Lasti, uusi elämä ja salaisuus

Edwin seurasi miehistön mutinan kiihtymistä ja pohti kuinka pystyisi elämään tämänkään järkevämmäksi todetun päätöksen kanssa, kun kaikkia kuitenkin pottuunnuttaa toistensa läsnäolo. Porukan keskustelu välillä meinasi yltyä jopa huudoksi väittelyssä, mikä ei helpottanut Edwinin oloa yhtään.

Hetken kuluttua jonkinnäköien kärkipersoona astui esiin häröpallerosta ja kajautti "Rouva Kapteeni, näyttää siltä että olemme maksajamme menettäneet eikä tämän taistelun...". Miehen kuitenkin keskeytti hänen takaansa kuulunut taisteluhuuto kun eräs vähemmän tyytyväisistä palkkasotureista hyökkäsi puhujaa kohti, mutta toinen suurempi korsto pysäytti taistelutoverinsa pian miekan iskulla niskaan terän löytäen tiensä vapauteen uhrinsa suuaukosta. Edwin oli melkein turvannut itse puhujaa vesiterällä, mutta totesi tämän vain pahentavan asioita, jos itse tappaisi yhtään enempää palkkasoturia. Keulakuva rykäisi ja jatkoi "Kuten olin sanomassa, tämän taistelun jatkaminen ei todellakaan ole kovin järkevää kummankaan osapuolen kannalta. Harva meistä suree kaatuneita henkilökohtaisesti, sillä meidät on poimittu eri paikoista ja harva meistä tuntee edes toisiaan kovin hyvin. Hän vain sattui taistelemaan kannellanne lojuvan veljensä kanssa rinta rinnan. Tokihan me vaadimme jotain suojelusrahaa tästä, tosin vähemmän kuin mitä Silvarilta, koska meitä on jo paljon vähemmän, mutta kuitenkin. Osoitan vielä lojaaliutemme liittyen suunnitelmaan itse kukin yksitellen. Jokaisen, joka empii, voin tappaa vaikka omalla miekallani säästyäkseni meren raivolta. Jokainen joka haluaa lopettaa taistelun ja päästä lähimpään kaupunkiin osaavan miehistön tarjoamalla kyydillä nostaa kätensä ja tulee luokseni!" mies ärähti ja nosti kätensä.

Yatai nyrpisti nenäänsä jälleen yhden soturin kaatuessa hengettömänä kannelle. Todellisia barbaareja. Hän ei lainkaan pitänyt kannelle valuneeista aivonesteistä, verestä ja sisälmyksistä, sillä niiden siivoaminen olisi perin inhottavaa puuhaa. Olisihan se ollut liikaa pyydetty että nämä roskakalat olisivat edes voineet taistella siististi.

Yhden sotilaista ilmoitettua hyväksyvänsä Yatain ehdotuksen, osa siirtyi heti hänen luokse. Kaikki eivät kuitenkaan olleet heti varma mielipiteistään, joten Merisiilin kannelle siirtyneiden palkkasoturien joukosta kuului sekä hyväksyvää että paheksuvaa mutinaa. "Miksi ihmeessä meidän tarvitsisi suostua mihinkään? Voimme tappaa nämä rotat ja vallata koko laivan. Tuo kapteeni sopii paljon paremmin polvilleen kuin sanelemaan typeriä ehdotuksia..."
"Turha verenvuodatus ei johda mihinkään! Tappakaa ainoa hengissä oleva perämiehes, niin tämä laiva ei liiku minnekään."
"Ei niitä kaikkia tarvitse tappaa. Jos suostuvat lahjoittamaan koko lastin meille mutinoitta, niin kaikki on hyvin."

Tunnelma oli jälleen kiristynyt silminnähden, mutta tällä kertaa vastakkain eivät olleet eri laivojen miehistöt, vaan palkkasoturit keskenään. Merisiilin miehistö otti pari askelta taaksepäin laskien kätensä aseiden kahvalle.

"En välitä Chiman vertaa yhdestäkään näistä, lasti tulkoon sille, kuka on tarpeeksi vahva..." puhujan huuto keskeytyi yhden hänen toverinsa miekan lävistäessä hänet. Silmänräpäyksen päästä tapaja sai hänkin veitsestä selkään. Tämän jälkeen koko joukko oli jälleen kaaoksessa huutaen ja huitoen toisiaan miekoillaan.

Yatai hyppäsi kiireesti miekkojen alta pois. Huhhuh, tämä sakki oli niin räjähdysarkaa, että hän ei todellakaan halunnut heitä laivalleen! Yataille yhtäkkinen tappelu sopi siis vallan mainiosti, hän ei tehnyt elettäkään pysäyttääkseen miesten rähinää, vaan hivuttautui hitaasti taaksepäin. Jokainen miekan lävistämä mies olisi yksi huolenaihe vähemmän, hän hymyili hiljaa.

Osa miehistöstä Varefinin lisäksi katsoivat hölmistyneenä vastustajiensa järjenjuoksua. Heidän ei tarvinnut nyt osallistua edes vihollisten torjumiseen, sotilaat tekivät sen miehistön puolesta. Alymir pudisti päätään syntyneellä tappelulle palkkasotilaiden välille. Ilman kunnollista johtajaa jokainen heistä toimisi vain oman etunsa mukaan eikä ajattelisi rationaalisesti. Hyödyllistä tässä tappelussa oli kuitenkin se, että jäljelle jäisi entistä vähemmän huolehdittavaksi. Alymirilla varmasti riittäisi tarvikkeita hoitamaan jäljelle jäänyt miehistö ja sotilaat, mutta hän ei haluaisi tuhlata resurssejaan henkilöön, joka voisi hoidon jälkeen kiittää iskemällä veitsen hoitajaansa.

