Myrsky nousee

// Hollyä odottelen //

Eleia Rosenna

Syksy oli saapunut Rioveniin. Kun viljasato oli saatu korjattua, lähti kylään väliaikaisesti palkattu työvoima takaisin omille teilleen, ja katujen vilinä hiljeni. Torikauppiaiden kojut olivat vielä hetki sitten notkuneet sadonkorjuun satoa, mutta viikkojen vyöryessä eteenpäin oli heidänkin aika pakata myymättä jääneet tavarat kärryihin ja poistua odottelemaan ensi kevättä.

Kylän laitamilla, suurimman tien varressa istui jo hieman ikää kerännyt nainen. Hänen valkoiseksi muuttunut tukkansa oli letitetty siistille palmikolle ja hänen rystysensä pitivät rennosti kiinni tammipuisesta kävelykepistä. Eleia Rosennan olemuksesta saattoi yhä aistia jäänteitä sotilasurasta; hänen tarkoilta silmiltään ei jäänyt mitään huomaamatta, eikä hänen ryhtinsä kumartunut. Vanhalla iällä hänellä ei ollut mihinkään kiire, joten hieman notkuva penkki räätälin asunnon seinustalla oli muodostunut hänen lempipaikakseen. Siitä näki pitkälle sekä tien että kylän suuntaan.

Eleia vilkaisi taivaalle ja huokaisi. Paksut tummat pilvet enteilivät sadetta, pahimmassa tapauksessa jopa lunta. Huono sää keräisi tieltä ison kasan maantieöykkäreitä ja onnenonkijoita kylään suojaan. Tulokkaat aiheuttivat aina harmia, Eleia oli juuri viime viikon myrskyn aikaan saanut varoa majatalossa riitaa haastanutta kiertelevää roskasakkia. Sään muutoksen vaikutus näkyin tiellä heti; Eleia huomasi tiellä tulokkaan, joka selvästi oli matkalla kaupunkiin.

// Täällähän mie, anteeksi huono vastaus. :/ :]

Holl oli jättänyt metsän noin viikko sitten. Metsästä pois lähteminen oli ollut toisaalta outoa, mutta talveksi ei tytöllä ollut kunnon vaatteita. Ei sillä, Liekkipää todennäköisesti hyppelisi pussihousuissaan koko talven, mutta kunnollinen makuupussi oli hajonnut viime talvena. Nyt olisi korkea aika hankkia uusi makuupussi.

Ihmisiä tuli harvakseltaan vastaan. Kaksi kentauria ravasivat hihitellen Hollyn ohi ja vilkuilivat rakastuneina toisiaan.
- Hmph...
Holly huokaisi. Liekkipää ei kertakaikkiaan voinut ymmärtää tuollaista sokeaa rakkautta. Pari kääpiötä käveli juroina ohi.
Holl kurtisti kulmiaan ja korjasi jättimäisen likaisenbeigen reppunsa asentoa.
"RIOVEN"
Suuri kyltti ei varmasti jäänyt keneltäkään huomaamatta. Holl pysähtyi kyltin eteen. Pienellä käsialalla oli nurkaan tuherrettu "100m".
- Olemme pian perillä!
Holl sanoi tekoreippaasti uupuneelle Nanolle. Susi katsahti Haltiaan ja ilmettä voisi kuvata sanoilla: Ja lehmät lentää.
Holl huokaisi.
- Hei come oon! Ei se nyt noin pahaa ole.
Susi nyrpisti nenäänsä.

Räsyinen haltiatyttö asteli eteenpäin. Kaupungin laitamilla olevat talot näyttivät juroilta ja vanhoilta.
Langa nuokkui väsyneenä Hollyn olkapäillä, puoliksi Haltian räväkänpunaisten hiuksien alla. Nano oli sitävastoin repinyt itselleen voimia jostain ja hyppeli nyt Hollyn jaloissa.
Navakka tuuli piiskasi tytön kasvoja ja pieni tihkusade latisti jo muutenkin ankean tunnelman.
Nyt kun oltiin paljon lähempänä kaupunkia, kaikki yrittivät rynniä kaupunkiin ensimmäisenä. Suuri säkki selässä hankaloitti huomattavasti kävelyä ja siksi Haltia pyöri enemmän ympäri, kuin käveli eteenpäin. Ihmiset tönivät toisiaan ja kentaurit raivasivat tietään.
Haltia ei nänyt Nanoa missään ja saattoi vain toivoa, että se älysi pysyä mukana. Tihkusade oli yltynyt kunnon sateeksi ja Hollyn vanhat rispaantuneet vaatteet olivat pian ihan märkiä. Ennen kaunis, tätä nykyä vanha ja kulunut neonkeltainen paita liimautui ihoon ja paljasti samalla inhottavasti alusvaatteet ja kaikki rajat. Räväkänpunaiset hiussortuvat liimautuivat kiinni naamaan.
Holly kovensi kävelyvauhtiaan.
- Neiti on hyvä ja katsoo eteensä!
Kuului ärsyyntynyt huudahdus. Holl makasi ojassa. Haltia oli törmännyt päistikkää suureen mustaan Kentaurimieheen.
Tytön vihertävänturkoosit silmät katsoivat nolostuneen hämmentyneinä tummanruskeita vihaisia silmiä.
- Ööh, juu anteeksi..
Holl lausahti, mutta kentauri oli jo häipynyt vihaisesti tuhahdellen.
Haltiatyttö huokaisi ja veti litimärät hiuksensa kasvoiltaan pois. Koko tyttö oli päästä varpaisiin litimärkä ja kylmyys hiipi hiljalleen tytön sisuksiin. Mutta ojan pohjallekkaan ei voinut jäädä, Kaupungissa olisi ehkä mahdollisuus päästä kuivattelemaan itseään.
Holl nousi ja veti useamman kilon painoisen reppunsa selkään. Langa kipusi takaisin Haltiansa niskan taakse. Frettikään ei ollut selvinnyt kuivana, vaikka olikin huomattavasti kuivempi kuin Holl. Nano ilmestyi - mutaisena - heidän eteensä. Sade jatkui tasaisena, mutta tuuli oli vaihtanut suuntaa.

