Kun sopua ei synny

// Poisonbubble kera kentaurinsa. Muutkin saavat liittyä! Juoni on jatkoa tästä ja tästä.

Kenraali Xian

Punainen ruusu oli Ajimean hyvämaineisin bordelli, ja sijatsi kaupungin länsiosassa, vain muutaman korttelin päässä Rauhan aukiosta, jossa Ayselin ylipapitar oli pari päivää sitten menettänyt henkensä. Xian istui bordellin aulassa punaisten tyynyjen ja verhojen ympäröimänä ja tuijotti mitäännäkemättömin silmin viinipikariaan. Tummat pussit hänen silmiensä alla kertoivat murhaa seuranneiden päivien hektisyydestä. Kaikki oli mennyt aivan kuten kaupungin johto oli osannut ennustaa. Viimeksi tänään päivällä oli eräs soturipappikoulutuksesta hylätty mies noussut rauhan aukion alttarille ja julistanut olevansa Ayselin valittu ja oikeutettu johtamaan koko kirkkoa ja kaupunkia. Syntyneessä raivoisassa mellakassa oli tallautunut kuoliaaksi kaksi ihmistä ja ainakin nelinkertainen määrä kyyditetty paikattavaksi ja putkaan viilentämään tunteitaan. Mellakoiden hillitsemisen lisäksi Xianilla oli ollut täysi työ yrittäessään kaivaa neuvoston jäsenten ja aattelisten joukosta haltiavastaisuutta, mutta tuloksetta. Hankkeen näkyvimmän keulahahmon kuollessa vetäytyivät hänen kannattajansa maan alle.

"Päästä edes hetkeksi työasioista irti", sanoi samettisen pehmeä ääni hänen vierellään. Metsätähti oli Xianin mielestä kaunein hänen näkemänsä hukkanainen ja huoraksi erinomainen. Hän ei pelkästään hoitanut sähkypuuhia moiteettomasti, vaan tarjosi myös teetä ja sympatiaa ainaisen työstressin painamalle kenraalille. Hän sai miehen tuntemaan edes hetkittäin olonsa onnelliseksi ja vapaaksi.

Xian hieraisi otsaansa tuskastuneena. "Minä en voi. En tänään. Kaupunki on myllerryksessä ja se on minun vikani ja minun vastuullani", hän huokaisi. Hänen aina niin sotilaallinen ryhtinsä oli päässyt kumartumaan ja korvat lerpsottivat väsyneinä. "Äläs nyt. Sinä olet vain yksi mies. Et voi ottaa koko kaupunkia yksin harteillesi", Metsätähti kannusti ja painoi vartalonsa Xiania vasten.

"Minun lienee parasta lähteä", Xian nousi ja kulautti pikarinsa kerralla tyhjäksi. Hän ei voisi kertoa mieltään painavista asioista kenellekään, eikä hän pystyisi lieemmin rentoutumaankaan. Yksi uneton yö olisi jälleen hyvä käyttää vartiossa kujilla tai kapakkojen ovilla. Ennenkun hän ehti ovelle, Metsätähti oli kuitenkin ottanut hänet kiinni. "Sinä olet juonut, kenraali", hukkanainen huolehti. "Et voi mennä ulos tuossa kunnossa. Tulisit yöksi viereeni", hän vetosi. Xian pudisti päätään. "Minulla on tekemistä", hän mutisi. Metsätähti huokaisi huolestuneena miehen tilasta, ja ehti antaa suukon miehen kirsulle, ennenkuin tämä veti takin päälleen ja katosi hämärtyvälle kadulle.

Ara

Kentauri oli saapunut illan hämärässä kaupungin porteille ja katseli näitä nyt arvioiden. Sana ylipapittaren kuolemasta oli kiirinyt tämänkin matkalaisen korviin, joten hän todella mietti halusiko nähdä millaisessa kunnossa kaupunki nyt oikein olisi. Kentauri heilautti häntäänsä, ja oli kääntymässä pois päin suljetuilta porteilta kun vartia avasi luukun ovessa.
"Kentauri, tähän aikaan illasta. Millä asialla liikut?" Kuului ääni luukusta ja Ara kääntyi ääntä kohden, tavaten ihmiselle kuuluvan silmäparin tuijottamasta itseään.
"Läpikulkumatkalla." Ara vastasi monotonisesti. Ihminen tuntui olevan kovin yllättynyt kentaurin näkemisestä vaikka luulisi noinkin suuren kaupungin väen näkevän kentaureja joka päivä. Kenties hänen ajankohtansa vain yllätti.
"Ethän tuo hankaluuksia tullessasi?" Kuului toinen kysymys.

"En tuo. Olen demoninmetsästäjä." Ara vastasi astuen lähemmäs lepattavaa soihtua. Mies portin toisella puolella katsoi häntä hetken arvioiden, avaten sitten portit hämärään kaupunkiin.
"Olekkin kunnolla sitten." Kuului vielä käsky Aran astuessa porttien sisäpuolelle. Ara tuhahti käskylle silmiään pyöräyttäen ja asteli syvemmälle kaupunkiin kaviot katukiviä vasten kopisten. Kentauri oli kerran aikaisemminkin käynyt täällä, mutta silloin se ei tuntunut näin... ahtaalta. Ara havaitsi ympärillään monia pieniä spektraaidemoneita. Ne pörräsivät kaupungin yllä kuin pahaaenteilevä sadepilvi. Enää muutama isompi mellakka ja demonit alkaisivat ilmaantumaan päivänvalossakin.

