Epämääräistä seuraa

Kalris virnisti. "Haluan vain vähän katsella mihin pystyt", hän sanoi mystisesti nousten tuoliltaan.

"Kiitoksia", hän huikkasi baarimikolle poistuessaan Rielinin kanssa ulos ovesta. Hetken hän katseli ympärilleen. Katu oli tavallisen vilkas ja täynnä hälinää, joten hän otti suunnakseen hieman syrjäisemmän kujan ja lähti johdattamaan Rieliniä sinne. Kuja heidän ympärillään alkoi käydä kapeammaksi ja talot ränsistyneimmiksi. "Sano heti kun aistit sen", Kalris sanoi mystisesti. "Se ei ole kaukana."

Rielin

Rielin naurahti Kalriksen mystiselle vastaukselle ja seurasi tätä ulos. Ihmiset eivät kiinnittäneet heihin mitään huomiota, olivat niin kiinnostuneita omasta jokapäiväisestä elämästään. Tavallaanhan se oli oikein hyvä. Hämäräperäisetkin kiinnostuisivat siis noista jotka eivät olleet tietoisia ympäristöstään.

Rielin seurasi vaiti Kalrista kujalle joka kävi nopeasti kapeammaksi. hän antoi sormiensa liukua pölyistä seinää vasten. Mitä hänen pitäisi aistia? Toinen maagi, jokin loitsu... Ei kai sentään Demoni? Rielin tunsi palan nousevan kurkkuunsa. Hänen aseensa olivat muualla, joten hän joutuisi vaaratilanteessa luottamaan vain loitsuihinsa. Johdattaisiko Kalris hänet oikeasti vaaraan... Rielin hidasti hieman askeleitaan ajatusten juostessa hänen päässää. Rielin vilkaisi varovasti edellä kulkevaa lihaksikasta miestä. Minne he olivat menossa...

Rielin pysähtyi kokonaan ja kurtisti kulmiaan. Hänen kehonsa oli täyttänyt tuttu tuntemus. Kuin jokin epämiellyttävä olisi hitaasti hiipinyt jossakin lähistöllä saaden olon huonoksi ja ihon kananlihalle. Demoni...
" Tunnen sen..."

Kalriksen huulille levisi huvittunut hymy, kun hänen seuralaisensa huomasi demonin. Tämä jännittyi paikoilleen kuin aaveen nähneenä. Kalris kääntyi nojaamaan rennosti seinään.

"Isoissa kaupungeissa ei tarvitse koskaan kulkea kovinkaan pitkään, että löytää jonkun paholaisen herkuttelemassa kaupungin antimilla. Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän demoneita. Metsästäjän sääntö numero yksi." Kalris anoi katseensa lipua kevyesti kapealla kujalla.

"Sääntö numero kaksi", hän jatkoi. "Rentoudu, tyttöpieni. Jännitys ja pelko ovat negatiivisia tunteita. Mitä jos demoninen seuralaisemme sattuukin olemaan pelon demoni? Se vain voimistuu lähelläsi, ja sitähän me emme halua. Rauhallisuus, rentous ja hyväntuulisuus, ne ovat tärkein ase demonieta vastaan. Kun ne näkevät, että mielesi on tarpeeksi vahva pitääkseen negatiiviset tunteet loitolla, ne eivät usein edes vaivaannu käymään kimppuun. Vahva mieli on myrkkyä demoneille."

Kalris hieraisi partaansa ja keskittyi kauempana kujalla leijuvaan auraan. Tämä demoni oli spektraalimuodossa, eikä jaksanut yrittää peitellä olemassaoloaan. Se ei kuitenkaan vaikuttanut vihamieliseltä tai hyökkäävältä, Kalris päätteli tästä, että se saattoi esimerkiksi näytellä heikompaa kuin olikaan tai yksinkertaisesti olla jonkun lievemmän tunteen demoni.