Holl oli kuolemanväsynyt. Häntä paleli, vaatteet olivat ihossa kiinni ja tukka roikkui märkänä klönttinä niskassa. Nano raahautui väsyneenä Holln kintereillä ja urisi välillä mielenosoituksellisena ihanasta säästä.
Kaduilla ei ollut enää hirveä tungos, mutta se tuntui silti metsän rauhaa rakastavalle Hollylle hieman epämielyttävältä. Holl vilkuili ympärilleen etsien paikkaa, jonne voisi istahtaa. Tyttö huomasi vanhan naisen istuvan hieman risaisen näköisellä penkillä.
Holl asteli uupuneena siihen ja puoliksi kumarsi ja puoliksi niiasi Naiselle.
- Saisinko istua viereenne?
Tyttö hymyili rouvalle.
Haltia ei jaksanut miettiä, mitä muut hänestä ajattelivat, yritti käyttäytyä ystävällisesti. Pienestä pitäen oltiin tätä opetettu niiaamaan ja kumartamaan, joten se tuli tätä nykyä jo luonnostaan. Hymyileminen oli tytön yleisin ilme.

//Eli tosiaan sori laadusta... Toivottavasti ei ollut paljon virheitä. Onko Eleia siis Haltia vai ihminen vai?

// Ihminen on. Taisipa unohtua mainita //

Sateen alkaessa ropista suurina pisaroina alas taivaalta Eleia nojautui seinää vasten. Räystäs suojasi hänen istumapaikkaansa, joten naisella ei ollut kiire jättää penkkiä. Tiellä liikkujat olivat saanet uutta vauhtia töppösiinsä, ja majataloa kohti soljui tasainen virta suojanetsijöitä.

Nuoren haltianaisen poikkeaminen tieltä sai Eleian nostamaan katseensa. "Kernaasti, kyllä täällä tilaa riittää", hän sanoi hitaasti hymyillen ja siirsi kävelykeppiä pois tieltä. Näin syvällä Barcelin sydämessä haltiat olivat harvinaisempi näky, vaikkakin Eleialle tuttuakin tutumpi. Hän oli luonut pitkän uran Barcelin armeijan riveissä toimimalla Balmorren joukoissa maagina ja reissanut ympäri Aysiaa. Enää hän ei tuntenut minkäänlaista kaunaa suippokorvia kohtaan, - ei hän ollut oikeastaan koskaan tuntenut, kunhan oli vain totellut käskyjä. Eleian elämän motiivina oli aina toiminut oman itsensä kehittäminen, ei poliittiset päämäärät.

Haltianaisella oli mukanaan kaksi lemmikkiä, joita katsellessaan Eleia hymyili. "Mikäs noin kauniin naisen tänne saakka tuo?" Eleia kyseli. "En ole itse päässyt tekemisiin haltian kanssa vähään aikaan. Vaikka rauha onkin ollut voimassa jo monta vuotta, ei suhtautuminen haltioihin näin kaukana rajasta ole kovin suopeaa. Isoissa kaupungissa, kuten Riovenissa tilanne on tietysti parempi", nainen puhui. Hänen äänessään ei ollut ennakkoluuloja tai kaunaa, hän puhui aivan kuin vain todeten asian.

"Kernaasti, kyllä täällä tilaa riittää."
Vanha ihmisnainen vastasi. Holl hymyili kiitollisena ja rojautti reppunsa penkin toiseen päähän. Se notkahti ikävästi ja tyttö katsoi pahoittelevasti naista.

Holl istahti penkille. Vaatteet litisivät, mutta penkki oli kuiva ja lämmin. Langa oli havahtunut ja istui nyt typertyneenä tytön olkapäällä. Nano istui Hollyn jaloissa, korvat hieman lörpällään, kertoen selvästi, kuinka paljon naaraspentu inhosi sadetta.

Ihmisnaisen kysymys havahdutti Haltian. Liekkipää ei ehtinyt vastata ihmiselle, kun tämä jatkoi:
"En ole itse päässyttekemisiin Haltian kanssa vähään aikaan. Vaikka rauha onkin ollut voimassa jo monta vuotta, ei suhtautuminen haltioihin näin kaukana rajasta ole kovin suopeaa. Isoissa kaupungeissa, kuten täällä Riovenissa tilanne on tietysti parempi."
Nainen kertoi. Tämän ääni kuulosti siltä, kuin ään vain olisi kertonut tai todennut asian. Holl tykkäsi kovasti naisen asenteesta.
Holl hymyili ystävällisesti ja rapsutti hajamielisesti Nanon korvantaustaa. Langa tuli tietenkin kateelliseksi ja kiepsahti pois Haltian olkapäältä. Se vilkaisi vanhaa naisihmistä kiinnostuneena ja otti sitten askeleen kohti tätä. Se kuikutti hiljaa ja otti toisen askeleen.
" Tulen Lohikäärmetasangolta. Tarvitsen uusia vaatteita ja ajattelin, että täältä niitä varmaan saa. Niin ja nimeni on Holly, Holly McAberdeen. "
Haltia esittäytyi, vastaten samalla naisen edelliseen kysymykseen. Fretti oli jo ihan muutaman sentin päässä naisen kädestä.
" Äh, anteeksi."
Holl sanoi ja koukkasi fretin syliinsä. Tyttö ei tiennyt, tykkäsikö nainen siitä, että fretti tunkeutuisi syliin rapsutettavaksi. Haltia oli kyllä huomannut toisen naisen ystävällisen katseen eläimiinsä, mutta piti silti Langan otteessaan. Fretti rimpuili ja murisi outoa vinkuvan ääntään. Se ei todellakaan ollut iloinen, ettei saanut tutustua toisiin ihmisiin.

