Puolikuu nousee

// Odotan peliseurakseni Azariahia ja Donrayta, muutkin saavat liittyä //

Yatai Myrskynsilmä

Maissa vihdoinkin. Yatai seurasi miehistönsä loikkimista lankkua pitkin Merisiilin kannelta satamalaiturille istuskellen laivan kiinnitysköyden päässä. Oli viilenevä alkuilta ja mereltä puhalsi kostean kirpeä tuuli, joka aiheutti vilunväreitä haltianaisen siniselle iholle. Satamaalueella oli kasattuna kymmeniä ja taas kymmeniä laatikoita, jotka odottivat tulevaa merimatkaa. Niiden välistä kajasti satamakapakkojen himmeät valot. "Hedelmälaatikoiden purkamisen kanssa ei sitten saa viivytellä yhtään", Yatai muistutti huomatessaan, että Eric, tumma ja vahvalihaksinen miehistöpäälikkö oli selvästi yrittämässä livahtaa vapaalle heti, kun jalat olivat viikkojen jälkeen jälleen tukevasti maassa. Eric kääntyi kannoillaan ja nyökkäsi. Hän ei halunnut kapteenin viivyttävän häntä lomalle pääsyssä yhtään enempää, lastin purun hän kyllä hoitaisi heti huomenissa, kunhan aurinko oli noussut jälleen.

Yatai hymyili itsekseen. Viikkojen jälkeen hänkin oli täysin kypsä aaltojen yksitoikkoiseen tylsyyteen, ja olutpaikkojen valot ja hälinä kutsuivat häntä luokseen. Merisiili oli jälleen suorittanut yhden matkan onnistuneesti, mikä tiesi sekä kapteenille että hänen miehistölleen mukavaa lomaa maissa, taskut pullollaan kultaa.

Merihaltia tarkasti lyhyellä katsella, että laivan kannella oli oikea henkilö pitämässä lastia silmällä ja venytteli huokaisten. Hänen pitäisi tavata Merisiilin omistajan lähetti joissan näillä main ja vastaanottaa maksu lastista. Sen jälkeen Yatai vaihtaisi kunnolla vapaalle.

Yatai heilautti pyrstöllään kassinsa hieman kauemmas ja sulki silmänsä. Hän antoi tuulen puhaltaa ohitseen ja satamaan iskeytyvien vaahtopäiden pärskiä ylitseen. Hän veti syvään henkeä, ja tunsi täyttyvänsä magian virrasta. Eipä aikaakaan kun nainen jo pompahti pylvään päältä alas, kahden ihmisjalan ottaessa painon vastaan. Nainen irvisti ja virnisti samaan aikaan yrittäen pysyä pystyssä ihmeellisillä uusilla ruumiinosillaan, ja kumartui sitten kassinsa puoleen. Housujen pukemisen, meikin korjailun ja suurilierisen hatun päähän asettamisen jälkeen Yatai otti kompuroiden suunnakseen Meriruusun kapakan.

Azariah oli nyreissään. Viimeisin työ, mikä hänellä oli ollut, ei ollut tuottanut hänelle paljoakaan. Sillä määrällä kuparisia ei syönyt edes haltia päivääkään. Häntä oli todellakin huijattu pahemman kerran. Kukaan ollut kertonut, että ruoka otettaisiin hänen palkastaan. Vieläpä korkojen kanssa. Hänen oli siis parempi hankkia uusi pesti ja nopeasti, mikäli mieli syödä yhtään mitään vähään aikaan.

Ruoka, tai pikemminkin sen puute ei ollut ainoa asia, mikä häntä kismitti. Hänen oli ollut tarkoitus palkkansa avulla hankkia itselleen muutamia kirjoja. Pääasiallisesti ne olisivat käsitelleet erilaisia yrttejä ja rohtoja, mutta myös eräs kronikka on ollut pitkään hänen mielessään. Vaan palkan ollessa muutamassa kuparisessa, haaveet kirjoista olivat myöskin, yhtälailla, poissa.

Azariah havahtui mietteistään meriveden iskeytyessä hänen kasvoilleen. Mietteissään hän oli onnistunut harhailemaan satamaan ja lähestulkoon suoraan veteen! Toisaalta hän olisi saapunut tänne mahdollisesti muutenkin, olihan Aijimea kaupunki, joka sijaitsee vilkkaan kauppareitin varrella. Merimiehiä kaivattiin aina ja vaikka hän ei ollut merellä viettänyt paljoakaan aikaa, olisi se silti yrittämisen arvoista.

Tutkailtuaan hieman aluettä Azariah päätti mennä läheisistä juottoloista siistimpään, Meriruusuun. Astuessaan sisään, oli helppo huomata, että rakennus oli jaettu kahtia. Parempi väki oli ylhäällä, suojassa suurimmalta melulta ja rähinältä ja rahvaampi väki sai luvan olla alhaalla. Hän otti suunnan kohti vapaata pöytää ja istui paikalleen. Juuri sopivasti nähdäkseen ovelle.

Nauru raikui Edwinin ympärillä kun hän nautti puraistessaan suuren kimpaleen porsaan koivestaan. Tämän jälkeen hän heitti kahta noppaa ja pysäytti ne sormillaan ja tunnusteli hetken aikaa. "Yhdeksän!" Edwin karjaisi riemuissaan. Häntä vastapäätä istuva korsto siirsi vihaisesti murahtaen kolikkonsa Edwinin eteen katsojien ilakoidessa pilkallisesti. "Tänään on todellakin minun päiväni" Edwin naurahti ja kaatoi oluttuoppinsa sisältöä kurkusta alas.

Pian hän huomasi miehen astuvan Meriruusun ovesta sisään ja huomasi tämän kasvojen pinnassa olevan hiussuonien vihjaavan pahantuulisesta ilmeestä. Edwin pohti hetken aikaa pitäisikö koittaa piristää tuon synkeän henkilön päivää - tai pilata se pelaamalla kaikki hänen rahansa - ja kutsua hänet pöytään juomaan Edwinin ja hänen uusien ystäviensä kanssa. Tämä ajatus kuitenkin jäi lyhyeen kun muuan pyöreäpovinen tarjoilija kulki tarpeeksi läheltä, jolloin Edwin vislaisi ja sieppasi tytön polvelleen. Tyttö ei pahastunut kohtelusta vaan luultavasti Edwinin rahaonnen huomatessaan antoi tälle pitkän kielarin. Edwin oli sekunnin sadasosan hämillään, mutta sitten kohautti kulmaansa vihjailevana ja sanoi ympärillä olevien äänien yli "Ystävät hyvät, tällaisesta tuurista tarjoan kyllä kierroksen kaikille!", minkä jälkeen huuto, nauru ja ilakointi raikusi entistäkin kovempana.