Yhtäkkiä demoni kuitenkin siirtyi. Kalris menetti sen auran hetkeksi, ennenkuin se ilmestyi.... suoraan heidän taakseen.

Rielinin tajuntaa lähestyi hento, ujostunut kokemus. "Miksi sinä haluat oppia vihaamaan meitä?" demoni kuiskasi naiselle. "Tämä on paha mies. Tappaa kaikki antamatta armoa. Miksi sinä kuuntelet häntä?"

Rielin

Tyttö ehti hetkeksi huokaista ja ottaa pienen hymyn tapaisen huulilleen Kalriksen sanojen vastineeksi, kun jokin tuntui täyttävän hänen päänsä. Auran lähde oli siirtynyt ja Rielin tunsi sen nyt lähempänä, suoraan selkänsä takana. Se painoi hänen ajatuksiaan kovin lempeästi, kuin kevyt silitys ohimoilta. Rielinin aikaisemmin tapaamat demonit olivat olleet erilaista sorttia. Ne olivat käyneet päälle sen kummempia miettimättä tai yrittämättä vedota mihinkään. Tämä taas yritti kääntää hänen ajatuksiaan.

Rielin räpäytti silmiään muutaman kerran ja katsoi Kalrista silmiin.
"Tuskinpa tuo mies on tappanut muita kuin sinun kaltaisiasi." Rielin vastasi demonille joka puhui hänelle.
"Mistä tiedät. Hän on murhaaja, tappaja. Älä kuuntele häntä..." Kuului vastaus pehmeästi korvien välissä. Rielin nosti käden ohimolleen ja hieraisi sitä kevyesti.
" Hänen silmänsä ovat lempeät. Ihminen joka on vihassaan toiselta riistänyt hengen, ei omista tuollaista katsetta. Hänen silmänsä olisivat epäilevät ja vihaiset." Rielin vastasi jälleen ja työnsi demonia kauemmas mielestään. Tällainen oppitunti siis...

Kalris huomasi demonin lähestyvän seuralaistaan, ja hänen aistinsa vaplpastuivat heti, vaikka ulkoisesti mikään ei muuttunutkaan. Hän hymähti Rielinin sanoille. Hänkö lempeä, niinpä kai sitten. Se siitä mahtavasta, pelottavasta demoninmetsästäjäimagosta. "Siinä se taas nähdään", mies sanoi. "Kun demoni ei ole tarpeeksi vahva käydäkseen kimppuun suoraan, ne yrittävät saada ihmisen puolelleen puhumalla. Tämä pieni otus taitaa olla harvinaisen säälittävä - se ei osaa edes tunkeutua mieleesi käydäksesi sinua vastaan. Herttainen yritys."

Rielinin vierestä ehti paistaa suuri loukkaantumisen tunne. "Osaanpas", demoni sihahti hiljaa, ja vaipui jälleen olemattomiin. Se pomppasi kauemmas ja sen aura häilyi jälleen surua ja loukkantumista. "En minä halua sinulle pahaa", se yritti vielä. Kalriksen ilme suli leveään virnistykseen. "Niinpä niin, niinpä niin. Demoneiden tavoitteena onkin tunnetusti vain hankkia kavereita", hän hihihtti.

Rielin

Rielin jäi tuijottamaan kauempana häilyvää hahmoa toinen kulma koholla. se oli niin kovin pieni ja niin kovin säälittävän oloinen. Miksi tuollaisia oli edes olemassa?
" Se on heikko ja pelokas. Mutta loukkaantui sanoistasi." Rielin astui hieman lähemmäs Kalrista ja katseli pientä spektraalia pääkallellaan. Eihän tuollainen pystyisi edes pitämään puoliaan tavallista sotilasta vastaan. Rielin tunsi demonin tunteet heikosti kun oikein keskittyi erottelemaan auran tasoja. Tämäkö oli Kalrikselle täysin automaattista. Tuntea demonin tunnetilat... Siitä olisi toisaalta apua...