Holl vilkaisi anteeksipyytävästi naista. Sade ei osoittanut loppumisen merkkejä, päin vastoin. Räystäs Haltian ja ihmisnaisen yllä kuitenkin suojasi hyvin sateelta. Holl kumartui reppunsa puoleen ja sai kiskottua sieltä esiin turkoosinsinertävän pyyhkeen. Pyyhe oli viime kesänä ostettu ja näytti hassun uudelta ja hienolta tytön rispaantuneiden vaatteiden rinnalla. Ei sillä, ei tyttö mitenkään sotkuinen tai likainen ollut, metsässä vaan vaatteet tahtoivat muuttua haalistuneiksi. Holl kieritti pyyhkeen hiustensa ympärille. Langa, joka normaalisti kuivaisi itseään pyyhettä vasten istui nyt mielenosoituksellisesti kyyryssä tytön sylissä ja vilkuili aina välin kaipaavasti ihmisnaista. Holl kaivoi vielä toisen, pienemmän, haalistuneenkeltaisen pyyhkeen laukustaan ja alkoi sitten kuivata Langaa. Nano siirtyi lähemmäs Haltiaansa ja katsoi pyyhettä odottavaisesti. Suden korvat olivat vielä pentumaisesti hieman löysät, mutta pentu pii niitä kuitenkin niin suorina, kuin pystyi, kertoen, että sekin haluaa kuivatuksen.

//Ei haittaa, toivottavasti sua ei haittaa, multa tulee hieman Sönkköä tekstiä. Kirjoitan iPadilla, eli jos tekstissä on omituisia virheitä yms. Tämä meidän Pädi "korjailee" sanoja oman mielensä mukaan...

Eleia nyökkäsi haltian sanoille. "Vai lohikäärmetasangoilta. Ei mikään lyhyt matka", hän tuumi. "Olen Eleia Roseanna, aluperin kotoisin Berenneiden vuoristolta, mutta nyt olen asettunut tänne. Tässä iässä ei oikein enää tee mieli reissata pitkiä matkoja, vaikka vielä kenties tekisikin mieli nähdä maailmaa. Oma tyttäreni, joka on varmaan sinua hiukan nuorempi asuu Isirionin puolella, ja olisi mukavaa käydä katsomassa häntäkin joskus." Varsinkaan talvea vasten liikkuminen ei olisi mukavaa, ja yksin likkuva vanhus houkuttelisi taskuvarkaita kuin lamppu perhosia.

Hollyn fretti näytti olevan uudesta tuttavuudesta kovinkin kiinnostunut, joten Eleia ojensi sormensa rapsuttaakseen eläintä niskasta. Se kuitenkin sujahti piiloon Hollyn alkaessa kaivaa pyyhkeitä kassistaan. "Taisit ehtiä kastua pahastikin. Pitäisikö meidän hakea parempaa suojaa vaikka majatalosta?" Eleia kysyi.

Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä aloitetta penkiltä nousemiseen, ennenkuin tieltä heitä kohti suunnisti kaksi miestä. Eleia huomasi heti heidän vyöllään roikkuvat tikarit, ja tajusi, että kukaan rehellinen ihminen ei kantaisi aseita noin avoimesti. Kyseessä oli pakko olla maantierosvoja, jotka olivat matkalla kaupunkiin tyhjentämään sieltä suojaa hakevien paksut rahamassit.

"Hei leidit. Teillä varmaan sattuukin olemaan ylimääräistä kilisevää rahapusseissanne?" miehet heittivät. He olettivat, että kaksi naisihmistä pelästyisivät heidän ulkomuotoaan niin paljon, että he saisivat rahapussit tyhjennettyä ilman uhkailua. Yksinäisten naisten ryöstäminen oli lastenleikkiä, sillä näillä ei olisi mitään keinoa sanoa vastaan. Eleia katsahti hitaasti Hollyyn miettien miten tämä aikoisi reagoida.

Holl huomasi, ettei vanha rouva pelästynyt frettiään, joten päästi Langan otteestaan. Fretti kiepahti heti alistelevasti naisen eteen ja nuoli tämän nenänpäätä. Holl hymyili.
Tyttö otti Nanon syliinsä kuivattavaksi. Tyttö kuunteli naista ja vilkaisi aina välillä tähän, samalla, kun kuivasi Nanoa.
"Vai lohikäärmetasangoilta. Ei mikään lyhyt matka", nainen tuumi.
"Olen Eleia Roseanna, aluperin kotoisin Berenneiden vuoristolta, mutta nyt olen asettunut tänne. Tässä iässä ei oikein enää tee mieli reissata pitkiä matkoja, vaikka vielä kenties tekisikin mieli nähdä maailmaa. Oma tyttäreni, joka on varmaan sinua hiukan nuorempi asuu Isirionin puolella, ja olisi mukavaa käydä katsomassa häntäkin joskus." Varsinkaan talvea vasten liikkuminen ei olisi mukavaa, ja yksin likkuva vanhus houkuttelisi taskuvarkaita kuin lamppu perhosia."
Holly nyökkäsi Eleian sanoille päästäen samalla Nanon otteestaan. Susi ravisteli turkkiaan ja asettui makaamaan korvat tarkkaavaisesti pystyssä Hollyn jalkojen viereen.
"Taisit ehtiä kastua pahastikin. Pitäisikö meidän hakea parempaa suojaa vaikka majatalosta?" Eleia kysyi.
Holl naurahti.
" Ei se mitään, minusta täällä on mukava olla."

Kumpikaan heistä ei kuitenkaan ehtinyt nousta penkiltä, ennenkuin heitä kohti suunnisti kaksi miestä. Holl huomasi tikarit miesten vöillä ja hänen ei tarvinnut kuin katsahtaa Eleiaan, kun tiesi, että tämäkin oli huomannut ne.
Miesten tikarit kiilsivät sateesta huolimatta.

Kyseessä oli pakko olla maantierosvoja, jotka olivat matkalla kaupunkiin tyhjentämään sieltä suojaa hakevien paksut rahamassit.
"Hei leidit. Teillä varmaan sattuukin olemaan ylimääräistä kilisevää rahapusseissanne?" miehet heittivät. He olettivat, että kaksi naisihmistä pelästyisivät heidän ulkomuotoaan niin paljon, että he saisivat rahapussit tyhjennettyä ilman uhkailua. Yksinäisten naisten ryöstäminen oli lastenleikkiä, sillä näillä ei olisi mitään keinoa sanoa vastaan.
Eleia katsahti hitassti Hollyyn, mutta Haltia ei kääntänyt katsettaan naiseen, vaan hymyili ystävällisesti miehille.
- Päivää.
Nano oli alkanut murista. Holl ajatteli positiivisiä asioita ja yritti sillä saada suden tajuamaan, että tuollainen käytös tässä tilanteessa oli hyvää.
" Gobharnoir... Tabhair cuairt ar fir olc ar!"
Holly kuiskasi sudelle. Se oli hyvin vanhaa Haltiakieltä ja tarkoitti suurinpiirtein tätä:
"Käskynhaltija... Käy pahojen miesten päälle!"
Holl oli aika varma, etteivät miehet ymmärtäisi puhetta. Mutta Nano ymmärsi. Ei kaikkea, mutta ymmärsi, että sen käytös oli toivottua ja se nousi ylös, pörhisti niskakarvansa ja alkoi murista valkoiset hampaat välkkyen. Pentu oli ehkä nuori ja pieni, mutta uhkaavalta se näytti.
Holl katsoi miehiä ystävällisesti ja vilkaisi sitten vaivihkaa Eleiaa.