Olisiko itse asiassa jopa viisaampaa tappaa kaikki jäljelle jääneetkin sotilaat huolimatta heidän lojaaliteetistaan? Alymir ei sitä pystyisi tekemään, hän tiesi ettei pystyisi enää taistelemaan. Hän oli rivissä enemmänkin pitääkseen illuusiota heidän ylivoimastaan, vaikka hänestä olisi nyt enemmän hyötyä kannen alla hoitamassa miehistön haavoja. Tässä tilanteessa ei olisi vielä viisasta näyttää uuppumisen merkkejä, jottei miekat kääntyisi heitä kohti. Sotilaiden määrä alkoi kuitenkin olla hupenemassa, sen verran hyvin he osasivat toisiaankin tappaa.

Miu silitteli hajamielisesti lähelle tullutta kissaa, jonka olemassaolon oli huomannut useamman kerran aikaisemmin, pikkuinen taisi olla ihmisrakas tai Miu oli kehittänyt tämän laivamatkan aikana kyvyn vetää kaikenlaisia epähumanoideja puoleensa. Hän ei pystynyt arvaamaankaan, että tuo kissa sattui olemaan hänen vanha tuttunsa.
Nainen kuunteli hajamielisenä palkkasoturien kiistelyä. Mikseivät he jo tappaneet toisiaan tai hoitaneet asiaa muuten pois päiväjärjestyksestä? Hän uskoi kapteenin olevan hänen kanssaan samoilla linjoilla, mitä enemmän viholliset tappaisivat toisiaan, sitä vähemmän heillä olisi hoideltavaa jälkikäteen jos - ei, kun - laivalle jääneet kävisivät kapinaan Merisillin miehistöä ja matkustajia vastaan.

//anteeksi kesto, minut olisi voinut kyllä hyvällä omatunnolla skipata.

Kissan muodon ottanut demoni nosti päätään ja katsoi kun sitä silitettiin, alkaen vaistomaisesti kehrätä eleelle ja sulki silmänsä ollakseen kissamainen samalla kun nauroi mielessään miten hassu tilanne tämä olikaan. Avatessaan silmänsä demoni näki palkkatappajien tappavan toisiaan, no tuo ainakin poistaisi kaikki hänen huolensa tältä reissulta. Berith puski päätänsä Dalinan jalkaa vastaan poskellaan jota kissat tekivät ihmisille josta pitivät vaikka huvittava merkitys eleelle oli myös merkata ihminen omakseen vaikka se nyt vain sattui olemaan osa kissa leikkiä. "Meoooow." Berith maukui leppoisasti kun palkkasoturit teurastivat toisiaan ahkerasti ja miehiä jäi yhä vähemmän ja vähemmän kannelle kun peli näytti menevän täysin liian pitkälle mutta Berithille juuri sopivasti ja häntä nauratti kuinka tässä kävi näin vaikka aluksi olivat yrittäneet puhua asiat selviksi, noh hänen uskonsa kuolevaisiin aina tuppasi tipahtamaan hyvin nopeasti, ja hän sai noita kauniita negatiivisiä tunteita syödäkseen, merisiilen hyvät muodot omaava kapteeni eritoten katsellessaan väkivaltaa ja hymyillessään sai Berithin hyvälle tuullelle demonin imiessä itseensä kaikkia näitä tunteita, kyllä tämä sitä elämää oli.

Edwin meinasi hyökätä syttyneeseen taisteluun, mutta tajusi pian ettei millään tietäisi kenen puolelle asettuisi. Joku voisi väittää olevan Merisiilin puolella, mutta puukottaisikin selkään. Millä ihmeellä nuo palkkasoturitkaan tiesi ketä vastaan taistella?

Palkkasoturien vähetessä miehistöstä alkoi kuulua epäilyttävää muminaa, joka yltyi vain ruumiiden lisääntyessä. Edwin ihmetteli mistäköhän mahtoi olla kyse eikä hän edes saanut lähimpienkään miesten kuiskinnasta selvää taistelun äänien takia. Yhtäkkiä Edwin kuuli kun takaa kulki mieheltä miehelle viesti "Nyt!" puheäänellä. Eturivin saadessa viestin miehet etenivät ripeästi taisteluun taaemmat miehet mukanaan. Miehistö ryhtyi teurastamaan keskenään kinastelevia palkkasotureita. Palkkasoturien puolustautuminen oli heikkoa, koska jokainen pelkäsi kääntää selkiänsä tovereilleen joita vastaan oli taistellut hetki sitten. Edwin seurasi tilannetta hieman pahoinvointisesti, mutta halutessaan pitää omat tappiot vähäisinä, ryntäsi vielä itsekin surmaamaan hämmentyneitä palkkasotureita.