Näin tätä elämää kuuluu elää, hän ajatteli. Harmi vain, että sen eteen pitää tehdä paskatöitä ajoittain.

Kapakan tupakansavuinen ilma leimahti Yatain ohi hänen astuessaan sisään. Hilpeätuulisten ihmismiesten rinnalla lyhytkasvuinen merihaltia olisi varmasti kadonnut näkyvistä, ellei hän olisi välittömästi herättänyt huomiota ulkonäöllään. Märistä hiuksista kastunut leveähartiainen kapteenintakki ja hattu viestittävät heti naisen asemasta, jota suurin osa baaritistiskillä norkoilevista osasi väistää. Yatai ei ehtinyt kuin panna lyhyesti merkille sivulla remuavan seurueen, ennenkuin baarimikko kiirehti palvelemaan häntä.

"Iso olut, eikä mitään laimeaa litkua", Yatai tilasi. Baarimikko hieraisi letitettyä partaansa ja hymähti. "Tiettty, rouva. Talon parasta. Menikö mermatka hyvin?" Tiskille ilmestyi iso tuoppi ja Yatai kaivoi esille muutaman kolikon. "Laivapojat kinastelivat ja tuuli tyyntyi aukolla puoleksi viikoksi, sitä tavallista", nainen vastasi. Hän hörppäsi oluestaan, jonka maku oli hieman vetinen, mutta kuitenkin taivaallisen virkistävä, ja katseli uudelleen ympärilleen. Täysin vapaita pöytiä ei alakerrasta löytynyt ja meno oli sen mukaista. Usempi kuin yksi silmäpari tirkisteli naista tuoppiensa takaa, mutta Yatai ei siitä jaksanut välittää.

"Onko minua kyselty?" Yatai kääntyi takaisin baarimikon puoleen. Lasti tarvitsisi saada myytyä pian, puolet siitä oli varattu itse Yatain työnantajalle, jonka lähetin pitäisi pyöriä satamakapakoissa nyt, kun laivan rantautuminen oli ilmoitettu. "Merisiilin kapteenia?" lettiparta tuumi. "Itseasiassa on. Kävi tässä tunti sitten. Käski ilmoittaa kun saavutte." Yatai vastasi nyökkäämällä. "Selvä. Käske tulla juttelemaan", hän tokaisi kääntyessään pois tiskiltä. Kaikkein äänekkäin seurue ei häntä kiinnostaisi ennenkuin bisnekset oli hoidettu. Hän jäi hetkeksi pyörimään pöytien väliin yrittäen paikantaa etsimäänsä miestä.

Meriruusuun juuri sisään astunut naiskapteeni herätti Azariahin kiinnostuksen. Ei niinkään se, että kyseessä oli nainen, vaan se minkä takia tämä liikkui märissä vaatteissa. Kyllähän merellä tuulee ja tuivertaa, mutta nyt ei tuullut niin pahasti. Pitäisihän kapteenilla myös olla varaa vaihtaa vaatteensa, jos nyt syyatä tahi toisesta pääsisi kastumaan.

Azariah hörppi hetki sitten hankkimaansa juomaa ja irvisti. Kapakan halvin olut todellakin oli nimensä veroinen. Kuravesikin maistuisi paremmalta. Hän huokaisi. Asia mikä voisi pistää päivän hänen osaltaan vielä paremmaksi, olisi joutuminen tappeluun.

Edwin nosti huomionsa vastustajastaan Yatain ilmestyessä Meriruusun ovelle. Kapteenin asu oli toki kiinnostava yksityiskohta, mutta Edwinin huomion vei suuret rinnat, jotka olivat kokoonsa nähden aivan liian täydellisen pyöreät ja nainen oli vieläpä yltä päältä kostea. Noille rinnoille haluiaisin ehdottomasti asettaa käteni. Ja niiden välin voisin laittaa... Sanotaampa vaikka kasvoni... Edwin ajatteli itsekseen myhäillen. Edwinin polvella istuva tarjoilija katsahti häntä luokkaantuneen oloisena huomatessaan miehen keskittymisen toisessa naisessa. Edwin antoi tytölle suudelman ja väläytti tälle vihjailevan toispuoleisen hymyn siirtäessään tytön sisäreidellä lepäävää kättään ylemmäksi. Tyttö punastui hieman, unohti Edwinin harhautuneisuuden ja halasi tätä niin, että hänen rintansa puristui Edwiniä vasten.

Yatain harhaillessa pöytien välissä Edwin huikkasi "Hei kapteenisleidi! Tarvitsisitkos merimatkoillesi lihaksikasta, taistelutaitoista ja vieläpä erittäin komeaa herrasmiestä rinnallesi vaikkapa henkivartijaksi? Satun, katsos, olemaan melko menestynyt palkkasoturi. Voisin turvata melkein jokaisen miehistösi hengen enkä ole hassumpi makuuhuoneen puolellakaan, jos sellasia palveluja itsellesi kaipaat. Ja voit uskoa, olisin enemmänkin kuin halukas tuottamaan teidän kaltaisellenne neitokaiselle suunnatonta nautintoa." Edwin päätti puheenvuoronsa hurmaavaan virneeseen samalla kun piti tarjoilijatyttöä tiukasti otteessaan, ettei tämä yrittäisi mahdollisessa mustasukkaisuudessaan karata.

Yatain etsimä lähetti saattoi hyvinkin olla joku sivupöydillä istuskelevista yksinäisitä miehistä, ellei hän sitten olisi lähtenyt kiertelemään muihin kapakoihin. Toisaalta Meriruusu oli isoin ja siistein, joten tämä olisi paras paikka jäädä odottamaan kapteenia...

Eräästä pöydästä kuulunut huikkaus kiinnitti naisen huomion. Jo ensimmäinen silmäys paljasti puhujan olevan pienessä hiprakassa ja täynnä itseään, kuin mikäkin tunkiolla riehuva porsas. Palkkasoturiko muka! Mieshän näytti olevan sokea ja käyttäytymisensa perusteella paljon kokeneempi tarjoilijatyttöjen takapuolien puristelussa kuin miekanheiluttelussa. Yatai naurahti ääneen. "Pieni sokea sankari onkin juuri sitä, mitä satun tarvitsemaan. Merisiilillä onkin pula mereenputoilevista kännikaloista", hän pisti kiinnittämättä sen enempää rehvastelijaan huomiota. Miesparalla taitoi olla hieman liian suuria liikoja itsestään, jos meinasi tuollaisella käytöksellä päästä Yatain housuihin. Latteudet uppoaisivat ehkä tipin perässä juokseviin tarjoilijatyttöihin, mutta eivät kapteenin asemassa elävään haltiaan.