//Ääh sori, huono vastaus... Koneaika loppui...

Eleia hymähti mielessään huomatessaan, että Holly ei jäänyt täysin toimettomaksi. Miehet olivat väärässä, jos luulivat että naisten rahapussit olisivat helppo saalis. Selvästi tuo haltianainen osasi pitää huolen itsestään. Lemmikkisusi oli aikamoisen pelottava näky, ja vaikka se ei näyttänytkään olevan kuin pentu vasta, ei kukaan ollut niin tyhmä, että kävisi suoraan sen teräviä hampaita vastaan.

Miesten ilmeet vaihtuivat vakavammiksi, kun he huomasivat, että heidän sanoillaan ei ollut mitään vaikutusta. Nämä kaksi naista eivät selvästikään pelänneet heitä hiukkakkaan, eivätkä tehneet elettäkään luovuttaakseen rahojaan. "Jos ei suosiolla..." toinen miehistä sanoi ja veti tikarinsa vyöltään.

Eleia kääntyi nopeasti Hollyn puoleen. "Pidä kiinni", hän naurahti tälle. Miehen tullessa lähemmäs Eleia irrotti toisen kätensä kävelykepin kahvalta ja nosti sen hitaasti ylös. Eleia keskittyi ja otti yhteyden sisäiseen magian virtaansa. Vanhan naisen huulet liikkuivat nopeasti kuiskauksen tahtiin ja yhtäkkiä maa maantierosvojen jalkojen alla alkoi nousta ja täristä. Hetken huojumisen jälkeen kaksikko kaatui pitkin pituuttaa mutaiseen, sateen liottamaan maahan.

"Anteeksi, olitteko kenties sanomassa jotain?" Eleia kysyi herttaisen viattomasti. "Tänään ei taida olla onnenpäivänne."

Miesten ilmeet vaihtuivat vakavammiksi, kun he huomasivat, että heidän sanoillaan ei ollut mitään vaikutusta. Nämä kaksi naista eivät selvästikään pelänneet heitä hiukkakkaan, eivätkä tehneet elettäkään luovuttaakseen rahojaan. "Jos ei suosiolla..." toinen miehistä sanoi ja veti tikarinsa vyöltään.

Eleia kääntyi nopeasti Hollyn puoleen.
"Pidä kiinni", Eleia naurahti Hollylle.
Holl katsoi mksityneenä, kun Vanhan naisen huulet liikkuivat nopeasti kuiskauksen tahtiin ja yhtäkkiä maa maantierosvojen jalkojen alla alkoi nousta ja täristä. Hetken huojumisen jälkeen kaksikko kaatui pitkin pituuttaa mutaiseen, sateen liottamaan maahan. Holl selitti hiljaa Nanon niskaa ja susi hiljeni. Tilanne oli hallinnassa ja pentu saattaisi hätiköidä.

"Anteeksi, olitteko kenties sanomassa jotain?" Eleia kysyi herttaisen viattomasti. "Tänään ei taida olla onnenpäivänne."
Holl katsahti Eleiaan. Tuo vanha rouvahan oli huippumummeli! Holl suoristi pyyhettä hiustensa päällä ja katsoi sitten, kun miehet nousivat.
"Wooow... Kiitos Eleia!"
Holl kuiskasi naiselle. Langa oli kiivennyt tuolin selkänojalle ja katsoi sieltä nyt miehiä. Eleia oli saanut itselleen fanin.

Eleia naurahti Hollyn kiittelylle. "Enpä usko että nuo miehet uskaltavat yrittää kahdesti. Tavallisilla ihmisillä on niin paha tapa aliarvioida minua. Voin kenties näyttää vanhalta, mutta kyllä minusta vielä sisua löytyy", hän hymähti.

Miehet keräilivät itseään mutalammikosta ja kirjoilivat hiljaa itsekseen. Miksei kukaan voinut varoittaa että mummeli osasi magiaa? Tästä ryöstöreissusta ei tainnut tulla mitään.

"Minä en ole jättämässä tätä kaupunkia", Elei huusi poispäin murjottaen käveleville miehille varoitukseksi. Hän ei ollenkaan pelkäisi käydä ryöväreiden tielle uudelleen, jos he yrittäisivät jälleen likaisia temppuja. Miehet mulkaisivat taakseen ja Eleian onneksi kääntyivät pois kaupunkiin johtavalta reitiltä.

"Tässä maailmassa ei ole koskaan ollenkaan pahitteeksi osata hieman puolustaa itseään", Eleia sanoi. Hän ei todellakaan ollut avuton. Vaikka hänen fyysiset voimansa olivat heikenneet iän myötä, vuosien tuoma viisaus oli tehnyt hänen magiastaan yhä vahvempaa. Jos Balmorren joukot vielä hyväksyisivät hänet, voisi hän olla edelleenkin suureksi hyödyksi armeijalle. Nainen oli kuitenkin vetääntynyt tappamisen ammatista eläkkeelle, eikä aikonut palata.

"Eikö sinulla sitten ole tullut ongelmia matkaan?" Eleia kyseli. "Oletko reissannut aivan yksin? Urhea sudenpentusiko sinua on suojellut?"

// Anteeksi kamalasti vastauksen kestosta ja laadusta. Ei ole yksinkertaisesti ollut aikaa käydä täällä. :[

Holl nyökytteli, suu puoli virneessä. Tyttö oli vieläkin hämmästynyt mummon yhtäkkisestä... taidonnäytteestä.