Meni vain pari minuuttia kun jääräpäisinkin palkkasoturi oli maassa. Vain muutama merimies kaatui tässä taistossa. Edwin alkoi tajuta millaista vahinkoa olikaan ottanut aikaisemmissa koitoksissa erityisesti kapteenia vastaan kun hänestä alkoi valua voimat pois. Hän käveli kohti laitaa ja lysähti istumaan selkä laitaa vasten. Edwin käänsi päätään ja huomasi siinä kylmän palkkasoturin selällään uiskennellen omasta verestään muotoutuneessa lammikossa suu auki. Edwin iski napakasti sormillaan leuan kiinni ja tunnusteli oliko silmät auki ja sulki ne. Merituuli alkoi viilentää Edwinin iholla valuvaa hikeä ja verta. Edwiniä puistatti tämä teurastus, mutta totesi lopulta että ehkä näin parempi, ainakin hän uskaltaisi nukkua seuraavana yönä haavansa pois.

Lyhyen teurastuksen jälkeen kannen ylle vaipui hiljaisuus, joka oli syvempi kuin läntisen meren hautavajoamat. Merisiilen miehistön tehokkaimmat jäsenet pyyhkivä verta miekoistaan vakavina.

Yatai hymyili. Hänen omatuntonsa ei herjannut laisinkaan tappokäskyn antamisesta. Mitä sitten, että osa palkkasotureista olisi ollut valmis palaamaan täysin rauhanomaisesti takaisin rantaan, sen jälkeen kun heidän maksumiehensä oli poissa pelistä? Yatai ei halunnut ottaa yhtään riskiä, hän oli nyt jo laittanut oman ja miehistönsä hengen altiiksi lastin takia. Parin palkkasoturin henki ei siinä painanut mitään.

Yatai asteli takaisin lähemmäs väistellen kuolleiden miesten vähitellen kannelle valuttamia verilammikoita. Näky ei todellakaan ollut mieltäylentävä.

"Kapteeni..." kuului värisevä ääni Yatain viereltä. Puhuja oli Adann, vain juuri ja juuri miehuuden saavuttanut laivapoika. "Miksi sinä tapoit kaikki? Hehän sanoivat, että voisivat vain tulla rauhassa mukaan..." Hiljaisuuden rikkonut syytös sai kaikkien katseet kääntymään puhujaan, ja moni ehtikin jo avata suunsa puolesta ja vastaan, ennenkuin Yatai huusi kaikki hiljaiseksi. "Välillä on tehtävä, mitä on tehtävä! Jokaista riskiä ei tarvitse syleillä kuin hullu! Siivoamme tämän sotkun ja jatkamme matkaa."

Varefin oli vastahakoisesti hyökännyt muun miehistön mukana jäljelle jääneiden sotilaiden kimppuun. Hän ehti upottaa tikarinsa vain yhteen sotilaaseen, kun viimeinenkin palkkasotilaista oli maahan lyöty. Varefin katsoi kuolleiden määrää ja käveli Merisiilin reunalle katsomaan kohtaa, jossa Punainen paroni oli vielä vähän aikaa sitten. Nyt pinnalla kellui enää laudan pätkiä ja jokunen tynnyri. Punainen paroni oli jo hyvää matkaa kohti meren pohjaa.

Alymir oli heti miehistön rynnätessä suunnannut taaksepäin käyden läpi paria kannella makaavaa, mutta hengittävää miehistön jäsentä. Heistä ketään ei kuitenkaan ollut mahdollista tuoda elämän iloihin, joten Alymir jätti heidät vetämään viimeisiä hengityksiään. Kun kaikki vastustajat oli tapettu, Alymir kävi silmänmääräisesti läpi jäljelle jääneen miehistön. Yatain huudettua miehistölle elämän tosiasioista puolihaltija halusi itsekin antaa muutaman ohjeen. "Kaikki haavoittuneet tulkaa tai tuokaa kannen alle hoidettavakseni! Kiireellisiä en näe ketään, mutta itsepä sen tiedätte, jos teillä on suurempia kipuja. Katsokaa myös toisianne ja kertokaa itseänne haavoittuneemmalle tulevan pikemmin alas!", hän huusi. Viimeinen lisäys oli varmasti tarpeellinen, koska miehistön jäsen yleensä oli liian ylpeä myöntämään tarvitsevansa mitään, mutta kuitenkin huolehti että toinen pystyisi tekemään työnsä. Hän viittoi Varefinia tulemaan myös alas ja käveli Edwinin luo. "Tule heti kun pystyt, olet todennäköisimmin taistellut eniten näistä", hän sanoi hiljaa niin, että vain Edwin kuulisi tämän ja taputti tätä olalle.

Alymir ja Varefin siirtyivät ensiksi Alymirin hyttiin, jossa Varefin auttoi haavojaan kiroavaa Alymiria sitomaan omat haavansa. Varefiniltä tarvitsi vain putsata veret naamasta ja käsistä, mutta sen pystyi tekemään myöhemminkin. Sen jälkeen he opastivat kannen alle tulleita siirtymään makuupaikoilleen, joista Alymir pystyisi paremmin sitomaan miehistön haavoja. Tähän mennessä alas oli uskaltautunut, myöntynyt tai käsketty vasta neljä miestä, mutta loput varmasti osaisivat toimia kuten nämä neljä mennessään punkkaansa.