Ara piti miekkansa koko ajan käsillä hämärän näköisten ihmisten hiippaillessa pimeillä kujilla edes takaisin. Kenties hän kuvitteli, mutta hän oli varma että jokainen noista tummista hahmoista seurasi hänen kulkuaan. Onneksi äitien varoittelut kentaureista olivat menneet jokaiselle kalloon, sillä kukaan ei lähtenyt suurikokoista olentoa lähestymään.
"Voi millaiseksi saastaiseksi kyläksi sinä olet muuttunut..." Ara mumisi lähinnä itsekseen katsellen kerran niin ärjestäytynyttä kaupunkia tässä tilassa.

Xian

Ajimea oli Barcelin suurin kaupunki, eivätkä sen kadut hiljentyneet koskaan täysin. Xian kulki hitaasti Rauhan aukiolle vievää katua pitkin, samaa, jota pitkin liikkuvia ylipapittaren vaunuja hän oli kaksi päivää sitten vartioinut. Juhlan jälkiä ei oltu vielä täysin siivottu, joten maassa lojui tallautuneita liljankukkia ja repeytyneitä punaisia ja valkoisia viirejä.

Kevään viileä tuuli pörrötti hukan harjaa ja Xianin oli hetkeksi pysähtyttävä nojaamaan läheiseen porraskaiteeseen. Kulauksella alas vedetty viini humahti päähän vähän liiankin tehokkaasti saaden maailman pyörimään. "Menes siitä muualle", häntä hätyytettiin portailta pois kun mitäkin känniläistä. Xian ei jaksanut välittää hänelle osoitetuista pistävistä sanoista ja katseista, vaan jatkoi hoipertelevaa kulkuaan.

Alkoholin rentouttava vaikutus ei riittänyt parantamaan Xianin yleistä oloa. Hän oli vihainen ja kyllästynyt tähän kaupunkiin, unettomiin öihin ja mellakoihin. Vaikka Ajimean johdossa oli neuvostollinen kaupungivvaltuutettuja, oli Xianin harteille jälleen kerran kaadettu suurin taakka. Hän oli tunnettu työnarkomaniudestaan ja siitä, että hän jaksoi antaa asialle kaiken aikansa. Kuka muukaan kuin hän olisikaan siis ollut parempi valinta koko murhatutkimuksen johtoon. Muut päättäjät saisivat nukkua yönsä ja olla varmoja siitä, että homma olisi hyvissä käsissä. Xian ei välttämättä aina edes pitänyt siitä mitä teki. Hänen elämässään ei vain ollut mitään muutakaan, ei suhteita, ystäviä, harrastuksia, joten hän täytti tyhjyyden ainaisella puurtamisella.

Kenraali tiesi, että ei ollut lainkaan hänen arvolleen sopivaa näyttäytyä tässä kunnossa. Huoli koko kaupungin tilasta ja mahdollisista uusista kuolonuhreista painoi kuitenkin hänen mieltään niin paljon, että hän ei yksinkertaisesti saanut itseään pakotetuksi välittämään imagostaan. Hän ei ollut vielä tarpeeksi humalassa, että huoli sammuisi. Nukkumista olisi edes turha yrittää, sillä mitä todennäköisemmin kaupungissa ehtisi syttyä vielä monen monta selvittämistä tarvitsevaa uskonkiihkoriitaa.

Rauhan aukion etelälaidalla sijatsi kapakka Hopeapöllö, joka oli kooltaan iso ja menoltaan yleensä rauhallinen. Xian arvosti sen saleissa käytäviä arvokkaan poliittisia keskusteluja, mutta nyt hän suunnisti sen luo pelkästään viinin takia. Lämmin takkatuli ja ripaus minttua lasissa - jos jokin voisi rauhoittaa paineen alla vellovaa Xianin mieltä, niin se.

Ara

Kentauri kuljeskeli kaduilla ympärilleen katsellen, päätyne sitten sekaisessa kunnossa olevalle aukiolle. Kaduilla kuljeskelevat ihmiset olivat lisääntyneet ja ara kumartui poimimaan tallatun liljan maasta. Sen väri oli haalistunut ja terälehtiä irronut. Ara huokaisi hiljaa ja katsoi aukiota arvioiden. Täällä oli varmasti ollut älytön hässäkkä tapahtuman aikana. Ihmismäärää oli nyt juuri vaikea kuvitella ilman enteillessä sadetta ja hämärän saadessa aukion vaikuttamaan paljon pienemmä'ltä mitä se todellisuudessa oli.

Ara suuntasi kopisevat askeleensa läheiseen kapakkaan jonka muisti aikaisemmalta kerraltaan kun oli täällä vieraillut. Se oli mukavan tunnelmallinen eikä siellä yleensä kukaan alkanut rettelöimään. Kaupungin vartijat olivat koko ajan huutomatkan päässä, eikä kukaan normaalisti halunnut putkaan rauhoittelemaan tunteitaan. Ara suki mustia hiuksiaan astsuessaan tupakan katkuiseen kapakkaan. Suurikokoinen lkentauri herätti mielenkiintoa missä tahansa, mutta siihen tottuneena ara asteli vain suoraan tiskille katseista välittämättä.

"Mitä herralle?" Baarimikko kysyi Kentaurilta joka huiskautti häntäänsä muille asiakkaille jotka tuijottivat suurta hevosentakalistoa baaritiskin edessä.
"Olut." Ara vastasi huokaisten ja vaihtoi jalkojensa asentoa kaviot puista lattiaa vasten kopisten. Supinat ja katseet ara kesti, eiväthän nämä ihmiset uteliaisuudelleen minkää voineet. Vaan ensimmäinen joka hirnahtelisi hänen takanaan tai läimäyttäisi häntä lautaselle saisi kyllä potkun otsaansa. Ei sillä että kukaan niin uskaltaisi tehdä, ellei ollut täysin tyhjäpäinen.