- Minä en ole jättämässä tätä kaupunkia!
Eleia huusi ryöväreiden perään. Holl katsoi iloisen helpottuneena miesten perään. Ei sillä, ei Hollyä ollut oikeastaan kauheasti pelottanut, oli vain tullut mieleen, mitä olisi voinut tapahtua, jos Haltia olisi ollut yksin.

-Tässä maailmassa ei ole koskaan ollenkaan pahitteeksi osata hieman puolustaa itseään.
Eleia sanoi.
- Mmh.
Holl vastasi nyökytellen päätään. Langa oli hiipinyt aivan Eleian niskan luo ja kurisi nyt iloisesti. Fretti laittoi arasti pienen käpälänsä ihmisnaisen olkapäälle ja kiepsahti siitä syliin. Langa kurisi ja nuoli naisen kättä.
- Sait fanin.
Holl sanoi hymyillen.

- Eikö sinulla sitten ole tullut ongelmia matkaan? Oletko reissanut aivan yksin? Urhea sudenpentusiko sinua on suojellut?
Eleia kyseli. Holl hymähti ja käänsi katseensa naiseen. Tytön märät hiussortuvat karkailivat pyyhkeen alta haltian päivettyneille kasvoille.
- Tuota Eleia... Voisitkohan kenties... Niinku, ööh, opettaa minulle hieman niinkuniinku magiaa?
Liekkitukkainen märkä haltia katsoi hieman arasti naista.
- Ja kyllä, olen reissannut yksin, eikä minulla ole ollut mitään ongelmia matkani aikana...Onneksi!
Holly lisäsi nopeasti ja puuhkäisi hiussortuvan pois kasvoiltaan.

Hollyn ehdottaessa magian opettamista Eleia hymähti ja käänsi katseensa horisonttiin. Hänen ryppyiset kätensä alkoivat jälleen puristaa kävelykepin kahvaa. "Vai magiaa", hän sanoi itsekseen pohdiskellen. "Miksi olet siitä kiinnostunut? Suunnitteletko tekeväsi jotain erityistä elämälläsi?" nainen pohti. "Magiataitojen mukana tulee suuri vastuu. Se on suuri ja pelottava työkalu." Eleia jos kuka tiesi mitä kauheuksia magian avulla saattoi saada aikaan. Sotakentällä pahimmat ja armottomimmat varstustajat olivat niitä, jotka käyttivät aseenaan puhdasta magiaa. Tavallisen miekan aiheuttama kipu ja kuolema ei ollut mitään verrattuna magian aikaansaannoksiin. Kauheuksien takia Eleia ei haluaisi ikinä enää kohdata magian sitä puolta, mutta tässä hänellä olisi myös mahdollisuus. Eleian oma tytär ei ollut koskaan ollut kiinnostunut magian opiskelusta, joten naisen lähes arkkimaagin tasolle yltävät magiataidot valuisivat hukkaan hänen vanhetessaan. Jollekkulle niitä olisi hyvä opettaa.

"Osaatko jo jotain? Mikä elementtisi on?" Eleia kysyi. "Haltiat ovat hyvin maagisia olentoja, joten olet varmasti jo oppinut jotain. Tai enhän minä tiedä, sinnulla saattaa hyvinkin olla mielenkiintoinen tarina takanasi kun olet näinkin kaukana Isirionista, haltioiden asuinsijoista."

"Vai magiaa", Eleia tuumi. Holly vilkaisi ympärilleen ja käänsi sitten katseensa takaisin vanhaan ihmisrouvaan.
"Miksi olet siitä kiinnostunut? Suunnitteletko tekeväsi jotain erityistä elämälläsi?Magiataitojen mukana tulee suuri vastuu. Se on suuri ja pelottava työkalu." Eleia kertoi. Nainen ei katsonut Hollyä, vaan jonnekin ylös.
- Ööh tuota... No, EN ajatellut käyttää sitä aseena tai niinku sotavälineenä. Minusta on aina kiinnostavaa ja hienoa oppia jotain uutta ja joku niin hyvä, kuin sinä, olisi vain kunnia saada oppia ammattilaiselta.


Holl kertoi tarkoittaen joka sanaansa ja vilkaisi kysyvästi Eleiaa.

"Osaatko jo jotain? Mikä elementtisi on?"
Eleia kysyi.
"Haltiat ovat hyvin maagisia olentoja, joten olet varmasti jo oppinut jotain. Tai enhän minä tiedä, sinnulla saattaa hyvinkin olla mielenkiintoinen tarina takanasi kun olet näinkin kaukana Isirionista, haltioiden asuinsijoista."
Holl nyökkäsi pontevasti.
- Minun elementtejäni ovat maa ja vesi. E-en oikeastaan ole kummassakaan hyvä, olen harjoittanut niitä vaivaiset viitisen vuotta.
Tyttö kertoi rapsutellen samalla hajamielisesti Nanon korvan taustoja.
- Ja, no, en ole alunperin kotoisin täältä... En tiedä, sanooko maa Chegr sinulle mitään?

Tyttö aivasti ja veti polvensa tiiviimmin märän vartalonsa ympärille. Kaukana horisontissa näkyi heikosti vaaleita pilviä, mutta Holly ei säämies ollut, eikä osannut sanoa, olivatko pilvet tulossa vai menossa.


//Anteeksi huono laatu ja taas kesto... u___u'

Maa ja vesi. Hyvin mielenkiintoista. Eleia oli tuntenut muutamia hyvin voimakkaita kasviloitsujen käyttäjiä, jotka omasivat tämän elementtiyhdistelmän. Eleia, joka oli koko elämänsä hallinnut maata, oli usein harmitellut lajiaan. Haltiat pystyivät omaamaan kaksi elementtiä, joten heidän kasviloitsunsa ovat parhaimpia kaikista. Eleia itse oli joutunut tyytymään maan järisyttämiseen ja kukkien herevöittämiseen, kun hän niin olisi halunnut oppia muuttamaan koko ympäristönsä tuoksuvaksi kukkakedoksi.

Hollyn puhuessa kotimaastaan Eleia pudisti päätään. "Ei, en tunne. Joskus olen saattanut kuulla kaukaisia tarinoita, mutta en ole koskaan ennen tuntenut ketään sieltäpäin. Barcel on ollut kotini aina, ja täällä tulen myös päättämään päiväni. Matkustelu ja seikkailu ei ikinä oikein ole ollut minun juttuni."