Miu kuuli taistelun äänet ja tunsi olonsa hölmöksi pystyessään ainoastaan silittelemään kissaa. Mikä... heikko nainen hänestä oli tullut? Vaalea nainen kiristeli hampaitaan itsekseen.
Taistelu ei kestänyt pitkään vaan oli hetkessä ohi. Ilmeisesti kaikki palkkasoturit oli tapettu mikä oli oikein, mistä he olisivat tietäneet, kuka oli heidän puolellaan ja etteivät he yllättäisi miehistöä, kun he olivat nukkumassa. Joku, äänestä päätellen nuori, kysyi kapteenilta hänen tekojensa syitä naiiviudessaan ja sai Yatailta vastauksen, joka sai Miun kunnioittamaan aluksen kapteenia entistä enemmän.

Miehistön hajaantuessa kuka mihinkin - hävittämään ruumiita tai paikattavaksi tai muihin töihin, mitkä liittyivät purjehtimiseen, eli joista nainen ei tajunnut mitään -  maamaagi korotti äänensä ja käänsi päänsä suuntaan, missä ainakin uskoi kapteenin vielä olevan.
"Sitten kun sinulla on aikaa, meidän pitää puhua, kapteeni", Miu ilmoitti pidellen yhä lohikäärmettä sylissään. Se ei ollut hetkeen yrittänyt pakoon joten se oli epäilemättä tottunut Miuhun ja kissaan, joka kiehnäsi hänen jaloissaan - kuvitteliko se saavansa ruokaa? Saisi pyydystää laivarottia elannokseen.

Mustan kissan ilme oli vääntynyt pieneen virneeseen sen mielessä kun se tuijotti loppuneen teurastuksen kasaa, jokainen tuskan kuiskaus kuolleilta ja pian kuolevilta imeytyen hänen pimeään turkkiinsa ja mustaan sieluunsa, päästäen pienen raukean naukaisun kiehnätessään Dalinan jaloissa saamistaan rapsutuksista, olipa tämä mukavaa. Sivusilmällään Berith huomasi Punaisen Paronin uponneen kokonaan ja hän huomasi että pieni vana mustia elukoita ui siitä kohdasta kohti Merisiiliä, oi autuus ne olivat laivarottia! Berith oli ollut huolissaan että tulisi lopulta löydetyksi jos kissa eläisi koko matkan ilman ruokaa mutta nyt hän voisi näyttää yhden saaleistaan ja todistaa että laivalla oli kuin olikin rottia, tosin tämä kaikki olisi turhaa jos tuo sokea mies lavertelisi hänestä, tosin mies ei ollut vielä sanonut mitään mikä pisti muinaisen demonin miettimään oliko hän vain kuvitellut että tuo oli hänet huomannut vai leikkikö tuo tietämätöntä peloissaan, hän ei ainakaan aistinut toisessa pelon tunnetta heti.

Berith tunsi miten rotat koettivat kiivetä paattiin ja piiloutua niin etteivät ihmiset huomaisi, tosin pääsisivätkö ne edes kyytiin oli jo kysymys itsessään. Kissa nosti päätään ja maukaisi Dalinan suuntaan tuon puhellessa kapteenille, päättäen ottaa myös suloisen kissamaisen osan keskustelusta samalla kun mietiskeli mitä asiaa hänen sokealla ystävällään oli tuolle kauniille kapteenille, ja hän päätti salakuunnella sitä kun keskustelu tapahtuisi. Kissa myös ymmärsi lohikäärmeen rauhoittuneen joten se kai unohti aikaisemman säikähdyksensä, hän jo oli miettinyt että mitä kummaa se oli mennyt rähisemään aikaisemmin.

Edwin istuksi laidalla hieman kylmissään. Hänen teki mieli ilmoittaa demonin olemassaolosta kaikille tässä ja nyt ja heti. Ei voinut koskaan tietää mitä uhkaa ja milloin demoni osoittaisi. Tosin se oli osin pelastanut heidät upottamalla vihollislaivan. Ja vieläpä lohikäärme kannella. Tuota ei Edwin olisi villeimmissä kuvitelmissaankaan osannut ajatella. Ja kaiken kukkuraksi hän salakuljetti sen Nemurista Aijimeaan. Ei voi koskaan tietää mitä olisi käynyt, jos hänet oltaisiin satu kiinni lohikäärmeen munan salakuljettamisesta.

Edwin alkoi nousta, kun ajatukset demonista alkoi kalvaa pahemmin hänen ajatuksiaan, mutta kivuistaan hän huomasi, ettei hän kykenisi ainakaan tässä kunnossa haastamaan demonia. Edwin vielä katsahti ympärilleen ja tajusi missä kunnossa koko miehistö oli. Ei, hän ei voinut vielä kertoa asiasta kaikille, se varmasti sysäisisi demonin näyttämään todellisen luonteensa, eikä tämä laiva ollut sille vielä valmis. Sitä paitsi hän tarvitsisi myös luotettavaa ja taitavaa tukea kohdatessaan demonin.

Edwin nilkutti kohti Alymirin vastaanotolle kulkevaa jonoa ja pysähtyessään jonon perälle, häntä edeltävä merimies käännähti ja tunnisti sokean matkustajan. "Hei, sinä veit heistä eniten Chiman syleilyyn ja tapoit vieläpä kapteeninkin. Pääjehun hakkaajat saa ohittaa jonon edelle." Merimies sanoi, virnisti päästäen verisen purukalustonsa näkyviin ja siirtyi Edwinin tieltä pois muut merimiehet seuraten esimerkkiä. Edwin nilkutti tyytyväisenä jonon ohi oven luokse odottelemaan. Sisällä oli joitakin asiakkaita eikä sinne voinut rynniä ennen, kun sai luvan. Edwin huokaisi syvään yrittäen siirtää mielestään pois ajatukset demonista ja istahti lattialle seinään nojaten.

