Viimeinen määränpää

Alerien mieltä painanut demonin aura haihtui, ja hän saattoi taas hengittää vapaasti. Luostari oli vapaa, eikä Syloksella pitäisi enää olla hätää. Alerie huokaisi helpotuksesta, keräsi kaapunsa helmat ja astui ulos pihamalle.

Demonin tyhjä kuori sykki hiljaista himmenevää auraa keskellä pihamaata, mutta luostariväen huomio oli kiinnittynyt syrjemmälle. Alerie loi ensin pitkän hymyilevän katseen lyhtyjen valaisemaan hiljentyneeseen pihaan, ennenkuin tajusi, että Sylosta ei näkynyt missään.

Alerie pinkaisi juoksuun pihamaan yli ja raivasi tiensä maassa makaavaa haltiaa piirittävien soturipappien lävitse. Kauhuissaan nainen kumartui kramppaavan Syloksen puoleen ja katseli tätä kauhunsekaisin tuntein magiapallojen valossa. Lähes koko iho oli muuttunut hiilenmustaksi ja sen aura oli vahvistunut moninkertaiseksi. Nyt oli kyse enää minuuteista, milloin tauti nielaisisi Syloksen.

"Kuolleen demonin energia syöksyi häneen", Alerielle selitettin. Tämä pudisteli päätään epäuskoisena ja nousi seisomaan. "Sylos on saatava turvaan. Kutsukaa muut demonitietäjät ja ylipapitar. Meidän on operoitava välittömästi!", Alerie käskytti. Hän osoitti kahta soturipappia, jotka nostivat Syloksen ja ryhtyivät kantamaan häntä sisään.

Luostarin käytävä kuhisi taisteluun herännyttä luostariväkeä, joka väistyi Alerien ja hänen saattueensa tieltä. He tapasivat ylipapittaren sairaanhoitotiloissa. "Ayselin tähden, meillä ei ole aikaa hidastella", Neleya huokaisi nähdessään missä tilassa haltia oli. "Saatte luvan aloittaa heti."

Alerie nyökkäsi ja ohjeisti Syloksen siirtämisen leikkaussaliin. Tottunein sanoin hän alkoi käskyttää ihmisiä oikeille paikoillaan. Ayselin siunaus ja suojelevat aurat olivat tärkeimpiä asioita demonien kanssa toimiessa. Operaation aikana yksikään spektraali ei saisi päästä häiritsemään, eikä varsinainen demoni päästä karkuun. "Meidän on oltava nopeita! Demoni voi irrotuaan hyökätä kimppuun. Älkää päästäkö mitään sisään tai ulos!"

Alerien käskyttämisen keskeytti Tinyarin huuto Syloksen luota. "Alerie! Meillä ei ole aikaa tähän!" Alerie kääntyi pöydän puoleen ja hänen ilmeensä synkkeni. Syloksen iho oli muuttunut kokonaan mustaksi, ja hänen kauniit kasvonsa olivat lakanneet liikkumasta. Alerie asetti kätensä haltian suun eteen, huomaten että ulos tuleva ilmavirta oli lähes olematon. "Emme ehdi odotella enempää. Tinyar, vedämme sen ulos nyt!" Alerie puuskahti ja otti yhteyden magian virtaansa.

Samalla hetkellä Syloksen ruumis kuitenkin kouristi. Siitä lähtevä aura muuttui, se voimistui silmänräpäyksessä ja levähti kaikkiin suuntiin paineaallolla, joka iski kaikkia huoneessa olijoita vastaan kuin puhurituuli. Paine hiljeni yhtä nopeasti kuin alkoikin ja hetken oli aivan hiljaista. Sitten demonituntijoiden mieltä alkoi painaa kaukainen tumma aura. Vaihdettuaan kysyvän katseen Alerie ja Tinyar molemmat erottivat mikä oli kyseessä - ei yksi, vaan tuhansia erikokoisia demoneja. Ne lähestyivät luostaria kaikista ilmansuunnista. Taudin oli täytynyt lähettää merkki, ilmoitus itsestään kun Sylos olisi kuollut ja energia valmiina kerättäväksi. Jos taudin isäntädemoni ei olisi kuollut, se olisi nyt matkalla tänne muiden tuhansien onnenonkijoiden seurassa.

Kaikki huoneessaolijat tunsivat lähestyvien demonien paineen, ja he kuuntelivat sitä hiljaa järkyttyneenä. Ylipapitar käveli suojelevien aurojen läpi pöydän ääreen kasvoillaan vakava ilme. "Sisar Alerie, sisar Tinyar, soturipappiskomentaja Punakettu", hän puhui muille korkea-arvoisille henkilöille hitaalla ja pehmeällä äänellä. Hän oli heti tilanteen tasalla, ja tajunnut, että Syloksen kuolleeseen ruumiiseen kerääntynyt energia olisi kaikille suuri uhka. Hän oli kuvitellut, että kun demoni oltaisiin saatu tapettua, kaikki ongelmat ratkeaisivat, mutta todellinen haaste alkaisi vasta tästä. Doneihin oli eilen saapunut mystinen haltia oudon sairauden kanssa, ja puoli vuorokautta myöhemmin koko luostarin rauha oli uhattuna. Kukaan ei tiennyt herra Lachryman omaisia, kotipaikkaa tai tarkoitusperiä.

"Ruumista ei voisi muutenkaan luovuttaa omaisille. Se ei saa lähteä tämän huoneen suojelevien aurojen ulkopuolelle. Sylokseen latautunut puhdas magia on mittamattoman suuri aarre, joka aiheuttaisi kilpajuoksun kaikkien Aysian demonien kesken. Siitä, joka ensimmäisenä ehtisi saaliille kasvaisi silmänräpäyksessä mahtava olento. Ajastuskin tästä on liian vastenmielinen", ylipapitar Naleya pudisteli päätään.

Syloksen muistoa oli kunnioitettava, mutta magialla varautunut ruumis oli suojeltava hyökkäyksiltä. Luostari ei voinut vaarantaa omaa turvallisuuttaan suojellakseen sitä. Naleyan kuljettaessa kättään hitaasti Syloksen yläpuolella, hän saattoi tuntea magian kihelmöivän ihollaan. Tuollainen aarre saisi minkä tahansa demonin tekemään uhkaroihkeita tekoja.

"Savikaivanto", ehdotti Donein soturipappien komentaja Punakettu. "Kaukana kaikesta, ja erittäin vaikea päästä. Maagiset aurat piilottaisivat kaiken jäljen niin, että herra Lachryma saisi nukkua untaan rauhassa, kenekään kajoamatta." Ylipapitar antoi katseensa kiertää huoneessa olijoiden joukossa, mutta koska muita ehdotuksia ei tullut, hyväksyttiin Punaketun ehdotus yksimielisesi. "Hautaus on tehtävä nopeasti. Tarvitsemme kaikki Donein soturipapit ylläpitämään suojelevia auroja. Herra Lachryman viimeinen matka on pidettävä piilossa."

Aamunkoitteessa nopeasti liikkuva hiljainen saattue oli jo jättänyt Donein muurit taakseen. Valkoisin liljankukin koristelellut paarit laskivat kuolleen pimeyteen. Alerie oli se, joka pystytti haudan ympärille viimeisen auran ja lausui lyhyen rukouksen Ayselille. Haltian salaisuus tulisi katoamaan hänen mukanaan ja pysymään piilossa ikuisesti.