Raha oli naisen mielessä nyt päälimmäisenä, joten hän käänsi selkänsä rehvastelijalle ja kuikuili jälleen erään yksinään yksinään istuvan miehen suuntaan. Hänen mielessään kävi hetken ihmettelevä ajatus siitä, miten sokea uhkapelaaja oli huomannut hänet kaikkien ihmisten joukosta, mutta antoi asian kuitenkin jäädä. Lähetin löytäminen oli nyt kaikkein tärkeintä.

Tuo sokea rääväsuu hämmensi Azariahia. Miten ihmeessä hän oli kyennyt havaitsemaan kapteenin Kenestä muusta ihmisestä ja että kyseessä oli nainen. Mies kantoi myöskin miekkaa mukanaan. Mitä sokea miekalla teki? Nopeammin hän onnistuisi halkomaan omat jalkansa, kuin osumaan viholliseen. Ellei... Azariahin pohdinnat keskeytti lentävä pöytä, joka iskeytyi vain hieman hänestä ohi.

Taas kerran voimakas, mutta hidasälyinen korsto ja viekas, mutta huonotuurinen huijari olivat päätyneet samaan pelipöytään. Liian pitkäksi aikaa. Korston havahtuessa siihen, että häntä huijataan, raivostui silmittömästi. Lentävä pöytä toimii hyvänä esimerkkinä tässä tapauksessa.

Rahojen, korttien ja kolpakoiden lennellessä osa ihmisistä alkoi kahmia rahaa, osa heittäyti lattialle, osa alkoi vihaisena ärjymään ja rähinöimään, osa silmittömän pakokauhun vallassa pyrki ulos kapakasta. Sekunneissa kapakka oli täydellisessä kaaoksessa.

Edwin jatkoi peliään voitonriemuisena, kun viereisen pöydän ainaisiin häviöihinsä kyllästynyt suuri korsto heitti pöydän vastapelurinsa yli. Ei siinä vielä mitään ongelmaa Edwinin kannalta ollut, mutta mies työnsi myös vieressä istuvan katsojan suoraan Edwinin pöytää päin. Edwin nousi pöydästä juuri ajoissa välttääkseen jalkojensa murskaantumisen ja siirsi myös tarjoilijatytön pois tieltä. Sillä välin, kun Edwinin vastustaja parkui murtunutta polveaan, säärtään ja ties vaikka pikkuvarvastaankin, Edwin lähestyi riehuvaa korstoa.

"HUIJARI! MUNATON LUIKURIHOMO!" korsto ärjyi, kun katsojat epätoivoissaan piti tätä aloillaan. "Noh noh, Bredock. Eipäs riehuta, täällähän menee toisten pelit perseelleen, kun heittelet tuolla tavalla tavaroita ja murskaat pari pelipöytää siinä samassa" Edwin huikkasi lähestyessään miestä pöydältään pelastamansa tuoppi kädessä. Korsto ei edes huomannut Edwiniä ja jatkoi ärjymistä ja rimpuilemista, jotta saisi murskattua pienen huijarin, joka makasi paniikissa hänen edessään. "Siinä tapauksessa..." Edwin aloitti ja löi vasemman kätensä syvälle korston vatsaan, joka kaatui maahan ja menetti pian tajuntansa. Edwin - ihan vaan näyttääkseen mahdollisimman macholta - siemaisi tämän perään ahnaan kulauksen tuopistaan oikeassa kädessään.

Tällä välin raha-ahneet varkaat ryntäsivät Edwinin murskaantuneen pöydän luo ja alkoivat kahmimaan lattialle lentäneitä rahoja. Tämän huomatessaan Edwin ärjäisi "VOI CHIMAN KELLIT! NE ON MUN RAHOJA!" ja heitti tuoppinsa jo suurimman saaliin keränneen rosvon naamaan. Edwin ryntäsi pöytänsä luo, otti seuraavaa kauluksesta kiinni ja heitti tämän satunnaiseen suuntaan ja kääntyi viimeistä kohdettaan kohti. Heitetty varas lensi yhtä pöytää päin, jolloi yksi tuopeista lensi erään asiakkaan kasvoille, joka sokaistui hetkeksi ja päätti sokealla hetkellään huiskaista mahdollisia hyökkääjiä ja osuikin kanssaan istuviin tovereihinsa. Toverit eivät tästä riemastuneet, vaan aloittivat tässäkin pöydässä kunnon nyrkkirysyn ja monien samanlaisten kommellusten takia koko kapakka oli pian taistelussa mukana - osa vihaisina heihin kohdistuneista iskuista, osa silkasta verenhimosta.

Yatain askel pysähtyi kun tuoli kaatui miltei hänen jalalleen. Ensimmäisen huudon kajahtaessa nainen tajusi heti, että täällä hän ei halunnut olla, vaan kulki nopeasti lähemmäs baaritiskiä ja ovea. Olisihan se pitänyt arvata että alkoholi ja uhkapelit samassa tilassa saisivat ennen pitkää aikaan kaaoksen.

"Heihei, varos vähän!", Yatai tiuskaisi, kun häntä kohti tönäisty miekkonen sai naisen juomasta puolet läikähtämään lattialle. Yatai hätyytti kaatuilijaa napakalla läimäyksellä takaraivoon ja yritti pelastautua känninyrkkien välistä tiskille. Kapteenin auktoriteetilla nainen olisi varmasti saanut ainakin osan mellastajista heitettyä ulos, mutta hän ei jaksanut vaivautua huutelemaan. Ei tappeluiden rauhoittaminen ollut täällä hänen hommaansa, vaan ulkona rauhallisesti tupakkaa polttelevien portsareiden. Omalla laivallaan hän ei rellestystä tosin jaksaisi katsella, vaan heittäisi uhoajan omakätisesti niskapersotteella laidan yli.

Yatai hyppäsi baaritiskin ovenpuolimmaiselle reunalle istumaan ja pyyhkimään kädelleen valunutta olutta housuihinsa. Puoliksi hukkaan läikkynyttä olutta surressaan, hän kiinnitti huomionsa sokean naistennaurattajan toimiin. Tämä viskoi tuoppeja ja löylytti rahojensa anastajia niin tarkasti, että mies ei millään voinut olla näkövammainen. Miksi ihmeessä tämä sitten esitti sellaista? Saadakseen naisia? Luulisi sen helpommallakin onnistuvan. Ensimmäisen kerran Yatai nyt kiinnostui miehestä.