//Zandonille infoksi, saat autohitata Edwinin oven raosta hoidettavaksi aivan vapaasti, Ed tulee kiltisti sisään vaan //

// Nöyrin anteeksipyyntöni tavattoman kauan kestäneestä vastauksesta. //

Yatai huokaisi, kun jännite laivan kannella oli viimeinkin rauhoittunut. Miehistö tiesi hyvin nopeasti mitä tehdä, ja ne, jotka totesivat, että olivat yhä yhtenä palasena, ottivat vastaan Yatain komennot kannen välittömästä siivoamisesta. Nopean laskemisen ja tarkastamisen jälkeen ruumis yksi toisensa jälkeen heitettiin laidan yli Eluvarin hellään huomaan.

Perämies Eric oli kavunnut alas komentosillalta ja kiinnitti tapansa mukaan sotkusta ja apua tarvitsevista merimiehistä huolimatta huomionsa ensin Yataihin, joka otti tukea laidasta. Yatai osoitti jalkojaan, joiden taika sai hänet uupuneeksi, ja käski murahtaen Ericin tehdä jotain hyödyllistä hänestä huolehtimisen sijaan.

Naisen ääni keskeytti Yatain, joka kääntyi nilkuttaakseen Miun luokse. "Niin, tämä tapaus", Yatai väänsi hymyn kasvoilleen kumartuessaan naisen ja lohikäärmeen puoleen. "Kiitoksia, että pidit lohikäärmeestä huolta, neiti Beaumont. Aikamoinen hässäkkä."

Alymirilla ei ollut paljoa ongelmia merimiesten hoitamisessa. Aina välillä hän irvisti omien vammojensa poltetellessa, mutta ei antanut sen vaikuttaa työhönsä. Varefin hoiti potilaita paikoilleen ja antoi välille tarvikkeita Alymirille. Pian kaikki huoneessa olleet olivat saaneet siteensä ja vaikka he halusivat päästä takaisin kannelle töihin Alymir vain pudisti päätään. "Hidastaisitte töiden kulkua jäämällä siteistänne kiinni", hän sanoi.

Varefin tuli ovelle hakemaan seuraavia, jotka jostain syystä eivät olleet jo tulleet valmiiksi huoneeseen. Oven luona hän löysi jonon edestä lattialla istuvan Edwinin. Mies oli taistellut hienosti haavoistaan huolimatta, mutta nyt ne näyttivät vieneen häneltä voimat. Varefin ojensi kätensä Edwinille nostaakseen hänet ylös. "Jaksatko kävellä?" hän kysyi Edwiniltä. Tämä nyökkäsi. Varefin kulki Edwinin kanssa tämän punkan luo, joka oli syrjässä tämänhetkisistä potilaista. Edwinin asettuessa punkkaansa Alymir tuli tavaroidensa kanssa tämän luo. Alymir oli jo aikaisemmin päätellyt veren määrästä Edwinin rintakehän ottaneen suuremman osuman selkään verrattuna, joten puolihaltija kaatoi yrteistä saatuja tippoja pienestä lääkepullostaan. "Tämä kirvelee", hän sanoi juuri ennen kuin tippoja putosi pullosta.

Sidottuaan siteen Edwinin rintakehän ympäri ja toistettua edellisen toimen myös tämän selälle Alymir näki Edwinin olevan hieman poissaoleva. Alymir kysyi hiljaa: "Jokin mielessä vai väsyttääkö?"

Sokeudestaan huolimatta Miu huomasi kävelyn olevan naiselle hankalaa. Kapteenin kävely tuntui muuttuneen hankalammaksi, mutta maamaagi oli ollut kuluneiden päivien aikana ollut kuulevinaan naisen olevan merihaltia joten syy oli luultavasti muu kuin haavoittuminen. Miu harkitsi hetken naiselle istumapaikan tarjoamista mutta toinen epäilemättä löytäisi itselleen sellaisen, kun näkisi sen tarpeelliseksi joten se olisi turhaa.
"Voit sanoa Miu", nainen totesi hymyillen vinosti. Hän piti kapteenista yllättävän paljon, niin paljon että voisi samantien hänen kutsua häntä sukunimen sijaan etunimellä. "Turha sitä on kuulostaa liian pramealta."
Nainen silitteli lohikäärmettä.
"Minusta olisi ollut enemmän apua, jos olisin ollut jossain muualla kuin tämän kirotun meren keskellä", Miu totesi ja tajusi, kenen kanssa puhui. "Ei mitään henkilökohtaista. Mitä aiotte tehdä tämän lohikäärmeen kanssa?"
Se näytti pitävän Miuta emonaan mutta maamaagi ei uskonut sopivansa todellisuudessa äidin rooliin. Hän matkusteli paljon, eikö lapsi, oli sitten lohikäärme, tarvinnut ennemmin ihmisen, joka kasvattaisi sen turvallisessa paikassa kuin matkustaisi sen kanssa ympäri maita ja mantuja?
"Kenelle te edes olitte viemässä sitä?"