" Sinä tiesit sen yrittävän puhua minulle, eikö niin?" Rielin kääntyi jälleen katsomaan kalrista kulmiaan kohottaen ja koitti lukea tämän ilmettä.
" Ja minä kun luulin että halusit nähdä minun käyttävän magiaani tositilanteessa." Rielin hymähti ja antoi pienen hymyn nousta huulilleen.

"Loukkantukoon", Kalris hymähti. "Kaikki mitä se tekee on vain valhetta. Se vain haluaa päästä sinun lähellesi, keinolla millä hyvänsä. Sääntö numero kolme, älä koskaan luota demoneihin, olivat ne kuinka herttaisia tai avuttomia tahansa", mies nyökkäsi.

"Itseasiassa en tiennyt", Kalris sanoi. "Tarkoitukseni oli tosiaan nähdä mihin sinä pystyt, mutta tuosta otuksesta ei taida olla kovin paljoa vastusta. Tuon saa pudotettua millä tahansa loitsulla. Mutta jos nyt haluaisit tuhota sen kuitenkin, mitä tekisit?" Kalris kysyi.

Demoni vinkaisi. "Ei tappaa. Ei saa. Niinkuin sanoin, tuo on paha mies! Minä olen kiltii pieni demoni. Älä tapa minua", se sopersi ja pomppi kaksikon ympärillä pieni aura värähdellen pelosta.

Rielin

Tyttö tömäytti jalkansa maata vasten ja kuunteli sen potkun aiheuttamaa kaikua maaperässä. Vain muutama kymmenen senttiä kivetystä, ja sitten pehmeää maata jossa risteili juuria ja nukkui siemeniä. Niin paljon vaihtoehtoja...

" Tässä on vain pieni kerros kiveä, joten juuret tulevat siitä läpi sekunneissa." Rielin sanoi hymyillen ja liikutti jalkaansa kiveä vasten. Niitä ei taritsisi edes kasvattaa, ne vain tottelisivat hänen käskyjään.
" Minä komennan ne avukseni, ja rutistan tuon säälittävän olennon kasaan. Magialla täytetyt kasvot voivat tarttua jopa spektraalimuodossa olevaan demoniin ilman ongelmia. Sitten se vain lakkaa olemasta." Rielin sanoi hymyillen ja iski jalkansa uudelleen maahan. Kivi päästi murtuvan äänen jalan osuessa siihen.
"Näytänkö? Tuo on kyllä aika pieni ja säälittävä vastus." Rielin kysyi iskien silmää Kalrikselle.

"Kuulostaa hyvältä", Kalris tuumi. "Anna mennä vain", hän sanoi viitaten kädellää spektraaliin päin.

Kalriksen sanat kuultuaan demonivinkaisi jälleen ja alkoi pyöriä yhä raivoisammin ympyrää. "Ei saa", se jälleen lähestyi Rieliniä uskomattoman anovan tunteen kanssa. "Älä tapa minua, pyydän. Olen vain pieni harmiton otus. Ei minun tappamiseni hyödytä mitään. Minullakin on elämä, aivan kuin sinulla...."

Rielin

Tyttö iski nyt jalkansa kieen niin että se särähti kappaleiksi. Rielin keskittyi hetkisen keräten magiaa sisältään, ja kättään nostaen veti puunjuuret syvältä maasta kohti taivasta. Ne huojuivat tasaiseen tahtiin, ja Rielinin heilauttaessa käsiään löivät kuin piiska pientä demonia kohden. Se kiljaisi ja hyöri ympärillä paniikissa tehden Rielinin osumisen melkein mahdottomoksi. Rielin hymähti demonin säntäilylle ja yritti uudestaan osua siihen puiden juurilla. Pieni demoni väisti jälleen, tämän jälkeen häviten savuna ilmaan. Sen aura himmeni ja Rielin totesi sen piilottelevan nyt jossain päin kaupunkia uutta yritystä odotellen.

