Lasti, uusi elämä ja salaisuus

// Olen diktaattori ja lopetan tämän pelin nyt. Koska ihmisten mielenkiinto on jo selvästi lopahtanut, ei ole kenenkään kannalta edukasta, että jumitamme hahmojamme pelissä, joka ei etene mihinkään suuntaan. Vapautetaan hahmot muihin peleihin ja herätellään foorumia eloon, eikös? Jos te olette vielä sitä mieltä, että tätä peliä voisi vielä jatkaa, niin sanokaa toki, niin poistan tämän vuoron ja jatketaan! Muussa tapauksessa kirjoitan tähän lopetuksen, jonka jälkeen saatte pelata tai jättää pelaamatta hahmonne ulos. Aloitan pian uuden pelitopickin, jonne saa tulla pelailemaan Pocin tarinaa kanssani //


Evegwarin tullivirkailijat olivat epäluuloisimmasta päästä, mitä Yatai oli ikinä kohdannut, ja se oli paljon se. Merisiili ei ollut saanut kuin satamarakennukset näköpiiriinsä ennenkuin viranomaisten pieni paatti kolahti heitä kylkeen.

Yatai tiesi rutiinit. Hän seisoi kannella pyöritellen rahti-ja matkustajaluetteloita kädessään tullimiesten ylpistellessä kannelle. Vaikka kapteenin kasvoilla oli sama sille pakotettu hymy, hänen kätensä tärisivät väistämättä. Hän ei voisi mitenkään salailla sitä, että hänellä oli mukanaan lohikäärme. Hän ei myöskään haluaisi joutua kohtaamaan sitä hetkeä, kun joku miehistöstä intoutuisi kertomaan matkan seikkailuista tai tullimiesten mukanaan tuoma hain kokoinen koira haistaisi kuivuneen veren kansilankkujen välissä.

"Lastiluottelo, matkustajaluettelo ja lokikirja", kapteenien tapaan tiukasti napitettuun kansitakkiin pukeutunut suippokorvainen tullimies vaati haltiakielellä. Virkailijat näkivät vallan hyvin että Merisiilin mastossa ei liehunut Isirionin viiriä, ja että laiva oli tulossa Ajimeasta. Vaikka Yatai ei selvästikään kuulunut haltioiden mahtavaan kastiin, eivät kanelle nousseet voineet esittää vaatimuksiaan barciaksi, sillä kaikki mikä liittyi ihmisiin oli suoraan Chimasta.

Yatai ei ollut ehtinyt kirota byrokratiaa montaakaan hetkeä, ennenkuin tulliväen verikoira oli jo kääntänyt kuononsa komentosillalle päin ja päästänyt muutaman terävän haukahduksen. Välittömästi tulokkaiden keskittyminen siirtyi osoituksen kohtaan ja siirtyivät pälyillen lähemmäs. Komentosillan portaiden ylpäässä patsasteli kukapas muukaan kuin pähkinänruskea lohikäärmeenpoikanen.

Yatai päästi hitaasti ilman keuhkoistaan. Hänen kiduksensa tuntuivat rutikuivilta.

Jopa haltioiden, kaikennähdeiden tullimiesten joukossa vallitsi hetken syvä hiljaisuus, jota seurasi raivoisa mielenkiinto Yatain tarjoamia dokumentteja kohtaan.
"Kapteeni, miten selitätte loihkäärmeen? Teillä ei ole mitään tarvittavia papereita sellaisen kuljettamiseen. Alarin kautta - kenelläkään ei pitäisi olla. Koko Aysiassa ei ole raportoitu yhdestäkään yksinäisestä poikasesta! Kuka luovutti tämän lastin teille?"
Yatain oli turha lähteä kieltämään mitään. "Yksityinen asiakas. En kysellyt enkä tiennyt asiasta."
"Kapteenina te olette aina vastuussa lastistanne."
"Minä en availe ja tutki minulle uskottua lastia. Kirjanpidon mukaan minulla oli kaksi laatikollista vuolunahkaa ja punoksia."
"Tiedätte hyvin että teidän vastuullanne on aina tarkistaa tietojen oikeellisuus. Minä lupaan että tästä tulee teille vaikeuksia, kapteeni. Lohikäärme lähtee meidän mukaamme"

Merisiilen miehistö yritti puuhailla ympärillä mahdollisimman luononollisen omaisesti, mutta joka ikisen huomio oli kiinnittinyt kannella pyörivään tarkastukseen. Yatai oli hyvin tiennyt että hän ei voisi piilottaa lohikäärmettä mihinkään laivallaan. Munan kuljettaminen olisi vielä jotenkin onnistunut, mutta minne ihmeeseen hän piilottaisi päivä päivältä suuremmaksi ja touhukkaammaksi kasvavan poikasen? Se oli kasvanut parissa viikossa luonnottoman paljon, eikä mahtuisi enää isoimpaankaan tynnyriin leveile siipineen. Yatai hieroi otsaansa tuskastuneena. Entä mitä sanoivivat he, keille muna olisi pitänyt toimittaa?