//anteeksi kesto, en ollut suomessa vastaamassa ^^'

Berith istuksi ympäriinsä hetken kunnes päätti kipittää pois paikalta jahtaamaan paattiin kiivenneitä rottia sillä lohikäärmeet eivät juuri häntä huvittaneet vaikka sen mahdollinen kaappaaminen ja käännyttäminen omiin tapoihinsa voisi olla huvittavaa, mutta hän mieluummin ottaisi jäisemmän lohikäärmeen, henkilökohtaisesti. Kissa tosin pisti merkille yhden asian Dalinasta mennessään kuinka esittäytyi Miuna, ei sillä että demoni välitti niinkään kuolevaisten toikkaroinnista niin paljon tai niin demoni halusi aina itselleen kertoa.

Pienen poikkaroinnin jälkeen kissa tosiaan tapasikin rotan ja hyppäsi sen päälle, upottaen kynnet ja hampaat saaliiseensa. Demonia huvitti kuinka paljon hänen piti taistella tappamaan jotakin minkä olisi normaalisti murskata jalkansa alle, mutta siksi muodonmuutos oli hieno taito ja se että hän oli varmaankin paras olento siinä auttoi myös. Saatuaan rotan tapetuksi, kissa rupesi syömään sitä, miettien syvällisesti seuraavaa liikettään. Hän ei pitänyt tästä empimisestä jota tunsi, kaiken järjen mukaan hänen olisi pitänyt jo toimia johonkin suuntaan, mutta nähtävästi hän halusi vain törröttää paikallaan kissan hahmossa päiväkausia. Kissa päästi oikean huokauksen kesken ruokansa ja rupesi siistimään itseään, kyllä tämä tästä.

Edwin huojui hoitopedille ja antoi Alymirin tehdä työnsä hieman ähisten kivusta, kun jokin kirpaisi. Hän pohti kovasti, miten muotoilisi asiansa lekurimaagille ja saisi hänet mukaan demonin metsästykseen. Pian puolihaltia itse kysyi Edwiniltä, mikä tämän mieltä painaa. "Satuitko missään vaiheessa ihmettelemään, mikä upotti vihollislaivan? Teidän tulipalonne riehui vain purkin kannella ja Kapteeni Pehmytpovi ei koskaan poistunut veteen, jos hän olisi merihaltiana nii vahva, että tuollaista saisi aikaan. Minä havaitsin meren alla vielä neuvottelujen aikana veden vetäytyvän suuren muodon tieltä ja tämä löi piikkeillä reikiä laivan pohjaan. Siitä lähti selvä demonin aura ja se demoni nousi lokkina vedestä ja laivassamme muuttui laivakissaksi, jonka olemassaoloa täällä onkin jo ihmetelty aiemminkin". Edwin piti tauon ja antoi Alymirin sisäistää saamansa informaatiota. "Se olento taisi juuri pelastaa meidät, mutta silti demonit ovat aina uhka niin pitkään kuin elävät. Kunhan saamme haavamme kuntoon, ajattelin paljastaa demonin. Satun olemaan harrasteleva demoninmetsästäjä, mutta en tiedä miten vahva se on, joten tarvitsisin sinun maagisia kykyjä ja demonin tyypistä riippuen, ystäväsi nopea teräkään ei olisi ollenkaan huono apu. Tuletko avukseni?".

Yatain oli pakko ottaa jälleen tukea jaksaakseen seistä. Hän oli ollut jaloillaan jo siitä saakka, kun vieras laiva oli ilmestynyt horisonttiin, eikä hän jaksanut paljoa pidempään. Naisen arvolle ei kuitenkaan sopinut näyttää minkäänlaista heikkoutta, joten hänen ystävällinen hymynsä ei värähtänytkään, vaikka hänen kontrollinsa magiasta saattoi katketa hetkenä minä hyvänsä.

"Arinkaraan", Yatai vastasi Miulle tämän kysyessä lohikäärmeen matkan päätä. Jos hän saisi vastaukseksi ihmettelyä, hän voisi rehellisesti vastata, että hänellä ei ollut aavistustakaan mitä ruumassa lojui. "Olisihan se pitänyt arvata, että joku onnenonkija yrittää ottaa lastin väkisin", Yatai piti pienen tauon ja henkäisi syvään. Hän ei jaksaisi ylläpitää taikaa enää. "Vaikka ulkoinen uhka on poissa, meidän on silti oltava varuillaan. En voi luvata ettei joku miehistöstä tai matkustajista yrittäisi jotain. Ei ole salaisuus että vastakuoriutuneen lohikäärmeen arvo on niin suuri, ettei sitä voi rahassa mitata. Ehkä voisi olla parempi että lohikäärme.. ruumaan turvaan", Yatai horjahti, henkäisi syvään ja viittasi kädellään kauemmas, perämies Ericiin päin. "Eric auttaa sinua. Minun on nyt hoidettava yksi asia", Yatai sanoi ääni murtuen. Hän kiskaisi kapteenintakin päältään, ryntäsi Merisiilen laitaa kohti ja hyppäsi. Jo ennenkuin hän osui veden pintaan, olivat housut repeyteet hänen päältään ja jalkojen tilalla kimmelsivät pitkän pyrstön ruskeat suomut.