"Voin kyllä kenties jakaa tietojani kanssasi..." Eleia keskeytti kun Holly aivasti. Vanha nainen loi tähän huolestuneen katseen. "Meidän pitäisi siirtyä sisälle. Sinä vilustut vielä! Kiekuvan kukon majatalo on tässä ihan lähellä, se on yleensä mukavan hiljainen, joten saamme olla rauhassa. Hankitaan sinnulle kuumaa juotavaa", hän hymyili ja nousi seisomaan kävelykepistään tukea pitäen odottaen Hollya mukaansa.

// Anna anteeksi!! Q__Q''

Hollyn puhuessa kotimaastaan Eleia pudisti päätään.
"Ei, en tunne. Joskus olen saattanut kuulla kaukaisia tarinoita, mutta en ole koskaan ennen tuntenut ketään sieltäpäin. Barcel on ollut kotini aina, ja täällä tulen myös päättämään päiväni. Matkustelu ja seikkailu ei ikinä oikein ole ollut minun juttuni." Holly nyökkäsi.

"Voin kyllä kenties jakaa tietojani kanssasi..." Eleia keskeytti kun Holly aivasti. Vanha nainen loi tähän huolestuneen katseen.
"Meidän pitäisi siirtyä sisälle. Sinä vilustut vielä! Kiekuvan kukon majatalo on tässä ihan lähellä, se on yleensä mukavan hiljainen, joten saamme olla rauhassa. Hankitaan sinnulle kuumaa juotavaa", hän hymyili ja nousi seisomaan kävelykepistään tukea pitäen odottaen Hollya mukaansa. Haltiatyttö nyökkäsi kiitollisena aivastaen uudestaan.
Nano ponkaisi iloisena pystyyn, katsahtaen kysyvästi Hollyyn. Langa kiipesi vikkelään Liekkitukan olkapäille. Nuori tyttö kouraisi jättimäisen reppunsa selkäänsä ja kääntyi katsomaan Eleiaa.
- Niin ja kiitos kyllä, mieluusti. Johdattaisitko?
Holl kysyi.

Eleia hymyili rauhalliseen tapaansa ja lähti johdattamaan seuralaistaan talojen välistä kohti naisen kantapaikkaa. Vaikka tällaisella ilmalla jokainen majatalo oli täynnempänä kuin yleensä, oli Eleia varma, että Kiekuvan kukon takakabinetin tulisijan edessä oli tilaa nuorelle matkalaiselle ja vanhalle naiselle.

Sateenropinasta huolimatta Eleian askel oli varma, eikä hänen ryhtinsä lyyhistynyt. Jokainen muu liikkuja, joka oli eksynyt kadulle sateeseen, ryntäsi nopeasti sieltä pois. Sai olla joko hullu tai tyhmä, että viihtyisi ulkona tässä säässä.

Eleia johdatti Hollyn majatalon eteen. Oven yläpuolella roikkuvan kukkoa esittävän kyltin värit olivat jo hieman haalistuneet vuosien sään armoilla keinumisen johdosta. "Tämä voi olla jo hieman vanha, mutta kodikkuudessa yksikään toinen paikka ei voita tätä", Eleia hymyili, avasi oven ja astui sisään.

Kiekuva kukkos oli todella lämmin, tummalla puulla ja pienillä öljylampuilla sisustettu paikka. Ilmassa tuoksui takan hento savu. Vanhalle naiselle tuttu omistaja riensi palvelemaan Eleiaa, kun tämä parkkeerasi itsensä tiskille. "Kuppi kahvia", Eleia tilasi. "Mitä sinulle tulee? Älä huoli, minä kyllä maksan", Eleia kysyi Hollyltä.

Litimärkä haltianainen kulki aivan Eleian kannoilla, yrittäen olla liukastelematta märillä melkein puhki kuluneilla tossuillaan.
Eleia johdatti Hollyn majatalon eteen. Oven yläpuolella roikkuvan kukkoa esittävän kyltin värit olivat jo hieman haalistuneet vuosien sään armoilla keinumisen johdosta. "Tämä voi olla jo hieman vanha, mutta kodikkuudessa yksikään toinen paikka ei voita tätä" Vanhus totesi ystävällisesti ja hymyili. Liekkutukka aivasti ja niiskautti nenäänsä ja seurasi sitten ihmisnaista.

Kiekuva kukko, vai mikä majatalo olikaan nimeltä oli hiukan hämärä, mutta lämmin ja kodikas. Märkä haltia hengitti syvään kodikasta tuoksua sisuksiinsa.

Ilmeisesti Eleian tuttava, riensi palvelemaan naisia.
"Kuppi kahvia", Eleia tilasi. "Mitä sinulle tulee? Älä huoli, minä kyllä maksan", Eleia kysyi Hollyltä. Haltia katsoi syvän kiitollisena vanhaa ihmisnaista.
" Minä tuota... Saisinko vaikka kupillisen lämmintä teetä?" Holly tilasi. Tyttö kääntyi kohti Eleiaa.
" Olisiko mahdollista saada jotain pientä, banaania tai jotain, sekä minulle että Langalle?" Tämä kysyi hiukan arasti. Jos Eleia kerta maksoi, piti kysyä, ennenkuin tilasi. Musta Sudenpentu Nano tärisi kylmästä Haltian jalkaa vasten. Hollyn onneksi pentu ei ollut alkanut riehumaan, pentu osasi olla hyvin tuhoisa.

//... Sönksönk

"Tottakai", Eleia hymyili Hollyn tilatessa. Paikan omistaja otti nopein ja tottunein sormin rahat vastaan ja kääntyi sitten takanaan porisevien pannujen puoleen. "Hedelmiä löytyy tuosta korista, ota mitä haluat", tämä sanoi. Hollyn mukana tulleet eläimet saivat osakseen muutaman ihmettelevän katseen, mutta koska susi ei vaikuttanut verenhimoiselta tai pelottavalta, sulivat pistävät katseet nopeasti monelta osin hymyyn.

