Puolikuu nousee

Alymir

Alymir teki pienen kumarruksen Yataille ja nyökkäsi sokealle miehelle. Tuskin hän tätä elettä huomaa, mutta tulipa tehtyä. Olisi todella mielenkiintoista matkustaa tällaisen miehen kanssa, joka pystyy aistimaan ympäristönsä. Samalla hän muisti Varefinin, joka oli sanonut menevänsä jo majatalolle ja vilkaisi taivaalle. Ilta alkoi olla viimeisillään ja pian Aijimean kaduilla vallitsisi pimeys. "Suosittelisin pian siirtymään sisätiloihin", hän sanoi ja palasi takaisin kentauritamman luokse. "Matkanne on varmistettu, arvon neiti".

Varefin

"Osaatteko soittaa jotain iloisempaa?", kysyi tiskin takana oleva neito. Varefin lopetti soittamisen ja katsoi neitokaista silmiin ja vastasi kysymyksellä: "Onko toiveita aiheesta? Osaan laulaakin". Kultatukka punastui ja hihitti hetken itsekseen. "Rakkaudesta" hän viimein vastasi. Varefin puhalsi ulos ja mietti hetken laulua, otti huuliharppunsa ja alkoi soittaa ja laulaa:

Hmm... melodia on kyllä iloinen, mutta sanoja voisin ehkä muuttaa, Varefin tuumi päätettyään laulunsa.

Edwin nyökkäsi Yataille ja käänsi Unton kysymyksen kuullessaan keskittymisensä tämän suuntaan. "Ehkä tuo selviää sinulle kun palaamme matkaltamme, jos olet kasvattanut siihen mennessä hieman lisää massaa aivoihisi." Edwin vastasi. Minähän en aio luovuttaa. Yritän jälleen uudestaan kun palaan ja Kapteeni on minulle kiitollisuuden velassa. Edwin vielä kumarsi Yatain suuntaan "Kunnes jälleen tapaamme".

Edwin otti Meriruusun jälleen suunnakseen, missä hänen huoneensa odotti asukastaan. Ja ehkäpä tarjoilijatyttö ellei toinenkin...

Alymirin ja Edwinin lähtiessä omille teilleen Yatain huokaisi ja katseli ympärilleen. Hän päätti luottaa Edwiniin sen verran, että hän saisi lastin tuotua Ajimeaan. Kapteenilla kyllä riittäisi kädet täynnä työtä siihen asti.

Yatai hymyili hänen kanssa kahdestaan jäänelle kaviojalalle. "Onnea työkeikkaan", hän sanoi, veti hatunlierin kasvojensa tuulensuojaksi ja lähti hänkin kävelemään takaisin Meriruusua kahti. Meteli kapakassa oli jo hiljentynyt, ja Yatai pohti jaksaisiko tämän hulinan jälkeen vielä huvitella, vai painuisiko hän omaan hyttiinsä unten maille. Aikamoinen ilta, totta tosiaan.

Vala

Kentauri katsoi puolihaltijaa pitkään. "Olen tyytyväinen. Olet osoittanut palvelevasi tarkoitusta."

Se oli Erittäin-Kohtelias-Kiitos. Ainakin Tamman päässä, koska tarkoitusta palveleva yksilö ei ole hyödytön. Se on positiivista, eikö ole?

Unto

"Vointeja teillekkin kapteenitar. Ollaan takisin ennen kuin ehdit sanoa Cirsium arvense!"

Oivoi, nyt pitäisi pakata. Mitäköhän tarvitaan tämmöiselle matkalle? Puhtaat alushousut, ruokaa, ruokoa, siemeniä... Pohtiva satyyri paineli pakkaamaan laukkujaan.

Alymir hymyili, teki pienen kumarruksen ja suuntasi kohti Merituulta. Hän oli ottanut kentaurin sanoman kohteliaisuutena. Vielä ei ollut liian pimeä, että olisi tarvinnut käyttää tulta valon lähteenä. Matka Merituuleen oli myös lyhyt. Astuttuaan sisään Alymir kuuli huuliharpun soittoa, muttei nähnyt ketään tiskillä. Varefin soitti siis yksin aulassa. "Pyydettiinkö sinua pitämään vastaanottoa?" Alymir kysyi kumppaniltaan. Tämä nyökäytti päätään soittaessaan. Alymir istui Varefinin viereiselle tuolille. Soitto loppui ja Varefin sujautti huuliharpun taskuunsa. "Vuoro vaihtuu. Iltavuoroa pitävän pitää herätä huomenna aikaisin. Yöllistä vastaanottoa pitävällä kestää saapua tänne, siksi minua pyydettiin" Varefin vastasi samalla, kun kyseinen tiskille menevä mies saapui. Tämä nyökkäsi kiitoksen merkiksi Varefinille, joka nousi heti tuoliltaan.

"Onko aamulla jotain tärkeää tehtävää?" Varefin kysyi. Alymir kävi pikaisesti mielessään läpi tulevan päivän varauksia. "Ellei aamulla ketään tule, kysyntää on vasta iltapäivällä" hän lopulta vastasi. "Hyvä" Varefin sanoi, venytti käsivarsiaan ylös ja he molemmat menivät viidenteen huoneeseen.

//Edwin siis meni makaamaan tarjoilijatyttöjä, eikä siitä tarvitse sen enempää kirjoitella pornokirjallisuutta tänne... so i'm out//

//Yatai katosi kanssa illan hälinään, kiitos pelistä!//