Xian

Hopeapöllö ei pettänyt odotuksia tänäkään iltana. Sen suuri, tilava sali, oli täynnä kalliin sikarin savua ja hieman normaalia kovempiäänistä keskustelua. Xianin korviin kantautuivat moneen kertaan viimeaikaisiin tapahtumiin liittyvät avainsanat. Hän ei päässyt eroon työasioista täälläkään. Tuntui siltä, että koko kaupunki puhui yhdestä ainoasta asiasta, mikä olikin varmasti totta. Huhujen määrästä päätellen kaupungin virallista kantaa, eli se, että murhan olisi tehty uskonnollisista syistä, ei oltu uskottu täysin. Pöytäkeskustelut vilisivät salaliittoteorioita, ja kuului niiden joukossa aina välillä se todellinen oikeakin syy.

Xian oli iloinen siitä, että murhan suorittaja oli hyvässä turvassa kaupungin tyrmässä. Jos ylipapittaren lakialotteiden kannattajat tietäisivät Anei Hacin olevan hengissä ja laulavan heidän nimiään ja suunnitelmiaan, olisi haltia päästetty välittömästi päiviltä. Anei ei kaupungin harmiksi ollut osannut nimetä kuin muutaman haltiavastaisen aatelisen, jotka hekin olivat jo ehtineet paeta kaupungista. Murhaajalta saatu tieto oli ollut korvaamatonta Barcelin ja Isirionin välisen rauhan säilyttämisessä, mutta olisiko se tarpeeksi, sitä Xian epäili.

Iso lasillinen mintulla maustettua punaherukkaviiniä saapui hukan eteen. Hopeapöllössä tarjoilijatkin olivat siististi pukeutuneita ja hyvätapaisia. Xian antoi ylimääräisen kolikon tippinä ja vaipui suureen nojatuoliin takkatulen ääreen hieman kauemmas baaritiskistä. Pienet lyhdyt loivat siististi sisustettuun saliin hämärän loisteen, minkä kätköihin Xian mielellään piiloutui. Hän oli täälläpäin jokseenkin tuttu kasvo, eikä hänen asemansa jäisi huomaamatta keneltäkään, joka tajuaisi huomata hänen arvomerkkinsä. Xian ei todellakaan kaivannut juttuseuraa nyt, hän halusi vai olla yksin, humaltua ja rukoilla hiljaista ja rauhallista yötä.

Harfold

Yhdessä Hopeapöllön pöydistä istui Harfold kaataen tuoppinsa sisältöä suuhunsa ja osallistuen välillä pöytäkeskusteluun. Suurin osa osaanottajista oli toisilleenkin ventovieraita, mutta se ei estänyt kaikenlaisten huhujen levittämiseksi. Erityisen äänekkäästi teorioita Rauhan aukion tapahtumista levitti muuan kaapuun pukeutunut ihminen. Vanha ja rehevä haltijanainen oli useimmiten yrittämässä kumota näitä teorioita, mutta ne aina kostautuivat erikoisemmilla teoriolla. Haltijanaisen silmissä oli pieni pelon häivähdys. Oli selvää, että tapahtuma oli kiristänyt joidenkin ihmisten ja haltijoiden välejä.

Harfold halusi kuitenkin pysyä faktoissa. Hän oli itsekin ollut paikalla näkemässä kaaoksen, mutta oli poistunut sen edetessä nopeasti lähimpään majataloon. Fakta oli, että hyökkääjinä oli haltijoita ja hyökkäys oli hyvin organisoitu, muutenhan ei ylipapitar olisi menettänyt henkeänsä. Tapaus myös muistutti 60 vuotta sitten tapahtunutta Urbokgun vallankaappausyritystä poliittisessa mielessä. Onko siitäkin niin kauan?, Harfold ihmetteli. Hän oli jo vietänyt kaksi kolmasosaa elämästään vaellellen ympäri maita ja mantuja yrittäen löytää tämän vallankaappauksen suunnittelijoita, turhaan. Ehkä hän oli kuitenkin antanut asian olla ja jatkaa elämäänsä miten osasi. Sitä hän ei itsekkään tiennyt. Ylipapittaren murha ei kuitenkaan ollut hyväksi Harfoldin mielelle.

"Onko suunnitteillaan mitään jatkotoimenpiteitä?", Harfold kysyi teoreetikolta. "Veikkaisin, että haltijoita pyritään karkoittamaan maasta", tämä vastasi suoraan. Haltijanainen värähti tästä. Mies oli kuitenkin toistanut samaa läpi illan. Harfoldista alkoi tuntui ettei mies ollut mikään tavallinen asukas, jolla oli mielipide. Tämä saattoi olla peräisin jostakin ryhmästä tai lahkosta ja oli yrittämässä värvätä uusia jäseniä haltijavastaiseen kampanjaansa. Samalla hän huomasi, että pöydässä istuivat enää he kolme. Häntä oltiin siis vain yksin yritetty värvätä. "Minulla ei ole kiinnostusta vaikuttaa tämän maan politiikkaan, kiitos vain", hän sanoi ja nousi pöydästä suunnaten kohti tiskiä. Olenkohan minä vain tullut vainoharhaiseksi?, hän tuumi. Tiskille päästyään hän tilasi tummimman oluen ja jäi odottamaan oluen tarjoilua ja samalla seurasi kapakkaa, jos joku toinen istumapaikka vapautuisi.

