Ja jos hän ei pian pääsisi parantelemaan itseään johonkin suojaisaan koloon, hän kuolisi ilman taisteluakin. Lihakset alkoivat pettää, häntä huimasi. Nill tiesi menettäneensä liikaa verta jopa demoniksi. Ja silti hän oli kovin yllättynyt oman kehonsa heikkoudesta. kaipa hän oli odottanut siltä paljon enemmän...

Kalris taputteli viimeisen kytevän liekin sammuksiin ja yritti punnertaa itseään ylös, mutta ei päässyt kuin kontalleen. Hänen kehonsa viestittämä tuska oli pahinta mitä hän oli ikinä kokenut. Vasemmasta hartiasta eteenpäin räjähtänyt tulipallo oli polttanut koko kehoa, mutta pahimmiten kättä ja selkää, joiden iho tuntui siltä, kuin se olisi repäisty riekaleiksi. Kalris puristi yhä mudassa pyörinyttä miekkansa kahvaa kuin viimeistä toivoaan ja vaikersi ja huohotti tuskissaan.

Demonin viimeistelevää iskua ei kuitenkaan kuulunut. Kalris ei olisi voinut tehdä enää paljoakaan puolustaakseen itseään, mutta ilmeisesti hänen viimeinen tikarinsa oli osunut kohteeseensa. Mies kohotti päätään ja näkikin demonin pahoin loukkaantuneena edessään. Oli aina outoa nähdä suuri ja mahtava pimeyden olento tuskissaan kuin kuka tahansa kuolevainen. Mahtavat maagiset voimat ja Chimaa seuraavat jumalat eivät sittenkään olleet ylitsepääsemättömän voimakkaita.

Kalris värisi tuulenpuuskan eksyessä kujalle. Hitaasti hän repäisi paidanriekaleensa pois ja upotti sitten jälleen kätensä mutaan. "Aysel, anna minulle voimaa", hän rukoili puoliääneen.

Nill

Demoni kuuli Kalriksen hiljaisen rukouksen, ja nauroi. Nauroi päätään pudistellen, vaikkei jaksanut edes punnertaa itseään kunnolla ylös.
"Missä sinä näet jumalattaresi täällä? Häntä ei kiinnosta. Sinä, et merkitse hänelle mitään!" Nill yksi hiljaa ja veti vavisten ilmaa keuhkohinsa.
"Sinä elät harhoissa, kuvitellen olevasi osa jotain suurempaa. Vaikka todellisuudessa, sinä vihaat minua. Sinä haluat repiä minut kappaleiksi, työntää kätesi sisääni ja katsoa minun kuolevan silmiesi edessä. Koska sinä, olet ihminen. siihen sinut on tehty. et voi muutakaan."

Nill kohottautui vapiseville jaloilleen ja levitti siipensä auki katsoen kohti taivasta joka pimeni uhkaavasti sadetta enteillen.
"Minä etsin sinut käsiini uudestaan ja näytän sinulle millainen sinä oikeasti olet. Tulet yllättymään, mutta ehkä se avaa silmäsi ja tajuat minun tieni olevan totuudenmukaisempi kuin sinun. " Nill sanoi hymähtäen, levitti siipiään ja kohosi ilmaan kylkeään pidellen. ilmavirta ei tuonut tuskaan helpotusta yhtään, saatikka sitten painooima joka halusi kiskoa lentävän olennon kohti maata. Nill kuuli Skaron naurun päässään, ympärillään. Ilkkuvan äänen joka huusi ettei hänestä ollut mihinkään jos ei kerran pärjännyt edes yhdelle demoninmetsästäjälle. voi mikä raukka, oikea pelle, ehkä skaron tulisi harkita suojattinsa vaihtoa kun Nill oli niin säälittävä...

Demoni nauroi. Tämä jaksoi yhä jatkaa loputonta härnäämistään. Se oli samaa kaikissa demoneissa. Ne vain eivät voineet myöntää häviötään, vaan ennemmin kuolisivat yrittäen todistella omaa voittamattomuuttaan. Kalris jalkoi hädin tuskin nostaa päätään ja luoda viholliseensa jäätävän katseen. "Minun tehtäväni on tuhota sinunlaisesi maan päältä. Olen oikeus", hän mumisi hiljaa. Sanoista puuttui aikaisempi ponnekkuus. Kalris ei myöntäisi ei ikinä myöntäisi häviötä saastaiselle demonille.

Demonin levittäessä siipensä ja ponkaistessa ylös taivaalle Lyelai ryntäsi talojen välistä paikalle. Nähdessään kujan verisen sotkun ja veljensä pahat vammat hän henkäisi kauhistuneena. "Ayselin tähden, oletko kunnossa?" hän kumartui Kalriksen viereen. "Luulin jo sinun olevan mennyttä. Typerä, typerä mies!" Lyelai huolehti. Kalris virnisti hänelle. "Elossa ollaan", hän pakotti hymyn huulilleen.