Joukosta erkani tummapartainen ihmismies, joka seisahtui baaritiskin viereen. "Yatai Myrskynsilmä, oletan?" hän enemmänkin totesi kuin kysyi. Hänen katseensa pälyili naisen ympärillä hieman vaivaantuneena. "Jan", hän esitteli itsensä ja tarjosi kättään. Yatai ei noussut paikaltaan kätellessään, eikä edes hymyillyt kohteliaasti. Mikä ihme tämäkin ukko oli olevinansa, kun ei edes esitellyt itseään koko nimellään. Ja missäköhän oli se mies, kenen kanssa Yatai oli tottunut Ajimeassa asioimaan? "Lasti on ajallaan satamassa; kolmasosa hedelmiä ja 25 tynnyriä pellavaöljyä. Ei kai mitään syytä poiketa alkuperäisestä hinnasta?" Yatai sanoi mittaillen samalla välinpitämättömästi takkinsa hihaa. Jan loi lyhyen silmäyksen rellestävään kapakkakansaan, ennenkuin vastasi. "Hinnasta ei tarvitse tinkiä, ei. Kaikki on kunnossa. Mutta nykyinen lastisi ei ole se, mistä haluaisin keskustella."

Yatai oli heti miehen nähdessään havainnut tässä jotain omituista, mutta nyt tunne vain vahvistui. Miehellä, joka tuolla tavalla pakoilee nimeään, vilkuilee hermostuneena ympärilleen, eikä ole lainkaan kiinnostunut haltianaisen rintavarustuksesta, ei selvästikään voi olla puhtaita jauhoja pussissaan. "Sinullahan on erittäin hyvä maine tullivirkailijoiden keskuudessa, eikä laivaltasi ole ikinä löydetty mitään epäilyttävää?" mies kyseli. Yatai painoi kulmansa kiukusta ryppyyn ja taisteli hetken vastaan halua läimäistä miestä kasvoille. Ihminen puhui itseään reippaasti yli sata vuotta vanhemmalle kapteenille, eikä edes osannut teititellä! Tämän miehen kanssa Yatai ei kyllä minkäänlaisia kauppoja tekisi. "Kiinnostaisiko 300 kultarahaa pikku keikasta?"

Tai ehkäpä sittenkin. Yatai, joka oli juuri nostamassa tuoppia huulilleen, laskikin kätensä ja päästi ilman hitaasti keuhkoistaan. Moinen summa... Nainenhan saisi oman laivan ja voisi jättää palkkahommat taakseen. "Jaa-a, enpä tiedä laittomuuksista", Yatai sanoi välinpitämättömästi, vaikka oli selvästi kiinnostunut. Moinen kultavuori nostaisi vaikka kalat kuivalle maalle. "Kerro silti lisää", hän jatkoi.

((Vala Hurmekavio enters tha game.))

Ovi lävähti auki tuskaisasti kirskahtaen kun vaitonainen hahmo astui sisään. Punaruskeat lautasen kokoiset kaviot päästivät hämmentävän vähän ääntä, kun suuri kentauri neito asteli tylysti tiskille välittämättä piiruakaan yleisestä sekasorrosta. Taisi olla sellainen toisenluokan kuppila, hälläkö väliä.

Kentaurinainen asettui tiskin eteen kuin synkkä torni, joka heittää varjonsa orjan niskaan. "Olut ja leipää. Parasta olla syömiskelpoista, tai tungen sen sinun kurkkuusi", nainen totesi baarimikolle kylmästi. Jokin hänessä - ehkä murhaava katse tai pahaenteisesti kiiltävä kirveenterä - kertoivat että hän oli tosissaan, eikä yhtään huumorituulella.

Alymir Redesco

Alymir nojasi tuolillaan seinää vasten ja poltti rauhassa piippuaan. Meriruusun yläkerta oli todellakin rauhallinen paikka, kuten Varefin oli selvittänyt. Tämä olikin tarpeen pitkän työpäivän jälkeen. Se myllykiven alle jäänyt potilas oli paha paikka, hän tuumi kerratessaan päivän potilaitaan ja sulki silmänsä. Oikean jalan ja käden luut murskaantuneet, suuri verenvuoto molemmissa raajoissa, varmin tapa selviytyä on amputaatio... Nuolenkärki poisto reidestä helppoa, potilas tajuton... Paikallinen verottaisi tästä hopearahan, tämä kääpiö pystyisi maksamaan sen kuukauden päästä, veloitan palveluksestani pronssirahan.... Alymir havahtui. Nämähän olivat eri päivien potilaita! Taas menin sekaisin. Alymir siemaisi pienen tuoppinsa pohjat. Olut varmaan syypää...

Alymir kuuli jykevän pamahduksen alakerrasta. Ääni kuulosti kuin suurta rumpua olisi lyöty muualle, kuin rumpukalvon keskustaan. Sama ääni havahdutti myös muiden pöytien väen omista hiljaisista keskusteluistaan. Alymirin viereisessä pöydässä yksin istuva haltija pudotti sikarinsa lattialle, joka kierähti Alymirin jalan viereen. "Taas nuo vähäjärkiset mellakoivat! Eipä voi muuta odottaakkaan ihmisiltä!", haltija kirosi ja nousi tuoliltaan hakemaan pudonnutta sikariansa. Alymir nosti sikarin maasta, sytytti sen, ja ojensi ärtyneelle haltijalle. Haltija oli avaamassa suutaan kiittääkseen, mutta tuhahtikin lopulta huomattuaan sikarinsa ojentajan olevan vain puolihaltija. Alymir oli odottanut kumppaniansa jo tunnin tässä juottolassa. Varefin luultavasti aiheutti tuon melun alakerrassa. Hän saapuu ylös todennäköisesti lasinpalasia paidassansa, hän ajatteli ja putsasi syömänsä leipänsä murut pöydän päältä.