Ara

Ara kuunteli puolella korvalla erään todella humaltuneen miekkosen selityksiä siitä kuinka koko tätä juttu oli kieroa poliittista suunnittelua. Pian Barcel olisi pelkästään ihmisten asuttama ja kaikki muut joko teurastettaisiin tai karkoitettaisiin Isirioniin. Ara kohotti tähän toista kulmaansa ja mies vilkaisi Aran suurta hevosenruumista hikahtaen pienesti.
"Paitshi että onhan teishtä kentaureishta ollut meille hyötyä.. *Hik* Te olette kunnon kanshalaishia. Hyviä shotilaita! *Hik* Shinäkin vaikutat vahvalta kaverilta! *Hik*" Ara pyöräytti silmiään ja kaatoi loput oluestaan kurkustaan alas.

"Kuulehan..." Ara sanoi rauhallisesti laskiessaan tuopin tiskille. "Minä en ole kiinnostunut poliittisista kieroiluista tai juorujen aiheuttamista spekulaatioista. Kun totuus tästä asiasta joskus selviää, niin muodostan mielipiteeni sitten. Jos sen jälkeen joku haluaa estää minua kulkemasta minne haluan, niin sopii tulla yrittämään. Kuten itse sanoit... Olen aika vahva kaveri..." Ara loi hyisen silmäyksen mieheen joka lähti siltä seisomalta hoippumaan muualle.
"Voi tyhmyyden määrää..." Ara huokaisi itsekseen ja tilasi uuden oluen. Baarimikko hymyili Aralle säälivästi, oli ilmeisesti kuullut koko keskustelun. Hopepöllön asiakkaat olivat niin keskityneitä levittelemään juoruja että pian he olisivat kaikki suuren paniikin vallassa. Politiikasta puhuttiin suut vaahdoten, kohta he varmaan alkaisivat keskustelemaan uskonnosta.

Garreth

Mies vaelteli syrjäkujilla vailla päämäärää. Sana ylipapittaren kuolemasta oli kiirinyt myös hänen korviinsa, vaikka hän olikin lähes erakko. Kuitenkin hän päätti matkustaa pois kotikaupungistaan ja tulla katsomaan tilannetta. Ravenin hän oli joutunut piilottamaan kaupungin reunamilla olevaan metsään, sillä se herättäisi liikaa huomiota. Hyvä että hän oli saanut tuotua hevosensa rajan läpi. Tullimiesten epäilykset olivat eittämättä heränneet, mutta Garreth osasi melkein aina kiemurrella vaikeista tilanteista pois suostuttelulla ja olemalla vain oma itsensä.

Kaukaa kuului lapsen itkua, mutta mies ei siitä hätkähtänyt. Hän ajatteli etsiä paikkaa jonne mennä, mutta hyvin moni täällä vihasi puoliverisiä. Onneksi hänen piirteensä eivät olleet liikaa demonimaiset, mutta silmät paljastivat kaiken. Hetken käveltyään hän löysi kuitenkin mukavanoloisen kapakan. Hän avasi oveen ja luikahti sisään, suoraan baaritiskin luo.

Vaivihkaa hän katseli muita kapakassa olijoita. Kentauri, muutama ihminen.. Aika tyhjältä miehen mielestä näytti, mikä oli harmi sinänsä, sillä nyt hän sulautuisi huonommin joukkoon. "Hei muukalainen, jos et tilaa, siirry sivummalle. Täällä on maksaviakin asiakkaita." kapakoitsija ärähti. Mies vain hymähti, mutta tyytyi kävelemään pieneen nurkkapöytään katse maassa, toivoen ettei kukaan kiinnittäisi häneen sen kummempaa huomiota.

Xian

Vaikka Xian olisi kuinka halunnut sulkea kaiken muun ulkopuolelle, hän ei voinut olla kuulematta läheisen pöydän keskustelua. Kovaääninen ihmismies oli hiemankin liian kärkäs mielipiteineen, eikä asiaa helpottanut lainkaan se, että hän oli täysin oikeassa murhan syyn suhteen. Kääpiön noustessa ja jättäessä seurueen omaan arvoonsa suunsoitto hiljeni hieman. Hyvä niin, sillä Xianin oli todella taisteltava itseään vastaan, että hän ei olisi hypännyt hiljentämään puhujaa.

Kauhukuvat mahdollisista tapahtumista kävivät hyvin pian toteen. Hopeapöllön rauhallisen tunnelman rikkoi sisään ovesta ryntäävien ihmisten joukko. Melkein tusina soihtujen kanssa sisään käyvää vahvasti pukeutunutta tulijaa sai salin hiljenemään silmänräpäyksessä. Selvästi joukon johtaja nousi läheiselle ja taputti käsiään kahdesti, mikä oli täysin turha huomionhaun ele, sillä jokainen silmäpari salissa oli muutenkin jo kiinnittynyt tulokkaisiin.

"Uusi aikakausi on alkanut!" mies julisti. "Tässä kaupungissa ei suvaita enää yhdenkään saastaisen suippokorvan olemassaoloa. Rotujen puhtaus on Ayselin tahto! Adelle Tulisydän kuoli taistellessaan oikeuden puolesta!" Miesjoukon hurraahuutojen saattelemana tuolilla seisonut suurisuu loi lyhyen katsahduksen yli salin ja jäi osoittamaan Xianin baaritiskin lähellä istuvaa vanhempaa haltianaista. "Ayselin tuomio!" hän huudahti ja joukko ryntäsi haltian luo raahatakseen tämän ulos.