Yatain ensimmäinen tunne viileän helpotuksen lisäksi oli häpeä ja ärsytys. Kaikessa tohinassa häneltä oli jäänyt täysin huomaamatta se ainoa heikkous jonka nainen suostui myöntäämään: hänen magiansa oli lähtöisin vedestä ja jokainen sekuntti ilmassa väsytti häntä kuin kivenmurikan kantaminen selässä. Hän oli arvioinut väärin ja nyt kaikki kannella olevat olivat nähneet hänen ryntäyksensä mereen... Yatai löi nyrkkiään valtavan laivan levän peittämään pohjaan ja kirosi merihaltioiden kielellä. Hitaasti laivan ympärillä pohjaan leijuvat ruumiit kertoivat, että hän oli epäonnistunut myös jossain suuremmassa.

// Kyllä, selvitkää hetki ilman Yataita :DOlisi aivan liian OOC pitää Yataita ilmassa näin pitkään.

Alymir ei ollut aikaisemmin miettinyt vihollislaivan uppoamisen syytä sen enempää kuin onnekkaasta sattumasta yhteentörmäyksessä. Edwinin kerrotua demonista puolihaltija nytkähti hieman yllätyksestä. Tällä matkalla ei oltu vieläkään täysin turvassa. Edwin oli oikeassa demonin uhasta sen hetkittäisestä hyväntahtoisuudestaan huolimatta. Hän oli myös viisaasti päättänyt olla paljastamatta demonia vielä, joten heillä olisi vielä aikaa valmistautua. Hän viittoi Varefinin tulemaan muiden potilaitten luota kuulemaan heidän suunnitelmia.

"Onko ollut hiljaista?" Alymir kysyi Varefinilta. Tämä ymmärsi heti, mihin viitattiin. Alymir joskus halusi varmistaa Varefinin mielen olevan demoneita vailla. Kyseessä oli varotoimi spektraalien varalta, Varefinilla kun kerran oli kokemusta olla spektraalin pauloissa. Molemmilla heistä oli pieni pelko siitä, että kerran possessoitu voisi helpommin tulla uudestaan possessoiduksi. Tähän mennessä mikään demoni ei ollut yrittänyt päästä Varefinin mieleen, joten oli myös mahdollisuus, että demonit voisivat tietää jonkun olleen ennen possessoitu ja siksi haluaisivat välttää iskevänsä samaan olentoon uudestaan. Kummallekaan teorialle ei kuitenkaan ollut mitään suoria todisteita, pelkkiä arvauksia ja olettamuksia. "Sinun äänesi vain rikkoo sen", Varefin vastasi ilmoittaakseen kaiken olevan hyvin. "Täällä on mahdollisesti yksi", Alymir sanoi hiljaisemmalla äänellä. Varefin vilkaisi vuoroin Edwiniä ja Alymiria, johon puolihaltija naurahti ja pudisti päätään. Edwin ei ollut se possesoitu. "Demonimetsästäjä epäilee kissaa", tämä vastasi.

"Meillä on kokemusta vain spektraalista", Alymir sanoi Edwinille ja samalla hän näytti hänelle korventunutta oikeaa käsivarttaan ja Varefin osoitti kasvojaan. "En tiedä hyödystä, mutta voimme kyllä auttaa demonissa. Parempi olla kertomatta monelle, jottei se ala epäilemään meidän tietävän siitä. Kapteenin tulisi varmaan myös tietää tästä jossain vaiheessa. Meidän pitäisi olla myös fyysisesti valmiita siihen, mutta sinä saat päättää, jos ja koska haluat paljastaa sen" Alymir vastasi Edwinin kysymykseen. "Nyt kuitenkin pitää palata muita hoitamaan, etteivät he ala ihmettelemään liikaa" hän lisäsi ja lähti Varefinin kanssa hoitamaan paikalle saapuneita merimiehiä.

Miu yllättyi kapteenin ilmoittaessa, että hänellä oli asia hoidettavana. Jopa keskellä merta laivan kapteeni oli kiireinen. Hän kuuli naisen kiirehtivän pois ja hetken kuluttua laskeutuvan veteen. Niin tietenkin, kukaan ei kyennyt pitämään jalkoja yllä ikuisuutta ja kapteeni oli tainnut olla jo rajoillaan joutuessaan puhumaan maamaagin kanssa veteen sukeltamisen sijaan.
Nainen pyöräytti silmiään vaikka hän ymmärsi Yatain tarpeen. Merihaltia kaipasi vettä samalla tavalla, kuin Miu kaipasi maata juuri nyt. Hänen olisi kuitenkin pärjättävä ilman kun kapteeni puolestaan pystyi sukeltamaan mereen niin halutessaan.

Maamaagi nousi köpelösti ylös.
"No, Eric, vie minut ruumaanne. Turha sitä on tähän jäädä kannelle raadon hajuun", nainen totesi ja lähti seuraamaan miestä. Hän oli ylpeä, muttei tarpeeksi typerä lähteäkseen harhailemaan ruumalle ilman opastajaa. Muussa tapauksessa hän olisi luultavasti onnistunut eksymään taas.
Miu ei rehellisesti sanottuna pannut edes merkille, että vielä hetki sitten hänen jaloissaan pyörinyt kissa oli kadonnut teille tietämättömille. Hänellä oli liikaa huolehdittavaa lohikäärmeen poikasesta.