"Nopea pirulainen..." Rielin totesi olkiaan kohauttaen ja antoi juurien vaipua takaisin maan alle. Katuun jäi kyllä reikä mutta rielin ei oikein voinut tehdä sille mitään.

Kalris seurasi Rielin yritystä nyökkäilleen. "Ei huono ollenkaan, mutta kuten huomaat, ei tarpeeksi nopea vieläkään. Tiedän että maa on elementeistä hitaimpia, mutta pakko silläkin on pystyä nopeisin suorituksiin. Olisiko kenties ollut parempi, että olisi heittänyt tai iskenyt sitä jollain? Vaikka kasvit olivat hyvin lähellä, ne olivat kuitenkin liian kaukana nopeaan hyökkäykseen. Spektraalidemonit osaavat olla uskomattoman nopeita, joten tarvitsen nopean iskun niitä vastaan." Kuin sanojensa tueksi Kalriksen kämmenestä toiseen iski salamannopeasti sähköjuova. "Minulla ei ole ikinä ollut ongelmaa nopeuden kanssa, mutta vahvuus on vähän niin ja näin. Jokaisella elementillä on omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jotka täytyy vain oppia tunnistamaan ja käyttämään hyödyksi."

Kalris oikaisi itsensä ja venytteli niskaansa. "Noh, se oppitunti taisi olla siinä. Meidän pikku ystävämme taisi kadota jonnekkin hyvin kauas. Monet demonit käyttävät hyväkseen juuri puhumista, ne valehtelevat minkä kerkiävät saadakseen ihmiset puolelleen."

Rielin

"Ei täällä oikein ole mitään millä heittää. Maan alla ei ollut suurempia kiviä joten olisin joutunut halkomaan talojen seiniä." Rielin sanoi huultaan mutristaen. Hän oli pettynyt omaan suoritukseensa, ja oli odottanut itseltään enemmän. Hän oli pärjännyt isompiakin vastaan, mutta nyt olisi pitänyt näyttää taitojaan jollekkulle, niin se pääsee karkuun. Ei se ole kovin itsetuntoa nostattavaa.

"Noh, kunhan valheisiin ei usko niin kaiken pitäisi olla hyvin, eikö niin?" Rielin antoi hymyn nousta takaisin kasvoilleen ja sipaisi mustan suortuvan pois kasvoiltaan.
"Tuota... Minulla on tikari teroitettavana tuolla torilla ja uskoisin sen olevan jo valmis... Haluaisitko tulla kanssani hakemaan sitä? Voisimme jatkaa jutustelua." Rielin ehdotti hymyillen. Hän todella halusi vielä viettää aikaa Kalriksen kanssa.

Kalris nyökkäsi. "Mieti sitä. Taidat tarvita hieman lisää nopeutta saadaksesi vastustajasi yllätettyä. Ja usko pois, tositilanteessa et halua ajatella sitä, jääkö katukivetykseen pieni aukko. Sinun ja monen muun ympärilläolevasi henki voi olla kiinni niistä ratkaisuista mitä teet. En ehkä vielä ole painottanut sitä, mutta jos todella aiot valita demoninmetsätäjän uran, joudut puolustamaan niin itseäsi kuin läheisiäsikin demonien hyökkäyksiltä. Demonit osaavat käyttää rakkaitasi sinua vastaan, usko pois", Kalris vakuutti.

"Sopii hyvin", Kalris nyökkäsi ja lähti Rielinin perään. "Meidän pikku ystävästämme ei taida olla enempää seuraa. Pakko kysyä, kai tikarisi on vahvistettu riimuilla?"

Rielin

"On, samoin kirveeni." Rielin hymyili venytellen pitkään ja hartaasti askeleensa torille suunnaten.
" Niiden kaiverruttaminen ei ollut mikään halpareissu, mutta olen niihin hyvin tyytyväinen. Ne vahvistavat minun magiaani, ja minun magiani vahvistaa niitä." Rielin naurahti tyytyväisenä ja suki hiuksiaan.