Alkoholin sumentama Xian kiroili raskaasti. Hän nousi tuolistaan paiskaten pikarinsa lattialle kimeän kilahduksen saattelemana. "Olen Ajimean komentaja kenraali Xian. Päästäkää naisesta irti ja hajaantukaa. Tämä on käsky kuninkaan nimeen!", hän huusi ja paljasti kiiltävät sudenhampaansa. Hän ei välittänyt lainkaan siitä, että oli ainoa vartija isoa joukkoa vastaan. Xian loi lyhyen katseen ympärilleen. Useimmiten paikallaolevista siviileistä olisi apua mellakoitsijoiden taltuttamisessa.

Garreth

Mies seurasi yhtäkkistä tapahtumaa nurkkapöydästään, painautuen enemmän kasaan. Ei hän pelännyt, ehei, muttei tahtonut silti tulla nähdyksi. Pelko oli niitä harvoja tunteita joita tämä suurin piirtein vihasi, joten hän ei antaisi sille valtaa. Ihmisethän ne vain mekastavat, sitä ne ovat aina tehneet. Ei siitä kannattanut hätkähtää.

Kuitenkin eräs hukka baaritiskin luonta meni miehille jotain huutamaan, mutta Garreth ei kuullut sanoja aivan selvästi. Miehet olivat kuitenkin tukkineet sisäänkäynnin, joten tämä ei päässyt mitenkään ulos livahtamaan. Niimpä mies päätti odottaa, haroen samalla otsatukkaansa pois silmiltä. Miksi juuri tällaisena iltana piti tapahtua?

Garreth loi silmäyksen vangittuun haltianaiseen, ja samalla tunsi sääliä. Hän itse, puolirotuinen, istui samassa tilassa, mutta he päättivät ottaa haltian? Ei sillä, ei hän todellakaan olisi kiinni halunnut jäädä. Silti miehen huulilta pääsi hiljainen mutta raskas huokaus. Omien sanojensa mukaan hän kutsui itseään etuoikeutetuksi. Pääsi livahtamaan yleensä pinteestä kuin pinteestä. Hän vain toivoi, että mellakka selviäisi kohta, jotta pääsisi livahtamaan illan hämärään, turvaan ihmisiltä, oman Raveninsa luo.

//onko muuten roolimisjärjestyksiä?//

// Kyllä se säännöissä lukee, että järjestys on, ja siitä olisi kiva pirää kiinni, mutta ei kai se nyt niin tarkkaa ole. Kunkan ketään ei hypätä yli. Seuraavaksi siis Zandon. //

// Saako täälläAaCeessä olla yhdellä hahmolla vain yksi peli kerrallaan, vai voiko olla vaikka kaksi, jos niitä ei sekoita tms.? <^-^>

// Vastaus löytyy kyllä säännöistä. //

Harfold

Kauan ei Harfold ehtinyt nauttia oluestaan, kun paikalle saapunut fanaatikkojoukko alkoi mekastaa Ayselin tuomiosta. Heidän eteensä oli astunut selvästi juopunut kaupungin suojelija, joka todennäköisesti saisi yksin hoidettua suurimman osan ihmisistä, jos tilanne sen vaatisi. Harfoldia kävi hiukan sääliksi hukkaa ja haltijaa, ja jätti puolillaan olevan tuoppinsa tiskille ja astui hukan viereen.

"Saatan olla tietämätön maanne vallanvaihdon nopeudesta, mutta tällaisen päätöksen tekemisestä pitäisi olla virallisempi ilmoitus, johon sisältyy mahdollisuus poistua kaupungista omin jaloin, ilman tarpeetonta reuhtomista. Suosittelisin teitä päästämään tämän naisen vapaaksi, organisoisitte paremmin kiihkonne ja hankkisitte lainmukaisen todisteen ennen kuin toteuttaisitte Ayselin tahtoa", Harfold vastasi huutoihin. "Ja jos puhumme yksin rotujen puhtaudesta, niin tämän nainen on yhtä puhdasrotuisesti haltija kuin te ihmisiä" hän lisäsi saatuaan haltijanaiseen kiinnikäyneiden huomion itseensä.

Harfold oli kuitenkin varautunut, jos nämä fanaatikot eivät luopuisi yrityksestään. Kunhan raivo pysyisi kurissa, niin potentiaalinen mellakoinnin kärjistyminen sujuisi suurimmilta osin vailla suuria ruhjeita.

Ara

Kentaurin teki mieli pamauttaa päänsä baaritiskiin kun kiihkoilija joukko astui sisään julistaen ayselin tahtoa ja ihmisten puhdasrotuisuutta. Juuri tätä hän ei nyt olisi kaivannut. ei sillä että noin pieni joukko olisi kentaurin kimppuun uskaltanut käydä, mutta tietenkin se otti kohteekseen vanhan haltijan ja naisenkin vielä. Voi häpeän määrää. Ara kääntyi kaviot kopisten seuraamaan tilannetta. Kenraaliksi ilmoittautunut näkyi olevan pienessä humalassa, joten jos tässä nyt oli kuninkaan kaartin vastaus kiihkoilijoille niin ara ei ollut enää varma pitäisikö hänen itkeä vai nauraa.

Kääpiökin päätti osallistua tilanteeseen johon ara ei mielellään koskisi edes pitkällä tikullakaan. Rotujen puhtaudesta vaahtoavat tuskin katsoivat muita kuin omaa rotuaan hyvällä ja jonkun muun siishen oli silloin paha mennä sanomaan yhtään mitään. Toisaalta... Kenraalikin oli hukka joten tässä nyt oli aika huonot eväät pelissä. Ara huokaisi raskaasti kulauttaen oluensa tyhjäksi.