Saatuaan kahvin eteensä Eleia johdatti Hollyn hieman syrjemmälle istumaan. Hän istui korkeaselkänojaiseen tuoliin takan äärellä ja siemaisi kahvistaan. "Taikuus..." hän aloitti kääntäen katseensa takkatulen liekkeihin kuin kaukaisen muiston vallassa. "En voi sanoa että omista taidoistani olisi koitunut paljoa hyvää tälle maailmalle. Magia on sodan väline, mutta sillä voi saada aikaan myös paljon hyvää. Ja onko itsensä pulustaminen tämän maailman pahaa vastaan väärin?" nainen pohti puoliääneen itsekseen. Sitten hän käänsi katseensa takaisin Hollyyn, pudisti synkeä ilmeen kasvoiltaan ja hymyili. "Kerrohan Holly, mihin sinä käyttäisit magiaa?", hän kysyi.

"Tottakai", Eleia hymyili Hollyn tilatessa. "Hedelmiä löytyy tuosta korista, ota mitä haluat", Paikan omistaja sanoi ohimennen ja Haltianainen kiitti pikaisesti. Holly veti märän hiussortuvan pois kasvoiltaan ja kääntyi katsomaan hedelmäkoria. Hedelmiä oli vaikka millä mitalla. Joku pienempi tyttöasiakas oli juuri ottamassa päärynää korista, kun se huomasi Nanon. Tyttö äännähti kimeästi ja kyykistyi, ojentaen kättään kohti sutta. Lapsen äiti, joka oli seurannut lastaan kauempaa otti hätääntyneen askeleen eteenpäin. Liekkitukka ehti hädin tuskin ojentaa kättäänsä, kun Nano oli jo mennyt makaamaan selälleen lapsen eteen ja nuoli nyt innoissaan pieniä pehmeitä sormia. Tyttölapsi kikatti ja äiti huokaisi. Holly vilkaisi pahoittelevasti lapsen äitiä, mutta ihminen vain katsoi tytärtään lempeästi.
Holly nappasi korista suuren Granaattiomenan ja hiukan mustuneen banaanin ja vihelsi sitten hiljaa, jotta Nano seuraisi. Susi katsoi myrtyneenä haltiaa, ja nuoli vielä pari kertaa tytön kasvoja. Holly hymyili lapselle, joka lähti innosta pompahdellen äitinsä perässä takaisin syömään.
Nuornainen nappasi teensä pöydältä, kiitti ja pudotti pari sokeripalaa juomaansa.

Eleia johdatti Hollyn hieman syrjemmälle istumaan. He istahtivat takan ääreen, mukaviin korkeaselkänojaisiin tuoliin. Holly laski painavan reppunsa jalkojensa juureen ja levitti nopeasti pienen pyyhkeen Nanon alle, ettei pentu aivan kuriaisi paikkoja. Holly laski teensä ja banaaninsa pöydälle ja tunki Granaattiomenansa reppuun. Sen hän söisi myöhemmin.

"Taikuus..." Eleia aloitti kääntäen katseensa takkatulen liekkeihin. "En voi sanoa että omista taidoistani olisi koitunut paljoa hyvää tälle maailmalle. Magia on sodan väline, mutta sillä voi saada aikaan myös paljon hyvää. Ja onko itsensä pulustaminen tämän maailman pahaa vastaan väärin?" Eleia pohti kuin puoliääneen itsekseen.
Sitten hän käänsi katseensa takaisin Hollyyn, pudisti synkeä ilmeen kasvoiltaan ja hymyili. "Kerrohan Holly, mihin sinä käyttäisit magiaa?", hän kysyi. Liekkutukka siemaisi teetään miettien samalla.
- En oikeastaan ole kunnolla vielä käyttänyt magiaa. Osaan pieniä yksinkertaisia loitsuja, mutta taidan olla liian hätäinen... Minä haluaisin magiallani saadaa maailmaan hyvää. Kasvattaa esimerkiksi kasveja ja sellaista... Turhaa joidenkin mielestä, minusta se on järkevää. Osaan irroittaa maasta pieniä palasia ja saan pienillä sanoilla muotoiltua ne koviksi kuuliksi. Kerran metsässä ollessani näin pienen hirvieläimen vasan, juuri syntyneen, jonka emokin oli kuollut. Vasa hädintuskin hengitti ja päästin sen kuulan avulla tuskistaan...
Holly kertoi hiljaa ja nostatti samalla sormillaan kaksi pientä teekuplaa ilmaan ja pyöritteli niitä ajatuksiinsa vaipuneena. Teessä oli vettä, joten haltia hallitsi sitä. Nano tuhisi pyyhkeensä päällä ja Laqnga oli varastanut banaanin pöydältä. Holly siemaisi teetänsä uudestaan ja antoi sitten teekuplien laskeutua takaisin juomaan.

"On hyvä, että et halua magiallasi pahaa aikaan. Sitä tässä maailmassa on jo liikaa", Elei hymähti ja siemaisi kahvia. Hän katseli Hollyn pyörittelemiä kuplia. "Osaat jo selvästi paljon. Sinulle ei tarvitse opettaa mitään perusasioita. Olet lahjakas nuori nainen", Eleia piti tauon. "Magian käyttöön liittyy itse loitsimisen lisäksi paljon muutakin. Liian monet nuoret ovat liian kärsimättömiä ja kiireisiä opetellakseen tuntemaan voiman todellisen luonteen", vanha nainen sanoin salaperäisesti. Hän laski kahvikupin kädestään ja nojasi taaksepäin.

"Usein opetetaan vain sitä, kuinka magian löytää ja kuinka sillä räjäytellään asioita. Se on kuitenkin elävä ja liikkuva voima, joka on kaikkialla ympärillämme. Vahvimmaksi tulet, kun opit tuntemaan elementtisi parhaiten", Eleia katsoi Hollyyn varmistuakseen, että tämä ymmärsi. "En voi tosin puhua kuin omasta elementistäni, maasta. Sen luonteen oppimiseen minulla on mennyt koko elämä, enkä vieläkään ole täysin ymmärtänyt kaikkia sen saloja. Maan elementti on luonteeltaan samanlainen kuin maan jumala, Thrilvende; rauhallinen, pitkäjänteinen ja oikeudenmukainen. Maan elementti ei ole pahan tekemistä varten. Se on kasvattava, suojeleva ja puhdistava. Kun tajuat oman elementtisi tai omien elementtiesi luonteen, olet hyvin lähellä taikuuden täydellistä hallitsemista. Tämä valaistuminen ei tapahdu edestakas juoksentelun ja magialla possauttelun keinon. Se vaatii kärsivällisyyttä ja meditaatiota. Kokeilehan", Eleia sanoi sulkien silmänsä. Hetken aikaa nainen oli täysin hiljaa, hengitti vain rauhallisesti sisään ja ulos.