" Ja näin aikaisempaan palaten, olen minä demoneita tappanut. ensimmäisen jo viitisen vuotta sitten. Olin silloin vasta nuori tyttönen, mutta muistan sen hyvin elävästi. se oli suden kokoinen, ei kovin suuri, mutta todella agressiivinen. Halusin auttaa isääni ja kyläläisiä, ja sainkin sen surmattua." Rielin hymyili itsekseen seisahtuen oikean teltän eteen.
"Mutta kuten tavallista, isäni ei sitä hyvällä katsonut, ja sain vain toruja. Silloin itseasiassa lähdin kotoa... " Rielin mutristi huultaan pienesti sepän tullessa jo tikarin kanssa hymyillen.

"Tässä se nyt olisi. Taas valmis käyttöön." Rielin otti tikarinsa vastaan hymyillen, kääntyen sitten näyttämään sitä Kalrikselle.
" Tässä, katsohan" Rielin näytti sormellaan kahvanalle tehtyä koristeellista riimua.
" Tämä tikari sopii niin heittämiseen kuin iskemiseen. Täysin tasapainotettu." Rielin laittoi tikarin kahvan etusormelleen ja irrotti toisen kätensä siitä, tikarin jäädessä sormelle täydessä tasapainossa.

Kalris kuunteli Rielin kertomusta ensimmäisestä demonintapostaan. "Sen tapettuasi vain päätit että demonit olisivat sinun juttusi?", mies naurahti. "Voihan sitä arvoaan toki niinkin arvoaan todistella."

Kalris nyökkäsi Rielinille. "Hyvä, riimut ovat tärkeitä demoneja vastaan. Kirveesi näyttääkin aika tappokoneelta. Kai sinulla riittä voimia sen heilutteluun. Olet aika hentoinen." Hentoinen ja siro tosiaan. Rielinissä oli jotain sellaista naisellista siroutta, mitä Kalris ei ollut tottunut tien päällä näkemään.

"Lähitaistelija? Kuka sinua on aseiden käytössä opettanut?" Kalris kysyi.

Rielin

"Voi, kyllä näistä narukäsistä voimaakin löytyy" Rielin iski silmää kalrikselle ja nappasi remmeissä roikkuvan kirveen käteensä. Se tuntui hänen kädessään tukevalta ja omalla tavallaan todella turvalliselta. Kukapa tällaista asetta kantavan kimppuun kävisi.
"Katselin salaa kun isäni opetti veljilleni, ja opettelin sitten itsekseni. Painavissa aseissa on puolensa. On minulla jousikin, mutta... Kohtaan vihalliseni mielummin läheltä."

Rielin ojensi kirveensä Kalrikselle katsottavaksi. Rielin oli ylpeä aseestaan, sillä tuollaisia ei ihan jokaiselta vastaantulijalta löytynyt. Kyllä se tuntui hänenkin käsiinsä painavalta, mutta kun tuonkokoisen aseen sai liikkeelle, sitä ei ihan helposti pysäyttänyt. Terä oli suunniteltu leikkaamaan luunkin lävitse.
" Voimmehan me ottaa siitäkin erää jos haluat." Rielin ehdotti naurahtaen kevyesti.

"Salaa? Isäsi taisi olla tiukempi mies kuin uskoinkaan", Kalris hymähti. "En pitäisi kirvestä nuorten naisten ensimmäisenä asevalintana, mutta mikäs siinä jos tykkää."

Kalris otti Rielin kirveen ja tunnusteli sen painoa kädessään. Terä oli kapea, mikä vähensi sen painoa. "Hyvin tasapainotettu tämäkin", Kalris tuumi. "Ei mikään halpa ase. Pidä hyvää huolta siitä, niin saavutat vielä paljon", Kalris sanoi ojentaen kirveen takaisin.