Nill

Nill laskeutui lopulta kallionkielekkeelle, menettäen samalla tasapainonsa ja rojahtaen kasvoilleen pölyiselle kalliolle. Nill raahasi itsensä loppumatkan päästäkseen nojaamaan viileää kiveä vasten. Demoni katseli kulmat rutussa vuotavia haavojaan, painaen sitten kätensä toisen päälle. Hänen kehonsa alkaisi kyllä parantaa itseään kunhan sille antoi hieman aikaa ja rauhaa.

"Sinä olet heikko! Mikset taistellut kunnolla! Minä annoin sinulle juuri tuollaisen vahvan kehon jotta sinä voisit taistella ja olla vahva, mutta oletkin vain surkimus!" Kuului kiukkuinen ääni Nillin päässä. Nill huokaisi raskaasti ja pyöräytti silmiään.

"Minä olen kaunis, joten yleensä selviän tuollaisista tilanteista ilman mustelmia. Nyt vain kävi näin, ei minun yleensä tarvitse taistella laisinkaan." Nill selitti hiuksiaan sukien. Hän tiesi olevansa todella turhamainen ja itsekäs, mutta ei pitänyt sitä ongelmana. Niin kauan kuin oli vain hän ja hänen asiansa, kaikki olisi hyvin, eikö niin?

"Imbesilli, turhake, heikko ja kyvytön, sitä sinä olet!"

"Etkö nähnyt sitä? Se mies menetti malttinsa. Hän todella todella halusi nähdä minun kuolevan..." Nill puhui ja melkein hymyili. Hänestä oli niin viihdyttävää nähdä rauhalisten ihmisten sortuvan väkivaltaisiin ajatuksiin ja vihaan.

"Entä sitten? Melkein pääsit hengestäsi! Mitä hyötyä sinusta on jos meinaat kuolla tuollaisen, keskivertoisen demoninmetsästäjän puukkoon? Olet hyödytön, pelkkää painolastia harteillani!" Nill irvisti kivusta lihasten alkaessa punoa itseään kasaan. Paraneminen oli suhteessa hyvin nopeaa, mutta se ei ollut kivutonta. Demonien elämä ei kyllä ollut helppoa missään suhteessa...

" Jos todella olen niin hyödytän ja turha, miksi olet täällä?" Nill tuijotti tyhjyyteen mitään näkemättä. Hän ei ollut koskaan aikaisemmin ajatellut sitä. Millaista se olisi jos skaro todella päättäisi ettei Nillistä ollutkaan mihinkään ja hylk'isi tämän. Mitä hän oikein tekisi? " Sinä voisit olla tekemäsä mitä tahansa muuta, mutta olet täällä, minun kanssani ja puhut minulle. Miksi, jos kerran olen niin turha?"
Nillin päässä tuli hiljaista ja hetken aikaa hän oli varma että skaro oli poistunut ja jättänyt hänet oman onnensa nojaan, mutta sitten tämä jatkoi uudelleen.

"Sinussa on potentiaalia. Sinun kehosi on tehty vahvaksi, vaan olet samalla manipuloiva ja kiero. Jos vain et olisi niin äkkipikainen ja kärsimätön, sinusta olisi vaikka mihin..." Nill tuhahti ja piti kasvonsa tylsistyneinä vaikka tunsi pienen ilon sisällään. Kun joku sanoo että sinussa on mahdollisuutta mihin vain, se tekee onnelliseksi. Ainakin itsekkään demonin, joka rakastaa kuulla kehuja itsestään.
"Sinut on saatava oppimaan taistelun oikeat otteet... Minä teen sinusta voittamattoman!" Nillin pää kaikui käkättävää naurua kun tämä sulki silmänsä ja vajosi rauhoittavaan pimeyteen. Hänen tapoihinsa ei kuulunut nukkuminen, mutta nyt hänen kehonsa oli aivan liian väsynyt pysyäkseen hereilläkään..

// Saako tulla mukaan? :'3 Ei ole siis tarkoitus keskeyttää taistelua tai mitään, kunhan häärin näin aluksi että pääsisin vähän sisälle tähän ropeen. //

// Kyllä muuten, mutta olet hieman myöhässä. Nill on lentänyt pois paikalta ja mun hahmo Kalris on niin pahassa kunnossa, että se todennäkösesti pyörtyy tohon. Joku heivaa sen hoitoon, jossa se makaa lahnana seuraavan viikon. Joten ei paljon pelattavaa :'D Mites, kiinnostaisko vaikka tämä peli?: http://ayselchima.foorumini.com/t83-kun-sopua-ei-synny

// ai, oho :---D ehken sitten tule. x) käyn katsomassa tuon siun linkkaaman.//