Joukon kovaäänisin astui joukon tekoja vastustaneen kääpiön eteen ja kumartui tämän puoleen. "Kuules partasuu", mies sihisi. "Ihmiset ovat Ayselin valittua kansaa ja hän on tarkoittanut tämän maan vain meille. Sinun olisi parasta pitää suuta supummassa, kun et tiedä mitä täällä on meneillään. Et varmasti halua ryhtyä Ajimean viholliseksi."

Virkavallan paikallaolo ei ollut saanut mellakan riehumista hiljenemään juuri lainkaan. Xian ei jäänyt odottamaan raktiota kauempaa, sillä miesjoukko lynkkaisi haltianaisparan, jos hommalle ei pistettäisi lopua välittömästi. Porukka kaivoi jo veitsiä esille.

Xian astui kääpiön ja tälle oikeuksiaan todistelevan miehen väliin ja nappasi höyrypäätä niskasta kiinni. "Viimeinen varoitus. Hajaantukaa ja lopettakaa tämä pelleily!"

Harfold

Harfold ehti vain tuhahtaa vastaukseksi tälle sihisseelle miehelle, kun hukka oli jo saanut tämän otteeseensa. Kääpiö virnisti tilanteelle. "Nopein tapa päästä Aijimean viholliseksi on virkavallan vastustaminen. Minusta näyttää siltä, että te olette paljon lähempänä tässä onnistumista kuin minä, satunhan olemaan samalla kannalla Kenraalin kanssa, toisin kuin te. Harkitkaapas nyt vielä kerran", vastasi Harfold painottaen hukan arvonimeä ja katsoen kiinnipidettyä miestä läpitunkevasti silmiin ja jäykistäen lihaksiaan.

Harfold toivoi näiden ihmisten saavan jotain järkeä päähänsä kuultuaan hukan olevan vaikutusvaltainen henkilö. Onni, että hukka oli paikalla, edes jonkinlaista pelivaraa. Ilman kunnollista suojelusta haltijanaisparka olisi jo matkalla tuonpuoleiseen. Silti riski oli liian suuri, että tämä kohtaus tulisi koskemaan koko kapakkaa.

// Lycania ei oo nyt näkyny pitkää aikaa, joten pahoittelen, rope on saatava jatkumaan. Skippaan Lycanin //

Ara

Ihmiset ja heidän ylepytensä, ei sillä että Ara olisi tällä hetkellä ollut heidän, hukan tai kääpiönkään puolella. Kenraali oli silminnähden juovuksissa, joten sillä ei pahemmin uhkailtaisi ketään, ja kentaurin näkemyksen kannalta kääpiö oli tunkenut nenänsä sellaisiin asioihin joihin tämän ei olisi pitänyt. Tuollaisille kiihkoilijoille ei puhe auttaisi, ja jos he olisivat haltian raahanneet ulos, ei arakaan sitä olisi jäänyt sivusta katsomaan. Suuri joukko yksin olevaa haltia naista vastaan... Se oli alhaista. Kiivaan kentaurin luonne ei vain antanut periksi neuvottelemiseen tai uhitteluun, kun hän ottaisi osaa tällaiseen tilanteeseen, miekka olisi vedetty huotrastaan ennen ensimmäisten sanojen lausumista.

Ara kuitenkin kääntyi kaviot puisia lankkuja vasten terävästi kopisten ja keskittyi nyt enemmän tähän välikohtaukseen. Ihmiset olivat kiihdyksissä, he olivat varmoja asiastaan, tai sitten tyhmiä. Kentauri suki mustia hiuksiaan pitäen toisen kätensä vyönsä lähettyillä. Tällaiset tilenteet jos räjähtävät, ne räjähtävät käsiin sekunneissa.

Kääpiön sanat saivat ihmisöykkärissä aikaan hampaiden kiristelyä ja raivoa. Hän kuitenkin perääntyi taaksepäin muutaman askeleen, sillä tiukkasanainen kääpiö ja olkapäästä pitelevä terävähampainen hukka eivät ehkä sittenkään olleet tasaväkinen nyrkkienheilutteluvastus.

Kenraalin jyrähdys oli vaikuttanut mellakkajoukkoon, tosin ei aivan sillä tavalla kuin oli tarkoitus. Rauhoittumisen sijasta joukko valui nopeasti takaisin ulos retuuttaen kiljuvaa haltianaista mukanaan. Samapa tuo jos joku lainvalvoja aukoisi päätään kapakassa. Ayselin tahdon toteuttamista voisi jatkaa ulkonakin!

Kapakan sivustaseuraava väki painautui lähemmäs seinää ja huokaisi helpotuksesta väen kaikotessa. Xianille homma ei kuitenkaan ollut tässä. Hänen toimialueeseensa ei päättynyt kapakan seinien ulkopuolelle, vaan siihen kuului koko kaupunki. Nyt ei ollut enää kuin sekunneista kiinni ennenkuin haltianainen menettäisi henkensä.

Xian otti yhden horjahtavan askeleen, mutta alkoholista huolimatta rutiininomainen toiminta kumpusi syvältä hänen selkärangastaan. "Sinä, yhteys kasarmeille. Tarvitsemme apua", hän karjaisi baarimikolle, joka seurasi sivummalla. Vahvimman oloiset olennot kapakassa olivat hänen vieressään seisova kääpiö, sekä tiskin luona nojaileva kentauri. "Sinä, sinä, tarvitsen apua. Lynkkays pitää estää", hän osoitti kääpiötä ja kentauria mukaansa ja ryntäsi ovelle ja ulos. Tämä metakka oli hajotettava vaikka sitten väkivalloin.