Rielinin ehdotus sparraamisesta sai Kalriksen hymähtämään. Niin paljon kuin häntä ehkä kiinnnostikin nähdä Rielin toiminnassa, ei hän voinut. Nuori nainen liikkuisi varmasti aivan eri tavalla kuin hänenikäisensä konkarit... "Enpä tiedä", Kalris naurahti. "Tikarini eivät ole parhaita mahdollisia aseita kirvestä vastaan", hän sanoi taputtaen kangasvyön alla piilossa olevia aseitaan. "Enkä halua satuttaa sinua", hän virnisti.

Rielin

Tyttö mutristi suutaan mietteliäänä mutta antoi hymyn nousta takaisin huulilleen pikaisesti.
" Ei oikeilla aseilla tietenkään, johan toinen meistä kuolisi. Mutta..." Rielin otti sepän pöydältä kaksi puista tikaria jotka toimivat yleensä malleina opikeille aseille.
"Mites tällaisilla? vai pelkäätkö että saat köniin?" Rielin kysyi virnistäen. Koska magian kanssa ei ollut oikein käynyt tuuri, ehkä hän voisi näyttää pystyvänsä edes johonkin.

"Kukaan ei kuole, korkeintaan muutama mustelma ja hyvää treeniä? Mitäs sanot?"

Kalris rapsutti rastapehkoaan vaivaantuneena. Rielin näytti olevan tosissaan taistelemisen kanssa. Ei Kalris uskonut että jäisi alakynteen, vaikka nainen nuorempana olisikin varmasti nopeampi. Hän pelkäsi ettei osaisi säästellä voimiaan ja päätyisi satuttamaan Rieliniä pahastikin, hänhän oli niin siro ja hento...

"Ehkä kuitenkin jätän väliin tälläkertaa", Kalris toisti. "Muutenkin olen vielä hieman huonossa kunnossa edellisen yhteenoton jäljiltä, joten en haluaisi rasittaa itseäni vielä."

Rielin

Tyttö naurahti pienesti ja kohautti sitten olkiaan hymyillen.
"Hyvä on, mutta et sinä siltä säästy, joskus sitten." Rielin venytteli jälleen ja kääntyi katsomaan tolppaan sidottua Hiiltä joka tuijotti häntä kohden siihen malliin että puukko on nyt valmis, matka jatkuu tai kävelet. Rielin hymyili hevoselleen ja kääntyi Kalriksen puoleen.
"Taidan tästä kuitenkin jatkaa matkaa. Kiitos kaikesta mitä olet kertonut ja neuvonut, vaalin neuvojasi suuresti."

Rielin kumarsi syvään vanhemman demoninmetsästäjän edessä, ja noustessaa hymyili edelleen.
" Aysel valaiskoon matkaasi, ja jos jumalatar suo, tavatkaamme jälleen." Rielin ojensi kätensä miehelle kätelläkseen tätä. Tämä päivö oli opettanut hänelle hieman hänen omista heikkouksistaan. Mutta se oli saanut tytön vai entistä vakuuttuneemmaksi siitä, että hänen oli tehtävä tämä, ja todistettava itselleen olevansa vielä valmis kehittymään ja tulemaan paremmaksi.

"Myöhemmin ehkä", Kalris nyökkäsi. Rielin vaikutti kaiken puolin erittäin herttaiselta nuorelta naiselta, ja hänet voisi olla mukavaa tavata uudelleenkin. Demoninmetsästäjäpiirit olivat täällä päin Aysiaa yllättävän pienet, joten uudelleentapaamisen mahdollisuus oli yllättävän suuri.

Kalris hymähti Rielinin kumartelulle ja tarttui tämän käteen. "Ayselin siunausta", hän vastasi ja kääntyi kannoillaan. Tapansa mukaan hän ei nytkään hyvästellyt, vaan lähti ottamaan verkkaisia askeleita poispäin hymyillen itsekseen. Mitäköhän Lyelai tästäkin sanoisi.

// Kiitukset pelistä :3