"Me saatamme tämän laivan satamaan. Perille päästyänne pääsette ilmottautumaan välittämästi satamatoimistoon. Näyttää siltä, että teillä on ollut hieman erilainen merimatka."


// Kiitos pelistä, jos se oli sitten tässä :3 Saa toki vielä pelailla ja jatkaa. Järjestys on vapaa. //

//Otan aloitteen ja näin kuukauden myöhemmin päätän osaltani vuoden kestäneen matkan//

Alymir katsoi epäuskoisena kotikaupunkiaan. Evegwarin satamat eivät olleet muuttuneen hänen silmissään kahdeksaan vuoteen. Silloin hän oli viimeksi käynyt Evegwarissa. Alymir oli silloin tullut jättämään viimeiset jäähyväiset haltijaisällensä. Hänen isänsä aika oli koittanut odotettun aikaan, olihan tämä kuollessaan jo 337-vuotias. Ei todennäköisesti jaksanut enää liki sadan vuoden jälkeen Alymirin ihmisäidin edesmenosta.

Varefin tunsi olonsa epämiellyttäväksi palattuaan kaksitoista vuotta myöhemmin kaupunkiin, jossa hän syntyi uutena ihmisenä Alymirin ansiosta. Kukaan ei varmasti tunnistaisi häntä, mutta mustanaamaisena ihmisenä hän tunsi saavansa halveksuvia katseita tullitarkastajina toimivilta ylpeiltä haltijoilta. Varefin oli tottunut siihen, mutta jotenkin täällä tuntui ilmapiiri olevan erityisen epäilevä.

Alymir vain poltti piippuaan ja nojasi laivan kaiteeseen kun tullimeihet tarkastivat alusta mahdollisilta laittomuuksilta. Tämäkin oli samaa kuin ennen. Lähes kaikki merimiehistä oli jo saatu hoidettua siteistä pois, joten suuresta taistelusta viesti ainostaan kuivunut veri kannella. Eräs tullimies tuli häneltä kysymään tietoja. Homma sujui, kun Alymir vastasi äidinkielellään haltijakielellä olevansa lääkäri ja Varefinin olevan hänen palvelijansa. Tullimiestä hieman hymyilytti ajatus ihmisen olevan haltijalle palvelija, hän varmaan mielellään näkisi ihmiset haltijoiden palvelijoina. Alymir oli viime käynnistään lähtien alkanut käyttää etenkin Evegwarissa ollessa nimeä Alymir Aedan, jottei Redescon nimi herättäisi kysymyksiä Alymirin sotahistoriasta. Jos hänet halusi muistaa, muiston piti tulla kasvoista.

Alymir ja Varefin seurasivat sivusta kohtausta, mikä oli syntynyt lohikäärmeen paljastuttua. Lohikäärmeen näkeminen oli heille aluksi pieni shokki, mutta nyt he olivat jo tottuneet siihen. Toinen tottumiskysymys oli laivalla matkustanut demoni, josta ei oltu kuultu matkan aikana sen enempää.

"Mihin majataloon menemme?" Varefin kysyi Alymirilta kun kohtaus oli laantunut. Alymir punnitsi mahdollisuutta pitää matalaa profiilia ja mennä majataloon, mutta toisaalta heidän perheensä koti oli edelleen olemassa jo olisi jopa loukkaus hänen suvulleen, jos he eivät tulisi tervehtimään vanhaa kotiaan. "Redescon talo" Alymir vastasi lopulta hiljaa. Samassa Varefin muisti Alymirin kertoneen joskus edesmenneestä isästään jolloin hän taputti puolihaltijaa selkään kevyesti.

Merisiilen saapuessa laiturille Varefin kantoi kaksikon matkatavarat samalla kun Alymir kiitti Yataita matkasta. "Jos satutte tarvitsemaan meitä lähiaikoina, löydymme Redescon talolta" Alymir sanoi lopuksi ja kumarsi poistuessaan laivalta.

//Kiitokset pelistä//