Harfold nyökkäsi hukalle tämän osoittaessaan häntä ja säntäsi ulos hukan perässä. Hänen kärsivällisyys oli loppunut. Jos nämä ihmiset eivät ymmärtäneet hyvällä, niin sitten tämä ratkaistaisiin voimalla. Saavuttuaan ulos hän poimi maasta pienen kiven ja viskaisi sen yhtä haltijanaista retuuttaneista takaraivoon niin, että tämä lennähti kasvot edellä maahan ja jäi siihen makaamaan pökertyneenä. Tämän seurauksesta koko joukko pysähtyi ja kääntyi katsomaan uhmakkain silmin heitä vastustaneita. "Teidänkaltaisenne ovat ennenkin murhanneet viattomia sivullisia, vaan ei tänään!" kääpiö karjui heille ja nosti käteensä toisen kiven odottaakseen ihmisten reaktiota.

Kivenheitosta voisi joutua putkaan, mutta pitihän nuo fanaatikot jotenkin pysäyttää. Se olisi kuitenkin pientä siihen verrattuna, mitä seuraavaksi olisi mahdollisesti luvassa.

Ara

Kentauri ei voinut kuin kohottaa kulmiaan ja astella pihalle kahden muun perässä. Hän ainakaan ei ollut ennen kuullut moisesta että kaartilaiset pyytäisivät sivullisia mukaansa, mutta nyt tilanne oli kai muiltakin osin toinen kuin normaalisti. Yksi makasi jo maassa, mutta yleensä se aiheutti vain muissa tulistuista rauhoittumisen sijaan. Kuten nytkin. Muutama erkaantui joukosta ja lähti astelemaan heitä kohden, ilmiselvästi raivostuneina. Onko ihminen tyhmä, vai tyhmä?
"Näitä tuskin saa tappaa, vaikka se ehkä olisi viisain vaihtoehto..." Ara totesi ääneen ja huokaisi raskaasti.

Ara irrotti miekkansa huotrineen vyöltään, sillä kun joukko lähestyy soihtujen kanssa, jokin kättä pidempi oli hyödyksi. Vaan miekka itsessään saattaisi aiheuttaa brutaalia jälkeä, niin huotrassaan se olisi käynyt vaikkapa puisesta mailasta. Kunhan ei hujauttanut ohimoon niin ei siihen (yleensä) kukaan kuollut. Napakka isku palleaan sai ihmisen vajoamaan polvilleen ja jäätävä mulkaisu heitä lähestyvät epäröimään hetkeksi. Kannattiko heitä vastaan asettua? Ei, jos on järkevä. Mutta ihminen ei ole uskonkiihkossaan järkevä. Joten he tulivat kohden silti, pienen osan jäädessä taaemmas pitämään haltiasta kiinni.

Kääpiön heittämä kivi oli mellakoijille selvä riidanhaasto, mikä kuitenkin jakoi mielipiteitä. Osa tajusi väistyä hieman sivummalle, kun taas muutama erkani joukosta uhkaavasti kiroten lainvalvojaa ja hänen seuralaisiaan. Ei kestänyt kauaakaan, kun ensimmäinen heistä veti miekan esille.

"Chiman kiroma pyöreäkorvainen partasuu", kääpiölle huudettiin. "Tuo oli vihoviimeinen temppusi!" Uhkauksin ja kirouksin mellakoijat vetivät aseitaan esille. Xian astui huojuvasti kääpiön vierelle ja laski kätensä tämän olkapäälle. "Olet täällä minun kanssani. Kaupungin antamilla valtuuksilla", hän sanoi tehden selväksi, että kääpiön ei tarvinnut pelätä mitään. Jos tämän kirves sattuisi heilahtamaan hieman liian syvälle mellakoitsijoiden lihaan, kenraali pitäisi huolen, että tämä ei joutuisi asiasta vastuuseen.

Haltianaisen hengissäpito oli nyt Xianin päätehtävä, mutta viinin noustessa hetki hetkeltä enemmän sumentamaan hänen ajatuksiaan, hän tiesi, ettei millään pystyisi kaikkeen yksin. "Kentauri... pidätkö huolta naisesta", hän viittasi sisältä mukaanottamallen lihaskimpulle ääni jo hieman sammaltaen. Heikkoa kohtaa kaksimetrisen hukan moukarilta ja hampailta etsivät aseensa paljasaneet mellakoitsijat innostuivat. Lainvalvoja oli sekuntti sekuntilta huonommassa kunnossa, joten nyt oli heidän hetkensä iskeä!

Xian ehti vain etääntyä kääpiöstä askeleen ja vetää miekkansa huotrastaan, ennenkuin mellakoitsijoiden aseet ryntäsivät heitä päin. "Kuolema Ayselin vastustajille!"

Harfold hymähti kiitollisena hukan antamalle valtuutukselle. Kirveen sai ottaa esiin, mutta pääasiassa vältettäisiin hengestä päästäminen. Kasvoihin kohdistettu viilto olisi paras keino saada pysäytettyä hyökkääjä tätä kuitenkaan tappamatta. Todennäköisesti. Hänellä ei kuitenkaan ollut miekkaa vaan sotakirves. Fanaatikot eivät kuitenkaan luovuttaneet, vaan lähtivät ryntäämään kolmikkoa kohti.