// Tämä peli olisi varmana kiva saada pian päätökseen, eikös? Mitäs sanoisitte, jos laitettaisiin loppupelin ajaksi yhden viikon aikaraja. Jos viikossa ei ole vastausta tullut, niin automaattinen skippaus. Tämä peli tapahtuu nykyisyydessä, ja aika harva varmaan haluaa pitää hahmojaan täällä tämän kauempaa, kun kuitenkin joulukuusta asti ollaan pelailtu Saa liikuttaa in-game aikaa eteenpäin päivällä, parilla tai monella minun puolestani, jos se helpottaa! //

Pimeä kissa tassutteli ympäriinsä uusi rotta suussaan, päättäen verinen otus hampaissaan että hän vetäytyisi ruuman syvimpiin koloihin loppu matkan ajaksi siltä varalta että sokea mies oli jotenkin tajunnut mikä hän oikeastaan olikaan, ja paikka pakottaisi kuolevaiset liikkumaan tiiviisti yhdessä joka antaisi hänelle monta vaihtoehtoa jolla hoidella ne jotka koettaisivat tuhota hänet, tosin yhtä ainoaa kuolevaista hän ei oikein halunnut satuttaa mikä sai kissan murahtamaan itsekseen sen kulkiessa portaat alas, silmät kiiluen Berith katosi huoneeseen missä lohikäärmeen poikanen oli pidetty ja demoni kissa hyppäsi laatikkoon missä se rupesi syömään rottiaan samalla kun piti silmällä ympärillään kuohahtelevia tunteita kun ei muuta pystynyt tekemään tulematta huomatuksi, magian havainti oli taito jota hän kyllä osasi vihata.

Ennen kuin kaksikko onnistui karkaamaan hoitamaan muita potilaita Edwin sanoi vielä "Ei lähdetä metsästykseen ennen huomista. En ole nyt valmis toiseen taistoon, ettekä kyllä tekään. Haavat onneksi parantuu hyvinkin nopeasti.".

Hetken makoiltuaan pahimpia taistelun jälkeisiä huimauksia pois, Edwin kuuli kun muutama hoidettu merimies pohti ruualle menoa ja että kokki oli varmasti tehnyt muonaa taistelijoiden parantamiseksi. Edwin ei tätä ajatusta kauaa pohtinut vaan oli pian jo pompannut jaloillensa ja lampsinut kohti kyökkiä. Ruokaa ja unta, siinäpä mahtavat illan suunnitelmat.

//Jos ei mitään ihmeempiä teillä ole mielessä niin koittaisin viedä homman päivällä eteenpäin mahd. pian. Ilmotelkaa viestissänne, kun teillä ei ole mitään ihmeempiä tehtävänä tälle päivälle :DD//

// Yatai uiskentelee, saa skipata. //

Alymir tiesi illasta tulevan pitkä. Potilaita oli vähitellen tullut tarpeeksi pitämään hänet ja Varefinin työssä taukoamatta. Osa hoidetuista potilaista oli alkanut puhua ruualle menemisestä. Ymmärrettäväähän se tietenkin oli, taistelun jälkeen ei kukaan ollut saanut mitään ravitsemusta. Heillä molemmilla oli myös nälkä, mutta he eivät voineet lähteä syömään jättäen merimiehiä odottamaan. Lisäksi osa potilaista oli saaneet kunnon vammoja, heille Alymir ei antanut lupaa poistua punkasta vastusteluista ja vakuutteluista huolimatta. "Tuokaa joku näille ruoka tänne, jotta hekin saisivat syödä" Varefin käski poistuvalle miehistölle. "Jättäkää meillekin jotain", hän vielä hymähti.

Varefin huomasi Edwinin poistuneen punkastaan, muttei nähnyt häntä missään. Varmaan mennyt syömään, hän tuumi. Näistä miehistä pystyi kuitenkin olettaa, että he toisivat tänne jonkun, jos jotakin ilmenisi.

Iltaa myöten ei enää jäänyt montaa hoidettavaksi. Jotkut olivat tuoneet kanasoppaa punkkiin jääneille potilaille sekä myös Alymirille ja Varefinille. Alymir söi ripeästi kädet täristen sopan ja pyysi Varefinia mahdollisesti auttamaan jotakuta syömisessä sillä välin, kun hän kävisi kannella rauhoittamassa itseänsä. Varefinin ei tarvinnut erityisemmin auttaa ketään syömään, yhdelle vain piti pitää kulhoa käsissä.

Alymir oli kannelle päästyään huomannut kannen olevan jo varsin puhdas. Siivousurakka oli ollut hyvässä vauhdissa, vaikka oltiin jo päästy etenemäänkin. Raikas ja heikko merituuli puhalsi miellyttävästi Alymiria kasvoihin ja hän nojautuikin kaidetta vasten ja sytytti piippunsa. Piipun ja merituulen yhteisvaikutus lopetti muutamassa minuutissa puolihaltijan käsien tärinän. Kipukin oli alkanut laantua. Alymir kurkisti välillä merelle, jos näkisi vaikka Yatain siellä uimassa. Ei hän vedessä nähnyt ketään, ehkä kapteeni oli jo noussut uimasta tai sitten hän halusi sukeltaa selvästi syvemmällä. Pian jouduttaisiin kuitenkin pysähtymään yöksi, mikäli tuuli ei vahvistuisi tästä enempää. Ei niin että sillä olisi väliä, sillä Alymir nukkuisi varmasti sikeästi läpi yön, mikäli ei mikään tulisi häntä herättämään.

//Saa puolestani mennä ajassa eteenpäin//

(( Minutkin saa sitten skipata tällä kertaa, Berith viettää yönsä miehistön tunteita mussuttaen. ))