Varefin Dux
Varefin havahtui ja tajusi olevansa murskatun pöydän alla. Hän huomasi muutaman kuparikolikon vieressään, nappasi ne vikkelästi ja loikkasi ylös lattialta. Tappelu oli levinnyt yhdestä pöydästä koko huoneeseen, eikä hän ollut edes tappelussa mukana! Humalatila oli laantunut jo lähes kokonaan, joten ei ollut tarvetta alkaa mätkiä muita. Sokea mies oli pelannut hyvin ja näytti myös tappelevankin hyvin. Hän ei nähtävästi tarvinnut apua. Jos tappelu laantuisi pian ja hän selviäisi tästä ehjänä, hän saisi ehkä pari näistä juopoista Alymirin asiakkaiksi. Osa palkasta tulisi hänelle, ja hän saisi juoda lisää. Jos hän selviäisi. Kun kerran hänen ei tarvinnut puolustaa itseään, hän loikkasi ikkunalaudalle, otti esiin huuliharppunsa ja alkoi soittaa jotain paikalliseen ilmapiiriin sopivaa, joskin leikkisää musiikkia.

Mielipuolista hulluutta, Azarah ei kyennyt ilmaisemaan näkemäänsä paremmin. Ihmiset mätkivät toisiaan, kuin heidän elämänsä riippuisi kaaoksesta. Ihmiset olivat todellakin ihmeellisiä olentoja, niin erilaisia. Pohdiskellessaan asian mielettömyyttä pari rettelöitsijää päätti hoidella hänet. Ensimmäinen oli kookas rakenteeltaan, toinen hujoppi ja kolmas näytti nauttineen kievareiden sapuskoista turhan paljon.

Ensimmäinen korsto ryntäsi Azarahia kohti aikomuksenaan tempaista häntä koko voimallaan. Nyrkki oli helppo väistää ja potku polvitaipeeseen, yhdistettynä vieruspöytään iskeytymisellä, pitäisi ainakin hetken kyseisen korston pois pelistä. Pöytä, johon korsto iski päänsä, ei kaatunut vaan kuului ikävä raksahdus. Kuin oksa olisi katkennut.

Toivottavasti siinä ei mennyt niskat, tappo olisi turhan kova tuomio. Vaan toisaalta kuka tästä sekasorrosta osaisi sanoa mitään. Pitää vain hoidella tuon hyypän kaverit. Hän tuumi

Hän tarttui läheiseen kolpakkoon ja paiskasi sen suoraan vasten hölmistyneen hujopin naamaa. Hujopin karjaihtaessa tuskasta, Azariah tarttui nopeasti hänen takaraivosta ja upotti polvensa tämän kasvoihin. Mies ulvahti ja jäi maahan makaamaan.

Vanttera mies, nähdessään tovereittensa kaatuvan, päätti hän häipyä paikalta. Azariah lähti perään, mutta pysähtyi lähes heti. Paksukaisen tuuri näytti loppuneen, koska sai suoran osuman lentävästä miehestä. Hulluja kaikki, käyttää nyt toisia ihmisiä heittoaseena. Azariah pohti pudistellen päätään. Nopeasti hän kuitenkin päätti vaihtaa paikkaa lähemmäs baaritiskiä, siellä näytti olevan paljon rauhallisempaa.

((EDIT: Ignooratkaa, noobbi sekoili sääntöjen kanssa. <3))

// Peli pysyy varmaan parhaiten kasassa, jos pidetään kiinni jonkinlaisesta pelijärjestyksestä, eikö? Tämänhetkinen järjestys siis olisi kalmankukka, tiirikka, Zandon, Azariah ja Donray, seuraavana siis Donray ja sitten kierros alusta.//

Edwin virnuili kovasti taiston hurmassa ja siitä ilosta, kun vastustajat ihmetteli hänen havaintokykyjään - hän ei vain nähnyt edestä tulevia iskuja kuin normaali näkevä, vaan myös havaitsi veden niskansa takaa. Mustelmitta ja haavoitta mies ei kuitenkaa ollut selvinnyt taistosta, mutta ei ne paljoa haitannutkaan menoa. Edwin jo näki mielessään kuinka etsisi taistelun jälkeen tarjoilijatytön jälleen käsiinsä - ja miksei toisenkin - ja veisi tämän huoneeseensa hoitamaan haavoittunutta Edwiniä.

Tilanne muuttui täysin kun eräs luihu ihmismies otti liian kovat pultit ja veti veitsen esiin. Tämän seurauksena jokainen taistelija veti oman aseensa esiin ja asettui valmiuteen niin, että näki mahdollisimman monta vastustajaa samaan aikaan. Jopa iloinen nyrkkeilytunnelma muuttui tunkkaiseksi ja kireäksi. Kaikki olivat aloillaan, katselivat ympärilleen ja odotti aloitetta. Edwinilläkin oli miekka toisessa kädessään. Tilanne oli vakavaja nyt tarvittiin hyviä neuvoja, jotta sen voisi purkaa rauhallisesti.

Lähetin maksaessa Yataille hänen nykyisen lastinsa hinnan, nainen jäi mittailemaan kullan painoa kädellään. "Kyse ei oikeastaan edes ole laittomuudesta", Jan sanoi hälinän yli. "Yksi nouto, yksi toimitus ja yksi luovutus. Homma on nopeasti ohi, ja saat puolet rahoista etukäteen puhtaana kultana."

Yatai ei ehtinyt miettiä tarjousta sen kauemmin, kun tunnelma kapakassa yhtäkkiä muuttui. Joku idiootti oli mennyt vetämään teräaseen esille, mikä sai aikaan jatkuvan samanlaisten toimintojen ryöpyn. Yhdessä hetkessä koko tappelukansa oli jähmettynyt osoittamaan toisiaan aseillaan valmiina hyökkäämään kimppuun pienimmästäkin liikkeestä.

Yataikin järkistyi, laski oluttuoppinsa tiskille ja piilotti rahapussinsa pois näkyvistä. Nyt tilanne oli käynyt vaaralliseksi, tiedossa olisi täysin varmasti ruumiita....

Kapakan ovi revähti auki ja sisään astui kaksimetrinen hukka kaupungin vartiostosta parin leveähartiaisen ihmiskumppaninsa kanssa. "Noniin, tämä rellestäminen loppuu tähän paikkaan!" hukka jylisi keskeyttäen puukoilla osoittelun. "Se joka, ei tällä sekunnilla työnnä teräänsä takaisin piiloon, saa viettää seuraavan ikuisuuden tyrmässä rottien kanssa!"

Hukan toveri kääntyi oven suussa Yatain puoleen, huomattuaan tämän aseman. "Kapteeni, kuka tämän mahtoi aloittaa, vai viedäänkö kaikki pois vain?" vartija kysyi pitäen kuitenkin kokoajan silmällä salia, jos hukan sanat eivät saisi väkeä rauhoittumaan. Yatai nojautui eteenpäin. "Tuo paksukainen kai koko homman aloitti, mutta eniten vahinkoa varmaan ovat aiheuttaneet tuo kentaurin vieressä ihmettelevä mies (Azariah) ja tuo sokevaa esittävä ammattitappelija tuolla", hän vastasi totuudenmukaisesti. "Suurin osa on vain humalaisia rällästämässä." Vartija nyökkäsi. "Kiitos tiedosta", hän sanoi ja kääntyi takaisin vartijatovereidensa suuntaan.

((Jos nyt menisi oikein))

Mekkala alkoi vakaasti ottaa kentaurineitoa hermoon, mutta hän teki kaikkensa pysyäkseen kylmän rauhallisena. Hänen eteensä tuotu leipä ja olut piristivät häntä hetkellisesti. Leipä oli kuivaa ja hänen teki mieli raspata sillä pahaisen majatlonpitäjän takapuoli todistakseen asian, mutta tamma tyytyi kastelemaan leivän olueessaan. Menisi vatsassa kuitenkin sekaisin.

Kentauri mulkaisi kylmästi tiskiä lähestyvää nukkavierunoloista miestä (Azarah) ja otti askeleen miehestä poispäin luodakseen säädyllisen hajuraon. Pienet kaksijalat eivät tulleet saastuttamaan hänen hengitysilmaansa.

Ovien paukahtaessa auki, kentauri loi uteliaan kolean katseen saapuviin vartijoihin. Hukan näkeminen sai hänet automaattisesti tarraamaan kaulassaan roikkuvaan koruun joka oli tehty susien kynsistä ja linnunkallosta. Mokomat koirat kehtasivat toisinaan ottamaan hänen asusteensa henkilökohtaisena loukkausena, ei niin että koirien mielipide olisi kentauria heilauttanut suuntaan tai toiseen. Hänen kiinnostuksensa raukesi pian.

Tamma palasi tuoppinsa tyhjentämisen pariin, kunnes kuuli vartijoiden puhuttelevan naista (Yatai), johon hän ei ollut kiinnittänyt aiemmin huomiota. Ei niin että hän muutenkaan olisi kovasti muita katsellut tai kuunnellut. Nainen oli kauttaaltaan märkä ja erikoisen näköinen, mikä sai tamman muistelemaan vanhempien sotureiden tarinoita. Kentauri teki omat päätelmänsä, ja tuijotti naista läpitunkevalla katseella. Mielenkiintoista.

Varefin oli ottanut tikarinsa esille heti, kun näki ensimmäisen miehen ottavan omansa esille. Huuliharpun soitto oli keskeytettävä, jottei saisi veitsestä, ja Varefin nyt seisoi puolikyyryssä tikarit käsissään ja huuliharppu suussaan. Pian voi tulla haudankaivajalle hommia, hän ajatteli, kunnes vartijat astuivat sisään. Käskyn käytyään tappelijat alkoivat yksi toisensa jälkeen työntämään teriänsä piiloon, niin myös Varefin.

Kun vartijat puhuttelivat erästä erikoisen märkää naista, Varefin huomasi naisen olevan kapteeni. Tämähän sattuikin sopivasti. Nyt piti enää kertoa Alymirille mahdollisuudesta päästä merille. Alymir ei suoranaisesti pitänyt merimatkoista, mutta Varefinille kelpasi meri-ilma edes parin kuukauden välein. Laivalla olisi myös varmasti kysyntää lääkäristä. Sen, jos minkä pitäisi motivoida hänen altruismiin syyllistyvää mestariansa. Varefin alkoi siirtyä kohti portaita ylös.

Alymir huolestui, kun kuuli alakerrasta auktoriteerista huutoa. Toivottavasti Varefin ei ole tehnyt mitään, hän ajatteli, puhalsi viimeiset savut ja sammutti piippunsa. Hän huomasi närkästyneen haltijan jättäneen pöytänsä, jota nyt puolestaan tarjoilija siivosi. Kaksi muutakin pöytää oli tyhjentynyt hänen huomaamattaan ja viimeisenkin varatun pöydän käyttäjät näyttivät tekevän lähtöään. Kerroksessa oli todennäköisesti toinen uloskäynti, tuskin kukaan näistä asiakkaista olisi suostunut menemään alakerran kautta ulos. Hyvä näin, hän tuumi. Vähemmän ihmisiä näkemässä tai kuulemassa, mikäli tänne pitäisi kantaa joku ylös. Hän nousi paikaltaan ja meni kurkistamaan alakerran tilannetta.

Päästyään portaiden puoliväliin hän törmäsi hänen lyhyehköön, mustanaamaiseen kumppaniinsa, joka, yllättäen kyllä, ei ollut täynnä lasinsirpaleita. Päinvastoin, mies näytti todella tyytyväiseltä, kuin olisi juuri juonut ja nainut sydämensä pohjalta. "Täällä olisi merikapteeni", Varefin sanoi. "Hän voisi viedä meidät jonnekin muualle. Sinähän kaipasit maisemanvaihtoa eilen, etkö niin?" Alymir vilkaisi sivuilleen ja huomasi kyseisen kapteenin katse kohti vartijoita.

Laiva on yksi kelluva satunnaiskerroin. Se voi suunnata moneen paikkaan ja voi silti päätyä muualle, kuin olisi tarkoitus, Alymir tuumi. Ehkä silti voisi jututella kapteenia. Hän saattaisi olla matkalla jonnekin mukavampaan paikkaan. Kapteeni oli suhteellisen lähellä heitä, todennäköisesti kuuloetäisyydellä. "Yläkerta olisi tyhjä. Siellä ei ketään häiritse. Jos täällä on..." - Alymir vilkaisi nopeasti ympärilleen ja huomasi enimmäkseen kuhmuja ja mustelmia - "joku, joka sai pahempia vammoja kuin suurin osa näistä juopoista, toisitko hänet sinne?" hän kysyi Varefinilta nyökkäen samalla juuri huomaamaansa sokean näköistä miestä kohti. Varefin nyökkäsi ja lähti kulkemaan ympäri kerrosta ja kysyi, oliko kukaan tarpeeksi selvä tiedostamaan olevansa haavoittunut. Samalla hän käveli kohti kapteenia.

"Iltaa, arvon kapteeni", Alymir sanoi ja teki pienen kumarruksen. "Oletteko sattumoisin lähdössä minnekään lähiaikoina? Olen lääkäri Alymir Redesco ja olisin halukas vaihtamaan maisemaa piakkoin. Voin hyödyntää ammattiani laivallanne, jolloin molemmat meistä hyötyisivät. Voin myös maksaa itseni ja matkakumppanini, jos työni ei kelpaa maksuksi. Mitä sanoisitte tästä?".

Azariah oli oikeassa sen suhteen, että tiskin luona olisi rauhallisempaa. Tiedä häntä johtuiko se kapteenin läsnäolosta vai jostain aivan muusta, ei ollut hänelle mitään väliä. Sen sijaan sillä oli väliä, että joku kentauri katseli häntä, kuin jotain lantakasaakin alhaisempaa oliota. Kyllä, hän näytti nukkavierulta. Totisesti, hän oli köyhempi kuin useimmat kapakassa olevista henkilöistä, mutta hänellä oli oma ylpeytensä vielä tallella.

Vartion iskeytessä sisään Hän kuitenkin päättää asian olla. Vaikka vankilassa saisikin enemmän ruokaa ja paremman makuusijan, kuin mitä hänellä oli nyt tiedossa, olisi se silti epämieluisin vaihtoehto kaikista. Vartioston hukan komennellessa kaikkia, Azariah tyytyi tutkimaan tilannetta. Suurin piirtein kaikki oli tavalla tai toisella sekaisin. Hän havahtui kuuntelemaan naiskapteenin puhetta, kun kuuli itsensä mainittavan.

" Mutta arvon Kapteeni, kimppuuni tuli kolme miestä ilman syytä. Eihän miestä voida syyttää itsensä puolustamisesta ja mitä vahingon tekemiseen tulee, väitän, että monet muut ovat tehneet enemmän vahinkoa kuin minä. Tehokasta kyllä, mutta kolmea iskua nyt ei kukaan kykene suureksi vahingoksi väittämään." Azariah alkoi puolustautumaan tietäen hyvin, että kapteenin sana kykenisi määräämään hänet pitkäksi aikaa vankilaan. Niin nukkavieruna, kun hän nyt esiintyi, ei ollut toivoakaan olla 'syytön kunnes todistetaan'.

Sitäpaitsi vartioston hukka, joka vaikuttaa parin johtajalta, näyttäisi toivovan jonkun älypään alkamaan haastaa riitaa. Vain repiäkseen sen piruparan kappaleiksi.

Edwin oli helpottunut, kun huomasi vartioston hoitavan tilanteen purkamisen. Toisaalta häntä myös yllätti ja hieman närkästytti, että Kapteeni Unelma-Rintamus päätti luovuttaa Edwinin vankilaan. Tuskinpa tästä yhden yön kännilusimista enempää tulee. Ei mitään uutta... Edwin huokaisi itsekseen.

"Ensinnäkin neitokaiseni, minä en ESITÄ sokeaa, minä OLEN sokea." Edwin tokaisi ja nosti sidettä silmiltään näyttääkseen juurilla umpeen ommellut luomensa. "Ja teille, arvon vartioston edustajat, kerron, että tuo mies tuolla heitti ukon peöipöydälleni - ja näin ollen on kaiken pahan alku ja juuri - jolloin tottakai menin rauhoittelemaan miestä. Sillä välin muutama urvelo yritti ryöstää minun ja rakkaan pelitoverini rahat ja minun piti tottakai estää tämä. En yhtään tiedä mistä syystä muut baarin asiakkaat liittyivät kahakkaan. Ei se kai minun vikani ollut, kun he alkoivat hakkaamaan vain toisiaan eikä minulle nyrkkejään heristellyt. Ainiin! Ja tuo pieni pulunjätös tuolla on se, joka otti ensimmäisen teräaseen esiin. Mutta jos te, arvon vartioston edustajat, ja te, arvon kapteenisneitokainen, koette tilanteen sitä vaativan, suostun lähtemään tyrmään vastaan hangoittelematta." Edwin puhui mahdollisimman asiallisesti ja viattomasti kuin suinkin pystyi. Hehe... Osa näistä vartioista säästää joskus pahimman kantelijan tyrmältä Edwin naurahti.

Totta tosiaan, tuo naistennarraaja oli kuin olikin täysin silmätön. Hämmästys vilahti Yatain kasvoilla. Miten ihmeessä tämä sitten oli läiskinyt pataan kaikkia ympärillään? Viimeiseksi vaihtoehdoksi jäisi siis jokin outo maaginen temppu, jonka avulla tyyppi pystyi katselemaan täydellisesti ympärilleen ilman silmiä... Yatai olisi mielellään kysynyt asiaa mieheltä itseltään, mutta ympäristön tapahtumat vaativat hänen huomiotaan.

Vartijat kääntyivät Yatain puoleen odottaen hänen vahvistustaan miehien tarinoille. Nainen kohautti olkapäitään. "En minäkään kaikkea nähnyt, hankala sanoa kuka puhuu totta."

Hukkaa hieman ärsytti koko jupakka. Hänen olisi joka tapauksessa löydettävä syylliseksi joku, kerättävä heiltä maksu rikkoutuneista pöydistä ja kirjoitettava asiasta raportti. Pian jossain toisessa kapakassa syttyisi samanlainen kahakka, ja hukan tarvitsisi rientää vuorostaan sinne. Tämä pitäisi saada nopeasti hoidettua pois alta. Koska oli täysin mahdotonta sanoa, kuka todella oli vain puolustanut itseään, ja kuka oli heittänyt lisää vettä myllyyn, hukka veti luokseen kaikki mainitut rällästäjät. "Noniin, se on sitten sakkoa viisi hopeakolikkoa sierainparilta. Ne, jotka eivät voi maksaa nyt, lähtevät kamarille selvittämään asioita!"

Yatai nosti tuoppinsa takaisin huulilleen. Hän oli aina pitänyt Ajimean vartioista, oli kyseessä mikä tahansa ongelma, he kyllä hoitaisivat sen. Harvalla ihmisellä oli tarpeeksi munaa kääntyä kaksimetristä hukkaa vastaan.

Kesken asioiden selvittämisen Yatain tarkkailun keskeytti paremman näköinen puolihaltia. Nainen palautti kohteliaan hymyn kasvoilleen ja pudottautui tiskiltä alas esittäytyäkseen. "Yatai Myrskynsilmä, Merisiilin kapteeni", hän sanoi jättäen ympäristönsä hälyn hetkeksi täysin huomiotta. "Nostan ankkurin seuraavan kerran vasta aikaisintaan viiden päivän päästä, saavuin satamaan vasta tänään, ja lasti on vielä purkamatta. Osa seuraavasta ruumantäytteestä pitää hakea naapurikaupungista." Muistaessaan löyhän sopimuksen pienestä salakuljetusoperaatiosta, Yatai punastui hieman. Hän ei kuitenkaan halunnut vaikuttaa epäilyttävältä, joten hän kiirehti jatkamaan. "Mutta mukaan mahtuu aina, ja hinnasta kyllä päästään sopuun. Merisiili lähtee etelään päin, tarkka reitti varmistuu sitten kun ruuma on täynnä. "

Lähetin Yataille ehdottama ylimääräinen kuljetus houkutteli niin paljon, että nainen oli jo päättänyt suorittavansa sen. Hän tosin joutuisi varmasti viivyttämään lähtöä parilla päivällä, sillä hänen olisi palkattava joku hakemaan tavara Nemurin kylästä ja sen jälkeen turvattava merimatkan jälkeinen kuljetus kaupungin porteista sisään. Tälle puolihaltialle Yatai ei suunnitelmasta pihahtanutkaan, parasta että koko asia pysyisi vain hänen tiedossaan.


// Zandon: jos tarkka reitti kiinnostaa, niin hoidan kartan kuntoon. Etsin sen jostain tiedostojen kätköistä ja piirrän valmiiksi.

Olipas tuo sidesilmä kova puhumaan. Maagiko lieni, kun näytti olevan niin tietoinen ympäristöstään. Rääväsuu, maaginen ja vielä ihmismies - paljon matalammalle ei olento voinut kentauritamman maailmassa asettua. Kentauri kuunteli toisella korvalla miehen puheita mielessään irvistellen toisen selkärangattomuudelle.

"Nynny", kentauri yskäisi nyrkkiinsä kuultuaan sokean maagin loppumattomat selitykset, ja pettyi kovin kun vartijat eivät vieneetkään miestä mukanaan. Toivottavasti tuo killingit eivät riittäisi sakkoihin.

Puolihaltija lähestyi naiskapteenia ja kaksikko vaihtoi sanasen. Tamma tuskin kuunteli, mutta pisti mieleensä ne yksityiskohdat joista saattaisi olla hänelle hyötyä. Lihaksikas tamma harvemmin viihtyi kauaa yhdessä paikassa, ja kaikkien kulkupelejen sijaintien tietäminen oli puoli voittoa.

Viisi päivää vähintään... Alymir mietti. Viidessä päivässä saisin tienattua rahaa niin paljon, että voisin ostaa itselleni pysyvästi huoneen majatalossa. Tämä siis, jos kaikki asiakkaani olisivat vain aatelisia, mikä ei ole todennäköistä. Kapteenin hetkellinen punastuminen sai Alymirin tekemään tahattoman puolihymyn murtosekunnin ajaksi. Vasta nyt hän huomasi naisen olevan ihan viehättävän näköinen. Nainen oli myös jostain syystä todella märkä. Sangen erikoinen nainen... terveen näköinen, tarvitsisi kyllä suuren pyyhkeen ympärille, jos on noin märkä. Vähemmästäkin vilustuisi...

"Loistavaa. Etelässä en olekaan ollut vähään aikaan. Olen myös matkakumppanini kanssa käytettävissänne, mikäli tarvitsette apua, olen usein ollut myös suojaamassa kauppatavaroiden kuljetusta. Asun majatalo Merituulessa, mikäli meitä tarvitsee etsiä. Lääkäriä kysymällä meidät löytää." Alymir vastasi ja taputti kahdesti tuppea, jossa hänen falchioninsa oli. Potilaita löytyy varmasti, minne tahansa meneekin.

Varefin oli kiertänyt huoneen, eikä löytänyt ketään, joka olisi tarvinnut kunnollista hoitoa. Ainoa potentiaalinen potilas olisi ollut sokea mies, mutta näön palauttaminen olisi erittäin vaikeaa. Sokeutta aiheuttava sairaus oli harvinaista. Tämä mies ei todennäköisesti ollut sokea sairauden takia, eihän silloin luomia ommeltaisi kiinni. Varefin oli säpsähtänyt, kun näki nuo luomet. Vieläkin se näky tuntui hyytävältä hänen selkärangassaan. Nyt tuo mies oli mahdollisesti joutumassa vankilaan.

Varefin palasi takaisin Alymirin luokse nähdäkseen tämän taputtavan tuppeaan. Ei taideta mennä merelle vielä... Varefin totesi. "Ei ketään vakavasti loukkaantunutta: mustelmia, kuhmuja sekä naarmuja" hän raportoi Alymirille. Alymir huokaisi huojentuneena. "Olen palaamassa Merituuleen hetken päästä. Tuletko sinäkin?" hän sanoi Varefinille. Varefin katsoi ympärilleen, raapi niskaansa ja nyökkäsi.

//Kartta olisi todella hyvä tapa hahmottaa maailmaa. Kannattaisi tehdä sille vaikka oma palsta, niin sen löytäisi helposti.

Azariahilla oli vaikeuksia hillitä itseään. Hänet oli nyljetty aamupäivästä, kimppuunsa oli hyökätty ja sitten vaaditaan korvauksia. Luuliko tuo hukka, että kiire oikeuttaisi mitä tahansa?! Pistää nyt muutama mies maksumieheksi, kun koko kapakka oli ollut tappelun hurmoksessa! Kiihtyminen ei auttaisi häntä tässä tilanteessa, varsinkin kun vastassa oli kaksimetrinen kaupunginvartioston hukka.

" Tulin tänne siinä toivossa, että löytäisin työpaikan itselleni, edellisen paljastuessa huijaukseksi. Minulla ei siis ole rahaa, eikä liioin aikomusta viettää hetkeäkään paikallisessa tyrmässä." Hän totesi vakaasti. " Voisin todeta oman mielipiteeni siitä, kuinka oikeudenmukaisesti ja rehdisti päätitte pistää koko korjaussumman kolmen hengen niskaan, koko kapakan ollessa tappelussa mukana." Hän katsoi suoraan hukkaa silmiin. Oli selvää, että hän kaivoi enemmän omaa kuoppaansa, kuin kapusi sieltä pois. Toisaalta hän oli päättänyt olla oikeassa ja hukka saisi luvan nähdä hieman enemmän vaivaa saadessaan häntä minnekkään.

"Vaadin lisäksi noilta kahdelta hengeltä korvausta päällekkäynnistä, yhteensä viisi hopeaista." Azariah osoittaa kimppuunsa käynyttä kaksikkoa, jotka ynähtelevät maassa. " Jos tyydyt tähän, niin minäkin."