Harfold heitti toisen kivensä suoraan häntä kohden ryntäävää ihmistä kasvoille. Tämä ei kuitenkaan pysäyttänyt juoksua, vaan ihminen peitti kasvojansa vapaalla kädellään. Hölmöä ryntäyksessä. Kääpiön kirves ei kuitenkaan ollut vielä esillä seuraavaa hyökkääjää varten. Hän otti oikealla kädellään kirveen selästään samalla kun iski vasemmalla kädellään kasvojaan pitävään ihmistä alakoukulla leukaan. Tämä sentään kaatoi kumoon ihmisen, joka jäi voimattomana maahan makaamaan. Paljastetulla kirveellään hän torjui seuraavan ihmisen miekansivalluksen, johon kääpiö vastasi ylöspäin suuntautuneella viillolla kohteenaan torjumansa ihmisen vasempaan käteen, jossa miekkakin oli, ja alaspäin suuntautuva isku kohdistui ihmisen vasempaan jalkaan lysähdyttäen ihmisen kivusta maihin. Välittömässä yhteydessä ei ollut enää muita ihmisiä. Harfold jäi puhkuen katsomaan jäljelle jääneitä ihmisiä.

Ara

Kentauri hymähti virittäen jousensa näppärästi ja ja veti nuolen vyöltään roikkuvasta viinestä. Naista retuutettiin koko ajan kauemmas, ja vaikka Ara olikin tarpeeksi nopea saavuttaakseen nämä nopeasti, saattoivat he pistää uhkauksensa käytäntöön jo ennen kuin ara ehtisi tarpeeksi lähelle. Joten nopeasti hän asetti nuolen jänteelle, jännitti jousensa, ja ampui nuolensa tarkasti naista retuuttaneen ihmisen pohkeeseen. Tämä lysähti maahan kivusta ulvaisten ja Ara hymyili itsekseen. Ihmiset kääntyivät katsomaan häntä kohden unohtaen naisen sekunnin murto-osaksi.
"Ayselin kansaa tai ei, tämä nainen rukoilee eri jumalia kuin te. Älkää siis sotkeko häntä uskonsotiinne." Ara lausui rauhallisesti samalla uutta nuolta jänteelle asettaen. Ara vapautti jänteen, ja nuoli löysi paikkansa kiihkoilijan reidestä.

Suosi Aysel ketä tahansa, Ara oli varma ettei jumalatar katsonut hyvällä niitä jotka turhaan tuhosivat hänen luomuksiaan. Nainen ei ollut vielä vapaa, mutta Ara ei ehtinyt asettaa uutta nuolta jänteelle ennen kuin yksi riehujista oli lähestynyt häntä miekka esillä. Ara ei ehtinyt edes vapauttaa jännettä jousestaan, hänen oli vain annettava sen pudota maahan, jotta ehtisi vetää miekan tupestaan itseään puolustaakseen. Metalli kalahti vasten metallia, ja vaikka ihminen tuntui vääntävän miekkaa kaikella voimallaan, Aran ei tarvinnut edes rehkiä painaakseen tämän miehen maahan. Mutta niin paljon kuin hän halusikin osoittaa vahvuutensa tälle ihmiselle, hänen oli keskityttävä haltianaisen auttamiseen. Napakka isku kivikovalla kaviolla varpaille sai ihmisen pudottamaan miekkansa ja ara pääsi ottamaan ensimmäiset juoksuaskeleensa haltiaa kohden. Jousta ei ehtinyt enää poimia maasta. Jänne oli irronnut jousen kolahtaessa maahan, ja sinkoutunut jonnekkin. Nyt oli vain luotettava siihen että neljä jalkaa antaisivat kentaurille tarpeeksi nopeutta jotta tämä ehtisi ajoissa vapauttamaan naisen hyökkääjien käsistä.

Xian otti vastaan htökkääjien iskun ja jäi sekunniksi puristamaan miekkaansa hyökkääjän omaa vasten. Suden terävä hammasrivistö sai hyökkääjän perääntymään säikähtäneenä, ja vievän puhdin pois. Se oli tarpeeksi Xianille, joka vapautti toisen kätensä ja upotti kyntensä tämän lihaan, joka ulhavhti pois hänen tieltään. Raivo oli kuohahatanut hukan sisällä, eikä hän välittänyt enää pätkän vertaa hillityistä säännöistä. Oli näiden taulapäiden oma vika, etteivät he olleet kuunnelleet ajoissa. Xian pudotti miekkansa ja loikkasi eteenpäin käyttäen kaikkia neljää raajaansa, jotta olisi saanu paremmin pidettyä alkoholinjärkyttämän taspainonsa. Xian kaatoi mennessään parin miekkamiehiä ja päätyi keskelle joukkoa. Hän irroitti nopeasti aamutähden selästään ja sai kaadettua toisen parin ihmisiä sen pitkän varren suojista. Kentaurin, kääpiön ja hukan aikaansaama yhteistuoho laski tehokkaasti mellakoitsijoiden moraalia. Joukon perääntymiseen oli kuitenkin toinenkin syy.

Rauhan aukiolta päin, täyttä laukkaa paikalle saapui vahva, musta kentauri perässään kourallinen sotilaita. Kenraali Urlag oli saanut tiedon kapakassa syntyneestä mellakasta ja ehtinyt paikalle ensimmäisenä. Hänen lautasenkokoiset kavionsa raivasivat tiensä joukon keskelle, ja hetkessä terävät peitset olivat ympäröineet jokaisen vielä omilla jaloillaan seisovat. "Te kaikki lähdette mukaan nyt!" Urlag jyrähti.