"On opittava päästämään irti kaikesta turhasta, sulkemaan kaikki ulkopuolelle. Tunne maa ympärilläsi, tunne sen suojeleva voima. Maa on ikuinen, se pysyy aina ja kantaa elämää. Vaikka kaikki muu muuttuisi, se pysyy." Hitaasti nainen avasi jälleen silmänsä. "Pystytkö tuntemaan sen? Todellisen yhteyden saaminen elementtinsä kanssa vie vuosikymmeniä. Olet jo hyvällä alulla." Eleia nosti jälleen kahvikupin käteensä ja hymyili. "En tiedä voinko opettaa sinulle yhtäkään loitsua, mutta ymmärrys magian luonteesta on paljon tärkeämpää. Kaikkia elementtejä ei voi pakottaa samana muottiin, ne ovat yksilöllisiä. Minun magiani on erilaista kuin sinun. Vesi- ja maaelementin yhdstelmällä on oma luonteensa, joka sinun täytyy vain löytää mietiskelemällä ja pohtimalla. Näillä neuvoilla tulet vahvemmaksi kuin kukaan, joka vain suorittaa loitsut ilman ajatusta. Magiaa ei voi todella kontrolloida, voit vain yrittää ymmärtää sitä, ja pyytä sitä toimimaan kanssasi yhteistyössä. Tämä on ainut ja tärkein neuvo, jonka voin antaa", nainen hymyili.

"On hyvä, että et halua magiallasi pahaa aikaan. Sitä tässä maailmassa on jo liikaa"
Elei hymähti ja siemaisi kahvia. Holly huomasi tämän katselevan "teepalloja", joita pyöritteli sormiensa päällä.
"Osaat jo selvästi paljon. Sinulle ei tarvitse opettaa mitään perusasioita. Olet lahjakas nuori nainen" Eleia kehui ja haltianainen joutui hiukan hämilleen. Hento puna levisi poskille.
"Magian käyttöön liittyy itse loitsimisen lisäksi paljon muutakin. Liian monet nuoret ovat liian kärsimättömiä ja kiireisiä opetellakseen tuntemaan voiman todellisen luonteen"
vanha nainen sanoin salaperäisesti. Eleia todellakin osasi herättää mielenkiinnon. Holl otti paremman asennon tuolissaan. Hän halusi kuulla kaiken, mitä vanha nainen sanoisi. Eleia laski kahvikupin kädestään ja nojasi taaksepäin.
"Usein opetetaan vain sitä, kuinka magian löytää ja kuinka sillä räjäytellään asioita. Se on kuitenkin elävä ja liikkuva voima, joka on kaikkialla ympärillämme. Vahvimmaksi tulet, kun opit tuntemaan elementtisi parhaiten.
Eleia katsoi Hollyyn varmistuakseen, että tämä ymmärsi. Tyttö nyökkäsi innokkaasti, kiinnostuneena.
"En voi tosin puhua kuin omasta elementistäni, maasta. Sen luonteen oppimiseen minulla on mennyt koko elämä, enkä vieläkään ole täysin ymmärtänyt kaikkia sen saloja. Maan elementti on luonteeltaan samanlainen kuin maan jumala, Thrilvende; rauhallinen, pitkäjänteinen ja oikeudenmukainen. Maan elementti ei ole pahan tekemistä varten. Se on kasvattava, suojeleva ja puhdistava. Kun tajuat oman elementtisi tai omien elementtiesi luonteen, olet hyvin lähellä taikuuden täydellistä hallitsemista. Tämä valaistuminen ei tapahdu edestakas juoksentelun ja magialla possauttelun keinon. Se vaatii kärsivällisyyttä ja meditaatiota. Kokeilehan." Eleia kehotti sulkien silmänsä. Hetken aikaa nainen oli täysin hiljaa, hengitti vain rauhallisesti sisään ja ulos. Holly yritti matkia toista, työntyi taaksepäin tuolissaan, ja sulki silmänsä. Tyttö avasi mielensä hiukan muulle maailmalle, saaden tietoa ympäristöstään. Nano inisi ja hieroi päätään tytön jalkaan ja Holl rypisti kulmiaan.
- Hiljaa Snagli,
tyttö mutisi, ja työnsi pentua jalallaan poispäin. Snagli oli tytön entisessä kotimaassa elävä jättiläisetanalaji, joka oli parhaimmillaan kooltaan melkein kolmasosa hevosesta.

// Sori laatu ja kesto

Eleia hymyili Hollylle ja tämän lemmikeille. "Kyllä se onnistuu, kun yrität vain", hän sanoi. "Kuten jo sanoin, meditaation kautta paremman magiaymmärryksen saavuttaminen vie aikansa, mutta on kyllä sen arvoista. Voit todella olla ylpeä haltiaverestäsi, sillä pystyn aistimaan siinä virtaavan taikuuden. Magian täydellinen hallinta ei tule olemaan sinulle mahdoton tehtävä. Tarvitset vai harjoitusta ja oikeaa ymmärrystä asioista."

Eleia siemaisi kahvikuppinsa tyhjäksi ja laski sen pöydälle. Hän loi lyhyen silmäyksen ympärilleen. "Minun täytyy valitettavasti nyt mennä. Haluan olla ajoissa iltapäivän kylähallituksen kokouksessa", hän sanoi. "Oli todella mukava tavata ja jutella, Holly-neiti. Toivottavasti sanoistani oli jotain apua. Ja vain Aysel tietää, jos vaikka joskus tapaamme uudestaan", hän sanoi hymyillen. "Näkemiin", hän sanoi nousten tuolistaan lähtien ovelle. Hän oli iloinen Hollyn tapaamisesta, mutta loppupäivän muut asiat vaativat hänen huomiotaan.

// Kiitos pelistä ^^ //

// Joo kiitti, sun kaa oli ihana kirjoitella, vaikken nyt ollut aktiivinen tms. D: