Puolikuu nousee

//Zandon muute, pakko huomauttaa semmosest jutust et Varefin ei löytäny ketää kovasti lääkintää kaipaavaa? Entä se kaveri, jonka jalat murskaantu pöydän alle mun ekas kommentis tän kapakkatappelun aikana? //

Toisen miehen puolustellessa itseään Edwin käveli hitaasti murskatun pelipöytänsä luo, missä hänen vastapelurinsa yhä uikutti. Edwin keräsi voittojaan, joita ei ollut vielä ehditty veidä toisaalle punnitsi mielessään hetken ja virnisti.

"Tämä lienee riittävä määrä? Vissiin jopa enemmän kuin viisi hopearahaa, mutta eipä se tämän päivän jälkeen suuri menetys ole" Edwin kommentoi edellisen miehen ininöiden jälkeen ja vei vartioston miehille vähän yli kahdeksan hopearahaa. "Oli ilo asioida kanssanne hyvät herrat." hän sanoi, kumarsi syvään ja käveli tuhoutuneen pelipöytänsä luo.

Pöydän viereltä hän nosti tuolin, jonka oli tönäissyt syrjään miehen lentäessä pöytää päin, ja istahti rennosti siihen. Edwinin ajatukset lähtivät samantien harhailemaan ja hän alkoi etsiä väkijoukosta aikaisemmin iskemäänsä tarjoilijatyttöä, jos vielä irtoaisi.

Silmäpuolen miehen maksaessa oman osuutensa hukka nyökkäsi tälle, ja antoi miehen mennä menojaan. Nukkavierun miehen selitykset omasta syyttömyydestään sen sijaan eivät vakuuttaneet hukkaa. Tämä astui selittelevää miestä askeleen lähemmäs, valmiina nostamaan tämän niskasta ilmaan. "Ei selityksiä", hukka jylisi ja paljasti hampaansa. "Jos et voi maksaa, etkä saa ketään hoitamaan maksua puolestasi, lähdet mukaan. Piste."

Edwinin pöydän alla kiemurteleva mies lakkasi hengittämästä ja vaipui kuolleena paikoilleen. Yatai, joka oli mielenkiinnolla seurannut sokean miehen menoa, huomasi tämän. Hän kääntyi Alymirin ja tämän seuralaisen puoleen. "Minusta tuntuu, että nuo miehet herra silmäpuolen pöydän alla eivät ole täysin kunnossa. Tarvitsisiko teidän käydä nopeasti katsomassa?" nainen sanoi. Jos mies oli todella kuollut, koko jupakasta tulisi entistä suurempi sotku.

Tunito Trevon (aka Unto)

Hukan kovistelessa Azariahia, kapakan ovi kävi, ja ilman täytti hetkeksi iloisen epävireinen vihellys joka katkesi samantien kuin seinään, kun tulija näki silmiensä eteen avautuvan näyn. "No jo nyt on sotku, kuka kuoli?" kuului unisen pöhnäinen ääni oviaukosta. Kullan keltaisten, helmien ja lankojen komistamien rastojensa alla vellto satyyri katsoi unisen hämmentyneesti sekamelskaa. "Siivooja ei kyllä tykkää."

Jos joku kapakassa sattui olemaan paikallisia ja asumaan näillä kulmilla, tai oli ollut paikanpäällä jo useamman päivän, hän todennäköisesti tunnisti ainakin nähneensä pitkien rastojen alla piilottelevan nuoren herbalistin, jolla oli oudot, melkein kultaiset silmät ja kullankeltaset sorkkamaiset jalat ihmisjaslkojen sijaan. Poika on pukeutunut kärsineeseen, villaiseen riikikukonväriseen ponchoon ja näytti pitkälti unissakävelijältä raukeine silmineen.

Unto hymyili iloisesti vartijoille kuin vanhoille tutuille ja liikahti tiskille ojentaen tyytyväisenä kapakan isännälle tämän tyttären yskänlääkkeen. Kapakan pitäjä maksoi Tunitolle mukisematta, ja hintelä hahmo kumarsi hassusti kiitokseksi.

Myös hän huomasi pöydän alle lyyhistyneen miehen, ja valui veltosti miehen luo, sokeasta tai kenestäkään muustakaan välittämättä ja kyyristyi katsomaan velttoa ruumista. "Oi voi", satyyri mutisi ja kaiveli yrttipussiaan, niin että yrtit kahisivat ja pullot kilisivät. Hän poimi laukustaan lehden, puhalsi siihen ja kosketti makaavan miehen kaulaa, muttei tuntenut pulssia, tai sen koommin hengitystäkään.

Eleettömästi satyyri avasi kovakouraisen tottuneesti ja asetti lehden miehen kielelle. Jos piru-parassa oli enää yhtään virtaa hän kohta yskisi ja oksentaisi, tai edes korisisi, niin että tietäisi oliko tuota syytä viedä edes lääkäriin tai kannattiko siihen lääkkeitään kuluttaa. Paljon enempää apteekkari ei voinut nyt tehdä, kuin odottaa. Ja tyynen rauhallisesti hän odottikin. Tämä kaveri tarvitsisi joka tapauksessa lääkäriä. Tai ruumispussia.

Vala Hurmekavio

Kentauri huokaisi. Oli tuo rähjäinen kaksijalka sitten niin itsepäinen. Kauhea meteli piti itsestä pitää, kaikki samanlaisia. Selkärankaa näiltä otuksilta oli turha edes odottaa. Valittelua ja typeryyttä, se oli kaikki mitä niistä irti sai.

Tamma kurkisti kukkaroonsa. Edellinen demoni oli tuonut hyvät rahat, oli millä mällätä. Tuo riutunut otus piti koko ajan vaan kovempaa meteliä eikä selvästi ymmärtänyt omaa parastaan. Tuollaisen putkaanheittäminen olisi vaan ajan tuhlausta. Pienen pohdinnan jälkeen kentauri liikutti massiivisia kavioitaan ja käveli hukan luokse. "Tässä", tamma totesi tylysti ja maksoi Azariahin sakon. "Ei se ole sen arvoinen."

Tamma kyräili sitten pelastamaansa kaksijalkaa kylmästi. "Lakkaa inisemästä ja painu tiehesi. Seuraavalla kerralla sinua ei pelasta kukaan." Tämän jälkeen jäätävä tamma palasi takaisin kolpakkonsa luo kuin mitään ei olisi tapahtunut.

//Heh, tästä syystä pitäisi muistaa hyvin, mitä on käynyt. Realismia toisaalta myös: kaikkea ei voi huomata. Tälläiset lumipalloefektit tekevät myös tästä formaatista hienon. //

Alymir ja Varefin kääntyivät Yatain sanomaansa suuntaan ja näkivät kyseisen lyhistyneen miehen ja tämän edessä olevan rastapäisen satyyrin. Alymir käveli vilkkain askelin ja polvistui satyyrin viereen tutkimaan miestä. Miehen jalat viestivät heti murtuneista luista, joten Alymir tunnusteli tämän jalkoja. Lukuisia murtumia, luut vaurioittaneet lihaksia, ei kuitenkaan tulleet jaloista ulos. Muutama luu ei lähelläkään oikeaa paikkaansa, liikkunut paljon aiheuttaen lisää vammoja. Sisäinen verenvuoto suuri. Alymir analysoi mielessään. Mutta miksi näyttää kuolleelta?.

Alymir tunnusteli seuraavaksi miehen vatsaa ja tunsi kovan kyhmyn navan alapuolella. Hän nosti miehen paitaa vatsan alueelta, mikä paljasti tämän verisestä alavatsasta pilkottavan reisiluun. Tänne se veri on vuotanut. Erittäin epätodennäköistä parantaa potilas, vaikka olisi aloittanut toimenpiteet heti vamman tullessa. Tärkeitä elimiä vaurioitunut. "Tätä mies on mennyttä" hän totesi ääneen, taputti kevyesti satyyrin selkää ja nousi seisomaan. "Tärkeä elimet on vaurioituneet pahasti. Hän on myös menettänyt liikaa verta. Häntä ei olisi voitu pelastaa".

Varefin seurasi Alymirin takaa ja tunsi piston sydämessään. Hän ei ollut huomannut tuota lyhistynyttä miestä, joka oli nyt todettu menetetyksi tapaukseksi. Alymirin toteamuksessa oli laihana lohtuna se, ettei hän olisi voinut vaikuttaa miehen selviämiseen. Hän tuli Alymirin vierelle, mutta vältti katsomasta makavaa miestä kohti. "Pitäisikö hänet kantaa pois?" hän kysyi Alymirilta. Alymirin vilkaisi Varefinin ja huomasi tämän välttelevän katseen. Alymir kääntyi vartijoita kohti. "Onko teillä ruumispusseja vai kantaisiko joku teistä hänet jonnekin sopivaan paikkaan?" hän kysyi. Paikalla olisi kyllä muitakin tarpeeksi vahvoja kantamaan yksin ruumiin, mutta vartijat todennäköisimmin kohtelisivat parhaiten ruumista paikallisten tapojen mukaisesti.

Azariah yritti hillitä itseään. Kentauri oli maksanut hänen sakkonsa ja päästänyt hänet putkareissulta, mutta hänen kommentteja ei ollut helppo niellä. Asiaa ei auttanut lähes kaksimetrinen vartioston hukka, ylimääräinen riehuminen vain varmistaisi hänen putkareissunsa.
Azariah alkoi vaistomaisesti sivelemään kirveensä terää viittansa alla, piilossa kaikkien katseilta. Terän sileän kylmä pinta vaikutti hänen omiin tunteisiin. Aikaisemmin hän oli kuinkiehumispisteessä oleva vesipata nyt veden sijasta onkin pikeä. Yhtä kuumaa, ellei kuumempaa, mutta ulkoisesti niin tyyni.
Suun vetaytyessä vinoutuneeseen hymyyn hän vastaa kentaurille, vaikkei katsokkaan häntä. " Epämiellyttävästä ilmapiiristä pääsee pois helpommin poistumalla itse. Poistun täältä vain työpaikan kanssa, en ilman."

Vastapelurinsa elottomuuden huomatessaan Edwin nojautui refleksinomaisesti eteenpäin, mutta pian lääkärit olivat jo paikalla. Olisi vissiin pitänyt yrittää potkaista tuokin pois miehen alta, kun oli siihen vielä mahdollisuus... hän tuumi synkeänä ja nousi istuimeltaan.

Hän käveli tajuttomana makaavan korston luo, jonka hiiltyminen oli koko tappelun alku, ja potkaisi tätä päähän. "Hei hyypiö, se kaveri, jonka hiiltymisessäs heitit, kävi mun tuottoisan pelitoverin turmioksi. Taidat saada siis tapposyytteen niskoilles, ihan vaan informoidakseni...". Bredock nousi, otti Edwiniä kauluksesta kiinni ja aloitti "Jos kielit musta niin mä..." ja huomasi oven suussa patsastelevan hukan, jolloin mies kalpeni ja laski Edwinin käsistään. "E... en minä sitä tahallani... ja katsokaa, se mies jonka heitin, on kunnossa, mikä todistaa etten sitä tarkoituksella...".

Otteesta päästyttyään Edwin suoristi kauluksensa, naksautti niskansa ja asteli baaritiskille. Edwin läimäsi tiskille rahaa baarimikon eteen sanoen "Tässä on tuolta raadolta voitettuja rahoja, korjaa niillä rikotut kalusteet ja ikkunat niin pitkälle kuin suinkin pystyt. En halua juoda kuolleen rahoja".

Vartijahukka jätti itsekseen kiehuvan köyhän miehen rauhaan, kun kentauri maksoi tämän osuuden. Jos ukko menisi sanomaan enää yhtäkään valituksen sanaa, susikuono pistäisi tämän rautoihin. Mokomakin suurisuu, joka ei näyttänyt tajuavan omaa paikkaansa.

Porukan huomio kiinnittyi nopeasti löydettyyn uhriin. Hukka tallusteli pöydän juureen juuri parahiksi kuulemaan lääkäripuolihaltian tuomion. Ongelmat senkun jatkuivat, hukka huokaisi. Lähellä uteliaina tuijottelevien oluenlitkijöiden puoleen kääntymisen jälkeen, ei jäänyt epäselväksi, kuka oli aiheuttanut lattialla retkottavan miehen kuoleman. Bredock-niminen mies, jonka silmäpuoli oli juuri saanut virkoamaan lattialta, selitteli tekosiaan änkyttäen. Hukka ei tästä välittänyt pätkääkään, vaan nappasi tätä kauluksesta kiinni, samalla kun osoitti tämän tönäisemän miehen siirtymään eteensä pöydän luo. Toinen vartijoista kiikutti paikalle baarimikolta pyytämänsä huovan, ja asetteli sen kuolleen päälle.

"Noniin", hukka jylisi hiljentäen pulisevat sivustakatsojat. "Sali tyhjennetään. Joka ikinen asiaan liittymätön kaksi- ja nelijalka painuu ulos välittömästi. Ja sinä siinä", hukka osoitti sanansa silmäpuolelle. "Kerro nimesi, isäsi nimi ja synnyinpaikkasi, ja häivy pois silmistäni."

Vartijan käskyn kuulleessaan baaritiskiin nojaileva Yatai kohautti olkapäitään. Käsky koski myös häntä, joten sen kummempaa mukisematta nainen hörppäsi nopeasti tuoppinsa pohjat, asetti kapteeninhattunsa takaisin päähän ja liittyi ulos valuvan baarikansan joukkoon.

Tässä metakassa Yatai ei ollut ehtinyt ajatella saamaansa työtarjousta, hän muisti asian vasta nojailleessaan Meriruusun pihan tuntumassa nököttäviin tynnyreihin. Lähetti oli kadonnut sekasorron turvin jonnekin, mutta jos tämä tahtoi hommansa suoritetuksi, hän ottaisi kyllä varmasti uudestaan yhteyttä. Yatai kuitenkin piti parhaana valmistautua hommaan mitä pikimmiten. Lasti, joka mitä todennäköisimmin sisälsi huumeita, olisi haettava Nemurista, ja tätä Yatai ei itse voisi tehdä. Parasta olisi, jos tyyppi olisi joku täysin ulkopuolinen, joka ei edes saisi tietää mitä haettavissa laatikoissa olisi, ja nainen voisi jättää kyseisen hakijan lopuksi taakseen.

Nainen kokeili hiuksiaan, jotka olivat jo hieman kuivahtaneet. Hän värähti, kun tuuli tuiversi hänen kosteaan paitaansa, joten hän sulki takkinsa napit. Merihaltialla ei olisi vielä pitkään aikaan kiire takaisin kastautumaan. Seuratessaan ihmisten hajaantumista, hän mietti olisiko Meriruususta löytynyt joku hänen pientä tehtäväänsä suorittamaan.

((Anteeksi hidas vastaus, oli kiireinen viikonloppu!))

Unto

Satyyri seurasi hiljaisena puolihaltijan puuhia, luottaen tämän ammattitaitoon. Kaveri näytti osaavan hommansa. "Kuollut?" nuorukainen mumisi hiljaa ja huokaisi apeasti. "Tuhlausta."

Satyyri ojensi kättään puolihaltijalle. "Tunito Trevon, kutsuvat Untoksi. En tunne sinua." Satyyri kallisti päätään hämillisenä. Hän tunsi suurimman osan kaupungin parantajista enemmän tai vähemmän suoraan työnsä puolesta, ja nämä kasvot eivät olleet tutut.

Vala

Kentauri tyytyi päästämään hevosmaisen pärskähdyksen, ja käveli ärtyneen resupekan ohitse. Ehkä olisi sittenkin pitänyt jättää maksamatta, nyt se suupaltti piti edelleen meteliä. Tympääntyneenä hulinaan hän poistui kapakasta hukan kehoituksesta, välittämättä siitä tuliko tallanneeksi suurilla kavioillaan varpaita mennessään. Sokea rääväsuukin alkoi ottaa päähän, jos se olisi ollut vähänkin tärkeämpi, sillä olisi ehkä voinut mopata lattiat.

Kentauri ohitti Yatain, mahdollisesti töytäisten haltijaa mennessää.

Alymir hymyili ja vastasi satyyrin kädenojennukseen samalla tavalla: "Alymir Redesco. Kutsuvat minua myös Aedaniksi. Olen kiertävä lääkäri, siksi emme ole tavanneet". Kuullessaan vartijan käskyn hän lisäsi: "Meidän olisi myös parempi lähteä". Alymir vilkaisi Varefinia ja tämä nyökkäsi vastaukseksi. Alymir suuntasi suorinta tietä ovelle tungoksesta huolimatta. Varefin kiersi tiskin kautta ja asetti nappaamansa kuparikolikot pöydälle sokean miehen esimerkistä. Nämäkin saattoivat olla hänen hän tuumi. Kävellessään sokean ohi hän pysähtyi tämän viereen, sanoi "Hyvin pelattu" ja suuntasi ovesta ulos.

Meriruusun ulkopuolella Alymir nojautui pihalla olevaa puuta vasten, otti piippunsa esiin ja sytytti sen tunnusomaisella maneerillaan. Varefin liittyi Alymirin seuraan nojautuen itsekin puuta vasten. He olivat hetken hiljaa. "Miten meni kapteenin kanssa?" Varefin lopulta rikkoi hiljaisuuden. Hän muisti Alymirin taputtaneen tuppeaan puhuessaan kapteenille, kuin osoittaakseen olevansa kykenevä taistelemaan. Alymir hymähti ja puhalsi ulos syvään. "Oli saapunut juuri satamaan, lähtee viitisen päivän päästä. Etelään todennäköisesti. Tavaraa haettava naapurikaupungista. Meille olisi tilaa laivassa" hän listasi käymänsä keskustelunsa tiedot. Varefin oli niitä ihmisiä, jonka kanssa Alymir tiesi pystyvänsä kommunikoimaan irrallisina lauseina. Kiireellisissä tilanteissa tämä oli suuri etu. Yhdellä sanalla saattoi hyvinkin saada operoinnissa tarvittavat välineet käden ulottuville kymmenessä sekunnissa.

"Märkä nainen" Varefin sanoi odotettuaan hetken Alymirin listauksen jälkeen ja virnisti. "Sai melkoisesti huomiota etuuksillaan". Alymir hymähti, hymyili takaisin ja vastasi: "Unelmasi bordellista, vai?". Varefin päästi naurahduksensa nenästään ulos. "Hän saisi varmasti täytettyä pesuvadin, johon kastaisin naamani, ehkä saisin edes vähän mustaa pois naamaltani." Huomattuaan, ettei Alymir vastannut tähän hän lisäsi: "En tiedä sopiiko märkä nainen noin kuivalle miehelle kuin sinä". He molemmat nauroivat. "Menen Merituuleen hetken päästä. Tuletko mukaan vai menetkö hupailemaan?" Alymir kysyi kun he molemmat olivat saaneet nauraa tarpeeksi. "Minä menen jo Merituuleen. Polta vain rauhassa" Varefin vastasi ja lähti kävelemään kohti Merituulta. Alymir sulki silmänsä ja sai taas oman rauhansa.

Azariah kuuli vartion käskyn häipyä paikalta, eikä ollut mitenkään vastusteleva käskyn suhteen. Hänellä oli jo tiedossa mistä hän hankkisi seuraavan työpaikan. Kapteenilla olisi lasti haettavanaan läheisestä kaupungista lisäksi, että kapteenin pitää itse haetuttaa kyseinen osa rahdista on jo outoa. Tarpeeksi duunia kertaluontoiseen palkkaukseen. Paluu nykyhetkeen tapahtui varsin kivuliialla tavalla. Kentauri oli päättänyt poistua paikalta, kuten häntä ei olisi ollutkaan olemassa.

Oljenkorsi katkaisi kamelin selän, sanotaan ja se pitää paikkansa. Hänelle se hetki tuli vastaan. Järkeily jäi jonnekkin ja kylmä teräs kuiski lupauksiaan. Kentauri oli jo liian kaukana ja vartiat olivat liian lähellä. Vartiat. - Kirveen poisto nahkalenkistä ei pitänyt ääntä ja hänen viittansa piiloitti sen katseilta. Siistin kaaren jälkeen se päätyi ihmis vartian selkään, liian syvälle. Kääntyessään kentauria kohti hänen näköenttänsä peitti jokin karvainen olio ja hänet kiskaistiin maasta.

Hukka oli rynnännyt hänen kimppuunsa. Azariahin onneksi ilmalento ei ollut pitkä, hieman pidemmälle ja hänellä olisi hajoitettu baaritiski. Azariahilla ei ollut aikaa miettiä, vaan hän toimi vaistomaisesti iskien otsansa hukan kuonoon. Se näytti tepsivän, ainakin hetkeksi. Nopeasti hän nappasi puukkonsa iskien sen hukan kylkeen. Se pidättelisi sitä vielä hetken verran.

Azariahin oli kuitenkin päästävä nopeasti pois paikalta. Varmasti osa kapakan lähistöllä parvelleista ihmisistä olisivat kuulleet mekkalan ja saapuisivat paikalle. Lisäksi hukka ei ollut kuollut ja haavoittuneet hukat ovat tunnetusti hieman ärtyneitä. Livahtaen hukan alta Azariah ryntäsi lähimmästä ikkunasta pihalle ja lähimmästä viemärin aukosta sisään. Hukatkaan eivät kykenisi seuraamaan häntä täältä.

Ehkäpä hän etsisi sen kapteenittaren käsiinsä hieman myöhemmin....

___
/* Edikan pallura:
1. Kiitos kaikille pelistä
2. anteeksi viivästys ( Hamk pakollinen aakkosralli ja darran lisäksi voitto =)
3. poistun pelistä takavasemmalle kumartaen.*/

Edwin tuskaili kuullessaan, että joutuu vielä paljastamaan sukunimensä. Hän ei kantanut isänsä nimeä ylpeänä eikä tahtonut kenenkään tietävän Gradnosin pojan kävelevän tässä maailman kolkassa. "Vadeon. Edwin Vadeon. Isäni etunimi on Barathos ja tulen Isirionin lounaisrannikolta pienestä kylästä." Edwin selosti ja hukan hyväksyttyä siirtyi ulko-ovelle. Hän asteli kohti vastapuoleista rakennusta.

Edwin havahtui taistelun ääniin majatalon sisältä ja otti vaistomaisesti valmiusasennon. Miekkansa hän kuitenkin jätti tuppeen ajatellessaan hukan ja kookkaiden ihmisvartioiden hoitelevan rettelöitsijän hetkessä. Pian hän kuitenkin näki ikkunasta hyppäävän miehen ja huomasi havaitsevansa osan tämän vaatteista. Niissä oli mitä luultavimmin verta. Edwin tunnisti miehen olevan se, jonka takamuksen kentauri pelasti. Edwin päätti pysäyttää tämän miehen, otti selästään miekan ja heilautti sitä suuressa kaaressa pakenevan murhaajan suuntaan. Tämä tuotti miekan terästä Edwiniä korkeamman vedestä muodostuneen terän, joka lensi kohti murhaaja, mutta mies livahti juuri sopivalla hetkellä nurkan taakse ja terä osui seinään, johon jäi suuri halkeama. Edwin päätti päästää mahdollisen palkkionsa karkuun tältä erää.

Edwin asettui nojaamaan seinää vasten ja odotti tilanteen rauhoittumistä. Saakohan tästä illasta enää kunnon ryyppyreissua... ehkäpä se tarjoilijatyttö kaipaa pään selvitystä ja lämmintä syliä...

Sama nukkavieru ihmismies, joka oli kapakassakin ollut hieman liian suurisuinen, pomppasi nyt ikkunasta ulos kadulle. Yatai tuijotti silmät suurina, kun tämä katosi juuri ja juuri vältyttyään halkeamasta kahtia pitkän vesiterän iskusta.

Meriruusun pihan hälinän läpi Yatailta kesti hetken tajuta, että iskun lähettäjä oli samainen silmäpuoli, joka oli kapakassa pitänyt suurta lukua itsestään. Nainen jäi hetkeksi tuijottamaan hämmästyneenä tämän suuntaan. Sokea vesimaagi.... Miten ihmeessä tämä oli pakenevan ihmismiehen havainnut? Tähän mennessä oli viimeistään käynyt selväksi, että miekkonen ei ollut mikään turha tapaus, eikä todellakaan vamma rajoittanut hänen toimintaansa pätkän vertaa. Yatai mietti samalla kun mittaili miestä katseellaan. Mahtaisikohan hän olla halukas suorittamaan Yatain pientä tehtävää?

Yatai käveli miekkaa takaisin tuppeen sovittelevan maagin luokse ja nosti hatunlieriään katsoakseen itseään paljon pidempää miestä siihen, missä silmien kuuluisi olla. Yatai ei voinut olla tuntematta pientä kunnioitusta miehen taitoja kohtaan, vaikkakin ne ajatuksen katosivat nopeasti hänen muistaessaan miehen aiemman käytöksen. "Minulla olisi työtä tarjolla juuri sinunlaisellesi", Yatai sanoi vaivautumatta esittelemään itseään. "Kiinnostaako? Vai oletko vieläkin liian kännissä tehdäksesi päätöksiä", hän lisäsi pistävästi.

Unto

Satyyri hymyili uniseen tapaansa vastauseksi puolihaltijalle. Hän oli sanomassa vielä jotain, mutta vartijat ajoivat pian kaikki ulos ja hän hukkasi hetkeksi lääkärin näköpiiristään.

Verilöyly hölmistytti satyyrin tyystin. Mikä ihme tuohon tuli? Ja ooh, mikä tuo oli? Splash, vesiterä hajosi seinään. Maagi. Vesimaagi.

Satyyri tuijotti uneliailla silmillään sokeaa terän-lähettäjää. Pieni hymy valtasi satyyrin kasvot. "Hoi!" Satyyri ponkaisi hämmentävän korkeaan hyppyyn, ja loikkasi parilla hyppäyksellä hyvin ulkonäköönsä sopimattomasti sokean luo vähät välittämättä mitä tämä oli tekemässä. "Hei tyyppi! Ota mut mukaan!" satyyri hihkaisi iloisesti, yrittäen kaapata uuden tuttavuuden halaukseen.

Vala

Ah, ei sitä olisi kannattanut maksaa. No, turhaan meni sekin penni.

Kentauria vähät kiinnosti vartijoiden kohtalo. Eivät olleet hänen huolen aiheensa. Sen sijaan hän sävähti kun puoliverinen olento loikkasi läpi ilman. Tuollaiset otukset pilasivat kentaurejen jaloveriperimän vain olemalla olemassa, mutta tuo nyt oli jo kaiken huippu.

Vala yritti keksiä itselleen muuta ajateltavaa, ja hänen silmänsä osuivatkin puolihaltijaan, joka poltteli piippuaan. Suuri kentauritamma laskelmoi, ja lähestyi lääkäriä. "Kuulin ohimennen, että olet menossa matkoille veitsikorva", tamma totesi hyisesti. "Minun intressini ovat saman suuntaiset. Mikä tarkoittanee että voimme hyötyä toisistamme. Sinulla on kyyti, minulla on kirves. Jaa kyytisi, ja minä jaan kirveeni ja käteni."

Tamman ääni oli kylmä, ja silmät vielä hyytävämmät. Hän ei kuitenkaan vaikuttanut vihamieliseltä toista olentoa kohtaan.

Alymir

Alymir seurasi ällistyneenä nukkavierun pakomatkaa sekä tämän ohi mennyttä vesiterää. Hän koitti etsiä katseellaan vesimaagia ja lopulta löysi sokean miehen pitelemässä miekkaa. Hänkö vesimaagi? hän ihmetteli. Jotta sokea pystyisi "näkemään" ja toimimaan noin suurella tarkkuudella...hänen pitäisi "nähdä" magialla, tässä tapauksessa vedellä...onneksi vastassani ei koskaan ollut tuollaisia sotilaita, kun vielä olin rintamalla. Yatai oli nähtävästi myös huomannut tämän miehen, sillä tämä oli jo keskustelemassa sokean kanssa. Sekaan loikkasi myös Alymirin äsken tapaama Untoksi itseänä kutsuva satyyri. Tämä paikka on täynnä mielenkiintoisia henkilöitä Alymir tuumi ja puhalsi piippuaan.

Alymirin pohdinta keskeytyi, kun hänen eteensä astui kentauritamma, joka kylmällä äänensävyllä esitti tarjouksensa. "Alymir Redesco" puolihaltija vastasi ja teki pienen kumarruksen, "Olen järjestänyt kyydin itselleni ja matkakumppanilleni, mutta voin varmasti sopia kapteenin kanssa teillekin tilaa. Laiva lähtee vasta viiden päivän päästä, etelään päin. Siihen saakka en ole varma omasta liikkumisestani." Alymir vilkaisi kohti Yataita. "Tämä sokean luona oleva kapteeni on se, jolle haluatte puhua tarkemmista tiedoista. Tarjouksenne voisi saada jopa paremman tuloksen häneltä kuin minulta, arvon neiti".

Varefin

Varefin kuuli meteliä Meriruususta päin, muttei kääntynyt takaisiin katsomaan, mistä oli kyse. Hän oli jo saapunut majatalo Merituulen ovelle. Majatalo näytti ulkoapäin kunnolliselta, sellaiselta, jonne ei räsyisimmillä kulkureilla ollut asiaa. Oven yläpuolella oli sinisistä ruusuista tehty seppele, jonka keskellä oli suurehko kolikko, jossa olla alltomaisia kuvioita. Ei taida olla enää käypää rahaa, Varefin tuumi ja astui sisään.

Majatalossa paloi iloisesti takka. Takan äärellä istui hyvinpukeutunut haltijapoika, joka hyräili itsekseen jotain Varefinille etäisesti tuttua melodiaa. Takan vieressä oli pöytä, jonka äärellä istui epäilemättä haltijapojan vanhemmat, jotka kuiskivat kiihkeästi toisilleen vilkuillen samalla Varefinia. Varefin huokaisi ja käveli tiskille, jossa hyvännäköinen kultahiuksinen neitokainen ojensi mustanaamalle huoneensa avaimen. Varefin hymyili takaisin, otti avaimen ja suuntasi huoneeseen numero 5 ja rojahti sänkyynsä ja odotti Alymirin palaamista majatalolle.

Huomatessaan kapteeni Unelmarintamuksen kävelevän häntä kohti, Edwin kääntyi tämän suuntaan ja loi kasvoilleen tyytyväisen hymyn. Kapteenin puhuttua Edwin oli juuri avaamassa suutaan kun hänen kylkeensä rämähti Edwiniä noin päätä lyhyempi satyyrimies. Edwin horjahti pahasti ja liu'utti jalkansa leveään haara-asentoon pitääkseen tasapainon. Tämän jälkeen hän työnsi kyynärpäätaktiikalla ja tokaisi tälle "SINÄ pysyt nyt hetken sivussa, keskustelen tässä merten kauneimman kapteenin kanssa, enkä silloin kaipaa MIEHIÄ halailemaan minua. Otan intressisi huomioon hetken päästä.".

Tämän jälkee Edwin kääntyi jällleen kapteenisleidiä kohti, rykäisi ja palautti hymyn kasvoilleen. "Anteeksi häiriö. Ensinnäkin, teen sellaisen korjauksen, etten humallu niin pienestä määrästä alkoholia, mitä olen tänään kuluttanut, vaan ihanan upeat muotosi huumasivat minut. Mitä työhön tulee, haluaisin tottakai tietää työnkuvastani ja palkasta ennen kuin sen pidemmälle menen päätöksenteossa." Edwin selitti.

Edwin katsahti satyyrin puoleen ja sanoi hänelle "Jos haluat roikkua minun mukanani, haluan tietää mitä osaat ja mitä esimerkiksi nuo pussukkasi sisältää. Myös kapteenineitokaisen pitää hyväksyä sinut mukaan työhöni. Ja vielä yksi ehto: EI LÄHIKONTAKTIA!".

Yatai räjähti nauruun satyyrin pompahtaessa paikalle ja melkein kaataessa uhrinsa. Maagin rehvastelevalta iskuyritykseltä katosi jälleen uskottavuus, kun tämä sai töniä yli-innokasta ihailijaa pois kimpustaan. Voi miesparkaa, tänään hänellä ei taitaisi todellakaan olla naistuuria!

"Vai olisitko sinä kiinnostunut seikkailusta naapurikaupunkiin, pikku-fauni?" Yatai jätti täysin huomiotta ihmismiehen kyselyt, ja kääntyi kaviokkaan puoleen puhutellen tätä kuin lasta - mikä hän Yatain silmissä olikin. "Sinäpä olet vallan vekkuli tapaus. Mikä sinun nimesi on?" nainen jatkoi ja nosti kätensä silittääkseen faunin päätä. Hän loi hattunsa lierin alta leveän omahyväisen virneen ihmiseen.

Yatai ei vakavissaan ajatellut että faunista olisi hoitamaan bisneksiä, moinen sinisilmäinen otus ei varmasti osaisi olla muutakuin aidosti hämmästynyt, jos jäisi kiinni huumelastin kanssa. Yatai kuitenkin osoitti sanansa tälle, sillä hän rakasti kiusata ihmismiestä jättämällä tämän rehvastelun täysin huomiotta, tehden näin hänestä täydellisen narrin. Miehen mielessä ei liikkunut selvästi mikään muu kuin naisen rintavarustus, ja tämän lähentely-yritykset vain lähinnä huvittivat Yataita. Ei merihaltia kuitenkaan täysin välinpitämätön ollut, hän tiedosti tuntevansa kokoajan enemmän vetoa tätä pitkää ja komeaa ihmismiestä kohtaan... Hänen tapaansa ei vain kuulunut jääminen paikalleen sanattomana ja punastellen.

"Nemurista tarvitsis ihakea osa lastista", hän selitti yleisesti työnkuvaa. "Asialla olisi aika kiire, sillä Merisiilin pitäisi päästä lähtemään viikon sisällä."

Vala

Kentauri henkäisi terävästi mitään sanomatta, ja kääntyi katsomaan uhkeaa kapteenia ja tämän kovaäänisiä seuralaisia. Kentauri synkistyi entisestään. "Jotkut eivät osaa pitää stannardeja seuransuhteen", hän murahti hiljaa itsekseen. Niin kauan kun nuo sekopäät olivat tuolla, hän ei liikkuisi milliäkään lähemmäksi.

Unto

"Derp?" satyyri ei päästänyt hämillistä äännähdystä enempää kun sokea siirsi hänet sivuun. Liian paljon informaatiota, liian nopeasti. Jösses miten se polottikaan niin hirmuisen ripeästi, luulisi että leuka tippuu tuollaisesta rasituksesta.

Unto käänsi kultaiset silmänsä viehkeään naiseen joka puhutteli häntä mielyttävästi. Miten mukava neiti. Rapsuttikin tukkaa niin että helmet kilisivät. Satyyri hymyili autuaan tyytyväisenä, ja näytti hetken siltä että olisi nukahtamassa toisen hellään käsittelyyn kuin kehräävä kissapentu. Satyyri meni hiljalleen kasaan, vaihdellen painoa jalalta toiselle huojuen paikallaan kuin ruohokorsi tuulessa. "Voi mää teen mitä multa vaan pyydetään jos se vie pois täältä. Te olette ensimmäiset kiinnostavat tyypit vähään aikaan. Varsinkin kun arvon neiti pyytää niinpal nätisti."

Satyyri kumarsi keskustelu kumppaneilleen hämmentävän notkeasti, toinen sorkka suorana edessä "varpaat" kohti taivasta, toinen koukussa. "Tunito Trevon, sanokaa toki vaan Unto. Apteekkari, kasviparantaja, puutarhuri, alkemisti ja kaupungin nopein juoksija. Rohdot, myrkyt, liemet, salvat, teet, kasvissopat ja kasvit ovat erikoisalaani. Barcelissa ei ole kasvia, levää tai sientä jota en tuntisi nimeltä tai ominaisuuksiltaan. Miten olisi voide joka tekee ihon silkinpehmeäksi? Lääke joka parantaa kurkkukivun? Kestävyyttä parantava liemi? Tai hieno hajuvesi? Tai ehkä myrkky, josta yksi pisara riittää kaatamaan karhun?"

Unto hymyili autuaan iloisesti, unisesti huojuen. "Itseasissa, kun neiti on niin hirmuisen ystävällinen, minä annan sinulle lahjan!" Satyyri kaivoi pussukoistaa pieniä pusseja, toisesta löytyi muhevaa multaa, ja toisesta hän poimi pienen siemenen. satyyri painoi siemenen multaan, kaivoi esiin vesileilin, ja kaatoi tilkan sitä multapussiin. Hän painoi kätensä pussin päälle, ja päästi omituisen, tuulen henkäystämuistuttavan äänen.

Tuniton ruumis nytkähti voimakkaasti, melkein kaataen miehen jaloiltaan. Välähdys, humahdus.

Ajatus oli ollut kovin kaunis, mutta totuus nyt vaan oli, että Unto oli täysin kouluttamaton taikuuden alalla, ja aivan ullalla omien voimiensa suhteen. Sen sijan että suunnitelmien mukaisesti pussista olisi noussut yksi kaunis lilja, liljassa oli seitsemän valtavaa kukintoa, sen lehdet sojottivat runsaina villisti joka suuntaan ja satyyri vapisihämillisenä liian suuresta työpanoksesta. "Eh tuota, ehkä kuitenkin..." Satyyri piteli kukkaa kädessään samalla kun etsi vapisevin käsin pienen pullon hyvältä tuoksuvaa ihoöljyä. "Pitääkö neiti laventelista?"

Alymir

Alymir naurahti satyyrin esitystä ja huomasi kentaurin ehkä jopa halveksivan katseen kolmikkoa kohtaan. Kentaurit ovat tunnetusti ylpeää kansaa, kuten haltijat Evegwarissa. Tätä tammaa voisi sanoa jopa ylpeyden ruumiillistumaksi, mutta kovin sosiaaliselta hän ei vaikuta hän ajatteli ja sujautti piippunsa taskuun. "Ymmärrän, jos haluatte minun puhuvan kapteenille puolestanne. Haluatteko, että tekisin niin?" hän kysyi kentaurilta.

Varefin

Kauan ei Varefin ehtinyt maata sängyllä, kun oveen koputettiin. Alymir se ei voinut olla, hänellä pitäisi olla avain. Potilaasta jos olisi kyse, niin se olisi tiskin takana ollut kultatukka, hän ajatteli ennen kuin avasi oven. Toisaalta siellä voisi olla ne kiukkuiset haltijat aulasta, hän epäröi ja avasi silti oven varuillaan, toinen käsi puukon kahvassa. Oven takana oli kuitenkin kultahiuksinen neito, joka katsoi hiukan hämillään, kun Varefin laski toisen kätensä puukon kahvasta. "Lääkärille olisi vieraita", neito sanoi hieman hermostuneena. "Eli ei potilaita. Hän ei ole paikalla, mutta voin tulla puhumaan heille hänen puolestaan" Varefin vastasi huojentuneena ja he molemmat suuntasivat aulaan.

Aulassa oli haltijaperheen lisäksi yksi kalpea, merimiehen näköinen ihminen, joka nousi ylös Varefinin saapuessa neito perässänsä kipittäen. Mies alkoi puhua hyvin nopeaa vauhtia ennen kuin Varefin oli edes ehtinyt sanoa mitään: "Kuulin, että täällä olisi halpa lääkäri, joten tulin luoksenne. Kyse ei ole kenestäkään potilaasta, vaan ennaltaehkäisemisestä. Katsos, olen alkanut voida pahoin matkustaessani merellä, se on vasta lähiaikoina alkanut ja ---". "Rauhoitu, hyvä mies. En ole etsimänne lääkäri, mutta voin auttaa teitä hänen puolestaan" Varefin keskeytti. Mies oli hämmentynyt, mutta kuunteli kädet täristen. "Merisairauteen on helppo ehkäisytapa. Syö pari grammaa inkiväärijauhetta noin 12 tuntia ennen merimatkaa, syö hedelmiä ja juo vettä sekä vältä rasvaisia ruokia" Varefin selitti muistaen ne lukuisat matkustajat, jotka olivat aiemminkin tulleet Alymirin puheille. Mies oli niin häkeltynyt, että antoi sanaakaan sanomatta pronssisen kolikon, antoi sen Varefinille ja lähti nopeasti pois. Jotain on näköjään jäänyt mieleen Alymiriä seuratessa. Miehellä oli kyllä aika kallis käsitys halvasta lääkäristä, Varefin tuumi ja pyöritteli kädessään saamaansa pronssista kolikkoa.

Edwin kirosi hieman kapteenin tapaa jättää huomioimatta hänet. Edwinin päivää kuitenkin piristi Unton puskatoilailut ja mies repesikin kovaan nauruun. "Tuolla esittelyllä pelkäisin kyllä hieman että apteekkari-Unto minua parantaessaan tekisi vahingossa jotain räjähtävää, mutta ainakin sinun seurasi tekisi päivistäni paljon huvittavampia. Ja hyppysi todisti, että sinulla ainakin hyvät jalat jos ei muuta.".

Tämän sanottuaan Edwin siirsi huomionsa kapteeniin ja sanoi "Ainiin, missä ovatkaan tapani, enhän ole edes esitellyt itseäni. Olen Edwin, sukunimeäni en omista syistäni paljastele. Haluaisin myös kuulla viehättävän työnantajani nimen. Ja mitä työhöni tulee, olisi mukava kuulla mistä päin Nemuria haen kauppatavaranne ja minne sen tuon ja yhä tieto palkasta kiinnostaisi.".

Satyyrimiekkosen ylisuureksi räjähtänyt lilja sai Yatain hymyilemään. "Oikein kaunishan se on", hän sanoi. Mitä siitä, että kukka ei ollut aivan sellainen, kun alunperin oli tarkoitus, ajatus oli tärkein. "Ja pidän minä laventelista", hän jatkoi. "Kaikki hennot tuoksut ovat suosikkejani."

Vieressä seisoskellut ihmismies ei antanut periksi, vaan selvästi vaatimalla vaati Yatain huomiota. Sopivan hitaasti viivytellen hän käänsi katseensa tähän esittelyn kaikuessa ilmoille. Mies jätti sukunimensä kertomatta, taas yksi hämmästyttävä yksityiskohta hänessä.

"Yatai Myrskynsilmä, Merisiilin kapteeni", Yatai esittäytyi viimeinkin, ja soi Edwinille pienen kohteliaan hymyn. "Bisneksistä sitten", hän jatkoi tuumaillen. "Nemurin pohjoisosassa, portin ulkopuolella on Kolmen korpin kapakka, jossa odottaa Rodorim-niminen mies. Hän on aloitteleva yksityisyrittäjä, ja haluaisi tuotteensa, korkealaatuiset hevosenjouhijouset ja nahkaiset nuoliviinet myyntiin isoille toreille. Koko lastin pitäisi mahtua yksiin hevoskärryihin, ja pitäisi tuoda sataamaan, jotta voin lastata sen Merisiileen kuljetusta varten. Pitänee vielä mainita, että tullien kanssa täytyy olla erityisen varvonainen - tiedäthän, näinä aikoina sotatarvikkeiden kuljetus ei onnistu ilman virallisia papereita. Valmistajallamme ei kuitenkaan ole varaa eikä aikaa hankkia kuljetuslupaa. Perjaatteessa homma on kuitenkin hyväksyttävää, sillä Rodorim myy tavaraansa metsästäjille, ei armeijalle. Palkka on aina neuvoteltavissa, mutta tarjoisin hopearahaa näin aluksi."

Vala

Tamma käänsi hyisen katseensa takaisin puolihaltijaan. "Katsooko pieni veitsikorva että hänen sanansa sopii toisten korville paremmin kuin soturin sana? Onko kielesi kultaa ja sanasi platinaa?"

Tamma kääntyi takaisin seuraamaan tilannetta, toivoen että nuo sekopäät katoasivat paikalta pian, puhutellen yhä Alymiria. "Tarjouksesi on kuultu."

Unto

Onnellisena siitä että hänen lahjansa oli hyväksytty, Unto kuunteli herkeämättä kapteenin ohjeita. Satyyri teki nuokkuen kunniaa kun Yatai lopetti. "Se on selkeä, kapteenitar, autamme Edi-pojan kanssa sitä rassukkaa, kyllä kapteeni!"

Alymir

Alymir nosti pikaisesti kulmakarvojaan reaktioksi kentauritamman äkkipikaisuudelle. Saatuaan luvan puhua tämän puolesta Alymir lähestyi kolmikkoa. "Anteeksi häiriöni, mutta minulla olisi kapteeni Myrskynsilmälle asiaa" hän sanoi ja odotettuaan Yatain olevan valmis kuuntelemaan häntä hän jatkoi: "Laivanne kyytiin olisi tulossa takanani oleva kentauri. Hän on, kentaurit tuntien, erinomainen taistelija ja voisi varmasti antaa lihasvoimaa matkalle. Tarvittaessa voin myös maksaa hänen matkansa, jos rahaan on tarve. Mitäs sanotte?"

Varefin

Varefin istui pienen pöydän ääreen, josta hänellä oli suora näkökontakti tiskille. Haltijaperhe nousi sillä välin ja suuntasivat käytävälle, josta he menivät omaan huoneeseensa. Eivätpä enää ole häiritsemässä minua, Varefin ajatteli ja otti taskustaan huuliharppunsa. Hän alkoi polkea hiljaa tahtia vasemmalla jalallaan alkoi soittaa varsin melankolista sävelmää. Tämän kappaleen sanat ovat vielä kesken, paha tätä on silloin laulaa, hän tuumi.

Edwin naurahti Unton elettä. Ei taida satyyrirukka olla yhtään perillä, mikä työnkuva edes on. Tästä huolimatta Edwin kuitenkin seurasi esimerkkiä, kumarsi syvään ja sanoi "Minä hoidan tavarasi tänne vauhdilla, lähdemme urhean apurini kanssa heti huomen aamulla kohti päämääräämme." katsoen Yataita koko ajan silmiin.

"Jos sen soisit ottaisin mielelläni palkaksi sydäm..." Edwin jatkoi, kun puolihaltia keskeytti keskustelun. Edwin puristi kätensä lyödäkseen häiritsijää, mutta hillitsi kuitenkin itsensä ja kääntyi satyyrin puoleen. "Sinä pikkuystäväiseni saat sitten kuunnella minun sanaani tämän matkan ajan. Tapaamme tässä Meriruusun edessä heti auringon noustua ja lähdemme tästä sitten matkaan". Tämän sanottuaan Edwin toivoi saavansa vielä jonkinlaisen hyväksynnän Yatai-neitokaiselta puolihaltian kadottua.

Yatai oli selvästi suosittu tänä iltana. Nainen ei ehtinyt kun nyökätä vastaukseksi Unton ja Edwinin hyväksyville sanoille, kun hänen huomionsa vei samainen haltialääkäri, joka oli esittäytynyt hänelle jo kapakassa. Yatai kuikuili puhujan taakse, ja näki ilmeisesti kyseessä olevan kentaurin oleskelemassa taaempana. "Miksi kentaurineiti ei tullut itse puhumaan kanssani", kapteeni tuumi osoittamatta sanojaan varsinaisesti kenellekään. "Mutta kyllähän se sopii. Taistelutaitoja ei Merisiilin kaltaisen rauhallisen kauppapaatin kannella tosin tarvitse, ainakin toivon niin", Yatai naurahti. "Otan toki matkustajia mukaan nimellistä korvausta vastaan." Kapteeni ei halunnut kohteliaisuuttaan kieltää matkapaikkaa toiselta, mutta hän ei voinut olla ajattelematta millaiseen hyttiin hän kentaurin majoittaisi puhumattakaan siitä, miten tämä pysyisi kavioillaan pystyssä laivan kaltevilla, liukkailla kansilla. Mutta kaipa kentauri oli nämä asiat ottanut huomioon, kun kerran kyytiä pyysi.

Koko ilta oli ollut yhtä hässäkkää, ja Yatai joutui pitämään pienen aikalisän muistaaksen kaiken. Kaksi lisämatkustajaa, yksi huippusalainen kontti, ja edellinen lastikin oli vielä purkamatta. Mahtaisiko tuo Edwin olla tarpeeksi vastuuntuntoinen, jotta Yatai voisi jättää Nemurista haettavan lastin kokonaan hänen harteilleen? Vai näyttelikö mies vain yhteistyöhalukasta päästäkseen naisen housuihin?

"Matkaa on kuitenkin jonkinverran", Yatai sanoi Edwinille vastaukseksi tämän lähtösuunnitelmista. "Minulla ei ole väliä mihin aikaan lähdette, kunhan olette perillä viimeistään viidentenä iltana tästä päivästä lukien."

Vala seurasi hiljaa asioiden etenemistä etäämmältä. Sai nähdä oliko puolihaltija sen arvoinen, mitä se kuvitteli olevansa. Tamma veti mietteliäästi sormensa valko- punaisten hiustensa lävitse, ja tuijotti hetken paheksuvast satyyria. Käsitämätöntä ajatella, että tuollainen säälittävä olento oli edes puoliksi kentaurien sukua. Tuo ihminen taas ei selvästi ollut muuta kun kuumottavia sukupuolielimiä ja ylitursuavaa testosteroonia. Ja tuo hiisi oletti, että noista olennoista olisi jonkinmoista hyötyä hänen bisneksilleen.

Omituinen hupakko. Toivottovasti se purjehti paremmin kun valitsi seuransa. Olisi parempi hankkia uudet kengät kavioihin siltä varalta, että laiva keikkuisi alati edstakaisin. Varmaan piikkipohjaiset. Sitten jos miehistö alkaisi ottaa hermoon, niille olisi helppo näyttää niiden paikka.

Unto, täysin keskittyneenä Edwinin puheeseen, ei tajunnut lainkaan olleensa hetkeäkään kenenään tuijotuksen kohteena. "Ymmärretty Ed, selvä on tyyppi. Mikä sana sulla oli mielessä?"